18 resultados para arvoverkko
Resumo:
Työn tarkoitus on löytää parhaat mahdolliset toimintatavat eli liiketoimintamallit, joiden avulla yritys pystyy laajentamaan jätteistä ja prosessitähteistä etanolia -liiketoimintaa kolmansille osapuolille. Työn teoriaosassa perehdytään eri liiketoimintamalleihin sekä selvitetään valittujen energia-alan yrityksien käyttämiä liiketoimintamalleja. Lisäksi työssä on perehdytty tarkemmin franchisingin soveltamiseen teollisessa liiketoiminnassa sekä yrityksen mahdollisena toimintamallina. Arvon muodostuminen on oleellisesti liiketoimintamallin valintaan vaikuttava tekijä, minkä takia työssä perehdytään myös yrityksen ja sen asiakkaiden arvonmuodostumiseen ja arvonluontitapoihin teorioiden ja haastattelujen pohjalta. Teorioiden ja kerätyn aineiston perusteella pystytään sanomaan, että tulevan liiketoimintamallin on oltava kaikille Etanolix®-liiketoiminnan osapuolille selkeä ja nykyistä parempi ratkaisu niin taloudellisesti kuin imagollisesti. Työssä on päädytty liiketoimintamalliin, jossa hyödynnetään franchisingia ja BOOT-konsortiota, jotka yhdistetään kokonaisuudeksi arvopaja- ja arvoverkkoajattelulla.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on tutkia oikosulkumoottoreiden yhteisvarastoinnista saavutettavia verkostohyötyjä asiakas-toimittaja verkostossa. Yleisesti yhteisvarastointi mielletään järkeväksi, mutta siitä saatavat hyödyt ovat usein vaikeita arvioida. Oikosulkumoottorit ovat kalliita, usein kriittisiä yrityksen tuotannon hyödykkeitä, joiden käyttöikä on jopa 30 vuotta. Tämä asettaa erityisvaatimuksia myös moottoreiden varastoinnille. Pitkä käyttöikä alentaa varaston kysyntää, kun taas niiden kriittisyys tuotannolle edellyttää varastointia. Tuotannon menetykset mielletään usein kestämättömän kalliiksi ja tämän vuoksi ajan saatossa lähivarastoihin on kerätty huomattavia moottorivarastoja. Työssä luotiin kunnossapidon, varastoinnin ja talouden teorian pohjalta viitekehys johon tukeutuen rakennettiin yhteisvarastointiverkoston kustannusmalli. Tämän jälkeen laadittiin palvelun piiriin kuuluvilta asiakkailta saaduin varastotiedoin vertailukustannuslaskelma, josta johdettiin yhteisvarastointiverkoston hyödyt. Laskennan tuloksissa havaittiin varastoitavien oikosulkumoottoreiden määrän ja kustannusten väheneminen.
Resumo:
The purpose of this Master’s thesis is to study value co-creation in emerging value network. The main objective is to examine how value is co-created in bio-based chemicals value network. The study provides insights to different actors’ perceived value in the value network and enlightens their motivations to commit to the collaborative partnerships with other actors. Empirical study shows that value co-creation is creation of mutual value for both parties of the relationship by combining their non-competing resources to achieve a common goal. Value co-creation happens in interactions, and trust, commitment and information sharing are essential prerequisites for value co-creation. Value co-creation is not only common value creation, but it is also value that emerges for each actor because of the co-operation with the other actor. Even though the case companies define value mainly in economic terms, the other value elements like value of the partnership, knowledge transfer and innovation are more important for value co-creation.