Increase in the Quantum Yield of Photoinhibition Contributes to Copper Toxicity in Vivo1

The effect of copper on photoinhibition of photosystem II in vivo was studied in bean (Phaseolus vulgaris L. cv Dufrix). The plants were grown hydroponically in the presence of various concentrations of Cu2+ ranging from the optimum 0.3 μm (control) to 15 μm. The copper concentration of leaves varied according to the nutrient medium from a control value of 13 mg kg−1 dry weight to 76 mg kg−1 dry weight. Leaf samples were illuminated in the presence and absence of lincomycin at different light intensities (500–1500 μmol photons m−2 s−1). Lincomycin prevents the concurrent repair of photoinhibitory damage by blocking chloroplast protein synthesis. The photoinhibitory decrease in the light-saturated rate of O2 evolution measured from thylakoids isolated from treated leaves correlated well with the decrease in the ratio of variable to maximum fluorescence measured from the leaf discs; therefore, the fluorescence ratio was used as a routine measurement of photoinhibition in vivo. Excess copper was found to affect the equilibrium between photoinhibition and repair, resulting in a decrease in the steady-state concentration of active photosystem II centers of illuminated leaves. This shift in equilibrium apparently resulted from an increase in the quantum yield of photoinhibition (ΦPI) induced by excess copper. The kinetic pattern of photoinhibition and the independence of ΦPI on photon flux density were not affected by excess copper. An increase in ΦPI may contribute substantially to Cu2+ toxicity in certain plant species.

EUSAAR size distribution analysis database

Two years of harmonized aerosol number size distribution data from 24 European field monitoring sites have been analysed. The results give a comprehensive overview of the European near surface aerosol particle number concentrations and number size distributions between 30 and 500 nm of dry particle diameter. Spatial and temporal distribution of aerosols in the particle sizes most important for climate applications are presented. We also analyse the annual, weekly and diurnal cycles of the aerosol number concentrations, provide log-normal fitting parameters for median number size distributions, and give guidance notes for data users. Emphasis is placed on the usability of results within the aerosol modelling community. We also show that the aerosol number concentrations of Aitken and accumulation mode particles (with 100 nm dry diameter as a cut-off between modes) are related, although there is significant variation in the ratios of the modal number concentrations. Different aerosol and station types are distinguished from this data and this methodology has potential for further categorization of stations aerosol number size distribution types. The European submicron aerosol was divided into characteristic types: Central European aerosol, characterized by single mode median size distributions, unimodal number concentration histograms and low variability in CCN-sized aerosol number concentrations; Nordic aerosol with low number concentrations, although showing pronounced seasonal variation of especially Aitken mode particles; Mountain sites (altitude over 1000 m a.s.l.) with a strong seasonal cycle in aerosol number concentrations, high variability, and very low median number concentrations. Southern and Western European regions had fewer stations, which decreases the regional coverage of these results. Aerosol number concentrations over the Britain and Ireland had very high variance and there are indications of mixed air masses from several source regions; the Mediterranean aerosol exhibit high seasonality, and a strong accumulation mode in the summer. The greatest concentrations were observed at the Ispra station in Northern Italy with high accumulation mode number concentrations in the winter. The aerosol number concentrations at the Arctic station Zeppelin in Ny-Ålesund in Svalbard have also a strong seasonal cycle, with greater concentrations of accumulation mode particles in winter, and dominating summer Aitken mode indicating more recently formed particles. Observed particles did not show any statistically significant regional work-week or weekday related variation in number concentrations studied. Analysis products are made for open-access to the research community, available in a freely accessible internet site. The results give to the modelling community a reliable, easy-to-use and freely available comparison dataset of aerosol size distributions.

