MiG-21 F-13 -hävittäjähankinnan vaikutus Suomen ilmavoimien hävittäjälentokoulutukseen vuosina 1962-1977

MiG-21 F-13 -hävittäjät hankittiin vuonna 1963. MiG-koneiden saapuminen Suomeen vaikutti suuresti ilmavoimien hävittäjälentokoulutukseen. Uusien torjuntahävittäjien käyttöönotto, lentokoulutus ja infrastruktuurin rakentaminen oli suuri haaste Suomen ilmavoimille. Tässä tutkielmassa on tavoitteena selvittää vaikutuksia ja muutoksia, joita MiG-21 F-13 -hävittäjähanke aiheutti Suomen ilmavoimien hävittäjälentokoulutukseen. Tutkielmassa keskitytään myös hävittäjälentokoulutuksessa, lentokoulutusohjelmissa ja infrastruktuurin rakentamisessa ilmenneisiin ongelmiin ja kehityksiin. Tutkielman lähdeaineistona ovat alan kirjallisuus, tutkielma, proseminaarin käsikirjoitus ja kaksi haastattelua. Tutkimusmenetelmä on laadullinen eli kvalitatiivinen menetelmä. Kvalitatiivinen tutkimusmenetelmä tarkoittaa sitä, että kirjallisuuslähteiden ja haastattelujen avulla pyritään löytämään vastaukset pää- ja alakysymyksiin. Suomalaiseen hävittäjälentokoulutukseen suurina muutoksina tulivat MiG-koneiden suorituskyky ja aseistus. Uuden torjuntahävittäjän suoritusarvot, erityisesti nopeus ja lentokorkeus, olivat muokkaamassa lentokoulutusta. MiG-koneiden mukana Suomeen saatiin ensimmäiset puolustukselliset ohjukset. Uuteen torjuntahävittäjään tarvittavan ammattitaidon puute oli suuri haaste. Lentokoulutuksen alku oli hidasta, ja siihen vaikuttivat kokemuksen vähäisyys uuteen koneeseen, suomenkielisten ohjekirjojen puute ja resurssipula. Kokemuksen lisääntyessä lentokoulutus saatiin toimivaksi kokonaisuudeksi, ja suomenkieliset lentokoulutusohjelmat valmistuivat. Resurssipula vaikutti hidastavasti lentokoulutukseen, tekniseen huoltoon ja infrastruktuurin rakentamiseen. Jos suomalaiset lentäjät olisivat koelentäneet MiG-21 F-13 -koneet ennen niiden ostamista, olisi ohjekirjojen laatiminen voitu aloittaa aikaisemmin. Suomalaiset ohjekirjat olisivat nopeuttaneet koulutuksen alkua ja kehitystä. Ilman resurssipulaa ja lentotuntikiintiöitä lentokoulutus olisi edennyt ja kehittynyt nopeammin. Huolto ja infrastruktuurin rakentaminen olisi helpottunut huomattavasti, jos rahaa olisi ollut niiden parantamiseen.

Yhdysvaltojen meri-ilmavoimien käyttöperiaatteet Midwayn taistelussa 1942 ja Leytenlahden taistelussa 1944

