Economic impacts of seafood production growth targets in Ireland

This paper examines the potential economic impact of the Irish government strategy for the development of the seafood sector in Ireland, Food Harvest 2020 (FH2020). The seafood industry accounts for a large proportion of income and employment in peripheral coastal areas. Many of these regions are predominantly rural and they are largely dependent on the primary fisheries sector. Moreover, the services and retail businesses in these areas are heavily dependent on direct spending from the fisheries, aquaculture and seafood processing sectors. A social accounting matrix (SAM) approach with (1) set to zero purchase coefficients for all directly impacted industries and (2) changes in output converted to final demand shocks is used to calculate the economic and employment impact on the rest of the economy from an increase in the output in the fisheries, aquaculture and seafood processing sectors in Ireland. The results suggest fisheries sectors have strong links with the rest of the economy hence an important economic impact from a policy perspective.

How important is the coast? A survey of coastal objectives in an Australian regional city

Defining goals and objectives is a critical component of adaptive management of natural resources because they provide the basis on which management strategies can be designed and evaluated. The aims of this study are: (i) to apply and test a collaborative method to elicit goals and objectives for inshore fisheries and biodiversity in the coastal zone of a regional city in Australia; (ii) to understand the relative importance of management objectives for different community members and stakeholders; and (iii) to understand how diverse perceptions about the importance of management objectives can be used to support multiple-use management in Australia’s iconic Great Barrier Reef. Management goals and objectives were elicited and weighted using the following steps: (i) literature review of management objectives, (ii) development of a hierarchy tree of objectives, and (iii) ranking of management objectives using survey methods. The overarching goals identified by the community group were to: (1) protect and restore inshore environmental assets; (2) improve governance systems; and (3) improve regional (socio-economic) well-being. Interestingly, these goals differ slightly from the usual triple-bottom line objectives (environmental, social and economic) often found in the literature. The objectives were ranked using the Analytical Hierarchical Process, where a total of 141 respondents from industry, government agencies, and community from across Queensland State undertook the survey. The environment goal received the highest scores, followed by governance and lastly well-being. The approach to elicit and rank goals and objectives developed in this study can be used to effectively support coastal resource management by providing opportunities for local communities to participate in the setting of regional objectives.

How important is the coast? A survey of coastal objectives in an Australian regional city

Defining goals and objectives is a critical component of adaptive management of natural resources because they provide the basis on which management strategies can be designed and evaluated. The aims of this study are: (i) to apply and test a collaborative method to elicit goals and objectives for inshore fisheries and biodiversity in the coastal zone of a regional city in Australia; (ii) to understand the relative importance of management objectives for different community members and stakeholders; and (iii) to understand how diverse perceptions about the importance of management objectives can be used to support multiple-use management in Australia’s iconic Great Barrier Reef. Management goals and objectives were elicited and weighted using the following steps: (i) literature review of management objectives, (ii) development of a hierarchy tree of objectives, and (iii) ranking of management objectives using survey methods. The overarching goals identified by the community group were to: (1) protect and restore inshore environmental assets; (2) improve governance systems; and (3) improve regional (socio-economic) well-being. Interestingly, these goals differ slightly from the usual triple-bottom line objectives (environmental, social and economic) often found in the literature. The objectives were ranked using the Analytical Hierarchical Process, where a total of 141 respondents from industry, government agencies, and community from across Queensland State undertook the survey. The environment goal received the highest scores, followed by governance and lastly well-being. The approach to elicit and rank goals and objectives developed in this study can be used to effectively support coastal resource management by providing opportunities for local communities to participate in the setting of regional objectives.

