Parents as Pain Killers in the Pain Management of Preterm Infants

Vanhemmat keskoslasten kivun lievittäjinä Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää uusi kivunlievitysmenetelmä, Vanhempien käsikapalo, keskoslasten kivunhoitoon vastasyntyneiden teho-osastolla. Vanhempien käsikapalon tehokkuutta verrattiin kahdessa satunnaistetussa kontrolloidussa crossover-tutkimusasetelmassa ei-lääkkeelliseen näyttöön perustuvaan hoitoon (P.O. glukoosiliuos), lääkkeelliseen menetelmään (I.V. oksikodoni) ja lumeeseen (P.O. vesi) tai kontrolli hoitoon kantapääpiston ja hengitysteiden imemisen aikana. Lisäksi mitattiin kivunhoidon lyhytaikaisia sivuvaikutuksia (hapetuksen- ja pulssinlasku) ja pidempiaikaisia vaikutuksia uneen. Tutkittujen lasten ikä oli 28 raskausviikkoa (n = 20) ja 28 1/7 (n = 20). Toimenpidekipua arvioitiin Premature Infant Pain Profile (PIPP) -kipumittarilla. Interventioiden jälkeen unen rakenne analysoitiin 13 tunnin polysomnografia-rekisteröinneistä. Viimeisessä vaiheessa haastateltiin äitejä (n = 23), jotka olivat käyttäneet vanhempien käsikapaloa 2–4 viikkoa vastasyntyneiden teho-osastolla, strukturoidulla the Clinical Interview for Parents of High-Risk Infants -haastattelulla, johon oli lisätty kysymyksiä lapsen kivunhoidosta. Kantapääpiston aikana PIPP–pisteet olivat merkitsevästi matalampia P.O. glukoosiliuoksella (ka 4,85 ± 1,73, p ≤ 0,001) ja vanhempien käsikapalolla (ka 5,20 ± 1,70, p = 0,004) verrattuna lumeeseen (ka 7,05 ± 2,16). Hengitysteiden imemisen yhteydessä PIPP–pisteet olivat matalampia P.O. glukoosiliuoksella (ka 11,05 ± 2,31, p = 0,014) ja vanhempien käsikapalolla (ka 11,25 ± 2,47, p = 0,034) verrattuna lumeeseen (ka 12,40 ± 2,06). Oksikodonin teho oli verrattavissa lumeeseen kummankin toimenpiteen aikana. P.O. glukoosiliuoksen (21,3 %) ja lumeen (12,5 %) annosteluun liittyi merkittävästi enemmän lyhytaikaisia sivuvaikutuksia verrattuna oksikodoniin (5 %) tai vanhempien käsikapaloon (5 %). Oksikodoni muutti keskoslasten unen rakennetta vähentämällä merkittävästi aktiivisen unen määrää verrattuna muihin hoitoihin. Vanhemmat suhtautuivat positiivisesti käsikapalon käyttöön. Äitien osallistuminen kivunhoitoon voitiin jaotella kolmeen eri tyylin, jotka selittyivät äidin kiintymyksen tunteilla ja lapsen tehohoitoon liittyvällä stressillä. Vanhempien käsikapalo on suositeltavampi lyhyen toimenpidekivun lievittäjä kuin P.O. glukoosiliuos tai I.V. oksikodoni, kun tehokkuus, turvallisuus ja perhe otetaan huomioon.

Fatores que Influenciam os Resultados do Tratamento Não-Medicamentoso das Mastalgias Cíclicas

