1000 resultados para Suomalaiset : yhteiskunnan rakenne teollistumisen aikana
Resumo:
Opinnäytetyön tarkoitus on kuvata perhevalmennuksen ennakointia pääkaupunkiseudulla vuoteen 2015 ja kartoittaa siihen vaikuttavia tekijöitä APESTE-analyysin mukaan. Toinen tavoite on luoda visio perhevalmennuksesta vuonna 2015. Opinnäytetyö on rajattu koskemaan vain pääkaupunkiseutua. Opinnäytetyö mukailee delfoi-menetelmää. Työtä varten koottiin perhevalmennuksen asiantuntijaryhmä (n=9), jota ensimmäisellä kyselykierroksella haastateltiin APESTE-analyysin mukaan asiakkaaseen liittyvistä, poliittisista, taloudellisista, sosiaalisista, teknisistä ja ekologisista tekijöistä, jotka vaikuttavat perhevalmennukseen. Lisäksi he visioivat perhevalmennusta vuonna 2015. Haastattelut analysoitiin sisällönanalyysia käyttäen. Toisella kierroksella asiantuntijaryhmä (n=3) vastasi sähköpostikyselyyn, jossa he saivat tarkentaa näkemyksiään. Haastattelut ja kyselyvastaukset muodostivat tutkimusaineiston. Lopullinen analyysi tehtiin kummankin kierroksen vastauksista. Perhevalmennuksen asiakaskunta polarisoituu ja monipuolistuu. Asiakkaiden koulutustaso nousee, mutta myös heikosti pärjäävien määrä lisääntyy. Asiakkaiden arvomaailmat kahtiajakautuvat, heidän tarpeidensa skaala laajenee ja terveysongelmansa lisääntyvät. Perheiden tukiverkot muuttuvat: perinteisten sukulaisyhteisöjen sijaan ihmiset saavat tukea verkostoitumalla samanhenkisten ihmisten kanssa. Yhteistyö julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin sekä eri hallinnonalojen välillä lisääntyy. Resurssit eivät lisäänny ja palveluita karsitaan. Ihmisten oma vastuu pärjäämisestään lisääntyy ja samalla kätilön työ muuttuu vaativammaksi. Internet tulee tärkeäksi osaksi perhevalmennusta. Uusien innovaatioiden käyttöönotto on hidasta. Eettiset kysymykset tulevat entistä tärkeämmiksi tekniikan kehittymisen suomien mahdollisuuksien myötä. Ihmisten ympäristötietoisuus lisääntyy ja ympäristökäyttäytyminen muuttuu. Äitiyshuolto on keskitetty osaamiskeskuksiin. Perhevalmennuksesta vastaa kätilö moniammatillisen tiimin kanssa. Kätilö organisoi perhevalmennusta muun äitiyneuvolatyön ohessa. Näin hän tuntee odottavat perheet ja osaa toteuttaa perhevalmennusta asiakaslähtöisesti, vaikka valmennuksella onkin yhtenäinen rakenne. Valmennus muuttuu toiminnallisemmaksi ja keskustelevammaksi. Ryhmäkoot pienenevät hiukan ja puolisoidenkin toiveet otetaan paremmin huomioon. Perhevalmennus alkaa ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana ja jatkuu vielä vauvan syntymän jälkeen. Tärkeitä aiheita synnytykseen valmentautumisen, vauvanhoidon ja imetyksen ohella ovat parisuhde ja seksuaalisuus sekä psyykkinen hyvinvointi. Avainsanat perhevalmennus, ennakointi, APESTE-analyysi
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli luoda NCC Rakennus Oy:lle uusi lämpökuvaus-toimintamalli, joka mahdollistaa rakentamisen ja rakennusten työvaiheiden laadunvarmistamisen entistä tehokkaammin. Tutkimuksessa käsiteltiin lämpökuvauksen perusteita, lämpökuvaustoiminnan roolia yrityksen laatujärjestelmässä ja erityispiirteitä eri työlajien laadunvarmistuksessa. Tutkimuksessa keskityttiin uudishankkeisiin toimitilarakentamisessa, asunto-, takuu- ja korjauspuolen aiheita käsiteltiin yleisesti. Insinöörityön lähdemateriaalina käytettiin lämpökuvaus- ja rakennuskirjallisuutta, yleisiä rakennusmääräyksiä ja -ohjeita, haastatteluja ja lämpökuvausraportteja. Teoriaosuuden jälkeen selvitettiin NCC:n kokemuksia lämpökuvauksesta ja kohteissa havaituista lämpöteknisistä ongelmakohdista. Kokeellisia lämpökuvauksia suoritettiin lämpökuvausolosuhteiden