173 resultados para alustava yleissuunnitelma
Resumo:
Pohjois-Savon järjestyksessään toinen monivaikutteisten kosteikkojen ja luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitteluhanke toteutettiin vuonna 2010 Iisalmen reitillä Haapajärven-Kilpijärven alueella. Kartoitusalue valittiin ensisijaisesti alueen järvien heikentyneet tilan ja rehevöitymisongelmien vuoksi. Nykytilassaan useimmat alueen järvistä ovat vain tyydyttäviä, kuten Porovesi, Kilpi-Paloisjärvi, Viitaanjärvi, Nieminen ja Hernejärvi. Haapajärven nykytila on arvioitu vain välttäväksi. Kartoitusalue ulottui osin myös Sonkajärven kunnan alueelle Matkusjoen alaosaan ja Vieremän kunnan puolelle Haajaisenjärven valuma-alueelle. Maataloutta 700 km2 kartoitusalueelle on runsaasti ja alueen kokonaispinta-alasta peltoa on 14 200 hehtaaria. Monivaikutteisilla kosteikoilla on nimensä mukaisesti monenlaisia tavoitteita. Maatalouden vesiensuojelua monivaikutteiset kosteikot edistävät pidättämällä pelloilta huuhtoutuvia ravinteita ja kiintoainesta. Samalla kosteikot tuovat vaihtelua maaseutumaisemaan, lisäävät luonnon monimuotoisuutta ja luovat uusia elinympäristöjä useille eri eliölajeille. Yleissuunnittelun tarkoituksena oli löytää alustavasti paikkoja, joihin kosteikkoja voitaisiin perustaa tai ennallistaa mahdollisimman vähäisin toimenpitein. Kosteikkojen ohella yleissuunnitelmassa kartoitettiin samoilta alueilta maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden sekä maiseman kannalta tärkeitä erityiskohteita, joiden arvokkaiden ominaispiirteiden ylläpitäminen vaatii aktiivista hoitoa. Yleissuunnitelman kohdevalinnat tehtiin pääosin maatalouden ympäristötukijärjestelmän vaatimusten mukaisesti ja ensisijaisena tavoitteena oli löytää kosteikkopaikkoja, joiden toteutukseen olisi mahdollista hakea ei-tuotannollisten investointien tukea ja hoitoon ympäristötuen erityistukea. Osa arvioiduista kohteista oli kartoitettu jo aikaisemmin Iisalmen reitin vesistöt kuntoon- hankeessa. Näiden kohteiden osalta arviointeja täydennettiin tarpeen mukaan luonnon monimuotoisuuden kannalta. Yhteensä kesän maastokartoituksessa arvioitiin noin 60 kohteen soveltuvuus monivaikutteisen kosteikon perustamispaikaksi. Kohteista arviolta 30 voisi soveltua hyvin tai melko hyvin monivaikutteisen kosteikon perustamispaikaksi. Näiden kohteiden osalta yleissuunnitelmassa on esitetty kohdekohtaisia perustietoja, joita voidaan hyödyntää päätettäessä kosteikon perustamisesta ja myös varsinaisen hankesuunnitelman valmistelussa. Erityistukiehdot täyttäviä LUMO- ja maisemakohteita kartoituksessa löytyi melko vähän ja tämän vuoksi suunnitelmaan otettiin mukaan myös kohteita, jotka eivät tällä hetkellä kenties täytä tukiehtoja, mutta joilla on merkitystä luonnon monimuotoisuuden ja maiseman kannalta. Hoitotoimilla näiden kohteiden arvoa voisi usein myös parantaa. Selvästi yleisimpiä kartoituksessa löytyneistä kohteista olivat metsäsaarekkeet, joita oli puolet kaikista LUMO-kohteista. Perinnebiotooppeihin kuuluvia metsälaitumia ja hakamaita löytyi vajaat kymmenen. Muita monimuotoisuuskohteita olivat muun muassa latojen lähiympäristöt, erilaiset reunavyöhykkeet ja kiviaidanteet. Yhteensä kartoituksessa arvioitiin reilut 50 LUMO-kohdetta.
