Eräiden kansalaisjärjestöjen verkkosivut ja osallistamisen muutos 1990-luvulta 2010-luvulle

Tutkimus analysoi kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen välistä vuorovaikutusta verkkomedian mahdollisuuksien kautta. Taustalla on ensinnäkin politiikan teorian kautta muodostettu käsitys kansalaisjärjestöjen positiivisista vaikutuksista niin demokratiaan kuin kansalaisten omiin taitoihin. Toiseksi aiemman aihetta käsittelevän empiirisen tutkimuksen, erityisesti Steinin (2009) ja Brudinin (2008) analyysien perusteella kansalaisjärjestöjen verkkosivut on luotu ennen kaikkea yksisuuntaiseen tiedotukseen, eivätkä ne sisällä kaksisuuntaisen vuorovaikutuksen elementtejä. Viimeisenä perusteena tutkimuksen mielekkyydelle toimii esimerkiksi Winnerin (1985) huomio, että teknologialla ja sen käyttöönotolla on aina poliittinen ulottuvuus, minkä voidaan ajatella pätevän myös kansalaisjärjestöjen tilanteessa. Tässä tutkimuksessa olennainen lisä aiempaan tutkimukseen verrattuna on historiallinen tarkastelutapa. Tutkimuksessa tarkastellaan kymmenen kansalaisjärjestön verkkosivujen ja muun verkkopresenssin kehittymistä vuodesta 1996 vuoteen 2011. Tätä kautta on mahdollista tutkia tarkemmin kahta tutkimuskysymystä: 1. Kansalaisjärjestöjen organisaatiollinen kehityksen, erityisesti institutionalisoitumisen ja professionalisoistumisen vaikutukset, vähentävät kansalaisjärjestöjen osallistuvuutta (Kriesi 1996, Tarrow 1998, Blumer 1951). Havaitaanko näitä muutoksia myös verkkopresenssin kautta? 2. Verkkomedia on kokenut voimakkaita muutoksia, erityisesti 2000-luvun alusta lähtien. Eräs näiden muutoksien keskeinen elementti on ollut kaksisuuntaisten viestintämahdollisuuksien kehittyminen ja parantuminen (Majava 2006, Erkkola 2008). Miten kansalaisjärjestöjen verkkoviestinnässä on otettu näitä uusia verkkomedian mahdollisuuksia käyttöön? Kysymyksiä lähestytään laadullisen analyysin kautta tutkimalla verkkosivujen osallistamista, eli sitä onko kaksisuuntainen vuorovaikutus mahdollista vai ei. Osallistumisen mahdollisuuksien kuvaukseen käytetään Chadwickin ja Mayn (2003) viitekehystä, jonka mukaan verkko-osallistuminen voi olla tiedottavaa, konsultoivaa tai keskustelevaa. Tiedottavalle verkko-osallistumiselle ominaispiirteistä on sen yksisuuntainen luonne, kun taas konsultoiva ja keskusteleva osallistuminen ovat kaksisuuntaista viestintää. Konsultoivaan osallistumiseen verrattuna keskustelevalle osallistumiselle ominaista on jaetumpi tietokäsitys ja kansalaisten mukaanotto agendan muotoilussa. Keskeisenä tuloksena voidaan esittää, ettei ensimmäiseen tutkimuskysymykseen tämän kymmenen tapauksen tapaustutkimuksella voida antaa luotettavaa vastausta. Ensinnäkin, eri ikäisten kansalaisjärjestöjen verkkosivujen osallistumisen mahdollisuuksien välillä ei ole selkeitä eroja. Toiseksi, nuorempien kansalaisjärjestöjen kohdalla osallistumisen mahdollisuuksissa ei havaittu merkittävää muutosta tarkastellulla aikavälillä. Toiseen tutkimuskysymykseen taas voidaan vastata, että osallistumisen mahdollisuudet ovat kasvaneet verkkomedian muutosten ansiosta. Käytännössä siirtymä osallistumista paremmin mahdollistaviin mekaniikkoihin, kuten kommentoinnin mahdollistamiseen, tapahtui 2000-luvun lopussa. Siirtymä on kuitenkin kohdistunut suurimmilta osin vain konsultoiviin mekaniikkoihin, eli näennäisestä vuorovaikutteisuudesta huolimatta aloitteen tekemisen monopoli on säilynyt kansalaisjärjestöillä itsellään. Lisäksi on syytä huomioida, etteivät osallistumisen mahdollisuudet sellaisenaan johda vielä aitoon osallistumiseen, eli kansalaisjärjestöjen ja kansalaisten väliseen vuorovaikutukseen.

