Harold Silver papers, undated, 1922-1977.

The collection contains personal correspondence, manuscript and printed copies of articles and speeches, photographs and newspaper clippings pertaining to the education and social welfare activities of Silver.

Shloyme Rosenberg collection, undated, 1940-1977.

Collection consists of manuscripts and newspaper columns written by Shloyme Rosenberg (under his own name as well as under various pseudonyms). Collection also includes correspondence, journal publications, reviews, and speeches.

"Me emme ole kirkkoa politisoimassa" : Keskustapuolue ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous vuosina 1970-1977

Tutkielma käsittelee historiantutkimuksen keinoin Keskustapuolueen ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen suhdetta ja suhteen kehittymistä vuosina 1970 1977. Aihepiiriä lähestytään sekä henkilö- että organisaatiotasolla. Päälähteinä ovat kirkolliskokouksen pöytäkirjat sekä Keskustapuolueen eri puolue-elinten, ennen kaikkea kirkkopoliittisen toimikunnan, arkistokokoelmat. Keskustapuolue aktivoitui muiden puolueiden tavoin kirkkopolitiikassaan 1960- ja 1970-luvun vaihteessa. Vanhojen herätysliikkeiden edustajista muodostetulla puolueen kirkkopoliittisella toimikunnalla oli tässä aktivoitumisessa keskeinen sija. Vuosikymmenen alussa kirkon politisoituminen nähtiin toimikunnassa pääasiassa myönteisenä kehityksenä. Pyrkiessään säilyttämään herätysliikkeiden luottamuksen toimikunta joutui kuitenkin vuodesta 1974 lähtien muuttamaan kantaansa ja korostamaan, ettei Keskustapuolue ollut politisoimassa kirkkoa. Puolueen kirkkopoliitikkojen mukaan keskusta pyrki itse asiassa kirkkopolitiikallaan vapauttamaan kirkon muiden puolueiden politikoinnilta. Totta olikin, että kirkkopoliittinen toimikunta pysyi melko pitkälle vaiti opillisista kysymyksistä. Sen sijaan kirkon hallinnon demokratisointia ja köyhien seurakuntien aseman parantamista ajettiin voimakkaasti. Vaikka keskustasuuntautuneet kirkolliskokousedustajat eivät muodostaneetkaan toiminnassaan mitään yhtenäistä ryhmää, he kunnostautuivat hyvin näiden kysymysten esillä pitämisessä, aivan samoin kuin raittiuden ajamisessa. Kirkossa kuunneltiin 1970-luvun alussa puolueiden vaatimuksia ja uudistettiin hallintoa. Vuosikymmenen edetessä Keskustapuolueen vaikuttamispyrkimykset kirkolliskokouksen asiakysymyksiin kuitenkin vähenivät. Samaan aikaan kirkolliskokous puolestaan aktivoitui yhteiskunnallisille päättäjille, ja siten myös Keskustapuolueelle, suuntaamissaan kannanotoissa. Keskustapuolueessa kuunneltiinkin tarkasti kirkon ääntä. Haluttiin asettua samalle kannalle kirkon kanssa ja puolustaa kirkkoa. Siten pyrittiin vastaamaan SKL:n nousuun ja toisaalta tarjoamaan vaihtoehto SDP:n kirkkopolitiikalle, joka tähtäsi kirkon ja valtion erottamiseen. Vaikka keskustan vaikuttamispyrkimykset kirkolliskokouksen asiakysymyksiin vaimenivat tutkimuskauden kuluessa, puolue panosti jatkuvasti enemmän kirkolliskokousedustajien vaaleihin ja kirkolliskokouksessa suoritettaviin henkilövalintoihin. Vuonna 1977 keskustassa viritettiin puolueorganisaatiota jo hyvin tehokkaasti seuraavan vuoden kirkolliskokousvaaleihin. SDP:n haastaminen kirkollisissa henkilövalinnoissa alkoi toden teolla vuonna 1973 eli samaan aikaan, kun keskustan ja SDP:n nimityskilpa käynnistyi muuallakin yhteiskunnassa. SDP:n uhalla perusteltiin keskustassa myös omaa kirkkopoliittista aktiivisuutta. Keskusta pyrki haastamaan SDP:n kirkossa paljolti samoin keinoin ja samalla retoriikalla kuin ammattiyhdistysliikkeessä. Keskustapuolue säilytti edustuksensa kirkolliskokouksessa muita puolueita paremmin tutkimuskauden kuluessa. Keskustasuuntautuneet kirkolliskokousedustajat olivat lähes poikkeuksetta maallikoita ja tulivat lähinnä puolueen vahvoilta kannatusalueilta, kuten Lapuan ja Oulun hiippakunnasta. Edustajien joukossa vanhojen herätysliikkeiden osuus oli huomattava, ja keskustassa pyrittiinkin saamaan omiksi ehdokkaiksi nimenomaan herätysliike-, ei niinkään puoluevaikuttajia. Avainsanat: Kirkolliskokoukset, puolueet, Keskustapuolue, kirkkopolitiikka, politisoituminen, kirkolliset vaalit, herätysliikkeet