Resumo:
Iisalmen vesistöreittiin kuuluvan Onkiveden valuma-alueella käynnistettiin monivaikutteisten kosteikkojen ja luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitteluhanke keväällä 2009. Onkiveden alue valittiin kohteeksi ensisijaisesti järvessä havaittujen rehevöitymisongelmien ja valuma-alueen karjavaltaisen maatalouden vuoksi. Monivaikutteisilla kosteikoilla on nimensä mukaisesti monenlaisia tavoitteita. Vesiensuojelua monivaikutteiset kosteikot edistävät pidättämällä pelloilta huuhtoutuvia ravinteita ja kiintoainesta. Samalla kosteikot tuovat vaihtelua maaseutumaisemaan, lisäävät luonnon monimuotoisuutta ja luovat uusia elinympäristöjä useille eri eliölajeille. Yleissuunnittelun tarkoituksena oli löytää alustavasti paikkoja, joihin kosteikkoja voitaisiin perustaa tai ennallistaa mahdollisimman vähäisin toimenpitein. Kosteikkojen ohella yleissuunnitelmassa kartoitettiin samoilta alueilta maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden sekä maiseman kannalta tärkeitä erityiskohteita, joiden arvokkaiden ominaispiirteiden ylläpitäminen vaatii aktiivista hoitoa. Yleissuunnitelman kohdevalinnat tehtiin pääosin maatalouden ympäristötukijärjestelmän vaatimusten mukaisesti ja ensisijaisena tavoitteena oli löytää kohteita, joiden perustamiseen olisi mahdollista hakea ei-tuotannollisten investointien tukea ja hoitoon ympäristötuen erityistukea. Kesän maastokartoituksessa arvioitiin noin 80 kohteen soveltuvuus monivaikutteisen kosteikon perustamispaikaksi. Näistä kohteista noin 50 voisi soveltua monivaikutteisen kosteikon perustamispaikaksi ja hyväksi perustamisedellytykset arvioitiin noin 30 kohteella. Näiden kohteiden osalta yleissuunnitelmassa on esitetty kohdekohtaisia tietoja, joita voidaan hyödyntää päätöksenteossa ja varsinaisen hankesuunnitelman valmistelussa. LUMO- ja maisemakohteita, varsinkin erityistuen ehdot täyttäviä, löytyi kartoituksessa suhteellisen vähän. Yleisimpiä kartoituksessa löytyneistä kohteista olivat metsäsaarekkeet. Perinnebiotooppeihin kuuluvia metsälaitumia löytyi muutamalta alueelta ja pienialaisia hakamaita kaksi. Muita monimuotoisuuskohteita olivat muun muassa pellon ja rannan väliin jäävät rantametsät, yksittäiset puuryhmät ja maisemapuut. Yhteensä tukikelpoisia LUMO- kohteita kartoituksessa löydettiin noin kaksikymmentä.
Resumo:
Luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen (LUMO) yleissuunnittelu on maa- ja metsätalousministeriön rahoittama valtakunnallinen hankekokonaisuus, jonka tarkoituksena on parantaa maaseutuympäristöjen vesistönsuojelua sekä auttaa arvostamaan, säilyttämään ja palauttamaan luonnon monimuotoisuuden ja maiseman kannalta tärkeitä kohteita. Simon kunta valikoitui suunnittelualueeksi, koska kylissä on useita aktiivitiloja sekä halu hoitaa kaunista kulttuuri- ja kylämaisemaa. Simojoki on myös kuuluisa tulvaniityistään. Lisäksi alueella on jo ennestään lukuisia maatalouden ympäristötuen erityistukisopimuksia. Tässä suunnitelmassa kartoitetut kohteet vaihtelevat maatalousalueiden kosteikoista jokien ja ojien suistojen reheviin tulvaniittyihin vanhoihin hakamaihin ja metsälaitumiin. Vesistönsuojelun näkökulmasta pelloilta tapahtuvaa huuhtoumaa voidaan merkittävästi pienentää hoitamalla nykyiselläänkin varsin leveitä reunavyöhykkeitä sekä vanhoja säännöstelyn myötä vettyneitä tulvapeltoja ja -niittyjä, joiden kautta vedet valuvat Simojokeen ja Perämereen. Luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävimmän kokonaisuuden muodostavat Simojoen ja Viantiejoen suistoalueiden tulvaniityt. Hoidetut tulvaniityt pidättävät osaltaan yläpuolisilta valuma-alueilta tulevaa ravinnekuormaa. Maatalousalueille perustettavilla kosteikoilla voidaan merkittävästi pienentää pelloilta valuvaa ravinnekuormaa. Suunnitelmaan valittiin 47 kohdealuetta, joista suurin osa on muodostettu yhdistämällä useampia erillisiä tai luontotyypiltään erilaisia kohteita. Kohteiden yhteenlaskettu pinta-ala on 158 hehtaaria. Pinta-alat vaihtelevat pienikokoisista ketolaikuista useiden hehtaarien tulvaniittyihin. Perinnebiotooppien yhteispinta-ala on 131 hehtaaria. Valtaosa perinnebiotoopeista sijoittuu saarien ja rantojen tulvavyöhykkeelle, missä kevättulvat ovat ylläpitäneet niittykasvillisuutta perinteisen maankäytön loppumisen jälkeenkin. Kosteikkojen rooli on nykyisellä tukikaudella korostunut, toivottavasti kylistä löytyisi intoa lähteä toteuttamaan kosteikkoja suunnitelmassa ehdotettuihin paikkoihin. Suunnitelma tehtiin yhteistyössä kyläyhdistysten, maanviljelijöiden ja asukkaiden kanssa. Pensoittuneiden jokivarsien ja kylien viljelysmaisemien avaamiseksi tarvitaan nyt aktiivisia hoitotoimia. Simossa on erinomaisia maisemanhoitajia ylämaankarja-, nauta-, hevos- ja lammastiloilla. Tässä yleissuunnitelmassa esitetyille kohteille voidaan hakea perinnebiotooppien hoitoon sekä luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämiseen tarkoitettuja maatalouden ympäristötuen erityistukimuotoja. Tulvaherkille tai kalteville vesistöön rajautuville peltoalueille voi hakea suojavyöhykkeiden perustamiseen ja hoitoon tarkoitettua erityistukea tai hoitaa jo olemassa olevia reunavyöhykkeitä. Suunnitelmassa ehdotettujen kosteikkojen perustamiseen voi hakea ei-tuotannollista investointitukea.