Assessing and reducing vulnerability to climate change: Moving from theory to practical decision-support

As climate change continues to impact socio-ecological systems, tools that assist conservation managers to understand vulnerability and target adaptations are essential. Quantitative assessments of vulnerability are rare because available frameworks are complex and lack guidance for dealing with data limitations and integrating across scales and disciplines. This paper describes a semi-quantitative method for assessing vulnerability to climate change that integrates socio-ecological factors to address management objectives and support decision-making. The method applies a framework first adopted by the Intergovernmental Panel on Climate Change and uses a structured 10-step process. The scores for each framework element are normalized and multiplied to produce a vulnerability score and then the assessed components are ranked from high to low vulnerability. Sensitivity analyses determine which indicators most influence the analysis and the resultant decision-making process so data quality for these indicators can be reviewed to increase robustness. Prioritisation of components for conservation considers other economic, social and cultural values with vulnerability rankings to target actions that reduce vulnerability to climate change by decreasing exposure or sensitivity and/or increasing adaptive capacity. This framework provides practical decision-support and has been applied to marine ecosystems and fisheries, with two case applications provided as examples: (1) food security in Pacific Island nations under climate-driven fish declines, and (2) fisheries in the Gulf of Carpentaria, northern Australia. The step-wise process outlined here is broadly applicable and can be undertaken with minimal resources using existing data, thereby having great potential to inform adaptive natural resource management in diverse locations.

Exploration of polymetallic nodules in the Area: Reporting practices, data management and transparency

The International Seabed Authority (ISA) regulates the activities related with the exploration and exploitation of seabed mineral resources in the Area, which are considered as the "common heritage of mankind" under the United Nations Convention on the Law of the Sea.The ISA has also the mandate to ensure the protection of the marine environment.The development of good practices for the annual reporting and data submission by Contractors is crucial for the ISA to comply with the sustainable development of the mineral marine resources. In 2015,the ISA issued a new template for reporting on exploration activities, which includes the definition of the format for all geophysical, geological and environmental data to be collected and analysed during exploration. The availability of reliable data contributes to improve the assessment of the ISA on the activities in the Area while promoting transparency, which is considered as a major principle of industry bestpractices.

Exploited anadromous fish in Portugal: Suggested direction for conservation and management.

Sea lamprey (Petromyzon marinus) and allis shad (Alosa alosa) have been fished for centuries in mainland Portugal during their upstream spawning migration. Here, biological information is compared for the two species and governance and monitoring data from Portugal are reviewed to propose species-specific courses of future action. Despite a national fisheries legislation common for the two species and the designation of Sites of Community Interest (SCIs) for both, the current conservation needs for sea lamprey and allis shad in Portugal are considered to be distinct. For sea lamprey, conservation priorities must focus on planning fisheries managementinarticulationwithhabitatrecoverytoguaranteecost-effective monitoring andsustainablelong-termexploitationthataddsvaluetolocalcommunitiesandpaysdue taxation. Onthecontrary,conservationconcernsandactionsforallisshadmuststrengthenandbemore proactive in the reduction of fishing mortality, both target (in rivers) and by catch (at sea).There is a need to make better use of the opportunities inherent in the Habitats Directive and the possibility to define specific management actions within SCIs. To this effect, it will be necessary to revise existing legislation and guarantee better articulation between jurisdictional authorities. A good example in this direction is the articulation already established in the river Mondego where habitat restoration, fish monitoring and effective species-specific fisheries control measures have been taken and implemented in recent years by a large institutional partnership.

ECLAC's contribution to proposals for co-operation in the law of the sea and marine affairs among the states of the zone of peace and co-operation of the South Atlantic: analysis of some policy options for Latin American countries members of the zone

Includes bibliography

Policy Brief: an assessment of the economic and social impacts of climate change on the coastal and marine sector in the Caribbean

