27 resultados para LIIKKUMINEN


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkielmassa kuvataan tekijöitä, jotka haittaavat naisten toimintaa kunnanvaltuutettuina tehokkaalla tai naisten itsensä haluamalla tavalla sekä vaikuttavat heidän mahdollisuuksiinsa vaikuttaa päätöksentekoon Ghanan paikallishallinnossa. Tutkimuksessa analysoidaan sekä paikallishallintoon nimitettyjen että vaaleilla valittujen naisten asemaa valtuutettuina, mitä aiemmissa tutkimuksissa Ghanan paikallishallinnosta ei ole tehty. Ghanassa nimittäin 30 prosenttia kunnanvaltuutetuista nimitetään tehtäväänsä. Lopulta tutkimuksessa analysoidaan nimitettyjen ja vaaleilla valittujen naisvaltuutettujen mahdollisuuksia edustaa halutessaan naisten intressejä. Hon kunnanvaltuuston tapaus oli erittäin kiinnostava, sillä vuonna 2006 naisten osuus kunnanvaltuutetuista nousi 35,7 prosenttiin. Aiemmin naisia oli ollut valtuustossa huomattavasti vähemmän. Tutkimusta varten tehtiin kenttätyötä Ghanassa. Tutkimus perustuu 16 Hon kunnanvaltuutetun haastatteluun ja kunnan pormestarin kanssa käytyyn keskusteluun. Kartoitan Hon kunnanvaltuuston naisvaltuutettujen toimintaan vaikuttavia tekijöitä ja naisedustajien työssä kohtaamia esteitä sekä naisvaltuutettujen omien kokemusten että miespuolisten kunnanvaltuutettujen näkemysten kautta. Tutkimustulokset osoittivat, että naisvaltuutetut kohtasivat työssään monia haasteita. Moni esteistä oli yhdistettävissä toimimattomiin rakenteisiin, miehisiin normeihin ja käytäntöihin sekä toisaalta naisten miehiä huonompaan sosiaaliseen asemaan. Esimerkiksi liikkuminen vaalialueella ja jopa kokouksiin saapuminen olijoillekin naisille suuri haaste. Myös paikallisten ihmisten vaatimukset saada henkilökohtaista rahallista hyötyä valtuutetuilta nousivat esiin naisten esteenä. Toisaalta näkemysten esittäminen kokouksissa vaikutti naisille ongelmalliselta eli huomio kiinnittyi naisten poliittiseen kokemattomuuteen sekä valtuuston institutionaaliseen kulttuuriin. Nimitettyjen naisten asema kunnanvaltuustossa paljastui erilaiseksi kuin vaaleilla valittujen naisedustajien. Nimitettyjen edustajien järjestelmä, jota on perusteltu mahdollisuutena lisätä naisten intressien edustusta paikallishallinnossa, näyttäytyi tutkimusten tulosten perusteella kyseenalaisena keinona lisätä naisten edustusta paikallishallinnossa. Nimitettyjä valtuutettuja ei esimerkiksi nähty legitiimeinä ihmisten edustajina paikallishallinnossa vaan heidän katsottiin edistävän puolueensa intressejä, ei paikallisten ihmisten. Nimitettyjen edustajien järjestelmä myös paljastui paikalliselle poliittiselle eliitille suosiolliseksi järjestelmäksi valita kiintiön kautta edustajiksi itselleen, ei paikallisille ihmisille tai paikallisille naisille, sopivia edustajia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The National Curriculum Guidelines on Early Childhood Education and Care (ECEC) in Finland says that ECEC is developed holistically through observing children´s and the educator community´s activities and the ECEC environment. The background of this research was that assesment should be based on commonly agreed principles, which are recorded e.g. to unit-specific ECEC curriculum. The objective of this research was to investigate how unit-specific ECEC curriculums have descriped the physical indoor environment in day-care centres. According to the National Curriculum Guidelines on ECEC, there are four ways of acting that are peculiar to children: playing, physical activities, exploration and artistic experiences and self-expression. The descriptions of physical environment in unit-spesific curriculums were observed through above mentioned four ways of acting. In addition to that, the descriptions of four ways of acting were compared to each other, in order to find out, which are the main differencies and similarities in relation to physical ECEC environment. Research material was build on unit-specific ECEC curriculums from 18 day-care centres of Helsinki. Target of the research were the descriptions of physical indoor environment in curriculums.The method used in the research was theory-guided content analysis. The analyses were mainly