861 resultados para Aer, Janne: Oikeussuojan ulottuvuus hallinnossa
Resumo:
Ruotsi on muuttanut turvallisuuspolitiikkansa suuntaviivoja vastaamaan paremmin nykypäivän uhkiin. Painotus on siirtynyt laajamittaisen hyökkäyksen torjuntaan valmistautumisesta kansainväliseen toimintaan ja kriisien leviämisen ennaltaehkäisemiseen. Tutkimuksessa selvitän, mitkä tekijät ovat Ruotsin turvallisuuspolitiikan kansainvälisen ulottuvuuden taustalla ja miten nämä tekijät vaikuttavat politiikkaan. Kansainvälisen ulottuvuuden tarkastelussa keskityn sotilaalliseen toimintaan kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatioissa. Tutkimusaineistona käytän julkisia asiakirjoja. Lähden olettamuksesta, että valtionhallinnon poliittiset asiakirjat ilmentävät harjoitettua politiikkaa. Tärkeimpänä lähteenä on puolustusvoimien toimintaa ohjaava puolustuspäätös vuodelta 2004. Turvallisuuspolitiikan kansainväliseen ulottuvuuteen vaikuttavia tekijöitä selvittäessäni käytän lähtökohtana Kalevi Holstin mallia ulkopoliittisen päätöksenteon tekijöistä, rajoitteista ja mahdollisuuksista. Sen pohjalta olen jakanut turvallisuuspolitiikkaan vaikuttavat tekijät neljään kategoriaan: turvallisuuspoliittinen ympäristö ja historiallinen perintö, kansainväliset järjestöt ja muut valtiolliset toimijat, sisäpolitiikka ja kansalliset mielipiteet sekä resurssit. Näiden kategorioiden alla esittelen, miten eri tekijät vaikuttavat Ruotsin turvallisuuspolitiikan kansainväliseen ulottuvuuteen. Yhdessä nämä tekijät muodostavat kompleksin toimintakentän, missä Ruotsi pyrkii toteuttamaan turvallisuuspoliittisia tavoitteitaan. Tekijät on ymmärrettävä kokonaisuutena, niiden välisen keskinäisriippuvuuden vuoksi. Tekijöiden painoarvo on myös tilannesidonnainen. Lisäksi Ruotsi voi itse vaikuttaa osaan näistä tekijöistä, jotka asettavat rajoitteita ja luovat toimintamahdollisuuksia. Ruotsin puolustusreformi on edennyt pitkälle ja näin ollen Ruotsin kansainvälinen toiminta tullee lisääntymään. Tulevaisuutta kuvaa yleisesti kansainvälisen yhteistyön lisääntyminen. Lähivuosina Nato-yhteistyö lisääntynee entisestään, mutta varsinaisesta jäsenyydestä ei keskusteltane ennen seuraavia valtiopäivävaaleja vuonna 2010. Kansalaisten voimakkaasta Nato-vastaisuudesta huolimatta yhteistyön syventäminen liittouman kanssa aiheuttaa hyvin vähän vastustusta. Tämä johtuu pääosin siitä, että turvallisuuspoliittinen keskustelu Ruotsissa on yleisestikin hyvin vähäistä. Euroopan unionin merkitys keskeisenä turvallisuuspoliittisena vaikuttajana kasvaa entisestään. Sen alaisuuteen perustettava nopean toiminnan taisteluosasto on ollut puolustusvoimien kehittämisen painopisteenä. Yhteiskunnan sosiaali- ja terveyskulujen kasvut aiheuttavat tulevaisuudessa säästöpaineita puolustusmenoille. Samalla puolustusvoimien toimintamenot ja materiaalihankinnan kustannukset nousevat. Tähän yhtälöön Ruotsi hakee ratkaisua kansainvälisestä yhteistyöstä. Tutkimus osoittaa, että Ruotsin kansainväliseen sotilaalliseen toimintaan vaikuttavia tekijöitä on todella paljon. Jokaisen luetteleminen on käytännössä mahdotonta. Keskeisimmät tekijät selittävät kuitenkin varsin perusteellisesti syyt Ruotsin nykyiselle toiminnalle ja mahdollistavat samalla tulevaisuuden suuntaviivojen hahmottelemisen.
Resumo:
Nimekkeen selitys: Klaus Theweleitin psykoanalyyttinen tutkimus Männerphantasien länsimaisesta kulttuurista fasismin (= hallintapakon) alatapauksena.