Aktivistin eetos. Seurantatutkimus 1990-luvun radikaalitoimijoista

Tutkimus käsittelee yhteiskunnallisissa liikkeissä toimivia yksilöitä eli aktivisteja. Tutkimuksen juuret ovat makrotasolla, yhteiskunnallisista liikkeistä käydyssä keskustelussa. Toisaalta tutkimuksen keskeisin huomio kohdistuu mikrotasolle, yksilöön ja toimijoihin. Tutkimuksessa tarkastellaan aktivismin nivoutumista henkilökohtaiseen elämään sekä aktivismin jatkumisen ja päättymisen problematiikkaa. Aineiston tulkinta perustuu verkostonäkökulmaan, joka yhdistää subjektiiviset ja objektiiviset merkitykset sekä näkökulman pohjalta kehitettyyn elämänalahierarkian käsitteeseen (Passy & Giugni 2000). Elämänalahierarkia yhdistetään Weberin (2009) näkemykseen siitä, millaisia ominaisuuksia poliittinen toiminta vaatii. Näiden ominaisuuksien pohjalta argumentoidaan, että poliittista toimintaa, kuten aktivismia, voidaan tulkita eetoksen käsitteen avulla. Tästä teoriasynteesistä johdettujen tutkimuskysymysten avulla etsitään vastauksia siihen, kuinka aktivistin ura jatkuu tai päättyy. Yksilölähtöisyydestään huolimatta tutkimus sidotaan lopulta myös yleisemmän tason analyysiin. Tutkimus on tyypiltään laadullinen seurantatutkimus. Tutkimuksen aineisto muodostuu Ari Rasimuksen (2006) vuosina 2000 ja 2001 suorittamista yhdestätoista teemahaastattelusta sekä kuudesta uusintahaastattelusta vuodelta 2010. Haastateltavat ovat aktivisteja, jotka 1990-luvulla toimivat Oikeutta eläimille ja Maan Ystävät –järjestöissä. Vertailuasetelman vuoksi keskeinen teema tutkimuksessa on muutos ja sen selittäminen. Yksikään haastateltavista ei toiminut enää liikkeissä. Toiminnasta poisjääminen oli tapahtunut vähitellen, hiipumalla. Aktivismi, perinteisessä mielessä ymmärrettynä, oli siis taaksejäänyttä elämää. Aktivistien asenteet olivat kuitenkin lähes muuttumattomia. Osalla aktivismi oli nivoutunut työuraan, osalla taas ei. Tutkimuksessa havaittiin, että eetoksen käsite selittää sitä, miksi aktivismi ohjaa yhä elämää, vaikka ura kansalaisliikkeessä päättyisikin. Toisaalta eetoksen käsite auttaa ymmärtämään aktivismista luopumista. Haastateltavat jaettiinkin eetoksen käsitteen avulla kahteen ryhmään: luopujiin ja pysyjiin. Luopujien luopuminen selittyi eetoksesta irtisanoutumisella, kun taas pysymistä perusteli aktivismin muuntuminen työksi ja sitä kautta ylläpidetty eetos. Tutkimuksen keskeisin teoreettinen anti on luopumista selittävän elämänalahierarkiateorian syventäminen. Tutkimuksessa argumentoidaan sen puolesta, että aktivismin päättymistä on mahdollista tarkastella laajemmin kuin pelkkänä kuulumisena järjestöön tai yhteiskunnalliseen liikkeeseen. On pohdittava muun muassa sitä, kuinka aktivismi nivoutuu erilaisiin elämäntapavalintoihin. Eri elämänalojen vaikutuksia toisiinsa tulee myös tarkastella syvemmin kuin pelkän arvojärjestyksen valossa. Yhdistämällä Weberin (2009) ajatuksia poliitikoiden suotavista ominaisuuksista elämänalahierarkiateoriaan voidaan päästä tulkintaan, jossa kiinnittyminen asiakysymyksiin ja päämääriin (päämäärärationaalisuus) ennustaisi toiminnassa pysymistä, etenkin suhteessa verkostolliseen ja tunteelliseen kiinnittymiseen. Tutkimuksessa havaitaan, että aktivistit ovat integroituneet osaksi yhteiskuntaa ja etenkin pysyjät ovat myös puolueiden toiminnassa mukana. Tämän pohjalta kysytään, olisiko yhteiskunnan kannalta rationaalisempaa suhtautua liikkeisiin pelokkuuden sijaan kiinnostuksella.

Representation av kvinnor och män – Hur prioriterar riksdagsledamöter frågor i den finska riksdagen? En kvantitativ studie av motionerna i riksdagen 2007

Pro gradu uppsatsen diskuterar betydelsen av representation för grupper i samhället genom att diskutera kvinnors representation. Kvinnor är en grupp i samhället som länge varit underrepresenterad, men som under de senaste 100 åren fått en betydligt bättre position i den offentliga beslutfattningen. För att ge bakgrund till frågeställningen beskrivs kvinnors deltagande i den finska riksdagen. Begreppen deskriptiv, substantiell och symbolisk representation diskuteras. Undersökningar av kvinnors representation både deskriptivt och substantiellt på parlamentsnivå presenteras. Forskningsfrågan i uppsatsen består av fyra frågeställningar om hur motioner görs i riksdagen och hur kön kan identifieras i motionerna. Frågeställningarna bygger på den teoretiska diskussionen och meningen med frågeställningar är att styra analysen av motionerna. I teoriavsnittet behandlas kvinnors representation och den vetenskapliga diskussionen om sambandet mellan substantiell och deskriptiv representation. Diskussionen utgår från Hanna Pitkins olika kategorier av representation. I den teoretiska diskussionen behandlas även begreppen den kritiska massan, närvarons politik och kritiska aktörer. I stycket diskuteras även vilka frågeställningar, som är relevanta att undersöka när man diskuterar kvinnors representation i samhället. När representationen av kvinnor diskuteras är det viktigt att minnas att kvinnor inte utgör en homogen grupp och att även män kan representera kvinnor innehållsmässigt. Efter den teoretiska diskussionen presenteras metoden för undersökningen. Som metod används kvantitativa statistiska metoder för att kunna undersöka ett större material, som kan ge en bättre helhetsbild av hur kvinnor representeras i motionerna. Materialet för undersökningen är motioner som är gjorda i den finska riksdagen 2007. Resultaten i undersökningen visar att motionerna används av både opposition och regering och att det finns en möjlighet för samarbete över partigränser. Andra faktorer, som påverkade hur aktivt man gjorde motioner var bland annat riksdagsledamöternas ålder och den valregion ledamöterna var från. När man såg speciellt på motionärernas kön framkom det skillnader i kvinnors och mäns motionsbeteende. Överlag gör män mera motioner än kvinnor i den finska riksdagen. Kvinnor har än idag en större tendens att göra motioner om socialpolitik och speciellt familje- och barnpolitik än vad män har. Männen igen väljer att göra motioner, som traditionellt har setts som starkt manliga, så som trafik och allmänna utrymmen. Resultaten visade också att kvinnors intressen inte är vanligt som motivering för motioner. Man fann också att riksdagsledamöters koppling till kvinnoorganisationer hade en betydelse när det gällde sannolikheten att göra motioner som motiverades med kvinnors intressen i samhället. Uppsatsen diskuterar orsaker till resultaten och ser att det finns orsaker att fortsätta diskutera sambandet mellan deskriptiv och substantiell representation.

