279 resultados para Lahti
Resumo:
Diplomityön tavoitteena on selvittää sinfoniaorkesterin toiminnan merkittävimmät kasvihuonekaasupäästölähteet sekä kuinka kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää ja/tai kompensoida niin, että voidaan saavuttaa hiilineutraalius. Tavoitteena on myös tutkia sinfoniaorkesterin vaikutusmahdollisuudet sen sidosryhmiin. Tuloksia tarkastellaan myös globaalissa mittakaavassa, jolloin nähdään millainen vaikutus sinfoniaorkestereiden hiilineutraaliudella olisi ilmastonmuutoksen hillinnässä. Diplomityössä esitetään ensin hiilijalanjälkilaskentaa ja musiikkiteollisuutta yleisesti, jonka jälkeen selvitetään case-tutkimuksena Sinfonia Lahden hiilijalanjälki. Hiilijalanjälkilaskenta perustuu Sinfonia Lahden antamiin tietoihin, minkä lisäksi hyödynnetään diplomityön yhteydessä tehtyjen kyselyjen tuloksia. Kyselyjen tarkoituksena on selvittää sekä Sinfonia Lahden henkilöstön että yleisön matkustustottumuksia. Sinfonia Lahden henkilöstölle järjestettiin myös workshop, jossa tutustuttiin tarkemmin ilmastonmuutokseen. Hiilineutraalius saavutetaan selvittämällä toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt. Tämän jälkeen toimintaa muutetaan vähäpäästöisemmäksi ja lopuksi jäljelle jäävät kasvihuonekaasupäästöt kompensoidaan. Vaikka Sinfonia Lahden merkittävimmät kasvihuonekaasupäästölähteet ovat liikenne sekä energiankulutus, päästövähennyksiä tulee tehdä pysyvästi kaikista mahdollisista toiminnoista. Erityisen tärkeää on saada sidosryhmät osallistumaan sinfoniaorkesterin asettamiin vähennystavoitteisiin. Kompensoinnilla on merkittävä rooli hiilineutraaliuden saavuttamisessa. Tällä hetkellä maailman sinfoniaorkesterit eivät aktiivisesti pyri hiilineutraaliin toimintaan.
Resumo:
We previously used a single nucleotide polymorphism (SNP) in the CHRNA5-A3-B4 gene cluster associated with heaviness of smoking within smokers to confirm the causal effect of smoking in reducing body mass index (BMI) in a Mendelian randomisation analysis. While seeking to extend these findings in a larger sample we found that this SNP is associated with 0.74% lower body mass index (BMI) per minor allele in current smokers (95% CI -0.97 to -0.51, P = 2.00 × 10(-10)), but also unexpectedly found that it was associated with 0.35% higher BMI in never smokers (95% CI +0.18 to +0.52, P = 6.38 × 10(-5)). An interaction test confirmed that these estimates differed from each other (P = 4.95 × 10(-13)). This difference in effects suggests the variant influences BMI both via pathways unrelated to smoking, and via the weight-reducing effects of smoking. It would therefore be essentially undetectable in an unstratified genome-wide association study of BMI, given the opposite association with BMI in never and current smokers. This demonstrates that novel associations may be obscured by hidden population sub-structure. Stratification on well-characterized environmental factors known to impact on health outcomes may therefore reveal novel genetic associations.