Caribbean policymakers are faced with special challenges from climate change and these are related to the uncertainties inherent in future climate projections and the complex linkages among climate change, physical and biological systems and socioeconomic sectors. The impacts of climate change threaten development in the Caribbean and may well erode previous gains in development as evidenced by the increased incidence of climate migrants internationally. This brief which is based on a recent study conducted by the Economic Commission for Latin America and the Caribbean (LC/CAR/L.395)1 provides a synthesis of the assessment of the economic and social impacts of climate change on the coastal and marine sector in the Caribbean which were undertaken. It provides Caribbean policymakers with cutting-edge information on the region’s vulnerability and encourages the development of adaptation strategies informed by both local experience and expert knowledge. It proceeds from an acknowledgement that the unique combination of natural resources, ecosystems, economic activities, and human population settlements of the Caribbean will not be immune to the impacts of climate change, and local communities, countries and the subregion as a whole need to plan for, and adapt to, these effects. Climate and extreme weather hazards related to the coastal and marine sector encompass the distinct but related factors of sea level rise, increasing coastal water temperatures, tropical storms and hurricanes. Potential vulnerabilities for coastal zones include increased shoreline erosion leading to alteration of the coastline, loss of coastal wetlands, and changes in the abundance and diversity of fish and other marine populations. The study examines four key themes in the analysis: climate, vulnerability, economic and social costs associated with climate change impacts, and adaptive measures.

Oversight of marine fisheries management : hearings before the National Ocean Policy Study of the Committee on Commerce, Science, and Transportation, United States Senate, One Hundred First Congress, first session, on the oversight of the Marine Fisheries Management Act.

"July 6 and 7, 1989"--Pt. 2.