Talouskäsitysten vaikutus hallituksen suosioon Puolassa 2006–2007

Tutkimuksessa tarkastellaan äänestäjien talouskäsitysten vaikutusta hallituksen suosioon Puolassa vuosina 2006 ja 2007. Tutkimusasetelma juontaa juurensa poliittisten suhdannevaihteluiden teoriaan, jonka mukaan poliitikot pyrkivät manipuloimaan taloutta vaalien alla tullakseen uudelleen valituiksi. Vastuullisuushypoteesin mukaan äänestäjät palkitsevat poliitikot hyvästä taloustilanteesta. Näin ollen mikäli äänestäjät ovat tyytyväisiä talouteen he äänestävät hallitusta. Mikäli eivät, he äänestävät oppositiota. Miten äänestäjät sitten tekevät arvionsa taloudesta? Tutkielmassa selvitetään vaikuttiko äänestäjien mielipiteisiin käsitys nykyisestä vai tulevaisuuden taloustilanteesta. Käsitys nykyisestä taloustilanteesta perustuu havaintoihin jo toteutuneesta talouspolitiikasta. Tätä käsitystä kutsutaan retrospektiiviseksi näkemykseksi. Prospektiiviset talousnäkemykset koostuvat näkemyksestä ja odotuksista talouden tulevasta tilasta ja uskosta hallituksen kykyyn tarjota paras vaihtoehto suotuisalle talouskehitykselle. Aikaulottuvuuden lisäksi tutkielmassa testataan, vaikuttaako äänestäjiin enemmän heidän oma taloustilanteensa vai näkemys yleisestä talouden tilanteesta. Mikäli hallituksen suosio perustuu näkemyksiin henkilökohtaisen talouden tilasta, ovat äänestäjät egotrooppisia. Mikäli kannatuspäätös perustuu näkemykseen kansantalouden tilasta, ovat äänestäjät puolestaan sosiotrooppisia. Aineistona tutkielmassa käytetään uusinta saatavilla olevaa Puolan mielipidetiedustelun (Centrum Badania Opinii Publicznej) keräämää kyselyaineistoa vuosilta 2006 ja 2007. Tutkielmassa on yhdistetty kyselyaineistot 22:n kuukauden ajalta. Aineistoa on analysoitu logistisen regressioanalyysin menetelmin. Tutkielman perusteella talousnäkemyksistä suurin vaikutus hallituksen suosioon on äänestäjien näkemyksillä kansantalouden tulevaisuuden tilasta. Henkilökohtaisen talouden osalta positiiviset tulevaisuudennäkymät vaikuttavat positiivisesti myös hallituksen kannatukseen. Retrospektiivinen arvio henkilökohtaisesta taloudesta toimii kuitenkin teorian vastaisesti; oman taloudellisen tilanteen hyväksi arvioineiden todennäköisyys kannatta hallitusta oli pienempää kuin niillä, jotka arvioivat oman taloustilanteensa huonoksi. Kontrollimuuttujiksi valittiin joukko aiemmassa tutkimuksessa äänestyskäyttäytymiseen Puolassa vaikuttaneita tekijöitä. Näitä olivat ikä, sukupuoli, koulutus, asuinpaikka, näkemys työllisyystilanteesta, ideologinen sijoittuminen oikeisto–vasemmisto-akselilla sekä uskonnollisuus. Kontrollimuuttujista merkitseviksi osoittautuivat uskonnollisuus, oikeisto–vasemmisto-ideologia, koulutus, asuinpaikka sekä ikä. Kun edellä mainitut taustamuuttujat on kontrolloitu, taloustekijät selittävät noin viidesosan hallituksen kannatuksen todennäköisyyden vaihtelusta.

Välineestä vuorovaikutukseen: Teknologian käyttötapojen kytkökset tuottavuusparadoksiin

Tämän tutkielman alaotsikossa mainittu tuottavuusparadoksi viittaa Robert Solowin esittämään lausuntoon, jonka mukaan tietotekniikan yleistyminen on tuonut mukanaan suurista toiveista huolimatta jopa aikaisempaa hitaampaa tuottavuuden kasvua. Ilmiön mahdolliseksi syyksi on esitetty muun muassa sitä, että uudenlaisten prosessien, rakenteiden tai toimintatapojen syntymiseen vaadittavan sosiaalisen ja inhimillisen pääoman kehittyminen on hidasta. Tämänkaltaisen pääoman rakentumiseen on kulunut vuosia, ennen kuin tietotekniikkainvestoinneilla on alettu saavuttaa merkittävää positiivista tuottavuusvaikutusta. Aiemman kirjallisuuden pohjalta on osoitettavissa, että mikäli työntekijöiden koulutukseen, muutoksiin johtamisessa ja työn organisoinnissa ei panosteta, tietotekniikan käyttöönotto vaikuttaa negatiivisesti tuottavuuden kasvuun. Tutkielman pyrkimys on jäljittää tuottavuusparadoksin yhteyksiä teknologian ja ihmisen vuorovaikutukseen. Kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti vanhojen rutiinien, tulkintojen ja normien seurauksena syntyvät, suunnitellusta poikkeavat käyttötavat. Vakiintuneet työtavat elävät sitkeästi myös uuden teknologian käyttöönoton jälkeisissä työprosesseissa ja voivat olla jopa tuhoisia tavoitellun hyödyn kannalta. Carlota Perezin pitkien aaltojen tutkimustraditioon pohjautuen voidaan väittää, että informaatiotekniikan ja televiestinnän aika on vasta saavuttamassa synergiavaihetta, jossa työn organisaatiomuodot ja taloudelliset instituutiot muotoutuvat vastaamaan ja tukemaan uuden tuotannon ja teknologian hyödyntämistä. Teoreettinen kehys rakentuu näiden oletusten mukaisesti, hyödyntäen Wanda Orlikowskin teknologian rakenteistumisteoriaa ja antaen tilaa toiminnan ja rakenteen väliselle vuorovaikutukselle. Työn aineisto koostuu kahdesta case-tutkimuksesta, joille yhteistä on pyrkimys ajanhallintaan teknologian avulla. Ensimmäinen aineistopaketti on peräisin viestintäalan yrityksessä toteutetusta, työvuorojen varausprosessia muuttaneesta tietojärjestelmäuudistuksesta. Toinen aineistoluku pohjautuu Pohjois-Karjalan keskussairaalassa Joensuussa toteutettuun kutsuviestipalvelun kehityshankkeeseen. Kahden käyttöönottotutkimuksen tavoitteena oli dokumentoida kehitysprojektien läpivienti eri näkökulmista ja tuoda näkyville niitä eri vaiheissa esiintyviä ristiriitoja ja jännitteitä, jotka omalta osaltaan vaikuttavat lopputulokseen. Haastatteluaineiston käsittelyllä pyritään havainnollistamaan projektien etenemisen aikana havaittuja ongelmia ja samalla tuomaan tiedon lähteet avoimesti esille. Koko tutkielman läpi kantava ydinajatus on, että normien, tapojen ja muiden sosiaalista elämää määrittävien säännönmukaisuuksien kokonaisuuden liikkeelle sysääminen on usein jopa tärkeämpää kuin varsinaiset teknologiset ominaisuudet. Tietotekniikan aiheuttamat vaikutukset suuntaan tai toiseen ovat suurimmillaan silloin, kun ne muokkaavat sosiaalista todellisuutta radikaalisti. Tähän mennessä tietotekniikkaa on käytetty pääasiassa helpottamaan vanhoja työskentelytapoja, mutta kun teknologiset apuvälineet alkavat olla yhä useamman saavutettavissa ja niiden vaatimat resurssit käyvät halvemmiksi, voivat tietotekniikan tuomat suurimmat muutokset olla vielä edessä. Tutkielman löydökset asettuvat tukemaan väitettä, jonka mukaan tuottavuuden kehityksessä ei-tekniset innovaatiot ovat edellytyksinä teknisten innovaatioiden menestykselle.