Objetivo: avaliar fatores que possam influenciar os resultados do tratamento não-medicamentoso (orientação verbal) em mulheres com mastalgia cíclica. Métodos: conduzimos um estudo do tipo experimental não controlado com uma amostra de 128 mulheres com uma história clara de mastalgia cíclica, tratadas com orientação verbal. Uma escala analógica visual da dor foi usada antes e após tratamento, a fim de avaliar a sua gravidade, e classificamos as mastalgias em graus I (leve), II (moderado) e III (intensa), de acordo com a intensidade da dor. Usamos também o Cardiff Breast Score (CBS) modificado para avaliar a resposta clínica ao tratamento. A análise dos dados foi feita com o teste do chi² (Epi-Info 6.04). Resultados: verificamos que fatores como paridade, menarca, idade do primeiro parto a termo e amamentação não influenciaram significativamente (p=0,19, p=0,31, p=0,80 e p=0,54, respectivamente) os resultados do tratamento não-medicamentoso (orientação verbal). Por outro lado, quando levamos em consideração a idade, observamos que 26 (78,8%) pacientes com 40 anos ou mais de idade foram mais beneficiadas com a orientação verbal, com diferença estatisticamente significante (p=0,01) quando comparadas aos grupos mais jovens. Conclusão: fatores reprodutivos como paridade, menarca, idade do primeiro parto a termo e amamentação não influenciaram os resultados do tratamento não medicamentoso (orientação verbal). O fator idade, especificamente, influenciou significativamente os resultados.

Caracterização de seqüelas subseqüentes à punção folicular em bovinos

Objetivaram-se avaliar lesões no trato genital em animais utilizados como doadores de oócitos. Foram examinadas vacas da raça Gir (n=20) que participaram de diferentes experimentos envolvendo a técnica de punção folicular. Ao término de cada período experimental, os animais foram examinados por palpação retal, ultra-sonografia e vaginoscopia. Um grupo de vacas (n=8) foi selecionado para a caracterização histopatológica das lesões ovarianas. Os ovários foram retirados cirurgicamente, fixados e processados, e as lâminas obtidas coradas e analisadas. Foram avaliados animais submetidos a entre nove e 42 sessões de punção, e que produziram entre 10 e 719 oócitos. Observou-se uma baixa prevalência (5,26%) de processos inflamatórios na mucosa do fundo de saco vaginal. A ocorrência de aderências apresentou uma correlação positiva com o número de sessões de punção a que o animal foi submetido (r=0,31; P<0,05), mas não com o total de oócitos recuperados (r=0,03; P>0,05). Tendência oposta foi observada em relação à fibrose ovariana, que apresentou uma alta correlação com o número de oócitos recuperados (r=0,53; P<0,05). A avaliação histopatológica demonstrou a presença de tecido cicatricial, infiltrados de células inflamatórias e presença de tecido luteal disperso no estroma ovariano.

