Reserviläisten fyysisen kunnon riittävyys sodanajan tehtäviin

Nykyaikaisen taistelukentän fyysiset vaatimukset ja sodan teknistyminen eivät vähennä sotilaan fyysisiä kuntovaatimuksia vaan pikemminkin päinvastoin, kasvattavat niitä. Vuoden 2001 valtioneuvoston selonteossa eduskunnalle todettiin, että reserviläisten fyysisestä kunnosta ei ole käytettävissä luotettavaa tutkimustietoa. Selonteossa päätettiin ottaa reserviläisten fyysisen suorituskyvyn mittaukset puolustuksen kehittämisohjelmaan vuosina 2002-2008. Nämä mittaukset toteutetaan osana puolustusvoimien henkilöstöalan kehittämisohjelmaa, joka toimeenpantiin fyysinen toimintakyky- hankkeena. Vuosina 2002-2008 suoritettiin kaksi reserviläisten fyysistä kuntoa mittaavaa tutkimusta, joista ensimmäinen suoritettiin vuonna 2003 ja jälkimmäinen vuonna 2008. Reserviläisten fyysisen suorituskyvyn tutkimuksessa vuonna 2003 todettiin varusmiesten fyysisen kunnon heikentyneen viimeisen 20 vuoden aikana ja tämän oli arveltu todennäköisesti heijastuneen myös reserviläisten sen hetkiseen fyysiseen kuntoon (tutkimukset 1977, 1983- 1985 ja 1993-1994). Vuoden 2008 kehittämisohjelmaan liittyvässä toisessa tutkimuksessa suoritettiin ensimmäistäkin tutkimusta laajemmat kuntotestit reserviläisille. Testit sisälsivät lääkärintarkastuksen, laajan kirjallisen kyselyn liittyen reserviläisten elämäntapoihin, terveystuntemuksiin ja liikunnallisiin tottumuksiin sekä kuntotestit ja tulosten analyysitilaisuuden, jossa myös koehenkilöllä oli mahdollisuus antaa palautetta tilaisuudesta. Tämän tutkimuksen päätavoite oli kartoittaa reserviläisten fyysisen kunnon taso ja vastaako se sotilaalle asetettuja fyysisen kunnon vaatimuksia. Lisäksi tutkimuksella pyrittiin myös selvittämään onko muuttunut sodankuva vaikuttanut sotilaan fyysisen kunnon vaatimuksiin. Tutkimusmenetelmänä käytettiin tilastollista analyysiä. Tutkimuksessa tukeuduttiin vuoden 2008 kuluessa suoritettuihin reserviläisten fyysisen kunnon testituloksiin ja verrattiin niiden keskiarvoja olemassa oleviin, puolustusvoimien asettamiin, reserviläisten fyysistä kuntoa 3 koskeviin vaatimuksiin, käskyihin ja määräyksiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin reserviläisten fyysistä suorituskykyä (HKI) ja erikseen sen osakokonaisuuksia, lihaskuntoa (LKI) ja kestävyyttä. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin reserviläisten ketteryyttä. Tutkittavan joukon vahvuus oli 703 reserviläistä. Tutkimuksen perusteella nykyaikaisen sodan uhkakuvat ovat muuttuneet ja tarkentuneet siinä määrin, että ne ovat myös vaikuttaneet sotilaan fyysisen suorituskyvyn vaatimuksiin kohottavasti. Emme voi enää tuudittautua aiemmin niin tuttuun ajatteluun pelkästään kahden valtion välisestä sodankäynnistä vaan mukaan on tullut muitakin uhkakuvia, kuten terrorismi, jotka meidänkin on huomioitava suunnitteluissamme. Käytännössä nuo tutkimuksessa tarkemmin mainitut muutokset ovat johtaneet siihen, että taisteluja käydään laajoilla ja ennakoimattomilla alueilla, jolloin myös jokaisen taistelija aselajiin katsomatta on varauduttava toimimaan mitä erilaisemmissa toimintaympäristöissä. Yhä teknistyvä sotalaitteisto mahdollistaa myös joukkojen nopean siirtämisen paikasta toiseen. Muuttuneen sodan kuvan johdosta tutkimukseen otettiin neljäntenä fyysistä kuntoa mittaavana osakokonaisuutena edellä mainittu ketteryys, perustuen sotilaan toimimiseen muuttuvissa toimintaympäristöissä. Reserviläisten fyysistä kuntoa mittaavien tulosten perusteella heidän keskimääräinen kuntonsa ei saavuta riittävää tasoa verrattuna nykyaikaisen sodankäynnin vaatimuksiin. Yhdelläkään fyysisen kunnon osa-alueella ei saavutettu sotilaalta vaadittavaa fyysisen kunnon tasoa. Parhaiten reserviläiset pärjäsivät lihaskunnossa, jossa kaikki aselajit saavuttivat tason tyydyttävä. Lihaskunnon osalta mainittakoon kuitenkin, että muutama eri aselajin henkilöstöryhmä saavutti keskiarvoltaan jopa hyvän tason. Muissa fyysistä kuntoa mittaavissa osakokonaisuuksissa saavutetut tasot olivat välillä heikko ja tyydyttävä. Tutkimuksen mukaan reserviläisten fyysinen suorituskyky sotilaan viitearvoja käytettäessä on välttävä. Tutkimuksen johtopäätöksissä on kuitenkin huomioitava, että testattavasta joukosta löytyy myös hyvän ja erinomaisen kunnon omaavia reserviläisiä.