"Suksi mafioso kuuseen ja tunge varastettu musasi syvälle!" : Tekijänoikeusalan etujärjestöjen peruskoululaisille tuottaman oppimateriaalin tekijänoikeusdiskurssien problematisointia

Problematisoin pro gradu -tutkielmassani tekijänoikeusdiskurssia. Aineistona käytän peruskoululaisille tuotettuja Piraatti-tehdas (2006) sekä Tekijänoikeus suojaa luovaa työtä (2008) –oppimateriaaleja. Tarkastelen kuinka tekijänoikeuksien haltijat pyrkivät aineiston kautta vaikuttamaan koululaisiin. Toteutan analyysini käyttäen hyväksi Arja Jokisen retoristen keinojen viitekehystä lähtökohtanani Bourdieun ajatus siitä, että kieli ei ole ainoastaan väline kommunikointiin, vaan myös vallankäytön väline. Lähestyn tekijänoikeuksia yhteiskunnallisena prosessina, sosiaalisena luomuksena. Lähtökohtani on, että tekijänoikeudet eivät ole luonnonoikeuksia vaan yhteiskunnallisen neuvottelun tuloksena syntyneitä. Tekijänoikeudessa on kyse arvovalinnoista ja vallasta: siitä kenen ääni kuuluu ja kuinka perustelut vahvistavat valta-asetelmia ja tuottavat sosiaalista todellisuutta. Esittelen tekijänoikeuspolitiikan kontekstin ymmärtämiseksi immateriaalioikeuksien ympärillä käytävää keskustelua, jonka yhtenä perimmäisistä kysymyksistä on, kuinka paljon yhteisiä hyödykkeitä on tarpeen aidata, me-neekö edelle yksilön vai yhteisön etu ja ovatko nämä keskenään, ja jos ovat niin millä perustein, yhteen sovitettavia. Oppimateriaalia voidaan kuvata sen laatijoiden pyrkimykseksi tuottaa neutralisoitua tekijänoikeuskuvaa. Tekijänoikeuden ajatellaan sääntelevän ja turvaavan vain omistusta ilman konflikteja muiden yhteiskunnallisten intressien kanssa. Materiaalista nousee esille vastakkainasettelu laillisen ja laittoman sekä moraalisuuden ja moraalittomuuden välillä. Materiaalin tuottajat ottavat oppiainemateriaalissa aseman, joka peilautuu suhteessa ei-toivottuun tilaan: laittomaan ja moraalittomaan. Retoriikassa pyritään asettamaan koululaiset lakia noudattavien moraalisten kansalaisten muottiin. Tämän muotin tekijänoikeuden etujärjestöt pyrkivät määrittämään, eikä muotin ulkopuolella ole tilaa. Etujärjestöjen maailmassa asiat ovat mustavalkoisia ja tekijöiden taloudelliset intressit koetaan kaikkien yhteisinä intresseinä. Argumentoinnin kautta hälvennetään sosiaalisen todellisuuden konstruktiivista rakennetta ja tuotetaan todellisuutta, jossa ei ole sijaa piraateille, joiden toimillaan arvioidaan saattavan kaiken uuden kulttuurin tuottamisen vaaranalaiseksi. Sen sijaan että tekijänoikeuskasvatuksellinen tehtävä suodaan tekijänoikeusalan järjestöille, olisi tarvetta moniääniselle kriittiselle yhteiskunnalliselle keskustelulle, jossa ovat mukana eri intressiryhmät ja joka tunnustaa sekä tekijänoikeuden esillä oleviin kysymyksiin liittyvät hyödyt että haitat. Oppimateriaali ilmentää ongelmallista ja pitkälti kyseenalaistamaton-ta tilannetta, jossa käytävä keskustelu noudattaa tekijänoikeusalan etujärjestöjen logiikkaa. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että kuka hyötyy tekijänoikeudesta ja mikä on sen tehtävä? Vahvat tekijänoikeudet eivät välttämättä ole yhteiskunnan etu, niin jonkinlaiselle tekijänoikeudelle on kuitenkin myös tarve.

Medieberättelser om den politiska retoriken om invandring - Hur konstrueras vår bild av invandring genom nyhetsrapportering?

I min pro gradu-avhandling undersöker jag hur media bidrar till att konstruera bilden av invandring till Finland. Mitt material består av tre nationella tidningar, varav Helsingin Sanomat och Huvudstadsbladet representerar dagstidningar och Iltalehti kvällspressen. Bakgrunden för undersökningen är en tre månaders period under vintern 2008-2009, då invandring låg högt på den politiska agendan. Under denna period skärptes den politiska retoriken mot invandring. Detta tillskrivs främst sannfinländarnas valframgång i kommunalvalet hösten 2008. Materialet består av s.k. hårda nyheter om invandring från tidningarnas inrikessidor samt åsiktsjournalistik i form av ledare och kolumner. Tidigare forskning i medierapportering om invandring och den finländska politiska debatten om invandring utgör den teoretiska bakgrunden för avhandlingen. Långvariga kartläggningsprojekt av medierapporteringen om invandring har utförts av Centret för forskning om etniska relationer och nationalism, gällande finlandssvenska tidningar (se Haavisto 2007) och av Journalismin tutkimuskeskus, gällande finskspråkiga tidningar (se Raittila & Vehmas 2005). Dessa utgör bakgrundskunskap som jag bygger vidare på. Andra viktiga källor är Kaarina Horstis (2005) avhandling, som handlar om medierapporteringen om asylsökande och mångkulturalism och Outi Lepolas (2008) avhandling gällande riksdagsdebatter om invandring och mångkulturalism på 1990-talet. I analysen använder jag kritisk diskursanalys, men tar inslag ur ramanalys och retorikanalys. Ett centralt begrepp i min avhandling är nyhetsgenre och jag undersöker hur nyhetens konventioner påverkar sättet på vilket frågor om invandring presenteras. Media bygger upp olika tolkningar av den sociala verkligheten genom att beskriva berättelser. Jag analyserar rapporteringen av den politiska debatten ur detta perspektiv och ser på vilka talarpositioner ges åt de olika politiska aktörerna i debatten. I rapporteringen om invandrargruppers ankomst till Finland var en krisinramning dominerande. Genom negativa metaforer konstrueras invandring som ett hot mot det finska samhället. Frågan om asylsökande, framom andra invandrargrupper, får mycket utrymme i tidningarna och bidrar till att rama in diskussionen om invandring i stort. I rapporteringen om den politiska debatten från perioden förekommer tillspetsad retorik mot invandring också från politiker ur de stora partierna. Genom denna retorik konstruerar man invandring som ett hot. Denna retorik tillhör den invandrarkritiska diskursen. Andra diskurser genom vilka man behandlar invandring i materialet är den arbetsrelaterade diskursen och den mångkulturella diskursen. Argument som stödjer sig mot dessa diskurser är dock mycket färre och hamnar i skymundan av den invandrarkritiska diskursen.