qualitative. The descriptions of psysical environment varied widely both quantitatively and by substance. All curriculums contained mentions of playing and artistic experiences and self-expression, but mentions of physical activities and exploration were noticiably fewer. All four ways of acting were mentioned in research material in relation to premises and instruments. Also, principles related to the use of premises and instruments and other more common priciples were mentioned in relation to all ways of acting. Instead of that, children were not mentioned even once as an upholders or innovators of physical activities environment and children were mentioned only once regarding to exploration environment. All ways of acting included scenarios of e.g. that environment must provide possibilities of particular way of acting, and both materials and instruments must be available for children. Anyhow, research material did not include any principle or scenario that relates to physical environment that would have occurred in every unit-specific curriculum.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Accessibility is a crucial factor for interaction between areas in economic, cultural, political and environmental terms. Therefore, information concerning accessibility is relevant for informed decision making, planning and research. The Loreto region in the Peruvian Amazonia provides an interesting scene for an accessibility study. Loreto is sparsely populated and because there are few roads in the region, in practice all movement and transportation happens along the river network. Due to the proximity of the Andes, river dynamics are strong and annual changes in water level combined with these dynamic processes constantly reshape accessibility patterns of the region. Selling non-timber forest products (NTFP) and agricultural products (AP) in regional centres is an important income source for local rain forest dwellers. Thus, accessibility to the centres is crucial for the livelihood of local population. -- In this thesis I studied how accessible the regional centre Iquitos is from other parts of Loreto. In addition, I studied the regional NTFP/AP trade patterns and compared them with patterns of accessibility. Based on GPS-measurements, using GIS, I created a time-distance surface covering Loreto. This surface describes the time-distance to Iquitos, along the river network. Based on interview material, I assessed annual changes to accessibility patterns in the region. The most common regional NTFP/AP were classified according to the amount of time they can be preserved, and based on the accessibility surface, I modelled a catchment area for each of these product classes. -- According to my results, navigation speeds vary considerably in different parts of the river network, depending on river types, vessels, flow direction and season. Navigating downstream is, generally, faster than upstream navigation. Thus, Iquitos is better accessible from areas situated south and south west of the city, like along the rivers Ucayali and Marañon. Differences in accessibility between different seasons are also substantial: during the dry season navigation is slower due to lower water levels and emerging sand bars. Regularly operating boats follow routes only along certain rivers and close to Iquitos transport facilities are more abundant than in more distant areas. Most of the products present in Iquitos market places are agricultural products, and the share of NTFP is significantly smaller. Most of the products were classified in product class 2, and the catchment area for these products is rather small. Many products also belonged to class 5, and the catchment area for these products reaches up to the edges of my study area, following the patterns of the river network. -- The accessibility model created in this study predicts travel times relatively well, although in some cases the modelled time-distances are substantially shorter than observed time-distances. This is partly caused by the fact that real-life navigation routes are more complicated than the modelled routes. Rain forest dwellers having easier access to Iquitos have more opportunities in terms of the products they decide to market. Thus, they can better take advantage of other factors affecting the market potential of different products. -- In all, understanding spatial variation in accessibility is important. In the Amazonian context it is difficult to combine the accessibility-related needs of the local dwellers with conservation purposes and the future challenge lies in finding solution that satisfy both of these needs.