Johtajan toimintakyvyn merkitys ihmisten johtamisessa

Kriisitilanteissa niin sotilas kuin sotilasjohtajakin joutuu vastakkain omien rajallisuuksiensa kanssa. Sotilasjohtajan on kyettävä yhdistämään fyysinen ja psyykkinen toimintakyky luodakseen itselleen parhaat mahdollisuudet joukkonsa johtamiseen. Taistelutilanteessa hänen on kyettävä tekemään nopeita päätöksiä, joiden seuraukset voivat olla myös traagiset. Johtajan on koottava joukko taisteluiden välissä ja valmisteltava se uusiin koitoksiin. Ihmisten johtaminen ja toimintakyky ovat pitkään olleet tutkimuksen kohteena sotatieteissä. Tämä tutkielma pohjautuu näiden tutkimusten tuloksiin, hyödyntäen niin suomalaisia tutkimuksia, kuin ulkomaalaisiakin. Tutkimuksessa käytetään laadullista kirjallisuusanalyysi metodia, jonka kautta käsitellään eri teorioiden keskeisiä asioita. Tavoite on yhdistää johtamisen ja sotilaspedagogiikan teorioita, joiden loogisella analyysillä tuodaan esiin johtajan kykyä toimia ja johtaa kriisinajan toimintaympäristössä. Ihmisten johtaminen muuttuu toimintaympäristön vaatimusten mukaan. Syväjohtaminen luo onnistuessaan hyvät edellytykset joukkojen johtamiseen. Tämä vaatii kuitenkin johtajalta erityistä paneutumista joukkonsa kouluttamiseen ja johtamiseen ennen kriisitilanteeseen joutumista. Sotilasjohtajan on kyettävä huolehtimaan omasta ja joukkonsa toimintakyvystä. Fyysinen ja psyykkinen toimintakyky ovat avainasemassa, jotta johtaja kykenee johtamaan tehtävänsä vaatimissa olosuhteissa. Johtajan toimintakyvyn alentuessa esimerkiksi taistelustressin seurauksena hänen kykynsä tehdä hyviä päätöksiä laskee. Johtajalla ja hänen kyvyllään johtaa ihmisiä on merkittävä rooli joukon selviämiseen ja kokoamiseen taistelun jälkeen. Syväjohtamisen soveltaminen johtamistoiminnassa helpottaa johtajan tehtävää varsinkin joukon psyykkisen toimintakyvyn palauttamisessa. Tämän tutkimus pohjautuu hyvin tunnettuihin ja laajasti hyväksyttyihin lähteisiin. Ongelman tutkimuksen luotettavuudessa on käytännön kokemuksen puute. Jatkossa tukimusta voi laajentaa sisältämään muita elementtejä ja tuomaan sen lähemmäksi käytännön tasoa. Uusien näkökulmien tuominen tutkimukseen parantaisivat sen kykyä selittää tiettyjä johtamisen ja toimintakyvyn ilmiöitä.

Kouluttajan mahdollisuudet varusmiesten fyysisen toimintakyvyn huomioimiseksi johtamiskäyttäytymisessään

Varusmiespalveluksen aloittavien nuorten miesten kestävyyskunto on heikentynyt merkittävästi viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Kehityksen seurauksena varusmiesten fyysisen toimintakyvyn eroavaisuudet ovat kasvaneet, eikä muutosta parempaan ole odotettavissa. Tutkimuksella selvitetään mitä mahdollisuuksia syväjohtamiseen perustuva johtamiskäyttäytyminen tarjoaa henkilökunnalle viimeaikaisen kehityksen muodostamiin haasteisiin vastaamiseen. Henkilökunnan on pystyttävä huomioimaan varusmiesten fyysisen toimintakyvyn eroavaisuudet johtamiskäytöksessään, varusmiesten kanssa tapahtuvan päivittäisen vuorovaikutuksen takia. Tutkimus käsittelee fyysisen toimintakyvyn muodostamia haasteita pohjautuen kirjallisuusanalyysiin. Kirjallisuusanalyysillä johtamisen tutkiminen on perustunut syväjohtamista käsittelevään kirjallisuuteen. Fyysistä toimintakykyä ja fyysisiä koulutuksia analysoidessa päälähteinä ovat toimineet puolustusvoimien kirjallisuus sekä normit. Tutkimuksen mukaan johtamiskäyttäytymisen mahdollisuudet varusmiesten fyysisen toimintakyvyn huomioimiselle muodostuvat luottamuksen rakentamisesta, inspiroivasta tavasta motivoida, älyllisestä stimuloinnista, ihmisen yksilöllisestä kohtaamisesta sekä kontrolloivasta johtamisesta. Kaikissa kuormittavissa koulutuksissa voidaan hyödyntää johtamiskäyttäytymisen mahdollisuuksia fyysisen toimintakyvyn eroavaisuuksien huomioimiseksi. Tutkimus määrittelee jokaiselle koulutukselle ne johtamiskäyttäytymisen mahdollisuudet, millä fyysisen toimintakyvyn huomioiminen on kyseisessä koulutuksessa kannattavaa ja helpointa. Johtamiskäyttäytymisen mahdollisuudet tarjoavat henkilökunnalle erilaisia käyttäytymismalleja fyysisen toimintakyvyn huomioimiseksi. Johtamiskäyttäytymisen mahdollisuudet eivät anna yksinkertaisia ja tarkkoja toimintaohjeita niitä huomioimisessa tarvitseville. Käyttäytymismallit ovat hyvin monikäyttöisiä, niitä voi soveltaa jokaisessa fyysistä kuormitusta aiheuttavassa koulutuksessa.

Sotilaslentäjien fyysiseen toimintakykyyn liittyvien tutkimusten menetelmät maanpuolustuskorkeakoulun opinnäytetöissä

Tässä kandidaatintutkielmassa perehdytään sotilaslentäjien fyysistä toimintakykyä käsittelevien opinnäytetöiden tutkimusmenetelmiin. Tarkoituksena on selvittää, mitä tutkimusmenetelmiä tutkimukseen valituissa kandidaatintutkielmissa ja pro gradu - tutkielmissa on käytetty. Lisäksi tutkielmassa pyritään selvittämään tutkimusmenetelmien hyötyjä ja rajoitteita, pohtimaan opinnäytteiden asetelmia suhteessa tutkimusmenetelmiin sekä selventämään fyysisen toimintakyvyn terminologiaa. Tutkielma on teoreettinen ja luonteeltaan kvalitatiivinen eli laadullinen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty perinteistä eli narratiivista kirjallisuuskatsausta. Käsittelyyn valittiin 15 kandidaatintutkielmaa ja 20 pro gradu -tutkielmaa, jotka liittyvät sotilaslentäjien fyysiseen toimintakykyyn. Opinnäytteet ovat valmistuneet vuonna 2003 tai sen jälkeen. Opinnäytteistä tehtiin havaintoja, joiden pohjalta pyrittiin vastaamaan tutkimuskysymyksiin. Kandidaatintutkielmissa päätutkimusmenetelmänä on käytetty kirjallisuuskatsausta. Tutkielmista 13 oli teoreettisia ja kaksi sisälsi suppean empiirisen tutkimuksen. Pro gradu - tutkielmista 17 oli empiirisiä ja kolme teoreettisia. Tutkielmista neljä oli luonteeltaan kvalitatiivisia, 10 kvantitatiivisia ja kuudessa kvantitatiivisen menetelmän tukena oli käytetty kvalitatiivisia menetelmiä. Termit fyysinen toimintakyky ja fyysinen suorituskyky rinnastettiin tutkimuksissa usein keskenään. Kandidaatintutkielmien kirjallisuuskatsaukset ovat tarkoituksenmukaisia kandidaatintutkielman ohjemittaan ja tutkielman tekemiseen käytettävissä olevaan aikaan nähden. Pro gradu -tutkielmia ohjaa empiiriseen suuntaan tutkielmien aihepiiri. Empiirisille tutkimuksille on sopinut usein parhaiten kvantitatiivinen tutkimusmenetelmä. Aihepiiriä ajatellen on kuitenkin syytä muistaa, että fyysiseen toimintakykyyn voidaan vaikuttaa lähinnä fyysisen kasvatuksen kautta. Tämän suunnittelua ja toteutumista voisi tutkia tarkemmin kvalitatiivisten menetelmien avulla. Terminologian osalta fyysinen suorituskyky olisi tutkielman perusteella loogisinta ymmärtää fyysisen toimintakyvyn alakäsitteenä.