Silva Fennica Vol. 11, 1977.

Julkaistu Silva Fennica Vol. 11(4) -numeron liitteenä.

Taistelu yksityiskouluista: Yksityisoppikoulujen Liitto yksityisoppikouluväen puolustajana koulujärjestelmän uudistuksessa 1970-1977

Suomessa säädettiin vuonna 1968 laki koulujärjestelmän perusteista. Sen nojalla maassa siirryttiin rinnakkaiskoulujärjestelmästä kunnalliseen yhtenäiskouluun eli peruskouluun vuosina 1972-1977. Laissa varattiin yksityisille oppikouluille mahdollisuus toimia uudessa järjestelmässä, koulun omistajayhteisön niin halutessa, kunnan peruskoulua korvaavana kouluna. Vuonna 1974 lakia muutettiin siten, että kunta sai päättää, ottiko se yksityisen koulun koulusuunnitelmaansa vai ei. Suomeen jäi nelisenkymmentä yksityistä koulua, joista pääosa sijaitsi Helsingissä. Korvaavia kouluja näistä oli 24. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Yksityisoppikoulujen Liiton (YOL) toimintaa peruskouluuudistuksen täytäntöönpanovuosina 1970-1977. Liiton päätavoitteena oli yksityiskoululaitoksen säilyttäminen. Pyrkimyksenä on selvittää YOL:n aiemmin lähes käyttämättömän arkistoaineiston avulla, millainen liitto oli rakenteeltaan, millaisilla intresseillä ja resursseilla se toimi ja millaisia suhdeverkostoja se koulutaistelun yhteydessä rakensi. Samalla pyritään luomaan laajempi kuva siitä, mitkä yhteiskunnalliset tahot puolustivat yksityiskoululaitoksen säilyttämistä Suomessa ja millaisin motiivein. Tästä syystä tutkimuksen lähdeaineistona hyödynnetään mm. Vapaan koulutuksen tukisäätiön arkistoaineistoa, opettajien ammattijärjestöjen lehtiä sekä peruskoulu-uudistusta koskevaa kirjallisuutta. Laadullisen verkostotutkimuksen keinoin yksityiskoululaitosta kannattaneet piirit hahmotetaan sosiaalisena verkostona, joka rakentui yhteisten intressien pohjalle. Tästä verkostosta käytetään termiä yksityisoppikouluväki. Tutkimustuloksena on, että yksityisoppikouluväki sosiaalisena verkostona rakentui ennen kaikkea ideologisten intressien pohjalle. Kyse oli pyrkimyksistä puolustaa porvarillista suomalaista yhteiskuntamuotoa ja vastustaa vasemmiston vaikutusvallan kasvua. YOL oli 1970-luvun Suomessa yksi monista porvariston taisteluelimistä. Yhdessä vuonna 1973 perustetun Vapaan koulutuksen tukisäätiön kanssa se kävi puolustustaistelua suojellakseen epäpoliittisena instituutiona pitämäänsä koululaitosta, jonka nähtiin joutuneen ideologisen hyökkäyksen kohteeksi. Yksityisoppikouluväki oli pieni, mutta sangen vaikutusvaltainen ryhmittymä. Ydinjoukko koostui muutamasta kymmenestä suomalaisen yhteiskunnan vaikuttajasta, joita yhdisti korkea koulutus, porvarillis-isänmaallinen arvomaailma ja jossain määrin myös yhteiset kokemukset sotavuosilta. Joukkoa leimasi halu rakentaa suomalaista yhteiskuntaa oman arvomaailmansa pohjalta; niin ikään se korosti kansalaisten oikeutta vapaaseen ja omaehtoiseen kasvatukseen sekä yksilölliseen omistusoikeuteen. Tavoitteessaan yksityisoppikouluväki onnistui kohtalaisesti. Ilman sen aktiviteettia ja tehokasta verkostoitumista sekä ennen muuta vahvoja poliittisia ja taloudellisia tukijoita tämä tuskin olisi onnistunut. Oman lisänsä onnistumiseen antoi julkisuuteen vuonna 1975 noussut Pirkkalan koulukokeilu, joka osaltaan lietsoi porvarillista arvomaailmaa edustavien tahojen epäluuloja vasemmiston koulutuspolitiikkaa kohtaan ja altisti heitä tukemaan yksityiskouluja. Vaikka taistelu osin onnistuikin, suurta kannatusta se ei saavuttanut. Moni näki yksityisoppikouluväen toiminnan taantumuksellisena reaktiona ja yrityksenä säilyttää vanhoja, epätasa-arvoisuutta ylläpitäviä valtarakenteita. Esiin maalailtu pelko siitä, että kunnallinen peruskoulu veisi Suomen sosialismiin, ei saanut joukkoja liikkeelle yksityiskoulujen puolesta. Esimerkiksi opettajien myönteinen suhtautuminen kunnalliseen koululaitokseen osoittaa, etteivät he pääsääntöisesti nähneet koulu-uudistuksessa tämänkaltaista ideologista vaaraa.

