Communication and Campaigning in European Citizens‘ Initiatives. ZEI Discussion Paper 224, 2014

One million signatures from at least seven European Member States: Fulfilling the conditions of the European Citizens’ Initiative requires a communication campaign, which manages to reach and touch the citizens, as well as to encourage them to act. This empirical study analyses, which methods in this regard are successful or rather counterproductive. It comes to the conclusion that a variety of factors are decisive, and that these factors can differ in their manifestation – such as the availability of financial resources, the emotional potential of the issue or a sophisticated network of supporters.

Campaigning on the Oxus, and the fall of Khiva.

Many of the illustrations are from designs by Verestchagin.

Campaigning with Crook : and stories of army life /

Design stamped in gold on cover.

Campaigning for Christ in Japan,

Mode of access: Internet.

Introducing Mobile Money in Rural Mozambique: Evidence from a Field Experiment*

The limitations of access to finance in Africa, together with the recent boom in cell phone use in that continent, created high expectations regarding the introduction of mobile money in many African countries. The success story of M-PESA in Kenya raised the bar further. We designed and conducted a field experiment to assess the impact of randomized mobile money dissemination in rural Mozambique. For this purpose we benefit from the fact that mobile money was only recently launched in the country, allowing for the identification of a pure control group. This paper reports on the first results of this ongoing project after the first wave of dissemination efforts in rural locations, which included the recruitment and training of mobile money agents, community meetings and theaters, as well as individual rural campaigning. Administrative and behavioral data both show clear adherence to the services in the treatment group. Financial literacy and trust outcomes are also positively affected by the treatment. We present behavioral evidence that the marginal willingness to remit was increased by the availability of mobile money. Finally, we observe a tendency for mobile money to substitute traditional alternatives for both savings and remittances.

Campanha negativa nas eleições legislativas de 2011: uma análise do discurso político

Esta dissertação pretende observar o fenómeno das campanhas negativas nas eleições portuguesas, usando como caso de estudo a campanha eleitoral das eleições legislativas de 2011. Procurou-se analisar o discurso político dos partidos nesta campanha eleitoral, recorrendo à análise de conteúdo. Para apoiar a interpretação dos resultados foram realizadas entrevistas aos directores de campanha ou outros actores políticos com um papel relevante na definição e implementação da estratégia eleitoral do BE, CDU, CDS, PS e PSD. Os resultados indicam que a campanha eleitoral de 2011 foi essencialmente positiva: a maior parte do discurso dos partidos focou-se na apresentação e defesa das suas ideias, programas e qualidades e não na crítica aos adversários. As campanhas negativas incidiram sobretudo sobre conteúdos políticos e os ataques não foram personalizados. Os resultados indicam ainda que as teorias que explicam a utilização de campanhas negativas noutros países não se aplicam em Portugal. Segundo os entrevistados, apesar do confronto de ideias ser essencial, as campanhas negativas não resultam em Portugal, ao contrário do que acontece noutros países.

Skin Cancer Prevention Strategy and Action Plan (PDF 455KB)

Northern Ireland may not enjoy the sunniest climate in the world, or even in the UK, however, in spite of this we have witnessed a significant rise in the incidence of melanoma skin cancer cases in recent years - from 80 cases in 1984 to 282 in 2009 (the latest year for which published figures are available). In relation to non-melanoma skin cancers, there are approximately 2,850 new cases here each year, making it the most common type of cancer diagnosed in Northern Ireland. åÊ The rise in the number of skin cancer cases is alarming. We know that the increase in this particular type of cancer is global and not just confined to our part of the world. We also know there are many factors involved: the significant rise in people travelling on foreign sun holidays; more leisure time being spent out of doors; and damage caused to the ozone layer to name but a few. åÊ Substantial progress in the area of skin cancer awareness raising and prevention has been made through the previous “Melanoma Strategy” which was developed in 1997. However, the unfortunate reality is that we will continue to see rising rates of skin cancer for some time to come as a result of many years of overexposure to the sun before skin cancer prevention programmes were developed. Until we can reverse this trend through effective campaigning and awareness raising, early detection will be key to bringing down mortality rates. While the 1997 strategy was right for its time, there have been many developments since then, necessitating a new strategy to reflect today’s position. åÊ For example, recent studies about the importance of vitamin D have highlighted the need for balance in sun safety messages. This new strategy is not about stopping people from enjoying the sun and its many benefits. Rather, it is about encouraging people to take proportionate measures to prevent overexposure. åÊ åÊ

Community Development Health Network

The Community Development and Health Network (CDHN) aim to end health inequalities using a community development approach - campaigning, influencing policy and developing best practice work which shows that communities, both geographical and of interest & identity, can define their own health needs and design and implement preventative and radical solutions. It believes that health is affected by more than access to health services, individual lifestyle choices and our own genetic make-up. These other factors can include poverty, the environment, education, living and working conditions, housing, access to food and social and community networks. This resource is part of the Public Health Advocacy Website Collection.