Sotatieteiden maisterien valmiudet hiihdon opettamiseen varusmiehille

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää minkä tasoisina hiihdonopettajina valmistuvat sotatieteiden maisterit itseään pitävät ja minkälaista koulutusta heille annetaan hiihdon opettamisesta varusmiehille. Kyselyn avulla pyritään kartoittamaan sotatieteiden maistereiksi opiskelevien kykyä opettaa varusmiehiä hiihtämään, heidän omaa hiihtotaitoaan, heidän hiihtoaktiivisuuttaan vapaa-aikana sekä heidän mielipiteitään saamastaan hiihdonopettajakoulutuksesta sotatieteiden maisteriksi opiskelun aikana. Tutkimuksessa verrataan myös sotatieteiden maisterien saamaa hiihtokoulutusta siviilipuolella annettavaan hiihtokoulutukseen. Saatavien tulosten perusteella pyritään löytämään kehitysmahdollisuuksia hiihdon opettamiseen. Tutkimukseni pääkysymykseksi muodostui seuraavanlainen kysymys: Minkä tasoisina hiihdonopettajina valmistuvat sotatieteen maisterit itseään pitävät ja luottavatko he omiin taitoihinsa? Tutkimukseni alakysymyksiksi muotoutuivat seuraavat kysymykset: Mitä mieltä valmistuvat sotatieteiden maisterit ovat saamastaan hiihdonopetuskoulutuksesta, onko sitä riittävästi ja onko se laadullisesti hyvää? Minkälaiseksi valmistuvat sotatieteiden maisterit arvioivat oman hiihtotaitonsa tason? Kuinka paljon sotatieteiden maistereiksi opiskelevat harrastavat hiihtoa vapaa-ajallaan? Minkä tasoista sotatieteen maistereille annettava hiihtokoulutus on verrattuna siviilipuolen hiihdonopettajille annettuun hiihtokoulutukseen? Miten sotatieteiden opiskelijoiden hiihtokoulutusta voisi kehittää? Tutkielmani lähtökohdista laadin seuraavanlaisen hypoteesin: Sotatieteiden maisterit saavat mielestään tarpeeksi teoriaopetusta hiihtämisestä, mutta tekniikkaopetusta pitäisi olla enemmän. He pitävät itseään suhteellisen hyvinä hiihdonopettajina. Sotatieteen maistereille annettava hiihtokoulutus on lähes samalla tasolla kuin siviilipuolella annettava I-tason hiihtovalmentajatutkinto. Sotatieteen maisteriksi opiskelevat harrastavat hiihtoa omalla ajalla vaihtelevasti, kuitenkin suurin osa harrastaa hiihtoa erittäin vähän. Tutkimusmenetelmänä käytän tutkielmassani pääasiassa kvantitatiivistä survey-tutkimusta. Lisäksi tulen vertaamaan sotatieteiden maisterien saamaa hiihtokoulutusta I-tason hiihtovalmentajatutkintoon. Kirjallisuuskatsauksen avulla olen perehtynyt aiheesta ennen tehtyihin tutkimuksiin. Tutkielmani avulla ratkaisen asettamani tutkimusongelmat, jotka joko vahvistavat hypoteesiani tai kumoavat sen. Pääsääntöisesti valmistuvat sotatieteiden maisterit luottavat kykyihinsä opettaa hiihtoa varusmiehille. He pitävät omaa hiihtotaitoansa kohtalaisen hyvänä ja näin kykenevät toimimaan hyvänä esimerkkinä hiihtoa opetettaessaan. Valmistuvat sotatieteiden maisterit pitävät saamaansa koulutusta hiihdon opettamisesta ja hiihtämisestä mielekkäänä ja teoriaosaltaan riittävänä, kuitenkin hiihtotekniikoiden harjoittelemista olisi toivottu huomattavasti enemmän, samoin myös normaalia hiihtämistä. Valmistuvien sotatieteiden maisterien hiihtoaktiivisuus vapaa-ajalla oli yllättävän runsasta kohtalaisen suurella joukolla, kuitenkin löytyi myös joukko henkilöitä jotka eivät harrasta hiihtoa vapaa-ajalla ollenkaan. Verratessani sotatieteiden maisterien saamaa hiihtokoulutusta I-tason hiihtovalmentajatutkintoon huomasin että sotatieteiden maisterit saavat jopa hieman laajemman koulutuksen hiihdon opettamisesta. Hiihtokoulutusta haluttiin kehittää lisäämällä hiihtoharjoittelun ja hiihdon määrää. Hiihtokoulutus haluttiin tapahtuvan tasoryhmissä ja tasaisemmin koko opiskelun ajalle jaoteltuna. Koululle toivottiin myös hankittavan normaaleja hiihtosuksia, jotta kaikki pääsisivät tutustumaan myös niillä hiihtämiseen.

Lentokadettien ammatillisten kunto-ominaisuuksien muutos valintavaiheesta kadettikurssin alkuun 92. kadettikurssilla

Tutkimuksessa selvitettiin kadettikurssi 92. ammatillisten kunto-ominaisuuksien muutosta valintavaiheesta kadettikurssin alkuun. Tähän pyrittiin vastaamaan vertailemalla ensimmäisen ja toisen testin tuloksia keskenään. Testien väli oli yhdeksästä kuukaudesta vuoteen. Testeinä olivat varusmiehen kuntoindeksi (VKI) ja sen osa-alueet, sekä niin sanottu lihaskuntotestistö. Lihaskuntotestistöön kuuluvat seuraavat testit: isometriset voimatestit, anaerobisen tehon testi (hyppytesti), sekä ylä- ja keskivartalon koordinaatio ja voima testi (heittoporttitesti). Yhtenä mittarina käytettiin myös antropometrisistä mitoista painoindeksiä (BMI). Koehenkilöinä toimivat kadettikurssi 92. ohjaajalinjan kadetit. Yhteensä heitä saatiin testistä riippuen testattavaksi 12–14 henkilöä. Tilastollisena menetelmänä on käytetty kahden riippuvan otoksen T-testiä. Myös korrelaatiot on tutkittu kaikkien testien osalta. Lihaskuntotestin osalta ei pystytty tekemään merkittäviä johtopäätöksiä ammatillisten kuntoominaisuuksien muutoksesta, kun taas isometrisistä voimatesteistä saatiin erittäin hyviä tuloksia. Näistä pystyttiin toteamaan, että kadettikurssi 92. ohjaajalinjan kadettien ammatilliset kunto-ominaisuudet ovat pysyneet ainakin samalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin ja todennäköisesti kadettien kuntotasot ovat hieman nousseet.