Concentrations and loads of some metals and fluorine in the River Kokemäenjoki in 1975 and 1977

Tiivistelmä: Metallien ja fluorin pitoisuuksista ja määristä Kokemäenjoessa vuosina 1975—1977

Evaluación de la diversidad de macroinvertebrados edáficos en cinco microcuencas del Río Estelí y Río Viejo Nicaragua

En investigación se determinó la densidad, número de familia y composición de familias de macroinvertebrados encontradas en tres microcuencas de la Subcuenca del Río Estelí y dos microcuenca de la Subcuenca del Río Viejo. En el marco del proyecto UNA/CARE/MARENA/PIMCHAS, 2010. Al mismo tiempo se realizó comparación de la densidad con respecto al uso de suelo. De igual manera, se determinó el cambio de macroinvertebrados en tres profundidades de muestreo (hojarasca, 1 -10cmy 10-25cm) y se agruparon por sus hábitos alimenticios. Para la toma de datos se exploraron los macroinvertebrados en 171 monolitos de 20x20x25 cm repartidos en los sitios de acción del proyecto UNA-CARE-MARENA- PIMCHAS de las microcuencas El Coyote, Las Chichiguas, La Pita, La Laguneta y Tomabú. Los 2,920 individuos identificados se determinaron en 52 familias, 22 órdenes, 7 clases y 4 filums. El número de familias y su composición no varió significativamente entre microcuencas ni entre sitios. Las familias que obtuvieron los mayores valores de abundancia en general fueron: Carabidae, Staphylinidae, Curculionidae, miembros de la clase Diplopoda- d, Formicidae y Scolopendridae. La densidad y el número de familias no variaron significativamente en las tres profundidades estudiadas , pero sí varió la composición de familias. Los individuos con hábitos alimenticios fitófagos y depredadores, además de estar entre los grupos con más individuos por m2 , junto a los fungívoros y xilófagos, tuvieron la mayor variedad de familias. Los usos de tierra en donde se reportaron los mayores números de individuos por m 2 fueron de manera descendente: café con sombra, bosque, granos básicos y pasto. El número de familias no varió significativamente entre los usos, sin embargo la composición de familia si varió.

Prevalencia de Cysticercus bovis en el matadero de Amerrisque

En el presente trabajo se analizó la situación existente en relación a la Prevalencia de Cysticercosis bovina en la Empresa Agrícola Centro Americana, S.A. Matadero de Amerrisque, ubicado en el km 128 carretera al Rama, Juigalpa, Chontales. Esta empresa se fundó en el año 1977 y del total de su producción el 98% va destinado a la exportación y el 2% para consumo local. Los análisis se realizaron basándose en datos de la Inspección Post-morten de los años 1982, 1984, 1990, 1991, 1992, para loe cuales se determinó el Año de mayor prevalencia, Categoría más afectada, Departamento de mayor prevalencia y Pérdidas económicas. Para la valoración estadística de los datos registrados fue utilizado el Método de Mínimos Cuadrados Generalizado, usando el procedimiento CATHOD del Paquete Statical Analisis System. Loa resultados obtenidos en el Análisis de Varianza, demuestran que existen diferencias significativas entre años, con un nivel de significancia de (P < 0.05), obteniéndose 0.93% de infestación promedio en los cinco años evaluados. A su vez también se encontraron diferencias significativas para las categorías (P < 0.05) encontrándose la categoría Buey (C4) la más infestada. Resultando Chontales el departamento con mayor número de animales parasitados, seguido de Boaco, Zelaya y Matagalpa. Las pérdidas económicas para estos años resultaron ser de US$ 71,905.85 para el productor, sumándose a ello, las divisas no captadas con un monto aproximado de US$ 535,511.63 al prescindir de su exportación.