Tämä tutkimus käsittelee Yhdysvaltojen meri-ilmavoimien käyttöperiaatteita ja niiden muuttumista toisessa maailmansodassa keskittyen Midwayn ja Leytenlahden taisteluihin, jotka käytiin vuosina 1942 ja 1944. Tutkimuksessa perehdytään Yhdysvaltojen meri-ilmavoimien käyttämään kalustoon, meri-ilmavoimien kokoonpanoihin ja meri-ilmavoimien johtamiseen. Tutkimuksessa perehdytään myös teknologisen ja Yhdysvaltojen taloudellisen kehityksen tuomiin muutoksiin, jotka muovasivat meri-ilmavoimien käyttöperiaatteita. Tarkastelu perustuu kahteen eri meritaisteluun, joista on selkeästi erotettavissa meri-ilmavoimissa kahden vuoden aikana tapahtunut kehitys ja sitä kautta käyttöperiaatteiden muutos. Tässä tutkimuksessa pyritään vastaamaan seuraavaan pääkysymykseen: Miten Yhdysvaltojen meri-ilmavoiminen käyttöperiaatteet muuttuivat Midwayn ja Leytenlahden taistelujen välillä? Pääkysymystä tukemaan on valittu kolme alatutkimuskysymystä, jotka ovat: Oliko kaluston kehittymisellä merkitystä käyttöperiaatteiden muuttumiseen?, Miten meri-ilmavoimien kokoonpanot muuttuivat kahta eri taistelua tarkastellen? ja miten meri-ilmavoimien johtosuhteet vaikuttivat käyttöperiaatteiden muuttumiseen? Tutkimuksen johdantoluvussa esitellään tutkimuksen tutkimuskysymykset, rajaus, tutkimuksen viitekehys, sekä meri-ilmavoimien kehitys aselajina ennen toista maailmansotaa. Toisessa pääluvussa esitellään Midwayn ja Leytenlahden taistelut meri-ilmavoimien näkökulmasta. Kolmas pääluku tässä tutkimuksessa käsittelee meri-ilmavoimien käytössä ollutta kalustoa. Kolmannessa pääluvussa esitellään myös teknologisen kehityksen vaikutus meri-ilmavoimienkäyttöperiaatteisiin. Neljäs pääluku käsittelee meri-ilmavoimien kokoonpanoja ja niissä tapahtunutta muutosta kahden tutkittavan meritaistelun välillä. Viides pääluku käsittelee meriilmavoimien johtamisjärjestelmiä ja meri-ilmavoimien johtosuhteita. Kuudennessa pääluvussa esitetään tutkimuksessa saavutetut tutkimustulokset, sekä tehdään johtopäätökset, joilla vastataan tutkimuksen alussa esitettyihin tutkimuskysymyksiin. Tämä tutkimus on laadullinen sotahistorian tutkimus, jossa lähdemateriaalina on käytetty julkaistua aikalaiskirjallisuutta, sekä aihealueeseen liittyviä artikkeleita. Lähdeaineistona ei ole käytetty haastatteluja, koska niiden saaminen tutkimukseen varatussa aikaraamissa oli mahdotonta. Riittävän asiantuntemuksen omaavan haastateltavan löytyminen todettiin myös haasteelliseksi, koska kotimaista asiantuntijaa aihealueeseen ei ole.

Venäjän ilmavoimien lähitulitukitoiminta Georgian sodassa

Vuonna 2008 käyty Venäjän ja Georgian välinen sota sisälsi eri puolustushaaroja yhdistäviä joint-operaatioita. Suoritetut lähitulitukitehtävät olivat perinteisiä taktisen tason iskuja, jotka toteutettiin pääosin Su-25-rynnäkköhävittäjillä. Lähitulitukitehtävien tarkoituksena oli tukea maajoukkojen operaatiota. Lähitulitukitehtävät onnistuivat vaihtelevalla menestyksellä. Georgian ilmatorjuntakykyä aliarvioitiin, mikä johti venäläisten ilma-alusten pudotuksiin. Myös vanhentunut lentokalusto huonoine tiedonsiirtoyhteyksineen heikensi eri puolustushaarojen yhteistyötä, lähitulituen suorituskykyä ja ohjaajan tilannetietoisuutta. Vanhanaikaiset organisaatiorakenteet hidastivat tiedonkulkua ja käskynantoa, jolloin taistelukentällä muodostunutta lähitulitukitarvetta ei pystytty toteuttamaan nopeasti. Lähitulitukitehtäviä suoritettiin seek and destroy -periaatteella. Rynnäkköhävittäjät etsivät taistelukentältä maaleja ja löytäessään hyökkäsivät näitä kohti. Osa iskuista onnistui heikentäen georgialaisten joukkojen suorituskykyä ja taistelumoraalia. Tutkimuksen tarkoitus on tutkia sodassa suoritettuja lähitulitukitehtäviä ja löytää niistä yhteisiä piirteitä sekä taktisia trendejä. Tutkimuskysymys on: Miten Venäjän ilmavoimat suoritti lähitulitukitehtäviä? Alakysymykset ovat: Miten lähitulitukitehtävät liittyivät muuhun operaatioon? Miten lähitulitukitehtävät onnistuivat? Tutkimuksen pyrkimyksenä on muodostaa vastaus pääkysymykseen ja muodostaa perusteltu näkemys kahteen alakysymykseen. Tutkimus on laadullinen tutkimus, joka on toteutettu tapaustutkimuksen menetelmin. Laajasta tietomäärästä on löydettävissä yleisiä piirteitä, jotka luovat perustan tutkimuksen johtopäätöksille. Tutkimus koostuu tutkimusta kuvaavista luvuista ja varsinaisista tutkivista luvuista.