Vertaileva tutkimus taisteluvarustuksen fyysisestä kuormittavuudesta

Kaartin Jääkärirykmentissä koulutetaan asutuskeskustaistelijoita pääkaupungin puolustamiseen. Joukko-osasto on kehittänyt kaupunkijääkärin suorituskykyä hankkimalla uusia ballistisia suojavarusteita ja taisteluvälineitä. Taisteluvarustuksen massan kasvaminen on tuonut haasteita kaupunkijääkärin suorituskyvylle ja fyysisen toimintakyvyn säilyttämiselle kaupunkitaisteluolosuhteissa. Tutkimuksessa vertailtiin laboratoriossa suoritettujen kokeiden sekä käytännön kenttäkokeiden avulla sotilaan taisteluvarustuksen m/91 (noin 16.8 kg) ja kaupunkijääkärin taisteluvarustuksen m/05 (noin 30.3 kg) fyysistä kuormittavuutta ja vaikutusta fyysiseen suorituskykyyn hyökkäystaistelussa rakennetulla alueella. Tarkasteltavia muuttujia olivat sydämen syketaajuus, veren laktaattipitoisuus, subjektiivisen kuormituksen tunteminen sekä kenttäkokeeseen käytetty suoritusaika. Tutkimuksessa pyrittiin tarkastelemaan maksimaalisen hapenottokyvyn, kehon antropometristen ominaisuuksien sekä voimaominaisuuksien merkitystä eripainoista taakka kantaessa. Laboratoriotestit toteutettiin Hämeen Rykmentin Urheilukoulun testiasemalla ja käytännön kenttäkokeet Santahaminan esteradan alueelle simuloidulla asutuskeskustaisteluradalla. Kenttäkokeessa koehenkilöiden (n = 12) tehtävänä oli suorittaa hyökkäystehtävä lähtöasemasta tavoitteeseen jalan. Ohjeeksi annettiin, että taisteluvalmius ja fyysinen toimintakyky tuli säilyttää koko simuloidun hyökkäystehtävän ajan aina tavoitteeseen saakka. Simuloitu kenttäkoe koostui neljästä vaiheesta ja hyökkäyksen kokonaispituus oli noin 1480 metriä. Kenttäkokeen tulosten mukaan henkilökohtaisen taisteluvarustuksen massan kasvaminen 16.8 kg:sta 30.3 kg:n ei aiheuta tilastollisesti merkitseviä eroja sydämen syketaajuudessa tai veren laktaattipitoisuudessa. Subjektiivisen kuormittuneisuuden tuntemuksissa havaittiin kenttäkokeen aikana taisteluvarustusten m/91 ja m/05 välillä tilastollisesti lähes merkitseviä eroja (p< 0.05). Koehenkilöt tunsivat elimistössään raskaamman taakan (m/05) aiheuttaman fyysisen kuormittavuuden ja tietoisesti hidastivat etenemisnopeuttaan. Tämän vuoksi fysiologisissa vasteissa (syke ja veren laktaattipitoisuus) ei havaittu merkitseviä muutoksia. Raskaamman taakan kanssa suoritetussa kenttäkokeessa subjektiivisen kuormittuneisuuden tuntemus aiheutti fyysisen suorituksen intensiteetin ja hyökkäysnopeuden hidastumisen. Tämän vuoksi suoritusajoissa taisteluvarustusten m/91 vs. m/05 kanssa suoritetussa kenttäkokeessa havaittiin tilastollisesti erittäin merkitseviä eroja p< 0.001. Koehenkilöiden välisissä vertailuissa maksimaalinen hapenottokyky oli tilastollisesti lähes merkitsevästi parempi p< 0.05 m/05 varustuksessa koko kenttäkokeen radan suorittaneilla verrattuna niihin henkilöihin, jotka eivät suorittaneet hyväksytysti koko kenttäkoetta taisteluvarustuksessa m/05. Kenttäkokeen raskaammassa varustuksessa hyväksytysti suorittaneilla koehenkilöillä oli myös laboratoriomittausten tulosten perusteella suuremmat voimaominaisuudet yläraajoissa, keskivartalossa ja alaraajoissa. Voimaominaisuuksien välillä ei havaittu suoritusryhmien välillä tilastollisesti merkitseviä eroja. Vahvimmat korrelaatiot kenttäkokeen suoritusajan ja raskaamman taakan (m/05) välillä havaittiin koehenkilöiden jalkalihasten maksimivoimassa (r = - 0.69, p< 0.05), vatsalihaksissa (r = - 0.68, p< 0.05) ja kehon painossa (r = - 0.63, p< 0.05.) Tämän tutkimuksen tulokset tukevat näkemystä, jonka mukaan kaupunkijääkärin hyökkäystaistelussa kaupunkiympäristössä korostuvat yksilön maksimaalinen hapenottokyky, keskivartalon vatsalihakset, alaraajojen voimantuotto-ominaisuudet sekä kehon koostumus. Kaupunkijääkäreiksi koulutettavien sotilaiden valinnoissa on kiinnitettävä huomiota yksilön aerobiseen kestävyyteen, antropometrisiin ominaisuuksiin sekä voimaominaisuuksiin. Aerobisen kestävyyden laadukas harjoittaminen ja voimaominaisuuksien nousujohteinen kehittäminen ovat tärkeitä osia kaupunkijääkäreiden liikuntakoulutusta.