Partiotiedusteluharjoituksen fyysinen kuormittavuus

Nykyaikaisen sotilaan on kyettävä säilyttämään toimintakykynsä nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Viime aikoina käydyt sodat ja tutkimukset ovat osoittaneet, että sotilailta edel-lytetään edelleen hyvää fyysistä suorituskykyä (David 1995). On myös esitetty väittämiä sotilaiden suorituskykyvaatimuksien lisääntymisestä nykyisissä operaatioissa (Maavoi-maesikunta 2004, 276). Sotilastehtävien kuormittavuudesta saadaan tietoa mittaamalla koehenkilöiden aktiivisuutta ja fysiologisia vasteita. Fyysiseen kuormittavuuteen kohdis-tuvia tutkimuksia voidaan käyttää arvioitaessa sotilaiden suorituskyvyn vaatimuksia tai kehitettäessä tehtäväkohtaista taktiikkaa ja koulutusta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kolme vuorokautta kestävän partiotiedusteluharjoituksen aiheuttamia fysiolo-gisia vasteita ja mielialan muutoksia, harjoituksen aikaista tiedustelijan energia- ja neste-tasapainoa sekä lepo- ja palautumisaikaa. Tutkimus toteutettiin Reserviupseerikoulun yhteistoimintaharjoituksessa, jossa tutkimus-otos harjoitteli pataljoonan hyökkäyksen tiedustelua jalan partioimalla. Koehenkilöt valit-tiin arpomalla ja heistä muodostettiin yksi tiedusteluryhmä (n=10). Koehenkilöiden fyysi-nen kunto määritettiin epäsuoralla polkupyöräergometritestillä (Milfit), jonka mukaan joukko todettiin hyväkuntoiseksi (VO2max = 55.9 ± 3.8 ml/kg-1/min-1). Harjoitusta edeltä-vänä vuorokautena ja harjoituksen aikana sotilaiden fysiologisia vasteita mitattiin ottamal-la veri- ja hormoninäytteitä, seuraamalla sydämen sykevaihtelua ja sykemuutoksia sekä mittaamalla kehon painoa. Sotilaiden toimintaa seurattiin liikkumisen osalta satelliittipai-kannuksella sekä energian- ja nesteensaannin osalta päiväkirjalla ja kyselyllä. Mielialan muutoksia seurattiin päivittäisellä POMS kyselyllä. Tutkimuksen mukaan partiotiedustelu tapahtui hengitys- ja verenkiertoelimistön osalta kohtuullisen matalalla intensiteetillä (HR = 44 ± 4 % maksimista; VO2 = 16 ± 3 % maksi-mista). Kuormitus oli merkitsevästi suurempi kuin kasarmipalveluksessa (p<0.01). Mitta-uksien perusteella tiedustelijat kärsivät harjoituksessa energia- ja nestevajeesta sekä unen-puutteesta. Harjoituksen aikaisen keskimääräisen energiankulutuksen (4646 ± 674 kcal/vrk) ja energiansaannin (2200 ± 326 kcal/vrk) perusteella sotilaiden energiavaje oli 2405 ± 890 kcal/vrk. Energia- ja nestevajeen seurauksena sotilaiden paino laski 2.2 ± 0.8 kg eli 2.8 %. Punasolujen tilavuus laski (-4.2 %, p<0.01) ja plasmatilavuus samoin (-4.3 %, p<0.01). Tämä oli luultavasti seurausta negatiivisesta nestetasapainosta, koska sotilaat joivat keskimäärin vain 2.9 ± 0.8 l/vrk. Energiankulutuksen mukaan laskettuna heidän olisi tullut nauttia nestettä vähintään 4.6 l/vrk. Sykevälivaihteluanalyysi osoitti, että fyysi-sesti raskaimpana vuorokautena (0. vs. 2.vrk) vagaalinen aktiivisuus väheni RMSSD:llä mitattuna (54 vs. 39 ms, p<0.05), joka saattaa olla merkki muutoksesta sympaattis- vagaa-lisessa tasapainossa (Otzenberger ym. 1998). Verinäytteistä saatujen kuormitusta kuvaavi-en muuttujien vaihtelut tukivat aiempia havaintoja sotilastehtävien kuormittavuudesta. Merkittävimmät muutokset alku ja loppumittauksen välillä olivat testosteronin 34 % (p<0.01) ja vapaan testosteronin 31 % (p<0.05) lasku sekä kreatiinikinaasin nousu 2.2 -kertaiseksi (p<0.001). Kortisolin ja kasvuhormonin osalta muutoksien suunta vaihteli eri harjoituspäivinä. Tyroksiinin pitoisuus oli lievässä nousussa koko harjoituksen ajan. Kolme vuorokautta kestäneen partiotiedusteluharjoituksen kuormittavuus hyväkuntoisilla sotilailla muodostui matalaintensiteettisestä pitkäkestoisesta rasituksesta. Harjoituksen aikainen RMSSD:n lasku osoitti sympaattis- vagaalisen säätelyn aktiivisuuden muutoksia laskien parasympaattista aktiivisuutta. Sotilaiden fysiologiset vasteet heijastivat harjoituk-sen aiheuttamaa sotilaallista fyysistä stressiä, joka muodostui huomattavan negatiivisesta energia- ja nestetasapainosta sekä univajeesta. Tästä huolimatta sotilaat säilyttivät korkean aktiivisuuden tason. Huomattavalla energiavajeella ei näyttänyt olevan suurta merkitystä hyväkuntoisien sotilaiden tehtävistä suoriutumiseen lyhyessä alle 4 vrk kestävässä harjoi-tuksessa. Sotilasjohtajien koulutuksessa ja koulutuksen suunnittelussa on korostettava energiatasapainon palauttamisen merkitystä sekä opetettava tehtävien tehokasta organi-sointia fyysisen palautumisen mahdollistamiseksi ja toimintakyvyn säilyttämiseksi.