The Challenges and Benefits of Using Quantitative Research and Evaluation Methodologies in an Organisational Context

Barnardos supports children whose well-being is under threat, by working with them, their families and communities and by campaigning for the rights of children. Barnardos was established in Ireland in 1962 and is Ireland’s leading independent Children's charity.  

Kuluttajakansalaisten poliittinen voimaantuminen : verkon korporaatiovastaisen kampanjoinnin mahdollisuksia ja ongelmia

Abstract: Political empowerment of citizen consumers - chances and problems of anti-corporate campaigning on the net

An Explanatory Approach to the Political Uses of ICT Initiatives for Participation : Institutions, Context, and Characteristics of the Actors

Political actors use ICTs in a different manner and in different degrees when it comes to achieving a closer relationship between the public and politicians. Usually, political parties develop ICT strategies only for electoral campaigning and therefore restrain ICT usages to providing information and establishing a few channels of communication. By contrast, local governments make much more use of ICT tools for participatory and deliberative purposes. These differences in usages have not been well explained in the literature because of a lack of a comprehensive explanatory model. This chapter seeks to build the basis for this model, that is, to establish which factors affect and condition different political uses of ICTs and which principles underlie that behaviour. We consider that political actors are intentional and their behaviour is mediated by the political institutions and the socioeconomic context of the country. Also, though, the actor¿s own characteristics, such as the type and size of the organization or the model of e-democracy that the actor upholds, can have an influence in launching ICT initiatives for approaching the public.

Puolueiden keskustelutilaisuuksista mediatapahtumiksi. Television vaaliohjelmat ja niihin liittynyt sanomalehtijulkisuus 1960-luvulta 1980-luvulle