Resumo:
Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen yleissuunnittelussa eli LUMO-yleissuunnittelussa on tavoitteena maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden säilyminen sekä luonnon ja vesistöjen tilan parantaminen. Maatiloilta etsitään kohteita, joilla on merkitystä luonnon monimuotoisuudelle tai vesiensuojelulle ja joille voidaan hakea maatalouden ympäristötuen erityistukia. Maanviljelijöitä halutaan kannustaa tekemään työtä maaseutuympäristön säilymisen puolesta ja hakemaan tälle työlle korvausta erityistukien muodossa. LUMO-yleissuunnitteluun sisältyvät seuraavat maatalouden ympäristötuen erityistukityypit: luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen, perinnebiotooppien hoito, suojavyöhykkeen perustaminen ja hoito, monivaikutteisen kosteikon hoito sekä pohjavesialueiden peltoviljely. Lisäksi ei-tuotannollisten investointien tuki perinnebiotooppien alkukunnostukseen ja kosteikkojen perustamiseen. Nämä kaikki vaativat hakemuksen lisäksi tarkemman suunnitelman. LUMO-yleissuunnitelma tehdään yhdelle rajatulle alueelle kerrallaan, vuonna 2010 Rantasalmen Haapaselän eteläisille ranta-alueille. LUMO-yleissuunnittelun maastotöiden yhteydessä tältä alueelta löytyi jo tiedossa olevien arvokkaiden kohteiden lisäksi useita arvokkaita perinnebiotooppeja, luonnon monimuotoisuuskohteita sekä kosteikon tai suojavyöhykkeen paikkoja. Runsaasti löytyi myös historiallisen ajan muinaisjäännöksiä, kuten kiviaitoja ja kaskikiviraunioita. Suunnittelualueelta löytyi yhteensä jo tiedossa olevat arvot mukaan luettuina noin 90 kpl luonnon ja maiseman monimuotoisuuskohdetta, noin 30 kpl perinnebiotooppeja, 2,12 km suojavyöhykkeitä, 9,35 ha pohjavesialueiden peltoja sekä 10 kpl mahdollisia kosteikon paikkoja.
Resumo:
Maatalousympäristöt ovat monimuotoisia ja luonnoltaan arvokkaita. Maiseman- ja luonnonhoidon yleissuunnitelma eli MALU-suunnitelma pyrkii edistämään maaseudun maisemanhoitoa ja maatalousympäristön luonnon monimuotoisuutta sekä parantamaan vesistöjen tilaa. Viljelijöitä halutaan kannustaa tekemään työtä maaseutuympäristön säilymisen puolesta. Lisäksi heitä halutaan rohkaista hakemaan erityistukia, jotta rahallinen korvaus tehdystä työstä johtaisi pitkäjänteiseen ja oikeanlaiseen hoitoon. Enonkoskella Karvilan ja Muholan seudulla on useita karjatiloja suhteellisen yhtenäisellä alueella. Maatiloilta etsittiin erityistukikelpoisia kohteita, joilla on merkitystä luonnon monimuotoisuudelle, maisemalle tai vesiensuojelulle. Suunnitelmassa esitetään kohteille yleispiirteiset hoitosuositukset, kerrotaan hoitomenetelmistä ja erityistukimahdollisuuksista. MALU-suunnittelu on osa EU:n maaseuturahaston rahoittamaa hanketta Härkää sarvista – luonnon ja maiseman hoitoa laiduntamalla. Etelä-Savossa laaditaan hankkeen aikana kolme MALU-suunnitelmaa, joista Enonkosken suunnitelma on ensimmäinen. Härkää sarvista -hanke toimii Etelä-Savon lisäksi Keski-Suomessa, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla. Hankkeessa toimivat yhteistyössä alueelliset ELY-keskukset ja ProAgriat. Hankeaika on 1.6.2009-31.5.2012.
