Clinical primary flexor tendon repair and rehabilitation: The Bern Experience

In this chapter we present our experience with treatment of zone 2 flexor tendon repair using a six-strand repair technique combined with postoperative place-and-hold exercise. The six-strand Lim/Tsai repair technique combined with place-and-hold exercises demonstrated better digital function compared to a two-strand repair without place-and-hold exercises. Range of motion in the Lim/Tsai repair group appeared to be increased without a higher rate of ruptures but with a shorter rehabilitation period. The fact that the two groups differed in both suture techniques and rehabilitation programs made it impossible to know whether the better results in the group of Lim/Tsai were due to the six-strand repair or the place-and-hold exercises or both. Despite the obvious benefit of early active mobilization, an active motion protocol may not always be possible to apply in a substantial number of patients due to concomitant injuries, the quality of the surgical repair or patient factors (swelling, pain, limited compliance). Since August 2006 a staged rehabilitation program (“stop and go”) was introduced within our unit using early active controlled flexion (green), place-and-hold (yellow), or passive flexion exercises (red) introduced by Kleinert-Duran. Our experience using the six-strand suture repair technique and “stop and go” is outlined.

Regenerative capabilities of the rat seventh nerve using suture and collagen splint techniques: a comparative study

This paper discusses the effectiveness of repair procedures on the rat facial nerve using the current clinical surgical procedure of suturing nerve ends and a proposed technique utilizing splints made of collagen.

Development of a new flexor tendon repair technique performed with bioabsorbable poly-L/D-lactide (PLDLA) suture

Sormen koukistajajännevamman korjauksen jälkeisen aktiivisen mobilisaation on todettu johtavan parempaan toiminnalliseen lopputulokseen kuin nykyisin yleisesti käytetyn dynaamisen mobilisaation. Aktiivisen mobilisaation ongelma on jännekorjauksen pettämisriskin lisääntyminen nykyisten ommeltekniikoiden riittämättömän vahvuuden vuoksi. Jännekorjauksen lujuutta on parannettu kehittämällä monisäieommeltekniikoita, joissa jänteeseen tehdään useita rinnakkaisia ydinompeleita. Niiden kliinistä käyttöä rajoittaa kuitenkin monimutkainen ja aikaa vievä tekninen suoritus. Käden koukistajajännekorjauksessa käytetään yleisesti sulamattomia ommelmateriaaleja. Nykyiset käytössä olevat biohajoavat langat heikkenevät liian nopeasti jänteen paranemiseen nähden. Biohajoavan laktidistereokopolymeeri (PLDLA) 96/4 – langan vetolujuuden puoliintumisajan sekä kudosominaisuuksien on aiemmin todettu soveltuvan koukistajajännekorjaukseen. Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää välittömän aktiivisen mobilisaation kestävä ja toteutukseltaan yksinkertainen käden koukistajajännekorjausmenetelmä biohajoavaa PLDLA 96/4 –materiaalia käyttäen. Tutkimuksessa analysoitiin viiden eri yleisesti käytetyn koukistajajänneompeleen biomekaanisia ominaisuuksia staattisessa vetolujuustestauksessa ydinompeleen rakenteellisten ominaisuuksien – 1) säikeiden (lankojen) lukumäärän, 2) langan paksuuden ja 3) ompeleen konfiguraation – vaikutuksen selvittämiseksi jännekorjauksen pettämiseen ja vahvuuteen. Jännekorjausten näkyvän avautumisen todettiin alkavan perifeerisen ompeleen pettäessä voima-venymäkäyrän myötöpisteessä. Ydinompeleen lankojen lukumäärän lisääminen paransi ompeleen pitokykyä jänteessä ja suurensi korjauksen myötövoimaa. Sen sijaan paksumman (vahvemman) langan käyttäminen tai ompeleen konfiguraatio eivät vaikuttaneet myötövoimaan. Tulosten perusteella tutkittiin mahdollisuuksia lisätä ompeleen pitokykyä jänteestä yksinkertaisella monisäieompeleella, jossa ydinommel tehtiin kolmen säikeen polyesterilangalla tai nauhamaisen rakenteen omaavalla kolmen säikeen polyesterilangalla. Nauhamainen rakenne lisäsi merkitsevästi ompeleen pitokykyä jänteessä parantaen myötövoimaa sekä maksimivoimaa. Korjauksen vahvuus ylitti aktiivisen mobilisaation jännekorjaukseen kohdistaman kuormitustason. PLDLA 96/4 –langan soveltuvuutta koukistajajännekorjaukseen selvitettiin tutkimalla langan biomekaanisia ominaisuuksia ja solmujen pito-ominaisuuksia staattisessa vetolujuustestauksessa verrattuna yleisimmin jännekorjauksessa käytettävään punottuun polyesterilankaan (Ticron®). PLDLA –langan todettiin soveltuvan hyvin koukistajajännekorjaukseen, sillä se on polyesterilankaa venymättömämpi ja solmujen pitävyys on parempi. Viimeisessä vaiheessa tutkittiin PLDLA 96/4 –langasta valmistetulla kolmisäikeisellä, nauhamaisella jännekorjausvälineellä tehdyn jännekorjauksen kestävyyttä staattisessa vetolujuustestauksessa sekä syklisessä kuormituksessa, joka simuloi staattista testausta paremmin mobilisaation toistuvaa kuormitusta. PLDLA-korjauksen vahvuus ylitti sekä staattisessa että syklisessä kuormituksessa aktiivisen mobilisaation edellyttämän vahvuuden. Nauhamaista litteää ommelmateriaalia ei aiemmin ole tutkittu tai käytetty käden koukistajajännekorjauksessa. Tässä tutkimuksessa ommelmateriaalin nauhamainen rakenne paransi merkitsevästi jännekorjauksen vahvuutta, minkä arvioidaan johtuvan lisääntyneestä kontaktipinnasta jänteen ja ommelmateriaalin välillä estäen ompeleen läpileikkautumista jänteessä. Tutkimuksessa biohajoavasta PLDLA –materiaalista valmistetulla rakenteeltaan nauhamaisella kolmisäikeisellä langalla tehdyn jännekorjauksen vahvuus saavutti aktiivisen mobilisaation edellyttämän tason. Lisäksi uusi menetelmä on helppokäyttöinen ja sillä vältetään perinteisten monisäieompeleiden tekniseen suoritukseen liittyvät ongelmat.