Katsaus lisäävän valmistuksen (aka 3D-tulostus) mahdollisuuksiin ja kustannuksiin metallisten tuotteiden valmistuksessa: Case jauhepetitekniikka

Suurelle yleisölle lisäävä valmistustekniikka eli ns. 3D-tulostustekniikka näyttäytyy lehtien otsikoissa ja artikkeleissa esiin pulpahtavana ”muotiaiheena”, mutta sekä muovien 3D-tulostustekniikka että metallienkin vastaava valmistustekniikka on ollut olemassa maailmalla ja Suomessa 80-luvun puolivälistä alkaen. Yhdysvalloissa ja Saksassa tekniikkaa käytetään valmistavassa teollisuudessa toiminnallisten osien tuotannossa. Esimerkiksi lentokoneen suihkumoottorien osia ja lääketieteellisiä välineitä tehdään metallijauheesta lisäävän valmistuksen avulla. Itse asiassa eräs menetelmä metalliesineiden valmistamiseksi lasersäteen avulla keksittiin Suomessa ja sitä myös kehiteltiin täällä, mutta teollisuudenala lähti aikanaan nousuun Saksassa. Lisäävä valmistus on tällä hetkellä maailmanlaajuisesti eräs kiinnostavista tuotantotekniikoista, jonka uskotaan muuttavan monia asioita tuotteiden suunnittelussa, toiminnoissa ja valmistuksessa. Tämä tekniikka ei kiinnosta pelkästään valmistavaa teollisuutta, vaan tietotekniikan, lääketieteen, koruvalmistuksen ja muotoilun osaajat sekä uusien liiketoimintamallien kehittäjät ja logistiikka operaattorit ovat teknologiasta kiinnostuneita. Suomelle 3D-tulostustekniikka on suuri mahdollisuus, sillä maassamme on vahva teollinen tieto- ja viestintätekniikkaosaaminen sekä lisäksi olemme maassamme erikoistuneet varsin vaativien teollisiin laitteiden valmistukseen. Eräät suurimmista mahdollisuuksista tällä tekniikalla ovat toimitusketjuihin liittyvät muutokset. Uutta on, että pienetkin yritykset ja organisaatiot voivat soveltaa tätä tekniikkaa valmistuksessa ja jopa kehitellä täysin uusia tuotteita. On myös arvioitu, että lisäävän valmistuksen merkitys valmistustapoihin ja toimitusketjuihin voi olla suurempi kuin koskaan aikaisemmin minkään teknologisen uudistuksen kohdalla. Lisäävästä valmistuksesta usein puhutaankin kolmantena teollisena vallankumouksena juuri tämän takia. 3D-tulostuksen kustannuksia tarkasteltaessa on tärkeätä huomata että vain sulatetun jauheen määrä ratkaisee, ei käytettävän geometrian monimutkaisuus. Tämä erottaa perinteisen ja lisäävän valmistuksen toisistaan. Perinteisesti kappaleen keventäminen on maksanut ”ylimääräistä”, kun taas lisäävässä valmistuksessa kappaleen keveys on jopa kustannusta alentava tekijä. Valmistettavan kappaleen korkeus on yksi kriittisimpiä kustannuksiin vaikuttavia tekijöitä. Tämän vuoksi useamman kappaleen valmistus yhdellä kertaa parantaa kannattavuutta huomattavasti. Samalla kertaa voi ja itse asiassa kannattaakin valmistaa keskenään erilaisia kappaleita. Perinteiset valmistustavat sen sijaan ovat nykyajan vaatimuksille liian hitaita; ne joustavat huonosti, kun kyseessä on pienet, asiakaslähtöiset erät. Trendi on globaalisti kohden yksilöllisiä asiakaslähtöisiä tuotteita, jolloin myös valmistustekniikoiden on oltava joustavia pysyäkseen näiden vaatimusten perässä. Lisäävä valmistus sopii erityisesti hyvin piensarjatuotantoon. Suuremmissa valmistuserissä kuitenkin perinteiset tekniikat ovat kustannustehokkaampia.