Ryhmädynamiikan vaikutus varusmiehen fyysiseen toimintakykyyn

Varusmiesten fyysinen toimintakyky on saatava sellaiselle tasolle, että he kykenevät reserviin siirtyessään täyttämään sodanajan tehtävälleen asetetut vaatimukset. Kuitenkin reserviläisten fyysinen toimintakyky on keskimääräisesti riittämätön, jotta he voisivat suoriutua sodanajan tehtävistään. Varusmiesten toiminnassa on lähes aina mukana ryhmädynamiikka. Ryhmädynamiikan vaikutukset on tiedostettava, jotta varusmiesten fyysistä toimintakykyä voidaan kehittää mahdollisimman tehokkaasti. Tutkimuksessa päätutkimuskysymyksenä on: Miten ryhmädynamiikka voi lisätä tai heikentää varusmiehen fyysistä toimintakykyä? Alatutkimuskysymykset ovat: Miten ryhmädynamiikka muodostuu varusmiesryhmässä? Miten ryhmädynamiikka vaikuttaa varusmiehen fyysiseen toimintakykyyn fyysisen kuormituksen eri osa-alueilla? Miten varusmies voi lisätä ryhmädynamiikan kautta toisen varusmiehen fyysistä toimintakykyä? Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Analysointimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimuksessa käytettiin valmista aineistoa, joka käsittelee kattavasti tutkimuksen keskeisiä käsitteitä, ryhmädynamiikkaa ja fyysistä toimintakykyä. Ryhmädynamiikan vaikutuksista varusmiehen fyysiseen toimintakykyyn voidaan tehdä yleistettäviä johtopäätöksiä, mutta todelliset vaikutukset riippuvat aina siitä kuinka varusmies kokee ryhmädynamiikan. Ryhmädynamiikka vaikuttaa varusmiehen fyysiseen toimintakykyyn eniten liikuntakoulutuksessa sekä vapaa-aikana. Varusmies kehittää mielellään fyysistä toimintakykyään liikuntakoulutuksessa tai vapaa-ajalla, kun voi tehdä sen itselleen mieleisessä ja hyvin toimivassa ryhmässä.

Liikuntakoulutus Suomen Puolustusvoimissa ja Yhdysvaltain armeijassa peruskoulutuskaudella

Tässä kandidaatintutkielmassa olen tutkinut Suomen Puolustusvoimien ja Yhdysvaltain armeijan peruskoulutuskauden liikuntakoulutusta. Liikuntakoulutuksella kehitetään sotilaiden fyysistä toimintakykyä, joka tarkoittaa sotilaan kykyä selvitä taistelukentän haasteita fyysisesti. Fyysisen toimintakyvyn osa-alueita ovat muun muassa kestävyys, voima ja nopeus. Suomen Puolustusvoimat mainostaa itseään Suomen suurimpana kuntokouluna ja Yhdysvaltain armeija on aktiivisesti sodissa ja konflikteissa toimiva organisaatio, joka tuottaa vakavasta ylipainoisuusongelmasta kärsivästä kansasta toimintakykyisiä sotilaita. Omilla liikuntakoulutusohjelmillaan asevoimat pyrkivät suurin piirtein samaan tavoitteeseen. Tutkimuksessa vertaillaan koulutusohjelmien heikkouksia ja vahvuuksia ja pohditaan, voisiko harjoitteita omaksua keskenään. Tutkielma on katsaus molempien asevoimien ohjeisiin ja oppaisiin sekä koulutusohjelmista tehtyihin muihin tutkimuksiin. Lisäksi molempien maiden tapoja ja metodeja analysoidaan käyttäen hyväksi urheiluvalmennukseen ja liikuntaan liittyviä teoksia. Suomen Puolustusvoimien liikuntakoulutuksen tavoite peruskoulutuskaudella on kehittää alokkaiden fyysinen toimintakyky (peruskestävyys, kestovoima) kestämään erikoiskoulutuskauden vaatimuksia. Lajikirjo on melko laaja sauvakävelystä, hiihdosta, suunnistuksesta joukkuepeleihin ja kuntopiireihin. Tarkoituksena on myös virkistää, rentouttaa ja kannustaa liikunnan harrastamiseen vapaa-ajalla. Yhdysvaltain armeijan liikuntakoulutusohjelma kulkee nimellä Army Physical Readiness Training. Basic Combat Trainingin kymmenelle viikolle on tarkka ohjelma harjoitteineen ja toistomäärineen. Yhdysvaltain armeijan liikuntakoulutus koostuu kestävyys-, voima-, liikkuvuus- ja erikoiskuntoharjoituksista, joihin on annettu tarkat ohjeet. Harjoitteet ovat tarkasti sulkeismuodossa toteutettavia ja valvottuja. Molemmat koulutusohjelmat keskittyvät kestovoiman ja peruskestävyyden kehittämiseen, Yhteistä on, pyrkimys tehokkaaseen harjoitukseen pienillä resursseilla Toisaalta Yhdysvaltojen koulutusohjelman kestävyysharjoitteet voivat olla liian rajuja ja korkeasykkeisiä huonokuntoisimmille alokkaille. Lisäksi haittapuolena molemmissa koulutusohjelmissa on, että ne eivät välttämättä ole tarpeeksi haastavia kovakuntoisimmille alokkaille. Molempien maiden koulutusohjelmat soveltuvat omiin konteksteihinsa. Yhdysvallat voisi omaksua peruskestävyysharjoitteita Suomesta ja Suomi joitakin kuntopiirejä Yhdysvalloista. Molempien maiden koulutusohjelmiin olisi hyvä lisä toiminnallinen harjoittelu, joka on tämän päivän harjoittelun muoti-ilmiö.

Esteradan suppea lajianalyysi

Sotilaiden fyysisen suorituskyvyn merkitys on kasvanut taistelukentän muuttuessa vaativammaksi niin fyysisesti kuin henkisestikin. Haasteeseen on pyritty vastaamaan kehittämällä sotilaille yhä useampia liikuntamuotoja. Yksi lajeista on sotilas-5-ottelu, jonka lajeja käytetään sekä yhdessä että yksittäin kehittämään sotilaiden fyysistä suorituskykyä. Tutkimuksessa luotiin suppea lajianalyysi esteradasta. Lajianalyysi suoritettiin selvittämällä mitä ovat fyysinen toimintakyky ja fyysiset ominaisuudet kotimaisen sekä ulkomaisen kirjallisuuden pohjalta. Tämän jälkeen avattiin lajianalyysin käsite ja miksi sellainen tehdään. Esterata analysoitiin esteiden suoritustekniikkaa kuvaamalla, liikuntakoulutuksen käsikirja 2:n avulla sekä Puolustusvoimien sotilas-5-ottelu valmentajan ohjeiden perusteella. Jokaisesta esteestä luotiin kirjallinen suoritustekniikka analyysi. Kirjallisuuden ja suoritettujen analyysien pohjalta tehtiin hypoteesi esteradan kokonaisrasituksesta ja vaadittavista fyysisistä ominaisuuksista. Tutkimuksessa ilmeni, että ilman riittäviä testejä ei voida selvittää esteradan kokonaisrasitusta tai sen suorittamisessa tarvittavia fyysisiä ominaisuuksia. Perustellusti voidaan väittää, että kokonaisrasituksen selvittämiseksi tarvitaan lisätutkimusta. Tutkimuksessa tulisi testata esteradalla hyvin suoriutuvien henkilöiden fyysisiä ominaisuuksia, jotta lajianalyysi kokonaisuudessaan voidaan suorittaa. Seuraavien fyysisten ominaisuuksien testaaminen on välttämätöntä lajianalyysissä: voima, kestävyys, nopeus, nopeuskestävyys, nopeus, taito ja tekniikka sekä notkeus. Testattavien ominaisuuksien lisäksi esitellään millaisia testejä voidaan käyttää ja miksi ne soveltuvat hyvin lajianalyysin suorittamiseen. Jatkotutkimuksen tarve on myös perusteltua kouluttajien tiedon lisäämisellä eikä pelkästään sotilas-5-ottelijoiden tarpeella. Esterataa käytetään erittäin laajasti sotilaiden fyysisen suorituskyvyn kehittämiseen ja kouluttajilla tulee olla saatavilla tieto siitä, mitä esterata todella kehittää.