Näkemyksiä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteuttamisesta ilmavoimien varusmiesperusyksikössä : kolmiportaisen upseerin koulutusohjelman tai sen osan suorittaneiden kokemana

Tutkimus selvittää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista henkilöstöryhmittäin ilmavoimien varusmiesperusyksiköissä. Tutkimuksen tiedonkeruu suoritettiin puolikonstruoidulla teemahaastattelulla kahdessa joukko-osastossa, joista viidessä varusmiesperusyksikössä. Tutkimus on laadullinen ja noudattelee fenomenologis - hermeneuttisen tutkimuksen perinteitä, pyrkien ymmärtämään ja tulkitsemaan tutkittavaa aihetta kolmiportaisen upseerin koulutusohjelman tai sen osan läpikäyneiden näkökulmasta. Tutkimuksen metodina on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä ja sen tuloksia on verrattu soveltuvin osin Tampereen Työelämän tutkimuskeskuksen (TTTK) vuonna 2011 suorittamaan tasa-arvoja yhdenvertaisuustutkimukseen Puolustusvoimissa. Tutkimuksen teoria pohjaa aiemman tutkimuksen tuloksiin, lainsäädäntöön ja tutkijan alkuolettamiin. Tutkimuksen päätutkimusongelman olen muotoillut seuraavasti: Miten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutuminen koetaan sukupuolittain ja henkilöstöryhmittäin ilmavoimien varusmiesperusyksiköissä? Vastatakseni tähän määritin tutkimuksen alatutkimusongelmiksi: 1. Miten sukupuolen merkitys koetaan työelämässä ilmavoimien varusmiesperusyksiköissä? 2. Millaisina Puolustusvoimien palkitsemiskäytännöt koetaan? 3. Millaisina koetaan mahdollisuudet kehittää itseään ja edetä uralla? 4. Miten upseerikoulutuksen kolmiportaisen tutkintorakenteen on koettu vaikuttaneen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kehitykseen ammattiryhmänä ja sen sisällä? Tutkimuksen keskeisiä havaintoja on, että vaikka sotilaiden keskuudessa sukupuolten tasaarvo toteutuukin kohtuullisesti, kohdistuu naisiin miehiä enemmän ennakko-odotuksia siten, että sukupuolesta voi olla haittaa esimerkiksi kehityskeskusteluun liittyvässä suorituksen arvioinnissa. Haastatellut yksiköiden esimiehet pääsääntöisesti kannattivat sukupuolten tasa-arvoa, joten tilanteen kehitys näyttää positiiviselta. Henkilöstöryhmien yhdenvertaisuus sen sijaan näyttää huonolta, eikä muutosta parempaan ole, ennen kuin Puolustusvoimat muuttaa palkkaus- ja vaativuudenarviointijärjestelmäänsä sellaiseksi, joka noudattaa samapalkkaisuusperiaatetta. Joukko-osastoissa henkilöstöryhmien yhdenvertaisuuden parantaminen on haasteellista, koska työn vaativuuden arviointi vahvistetaan keskustasolla siten, että se noudattaa valtakunnallista linjaa. Puolustusvoimien palkkaus- ja vaativuudenarviointijärjestelmä mahdollistaa esimerkiksi joukkueen kouluttajan tehtävästä maksettavan viittä erisuuruista palkkaa, joiden keskinäinen ero oli tutkimuksen tekohetkellä ilman henkilökohtaista palkanlisää jopa yli 400 euroa.

Ilmavoimien taistelunjohtajan tehtäväanalyysi : tilannetietoisen päätöksenteon tarkastelu critical decision methodin avulla

