Islamistinen terrorismi Maghrebin alueella : case Algeria & Marokko

Tässä tutkimuksessa kartoitetaan Maghrebin alueen yhteiskuntajärjestelmää, poliittista päätöksentekoa ja sen seurauksia sekä tutkitaan siihen liittyvää terrorismia ja terroristisen toiminnan päämääriä. Varsinaisiksi tutkimuskohteiksi on valittu alueen kaksi valtiota: Algeria ja Marokko. Edellä mainitun rajauksen vuoksi tämän tutkimuksen johtopäätökset eivät ole suoria vastauksia koko Maghrebia koskeviin kysymyksiin, vaan ne muodostavat vain osan kokonaiskuvasta. Maghreb on Euroopan unionin eteläinen naapuri. Sen historia pitää sisällään ranskalaisten ja italialaisten siirtomaavallan sekä väkivallan kierteen miltei koko alueen itsenäisen historian ajalta. Valtiot ovat muslimivaltioita, joissa vallitsee islamin sunnalainen aatesuunta. Alueella toimii useita varsinaisia terroristijärjestöjä sekä muita poliittisia järjestöjä, joiden edustajat näkevät terrorismin instrumenttina omien päämääriensä ajamiseksi, mutta jotka eivät kuitenkaan välttämättä tunnustaudu ideologialtaan puhtaiksi terroristeiksi. Maghrebin alue ja sen valtiot kuuluvat eurooppalaisen turvallisuusajattelun intresseihin. Tähän on monta syytä. Esimerkkinä voidaan mainita, että Maghrebin valtioiden alueilta on rakennettu useita maakaasuputkia Eurooppaan, jolloin voidaan rationaalisesti tulkita kyseisen alueen vakauden olevan energia- ja talouspoliittisestikin kiinnostava eurooppalaisille. Tämän lisäksi muun muassa yhä lisääntyvä laiton maahanmuutto Euroopan eteläisiin valtioihin on luonut uusia poliittisia haasteita niin turvallisuus- kuin yhteiskuntapoliittisessakin mielessä. Tutkimusmenetelmänä käytetään teemoitteluun perustuvaa laadullisen sisältöanalyysin keinoin tuotettua rationaalista selvitystä ja tulkintaa kunkin esiteltävän valtion sisäisen toimintaympäristön toimijoiden motiiveista ja perusteista. Täten tutkimuksen päämääränä on Algeriassa ja Marokossa toimivien islamististen terroristijärjestöjen sekä maiden hallintojen toiminnan, identiteetin ja päämäärien tulkitseminen ja ymmärtäminen annetussa viitekehyksessä. Tämän tutkimuksen kysymyksenasettelu on muodostettu siten, että ensin tutkitaan julkaistua tietoa Maghrebin alueesta sekä Algerian ja Marokon valtioista ja niiden alueella toimivista terroristijärjestöistä. Tätä tietoa tarkastellaan poliittisen realismin käsitteiden valossa, josta saadun analyysin kautta pyritään luomaan käsitys alueen terrorististen toimijoiden muodostamasta uhkasta edellä mainittujen valtioiden väliselle ja globaalille turvallisuudelle. Terrorismin aiheuttamaa uhkaa tarkastellaan valtioittain kansallisesta näkökulmasta. Lopuksi esitellään molempien valtioiden hallintojen toimet 2000-luvulla, joiden katsotaan tutkimuksen viitekehyksen mukaisesti vaikuttaneen terrorismia lisäävästi tai sitä vähentävästi. Tarkasteltaessa tutkimustuloksia voidaan todeta, että Algeria ja Marokko ovat molemmat voimakkaasti toteuttaneet terrorismin vastaista toimintaa ja täten todistaneet pyrkimyksensä vähentää islamististista terrorismia Maghrebin alueella. Molemmat tutkimuskohteet ovat demonstroineet kykyä ja tehokkuutta toimia terrorismia vastaan alueillaan. Tällaisella toiminnalla niiden voidaan katsoa saavuttaneen suotuisamman aseman kansainvälisessä tarkastelussa sekä ulkovaltojen luottamuksen niiden kykyyn ja vaikutusvaltaan liittyen terrorismiin. Molempien valtioiden hallinnot eivät ole pelkästään käyttäneet terrorismin vastaisen taistelun tuomaa positiivista julkisuuskuvaa oman valta-asemansa vahvistamiseen, vaan molemmissa tapauksissa voidaan todeta terrorismin vastaisen taistelun keinojen olleen osatekijöinä valta-aseman ylläpitämiseen. Tutkittavat valtiot suhtautuvat käsitteeseen valta omistushaluisesti ja tällöin niiden voi olettaa toimivan realistisen käsityksen mukaisilla motiiveilla terrorismia vastaan. Tutkittaessa molempien tapauksien toimintaympäristöä on havaittavissa, että islamistiset järjestöt toimivat pääsääntöisesti nationalistisesti, jos vastakohtana on separatismi tai islamismi.