Resumo:
Opinnäytetyö kartoittaa suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoiden työn organisoinnin ja tehtävä-jaon nykytilannetta ja kehittämistarvetta. Työn tarve pohjautuu lainsäädäntöön, jonka mukaan kaikkien kuntien tulee pystyä järjestämään hammashoito asukkailleen. Suun terveydenhuollossa hoidon tarve on tällä hetkellä suurempi kuin hoidon tarjonta. Kehittämishanke on osa Työn organisointi ja työnjako terveydenhuollon erityisaloilla -hanketta. Opinnäytetyön tarkoituksena on käynnistää yhteisöllisen asiantuntijuuden kehittäminen työn organisoinnin ja tehtäväjaon parantamiseksi. Opinnäytetyön tavoitteena on tuottaa tietoa suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoiden yhteisöllisen asiantuntijuuden nykytilanteesta ja kehitystarpeista potilaiden hoidossa. Opinnäytetyö on kvantitatiivinen, ja se on toteutettu projektin omaisesti. Kyselylomake lähetettiin e-lomake muodossa 149 opiskelijalle. Vastanneita oli 50, joista 26 oli suuhygienisti- ja 24 hammaslääkäriopiskelijaa. Kyselyn tulokset analysoitiin SPSS-ohjelmalla. Teoreettisena viitekehyksenä työssä on Hannanin systemoidun kirjallisuuskatsauksen perusteella tuottama malli. Se on valittu työn teoreettiseksi pohjaksi, koska se toimii koko hankkeen teoreettisena viitekehyksenä. Hannanin mallin keskeisiä käsitteitä ovat työtyytyväisyys, työhönsitoutuminen, sairauspoissaolot, työssä vaikuttamisen mahdollisuudet, työstressi, roolikonfliktit ja -epäselvyydet. Kyselyn tulokset osoittavat, että suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijat ovat jokseenkin samaa mieltä siitä, että koulutuksen aikainen yhteistyö on hyvä asia. Tutkimuksen mukaan suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijat ovat epätietoisia toistensa osaamisalueista, mutta molemmat opiskelijaryhmät ovat kuitenkin kiinnostuneita yhteistyön tekemisestä. Monien yhteistyön laatua ja määrää koskevien kysymysten osalta suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoiden näkemykset eivät kohtaa. Kyselyyn vastanneet opiskelijat kokevat informaation kulun riittämättömyyden opiskelijaryhmien ja opettajien välillä yhdeksi ongelmaksi. Samoin tietämättömyys suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoiden välillä toistensa työnkuvasta todetaan ongelmalliseksi. Opinnäytetyö sisältää myös jonkin verran konkreettisia kehittämisehdotuksia edellä mainittuihin ongelmiin. Työssä esitetään muun muassa yhteisen keskustelufoorumin perustamista sekä opetussuunnitelmien muutoksia. Opinnäytetyö tarjoaa hyvän pohjan yhteistyön kehittämisen jatkotoimille.
Resumo:
Recent genome-wide association studies have described many loci implicated in type 2 diabetes (T2D) pathophysiology and β-cell dysfunction but have contributed little to the understanding of the genetic basis of insulin resistance. We hypothesized that genes implicated in insulin resistance pathways might be uncovered by accounting for differences in body mass index (BMI) and potential interactions between BMI and genetic variants. We applied a joint meta-analysis approach to test associations with fasting insulin and glucose on a genome-wide scale. We present six previously unknown loci associated with fasting insulin at P < 5 × 10(-8) in combined discovery and follow-up analyses of 52 studies comprising up to 96,496 non-diabetic individuals. Risk variants were associated with higher triglyceride and lower high-density lipoprotein (HDL) cholesterol levels, suggesting a role for these loci in insulin resistance pathways. The discovery of these loci will aid further characterization of the role of insulin resistance in T2D pathophysiology.
Resumo:
OBJECTIVES: To investigate whether associations of smoking with depression and anxiety are likely to be causal, using a Mendelian randomisation approach. DESIGN: Mendelian randomisation meta-analyses using a genetic variant (rs16969968/rs1051730) as a proxy for smoking heaviness, and observational meta-analyses of the associations of smoking status and smoking heaviness with depression, anxiety and psychological distress. PARTICIPANTS: Current, former and never smokers of European ancestry aged ≥16 years from 25 studies in the Consortium for Causal Analysis Research in Tobacco and Alcohol (CARTA). PRIMARY OUTCOME MEASURES: Binary definitions of depression, anxiety and psychological distress assessed by clinical interview, symptom scales or self-reported recall of clinician diagnosis. RESULTS: The analytic sample included up to 58 176 never smokers, 37 428 former smokers and 32 028 current smokers (total N=127 632). In observational analyses, current smokers had 1.85 times greater odds of depression (95% CI 1.65 to 2.07), 1.71 times greater odds of anxiety (95% CI 1.54 to 1.90) and 1.69 times greater odds of psychological distress (95% CI 1.56 to 1.83) than never smokers. Former smokers also had greater odds of depression, anxiety and psychological distress than never smokers. There was evidence for positive associations of smoking heaviness with depression, anxiety and psychological distress (ORs per cigarette per day: 1.03 (95% CI 1.02 to 1.04), 1.03 (95% CI 1.02 to 1.04) and 1.02 (95% CI 1.02 to 1.03) respectively). In Mendelian randomisation analyses, there was no strong evidence that the minor allele of rs16969968/rs1051730 was associated with depression (OR=1.00, 95% CI 0.95 to 1.05), anxiety (OR=1.02, 95% CI 0.97 to 1.07) or psychological distress (OR=1.02, 95% CI 0.98 to 1.06) in current smokers. Results were similar for former smokers. CONCLUSIONS: Findings from Mendelian randomisation analyses do not support a causal role of smoking heaviness in the development of depression and anxiety.