Ilmavoimien taistelunjohtoalaa on tutkittu hyvin vähän. Alan tietoturvatasot ja asioiden tuottaminen kirjallisiksi ohjeiksi eivät ole vielä sillä tasolla, jolla niiden voisi toivoa olevan. Hiljaista tietoa on paljon. Menetelmävalinnan perusteella tutkimuksen tavoitteena oli luoda alan julkista teoriaa. Tutkimusstrategisina valintoina olivat laadulliset tapaustutkimus ja nelivaiheinen Critical Decision Method. Tutkimuksen tarkoituksena oli hahmottaa vaatimuksia ilmavoimien taistelunjohtajan päätöksenteon pohjaksi sekä luoda kuvaus päätöksentekoprosessista tarkastellussa tapauksessa. Päätutkimuskysymyksenä oli selvittää, millaista päätöksentekotapaa taistelunjohtaja käyttää. Tutkimus rajattiin rationaalisen ja naturalistisen päätöksenteon esiintyvyyksien vertailuun valitussa taistelunjohtotehtävässä. Alakysymyksinä selvitettiin, millaisia tunnistettavia vaatimuksia ja vihjeitä ilmenee taistelunjohtajien päätöksentekoon liittyen sekä millainen on taistelunjohtajan tilannetietoisuus tarkastellussa tapauksessa ja miten tilannetietoisuutta voidaan jälleenrakentaa tukemaan päätöksentekoa sen romahdettua. Tutkimuksessa tarkasteltiin päätöksentekoa tapauksessa observoidun kokeneen yksittäisen taistelunjohtajan haastattelujen ja tilannetietoisuuden subjektiivisten arvioiden perusteella. Tilannetietoisuutta tarkasteltiin Mica Endsleyn kolmen tilannetietoisuuden tason ja Robert Taylorin Situational Awareness Rating Techniquen kymmenen ulottuvuuden perusteella. Tutkimuksen tulokset osoittivat ilmavoimien taistelunjohtajien päätöksenteon perustuvan Gary Kleinin kehittämään tilanteen tunnistavaan The Recognition-Primed Decision -malliin. Siinä taistelunjohtaja muodostaa mentaalisen mallin ja testaa ideologian toimivuuden mielessään ennen mahdollisesti toimeenpanevaa päätöksentekoa. Toimintaa ohjaa vahvasti koulutus. Samalla taistelunjohtaja rakentaa jatkuvasti tilannetietoisuuttaan, joka nousi merkittävimpänä tekijänä esiin ilmentyen intuitiivisen päätöksenteon perustaksi. Tulokset osoittivat, että taistelunjohtajan päätöksenteko perustuu naturalistiseen päätöksentekoon, koska tehtävän hektisyyden takia ei ole aikaa vaihtoehtojen laajalle vertailulle. Tehtäväkentän laajuuden takia taistelunjohtajan päätöksenteon vaatimuksiksi ilmeni useita elementtejä. Huolimatta tehtävänaikaisesta aikapaineesta, taistelunjohtajan tilannetietoisuus oli tarkastellussa tapauksessa jatkuvasti korkealla tasolla. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että taistelunjohtajien koulutusjärjestelmä on kattava ja se toimii. Päätöksenteon koulutuksessa on kuitenkin kiinnitettävä huomiota kommunikaation merkitykseen. Siinä tilanteen tunnistamiseen johtavat vihjeet olivat epäselviä. Saatuja tuloksia voidaan hyödyntää ilmavoimien taistelunjohtajien ja taistelunjohto-opettajien koulutuksessa, valinnoissa sekä alan ohjeistusten luomisessa ja kehittämisessä.

Ilmavoimien ohjaajakurssille valittujen fyysisen suorituskyvyn lähtötaso ja sen muutokset vuodesta 1997 vuoteen 2004