Autonomisen hermoston ja hormonien vasteet kahden viikon sotilaskoulutuksessa

Sotilaan fyysinen toimintakyky on edelleen avainasemassa taisteluissa. Sykevälivaihtelumittausta käytetään kehittymisen, kuormittumisen ja palautumisen seurantaan. Urheilijoilla sykevälivaihtelua on mitattu paljon, mutta sotilaiden kuormittumisen seurantaan sitä on harvemmin käytetty. Sotilaiden kuormittumista on selvitetty paljon seerumin hormonimuutosten avulla. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kahden viikon sotilaskoulutuksen kuormittavuutta ja palautumista sykevälivaihtelumuuttujien ja hormonien avulla. Tutkimusjoukkona oli 20 reserviupseerikurssin tiedustelulinjan varusmiestä. Tutkimusjakso koostui kahdesta viikosta sisältäen neljän vuorokauden koulutusjakson kasarmiolosuhteissa, seitsemän vuorokauden maastoharjoitusjakson sekä kolmen vuorokauden palautumisjakson. Sympato-vagaalisen säätelyn kuvaaja matalataajuinen sykevälivaihtelu (LF) laski lähtötasosta maastoharjoituksen päiviin ortostaattisen kokeen makuuasennossa (p < 0,05) ja seisoma-asennossa, jossa se oli tilastollisesti erittäin merkitsevä lähtötasosta maastoharjoituksen kolmanteen ja viidenteen päivään (p < 0,005) ja merkitsevä kuudenteen (p < 0,05). Parasympaattisen säätelyn kuvaaja korkeataajuinen sykevälivaihtelu (HF) nousi seisoma-asennon aikana ja pysyi lähes muuttumattomana makuuasennon aikana, jossa muutos oli tilastollisesti vähintään merkitsevä (p < 0,05) lähtötasosta maastoharjoituksen kolmanteen, neljänteen ja seitsemänteen päivään. Autonomisen hermoston tasapainosta kertova LF:n ja HF:n suhde laski. Makuuasennossa muutos oli tilastollisesti merkitsevä lähtötasosta maastoharjoituksen neljänteen, viidenteen, kuudenteen ja seitsemänteen päivään (p < 0,05). Seisoma-asennossa muutos oli vähintään tilastollisesti merkitsevä (p < 0,05) kaikkiin maastoharjoituksen päiviin. Maastoharjoituksen päivistä palautumismittaukseen kaikki sykevälivaihtelumuuttujat nousivat. Vähintään tilastollinen merkitsevyys (p < 0,05) löytyi jokaisesta muuttujasta pois lukien maastoharjoituksen neljännestä päivästä palautumiseen. Testosteroni laski lähtötasosta maastoharjoituksen päiviin (p < 0,001) ja SHBG nousi (p < 0,05). Kortisoli nousi maastoharjoituksen ensimmäisinä päivinä. Tilastollisesti merkitsevä muutos oli lähtötasosta maastoharjoituksen neljänteen päivään (p < 0,05). Kortisoli laski harjoituksen loppua kohden ja tilastollisesti merkitsevä muutos oli lähtötasosta maastoharjoituksen seitsemänteen päivään (p < 0,005). Testosteronin ja kortisolin suhde laski (p < 0,05). Maastoharjoituksen päivistä palautumiseen testosteroni nousi (p < 0,001), SHBG laski ja tilastollisesti merkitsevä muutos oli maastoharjoituksen kolmannesta päivästä palautumiseen (p <0,05) ja erittäin merkitsevä maastoharjoituksen viidennestä ja kuudennestä päivästä palautumiseen (p < 0,001). Kortisoli laski tilastollisesti merkitsevästi maastoharjoituksen neljännestä päivästä palautumiseen (p < 0,05) ja nousi tilastollisesti merkitsevästi maastoharjoituksen kuudennesta päivästä palautumiseen (p < 0,005). Testosteronin ja korstisolin suhde nousi (p < 0,005). Lähtötasosta palautumiseen testosteroni nousi, korstisoli laski, SHBG nousi (p < 0,001) ja testosteronin ja kortisolin suhde nousi (p < 0,001). Autonomisen hermoston säätely väheni maastoharjoituksen aikana. Yhdessä laskevien hormonimuutosten kanssa voidaan todeta maastoharjoituksen olleen kuormittavampi kuin kasarmijakso. Autonomisen hermoston muutokset eivät kuitenkaan olleet niin merkittäviä kuin hormonimuutokset. Kuormitusta vahvisti myös harjoituksen aikainen energiavaje, joka ilmenee kehon painon alenemisella lähtötasosta. Hormonimuutokset ja autonomisen hermoston muutokset maastoharjoituksesta palautumismittauksiin kertovat elimistön palautumisesta harjoituksesta. Hormonit nousevat jopa yli lähtötasomittauksen, mikä saattaa kertoa elimistön superkompensaatiotilasta. Autonomisen hermoston ja hormonimuutosten välillä on löydettävissä yhteyksiä, mutta niissä on paljon ristiriitaisuuksia. Varusmieskoulutuksen suunnittelu on onnistunut tämän harjoitusjakson osalta hyvin, koska tuloksista on nähtävissä fyysisen kuormituksen nousujohteisuus jakson loppua kohden. Hor-monimuutosten ja autonomisen hermoston muutokset kertovat maastoharjoituksen aiheutta-masta stressistä, joka tulee jatkossa huomioida harjoitusten suunnittelussa ja koulutuksessa. Autonomisen hermoston muutokset kertovat elimistön rasituksessa. Yhdessä hormonimuu-tosten kanssa voidaan todeta maastoharjoituksen kuormittavan elimistöä, mutta maastoharjoi-tuksesta palaudutaan nopeasti. Tämän tutkimuksen mukaan sykevälivaihtelua voidaan pitää luotettavana mittarina arvioitaessa autonomisen hermoston palautumista. Jatkossa varus-mieskoulutuksessa tulisi kiinnittää enemmän huomiota palauttaviin viikkoihin ja harjoituk-siin sekä vähentää palvelukseen kuulumattomien fyysisten suoritteiden määrää. Varusmies-koulutuksessa sykevälivaihtelua voitaisiin hyödyntää seuraamalla yksittäisten taistelijoiden kuormittumista ja palautumista.