Utilización de la hoja de Neem (Azadirachta indica, A Juss) como desparasitante en terneros lactantes con edad de tres a cinco meses

El presente estudio se realizó en la finca "Toro Overo", ésta se encuentra ubicada en el municipio de Mateare departamento de Managua, el clima es ondeante con temperatura promedio de 26 a 32°C. La zona ecológica es de sabana tropical. La duración del experimento fue de 30 días a partir de la selección e identificación de los animales bajo los tratamientos evaluados. Con el objetivo de comparar el efecto del extracto acuoso de Neem en diferentes concentraciones versus Levamisol en el control de endoparásitos en terneros de 3 a 5 meses. Se seleccionaron 30 animales con edades promedio de 3 a 5 meses, estos se dividieron en 3 grupos, cada grupo formado por 10 animales por tratamiento, Tratamiento I: Levamisol (11.79%) a razón de 1 ce por 20 kg de peso vivo por vía intramuscular. Tratamiento II. Desparasitante interno botánico a base de un preparado de 250 hojas verdes de Neem, se le suministró la cantidad de 250 ce por cada animal vía oral. Tratamiento III: Desparasitante interno botánico a base de un preparado acuoso de 350 hojas verdes de Neem se le suministró la cantidad de 250 ce por cada animal vía oral. A los animales se les realizó análisis coprológico al inicio del ensayo para diagnosticar las especies parasitarias y la intensidad de las cargas parasitarias. Posteriormente se realizaron muestreos coprológicos a los 7, 14, 21 y 30 días post aplicación, para esto se utilizaron las pruebas de sedimentación y flotación identificando los géneros, mediante la cámara de Mac Master. Se identificaron tres géneros de parásitos, entre ellos se encontró al género Coccideas, Strongyloides y Dictyocau/us por orden de importancia y presentación. Para él genero Strongy/oides la efectividad de los tratamientos con Neem (250, 350) y Levamisol fue a los 7 días. Mientras que para el género Coccidea la mayor efectividad de los tres tratamientos se alcanzó a los 14 días. Y para el género Dictyocaulus ninguno de los tres tratamientos ejerció efecto. Desde el punto de vista económico con base en los costos se encontró factible el uso de los tratamientos botánicos.

Diagnóstico situacional de cuatro hemoparásitos en canes menores de un año, en cinco barrios del distrito VI-2 de Managua

Con el objetivo de conocer la presencia de agentes etiológicos causantes de las hemoparasitosis en canes, se realizó un estudio en cinco barrios del distrito VI- 2 de la ciudad de Managua , entre el 21 de Marzo al 01 de Abril del 2005, la localidad presentó una temperatura med ia 30.3 °C y una humedad relativa del 75% ± 5%. Se realizó un muestreo de 220 canes menores de un año, correspondiente al 20% del universo (1098 canes), en los cuales se les extrajo 2ml de sangre de la arteria radial y se realizaron dos frotis sanguíneos, mediante una punción del pabellón auricular (circulación periférica), ese mismo día, en el laboratorio, se obtuvo el hematocrito de la muestra de sangre y los frotis sanguíneos se tiñeron por el método de Giemsa, luego se observaron dos frotis sanguíneos por cada can muestreado, utilizando microscopía óptica de inmersi ón para identificar los hemoparásitos haciendo uso de parámetros morfológicos de clasificación taxonómica. Se encontraron 39 (17.7 %) canes hemoparasitados y una prevalencia para Haemobartonella canis de 2.5%, Babesia canis con 0.77 % y Ehrlichia canis con 0.19%; mientras, que en Hepatozoon canis no se encontró ningún caso positivo. Además se presento una asociación hemoparasitaria (Babesia-Haemobartonella) con una prevalencia de 0.29 %.