Resumo:
Liikenteen hallinnan ja telematiikan yleissuunnitelma käsittää valtakunnallisesti ja seudullisesti merkittävän valtatien 5 osuuden Kuopion Matkuksen eritasoliittymästä Siilinjärven kantateiden 75 ja 77 eritasoliittymään. Tiejakson pituus on noin 35 kilometriä ja se voidaan jakaa kolmeen osuuteen: • Eteläisin osuus Matkus – Kellolahti muodostaa osan Kuopion kaupungin sisäisestä liikenteen runkoväylästöstä. Osuuden liikennemäärät nousevat ennustetilanteessa korkeiksi huipputuntien aikana, jolloin liittymien jonot voivat ylettyä ajoittain valtatielle asti. • Keskimmäiselle osuudelle Kellolahti – Rissala on laadittu Päiväranta - Vuorela tiehankkeen yhteydessä liikenteen hallinnan rakennussuunnitelma, johon tässä suunnitelmassa on esitetty muutostarpeet järjestelmän yhteensovittamiseksi osaksi muita osuuksia. • Pohjoisin osuus Rissala - Siilinjärvi on pääsääntöisesti 120 km/h -moottoritieosuutta ja kulkee osittain pohjavesialueella, jossa joudutaan vähentämään suolausta. Järjestelmä on suunniteltu tilanteeseen, jossa tiejakson vuoteen 2020 mennessä toteutettavaksi esitetyt toimenpiteet ovat toteutuneet. Keskeisiä liikenteen hallinnan toimintoja ovat: • kattava liikenteen ja kelin seuranta, • liikenteen ohjaus • häiriötilanteista tiedottaminen ja • reittiopastus. Järjestelmän tievarsilaitteet koostuvat vaihtuvista nopeusrajoitusmerkeistä (90 kpl), varoitusmerkkien ja nopeusrajoitusmerkkien yhdistelmistä (24 kpl) ja varoitusmerkin ja tekstitaulun yhdistelmistä (13 kpl) sekä sään, kelin ja liikenteen seurantalaitteistosta. Keskikaistan kulkuaukot suljetaan käsikäyttöisin puomein. Liikenteenhallintajärjestelmän ohjauksessa hyödynnetään sekä keli- että liikennetilannetietoa. Järjestelmän tiedonsiirto perustuu kuitupohjoiseen tiedonsiirtoverkkoon. Järjestelmän kustannusarvio on noin 5,2 milj. euroa. Telematiikka on tarkoitus toteuttaa edellä mainittuina urakkaosuuksina Päiväranta – Vuorela -tiehankkeen loppuvaiheessa vuonna 2013. Ennen kilpailutusta tulee yleissuunnitelma tarkentaa rakennussuunnitelmiksi ja jo laadittu rakennussuunnitelma päivittää. Kellolahti – Rissala -osuuden telematiikkavalmius toteutetaan maarakennustöiden yhteydessä vuoden 2011 loppupuolella. Korvausinvestointivaiheessa noin vuonna 2020 selvitetään järjestelmän laajennustarpeet.
Resumo:
Vantaanjoen vesistöalueella sijaitsevan Ohkolanjoen valuma-alueella laadittiin maatalousalueiden suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma syksyllä 2010. Kartoituksessa löytyneet kohteet sisällytettiin yleissuunnitelmaan karttojen muodossa. Suojavyöhykkeet pidättävät tehokkaasti maatalousmaalta vesistöön kulkeutuvia ravinteita ja kiintoainesta. Maisemallisesti suojavyöhykkeet elävöittävät ympäristöä ja edistävät luonnon monimuotoisuutta maatalousalueilla. Suojavyöhykkeitä voidaan perustaa vesistöön tai valtaojaan rajoittuville tai tulvaherkille pelloille, sekä pohjavesialueille. Suojavyöhyke perustetaan ympäristötukikelpoiselle lohkolle ja tukea hakevan viljelijän täytyy olla sitoutunut ympäristötukeen. Yleissuunnittelun tavoitteena on löytää ne kohteet, joissa suojavyöhykkeistä olisi eniten hyötyä vesiensuojelun kannalta. Huomioon on otettu myös maisemalliset arvot ja luonnon monimuotoisuus. Suojavyöhykkeiden perustamiseen voi hakea maatalouden ympäristötuen erityistukea. Yleissuunnitelmassa esitetyt kohteet ovat suosituksia, maatalouden erityistukien hakeminen on aina vapaaehtoista. Ohkolanjoen valuma-alueen yleissuunnitelmassa esitetään suojavyöhykesuositusta yhteensä 25,7 kilometrin matkalle. Tästä erittäin tarpeellisia on 11,4 km ja tarpeellisia 14,3 km. Pohjavesialueella peltoa on vain vähän.
