A Matter of Substance, January 2015

A publication of the IDPH Division of Behavioral Health to find out what's happening with Substance Abuse Prevention and Treatment.

A Matter of Substance, February 2015

A publication of the IDPH Division of Behavioral Health to find out what's happening with Substance Abuse Prevention and Treatment.

A Matter of Substance, March 2015

A publication of the IDPH Division of Behavioral Health to find out what's happening with Substance Abuse Prevention and Treatment.

A Matter of Substance, April 2015

A publication of the IDPH Division of Behavioral Health to find out what's happening with Substance Abuse Prevention and Treatment.

A Matter of Substance, May 2015

A publication of the IDPH Division of Behavioral Health to find out what's happening with Substance Abuse Prevention and Treatment.

A Matter of Substance, June 2015

A publication of the IDPH Division of Behavioral Health to find out what's happening with Substance Abuse Prevention and Treatment.

A Matter of Substance, July 2015

A publication of the IDPH Division of Behavioral Health to find out what's happening with Substance Abuse Prevention and Treatment.

A Matter of Substance, April 2016

A publication of the IDPH Division of Behavioral Health to find out what's happening with Substance Abuse Prevention and Treatment.

A Matter of Substance, May 2016

A publication of the IDPH Division of Behavioral Health to find out what's happening with Substance Abuse Prevention and Treatment.

Prevalence of frailty in middle-aged and older community-dwelling Europeans living in 10 countries.

BACKGROUND: Frailty is an indicator of health status in old age. Its frequency has been described mainly for North America; comparable data from other countries are lacking. