Estudo dos problemas de corte e empacotamento

Pós-graduação em Engenharia Elétrica - FEIS

Morphoproteomic evidence of constitutively activated and overexpressed mTOR pathway in cervical squamous carcinoma and high grade squamous intraepithelial lesions.

Human papilloma virus (HPV) infection of the uterine cervix is linked to the pathogenesis of cervical cancer. Preclinical in vitro and in vivo studies using HPV-containing human cervical carcinoma cell lines have shown that the mammalian target of rapamycin (mTOR) inhibitor, rapamycin, and epidermal growth factor receptor (EGFR)-tyrosine kinase inhibitor, erlotinib, can induce growth delay of xenografts. Activation of Akt and mTOR are also observed in cervical squamous cell carcinoma and, the expression of phosphorylated mTOR was reported to serve as a marker to predict response to chemotherapy and survival of cervical cancer patients. Therefore, we investigated: a) the expression level of EGFR in cervical squamous cell carcinoma (SCC) and high-grade squamous intraepithelial lesions (HSIL) versus non-neoplastic cervical squamous epithelium; b) the state of activation of the mTOR pathway in these same tissues; and c) any impact of these signal transduction molecules on cell cycle. Formalin-fixed paraffin-embedded tissue microarray blocks containing 20 samples each of normal cervix, HSIL and invasive SCC, derived from a total of 60 cases of cervical biopsies and cervical conizations were examined. Immunohistochemistry was utilized to detect the following antigens: EGFR; mTOR pathway markers, phosphorylated (p)-mTOR (Ser2448) and p-p70S6K (Thr389); and cell cycle associated proteins, Ki-67 and S phase kinase-associated protein (Skp)2. Protein compartmentalization and expression were quantified in regard to proportion (0-100%) and intensity (0-3+). Mitotic index (MI) was also assessed. An expression index (EI) for pmTOR, p-p70S6K and EGFR, respectively was calculated by taking the product of intensity score and proportion of positively staining cells. We found that plasmalemmal EGFR expression was limited to the basal/parabasal cells (2-3+, EI = 67) in normal cervical epithelium (NL), but was diffusely positive in all HSIL (EI = 237) and SCC (EI 226). The pattern of cytoplasmic p-mTOR and nuclear p-p70S6K expression was similar to that of EGFR; all showed a significantly increased EI in HSIL/SCC versus NL (p<0.02). Nuclear translocation of p-mTOR was observed in all SCC lesions (EI = 202) and was significantly increased versus both HSIL (EI = 89) and NL (EI = 54) with p<0.015 and p<0.0001, respectively. Concomitant increases in MI and proportion of nuclear Ki-67 and Skp2 expression were noted in HSIL and SCC. In conclusion, morphoproteomic analysis reveals constitutive activation and overexpression of the mTOR pathway in HSIL and SCC as evidenced by: increased nuclear translocation of pmTOR and p-p70S6K, phosphorylated at putative sites of activation, Ser2448 and Thr389, respectively; correlative overexpression of the upstream signal transducer, EGFR, and increases in cell cycle correlates, Skp2 and mitotic indices. These results suggest that the mTOR pathway plays a key role in cervical carcinogenesis and targeted therapies may be developed for SCC as well as its precursor lesion, HSIL.

Tosikommunismi ja kaaderien muistot Nestori ja Elli Parkkarin sotien jälkeisissä omaelämäkerrallisissa kirjoituksissa

Tutkielmassani tarkastelen SKP:n kaaderien Nestori ja Elli Parkkarin toisen maailmansodan jälkeen kirjoittamia omaelämäkertoja ja analysoin sitä, miten he omaelämäkerroissaan välittävät kommunistiyhteisön muistia. Tutkimuksessani etsin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Mitä muistoja Parkkarien omaelämäkerrat säilyttävät ja välittävät? Miksi Parkkarit kirjoittivat omaelämäkertoja toisen maailmansodan jälkeen ja mikä oli niiden merkitys kommunistiyhteisölle? Tutkielman alkuperäislähteinä käytän Parkkarien omaelämäkertoja, heidän vuonna 1947 kirjoittamia lyhyitä pienoiselämäkertoja sekä Kansan Arkiston Parkkareita koskevaa arkisto-aineistoa. Lähteiden analysoinnissa sovellan Jan Assmannin kulttuurisen muistin teoriaa, jota hän esittelee kirjassaan Cultural Memory and Early Civilization: Writing, Remembrance, and Political Imagination (2011). Assmann luo kulttuurisen muistin teoriansa ranskalaisen sosiologin Maurice Halbwachsin kollektiivisen muistin teorian pohjalta, jossa korostetaan muistin sosiaalista luonnetta. Assmann jatkaa Halbwachsin kollektiivisen muistin teoriaa jakamalla kollektiivisen muistamisen kolmeen muotoon: kommunikatiivisen ja kulttuurisen muistin käsitteisiin, joiden välissä on biografisen muistamisen muoto. Näiden käsitteiden avulla Assmann osoittaa, kuinka kollektiivista muistia rakennetaan yhteisöissä. Analysoin aluksi Parkkarien puolueelle vuonna 1947 kirjoittamia pienoiselämäkertoja ja käyn läpi sitä, millä tavalla ne olivat tärkeitä sekä Parkkareille itselleen että puolueelle. Tämän jälkeen siirryn Parkkarien omaelämäkertoihin. Tarkastelen omaelämäkertoja erittelemällä kolme eri teemaa, jotka ovat kommunistien maanalainen puoluetyö, ruumiilliset kokemukset vankilassa ja keskitysleirillä sekä opiskelu ja aate. Viimeisessä luvussa käsittelen Parkkarien asemaa puolueessa toisen maailmansodan jälkeen. Samalla pohdin uskollisuuden merkitystä, sukupuolen roolia ja pohdin vallan ja pienois- sekä omaelämäkertojen suhdetta. Assmannin teoriaa soveltaen luen Parkkarien omaelämäkerrat osaksi kommunikatiivista muistia, eli osana kommunistiyhteisön suullista ja elämäkerrallista muistamista. Näiden omaelämäkertojen avulla kommunistiyhteisö pyrki siirtymään sodan jälkeen kommunikatiivisesta muistamisesta institutionaaliseen kulttuuriseen muistamiseen. Parkkarit toimivat siten SKP:n kollektiivisen muistin välittäjinä ja Parkkarien omaelämäkerrat olivat näin osa kommunistiyhteisön historiankirjoitusta. Omaelämäkerroissa kuvataan sitä, miten esimerkillinen tosikommunisti toimii. Samalla niissä puetaan sanoiksi kommunistista aatetta.

Tosikommunismi ja kaaderien muistot Nestori ja Elli Parkkarin sotien jälkeisissä omaelämäkerrallisissa kirjoituksissa

Tutkielmassani tarkastelen SKP:n kaaderien Nestori ja Elli Parkkarin toisen maailmansodan jälkeen kirjoittamia omaelämäkertoja ja analysoin sitä, miten he omaelämäkerroissaan välittävät kommunistiyhteisön muistia. Tutkimuksessani etsin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Mitä muistoja Parkkarien omaelämäkerrat säilyttävät ja välittävät? Miksi Parkkarit kirjoittivat omaelämäkertoja toisen maailmansodan jälkeen ja mikä oli niiden merkitys kommunistiyhteisölle? Tutkielman alkuperäislähteinä käytän Parkkarien omaelämäkertoja, heidän vuonna 1947 kirjoittamia lyhyitä pienoiselämäkertoja sekä Kansan Arkiston Parkkareita koskevaa arkisto-aineistoa. Lähteiden analysoinnissa sovellan Jan Assmannin kulttuurisen muistin teoriaa, jota hän esittelee kirjassaan Cultural Memory and Early Civilization: Writing, Remembrance, and Political Imagination (2011). Assmann luo kulttuurisen muistin teoriansa ranskalaisen sosiologin Maurice Halbwachsin kollektiivisen muistin teorian pohjalta, jossa korostetaan muistin sosiaalista luonnetta. Assmann jatkaa Halbwachsin kollektiivisen muistin teoriaa jakamalla kollektiivisen muistamisen kolmeen muotoon: kommunikatiivisen ja kulttuurisen muistin käsitteisiin, joiden välissä on biografisen muistamisen muoto. Näiden käsitteiden avulla Assmann osoittaa, kuinka kollektiivista muistia rakennetaan yhteisöissä. Analysoin aluksi Parkkarien puolueelle vuonna 1947 kirjoittamia pienoiselämäkertoja ja käyn läpi sitä, millä tavalla ne olivat tärkeitä sekä Parkkareille itselleen että puolueelle. Tämän jälkeen siirryn Parkkarien omaelämäkertoihin. Tarkastelen omaelämäkertoja erittelemällä kolme eri teemaa, jotka ovat kommunistien maanalainen puoluetyö, ruumiilliset kokemukset vankilassa ja keskitysleirillä sekä opiskelu ja aate. Viimeisessä luvussa käsittelen Parkkarien asemaa puolueessa toisen maailmansodan jälkeen. Samalla pohdin uskollisuuden merkitystä, sukupuolen roolia ja pohdin vallan ja pienois- sekä omaelämäkertojen suhdetta. Assmannin teoriaa soveltaen luen Parkkarien omaelämäkerrat osaksi kommunikatiivista muistia, eli osana kommunistiyhteisön suullista ja elämäkerrallista muistamista. Näiden omaelämäkertojen avulla kommunistiyhteisö pyrki siirtymään sodan jälkeen kommunikatiivisesta muistamisesta institutionaaliseen kulttuuriseen muistamiseen. Parkkarit toimivat siten SKP:n kollektiivisen muistin välittäjinä ja Parkkarien omaelämäkerrat olivat näin osa kommunistiyhteisön historiankirjoitusta. Omaelämäkerroissa kuvataan sitä, miten esimerkillinen tosikommunisti toimii. Samalla niissä puetaan sanoiksi kommunistista aatetta.