Comparison between two surgical techniques for prenatal correction of meningomyelocele in sheep

OBJECTIVE: To compare the classical neurosurgical technique with a new simplified technique for prenatal repair of a myelomeningocelelike defect in sheep. METHODS: A myelomeningocele-like defect (laminectomy and dural excision) was created in the lumbar region on day 90 of gestation in 9 pregnant sheep. Correction technique was randomized. In Group 1 the defect was corrected using the classic neurosurgical technique of three-layer suture (dura mater, muscle and skin closure) performed by a neurosurgeon. In Group 2, a fetal medicine specialist used a biosynthetic cellulose patch to protect the spinal cord and only the skin was sutured above it. Near term (day 132 of gestation) fetuses were sacrificed for pathological analysis. RESULTS: There were two miscarriages and one maternal death. In total, six cases were available for pathological analysis, three in each group. In Group 1, there were adherence of the spinal cord to the scar (meningo-neural adhesion) and spinal cord architecture loss with posterior funiculus destruction and no visualization of grey matter. In Group 2, we observed in all cases formation of a neo-dura mater, separating the nervous tissue from adjacent muscles, and preserving the posterior funiculus and grey matter. CONCLUSION: The new simplified technique was better than the classic neurosurgical technique. It preserved the nervous tissue and prevented the adherence of the spinal cord to the scar. This suggests the current technique used for the correction of spina bifida in humans may need to be reassessed.

Loop ileostomy closure: comparison of cost effectiveness between suture and stapler

Closure of loop ileostomy can be safely performed using sutures or staplers. The aim of the present study was to compare the cost effectiveness of three different techniques.

Mesh shrinkage and pain in laparoscopic ventral hernia repair: a randomized clinical trial comparing suture versus tack mesh fixation

Mesh fixation during laparoscopic ventral hernia repair can be performed using transfascial sutures or metal tacks. The aim of the present study is to compare mesh shrinkage and pain between two different techniques of mesh fixation in a prospective randomized trial.

Preparation of a poly(L-lactide-co-caprolactone) copolymer using a novel tin(II) alkoxide initiator and its fiber processing for potential use as an absorbable monofilament surgical suture

A poly(L-lactide-co-caprolactone) copolymer, P(LL-co-CL), of composition 75:25 mol% was synthesized via the bulk ring-opening copolymerization of L-lactide and ε-caprolactone using a novel bis[tin(II) monooctoate] diethylene glycol coordination-insertion initiator, OctSn-OCH2CH2OCH2CH2O-SnOct. The P(LL-co-CL) copolymer obtained was characterized by a combination of analytical techniques, namely nuclear magnetic resonance spectroscopy, gel permeation chromatography, dilute-solution viscometry, differential scanning calorimetry, and thermogravimetric analysis. For processing into a monofilament fiber, the copolymer was melt spun with minimal draw to give a largely amorphous and unoriented as-spun fiber. The fiber's oriented semicrystalline morphology, necessary to give the required balance of mechanical properties, was then developed via a sequence of controlled offline hot-drawing and annealing steps. Depending on the final draw ratio, the fibers obtained had tensile strengths in the region of 200–400 MPa.

DEVELOPMENT OF AN ADJUSTABLE SUTURE TECHNIQUE FOR TRABECULECTOMY

This research presents a new design of an adjustable suture that could provide a better intraocular pressure (IOP) control in the post treatment of trabeculectomy surgery and limit associated complication with the current suturing techniques. A better control in tension suture brings a great deal of advantages to this surgical technique compared with the traditional adjustable suture. A length adjustment can be added in advance to a 10-0 nylon suture which enables suture tension to be released during the postoperative period of trabeculectomy surgery. This adjustment has a D-ring geometry made of 10-0 nylon suture adhered to a 10-0 nylon surgical suture which is used to close the scalar flap. The D ring was adhered with about 180 microdroplet of Loctite 4311that was found to form a strong joint to connect the D ring to the main 10-0 nylon suture and strong enough to carry the added tension instead after cutting the central suture between the two joints of the D ring. The geometry of adjustment is the key factor of maintaining the IOP at the normal range and keeping the scleral flap tight enough and secure so that aqueous humor continues to percolate under the subconjunctiva. It has been found that a 365, and 450 µm length extensions can release suture tension postoperatively and relieve the intraocular pressure within the eye by 33, and 66% respectively. The fabrication process of the new adjustable suture was divided into two steps: fabrication of micro jig and forming microdroplets. A micro jig was fabricated in order to form and bond a precise length extension to the new design of the adjustable suture. In addition, a new liquid separation technique has been followed in this study in order to generate micro adhesive droplets as small as 50µm for bonding the new adjustable suture structure.