salliessa yhteensä seitsemässä toimitilakohteessa, yhdessä rivitalokohteessa, julkisivusaneerauskohteen 14:sta kerrostaloasunnossa ja yhdessä yksityisessä paritaloasunnossa. Toimintamalli osoittautui erittäin tarpeelliseksi ja tehokkaaksi rakennusten lämpöteknisen tiiveyden ja talotekniikan lämmitysjärjestelmien toiminnan varmistamisessa. Toistuvien lämpökuvausten aikana selvisi mittauslaitteiston ominaisuuksien merkitys, aputyökalujen ja tutkimusajan tarve sekä työnaikaisen lämpökuvausraportin rakenne. Insinöörityön tuloksena syntyi lämpökuvauksen avuksi toimintamalli, josta selviää rakennusvaiheittain lämpökuvauksen vaikutustapa, paikka, tiedonkulku, lämpökuvauksessa toistuvat vaiheet, osapuolet, tehtävät ja työkalut. Lämpökuvauksen avuksi luotiin aputyökaluja, jotka ovat avaintyölajien lämpökuvausohjekortit sekä suunnittelussa ja kuvaustilanteessa käytettävä apumateriaali kuten lämpökuvauksen tilauspohja, käyttäjätiedote, mittauspöytäkirja- pohja ja valmiit lämpötilaindeksien mukaiset pintalämpötilojen ohjearvotaulukot.
Resumo:
Opinnäytetyö kartoittaa suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoiden työn organisoinnin ja tehtävä-jaon nykytilannetta ja kehittämistarvetta. Työn tarve pohjautuu lainsäädäntöön, jonka mukaan kaikkien kuntien tulee pystyä järjestämään hammashoito asukkailleen. Suun terveydenhuollossa hoidon tarve on tällä hetkellä suurempi kuin hoidon tarjonta. Kehittämishanke on osa Työn organisointi ja työnjako terveydenhuollon erityisaloilla -hanketta. Opinnäytetyön tarkoituksena on käynnistää yhteisöllisen asiantuntijuuden kehittäminen työn organisoinnin ja tehtäväjaon parantamiseksi. Opinnäytetyön tavoitteena on tuottaa tietoa suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoiden yhteisöllisen asiantuntijuuden nykytilanteesta ja kehitystarpeista potilaiden hoidossa. Opinnäytetyö on kvantitatiivinen, ja se on toteutettu projektin omaisesti. Kyselylomake lähetettiin e-lomake muodossa 149 opiskelijalle. Vastanneita oli 50, joista 26 oli suuhygienisti- ja 24 hammaslääkäriopiskelijaa. Kyselyn tulokset analysoitiin SPSS-ohjelmalla. Teoreettisena viitekehyksenä työssä on Hannanin systemoidun kirjallisuuskatsauksen perusteella tuottama malli. Se on valittu työn teoreettiseksi pohjaksi, koska se toimii koko hankkeen teoreettisena viitekehyksenä. Hannanin mallin keskeisiä käsitteitä ovat työtyytyväisyys, työhönsitoutuminen, sairauspoissaolot, työssä vaikuttamisen mahdollisuudet, työstressi, roolikonfliktit ja -epäselvyydet. Kyselyn tulokset osoittavat, että suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijat ovat jokseenkin samaa mieltä siitä, että koulutuksen aikainen yhteistyö on hyvä asia. Tutkimuksen mukaan suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijat ovat epätietoisia toistensa osaamisalueista, mutta molemmat opiskelijaryhmät ovat kuitenkin kiinnostuneita yhteistyön tekemisestä. Monien yhteistyön laatua ja määrää koskevien kysymysten osalta suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoiden näkemykset eivät kohtaa. Kyselyyn vastanneet opiskelijat kokevat informaation kulun riittämättömyyden opiskelijaryhmien ja opettajien välillä yhdeksi ongelmaksi. Samoin tietämättömyys suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoiden välillä toistensa työnkuvasta todetaan ongelmalliseksi. Opinnäytetyö sisältää myös jonkin verran konkreettisia kehittämisehdotuksia edellä mainittuihin ongelmiin. Työssä esitetään muun muassa yhteisen keskustelufoorumin perustamista sekä opetussuunnitelmien muutoksia. Opinnäytetyö tarjoaa hyvän pohjan yhteistyön kehittämisen jatkotoimille.