Resumo:
Käsittelen kulttuuriperinnön tutkimuksen pro gradu- tutkielmassani unien sosiaalista ulottuvuutta. Ihmiset näkevät ja jakavat unia keskenään erilaisissa kulttuurisissa viitekehyksissä, samalla yhteistä sosiaalista todellisuutta jakaen ja edelleen rakentaen. Laadullinen, kirjallisuuteen perustuva, ymmärtävä ja kartoittava pro gradu -tutkielmani käsittelee sitä, miten unien sosiaalinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus on näkynyt länsimaisessa unien tutkimuksessa 1900-2000 -luvuilla. Tutkielmani aineistona on tieteelliseksi tarkoitettu kotimainen sekä kansainvälinen kirjallisuus ja artikkelit. Tutkimuskohteeni suhde kulttuuriperinnön tutkimukseen on kaksitahoinen: toisaalta tarkastelen tieteellistä toimintaa kulttuuriperintönä ja toisaalta unia perinteenä tuotteen ja prosessin näkökulmasta. Keskeiseksi tutkielmassani nousee myös tutkijan rooli tutkimusprosessissa ja avaan tarkemmin omia lähtökohtiani unien tutkimuksen kentällä. Unien tutkimuksessa on elänyt kaksi perinnettä: unen sisällön tulkintaan keskittyvä perinne ja fysiologinen, unen muotoon keskittyvä perinne. Unen sosiaalinen ulottuvuus sen sijaan on jäänyt tutkimuskohteena varjoon ja sitä on osaltaan lähestynyt antropologinen ja folkloristinen unien tutkimus. Esittelen unien tutkimuksen perinteitä lähtien varhaisista kulttuureista, jolloin unet nähtiin pääsääntöisesti ihmisen ulkopuolisen voiman aiheuttamina. Tällä hetkellä unia tutkitaan ilmiönä monen eri tieteenalan suunnalta. Moniulotteisuuden lisäksi unien tieteellistä tutkimusta haastavat unien subjektiivisuus, kehollisuus ja kokemuksellisuus. Unet houkuttelevat meitä lähestymään niitä myös kokien ja siksi unien tutkimuksen kentällä voidaan havaita sekä teoreettista että menetelmällistä lähestymistapaa. Esittelen muun muassa Ullmanilaisen uniryhmämenetelmän sekä Social Dreaming- menetelmän. Suomalainen unien tutkimuksen perinne liittyy vahvasti folkloristiikkaan, jossa huomion kohteeksi nousevat unien kerronta ja tulkinta. Myös unien kokemista ja jakamista voidaan tarkastella tästä näkökulmasta. Muistitietotutkimuksen yhteydessä unia voidaan luonnehtia eräänlaisena muistitiedon ulottuvuutena, joka tavoitetaan tunteiden välittämänä. Unien tutkimus on täynnä viitteitä kokemuksiin ja ilmiöihin, joita tiede ei toistaiseksi ole kyennyt selittämään, tai on viitannut niiden uskomus- ja elämysluonteeseen. Folkloristisessa tutkimuksessa käytetään näistä ”yliluonnollisista” ilmiöistä nimitystä supranormaali. Unien yhteiskunnallista ulottuvuutta avaan unien sosiologian käsitteellä jonka mukaan unet heijastavat yksilön, kulttuurin ja yhteiskunnan rakenteiden vuoropuhelua. Tarkastelen sitä, miten unien yhteiskunnalliseksi tulkittua sisältöä on tutkittu muun muassa poikkeuksellisten olosuhteiden kuten sotien ja ympäristökatastrofien yhteydessä. Esittelen myös mahdollisuuksia hyödyntää unia yhteiskunnassamme.
Resumo:
Yritykset saavuttavat erilaisia etuja toimiessaan osana liiketoimintaverkostoja. Toinen keskeinen eri toimijoita, resursseja ja toimintoja yhdistävä liiketoimintamuoto on projektiliiketoiminta. Tämä tutkielma yhdistää liiketoimintaverkkoajattelun ja projektiliiketoimintanäkökulman. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia projektiliiketoimintaverkon rakenteellista ja toiminnallista ulottuvuutta talonrakennustoimialalla. Tutkimuksen tarkoitus pyritään saavuttamaan kolmen osatavoitteen avulla. Ensimmäisenä tavoitteena on tarkastella projektiliiketoimintaverkon rakenteellista ulottuvuutta. Toisena tavoitteena on tarkastella projektiliiketoimintaverkon toiminnallista ulottuvuutta. Kolmantena tavoitteena on tarkastella, miten projektia voidaan johtaa eli millainen on verkon rakenteen ja toiminnan yhteensopivuus. Kolmannen tavoitteen kautta on tarkoitus löytää menestystekijöitä ja ongelmia, joita projektiarvoverkosta voi löytyä. Teoreettinen viitekehys yhdistää kaksi näkökulmaa: liiketoimintaverkot ja projektiliiketoiminnan. Viitekehyksen keskiössä toimii ARA-malli, jonka avulla tarkastellaan verkon toimijoita, resursseja ja toimintoja. Projektinäkökulmaa tarkastellaan projektin eri toteuttamisvaiheiden kautta. Tutkimuksen metodologinen lähestymistapa on laadullinen tapaustutkimus. Tutkimusaineisto koostuu Tampereen asuntomessualueelle valmistuneen talonrakennusprojektin keskeisten toimijoiden haastatteluista, jotka toteutettiin teemahaastattelun avulla Tutkimustulosten pohjalta voidaan todeta, että tutkimuksen kohteena olleen projektiliiketoimintaverkon rakenne oli melko vaikea hahmottaa ja toimijoiden välinen suhde oli melko etäinen. Toimijoiden välinen kommunikaation puute, tietämys toisista osapuolista, aikataulutus ja projektijohtaminen ilmenivät verkon toimintaa haittaavina tekijöinä. Verkon ja projektin toiminnan ymmärtämisen kannalta olisi järkevämpää tutkia projektiliiketoimintaverkkoa, jossa toimijoiden määrä olisi suurempi, aikajänne pitempi ja keskiössä toimisi yksi vahva johtoyritys.