Maritime Safety in the Gulf of Finland. Review on Policy Instruments

Suomenlahden lisääntynyt meriliikenne on herättänyt huolta meriliikenteen turvallisuuden tasosta, ja erityisesti Venäjän öljyviennin kasvu on lisännyt öljyonnettomuuden todennäköisyyttä Suomenlahdella. Erilaiset kansainväliset, alueelliset ja kansalliset ohjauskeinot pyrkivät vähentämään merionnettomuuden riskiä ja meriliikenteen muita haittavaikutuksia. Tämä raportti käsittelee meriturvallisuuden yhteiskunnallisia ohjauskeinoja: ohjauskeinoja yleisellä tasolla, meriturvallisuuden keskeisimpiä säätelijöitä, meriturvallisuuden ohjauskeinoja ja meriturvallisuuspolitiikan tulevaisuuden näkymiä, ohjauskeinojen tehokkuutta ja nykyisen meriturvallisuuden ohjausjärjestelmän heikkouksia. Raportti on kirjallisuuskatsaus meriturvallisuuden yhteiskunnalliseen sääntelyn rakenteeseen ja tilaan erityisesti Suomenlahden meriliikenteen näkökulmasta. Raportti on osa tutkimusprojektia ”SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007 - 2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan” ja sen työpakettia 6 ”Keskeisimmät riskit ja yhteiskunnalliset vaikutuskeinot”. Yhteiskunnalliset ohjauskeinot voidaan ryhmitellä hallinnollisiin, taloudellisiin ja tietoohjaukseen perustuviin ohjauskeinoihin. Meriturvallisuuden edistämisessä käytetään kaikkia näitä, mutta hallinnolliset ohjauskeinot ovat tärkeimmässä asemassa. Merenkulun kansainvälisen luonteen vuoksi meriturvallisuuden sääntely tapahtuu pääosin kansainvälisellä tasolla YK:n ja erityisesti Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) toimesta. Lisäksi myös Euroopan Unionilla on omaa meriturvallisuuteen liittyvää sääntelyä ja on myös olemassa muita alueellisia meriturvallisuuden edistämiseen liittyviä elimiä kuten HELCOM. Joitakin meriturvallisuuden osa-alueita säädellään myös kansallisella tasolla. Hallinnolliset meriturvallisuuden ohjauskeinot sisältävät aluksen rakenteisiin ja varustukseen, alusten kunnon valvontaan, merimiehiin ja merityön tekemiseen sekä navigointiin liittyviä ohjauskeinoja. Taloudellisiin ohjauskeinoihin kuuluvat esimerkiksi väylä- ja satamamaksut, merivakuutukset, P&I klubit, vastuullisuus- ja korvauskysymykset sekä taloudelliset kannustimet. Taloudellisten ohjauskeinojen käyttö meriturvallisuuden edistämiseen on melko vähäistä verrattuna hallinnollisten ohjauskeinojen käyttöön, mutta niitä voitaisiin varmasti käyttää enemmänkin. Ongelmana taloudellisten ohjauskeinojen käytössä on se, että ne kuuluvat pitkälti kansallisen sääntelyn piiriin, joten alueellisten tai kansainvälisten intressien edistäminen taloudellisilla ohjauskeinoilla voi olla hankalaa. Tieto-ohjaus perustuu toimijoiden vapaaehtoisuuteen ja yleisen tiedotuksen lisäksi tieto-ohjaukseen sisältyy esimerkiksi vapaaehtoinen koulutus, sertifiointi tai meriturvallisuuden edistämiseen tähtäävät palkinnot. Poliittisella tasolla meriliikenteen aiheuttamat turvallisuusriskit Suomenlahdella on otettu vakavasti ja paljon työtä tehdään eri tahoilla riskien minimoimiseksi. Uutta sääntelyä on odotettavissa etenkin liittyen meriliikenteen ympäristövaikutuksiin ja meriliikenteen ohjaukseen kuten meriliikenteen sähköisiin seurantajärjestelmiin. Myös inhimilliseen tekijän merkitykseen meriturvallisuuden kehittämisessä on kiinnitetty lisääntyvissä määrin huomiota, mutta inhimilliseen tekijän osalta tehokkaiden ohjauskeinojen kehittäminen näyttää olevan haasteellista. Yleisimmin lääkkeeksi esitetään koulutuksen kehittämistä. Kirjallisuudessa esitettyjen kriteereiden mukaan tehokkaiden ohjauskeinojen tulisi täyttää seuraavat vaatimukset: 1) tarkoituksenmukaisuus – ohjauskeinojen täytyy olla sopivia asetetun tavoitteen saavuttamiseen, 2) taloudellinen tehokkuus – ohjauskeinon hyödyt vs. kustannukset tulisi olla tasapainossa, 3) hyväksyttävyys – ohjauskeinon täytyy olla hyväksyttävä asianosaisten ja myös laajemman yhteiskunnan näkökulmasta katsottuna, 4) toimeenpano – ohjauskeinon toimeenpanon pitää olla mahdollista ja sen noudattamista täytyy pystyä valvomaan, 5) lateraaliset vaikutukset – hyvällä ohjauskeinolla on positiivisia seurannaisvaikutuksia muutoinkin kuin vain ohjauskeinon ensisijaisten tavoitteiden saavuttaminen, 6) kannustin ja uuden luominen – hyvä ohjauskeino kannustaa kokeilemaan