Resumo:
Luonnon monimuotoisuuden (LUMO) yleissuunnittelu on maa- ja metsätalousministeriön rahoittama valtakunnallinen hankekokonaisuus, jonka tarkoituksena on auttaa maaseudun ihmisiä edistämään vesiensuojelua sekä arvostamaan, säilyttämään ja palauttamaan maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden ja maiseman kauneuden kannalta merkittäviä piirteitä. Vuonna 2009 suunnittelun painopistealueena ovat tulvaniityt ja kosteikot, joiden avulla pyritään kiinnittämään erityistä huomiota vesiensuojelukysymyksiin. Tornio on Lounais-Lapissa sijaitseva, Tornionjoen alajuoksun luonnehtima kaupunki, jonka ympärillä levittäytyy laaja maaseutu. Yleissuunnittelualueeksi Tornio valittiin, koska sieltä löytyy Lapin mittakaavassa erityisen runsaasti maataloutta, vesitaloudeltaan varsin luonnontilainen Tornionjoki tulvaniittyineen sekä paikallista kiinnostusta maisemanhoitoa kohtaan. Jokivarsien tulvaniittyjen ja kosteikoiden hoito on lappilainen lähestymistapa kosteikkopainotteiseen LUMO-yleissuunnitteluun. Hoitotoimenpiteistä, kuten niitosta ja laidunnuksesta on vesiensuojelullista hyötyä, sillä kosteikot ja tulvaniityt keräävät vesistä kiintoainesta ja ravinteita. Oikeanlaisen hoidon avulla näiltä alueilta saadaan huomattavia määriä ravinteita pois vesistöjä rehevöittämästä. Jokivarsien tulvaniittyjen ja kosteikoiden hoidolla on suuri merkitys myös maatalousympäristöjen maisemalle ja luonnon monimuotoisuudelle. Laidunnus pitää jokirantojen kasvillisuuden matalana ja pensaikot kurissa. Monet ennen yleiset perinnebiotooppien lajit ovat harvinaistuneet luonnonniittyjen ja -laidunten umpeenkasvun ja rehevöitymisen myötä. Jokivarsien tulvaniittyjä hoitamalla voidaan näiden lajien tukalaa tilannetta helpottaa. Tulvaniittyjen yhteydessä olevien kosteikkojen hoidosta hyötyvät erityisesti vesilinnut ja kahlaajat. Raporttiin valittiin kaikkiaan 32 kohdetta, joista osa on hyvin laajoja ja sisältää useamman osa-alueen. Jotkin suunnitelmassa mainituista alueista ovat jo hoidon piirissä. Suurin osa kohteista on Tornion- ja Liakanjokien varsilla olevia tulvaniittyjä, mutta mukaan on valittu myös tulvaniittyjen läheisyydessä olevia, maisemallisesti arvokkaita peltoaloja sekä hakoja ja niittyjä ympäri Torniota. Linnustoarvojensa perusteella kohteeksi on valittu myös koko Raumonjärven peltoaukea, jonne on ehdotettu muutamia paikkoja joiden kelvollisuus keinotekoisten kosteikoiden perustamiseen voitaisiin selvittää. Tornion LUMO-yleissuunnitelma on tehty yhteistyössä paikallisten ihmisten kanssa. Yksittäiset viljelijät ja Arpelan, Vojakkalan, Raumon ja Karungin paikalliset yhdistykset ovat olleet mukana ehdottamassa sopivia alueita kartoituksia varten. Myös Tornion kaupungin edustajat ovat olleet hyvin aktiivisesti mukana yleissuunnitelman tekemisessä. Paikallisten ihmisten aktiivisuus on keskeistä myös hoitotoimenpiteiden toteutuksen kannalta. Tämän raportin tarkoitus on ohjata hoitotoimia, kuten raivausta, laidunnusta ja niittoa oikeille alueille. Ehdotetut hoitotoimenpiteet eivät ole sitovia. Niiden toteuttaminen on maanomistajien sekä paikallisten viljelijöiden ja yhdistysten aktiivisuuden varassa. Hoitotoimista aiheutuviin kustannuksiin on kuitenkin mahdollista saada rahoitusta esimerkiksi maatalouden ympäristötuen erityistuista.