Evaluación de cinco cepas de Rhizobium leguminosarum bv. phaseoli en el cultivo del frijol (Phaseolus vulgaris L.) var. Rev. 84

Esta investigación se realizó en el Centro Experimental "La Compañía" ubicada en San Marcos, Carazo, con el objetivo de evaluar la adaptabilidad de las cepas en las condiciones estudiadas, determinar cuál de las cepas es la más infectiva y efectiva en cuanto a la nodulación y determinar su efecto en el crecimiento y rendimiento del cultivo del frijol (Phaseolus vulgaris L.) var. Rev. 84. Los factores evaluados fueren 5 cepas de Rhisoblum leguminosearum by. phaseoli y 3 testigos: 1 Testigo Absoluto (no inoculado. no fertilizado) Y 2 Testigos Relativos (no inoculados y fertilizados). El diseño experimental utilizado fue el de bloques completos al azar (SCA), con 4 repeticiones. La parcela experimental del ensayo fue de 32 (8 m x 4 m), la distancia de siembra fue de 0.1 m entre plantas y 0.4 m entre surcos. Las variables analizadas fueron: número; eficiencia y peso seco de nódulos por planta, peso seco de área foliar y rendimiento. Los datos se procesaron usando análisis de varianza (AHUEVA) y se utilizó la prueba de rangos múltiples de DUNCAN (P ≤ 0. 05). No se observó diferencias significativas para las variables de nodulación y rendimiento, determinándose efecto significativo sólo para el peso seco de área foliar en la I y II etapa de evaluación Sin embargo, se determinó quo la cepa CR-436 fue la que presentó mayor infectividad en el sistema radicular y la cepa CIAT-899, la que presentó el mejor porcentaje de efectividad nodular y con la que se obtuvo el mayor promedio de peso seco de área foliar. El mejor rendimiento fue obtenido con la cepa CR-436.

Efecto de cuatro niveles de fertilizantes sobre el crecimiento y rendimiento de cinco variedades de frijol común (Phaseolus vulgaris L.) bajo el sistema de cero labranza

El experimento fue conducido para determinar el efecto de cuatro niveles de N-P-K y cinco variedades sobre el crecimiento, y rendimiento del frijol común (Phaseolus vulgaris L.) bajo el sistema de cero labranza. Dicho experimento fue realizado en un suelo franco-limoso Typic Durandept, perteneciente a la estación experimental La Compañía, municipio de San Marcos, Departamento de Carazo en época de Postrera de 1992. Se utilizó un diseño de Parcelas Divididas dispuestas en Bloques Completamente al Azar con 20 tratamientos y tres réplicas. El fertilizante fue aplicado en bandas al momento de la siembra en dosis de 0, 65, 130 y 195 kg/ha. Las variedades evaluadas fueron la REVOLUCION-79, DOR-364, DOR-391, RAB-310 y NIC-64. Los resultados demuestran que las dosis de N-P-K no presentaron efecto significativo sobre la altura de planta pero sí lo hicieron las variedades. El efecto sobre el diámetro de tallo de los niveles de N-P-K y de las variedades no fue significativo. El contenido de nutrientes (N-P-K) en los tejidos vegetales no se vio afectado por los niveles del fertilizante y las variedades. El efecto de los niveles de N-P-K sobre la mayoría de parámetros estudiados fue no significativo, pero sí lo fueron las variedades a excepción del número de vainas que no mostró efecto positivo. No se observaron claras evidencias del efecto de los diferentes niveles de N-P-K sobre el rendimiento de grano, no obstante el rendimiento fue estimulado cuando se utilizó la mayor dosis (195 kg/ha). Por su parte las variedades sí mostraron influencia significativa sobre el rendimiento de grano.

Estudio de tres líneas promisorias de arroz (Oryza sativa L.) en comparación con cinco variedades comerciales en condiciones de secano medianamente favorecido

El presente estudio se realizó en fincas de productores privados en tres localidades del departamento de Chinandega. El propósito fue evaluar tres líneas promisorias de Arroz en comparación con cinco variedades comerciales en condiciones de secano medianamente favorecido. El diseño experimental utilizado fue el de bloques completos al azar con tres repeticiones, utilizando una distancia entre surcos de 30 cm con siembra a chorrillo. En base a los resultados obtenidos se llegó a las conclusiones siguientes: el mejor material con respecto a características agronómicas, componentes de rendimiento y rendimiento agrícola fue Altamira-9; la línea CT-5754 es un material muy promisorio debido principalmente a su precocidad, característica muy importante para las zonas en que las precipitaciones son muy erráticas; En Ameya una de las localidades evaluadas, todos los materiales mostraron un mejor comportamiento.