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tehtävänä oli laatia toimenpideselvitys valtatielle 21 välille Kolari - Kilpisjärvi. Noin 280 kilometrin mittainen tarkastelujakso sijoittuu Suomi-neidon käsivarteen Kolarin, Muonion ja Enontekiön kuntien alueelle. Valtatie 21 osana kansainvälistä E8 -tietä on Pohjois-Kalotin ja Länsi-Lapin merkittävin pohjois-etelä -suuntainen pääväylä, jolla on suuri merkitys alueen väestölle, elinkeinoelämälle ja matkailulle. Tie palvelee nykyään erityisesti kalottialueen kuljetuksia Tromssan ja Finnmarkin talousalueille sekä Norjan kalateollisuuden kuljetuksia, jotka ovat voimakkaasti kasvavassa roolissa tien käyttäjinä. Tarkasteluvälille on ominaista valtatien kapeus ja laatutason voimakas vaihtelu. Nykyinen tie ei vastaa leveydeltään, geometrialtaan tai kunnoltaan valtatielle asetettuja minimivaatimuksia. Ajo-olosuhteet ovat erityistä tarkkaavaisuutta vaativat, talviaikaan jopa erittäin vaativat. Keskimääräinen vuorokausiliikennemäärä vaihtelee tarkasteluvälillä 350 - 1500 ajon./vrk, josta raskaan liikenteen osuus on 13 - 20 %. Liikenteen kausivaihtelu on erittäin suurta. Viikkokausivaihtelukäyrissä erottuvat selvästi hiihto-, pääsiäis- ja kesälomat sekä ruska-aika. Vuosina 2005- 2014 tarkastelujaksolla tapahtui yhteensä 121 poliisin tietoon tullutta onnettomuutta, joista 60 % johti henkilövahinkoihin. Tarkastelujakson henkilövahinko-onnettomuusaste on varsin korkea ja ylittää valtakunnallisen ja Lapin valtateiden keskiarvon selvästi. Rekkojen tieltä suistumisia tapahtuu talvikaudella paljon. Porokolarit ovat yleisiä. Tarkasteluosuudella valtatie 21 sijoittuu kolmelle metsäkasvillisuusvyöhykkeelle, joten luonnonympäristön ominaisuudet muuttuvat voimakkaasti etelä-pohjois-suunnassa. Käsivarren alueen ilmasto ja kallioperä poikkeaa muusta Pohjois-Lapista. Valtatien ympäristössä on pohjoiselle Lapille tyypillisesti aapasoita ja niiden paikallisia muunnoksia palsasoita, joiden jääsydän säilyy sulamatta yli kesän. Suunnittelualueella on runsaasti luontoarvoja ja laajaalaisia luonnonsuojelualueita. Laajimmat suojelualueet koostuvat erämaa-alueista ja luonnonpuistoista. Alueella on myös paljon soidensuojelualueita. Selvitysalueen koko vesistöalue on Natura 2000 -aluetta lukuun ottamatta kolmen laskujoen vesistöaluetta. Tunturi-Lapin alueella on runsaasti pohjavesialueita, joita valtatie 21 risteää useassa kohtaa. Valtatien tuntumassa on useita sekä valtakunnallisesti arvokkaita että maakunnallisesti arvokkaita maiseman ja kulttuuriperinnön kohteita. Suuri osa näistä kohteista on pieniä pistemäisiä kohteita. Valtatien 21 kehittämiselle asetettiin tavoitetila vuodelle 2045. Tällöin valtatie on kotimaisen ja kansainvälisen liikenteen pääkulkuväylä seudulla ja osa korkealuokkaista Eurooppatie-verkostoa. Liikenne on sujuvaa ja liikkuminen on turvallista kaikilla liikkumismuodoilla ja kaikkina vuodenaikoina. Tien leveys, geometria ja rakenne on kunnostettu ja kohtaamistilanteet ovat turvallisia. Matka-ajat ovat kohtuulliset ja hyvin ennakoitavissa. Olosuhteista ja häiriötilanteista tiedotetaan reaaliajassa. Taajamissa liikkuminen on turvallista kaikilla kulkumuodoilla. Valtatie 21 tunnetaan nykyistä paremmin Revontultentienä, joka tarjoaa laadukkaan matkailutie-elämyksen palveluineen matkailijoille. Valtatie 21 esitetään Kolarin ja Kilpisjärven välillä parannettavaksi suurelta osin nykyisellä paikallaan. Tie ja sillat levennetään ja tien rakennetta vahvistetaan tai rakenne uusitaan käytännössä lähes koko matkalla aiemmin rakennettuja taajamakohtia lukuun ottamatta. Kokonaan uutta tietä tehdään Muotkatakka-Kilpisjärvi -välillä nykyisen tien viereen rakentaen. Kinostumista