Samat säännöt, eri lopputulos - Vertaileva tapaustutkimus toisen sähkömarkkinadirektiivin toimeenpanosta Suomessa ja Ranskassa

Tutkimuksen kohde on toisen sähkömarkkinadirektiivin 2003/54/EY toimeenpano Suomessa ja Ranskassa. Direktiivin tavoitteena oli tarjota eurooppalaisille kuluttajille mahdollisuus valita sähköntoimittajansa heinäkuusta 2007 alkaen ja antaa kaikille energiayhtiöille mahdollisuus päästä kilpailemaan EU:n jäsenvaltioiden kansallisille markkinoille. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, miten Suomi ja Ranska toimeenpanivat tärkeimmät direktiivin vähittäismarkkinoita koskevat vaatimukset. Vaatimukset liittyvät markkinoiden avaamiseen, sähköverkkoon pääsyyn, verkkoliiketoiminnan valvontamalliin, julkisen palvelun velvoitteisiin sekä verkkoliiketoimintojen eriyttämiseen sähkön tuotannosta ja myynnistä. Tutkimuksessa selvitetään, missä määrin kyseiset vaatimukset saavutettiin ja miten tätä voidaan selittää. Toimeenpanot analysoidaan kolmen EU-toimeenpanotutkimuksen teorian avulla, jotka ovat yhteensopimattomuus, veto-pisteet ja kuuliaisuuden maailmat. Teoreettinen viitekehys rakennetaan yleisen toimeenpanotutkimuksen top-down -lähestymistapojen pohjalta. Tutkimusstrategiana on tapaustutkimus. Tutkimuksen tärkeimmät lähteet ovat viisi teemahaastattelua, sähkömarkkinoita koskeva akateeminen kirjallisuus, Euroopan unionin toimielinten raportit ja kohdemaiden viranomaistekstit. Tutkimuksen mukaan sekä Suomi että Ranska siirsivät direktiivin vähittäismarkkinoita koskevat vaatimukset kansalliseen lainsäädäntöönsä hieman määräajasta myöhässä. Kuitenkin maiden välillä on huomattavia eroja vaatimusten todellisessa toteutumisessa. Suomessa vaatimukset toteutuvat pääasiallisesti hyvin. Ranskassa tosiasiallinen markkinoiden avoimuus ja toimivuus voidaan kyseenalaistaa hintasääntelyn ja valtionyhtiö Électricité de Francen (EDF) hallitsevan markkina-aseman takia. EU-toimeenpanotutkimuksen teorioista Suomen ja Ranskan toimeenpanojen kulkua selittävät parhaiten yhteensopivuus ja kuuliaisuuden maailmat. Yhteensopivuuden teoriaa käyttämällä havaitaan, että molempien maiden toimeenpanoja selittää merkittävästi maiden sähkömarkkinoiden historia ja toimeenpanoa edeltänyt kehitys markkinoiden avaamisessa. Suomen toimeenpanon sujuvuudessa oli pitkälti kysymys siitä, että olennaisimmat direktiivin vaatimukset oli jo toteutettu ennen toisen sähkömarkkinadirektiivin toimeenpanoa. Suomalaisilla sähkönkäyttäjillä on ollut mahdollisuus valita vapaasti sähköntoimittajansa jo vuodesta 1997. Ranskan toimeenpanossa vanha monopolijärjestelmä tuli sopeuttaa uusien EU-sääntöjen mukaiseksi, mikä näkyi erityisesti monopoli-toimija EDF:n asemaan ja säädeltyihin sähkönhintoihin liittyvinä muutospaineina. Euroopan komission painostuksella havaittiin olevan merkittävä rooli Ranskan toimeenpanon käynnistymiselle. Tutkimus vahvistaa Suomen kuuluvan myös sähkömarkkinalainsäädännön toimeenpanon osalta kuuliaisuuden maailmat -typologiassa lainkuuliaisuuden maailmaan ja Ranskan toimeenpanon laiminlyönnin maailmaan. Typologian oletukset siitä, että EU-lainsäädännön toimeenpanoa Suomessa ohjaa kuuliaisuuden kulttuuri ja Ranskassa olettamus kansallisten toimintatapojen paremmuudesta, vahvistuivat. Veto-pisteet -teorian avulla havaittiin, että molemmissa maissa tärkeimmät toimeenpanon sisältöön liittyvät ratkaisut tehtiin käytännössä lakia valmistelleessa ministeriössä. Teorian vastaisesti toimeenpanon kesto ei tutkittavissa tapauksissa kuitenkaan riippunut instituutioiden tarjoamien päätöksenteon vaiheiden lukumäärästä, kuten lainsäädäntöprosessin vaiheiden paljoudesta vaan poliittisista tekijöistä, kuten hallituspuolueiden enemmistöstä parlamentissa.

Do Households Have Rational Expectations on Future Consumption? Evidence from the Finnish Consumer Survey

Ever since its initial introduction some fifty years ago, the rational expectations paradigm has dominated the way economic theory handles uncertainty. The main assertion made by John F. Muth (1961), seen by many as the father of the paradigm, is that expectations of rational economic agents should essentially be equal to the predictions of relevant economic theory, since rational agents should use information available to them in an optimal way. This assumption often has important consequences on the results and interpretations of the models where it is applied. Although the rational expectations assumption can be applied to virtually any economic theory, the focus in this thesis is on macroeconomic theories of consumption, especially the Rational Expectations–Permanent Income Hypothesis proposed by Robert E. Hall in 1978. The much-debated theory suggests that, assuming that agents have rational expectations on their future income, consumption decisions should follow a random walk, and the best forecast of future consumption level is the current consumption level. Then, changes in consumption are unforecastable. This thesis constructs an empirical test for the Rational Expectations–Permanent Income Hypothesis using Finnish Consumer Survey data as well as various Finnish macroeconomic data. The data sample covers the years 1995–2010. Consumer survey data may be interpreted to directly represent household expectations, which makes it an interesting tool for this particular test. The variable to be predicted is the growth of total household consumption expenditure. The main empirical result is that the Consumer Confidence Index (CCI), a balance figure computed from the most important consumer survey responses, does have statistically significant predictive power over the change in total consumption expenditure. The history of consumption expenditure growth itself, however, fails to predict its own future values. This indicates that the CCI contains some information that the history of consumption decisions does not, and that the consumption decisions are not optimal in the theoretical context. However, when conditioned on various macroeconomic variables, the CCI loses its predictive ability. This finding suggests that the index is merely a (partial) summary of macroeconomic information, and does not contain any significant private information on consumption intentions of households not directly deductible from the objective economic variables. In conclusion, the Rational Expectations–Permanent Income Hypothesis is strongly rejected by the empirical results in this thesis. This result is in accordance with most earlier studies conducted on the topic.