Father Mathew: a biography

UANL

L’émir Abdelkader et la franc-maçonnerie française : de l’engagement (1864) au renoncement (1877)

Figure majeure de l’histoire des relations coloniales franco-algériennes, l’émir Abdelkader est généralement présenté par ses compatriotes comme le modèle politique, militaire et religieux du résistant au colonialisme français du 19ième siècle. L’historiographie officielle algérienne en véhicule l’image du chef religieux qui a initié al-jihad de résistance conforme aux règles exotériques de la chari’ia. Il est décrit comme un guerrier loyal et magnanime, fin stratège, dont la défaite militaire a paradoxalement marqué la fondation de l’Algérie moderne en tant que Nation et État. La construction sociopolitique postcoloniale de ce mythe a permis de légitimer les différents régimes politiques, qui se sont succédé dans l’Algérie indépendante et qui ont toujours tenu, dans le cadre d’une lecture littérale de l’Islam. Ceci dans le but de taire la dimension spirituelle d’Abdelkader disciple, héritier et commentateur de l’œuvre du magister Magnus soufi, IbnʻArabî. Fascinés dès le début de l’occupation par cet adversaire hors du commun, les français, de plus en plus sécularisés, en ont érigé une image utilitaire, l’aliénant ainsi de ses compatriotes coreligionnaires et le découplant de sa foi islamique. Les mémoires concurrentes de l’ancienne puissance coloniale et de son ex-colonie, l’Algérie, ont généré plusieurs débats contemporains en ce qui a trait à l’écriture de l’histoire de la colonisation. Le personnage d’Abdelkader a été instrumentalisé par les uns et les autres. Deux évènements controversés de sa biographie sont devenus les objets d’une polémique souvent âpre et amère entre auteurs chercheurs algériens et français : l’adhésion de l’émir à la franc-maçonnerie française et sa séparation d’avec celle-ci. Nous allons présenter que la prémisse d’auteurs algériens, selon laquelle Abdelkader n’aurait pas pu adhérer au Grand Orient de France, pour cause d’incompatibilité doctrinale musulmane, est inconsistante. Nous essayerons de démontrer au contraire, que son initiation à la maçonnerie telle qu’elle s’était présentée à lui était en accord avec sa vision soufie et légaliste du dogme islamique. En nous basant sur le choix de la franc-maçonnerie française pour la laïcité au moment de la réception supposée de l’émir dans la fraternité, nous montrerons qu’il s’en éloigna pour des raisons de doctrine islamique. En effet, l’élimination de toute référence déiste des textes constitutifs du Grand Orient de France fut inacceptable pour le musulman qu’était Abdelkader, vaincu militairement mais raffermi spirituellement par sa proximité grandissante avec son maître spirituel IbnʻArabî. L’humanisme des francs-maçons français avait motivé une refondation basée sur les droits de l’homme issus de la révolution française. Tandis que celui de l’émir Abdelkader prenait sa source dans l’Unicité de l’Être, concept-cadre Akbarien de la compréhension de la relation de Dieu avec ses créatures. Nous allons montrer que les polémiques franco-algériennes sur les relations d’Abdelkader avec la franc-maçonnerie française, masquent un autre débat de fond qui dure depuis des siècles dans le monde musulman. Un débat opposant deux herméneutiques légalistes des textes islamiques, l’une exotérique s’incarnant dans l’œuvre du théologien musulman Ibn Taymiyya et l’autre ésotérique se trouvant au cœur des écrits du mystique IbnʻArabî.

The Revd. Bartlett (1788 – 1841), Rector of Swanage - biography and autograph manuscript

from Thos. Bartlett's anthology