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan television vaaliohjelmia ja niihin liittynyttä sanomalehtijulkisuutta 1960-luvun alusta 1980-luvun lopulle. Tarkastelun kohteena ovat sekä eduskunta- että presidentinvaalien vaaliohjelmat. Tutkimusaineisto koostuu Yleisradion hallinto- ja ohjelmaneuvostojen pöytäkirjoista, vaaliohjelmien televisiotallenteista sekä vaaliohjelmia käsittelevistä sanomalehtikirjoituksista. Lehtiaineisto on kerätty Helsingin Sanomista, Ilta-Sanomista, Iltalehdestä, Aamulehdestä, Kansan Uutisista, Suomenmaasta sekä Suomen Sosialidemokraatista. Sanomalehtiaineistoa on täydennetty Yleisradion leikearkistoon kerätyillä lehtileikkeillä. Tutkimuksessa on analysoitu toisaalta television vaaliohjelmien kehitystä ja toisaalta vaaliohjelmiin liittynyttä sanomalehtikirjoittelua. Television vaaliohjelmien kehityksen osalta tutkimuksessa on kuvattu, millä tavoin vaaliohjelmia on eri aikoina tehty ja millaisia poliittisia kiistoja niiden tekemiseen on liittynyt. Sanomalehtiaineiston analyysissa on tarkasteltu sitä, mihin seikkoihin vaaliohjelmia käsittelevissä kirjoituksissa on kiinnitetty huomiota, millä tavoin lehdet ovat suhtautuneet ohjelmien toteutukseen ja millainen rooli ohjelmilla on nähty olleen vaalikampanjoinnissa. Väitöskirjan näkökulma on historiallinen, mikä merkitsee ajallisten kontekstien keskeisyyttä analyysissa. Tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota sekä poliittisessa kulttuurissa että mediamaisemassa tapahtuneisiin muutoksiin. Vaaliohjelmat olivat 1960-luvulla tarkkaan säänneltyjä puolueiden välisiä keskustelutilaisuuksia, joissa toimittajilla ei ollut näkyvää roolia. Ohjelmien toteutuksesta vastasivat puoluemandaateilla toimineet Yleisradion ohjelma- ja hallintoneuvoston jäsenet, joten ohjelmien toteutuksen yksityiskohdista vastasivat puolueet. Puolueet riitelivät usein vaaliohjelmien toteutuksesta, mikä osoittaa, että puolueille television vaaliohjelmat olivat tärkeitä poliittisia foorumeita jo 1960-luvulta lähtien. Vaaliohjelmat jakautuivat kahteen erilaiseen ohjelmaformaattiin; vaalitentteihin ja suureen vaalikeskusteluun. Vaalitenteissä kunkin puolueen edustajat olivat vuorollaan ”altavastaajina”, joille muiden puolueiden edustajat esittivät kysymyksiä. Suuri vaalikeskustelu oli perinteisempi paneelikeskustelu, jossa poliitikot selvittivät vuorotellen kantojaan ajankohtaisiin poliittisin kysymyksiin. 1970-luvun puolivälissä vaalitenttien toteutuksessa tapahtui suuria muutoksia, kun toimittajat syrjäyttivät poliitikot vaalitenttien kyselijöinä. Suuri vaalikeskustelu säilyi ennallaan. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin oli 1960- ja 1970-luvuilla huomattavasti pidättyvämpää kuin poliitikkojen. Sanomalehdistön näkökulmasta television vaaliohjelmien tärkeimpänä tehtävänä oli puolueiden poliittisten linjausten esittely. Vaaliohjelmia käsittelevissä teksteissä esiteltiin pääasiassa poliitikkojen ohjelmissa pitämiä puheenvuoroja. Puoluelehdissä puheenvuorojen sisältöä arvioitiin aatteellisista lähtökohdista, sitoutumattomissa sanomalehdissä neutraalimmin. Vaaliohjelmien toteutukseen liittynyt kritiikki kohdistui toisaalta poliitikkojen puoluepropagandaan, toisaalta poliitikkojen liialliseen varovaisuuteen. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi ennallaan myös 1970-luvulla, jolloin vaaliohjelmia alettiin tehdä toimittajavetoisesti. Ainoa muutos liittyi vaaliohjelmakritiikkiin, joka kohdistui nyt poliitikkojen ohella myös toimittajiin, joiden katsottiin olleen ohjelmissa liian hyökkääviä. Suurin muutos vaaliohjelmiin liittyneessä kirjoittelussa tapahtui 1980-luvulla. Vaaliohjelmia käsitteleviä kirjoituksia julkaistiin sanomalehdistössä monikertainen määrä 1970-lukuun verrattuna. Samalla myös vaaliohjelmia käsittelevien kirjoitusten näkökulmat alkoivat muuttua, kun ohjelmin visuaalinen ulottuvuus alkoi olla yhä näkyvämmin esillä sanomalehtiin laadituissa analyyseissa. Lehdet alkoivat teettää säännöllisesti erilaisia tutkimuksia poliitikkojen pärjäämisestä ohjelmissa ja kirjoittaa vaalikeskusteluiden voittajista ja häviäjistä. Lisäksi lehtijutuissa arvioitiin poliitikkojen esiintymistä ja vaaliohjelmista välittyviä vaikutelmia. Vuoden 1982 presidentinvaaleissa uusista näkökulmista kirjoittivat erityisesti iltapäivälehdet, mutta vuosikymmenen jälkipuoliskolla samankaltaisia lähestymistapoja omaksuivat myös Helsingin Sanomat ja Aamulehti. Niiden vaaliohjelmia käsittelevissä uutisissa kiinnitettiin yhä useammin huomiota poliitikkojen esiintymiseen, pukeutumiseen ja tunnetiloihin. Puoluelehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi kuitenkin ennallaan, ja myös vaaliohjelmakritiikki säilyi suurelta osin muuttumattomana. 1980-luvun aikana television vaaliohjelmat muuttuivat lehdistön käsittelyssä puolueiden tavoitteita esittelevistä keskustelutilaisuuksista poliitikkojen ja puolue johtajien henkilökohtaisia ominaisuuksia mittaaviksi esiintymiskokeiksi ja suuriksi mediatapahtumiksi, joiden katsottiin toisinaan jopa ratkaisseen vaalin tuloksen. Nostaessaan television vaaliohjelmat kampanjajournalisminsa ytimeen, sanomalehdet vahvistivat television poliittista roolia.