Alternative parameters for echocardiographic assessment of fetal diastolic function

Alternative methods to assess ventricular diastolic function in the fetus are proposed. Fetal myocardial hypertrophy in maternal diabetes was used as a model of decreased left ventricular compliance (LVC), and fetal respiratory movements as a model of increased LVC. Comparison of three groups of fetuses showed that, in 10 fetuses of diabetic mothers (FDM) with septal hypertrophy (SH), the mean excursion index of the septum primum (EISP) (ratio between the linear excursion of the flap valve and the left atrial diameter) was 0.36 ± 0.09, in 8 FDM without SH it was 0.51 ± 0.09 (P = 0.001), and in the 8 normal control fetuses (NCF) it was 0.49 ± 0.12 (P = 0.003). In another study, 28 fetuses in apnea had a mean EISP of 0.39 ± 0.05 which increased to 0.57 ± 0.07 during respiration (P < 0.001). These two studies showed that the mobility of the septum primum was reduced when LVC was decreased and was increased when LVC was enhanced. Mean pulmonary vein pulsatility was higher in 14 FDM (1.83 ± 1.21) than in 26 NCF (1.02 ± 0.31; P = 0.02). In the same fetuses, mean left atrial shortening was decreased (0.40 ± 0.11) in relation to NCF (0.51 ± 0.09; P = 0.011). These results suggest that FDM may have a higher preload than normal controls, probably as a result of increased myocardial mass and LV hypertrophy. Prenatal assessment of LV diastolic function by fetal echocardiography should include analysis of septum primum mobility, pulmonary vein pulsatility, and left atrial shortening.

Preservation of graft function in low-risk living kidney transplant recipients treated with a combination of sirolimus and cyclosporine

The use of sirolimus (SRL) in combination with full doses of cyclosporin A (CsA) results in reduced one-year kidney allograft function, which is associated with shorter long-term allograft survival. We determined the effect of reduced CsA exposure on graft function in patients receiving SRL and prednisone. Ninety recipients of living kidney transplants receiving SRL (2 mg/day, po) were compared to 35 recipients receiving azathioprine (AZA, 2 mg kg-1 day-1, po). All patients also received CsA (8-10 mg kg-1 day-1, po) and prednisone (0.5 mg kg-1 day-1). Efficacy end-point was a composite of biopsy-confirmed acute rejection, graft loss, or death at one year. Graft function was measured by creatinine, creatinine clearance, and graft function deterioration between 3 and 12 months (delta1/Cr). CsA concentrations in patients receiving SRL were 26% lower. No differences in one-year composite efficacy end-point were observed comparing SRL and AZA groups (18 vs 20%) or in the incidence of biopsy-proven acute rejection (14.4 and 14.3%). There were no differences in mean ± SD creatinine (1.65 ± 0.46 vs 1.60 ± 0.43 mg/dl, P = 0.48) or calculated creatinine clearances (61 ± 15 vs 62 ± 13 ml/min, P = 0.58) at one year. Mean ± SD delta1/Cr (-11 ± 17 vs -14 ± 15%, P = 0.7) or the percentage of patients with >20% (26 vs 31%, P = 0.6) or >30% delta1/Cr (19 vs 17%, P = 1) did not differ between the two groups. The use of 2-mg fixed oral doses of SRL and reduced CsA exposure was effective in preventing acute rejection and preserving allograft function.

Effect of one stretch a week applied to the immobilized soleus muscle on rat muscle fiber morphology

We determined the effect of stretching applied once a week to the soleus muscle immobilized in the shortened position on muscle fiber morphology. Twenty-six male Wistar rats weighing 269 ± 26 g were divided into three groups. Group I, the left soleus was immobilized in the shortened position for 3 weeks; group II, the soleus was immobilized in the shortened position and stretched once a week for 3 weeks; group III, the soleus was submitted only to stretching once a week for 3 weeks. The medial part of the soleus muscle was frozen for histology and muscle fiber area evaluation and the lateral part was used for the determination of number and length of serial sarcomeres. Soleus muscle submitted only to immobilization showed a reduction in weight (44 ± 6%, P = 0.002), in serial sarcomere number (23 ± 15%) and in cross-sectional area of the fibers (37 ± 31%, P < 0.001) compared to the contralateral muscles. The muscle that was immobilized and stretched showed less muscle fiber atrophy than the muscles only immobilized (P < 0.05). Surprisingly, in the muscles submitted only to stretching, fiber area was decreased compared to the contralateral muscle (2548 ± 659 vs 2961 ± 806 µm², respectively, P < 0.05). In conclusion, stretching applied once a week for 40 min to the soleus muscle immobilized in the shortened position was not sufficient to prevent the reduction of muscle weight and of serial sarcomere number, but provided significant protection against muscle fiber atrophy. In contrast, stretching normal muscles once a week caused a reduction in muscle fiber area.