Resumo:
OBJETIVO: Identificar e relacionar a composição corporal, baseada na porcentagem de gordura corporal e o índice de massa corpórea (IMC), e a idade da menarca, com a capacidade aeróbia, utilizando-se os valores de VO2 máximo indireto, de estudantes do segundo ciclo do ensino fundamental. MÉTODOS: Foram avaliadas 197 meninas com média de idade de 13,0±1,2 anos, estudantes de duas escolas estaduais de Atibaia-SP. Para estimar a porcentagem de gordura corporal, foi realizada uma avaliação de dobras cutâneas utilizando-se o protocolo de Slaughter para meninas adolescentes. Já o índice de massa corpórea (IMC), medido em quilogramas por metro quadrado (kg/m2), seguiu as recomendações da Organização Mundial da Saúde (OMS). Para a avaliação aeróbia, foi utilizado o teste de corrida proposto por Léger, determinando o volume de oxigênio máximo de forma indireta (VO2 máx). Para a análise estatística, foi utilizada a regressão linear de Pearson, o teste t de Student e a análise multivariada. RESULTADOS: 22,3% das meninas apresentaram sobrepeso e 3,5% obesidade, de acordo com o IMC. Na amostra estudada, 140 (71,1%) adolescentes relataram a ocorrência de menarca. A média de idade da menarca foi de 12,0±1,0 anos. A média de idade de menarca para o grupo com IMC normal foi significativamente maior (12,2±0,9 anos) do que nas estudantes com sobrepeso ou obesidade (11,6±1,0 anos). A média do VO2 máx indireto foi de 39,6±3,7 mL/kg/min, variando de 30,3 a 50,5 mL/kg/min. O avanço da idade cronológica e a precocidade da menarca correlacionaram-se positivamente com os menores valores de VO2 máx. CONCLUSÕES: Meninas com maiores valores de IMC e percentual de gordura corporal apresentaram menores valores de VO2 máx. A precocidade da menarca e o avanço da idade cronológica foram os fatores mais importantes para a redução da capacidade aeróbia. A idade da menarca foi mais elevada em meninas com IMC adequado quando comparadas com as meninas com sobrepeso ou obesidade.
Resumo:
Airmanship voidaan ymmärtää lentämisen inhimillisen ulottuvuuden käsittävänä kokonaisuutena, joka koostuu ainakin tiedoista, taidoista ja asenteista. Airmanship ilmenee muun muassa lennolla varautumisena tulevaan ja johdonmukaisena päätöksentekona sekä yleisesti haluna kehittää itseään lentäjänä. Tutkimuksessa käsiteltiin tätä lentämisen kokonaisuutta monesta näkökulmasta. Airmanship-malleista tutkittiin Kernin niin sanottua temppelimallia sekä Ebbagen ja Spencerin kolmiomallia. Lisäksi käsiteltiin itseohjautuvuutta, ammatillista kasvua ja kokemuksellista oppimista osana lentäjäksi kasvamista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selventää käsitystä alkeisohjaajien airmanshipistä, löytää siitä mahdollisia puutteita ja esittää edellisten perusteella alkeisohjaajien koulutukseen kehitysehdotuksia. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen ja aineistoon pureuduttiin sisällönanalyysin keinoin. Tutkimusta varten haastateltiin kolmea lennonopettajaa. Kirjallisen materiaalin ja haastattelujen lisäksi aineistona olivat häiriöilmoitukset VN1-alkeislentokoulutuksesta vuosilta 2006–2008. Tutkimus perustuu kirjoittajan aiempaan airmanship-käsitteen tarkasteluun. Alkeisohjaajien airmanshipistä löytyi vain pieniä puutteita. Korjausehdotuksia esitettiin muun muassa lentojen valvojan kanssa toimimisesta ja häiriöilmoitusten laatimisesta. Airmanshipin opettamisesta todettiin, että sen tulee olla koulutuksen keskiössä eikä sen erillisenä osana. Ainakin lennonopettajien olisi tiedostettava airmanshipin sisältö, jotta alkeisohjaajia voitaisiin järjestelmällisesti kouluttaa ja kasvattaa haluttuun suuntaan. Tutkimuksessa todettiin myös, ettei airmanshipiä voida yksiselitteisesti ja tyhjentävästi määritellä.
Resumo:
Lehden supplementin Arvioinnin teemanumero 2013 ovat toimittaneet: Liisa Horelli, Marketta Rajavaara ja Riitta Seppänen-Järvelä.