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mikä on Ilmavoimien ohjaajalinjalle valittujen fyysisen suorituskyvyn lähtötaso. Lähtötasolle määritettiin viitearvot. Samalla oli tarkoitus selvittää onko ohjaajakurssin fyysisessä suorituskyvyssä tapahtunut muutoksia vuosien 1997 ja 2004 välillä. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia liikunnanharrastajatyyppejä kurssille tulee valituksi. Tämän lisäksi oli vielä tarkoitus vertailla miten määritellyt viitearvot suhteutuvat muille populaatioille määriteltyihin viitearvoihin. Vertailtavia viitearvoja olivat vuonna 1997 ohjaajakurssin valintavaiheen lihasvoimatestistölle muodostetut viitearvot sekä normaaliväestön, jääkiekkoilijoiden, keihäänheittäjien ja painonnostajien viitearvot. Ilmavoimissa on ollut ohjaajakurssin valintavaiheessa vuodesta 1997 koekäytössä jalkojen, vartalon ja niskan lihasvoimia mittaava testistö. Lihasvoimatestistö sisältää anaerobista tehoa mittaavan hyppytestin, vartalon- ja niskan maksimivoimaa mittaavat isometriset dynamometritestit sekä käsien- ja ylävartalon dynaamista voimaa ja koordinaatiota mittaavan heittoporttitestin. Näiden lisäksi valintavaiheen testit sisältävät BMI:n määrittämisen, aerobista tehoa mittaavan polkupyöräergometritestin, varusmiesten kuntotestin ja liikunnallisuutta arvioivan liikunnanharrastajatyyppi – luokituksen. Näitä valintavaiheen testitietoja käytettiin tutkimuksessa empiirisenä aineistona. Aineisto sisälsi vuosien 1997-2004 välillä ohjaajakurssille valittujen kenkilöiden testitulokset. Tutkimusaineiston analysoinnissa ryhmien välisten erojen tutkimiseen käytettiin yksisuuntaist varianssianalyysia ja U-testiä. Testien välisten yhteyksien mittaamiseen käytettiin Pearsonin korrelaatiokerrointa. Ohjaajakurssin fyysisen suorituskyvyn lähtötaso määriteltiin viitearvojen avulla. Ohjaajakurssilaisten fyysisessä suorituskyvyssä ei tutkimuksen mukaan ole tapahtunut säännönmukaista ja tilastollisesti merkittävää muutosta. Tilastollisesti merkittäviä eroja esiintyi, mutta säännönmukaisia huononemistrendiä ei. Liikunnanharrastajatyypeistä yleisimmin kurssille on tulosten mukaan tullut valituksi Taito-Teho –tyyppinen henkilö. Vuoden 1997 viitearvoihin verrattuna nyt määritellyt viitearvot olivat tiiviimmin jakautuneita siten, että vuoden 1997 viitearvoissa parhaimpien viitearvojen rajat ovat ylempänä ja huonoimpien alempana kuin tämän tutkimuksen viitearvoissa. Muihin viitearvoihin verrattuna ohjaajakurssin vartalon ojentajien painoon suhteutetun maksimivoiman viitearvot ovat jääkiekkoilijoiden kanssa samalla tasolla. Normaaliväestön viitearvot ovat alempana ja painonnostajien ylempänä. Vartalon koukistajien osalta ohjaajakurssin viitearvot ovat normaaliväestön tasalla. Jääkiekkoilijoiden ja painonnostajien viitearvojen ollessa selvästi ylempänä. Heittoporttitestin vertailussa keihäänheittäjien viitearvot ovat melko selvästi ohjaajakurssin viitearvoja ylempänä. Vartalon ja niskan riittävät voimatasot ovat erittäin tärkeitä sotilaslentäjän operatiivisen toimintakyvyn kannalta. Niissä mahdollisesti ilmenevät vajavaisuudet ovat riski sotilaslentäjän koulutus- ja taistelukelpoisuudelle. Tutkimuksen tulosten perusteella määriteltiin lähtötaso, jolta sotilaslentäjän ammattiin lähdetään. Tulosten perusteella lähtötason suorituskykyä tulisi pyrkiä kehittämään, jotta toimintakykyisyyttä pystyttäisiin ylläpitämään koko uran ajan, ammattitaudeilta välttyen. Sotilaslentäjän fyysisen suorituskyvyn kehittymisen seuraamiseksi tulisi Ilmavoimissa ottaa valintavaiheessa käytössä oleva testipatteristo viralliseen ja jatkuvaan testaus- ja seurantakäyttöön. Lisäksi seurantatesteille ja erikseen eri ikäluokille tulisi määrittää omat viitearvot ja tavoitetasot, jotka saavuttaessaan sotilaslentäjän voitaisiin arvioida olevan taistelukelpoisuudeltaan vaaditulla tasolla.