Proliferative diabetic retinopathy is associated with microalbuminuria in patients with type 2 diabetes

Diabetic retinopathy is one of the leading causes of blindness in working-age individuals. Diabetic patients with proteinuria or those on dialysis usually present severe forms of diabetic retinopathy, but the association of diabetic retinopathy with early stages of diabetic nephropathy has not been entirely established. A cross-sectional study was conducted on 1214 type 2 diabetic patients to determine whether microalbuminuria is associated with proliferative diabetic retinopathy in these patients. Patients were evaluated by direct and indirect ophthalmoscopy and grouped according to the presence or absence of proliferative diabetic retinopathy. The agreement of diabetic retinopathy classification performed by ophthalmoscopy and by stereoscopic color fundus photographs was 95.1% (kappa = 0.735; P < 0.001). Demographic information, smoking history, anthropometric and blood pressure measurements, glycemic and lipid profile, and urinary albumin were evaluated. On multiple regression analysis, diabetic nephropathy (OR = 5.18, 95% CI = 2.91-9.22, P < 0.001), insulin use (OR = 2.52, 95% CI = 1.47-4.31, P = 0.001) and diabetes duration (OR = 1.04, 95% CI = 1.01-1.07, P = 0.011) were positively associated with proliferative diabetic retinopathy, and body mass index (OR = 0.90, 95% CI = 0.86-0.96, P < 0.001) was negatively associated with it. When patients with macroalbuminuria and on dialysis were excluded, microalbuminuria (OR = 3.3, 95% CI = 1.56-6.98, P = 0.002) remained associated with proliferative diabetic retinopathy. Therefore, type 2 diabetic patients with proliferative diabetic retinopathy more often presented renal involvement, including urinary albumin excretion within the microalbuminuria range. Therefore, all patients with proliferative diabetic retinopathy should undergo an evaluation of renal function including urinary albumin measurements.

Apolipoprotein E polymorphism in Brazilian dyslipidemic individuals: Ouro Preto study

The influence of apolipoprotein E alleles and genotypes on plasma lipid levels was determined in 185 individuals of mixed ethnicity living in Ouro Preto, Brazil. DNA was obtained from blood samples and the genotypes were determined by an RFLP-PCR procedure. The *3 allele was the most frequent (72%), followed by *4 (20%) and *2 (8%); *4 frequency was higher and *2 frequency was lower in the dyslipidemic group than in the normal control group. The *2 carriers presented lower LDL and total cholesterol levels compared to the *3 and *4 carriers. All six expected genotypes were observed in the individuals genotyped: E2/2 (2.1%), E4/4 (2.7%), E2/4 (3.7%), E2/3 (8.0%), E3/3 (53.3%), E3/4 (29.9%); no difference in genotype frequencies was found between the normal and dyslipidemic groups. Compared with *2, the presence of *3 increases more than two times the risk for dyslipidemia (OR = 2.31; P = 0.025; 95% CI = 1.06-5.06) and the presence of *4 increases it three times (OR = 3.31; P = 0.006; 95% CI = 1.36-8.04). The only significant effect of genotype was an increased risk for dyslipidemia in the *4 genotype carriers (E3/4 + E4/4) compared with the *2 genotype carriers (E2/2 + E2/3) with OR = 3.69 (95% CI = 1.25-10.88). The present study indicates that in the Ouro Preto admixed population the presence of APOE *2 can confer a protective effect, whereas the presence of APOE *4 implies an enhanced risk for dyslipidemia.