Maanpuolustuskorkeakoulun sotilashenkilöstön fyysisen kunnon ja sairauspoissaolojen väliset yhteydet

Sairauspoissaoloista aiheutuu työnantajille isot kustannukset. Puolustusvoimien vuoden 2013 henkilöstötilinpäätöksen mukaan sairauspoissaoloista aiheutui kustannuksia yli 34 miljoonaa euroa ja vuonna 2014 kustannuksia aiheutui yli 38 miljoonaa euroa. Fyysisellä kunnolla ja liikunta-aktiivisuudella on todettu olevan yhteys työkykyyn ja sairauspoissaolojen määrään. Fyysisesti hyvässä kunnossa oleva työntekijä sairastaa vähemmän ja työn tuloksellisuus on tutkitusti parempi. Sairauspoissaolojen vähenemisen myötä syntyy säästöjä, tuloksellisuus kasvaa ja työn laatu nousee. Sotilaiden fyysinen toimintakyky arvioidaan vuosittain suoritetuilla fyysisen kunnon testeillä. Sotilashenkilöstön fyysisestä kunnosta ja sairauspoissaoloista kerättäviä tietoja voidaan hyödyntää tutkittaessa keinoja, joilla sairauspoissaoloja voidaan vähentää ja hallita entistä paremmin. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia Maanpuolustuskorkeakoulun sotilashenkilöstön fyysisen kunnon, painoindeksin ja sairauspoissaolojen välisiä yhteyksiä, sairauspoissaolojen syitä ja kuinka paljon kustannuksia sairauspoissaoloista aiheutui vuonna 2013. Tilastolliset analyysit tehtiin SPSS ohjelmalla. Analysoitava aineisto oli koottu Maanpuolustuskorkeakoulun vuoden 2013 henkilöhallintajärjestelmään tallennetuista fyysisen kunnon testien tuloksista ja sairauspoissaoloista. Koehenkilöiden määrä oli 135 sotilasta. Sairauspoissaoloja esiintyi 52 sotilaalla (38,5 %) yhteensä 292 päivää. Sairauspoissaoloja kertyi koko Maanpuolustuskorkeakoulun henkilöstöllä yhteensä 2395 päivää. Kestävyysindeksin ja sairauspoissaolopäivien määrän välillä havaittiin tilastollisesti merkitsevä yhteys (β -0,130, p<0,05) Myös painon ja sairauspoissaolopäivien määrän välinen yhteys oli tilastollisesti merkitsevä (β -0,015, p<0,05). Näiden lisäksi lihaskuntoindeksin ja sairauspoissaolojen välillä havaittiin positiivi-nen ja tilastollisesti merkitsevä yhteys (β 0,408, p<0,001). Johtopäätöksenä voidaan todeta, että Maanpuolustuskorkeakoulun sotilashenkilöstön sairauspoissaolot ovat maltilliset verrattuna muun henkilöstön sairauspoissaoloihin. Niillä henkilöillä, joiden kestävyyskuntoindeksi oli parempi, oli vähemmän sairauspoissaolopäiviä. Henkilöillä, joiden lihaskuntoindeksi oli parempi, oli enemmän sairauspoissaolopäiviä. Absoluuttisen lihaskunnon yhteys sairauspoissaolopäiviin oli kuitenkin heikko. Sairauspoissaolojen vähentämiseksi tulisi edelleen tiivistää työnantajan, työterveydenhuollon ja liikunta-alan välistä yhteistyötä. Toimenpiteet sairauspoissaolojen vähentämiseksi tulisi kohdentaa erityisesti siviilihenkilökuntaan. Mahdollisten kunto-ohjelmien tulisi keskittyä kestävyyskunnon kehittämiseen ja painon hallintaan. Sairauspoissaolojen seurantaa tulisi kehittää. Parempi sairauspoissaolojen syiden seuranta antaisi kattavamman tilannekuvan henkilöstön työkykyyn vaikuttavista tekijöistä ja mahdollistaisi ennaltaehkäisevien toimenpiteiden tarkemman kohdentamisen.

Voimaharjoittelun ohjelmointi- sovellutukset sotilaalle

Voimaharjoittelun tavoitteena on kehittää lihaksiston ja sen tukiosien eli sidekudosten, jänteiden ja luuston voimaa. Yleisimpiä voimaharjoittelun muotoja on harjoittelu levytankopainoilla, käsipainoilla ja erilaisilla tarkoituksenmukaisilla laitteilla. Erilaiset hyppyharjoitteet sekä omalla kehon painolla suoritetut harjoitteet ovat myös tärkeä osa kokonaisuutta. Oikein valittu voimaharjoittelun volyymi, intensiteetti, progressiivisuus ja säännöllisyys luovat parhaan pohjan, jolla tapahtuu kehitystä. Voima kehittyy kahdella tavalla sekä hermostol-lisesti että hypertrofisesti ja voimaharjoittelun menetelmän valinnalla harjoitusadaptaatio kohdistetaan joko hermoston tai lihasmassan kasvun suuntaan. Voima jaetaan kolmeen eri lajiin, joita ovat nopeus-, maksimi- ja kestovoima. Kukin näistä kolmesta jaetaan vielä kahteen pienempään osa-alueeseen ja on tärkeää ymmärtää näiden kaikkien erot, jotta harjoittelu on mahdollisimman tehokasta. Toimintakyky tarkoittaa yksilön kykyä ja valmiutta selviytyä tehtävistä missä olosuhteissa tahansa ja fyysinen toimintakyky on kyky tehdä kuntoa ja taitoa vaativaa lihastyötä. Voiman osalta taistelijan lihaskunnon on oltava sellainen, että hän kykenee säilyttämään toimintakykynsä 25kg:n, jopa 55-60kg:n painoisen lisäkuorman kanssa. Voimaharjoitteluohjelman suunnittelussa tärkein asia on luoda henkilölle tarpeita vastaava voimaharjoitteluohjelma ja tässä on otettava lukuisia osa-alueita huomioon. Sotilaalle tehtävässä voimaharjoitteluohjelmassa on omat haasteensa, vaihtuvuudelle ja muutoksille on oltava mahdollisuus. Huomioon on otettava myös raskas palvelus sekä aerobinen harjoittelu. Nousujohteisella ja säännönmukaisella voimaharjoittelulla varmistetaan ettei mahdollisia ylirasitustiloja tai vammoja pääse syntymään. Sotilaille tärkeää ja ominaista olisi vapailla painoilla harjoitteleminen sekä keskivartalon lihaksista huolehtiminen.