Resumo:
Valtakunnallisen Voimaa Vanhuuteen -iäkkäiden terveysliikuntaohjelman (2004-2009) tavoitteena on edistää toimintakyvyltään heikentyvien ikäihmisten itsenäistä kotona selviytymistä tarjoamalla heille heidän jalkojensa lihasvoimaa ja tasapainoa parantavaa liikuntaa. Ohjelman koordinoinnista vastaa Ikäinstituutti. VoiTas Rampata Rapuissa -toimintakokeilu on yksi VoiTas -pilottihankkeen projekteista. Se toteutettiin Nurmijärven kunnan fysioterapian ja liikuntatoimen yhteistyönä syksyllä 2005 ja keväällä 2006. Tavoitteena oli saada yhden kerrostalon asukkaat motivoitua voimaharjoitteluun ja saada heidät käyttämään ahkerammin oman kotitalonsa portaita. Opinnäytetyöni tehtävänä on hankkia tietoa siitä, onko toimintakokeilu parantanut osallistujien toimintakykyä heidän itsensä mielestä. Haastatteluiden tuloksia olen käsitellyt ICF:n toimintakykyluokitusta mukaillen. Osallistujat kokivat, että heidän vireytensä ja itseluottamuksensa olivat lisääntyneet toimintakokeilun aikana. Osalla lihasvoiman lisääntyminen ja kipujen lievittyminen olivat motivoineet jatkamaan harjoitteita koko toimintakokeilun ajan. Yhdellä osallistujista unen laatu parani ja toimintakokeilu osaltaan auttoi häntä painonhallinnassa. Toimintakokeilu tuotti kaikille osallistujilleen hyvää mieltä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Suoritustason kasvu arkielämässä näkyi eniten omaishoitajina toimivilla osallistujilla. He kokivat lihasvoiman kasvun myötä jaksavansa paremmin huolehtia puolisostaan ja arkipäivän asioista. Osa osallistujista koki itsensä hyväkuntoisiksi eivätkä he huomanneet toimintakokeilun tuoneen muutosta arkipäivässä toimimiseen, vaikka testitulokset osoittivat suorituskyvyn parantuneen. Osalla parantuneen suorituskyvyn muuttumista paremmaksi suoritustasoksi estivät perussairaudet ja kivut. Joidenkin osallistujien toimintatavat muuttuivat ainakin hetkellisesti, koska osa jatkoi kotiharjoitteiden tekemistä myös toimintakokeilun jälkeen. Neljä osallistujista siirtyi kuntosaliryhmään ja kaksi heistä aikoi jatkaa kuntosalilla vielä syksyllä. Suoritustasoa voitaisiin osallistujien mielestä parantaa yhteiskunnan tukitoimilla, kuten lähellä kotia olevilla ryhmillä ja yhteiskuljetuksilla ryhmiin. Jatkossa toivottiin toimintakokeilun tyyppisiä ryhmiä sekä kuntosali- ja vesiliikuntaryhmiä. Toimintakokeilu oli osallistujien mielestä sopiva monen ikäisille ihmisille. Harjoitteita oli helppo muunnella jokaisen kuntotasoa vastaavaksi. Ryhmähenki oli hyvä ja ohjaajista pidettiin. Lihasvoiman kasvaessa ja itsetunnon parantuessa kokivat ryhmäläiset jatkoryhmään siirtymisen helpommaksi.
Resumo:
Sisäasiainministeri Urho Kekkosen puhe maalaisliittojuhlilla Salossa 16.10.1938
Resumo:
Puhe
Resumo:
Puhe