A high-carbohydrate diet enhances the adverse effect of the S2 allele of APOC3 SstI polymorphism on the TG/HDL-C ratio only in young Chinese females

Both genetic background and diet have profound effects on plasma lipid profiles. We hypothesized that a high-carbohydrate (high-CHO) diet may affect the ratios of serum lipids and apolipoproteins (apo) differently in subjects with different genotypes of the SstI polymorphism in the apoCIII gene (APOC3). Fifty-six healthy university students (27 males and 29 females, 22.89 ± 1.80 years) were given a washout diet of 54% carbohydrate for 7 days, followed by a high-CHO diet of 70% carbohydrate for 6 days without total energy restriction. Serum triglyceride (TG), total cholesterol (TC), high-density lipoprotein cholesterol (HDL-C), low-density lipoprotein cholesterol (LDL-C), apoB100, apoAI, and the APOC3 SstI polymorphism were analyzed. The ratios of serum lipids and apoB100/apoAI were calculated. At baseline, the TG/HDL-C ratio was significantly higher in females, but not in males, with the S2 allele. The differences in the TG/HDL-C ratio between genotypes remained the same after the washout and the high-CHO diet in females. When compared with those before the high-CHO diet, the TC/HDL-C (male S2 carriers: 3.13 ± 1.00 vs 2.36 ± 0.65, P = 0.000; male subjects with the S1S1 genotype: 2.97 ± 0.74 vs 2.09 ± 0.55, P = 0.000; female S2 carriers: 2.68 ± 0.36 vs 2.24 ± 0.37, P = 0.004; female subjects with the S1S1 genotype: 2.69 ± 0.41 vs 2.09 ± 0.31, P = 0.000) and LDL-C/HDL-C (male S2 carriers: 1.44 ± 0.71 vs 1.06 ± 0.26, P = 0.012; male subjects with the S1S1 genotype: 1.35 ± 0.61 vs 1.01 ± 0.29, P = 0.005; female S2 carriers: 1.18 ± 0.33 vs 1.00 ± 0.18, P = 0.049; female subjects with the S1S1 genotype: 1.18 ± 0.35 vs 1.04 ± 0.19, P = 0.026) ratios were significantly decreased after the high-CHO diet regardless of gender and of genotype of the APOC3 SstI polymorphism. However, in female S2 carriers, the TG/HDL-C (1.38 ± 0.46 vs 1.63 ± 0.70, P = 0.039) ratio was significantly increased after the high-CHO diet. In conclusion, the high-CHO diet has favorable effects on the TC/HDL-C and LDL-C/HDL-C ratios regardless of gender and of genotype of the APOC3 SstI polymorphism. Somehow, it enhanced the adverse effect of the S2 allele on the TG/HDL-C ratio only in females.

IGF2, LEPR, POMC, PPARG, and PPARGC1 gene variants are associated with obesity-related risk phenotypes in Brazilian children and adolescents

Association studies of genetic variants and obesity and/or obesity-related risk factors have yielded contradictory results. The aim of the present study was to determine the possible association of five single-nucleotide polymorphisms (SNPs) located in the IGF2, LEPR, POMC, PPARG, and PPARGC1genes with obesity or obesity-related risk phenotypes. This case-control study assessed overweight (n=192) and normal-weight (n=211) children and adolescents. The SNPs were analyzed using minisequencing assays, and variables and genotype distributions between the groups were compared using one-way analysis of variance and Pearson's chi-square or Fisher's exact tests. Logistic regression analysis adjusted for age and gender was used to calculate the odds ratios (ORs) for selected phenotype risks in each group. No difference in SNP distribution was observed between groups. In children, POMC rs28932472(C) was associated with lower diastolic blood pressure (P=0.001), higher low-density lipoprotein (LDL) cholesterol (P=0.014), and higher risk in overweight children of altered total cholesterol (OR=7.35, P=0.006). In adolescents, IGF2 rs680(A) was associated with higher glucose (P=0.012) and higher risk in overweight adolescents for altered insulin (OR=10.08, P=0.005) and homeostasis model of insulin resistance (HOMA-IR) (OR=6.34, P=0.010). PPARGrs1801282(G) conferred a higher risk of altered insulin (OR=12.31, P=0.003), and HOMA-IR (OR=7.47, P=0.005) in overweight adolescents. PARGC1 rs8192678(A) was associated with higher triacylglycerols (P=0.005), and LEPR rs1137101(A) was marginally associated with higher LDL cholesterol (P=0.017). LEPR rs1137101(A) conferred higher risk for altered insulin, and HOMA-IR in overweight adolescents. The associations observed in this population suggested increased risk for cardiovascular diseases and/or type 2 diabetes later in life for individuals carrying these alleles.