Resumo:
Luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen (LUMO) yleissuunnittelu on maa- ja metsätalousministeriön rahoittama valtakunnallinen hankekokonaisuus, jonka tarkoituksena on parantaa maaseutuympäristöjen vesistönsuojelua sekä auttaa arvostamaan, säilyttämään ja palauttamaan luonnon monimuotoisuuden ja maiseman kannalta tärkeitä kohteita. Kemijokivarren kylät valikoituivat suunnittelualueeksi, koska kylissä on useita aktiivitiloja sekä halu hoitaa kaunista kulttuuri- ja kylämaisemaa. Kemijoki on myös kuuluisa tulvaniityistään. Lisäksi alueella on jo ennestään lukuisia maatalouden ympäristötuen erityistukisopimuksia. Tässä suunnitelmassa kartoitetut kohteet vaihtelevat jokivarsien rehevistä tulvaniityistä vanhoihin hakamaihin ja metsälaitumiin. Vesistönsuojelun näkökulmasta pelloilta tapahtuvaa huuhtoumaa voidaan merkittävästi pienentää hoitamalla nykyiselläänkin varsin leveitä reunavyöhykkeitä sekä vanhoja säännöstelyn myötä vettyneitä tulvapeltoja ja -niittyjä, joiden kautta vedet valuvat Kemijokeen. Luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävimmän kokonaisuuden muodostavat Kemijoen saarien tulvaniityt ja rantapeltojen reunavyöhykkeet. Kemijoen rehevät säännöstelyn myötä veden vaivaamiksi jääneet, tulvaniittyihin rajautuvat alueet sekä pienet sivujoet rehevine lahdelmineen ovat myös linnustollisesti merkittäviä kohteita. Lisäksi hoidetut tulvaniityt pidättävät osaltaan yläpuolisilta valuma-alueilta tulevaa ravinnekuormaa. Suunnitelmaan valittiin 69 kohdealuetta, joista suurin osa on muodostettu yhdistämällä useampia erillisiä tai luontotyypiltään erilaisia kohteita. Kohteiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 260 ha. Pinta-alat vaihtelevat aarien ketolaikuista useiden hehtaarien tulvaniittyihin. Perinnebiotooppien yhteispinta-ala on noin 200 ha. Valtaosa perinnebiotoopeista sijoittuu saarien ja rantojen tulvavyöhykkeelle, missä kevättulvat ovat ylläpitäneet niittykasvillisuutta perinteisen maankäytön loppumisen jälkeenkin. Suunnitelma tehtiin yhteistyössä kyläyhdistysten, maanviljelijöiden ja asukkaiden kanssa. Pensoittuneiden jokivarsien ja kylien viljelysmaisemien avaamiseksi tarvitaan nyt aktiivisia hoitotoimia. Kemijärvellä ja Pelkosenniemellä on erinomaisia maisemanhoitajia nauta-, hevos- ja lammastiloilla. Tässä yleissuunnitelmassa esitetyille kohteille voidaan hakea perinnebiotooppien hoitoon sekä luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämiseen tarkoitettuja maatalouden ympäristötuen erityistukimuotoja. Tulvaherkille tai kalteville vesistöön rajautuville peltoalueille voi hakea suojavyöhykkeiden perustamiseen ja hoitoon tarkoitettua erityistukea tai hoitaa jo olemassa olevia reunavyöhykkeitä.
Resumo:
Perinteisen karjatalouden muovaamat perinnebiotoopit, kuten kedot, niityt, hakamaat ja metsälaitumet, ovat monimuotoisimpia luontoympäristöjämme. Hoidon myötä arvokkaat maisemat säilyvät avoimina. Härkää sarvista on ylimaakunnallinen hanke, jonka tavoitteena on arvokkaiden kohteiden laidunnushoidon järjestäminen. Pirkkalankylä ja Sionkylä on valittu yhdeksi hankkeen kohdealueista, joille on laadittu maiseman- ja luonnonhoidon yleissuunnitelma. Yleissuunnitelmassa on määritelty mahdollisia luonnonlaidunkohteita kuten perinnemaisemia, ranta-alueita ja muita laidunnuksesta hyötyviä kohteita sekä muita maatalousalueiden maiseman- ja luonnonhoitokohteita. Mukana on tietoa hoitomenetelmistä ja rahoitusmahdollisuuksista, ja niistä on myös tiedotettu suunnittelun aikana. Tavoitteena on saada kohteita hoidon piiriin, innostaa maanomistajia ja löytää kohteille hoitajiksi karjatilallisia ja paikallisia yhdistyksiä. Mahdolliset hoitotoimenpiteet perustuvat täysin vapaaehtoisuuteen. Hankkeen puitteissa voidaan avustaa kohteiden hoidon suunnittelussa ja rahoitusten hakemisessa. Syksyllä 2009 jaettiin alueen asukkaille infokirje ja kysely hoitoa kaipaavista kohteista. Maastotöitä tehtiin syksyllä 2009. Yleissuunnitelmassa on otettu huomioon kyselyssä ilmi tulleita alueita sekä aiemmissa selvityksissä todettuja alueita. Lisäksi on tarkasteltu tärkeissä tiemaisemissa näkyviä kohteita. Härkää sarvista- hankkeen toiminta-aika on 1.6.2009–31.5.2012. Hanketta