Suomen ilmavoimien lentokadettien uramotivaatio ja siihen vaikuttavat tekijät

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata ja selittää tällä hetkellä kadettikoulussa opiskelevien lentokadettien uramotivaatiota ja -käsityksiä. Uramotivaatiota ja -käsitystä tarkastellaan siitä näkökulmasta, kuinka lentokadetit itse määrittelevät omia odotuksiaan ja motivaatiotaan tulevaa uraa kohtaan. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, miten uramotivaatio ja siihen vaikuttavat tekijät vaihtelevat lentokadettien erilaisten taustojen mukaan (mm. koulutusvaihe, onko upseereita lähisuvussa ja kokeeko olevansa kotoisin maalta vai kaupungista). Teoreettinen tausta uramotivaatiosta perustuu pääasiassa Londonin (1983) uramotivaatioteoriaan. Lentokadettien tulevaa uraa hahmotetaan haastattelemalla kadettikurssi 89. kurssinjohtajaa. Tutkimuksen kohderyhmänä on yhteensä 62 lentokadettia (kaikki palveluksessa olevat kurssit). Tutkimusaineisto kerättiin lokakuussa 2005 strukturoidulla kyselylomakkeella, joka sisälsi yhden avoimen kysymyksen. Vastausprosentti oli 98 % (62/63). Kyselylomakkeen uramotivaatiota mittaava osio perustui professori Ruohotien (1995) luomaan minäkuvamittariin uramotivaatiosta. Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin SPSS 11.5.1 tilasto-ohjelmalla. Tutkimusjoukon kuvaamisessa käytetään pääasiallisesti frekvenssi- ja prosenttijakaumia. Yksittäisistä uramotivaatiota kuvaavista väittämistä muodostettiin faktorianalyysin pääkomponenttimenetelmän ja Promax-vinorotaation avulla kaksitoista summamuuttujaa (faktoria). Summamuuttujien välisiä korrelaatioita mitattiin Spearmanin korrelaatiokertoimen avulla. Avoimen kysymyksen vastauksista muodostettiin sisällön analyysillä kvantitatiivisia muuttujia. Tutkimuksessa ilmeni, että lentokadettien ammatillisen minäkuvan vahvuusalueita ovat itseluottamus, joustavuus, sitoutuminen työyhteisöön sekä selkeä urakäsitys. Johtamismotivaatio kadeteilla oli sen sijaan suhteellisen matala. Tärkeimpiä uramotivaatiota vahvistavia tekijöitä olivat palkkaus valmistuessa ja tyytyväisyys lentopalveluksessa saatuihin elämyksiin. Heikentävinä tekijöinä mainittiin epätietoisuus pääsystä lennostoon ja puolustusvoimien henkilöstöpolitiikka. Tulevalta uraltaan kadetit odottivat pääsyä haluamaansa palveluspaikkaan ja pakkosiirtojen välttämistä.

Verkkotuetun monimuoto-opetuksen tietoturvariskit : esimerkkinä Ilmavoimien teknillinen koulu

Viime vuosien informaatioteknologian kehitys on avannut uusia mahdollisuuksia koulutusjärjestelmille. AVOT- kehittämisohjelma (avoin oppimis- ja työskentely- ympäristö) käynnistettiin puolustusvoimien komentajan käskystä vuonna 2000. Ohjelman yhtenä tarkoituksena on tehostaa puolustusvoimien henkilöstön, reserviläisten ja varusmiesten koulutusta mahdollistamalla tietotekniikkaa hyväksi käyttävä verkkotuettu monimuoto-opetus. AVOT-hankkeen tuloksena on syntynyt puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen verkko-opetusympäristö, koulutusportaali. Ilmavoimien teknillisellä koululla on tarve tuoda koulutusportaaliin lentoteknillistä opetusmateriaalia, joka on tietoturvatasoltaan luokiteltu viranomaiskäyttöön. Pyrin kirjallisuustutkimuksen ja haastattelun perusteella kartoittamaan tietoturvariskit, jotka syntyvät käyttäjien asenteista, osaamisesta ja välineistä. Tutkimuksessa ilmeni: Ennen kuin koulutusportaalissa voidaan käsitellä turvaluokiteltua materiaalia, käyttäjien tiedot, taidot, asenne ja työkalut on koulutuksella ja ohjeistuksella saatettava yhdenmukaisiksi.

Näkökulmia sotatekniikan pedagogiikkaan : kohteena ilmavoimien johtamisjärjestelmälinja