uusia ratkaisuja ja kehittämään toimintaa. Meriturvallisuutta koskevaa sääntelyä on paljon ja yleisesti ottaen merionnettomuuksien lukumäärä on ollut laskeva viime vuosikymmenien aikana. Suuri osa sääntelystä on ollut tehokasta ja parantanut turvallisuuden tasoa maailman merillä. Silti merionnettomuuksia ja muita vaarallisia tapahtumia sattuu edelleen. Nykyistä sääntelyjärjestelmää voidaan kritisoida monen asian suhteen. Kansainvälisen sääntelyn aikaansaaminen ei ole helppoa: prosessi on yleensä hidas ja tuloksena voi olla kompromissien kompromissi. Kansainvälinen sääntely on yleensä reaktiivista eli ongelmakohtiin puututaan vasta kun jokin onnettomuus tapahtuu sen sijaan että se olisi proaktiivista ja pyrkisi puuttumaan ongelmakohtiin jo ennen kuin jotain tapahtuu. IMO:n työskentely perustuu kansallisvaltioiden osallistumiseen ja sääntelyn toimeenpano tapahtuu lippuvaltioiden toimesta. Kansallisvaltiot ajavat IMO:ssa pääasiallisesti omia intressejään ja sääntelyn toimeenpanossa on suuria eroja lippuvaltioiden välillä. IMO:n kyvyttömyys puuttua havaittuihin ongelmiin nopeasti ja ottaa sääntelyssä huomioon paikallisia olosuhteita on johtanut siihen, että esimerkiksi Euroopan Unioni on alkanut itse säädellä meriturvallisuutta ja että on olemassa sellaisia alueellisia erityisjärjestelyjä kuin PSSA (particularly sensitive sea area – erityisen herkkä merialue). Merenkulkualalla toimii monenlaisia yrityksiä: toisaalta yrityksiä, jotka pyrkivät toimimaan turvallisesti ja kehittämään turvallisuutta vielä korkeammalle tasolle, ja toisaalta yrityksiä, jotka toimivat niin halvalla kuin mahdollista, eivät välitä turvallisuusseikoista, ja joilla usein on monimutkaiset ja epämääräiset omistusolosuhteet ja joita vahingon sattuessa on vaikea saada vastuuseen. Ongelma on, että kansainvälisellä merenkulkualalla kaikkien yritysten on toimittava samoilla markkinoilla. Vastuuttomien yritysten toiminnan mahdollistavat laivaajat ja muut alan toimijat, jotka suostuvat tekemään yhteistyötä niiden kanssa. Välinpitämätön suhtautuminen turvallisuuteen johtuu osaksi myös merenkulun vanhoillisesta turvallisuuskulttuurista. Verrattaessa meriturvallisuuden sääntelyjärjestelmää kokonaisuutena tehokkaiden ohjauskeinoihin kriteereihin, voidaan todeta, että monien kriteerien osalta nykyistä järjestelmää voidaan pitää tehokkaana ja onnistuneena. Suurimmat ongelmat lienevät sääntelyn toimeenpanossa ja ohjauskeinojen kustannustehokkuudessa. Lippuvaltioiden toimeenpanoon perustuva järjestelmä ei toimi toivotulla tavalla, josta mukavuuslippujen olemassa olo on selvin merkki. Ohjauskeinojen, sekä yksittäisten ohjauskeinojen että vertailtaessa eri ohjauskeinoja keskenään, kustannustehokkuutta on usein vaikea arvioida, minkä seurauksena ohjauskeinojen kustannustehokkuudesta ei ole saatavissa luotettavaa tietoa ja tuloksena voi olla, että ohjauskeino on käytännössä pienen riskin eliminoimista korkealla kustannuksella. Kansainvälisen tason meriturvallisuus- (ja merenkulku-) politiikan menettelytavoiksi on ehdotettu myös muita vaihtoehtoja kuin nykyinen järjestelmä, esimerkiksi monitasoista tai polysentristä hallintojärjestelmää. Monitasoisella hallintojärjestelmällä tarkoitetaan järjestelmää, jossa keskushallinto on hajautettu sekä vertikaalisesti alueellisille tasoille että horisontaalisesti ei-valtiollisille toimijoille. Polysentrinen hallintojärjestelmä menee vielä askeleen pidemmälle. Polysentrinen hallintojärjestelmä on hallintotapa, jonka puitteissa kaikentyyppiset toimijat, sekä yksityiset että julkiset, voivat osallistua hallintoon, siis esimerkiksi hallitukset, edunvalvontajärjestöt, kaupalliset yritykset jne. Kansainvälinen lainsäädäntö määrittelee yleiset tasot, mutta konkreettiset toimenpiteet voidaan päättää paikallisella tasolla eri toimijoiden välisessä yhteistyössä. Tämän tyyppisissä hallintojärjestelmissä merenkulkualan todellinen, kansainvälinen mutta toisaalta paikallinen, toimintaympäristö tulisi otetuksi paremmin huomioon kuin järjestelmässä, joka perustuu kansallisvaltioiden keskenään yhteistyössä tekemään sääntelyyn. Tällainen muutos meriturvallisuuden hallinnassa vaatisi kuitenkin suurta periaatteellista suunnanmuutosta, jollaisen toteutumista ei voi pitää kovin todennäköisenä ainakaan lyhyellä tähtäimellä.