Kohti yksilöllistyvää perhettä? Perhe, sukupuoli ja seksuaalisuus suomalaisessa lainsäädäntökeskustelussa 2000-luvulla

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyviä käsityksiä perheestä, keskittyen erityisesti siihen miten perheen, sukupuolen ja seksuaalisuuden käsitteitä määriteltiin ja tuotettiin diskursiivisesti eduskunnan lainsäädäntökeskusteluissa 2000-luvun kuluessa. Tutkimusongelmaa lähestytään eduskunnassa vuonna 2000 ja 2001 käytyjen parisuhdelaki- ja vuonna 2005 käytyjen hedelmöityshoitolakikeskustelujen sekä vuonna 2009 parisuhdelain 9§:n muutoksesta käytyjen keskusteluiden kautta. Keskusteluja analysoidaan diskurssianalyysin avulla siitä lähtökohdasta käsin, että eduskunnassa käytyjen keskustelujen kautta osallistutaan yhteiskunnallisen todellisuuden rakentamiseen ja määrittelyyn. Eduskunnassa käydyillä keskusteluilla ja itse lainsäädännöllä voidaankin näin ollen katsoa olevan huomattavia ideologisia vaikutuksia yhteiskunnalle, liittyen esimerkiksi erilaisten perhemallien arvostukseen, sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin. Tutkimuksen perusteella voidaan lakiesitysten vastustajien ja puolustajien puheiden nähdä muodostavan varsin johdonmukaiset ja yhtenäiset, toisilleen vastakkaiset diskursiiviset kokonaisuudet. Puheesta löydettyjen diskurssien perusteella tutkielmassa on erotettu toisistaan konservatiivis-normatiiviseksi ja liberaalis-individualistiseksi nimitetyt diskursiiviset kokonaisuudet. Konservatiivis-normatiivisen diskursiivisen kokonaisuuden kautta ainoastaan heteroseksuaaliseen avioliittoon pohjaava ydinperhe nähtiin oikeana ja hyväksyttävänä perheenä. Tällaista perhettä pidettiin luonnollisena ja ehdottomana. Sen nähtiin perustuvan ulkopuoliseen kontrolliin sekä perinteestä johdettuihin sääntöihin ja varmuuksiin. Sukupuoli ymmärrettiin olemukselliseksi ja biologiaan perustuvaksi tilaksi. Sukupuoli jaettiin lisäksi puheessa kahtia ja sukupuolet nähtiin merkittävällä tavalla toisistaan eroaviksi. Lisäksi puheessa ylläpidettiin heteronormia erottamalla normaali ja luonnollinen heteroseksuaalisuus epänormaalista, epäluonnollisesta ja epäterveestä homoseksuaalisuudesta. Liberaalis-individualistisessa diskursiivisessa kokonaisuudessa perhemuodot nähtiin sitä vastoin moninaisina ja erilaiset perhemallit yhtä hyväksyttävinä ja tuettavina. Perheen katsottiin pohjaavan vapaaehtoisuuteen sekä yksilöiden väliseen tunnesiteeseen ja rakkauteen. Sukupuolia ei määritelty toisistaan eroaviksi eikä sukupuolta pidetty merkityksellisenä perheen tai vanhemmuuden käsitteiden kannalta. Sukupuoli nähtiin biologian sijaan sosiaalisesti ja performatiivisesti tuotetuksi. Puheessa pyrittiin lisäksi purkamaan heteronormia korostamalla hetero- ja homoseksuaalisuuden yhdenvertaisuutta ja samanlaisuutta. Lakiesityksen vastustajien näkemysten ja käsitysten voidaankin nähdä edustavan yhteiskunnan perinteisiksi miellettyjä, jo kauan vallalla olleita arvoja ja näkökulmia. Puolustajien puhe taas heijastaa uusia arvoja ja näkemyksiä, jotka mahdollisesti ovat valtaamassa paikkaansa vanhemmilta näkemyksiltä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kaupunkilaisia kehittämässä. Tutkimus suomalaisten kaupunkien rakentamista ihmisten julkisista rooleista.

Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisille kaupunkilaisille mahdollisia julkisen osallistumisen tapoja. Tutkimuskysymyksenä on, millaisia julkisen osallistumisen tapoja suomalaiset kaupungit ihmisille rakentavat. Tutkimuskysymys jaetaan kahteen osaan. Ensiksi, missä yhteydessä ja miten kaupungit ihmisistä ja heidän julkisesta osallistumisestaan puhuvat? Toiseksi, millaisia ihmisten julkisia rooleja, julkisen osallistumisen tapoja, kaupunkien puheessa rakennetaan? Ihmisten julkisen osallistumisen ongelmaa lähestytään päämies-agentti-teorian näkökulmasta sekä osana julkishallinnon historiallista kehitystä. Tutkimus kytkeytyy kriittisen hallinnon tutkimuksen traditioon. Samalla omaksutaan vaikutteita kehystämisen tutkimuksesta: muodollisten osallistumismahdollisuuksien sijaan tavoitteena on tunnistaa ihmisille käytännössä mahdollisia osallistumisen tapoja. Osallistumisen muotoja tarkastellaan roolin käsitteen avulla: roolit saavat tutkimuksessa ihmisille mahdollisia osallistumisen tapoja kokoavien käsitteiden aseman. Roolien rakentuminen ymmärretään dialektisena prosessina. Rooleihin tiivistyvät yhteiskunnassa vallitsevat käsitykset; samalla roolit nähdään normaalia ja sallittua osallistumista tuottavina tulkintatapoina. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdeksan suomalaisen kaupungin strategioista. Niitä tarkastellaan sekä kaupungin hallintoa ohjaavina asiakirjoina että kaupunkien puheena: strategiat kuvaavat kaupungin käsityksiä ihmisten julkisesta osallistumisesta. Strategioihin sisältyviä tulkintatapoja tutkitaan kriittisen diskurssianalyysin avulla. Tutkimuksen analyysiosassa kaupunkien puheesta syntyy yhtenäinen kuva. Kaupunkien ja ihmisten suhde rakentuu pitkälti päämies-agentti-teorian lähtökohtien mukaisesti: ihmiset nauttivat hyvinvoinnista, jota kaupungin hallinto heille tuottaa. Strategiat noudattavat kausaalisten tarinoiden kaavaa: kaupungin toiminta seuraa johdonmukaisesti sen omaksumista tavoitteista. Kaupunkien toimintaa kuvataan välttämättöminä vastauksina yhteiskunnallisiin muutosilmiöihin: tilaa kaupunkien tavoitteita ja toimenpiteitä koskevalle julkiselle keskustelulle ei synnytetä. Kaupunkilaisille osallistumisen mahdollisuuksia tarjotaan siellä, missä ne kaupungin hallinnon tavoitteenasettelua tukevat. Ihmisille rakennettavat osallistumisen mahdollisuudet liittyvät ennen kaikkea kaupunkien tuottamien palvelujen kehittämiseen: palvelujen käyttäjän rooli korostuu kaupunkien puheessa. Kaupungit tavoittelevat asiakaslähtöisyyttä ja yhteisöllisyyttä, jotka esitetään yksiselitteisinä, poliittisesti latautumattomina tavoitteina. Osallistumisesta tehdään kaupunkien puheessa epäpoliittista: mahdolliset intressikonfliktit pyritään sulkemaan kaupungin ja ihmisten suhteen ulkopuolelle. Ihmisten mahdollisuudet vaihtoehtoiseen, kyseenalaistavaan vaikuttamiseen puuttuvat. Kaupungit pyrkivät puheessaan tukemaan vain osaa ihmisten mahdollisista julkisen osallistumisen tavoista. Rajatutkin osallistumisen mahdollisuudet saattavat silti kohentaa ihmisten luottamusta kaupunkien kaltaisten julkisten instituutioiden toimintaan.

Ratsastustallien aikuiset tuntiratsastajat. Ratsastusharrastuksen merkitykset ja yhteisöllisyyden muodot.

Tutkielmani tarkastelee aikuisia ”tuntiratsastajia”, eli ratsastuskouluissa tunneilla ratsastavia aikuisia. Aikuisten ratsastajien määrä on kasvanut huomattavasti viime vuosina. Tarkastelen työssäniratsastusharrastuksen merkityksiä, harrastukseen liittyvää yhteisöllisyyttä ja naisten ja miesten eroja ratsastusharrastuksessa. Tutkielmani lähtökohtana on, että aikuiset eivät harrasta ratsastusta ”tyhjiössä”, vaan ratsastusharrastusta kehystävät arki ja työ. Tutkielmani perusteella ratsastusharrastus myös merkityksellistyy aikuisille sekä työn, että arjen kautta - kuin myös harrastukseen liittyvien asioiden kautta. Lajiin liittyvä yhteisöllisyys on puolestaan samanlaista kevyttä harrastuspohjaista yhteisöllisyyttä, kuin mistä sosiologiset postmoderneja yhteisöjä kuvaavat teoriat kertovat. Yhteisöllisyys rakentuu hevosten ja ratsastuksen ympärille. Aikuisten yhteisöllisyys ei ole myöskään sidottu tietylle tallille, vaan yhteisöllisyyttä voi ilmetä missä vain, missä aikuiset ratsastuksen harrastajat tapaavat toisiansa. Tutkielmassani tuon esille, että sukupuolella on merkitystä myös kevyessä harrastusyhteisöllisyydessä, vaikka postmodernit yhteisöteoriat eivät huomioi sukupuolta. Ratsastusharrastukseen liittyvässä toiminnassa naiset ja miehet ryhmittyvät myös sukupuolen perusteella, vaikka talleilla ratsastetaankin tyypillisesti ”sekaryhmissä”. Kyseenalaistan myös postmodernien yhteisöteorioiden näkemystä siitä, että yhteisöihin liitytään pelkästään omasta halusta. Tutkielmani mukaan ratsastuksen harrastajien yhteisöön kuulutaan kyllä halusta, mutta palkkatyö on harrastuksen mahdollistaja. Aikuiset tuntiratsastajat harrastavat ratsastusta tavoitteellisesti. Tutkielmani mukaan aikuiset etenevät harrastuksessa kahdella eri uralla: harrastajauralla ja yhteisöuralla. Harrastajauralla etenevät aikuiset haluavat kehittää ratsastustaitojaan ja yltää harrastuksessa yhä parempiin suorituksiin. Yhteisöuraa rakentavat aikuiset luovat puolestaan kontakteja muihin harrastajiin esimerkiksi toimimalla omassa ratsastusseurassaan tai tallin muissa ryhmissä. Kuvaamani urat ovat ideaalityyppejä siinä mielessä, että puhtaina ne eivät esiinny, vaan ratsastusharrastuksessa painottuvat aina enemmän tai vähemmän molemmat urat. Aikuisten tavoitteellisuus harrastuksessa on puolestaan samankaltaista, kuin mitä heillä on työelämässäkin. Tutkimukseni onkin osaltaan kuvaus keskiluokkaisesta elämäntyylistä, johon liittyy tavoitteellisuutta sekä työelämässä, että vapaa-ajan harrastamisessa. Tutkielmani aineisto koostuu 16 pääkaupunkiseutulaisen aikuisen tuntiratsastajan haastattelusta (8 naista ja 8 miestä). Lisäksi käytän lisänä ”tallipäiväkirjoja”, joita olen kirjoittanut kahdelta eri pääkaupunkiseutulaiselta ratsastustallilta. Aineiston analyysissa olen kiinnittänyt huomiota sekä siihen, mitä aikuiset ratsastusharrastuksesta ja toiminnastaan tallilla puhuvat, sekä siihen miten he tallilla päiväkirjojeni perusteella toimivat. Tutkielmassani olen käyttänyt muun muassa aikuisten vapaa-ajan ja arjen tutkimusta, sosiologisia postmoderneja yhteisöteorioita, harrastus- ja liikuntatutkimusta sekä tyttö- ja nuorisotutkimusta.