Agricultural microcredit and technical efficiency: The case of smallholder rice farmers in Northern Ghana

In the current study, we compared technical efficiency of smallholder rice farmers with and without credit in northern Ghana using data from a farm household survey. We fitted a stochastic frontier production function to input and output data to measure technical efficiency. We addressed self-selection into credit participation using propensity score matching and found that the mean efficiency did not differ between credit users and non-users. Credit-participating households had an efficiency of 63.0 percent compared to 61.7 percent for non-participants. The results indicate significant inefficiencies in production and thus a high scope for improving farmers’ technical efficiency through better use of available resources at the current level of technology. Apart from labour and capital, all the conventional farm inputs had a significant effect on rice production. The determinants of efficiency included the respondent’s age, sex, educational status, distance to the nearest market, herd ownership, access to irrigation and specialisation in rice production. From a policy perspective, we recommend that the credit should be channelled to farmers who demonstrate the need for it and show the commitment to improve their production through external financing. Such a screening mechanism will ensure that the credit goes to the right farmers who need it to improve their technical efficiency.

Älä ota ellet osaa. Kunnallinen raittiustyö ja raittiusdiskurssi Lohjan kunnassa 1973 - 1980

Tutkimukseni tarkastellaan kunnallisen raittiustyön alkuvaiheita Suomessa vuosina 1973 – 1980 Lohjan kunnassa toteutetun raittiustyön kautta. Tutkimuksessa selvitetään kunnan raittiuslautakunnan tuottamien tekstien avulla sitä, millä tavoin Lohjan kunnassa toteutettiin ja kuvattiin raittiustyötä tarkasteltavana ajanjaksona. Tutkimuksen aikarajaus perustuu kunnan ensimmäisen raittiustyöntekijän toimintakauteen. Keskeisenä tutkimusmenetelmänä työssä käytetään diskurssianalyysiä. Tutkimuksen lähteinä käytetään Lohjan kunnan raittiuslautakunnan pöytäkirjoja sekä Lohjan paikallislehdistössä julkaistuja, raittius- ja päihdeaiheisia tekstejä. Tutkimus osoittaa, että raittiustyön valtiollinen ohjaus ja lainsäädäntö alkoi 1970-luvun aikana ohjata työtä aiempaa voimakkaammin kansanterveystyön suuntaan. Kunnallisella tasolla raittiustyön diskurssi ja toteutus pohjautui vielä tutkimusjakson alussa järjestöpohjaiseen raittiustyöhön. Lohjan kunnassa työn kehittymiseen vaikutti merkittävällä tavalla raittiuslautakunnan 1973 saama työntekijäresurssi. Lohjan kunnalliselle raittiustyölle oli tyypillistä, että lakimuutoksiin reagointiin nopeasti ja ne näkyivät välittömästi raittiuslautakunnan toiminnassa. Erilaisiin käyttötilastoiden ja päihdetrendien muutoksiin reagointi oli hitaampaa ja joissakin tapauksissa niitä ei tuotu lainkaan kunnalliseen keskusteluun. Tässä tapauksessa raittiuslautakunnan tuottama diskurssi eroaa valtakunnallisten lehtien alkoholikirjoittelusta. 1970-luvun lopussa myös lohjalaisessa keskustelussa alettiin siirtyä sekä aiheissa että keskustelun sisällössä vahvemmin kohti kansanterveysajattelua Historiantutkimuksen näkökulmasta kyseessä on ensimmäinen, kunnallisesta raittiustyöstä ja sen paikallisesta toteutuksesta tehty tutkimus. 1970-luvulla raittiustyössä tapahtunut lakisääteinen kehitys näyttää toistuvan monilta osin myös 2010-luvun ehkäisevän päihdetyön muutoksissa. Tarkempi tutkimus 1970- ja 1980-luvulla toteutetusta raittiustyöstä voi antaa viitteitä ehkäisevän päihdetyön toteutukseen sekä siihen, millaisia haasteita muuttuva päihdekulttuuri tämän tyyppiselle työlle asettaa.

