354 resultados para Aaltonen, Terhi
Resumo:
Kaupunkilogistiikan merkitys kasvaa myös Suomessa yhä suuremmaksi. Siihen ovat vaikuttaneet väestön keskittyminen kasvukeskuksiin sekä liikenteen haittojen ja ruuhkien lisääntyminen. Tämän työn tavoitteena oli selvittää kaupunkilogistiikan kehitystä sekä nykytilaa Euroopassa ja Suomessa. Lisäksi työssä tarkasteltiin kaupunkijakelun ongelmakohtia sekä kaluston vaikutusta niihin. Kirjallisuustutkimuksena selvitettiin kaupunkilogistiikan tila sekä Suomessa että Euroopassa sekä tarkasteltiin projekteja, joilla kaupunkilogistiikkaa on pyritty kehittämään. Toinen osa työstä on suoritettu haastattelemalla eri tasoilla kaupunkilogistiikan parissa toimivia henkilöitä kaupunkijakelun näkökulmasta sekä tutkimalla Saksassa kaupunkijakelussa käytettävää kalustoa. Kaupungeissa suuri osa liikenteestä on henkilöautoliikennettä. Henkilöautoliikennettä vähentämällä voidaan pienentää liikenteestä aiheutuvia haittoja sekä parantaa huoltoliikenteen sujuvuutta. Henkilöautoriippuvuutta lisää kuitenkin yhdyskuntarakenteen leviäminen yhä laajemmalle. Samalla julkisen liikenteen kilpailukyky heikkenee. Kirjallisuustutkimuksessa esille tulleet kaupunkilogistiikan kehityksen esteet olivat yhteistyön sekä omistautumisen puute. Lisäksi projekteista saatavaa tietoa ei taltioida siten, että sitä voitaisiin hyödyntää tulevissa projekteissa. Euroopassa kaupunkijakelun tehostaminen kuljetusyritysten yhteistyönä ei ole rantautunut Suomeen. Kaupunkijakelun sujuvoittaminen on sekä kuljetusyritysten että kaupunkien etu, sillä jakelun muulle liikenteelle aiheuttamat haitat vähenevät sitä mukaa kun jakeluautojen määrää ja jakeluaikaa saadaan vähennettyä Kuljetuskaluston osalta Suomessa on jääty kehityksestä jälkeen Saksaan verrattuna. Osaksi syynä on laki, joka Saksassa rohkaisee kehittämään uusia vaihtoehtoja niin sanottuja minitraileriyhdistelmiä. Pilottihanke, jossa rakennettaisiin ja otettaisiin koekäyttöön tällainen minitraileri, antaisi uutta tietoa sen eroista verrattuna perinteiseen jakelukalustoon. Tulokset voisivat luoda paineita kehittää uutta kalustoa kaupalliseen käyttöön.
Resumo:
Opinnäytetyömme tarkoituksena oli järjestää yhteistyöpäivä osalle Helsingin kaupungin äitiys- ja lastenneuvoloiden terveydenhoitajia ja Helsingin ammattikoulu Stadian terveydenhoitajaopiskelijoille. Yhteistyöpäivässä esittelimme eri tavoin toteutettuja Lapsiperheiden terveyden edistäminen projektin yhteydessä vuosina 2004 - 2007 tehtyjä opinnäytetöitä. Tavoitteenamme oli yhteistyöpäivän avulla kehittää lapsiperheiden terveyden edistämistyötä välittämällä kuulijoille tietoa uusista työmenetelmistä, joita he voivat hyödyntää työnsä kehittämisessä. Tavoitteenamme oli lisätä terveydenhoitajien tietoisuutta yhteistyön mahdollisuuksista ammattikorkeakouluopiskelijoiden kanssa. Lisäksi tavoitteenamme oli syventää omaa osaamistamme terveyden edistämisessä sekä oppia järjestämään yhteistyöpäivä. Valitsimme sähköisen julkaisun kutsun lähetystavaksi. Valmistimme ohjelmarungon, joka koostui yhdeksästä opinnäytetyöstä. Kutsuimme kolmeen opinnäytetyöhön niiden tekijät esittäjiksi ja loput esittelimme itse. Suunnittelimme esitykset havannollisemmiksi käyttäen PowerPoint- tekniikkaa. Jaoimme esitettävät opinnäytetyöt neljään ryhmään: Työmenetelmät vanhemmuuden tukemiseen, tuotteet lapsiperheiden terveyden edistämiseen, koulutustilaisuus neuvolan terveydenhoitajille ja teemapäivät. Laadimme arviointilomakkeen, jolla keräsimme palautetta yhteistyöpäivästä. Yhteistyöpäivä pidettiin 12.3.2007 ja se toteutettiin suunnitelmien mukaisesti. Osallistujia oli 26, joista viisi oli terveydenhoitajia. Yhteistyöpäivä onnistui hyvin ja teemoista virisi vilkasta keskustelua. Arviointilomakkeen palautti 19 osallistujaa. Palautteen mukaan yhteistyöpäivä oli hyödyllinen ja siitä sai uusia ideoita työhön tai opiskeluun. Koimme yhteistyöpäivän tarpeelliseksi ja tulevaisuudessa yhteistyöpäivän ideaa voisi toteuttaa esittelemällä opinnäytetöitä laajemmalle kuulijakunnalle esimerkiksi Terveydenhoitaja- tai Neuvolapäivillä.
Resumo:
Referat: Gamla kartor som genealogiska hjälpmedel
Resumo:
Selostus: Alkionsiirtojalostusohjelma "ASMO", sen tavoitteet ja yhteenveto alkuvalinnan tuloksista
Resumo:
Selostus: Seleenilannoituksen vaikutus raiheinän ja salaatin laatuun