The EU and Institutional Twinning in Morocco - An inquiry into the motives of cooperation through discourse ethics

This study examines Institutional Twinning in Morocco as a case of EU cooperation through the pragmatic, ethical and moral logics of reason in Jürgen Habermas’s discourse ethics. As a former accession tool, Twinning was introduced in 2004 for legal approximation in the context of the European Neighborhood Policy. Twinning is a unique instrument in development cooperation from a legal perspective. With its long historical and cultural ties to Europe, Morocco presents an interesting case study of this new form of cooperation. We will analyse motives behind the Twinning projects on illegal immigration, environment legislation and customs reform. As Twinning is a new policy instrument within the ENP context, there is relatively little preceding research, which, in itself, constitutes a reason to inquire into the subject. While introducing useful categories, the approaches discussing “normative power Europe” do not offer methodological tools precise enough to analyse the motives of the Twinning cooperation from a broad ethical standpoint. Helene Sjursen as well as Esther Barbé and Elisabeth Johansson-Nogués have elaborated on Jürgen Habermas’ discourse ethics in determining the extent of altruism in the ENP in general. Situating the analysis in the process-oriented framework of Critical Theory, discourse ethics provides the methodological framework for our research. The case studies reveal that the context in which they operate affects the pragmatic, ethical and moral aspirations of the actors. The utilitarian notion of profit maximization is quite pronounced both in terms of the number of Twinning projects in the economic sphere and the pragmatic logics of reason instrumental to security and trade-related issues. The historical background as well internal processes, however, contribute to defining areas of mutual interest to the actors as well as the motives Morocco and the EU sometimes described as the external projection of internal values. Through its different aspects, Twinning cooperation portrays the functioning of the pragmatic, ethical and moral logics of reason in international relations.

We Are All Georgians: The Neoconservative Narrative on the Russia-Georgia War

In this thesis I examine the U.S. foreign policy discussion that followed the war between Russia and Georgia in August 2008. In the politically charged setting that preceded the presidential elections, the subject of the debate was not only Washington's response to the crisis in the Caucasus but, more generally, the direction of U.S. foreign policy after the presidency of George W. Bush. As of November 2010, the reasons for and consequences of the Russia-Georgia war continue to be contested. My thesis demonstrates that there were already a number of different stories about the conflict immediately after the outbreak of hostilities. I want to argue that among these stories one can discern a “neoconservative narrative” that described the war as a confrontation between the East and the West and considered it as a test for Washington’s global leadership. I draw on the theory of securitization, particularly on a framework introduced by Holger Stritzel. Accordingly, I consider statements about the conflict as “threat texts” and analyze these based on the existing discursive context, the performative force of the threat texts and the positional power of the actors presenting them. My thesis suggests that a notion of narrativity can complement Stritzel’s securitization framework and take it further. Threat texts are established as narratives by attaching causal connections, meaning and actorship to the discourse. By focusing on this process I want to shed light on the relationship between the text and the context, capture the time dimension of a speech act articulation and help to explain how some interpretations of the conflict are privileged and others marginalized. I develop the theoretical discussion through an empirical analysis of the neoconservative narrative. Drawing on Stritzel’s framework, I argue that the internal logic of the narrative which was presented as self-evident can be analyzed in its historicity. Asking what was perceived to be at stake in the conflict, how the narrative was formed and what purposes it served also reveals the possibility for alternative explanations. My main source material consists of transcripts of think tank seminars organized in Washington, D.C. in August 2008. In addition, I resort to the foreign policy discussion in the mainstream media.

Kulinaarinen kolmio analyysivälineenä

Tutkielman aiheena on ranskalaisen antropologin Claude Lévi-Straussin laajalti tunnettu malli, kulinaarinen kolmio, jonka Lévi-Strauss esitti alun perin primitiivistä mytologiaa käsittelevän tutkimusprojektinsa yhteydessä. Hänen mukaansa mallin avulla oli mahdollista esittää eräs tutkimuksen kohteena olevaa myyttiaineistoa jäsentävä syvärakenne. Myyttitutkimuksessaan Lévi-Strauss osoitti, että mallin avulla on mahdollista jäsentää ennen kaikkea erilaisia luonnon ja kulttuurin väliseen vastakkaisuuteen liittyviä ilmiöitä. Mallia on mahdollista käyttää myyttien ja niissä ilmenevän symbolisen ajattelun ohella myös konkreettisten ruokajärjestelmien analyysivälineenä. Mallia onkin sovellettu erilaisissa empiirisissä tutkimuksissa sekä määrättyihin empiirisiin ruokajärjestelmiin, että mitä erilaisimpiin kulttuurisiin ilmiöihin. Vaikka malli on ollut laajalti tunnettu ja synnyttänyt runsaasti keskustelua, ei siitä ole esitetty minkäänlaista systemaattista tulkintaa. Mallia koskeva keskustelu on ollut suurimmaksi osaksi kuvailevaa ja siihen kohdistetut kriittiset arviot ovat usein keskittyneet johonkin määrättyyn mallin aspektiin. Tutkielmani tehtävänä on täsmentää sitä, mistä mallissa on itse asiassa kyse ja millä tavalla Lévi-Strauss itse mallinsa mielsi. Tehtävä edellyttää mallin suhteuttamista sen taustalla olevaan teoreettiseen ja metodologiseen viitekehykseen. Tutkielmani ensimmäinen aineisto muodostuu Lévi-Straussin kulinaariseen kolmioon ja mallin taustalla olevaan viitekehykseen liittyvistä teksteistä. Erityisen keskeisiä lähteitä ovat artikkeli The Culinary Triangle ja myyttitutkimussarjan (Mythologiques) teokset. Tutkielman toisena tehtävänä on kartoittaa sitä, miten mallia on sovellettu erilaisissa empiirisissä tutkimuksissa ja millä tavalla nämä suhteutuvat Lévi-Straussin tapaan käyttää mallia ja hänen noudattamaansa tutkimusmetodologiaan. Keskityn kolmen mallia käyttävän tutkimuksen tarkastelemiseen ja erittelen sitä, millä tavalla ne suhteutuvat Lévi-Straussin tapaan käyttää mallia. Mallia soveltavat tutkimukset muodostavat opinnäytteeni toisen aineiston. Tutkielmani osoittaa, että malli on yleisestä luonteestaan johtuen altis erilaisille tulkinnoilla ja sovellusmahdollisuuksille. Tuon myös esille sen, millaisia reunaehtoja mallin soveltamiseen yleisesti liittyy ja millaisia seikkoja on otettava huomioon, kun mallia sovelletaan nyky-yhteiskuntiin. Vaikka mallia on mahdollista soveltaa hyvin erilaisiin ilmiöihin, ei sen avulla ole mahdollista käsitellä monia yhteiskuntatieteiden kannalta keskeisiä kysymyksiä.