Associação entre gordura corporal, inflamação e estresse oxidativo na hemodiálise

INTRODUÇÃO: A presença de desnutrição tem sido associada a inflamação e estresse oxidativo (EO) em pacientes em hemodiálise (HD) crônica. OBJETIVO: Verificar a associação entre marcadores do estado nutricional, incluindo a gordura corporal (GC), marcadores inflamatórios e de EO em pacientes em HD. MÉTODOS: Estudo transversal, realizado em 40 pacientes em HD. O estado nutricional foi avaliado por avaliação subjetiva global modificada (SGAm), equivalente protéico do aparecimento de nitrogênio total normalizado (PNAn), albumina sérica (Alb-s), índice de massa corporal (IMC), GC e massa corporal magra (MCM). Inflamação e EO foram avaliadas através da proteína C-reativa de alta sensibilidade (PCRas), interleucina-6 (IL-6), produtos protéicos de oxidação avançada (PPOA), 8-hidroxideoxiguanosina (8OHdG) e pentosidina, respectivamente. RESULTADOS: Trinta e sete por cento dos pacientes apresentavam algum grau de desnutrição avaliada pela SGAm. A mediana e variação da GC (kg) foram de 16,2 (5,3 - 36,7). Com relação aos marcadores inflamatórios e de EO, houve uma correlação positiva e significativa entre IMC e PCRas (R = 0,37; p = 0,02), GC e PCRas (R = 0,32; p = 0,04) e entre PCRas e IL-6 (R = 0,51; p = 0,0007). Correlação negativa foi encontrada entre Alb-s e PCRas (R = -0,31; p = 0,05). Apenas no sexo masculino, a PCRas apresentou relação com IMC (R = 0,54; p = 0,01) e com a GC (R = 0,52; p = 0,01). Nenhuma associação foi encontrada entre marcadores inflamatórios e de EO. CONCLUSÃO: Marcadores de desnutrição e de excesso de peso não foram correlacionados com EO. A associação da PCRas com IMC e GC somente no sexo masculino pode sugerir diferenças na resposta inflamatória entre os sexos.

Associação de PTH e espessura carotídea em pacientes com falência renal crônica e hiperparatireoidismo secundário

Introdução: Doenças cardiovasculares (DCVs) são as principais causas de mortalidade em pacientes portadores de falência renal crônica (FRC). Diversos fatores de risco estão envolvidos na patogênese e são classificados em tradicionais - que afetam a população em geral; e não tradicionais - que são peculiares aos pacientes renais crônicos. Hiperparatireoidismo secundário, um fator não tradicional e comum na FRC, causa aumento da taxa de reabsorção óssea e mobilização do cálcio e do fósforo. À medida que o produto cálcio x fósforo aumenta, a solubilidade desse par iônico pode ser excedida e ocorrer deposição de fosfato de cálcio nos tecidos cardiovasculares (denominada calcificação metastática). Objetivo: Verificar possível relação entre a espessura da artéria carótida primitiva e os níveis de PTH em pacientes com FRC. Métodos: Foram realizados exames ultrassonográficos com Doppler para medir a espessura da artéria carótida e avaliar possíveis correlações entre diferentes elevações nos níveis séricos do PTH, distúrbios minerais e fatores de risco tradicionais e as alterações encontradas na carótida de portadores de FRC dialítica e hiperparatireoidismo secundário. Resultados: Foi observada diferença no nível de colesterol e na idade dos pacientes que apresentavam sinais de calcificação arterial. Também foi detectada relação significativa entre os níveis de PTH e a espessura da parede da carótida (r = 0,31; p = 0,03). Conclusão: Dados desse estudo mostram a possível concomitância de fatores tradicionais e os relacionados com a FRC na gênese das DCVs na uremia.