Oppimisen ja itsensä kehittämisen merkitys asiantuntijatyössä ikääntyneiden työntekijöiden näkökulmasta

Tutkimuksen aiheeksi muodostui työssä oppiminen ja ammatillisen osaamisen kehittäminen ikääntyneiden työntekijöiden näkökulmasta. Tavoitteena oli selvittää sitä miten ikääntyneet ja erityisesti lähellä eläkeikää olevat työntekijät kokevat uuden oppimisen ja ammatillisen osaamisen kehittämisen asiantuntijatyössä. Tämä työ on jatkoa kandidaatin tutkielmalleni, jossa on käsitelty samaa aihetta. Tutkimuksen kohderyhmäksi rajautui 60 vuotta täyttäneet asiantuntijatyötä tekevät henkilöt. Laadullisen tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastattelun keinoin. Aineisto koostuu kahdestatoista yksilöhaastattelusta. Haastattelut litteroitiin, jonka jälkeen ne analysoitiin teemoittelun avulla. Tutkimuksessa kävi ilmi, että ikääntyneille työntekijöille työ on merkittävä elämänsisältö ja osa identiteettiä. Haastateltavat kokivat iällä olevan vaikutusta siihen, miten opimme uusia asioita. Iän tuomia mahdollisia negatiivisia vaikutuksia oppimiseen ei kuitenkaan pidetty häiritsevinä, koska tilalle oli tullut uusia vahvuuksia, kuten kokemusta. Ikää ei koettu esteenä oppimiselle ja oppimiseen suhtauduttiin pääosin positiivisesti. Iällä tai lähestyvällä eläkkeelle jäämisellä ei tuntunut olevan vaikutusta ammatillisen osaamisen kehittämisen haluun. Osaamisen kehittämistä työelämässä haluttiin jatkaa eläkkeelle jäämisen asti. Yhtenä syynä tähän oli esimerkiksi se, että työtä ei olisi pystytty kunnolla hoitamaan, jos osaaminen olisi jäänyt jälkeen työelämässä vaadittavien tietojen ja taitojen kanssa. Osaamisen kehittäminen koettiin luonnollisena osana asiantuntijatyötä.

"Säilytetään kulttuuriperintöä tanssin avulla” : Paritanssiharrastajien jakamat erityisyydet, niiden motiivit ja merkitykset aineettoman kulttuuriperinnön jatkumossa

Kulttuuriperinnön pro gradu –tutkielmani käsittelee paritanssin harrastajien jakamia motivaatioita ja erityisyyksiä, joita määritän aineettoman kulttuuriperinnön näkökulmasta viimeisen sadan vuoden aikana. Tutkimukseni perustuu tarkastelun kautta hankittuihin aineistoihin, joissa olen perehtynyt kulttuuriperintö-, perinne- ja tanssitutkimuksiin sekä kirjallisuuteen. Tutkimuskohteeni on porilainen Happy Dance tanssikoulu, jonka sadan kyselyvastauksen avulla muodostan niitä johtopäätöksiä, joiden vuoksi harrastaminen koetaan merkittäväksi. Tutkimuksessa selvitän harrastamisen syitä, seurauksia ja merkityksiä, joiden välityksellä myös yhteiskunnallinen näkökulma korostuu. Kyselyvastausten analysointi pohjautuu laadulliseen tutkimusmenetelmään, jonka kautta määritän aineettoman kulttuuriperinnön liittyvän paritanssiharrastuksen jatkumoon. Vertaan saatuja tutkimustuloksia laadullisen tutkimusmetodin mukaisesti aikaisempiin teorioihin, joiden perusteella paritanssi on muuttunut juhla-, pyhä- ja arjenrytmittäjänä olleesta huvista, nykyisenlaiseksi jokapäiväiseksi harrastamiseksi. Paritanssin harrastajat määrittävät harrastamisen syiksi itsensä kehittämisen ja tanssikuvioiden oppimisen, jonka motivoivana tekijänä korostuu myös harrastuksen sosiaalisuus. Paritanssin sosiaalisuuden pääpaino on harrastajien keskinäisissä keskusteluissa ja tanssiparin koskettamisessa. Tutkimuksessa ovat esillä myös paritanssin liikunnallisuuden vaikutukset sekä yleiseen hyvinvointiin vaikuttavat yhteiskunnalliset näkökulmat. Tutkimuksen mukaan paritanssiharrastajat kohentavat omaa henkistä pääomaa tanssimalla, luoden samalla uutta aineetonta kulttuuriperintöä.