Resumo:
Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden (Lumo-) ja monivaikutteisten kosteikkojen yleissuunnittelun tavoitteena on ohjata ja tehostaa maatalotalousympäristön luonnon hoitoa ja vesiensuojelua. Tämä yleissuunnitelma kattaa Keuruun Haapamäen ja Riihon kylän maatalousvaltaiset alueet, joilta on kartoitettu luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä kohteita sekä määritetty monivaikutteisille kosteikoille luontaisia perustamispaikkoja. Suunnitelma täydentää alueelle aikaisemmin tehtyä suojavyöhykkeiden yleissuunnitelmaa. Suunnitelmaan sisältyy yhteensä 25 lumo-kohdetta, joista suurin osa on muodostettu yhdistämällä useita pienempiä erillisiä kohteita. Vesiensuojelukohteita, joista suurin osa on kosteikkojen perustamiseen sopivia paikkoja, esitellään suunnitemassa 15 kohdetta. Lisäksi suunnitelmakartoilla näkyvät aikaisemmin annetut suojavyöhykesuositukset. Yleissuunnittelun tavoitteena on lisätä maanomistajien tietämystä kosteikoiden perustamisesta ja hoidosta sekä luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävistä kohteista ja niiden hoidosta. Pyrkimyksenä on innostaa viljelijöitä hoitamaan kohteitaan luonnon monimuotoisuutta ja vesiensuojelua edistävillä tavoilla ja hakemaan hoidon rahoittamiseksi siihen tarkoitettuja tukia. Pääosa tässä suunnitelmassa esitetyistä kohteista on tukikelpoisia. Yleissuunnitelma toimii pohjana tarkemmille kohdekohtaisille hoitosuunnitelmille ja esitetyt kohteet ovat rahoituspäätöksiä tehtäessä etusijalla. Yleissuunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden toteutus on kuitenkin aina vapaaehtoista.
Resumo:
Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden (Lumo-) ja monivaikutteisten kosteikkojen yleissuunnittelun tavoitteena on ohjata ja tehostaa maatalotalousympäristön luonnon hoitoa ja vesiensuojelua. Tämä yleissuunnitelma sijoittuu kolmen kunnan alueelle: Multialle, Petäjävedelle ja Uuraisille. Suunnitelma kohdentuu em. kunnissa neljälle eri maatalousvaltaiselle osa-alueelle, joilta on kartoitettu luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä kohteita sekä määritetty monivaikutteisille kosteikoille luontaisia perustamispaikkoja. Suunnitelmaan sisältyy yhteensä 52 lumo-kohdetta, joista suurin osa on muodostettu yhdistämällä useita pienempiä erillisiä kohteita. Vesiensuojelukohteita, joista suurin osa on kosteikkojen perustamiseen sopivia paikkoja, esitellään suunnitemassa 29 kohdetta. Yleissuunnittelun tavoitteena on lisätä maanomistajien tietämystä kosteikoiden perustamisesta ja hoidosta sekä luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävistä kohteista ja niiden hoidosta. Pyrkimyksenä on innostaa viljelijöitä hoitamaan kohteitaan luonnon monimuotoisuutta ja vesiensuojelua edistävillä tavoilla ja hakemaan hoidon rahoittamiseksi siihen tarkoitettuja tukia. Pääosa tässä suunnitelmassa esitetyistä kohteista on tukikelpoisia. Yleissuunnitelma toimii pohjana tarkemmille kohdekohtaisille hoitosuunnitelmille ja esitetyt kohteet ovat rahoituspäätöksiä tehtäessä etusijalla. Yleissuunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden toteutus on kuitenkin aina vapaaehtoista.