ehkäistään loiventamalla luiskia, jolloin ei muodostu kinostavaa taitetta. Ongelmaiset palsasuokohteet rakennetaan niin, etteivät routavauriot uusiudu. Taajamissa toimenpiteinä ovat turvallisten tien ylityspaikkojen rakentaminen huolella valittuihin kohteisiin ja systemaattinen ajonopeuksien hillintä. Taukopaikkoja rakennetaan lisää ja nykyisiä kunnostetaan. Tieympäristö kohennetaan raivaamalla umpeen kasvaneita kohtia tien varressa ja avaamalla tiellä kulkijalle jokinäkymiä. Taukopaikkojen ympäristöt raivataan ja siistitään. Poronhoidon ja liikenteen ristiriitoja vähennetään mm. ottamalla käyttöön digitaalinen porovaroitusjärjestelmä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lisääntyvä ikääntyneiden määrä asettaa vaatimuksia terveydenhuollon järjestämiselle niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Ikääntyneiden monialaiset ongelmat yhdessä perussairauksien kanssa muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden, joka voi johtaa avun hakemiseen päivystyksestä. Ikääntyneiden hoidossa esiintyvät erityispiirteet, hoidettavien kognitiivisen toimintakyvyn heikkeneminen, lyhentyneet hoitoajat ja hoidon painopisteen siirtyminen kotiin vaativat hoitohenkilökuntaa yhä enenevässä määrin kiinnittämään huomiota potilasohjaukseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata päivystysosastolta kotiutuvien ikääntyneiden ja sairaanhoitajien välisten ohjauskeskusteluiden rakennetta ja sisältöä. Tavoitteena oli tuottaa tietoa siitä, mitä voimavaraistumista tukevia piirteitä ja tiedon osa-alueita esiintyy ohjauskeskusteluissa. Tutkimuksen aineisto kerättiin ei-osallistuvalla havainnoinnilla videoimalla päivystysosastolta kotiutuvien ikääntyneiden ohjaustilanteita (n=22) syksyllä 2015. Osallistuneiden potilaiden keski-ikä oli 79 vuotta. Aineisto analysoitiin deduktiivisella sisällönanalyysilla. Ohjauskeskustelun rakenteesta etsittiin voimavaraistumista tukevia piirteitä ja sisältöä analysoitiin kuuden voimavaraistumista tukevan tiedon osa-alueen pohjalta (biofysiologinen, toiminnallinen, kokemuksellinen, sosiaalinen, eettinen ja taloudellinen). Ohjauskeskustelujen alussa ei asetettu ohjauksen tavoitteita tai arvioitu ikääntyneiden aikaisemman tiedon tasoa. Ohjauskeskustelut etenivät pääosin hoitajien määrittäminä. Ikääntyneet kysyivät vähemmän kysymyksiä ja heidän yksisanaisten puheenvuorojensa määrä oli suurempi kuin hoitajilla. Ikääntyneiden osallistumista ohjauskeskusteluun ei myöskään tuettu. Kysymyksen esitettyään hoitajat antoivat ikääntyneille mahdollisuuden vastata, mutta eivät varmistaneet, olivatko nämä ymmärtäneet ohjauksen. Ohjauskeskusteluiden sisältöä tarkasteltaessa tietoa ikääntyneille välitettiin pääasiassa biofysiologisen tiedon osa-alueelta (tietoa hoidosta ja oireista). Toiseksi eniten tietoa välitettiin ikääntyneille toiminnallisen tiedon osa-alueelta (liikkuminen ja kotona selviytyminen) ja sosiaalisen tiedon osa-alueelta (omaisten osallistuminen hoitoon). Taloudellisen tiedon osa-alue jäi aineistossa pieneksi. Tutkimuksen tulokset osoittavat tarvetta kiinnittää huomiota ohjauskeskusteluiden rakenteeseen ja sisältöön etenkin hoidettaessa ikääntyneitä, joilla on monitahoisia terveysongelmia. Tutkimuksesta saatavaa tietoa voidaan hyödyntää suunniteltaessa ja toteuttaessa ikääntyneiden potilasohjausta päivystyksessä sekä suunniteltaessa sairaanhoitajien potilasohjauskoulutusta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassa tarkastellaan automatisoitujen ajoneuvojen tieliikenteessä käyttämisestä aiheutuvien liikennevahinkojen korvaamista. Liikennevahingot korvataan liikennevakuutus- (279/1959), työtapaturma- ja ammattitauti- (495/2015) sekä tuotevastuulain (649/1990) perusteella, mutta lainsäädäntö on muutostilassa. Toteutuneiden ja ehdotettujen muutosten myötä vakuutuslaitoksien mahdollisuudet kohdistaa maksamiensa korvausten perusteella takaisinsaantivaatimus tuotevastuulain perusteella ajoneuvon valmistajaa kohtaan lisääntyvät, mikäli liikennevahingot johtuvat ajoneuvon puutteellisesta turvallisuudesta. Tutkielmassa esitän, että tieliikennelaki mahdollistaa sellaisten ajoneuvojen käyttämisen, jotka liikkuvat ilman kuljettajan ohjausta. Kuljettajan