Tutkielmassa tarkastellaan sotatekniikan pedagogiikkaa ilmavoimien johtamisjärjestelmälinjalla. Tutkielman mukaan sotatekniikan pedagogiikassa haasteena on opettaa erilaisia tekniikan osa-alueita poikkitieteellisesti siten, että myös sotataidon, sotilasjohtamisen ja sotilaspedagogiikan keskinäiset vaikutukset huomioon otetuiksi. Toiminnan pyrkimyksenä tulee olla sotataidon kehittäminen. Työn tarkoituksena on tarjota yksi didaktiikkaa tukeva näkökulma sotatekniikan opetuksen suunnitteluun. Tutkielman lähtökohtana on konstruktivistinen oppimiskäsitys, jossa opiskelija ottaa itse vastuuta omasta oppimisprosessistaan ja hyödyntää aiempaa tietopääomaansa mahdollisimman paljon. Tällöin korostuvat opiskelijan kyky reflektoida omaa oppimistaan sekä ohjaajan valmiudet ohjata sotatekniikan oppimisprosessia. Tutkielma tarkastelee teoreettisen kirjallisuustutkimuksen, pedagogisen asiantuntijuuden ja aiemman tutkimuksen kyselytuloksia analysoimalla opetuksen nykytilaa ja suuntaviivoja ilmavoimissa. Kirjallisuustutkimuksen avulla esitetään teoriaperusteita nykyaikaiselle käsitykselle tekniikan pedagogiikasta. Tutkielmassa tarkastellaan ilmavoimien upseerikoulutuksen johtamisjärjestelmälinjan sotateknistä toimintaympäristöä, arvioidaan opiskelijoiden valmiuksia sekä hahmotetaan hyväksi havaittuja käytänteitä dokumentoiden niitä kirjalliseen muotoon. Tutkielma tarjoaa yhden näkökulman opetustyön ja kouluttamisen suunnitteluun teoreettisen opinpöydän ja pedagogisen suunnittelumallin kautta. Teoreettista opinpöydän mallia on evaluoitu alustavasti verkkoympäristössä tutkielman yhteydessä, jonka alustavia arvioita ja jatkokehitysajatuksia tutkielma tuo esille.

Näkökulmia oppimispäiväkirjan käyttöön ilmavoimien upseerikoulutuksessa

Tutkimuksen tarkoituksena oli pohtia oppimispäiväkirjan käyttöä eri näkökulmista ja tavoitteena oli saada tietoa oppimispäiväkirjan käytöstä yleensä ja erityisesti ilmavoimien upseerikoulutuksessa. Päätehtävänä oli teoriatiedon ja kadettien oppimispäiväkirjakokemusten avulla löytää perusteita, ideoita ja vaihtoehtoisia toimintatapoja oppimispäiväkirjan käytölle sekä tehdä johtopäätöksiä oppimispäiväkirjoilla suoritettavien opintojen tehostamiseksi. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostui 93. kadettikurssin ohjaajalinjan oppimispäiväkirjoista. Kadetit ovat aloittaneet opintonsa Maanpuolustuskorkeakoulussa vuonna 2006. Oppimispäiväkirjoissa kadeteilla (n=22) oli tehtävänä analysoida oman oppimisprosessinsa kehittymistä. Oppimispäiväkirjat analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla ja tutkimusstrategiana oli kartoittava kvalitatiivinen tapaustutkimus.

Opiskelumenetelmät Ilmavoimien upseeriopinnoissa: matematiikan perusopinnot

Viime vuosina ilmavoimien kadettikurssien perusopinnoissa on käytetty useita eri opiskelumenetelmiä. Opiskelumenetelmiä vertailevia tutkimuksia on tehty korkeakouluissa, mutta ei tutkimusta, jossa aihetta peilataan ilmavoimien upseerikoulutukseen sekä teorian että käytännön tasolla tavoitteena kadettien koulutuksen kehittäminen. Tämä tutkielma liittyy suoraan Pääesikunnan koulutuksen kehittämisen hankkeeseen. Kyse on puolustusvoimien palkatun henkilöstön osaamisen kehittämisen hankkeesta vuosina 2004–2017 ja sen Osaamisen keinovalikoimat -projektin Keinovalikoiman laajentamisen osaprojektista. Siinä kartoitetaan ensin käytössä olevat osaamisen kehittämisen keinot, etsitään teoriaan perustuen lisää keinoja ja tutkitaan niiden soveltuvuutta organisaation (Puolustusvoimat) tarpeisiin sekä sovelletaan sopiviksi katsottuja keinoja käyttöön (Pääesikunta, 2005, 1–11). Tästä tutkielmasta saatava tieto auttaa siten puolustusvoimien koulutuksen kehittämistä hankkeen kautta. Tässä tutkimuksessa pyritään selvittämään kvalitatiivisen tapaustutkimuksen keinoin kirjallisuuskatsauksen kautta miten nämä opiskelumenetelmät poikkeavat toisistaan ja mitkä ovat niiden edut ja haitat kadettien koulutuksen kannalta. Ongelmia lähestytään tutkimalla eri opiskelumenetelmien teoreettista taustaa ja miten ne ovat toimineet käytännössä Ilmavoimien kadettikurssien matematiikan perusopetuksessa. Tutkimuksen kautta löydetyt ominaisuudet koostetaan SWOT-analyysin avulla. Aineistona käytetään julkista kirjallista materiaalia, sähköistä materiaalia ja tekijän omia kokemuksia. Tutkimus osoitti, että tarkastelun alla olevat opiskelumenetelmät soveltuvat ilmavoimien upseerikoulutukseen. Tutkimuksen kautta saatiin esiin eri opiskelumenetelmien edut, haitat ja huomioitavat asiat opiskelumenetelmää valitessa kadettien koulutukseen. Sivutuloksena syntyi puolustusvoimien ja siviilin oppimiskäsitysten vertailu jossa pohditaan teoriaa ja käytäntöä.