Resumo:
Suojavyöhykkeiden ja maatalouskosteikkojen yleissuunnitelma Tuusulanjoen ja Palojoen valuma-alueella tehtiin kesällä ja syksyllä 2012. Työssä päivitettiin aikaisemmat suojavyöhykesuositukset ja etsittiin uusia. Samalla etsittiin sopivia paikkoja kosteikoille. Suojavyöhyketarvetta vesistöjen varsien pelloilla todettiin olevan yhteensä lähes 46 kilometrin matkalla. Suurin osa suojavyöhyketarpeesta sijoittuu Palojoen varteen. Suojavyöhykkeeksi suositeltavia pohjavesialueen peltoja on 133 hehtaaria ja tulvapeltoja on noin sata hehtaaria. Suunnitelmaan sisältyy yhteensä 40 kosteikkopaikkaa, yhteisalaltaan noin 36 hehtaaria. Kosteikkoehdotuksista 18 sijaitsee Palojoen valuma-alueella, yhdeksän Tuusulanjokilaaksossa ja 13 Tuusulanjärven valuma-alueella. Suuri osa kohteista sijaitsee pienempien ojien ja norojen notkelmissa, joissa kosteikko voidaan perustaa patoamalla. Kosteikoista 35 on sellaisia, jotka voidaan perustaa ei-tuotannollisten investointien tuella. Yleissuunnitelman tavoitteena on innostaa viljelijöitä vesiensuojelutoimiin – perustamaan suojavyöhykkeitä ja kosteikkoja. Toimenpiteiden toteuttaminen on maanomistajille vapaaehtoista. Suunnitelman tietoja voidaan käyttää yksityiskohtaisen suunnittelun tukena haettaessa ei-tuotannollista investointitukea, maatalouden ympäristötukea tai muuta rahoitusta kohteiden toteuttamiseen. Suunnitelma perustuu kohteiden maastoinventointeihin. Maastokäyntien kohteet valittiin karttatarkastelun sekä eri tahoilta saatujen vihjeiden ja tietojen perusteella. Paikkatietoaineiston luominen oli tulosten käsittelyssä merkittävässä asemassa. Paikkatietojen avulla voitiin laskea mm. kohteiden pinta-alat ja kosteikkojen osalta valuma-alue ja kosteikon pinta-alan osuus valuma-alueesta. Raportissa kerrotaan asiaan liittyvää perustietoa alueesta ja vesistöistä. Tietoa tarjotaan suojavyöhykkeiden ja kosteikkojen perustamisesta ja hoidosta. Edellä mainittujen toimien mahdollisia rahoituslähteitä ja rahoituksen ehtoja esitellään.
Resumo:
Yleissuunnitelma on laadittu ensisijaisesti viljelijöiden käyttöön. Yleissuunnitelmat auttavat maanomistajaa kohdentamaan vesiensuojelua ja luonnon monimuotoisuutta edistäviä toimenpiteitä ympäristön kannalta tehokkaammin. Yleissuunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden toteuttaminen on maanomistajille vapaaehtoista. Monivaikutteisella kosteikolla tarkoitetaan kosteikkoa, joka tuottaa niin luonnon monimuotoisuus kuin vesiensuojeluhyötyjäkin. Lisäksi monivaikutteiset kosteikot monipuolistavat maisemaa ja lisäävät virkistyskäyttöä. Monivaikutteisten kosteikkojen yleissuunnitelma laadittiin Loviisanjoen valuma-alueelle. Valuma-alueen pinta-ala on noin 117 km². Loviisanjoen valuma-alueella on vain vähän järviä. Valuma-alueesta kolmannes on peltoa. Osalla alueesta kärsitään toistuvista tulvista. Kosteikot voivat osaltaan vähentää myös tulvaongelmia tasaamalla veden virtaamaa ja keräämällä kiintoainesta. Yleissuunnitelman kosteikkoehdotukset perustuvat maastokartoituksiin. Kartoitukset kohdistettiin Loviisanjokeen laskeviin uomiin. Kosteikkoehdotukset sijaitsevat pääosin peltoympäristössä varsinaisen viljelyksen ulkopuolisilla alueilla. Loviisanjoen maatalousvaltaisista alueista yli puolet on hyvinkin tasaista peltoaukeaa. Lapinjärven Rutumissa on runsaimmin kosteikoiksi soveltuvia alueita. Loviisanjoen valuma-alueelle on laadittu vuonna 2002 myös suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma. Etenkin alueille, jonne kosteikon perustaminen ei ole tarkoituksenmukaista, on suositeltavaa perustaa suojavyöhykkeitä. Loviisanjoen monivaikutteisten kosteikkojen yleissuunnitelmassa esitettiin 45 kosteikon perustamista. Lisäksi alueelle ehdotettiin lukuisien pohjapatoketjujen perustamista. Yleissuunnitelman kosteikkoehdotuksissa pyrittiin luomaan kokonaisuuksia. Useammat pienempialaiset kosteikot valuma-alueella ovat usein ympäristön kannalta tehokkaampi ratkaisu kuin yksi suuri. Yleissuunnitelman valmistumisen jälkeen kohde-ehdotusten toteutumista on tarkoitus edistää tarjoamalla maanomistajalle neuvonta-ja asiantuntija-apua.