Maavoimien taistelun 2015 asettamat vaatimukset maksimaaliselle hapenottokyvylle alueellisen taisteluosaston jalkaväkijoukoilla

Vuonna 2012 puolustusvoimat julkaisi uudistavansa maavoimien taistelutavan. Maavoimien taistelu 2015 perustuu hallitsevien maastonkohtien pitämisen sijaan liikkuvaan taisteluun sekä tappioiden tuottamiseen. Puolustavien joukkojen taistelu muuttuu liikkuvammaksi ja sen myötä taistelijoiden fyysinen kuormittuminen saattaa lisääntyä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää asettaako maavoimien taistelu 2015 erilaiset vaatimukset alueellisen taisteluosaston taistelijan maksimaaliselle hapenottokyvylle verrattuna perinteiseen taisteluun. Tutkimusmenetelmänä käytettiin laajennettua kirjallisuuskatsausta, jossa aineistona toimivat aikaisemmin aihealueesta tehdyt tutkimukset. Sotilas-, pelastus- ja urheilualan tutkimuksista saatua tietoa jäsenneltiin kokonaisuudeksi, joka vastaa asetettuihin tutkimuskysymyksiin. Aineistona on käytetty sekä kansainvälisiä että kotimaisia tutkimuksia ja kirjallisuutta. Sotilaan fyysinen toimintakyky koostuu kolmesta osa-alueesta, jotka ovat voima, nopeus ja kestävyys. Hyvä kestävyyskunto on sotilaille pitkäaikaisen toiminnan ja nopean palautumisen mahdollistava ominaisuus. Maksimaalinen hapenottokyky (VO2max) kuvaa ihmisen maksimaalista aerobista kapasiteettia. Se on hyvä kestävyyskunnon mittari myös sotilaille. Suomen puolustusvoimissa maksimaalista hapenottokykyä testataan 12-minuutin juoksutestillä. Tutkimuksessa taisteluiden kuormittavuutta arvioitiin kuuden kuormitustekijän avulla. Näitä ovat henkilökohtainen varustus, taistelutilan muokkaaminen, taistelu, liikemäärät, aika taistelussa sekä taistelukyvyn palauttaminen. Maavoimien taistelussa 2015 taistelutilan muokkaaminen tai taistelussa oltu aika, ei näyttäisi lisäävän taistelijoiden kokonaiskuormitusta. Varustuksen keskipaino lisääntyy noin kolmella kilolla. Taistelutilanteet muuttuvat intensiivisimmiksi, koska taisteluun liittyvät irtautumiset yleistyvät. Liikemäärät kasvavat taistelutavan muuttuessa. Välimatkojen pidentyminen ja taistelutilan sirpaloituminen vaikeuttaa taistelijoiden huoltamista ja näin toimintakyvyn palauttaminen hidastuu. Tutkimus tuo esille, että Maavoimien taistelussa 2015 alueellisten jalkaväkijoukkojen taistelu on fyysisesti kuormittavampaa kuin perinteinen taistelutapa. Maavoimien taistelu 2015 edellyttänee taistelijoilta korkeampaa maksimaalista hapenottokykyä. Varmaa ja tarkkaa tulosta tämän tutkimuksen avulla ei kuitenkaan saatu, koska tutkimukseen ei sisältynyt käytännön mittauksia. Aiheesta tarvitaan lisää empiiristä tutkimustietoa.

Dementiaosaston henkilökunnan näkemyksiä asukkaiden fyysistä aktiivisuutta tukevasta ja toimintakykyä edistävästä ympäristöstä

Opinnäytetyöni tarkoitus oli selvittää, miten asukkaiden fyysinen aktiivisuus toteutuu Kontulan vanhustenkeskuksen dementiaosastolla henkilökunnan näkökulmasta, ja mitkä ovat henkilökunnan näkemykset toimintakykyä edistävästä ympäristöstä. Tätä varten haastattelin osaston henkilökunnan jäseniä. Työni on osa Ikäihmisten kuntoutumista tukevat hoito- ja toimintaympäristöthanketta (IKU), jonka tavoitteena on tuottaa tietoa ikäihmisten kuntoutumista tukevien asuin-, hoito- ja toimintaympäristöjen kehittämisen lähtökohdaksi sekä kehittää näiden perusteella tila- ja ympäristöratkaisuja. Työn teoriaosuudessa käsittelen tutkittuun tietoon perustuen fyysisen aktiivisuuden ja inaktiivisuuden yhteyttä toimintakykyyn. Selvitän dementoivan sairauden yhteyttä toimintakykyyn sekä sitä, miten ympäristö voi tukea dementoituvan toimintakykyä. Opinnäytetyöni on luonteltaan laadullinen. Tiedonhankintamenetelmänäni oli teemahaastattelu ja haastattelujen analysointimenetelmänä sisällönanalyysi. Haastattelujen tulosten perusteella dementoiva sairaus oli laajassa yhteydessä asukkaiden toimintakykyyn ja fyysiseen aktiivisuuteen, ja asukkaat tarvitsivat paljon ohjausta ja houkuttelua arkipäivän tilanteissa. Henkilökunta tuki asukkaiden omatoimisuutta arjen tilanteissa monin eri tavoin. Fyysistä aktiivisuutta tuettiin mm. päivittäin tehtävillä kävelylenkeillä ja henkilökunnan toteuttamalla viriketoiminnalla. Haastateltavat korostivat henkilökunnan vastuuta asukkaiden toiminnan ohjaukseen, motivointiin ja valvontaan. Haastateltavat totesivat nykyisessä fyysisessä osastoympäristössä olevan monia puutteita kuten tilojen ahtaus, huono valaistus ja epätarkoituksenmukaisuus dementoituvan vanhuksen kannalta. Toimintakykyä edistävinä tekijöinä tuotiin esiin tilojen esteettömyys ja turvallisuus, kodinomaisuus, hahmottamista tukevat tilaratkaisut ja toiminnallisuus. Asukkaiden parempaa mahdollisuutta ulkoiluun pidettiin huomattavan tärkeänä. Sosiaalisen ympäristön, erityisesti hoitohenkilökunnan toiminnan merkitys, korostui haastateltavien vastauksissa. Toimintakykyä edistävinä tekijöinä tuotiin esiin ajan antaminen asukkaille, asukkaiden taustan tunteminen, yhteisöllisyys ja asukaslähtöisyys arjen tilanteissa. Hoitajalähtöinen toiminta ja levoton ilmapiiri nähtiin toimintakykyä estävinä tekijöinä.