on kuitenkin jatkuvasti tarkkailtava ajoneuvon toimintaa ja ympäristöä. Tällöin haasteena on kuljettajan tarkkaavaisuuden heikentyminen, jonka myötä jotkut liikennevahingot voidaan katsoa aiheutuneen kuljettajan törkeästä tuottamuksesta. Liikennevahinkoja korvaavien vakuutusjärjestelmien näkökulmasta ajoneuvojen liikkuminen ilman kuljettajan ohjausta ei ole ongelma vahinkojen korvaamiselle. Automatisoinnin tason nouseminen nykyisin sallittua korkeammaksi voisi vähentää vakuutuslaitosten mahdollisuuksia kohdistaa maksettujen korvausten perusteella takaisinsaantivaatimus ajoneuvon kuljettajaan, jolloin tuotevastuulain mukainen vahingonkorvausvastuu jää usein ainoaksi takaisinsaannin vaihtoehdoksi. Tuotevastuulain mukaisen turvallisuuspuutteen arviointikriteereistä seuraa, että automatisoitujen ajoneuvojen toiminnalle voidaan asettaa hyvinkin korkeita vaatimuksia, liikennesääntöjen mukaisen toiminnan muodostaessa vähimmäistason. Kuitenkaan kaikki automatisoitujen ajoneuvojen aiheuttamat vahingot eivät välttämättä johda tuotevastuusubjektin korvausvastuuseen. Tutkielmassa hyödynnetään kansainvälisesti käytettyä automatisoitujen ajoneuvojen luokittelua. Luokittelun avulla teoreettisesti mallinnetaan myös niitä ajoneuvoja, joita ei vielä ole markkinoilla. Tutkielma on ensisijaisesti lainopillinen, mutta myös ehdotettujen lainsäädäntöuudistusten vaikutuksia on arvioitu liikennevahinkojen korvaamista tutkittaessa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan automatisoituja ajoneuvoja, joita ei vielä ole markkinoilla ja laki ei salli niiden käyttämistä. Tältä osin tutkimus tuottaa tietoa mahdollisista vahingonkorvausoikeudellisista haasteista, mikäli tällaisia ajoneuvoja olisi ja niiden käyttäminen sallittaisiin. Kansallisten lähteiden lisäksi tutkielmassa on hyödynnetty erityisesti Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä sekä saksalaista ja ruotsalaista lähdeaineistoa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomalaisista lapsista ja nuorista vain pieni vähemmistö liikkuu tällä hetkellä fyysisen aktiivisuuden suositusten mukaisesti. Välituntiliikunnalla olisi tutkimustulosten mukaan mahdollista edistää fyysistä kokonaisaktiivisuutta, ja samalla parantaa oppilaiden vireystilaa sekä luokkahuonekäyttäytymistä. Tällä hetkellä kuitenkin ainoastaan 15 prosenttia yläkoululaisista liikkuu edes kevyesti välitunneilla. Sipilän hallitusohjelman tavoitteena on, että jokaisen koulupäivän aikana oppilaille kertyisi tunti liikunta. Tavoitteen saavuttamiseksi on olennaista, että myös välitunnit olisivat fyysisesti aktiivisempia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millaiset asiat edistävät ja haittaavat yläkouluikäisten liikkumista välitunneilla. Lisäksi selvitettiin, millaisia ehdotuksia oppilaat itse esittävät välituntiliikunnan lisäämiseksi. Tutkimusjoukko (N = 353) koostui kahden eri yläkoulun oppilaiden vastauksista. Vastauksia analysoitiin sekä laadullisilla että määrällisillä menetelmillä. Tuloksia vertailtiin välituntiaktiivisuuden, koulun, sukupuolen ja vapaa-ajan liikuntaharrastuksen mukaan. Tutkimustulosten mukaan vahvimmin välituntiliikuntaa edistivät omat liikuntataidot ja -harrastus. Tärkeäksi välituntiliikunnan kannalta koettiin myös sosiaalinen tuki, hyvä sää ja erityisesti hauskanpito. Vahvimmin liikunta haittasi huono sää, habitus, hikoilu ja ulkonäköpaineet. Oppilaat toivoivat välituntiaktiivisuuden lisäämiseksi kouluihin enemmän liikuntavälineitä ja laajempaa välituntialuetta. Kouluihin toivottiin myös myönteisempää välituntiliikuntakulttuuria, jossa liikkumista välitunneilla ei pidettäisi outona tai nolona. Tämän tutkimuksen pohjalta voidaan esittää mahdollisen välituntiliikunnan olevan tällä hetkellä varsin lajipainoitteista. Liikuntaan osallistutaan vain, jos omaa hyvät liikuntataidot ja liikunnallisen varustuksen. Välituntilaktiivisuuden lisäämiseksi voisi olla perusteltua jättää lajit kokonaan pois välitunneilta, jotta useampi oppilas rohkenisi lähteä mukaan välituntiliikuntaan. Tällöin liikkuminen ei olisi välttämättä myöskään niin totista, vaan oppilaiden toivomat hauskanpito ja kavereiden kanssa tekeminen olisivat olennaisinta.