Ilmavoimien lentoteknisen ammattialiupseeriston koulutuksen nykytila ja kehittämistarpeet

Vuoden 2007 alussa Puolustusvoimiin perustettiin uudistettu ammattialiupseeristo. Perustamiseen liittyen Pääesikunta käski aloittaa puolustusvoimallisen suunnittelun aliupseeriston osaamisen kehittämiseksi. Tarve tähän tuli yleisistä koulutusmetodien kehittymisestä, vallitsevista oppimiskäsityksistä ja erityisesti oppivaan organisaatioon liittyvästä oppimisja koulutuskulttuurista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan aliupseereiden sotilasammatillisen koulutuksen voimassaolevaa ohjeistusta oppivassa organisaatiossa tapahtuvasta työssäoppimisesta, teoriataustan ollessa työssäoppiminen. Tutkimusjoukoksi valittiin Ilmavoimien joukko-osaston, Karjalan lennoston lentotekniset aliupseerit. Tutkimus on sotilaspedagogiikan perustutkimus, jonka tutkimusote on kartoittava ja tutkimustapa on kvalitatiivinen. Tutkimusmenetelminä ovat asiakirjaselvitys, puolistrukturoitu kysely ja asiantuntijoiden yksilöhaastattelut. Asiakirjaselvityksellä saadaan esiymmärrys työssäoppimisen teoriasta ja aliupseeriston koulutuksen vallitsevasta nykytilasta. Puolistrukturoitu kysely toimii aineiston keruumenetelmänä ja sen tulokset kvantifioidaan. Asiantuntijoiden yksilöhaastatteluilla tarkennetaan kyselyllä saatujen vastausten analysointia ja tarvittaessa syvennetään tehtävää analyysiä. Tutkimuksen tutkimustehtävänä eli pääkysymyksenä oli selvittää, miten Ilmavoimien lentoteknisen ammattialiupseeriston koulutusta tulisi kehittää. Alakysymyksinä oli, että onko lentoteknisen ammattialiupseeriston työssäoppiminen suunniteltua, ohjattua ja reflektoitua sekä miten toteutuu eri toimijoiden välinen yhteistyö lentoteknisen ammattialiupseeriston työssäoppimisen ohjauksessa. Työssäoppimisen terminä ja sen liittyminen opintoihin ei ollut kaikille selvää. Työssäoppiminen tulisi korostetusti avata opiskelijoille ja se tulee ottaa huomioon työpaikoilla kokonaisvaltaisemmin. Tässä ongelmana ovat työpaikkojen vajaat resurssit ajan ja työpaikkaohjaajien suhteen. Lisäksi huomiota on kiinnitettävä koulu-työpaikka-opiskelija yhteistyön onnistumiseen. Yhteistyöllä ja sen dokumentoinnilla voidaan varmistaa koulutuksen onnistuminen ja tasainen laatu. Kaikille aliupseereille tulisi laatia ensimmäisessä kehityskeskustelussa kehittämissuunnitelma oikea-aikaisen koulutukseen hakeutumisen tueksi. Vähäisen koulutushalukkuuden johdosta vähintään perustason sotilasammatillinen koulutus tulisi olla kaikille pakollinen. Menettelyllä varmistettaisiin kaikille aliupseereille osaaminen johtamis- ja kouluttamistaidon sekä taktiikan osalta. Tuleviin koulutusuudistuksiin liittyen ei uusia vaatimuksia pidä ulottaa koskemaan kaikkia jo koulutuksen saaneita takautuvasti, koska se johtaa koulutuksen kokonaissuunnittelun epäonnistumiseen ja koulutettavien keski-iän tarpeettomaan nousuun. Jatkotutkimusesityksenä on kokonaisvaltaisen koulutuspolun laatiminen lentotekniselle ammattialiupseerille. Tässä suunnitelmassa otettaisiin huomioon sekä sotilasammatillinen että lentotekninen koulutus ja molempien työssäoppimisesta saatava synergiahyöty.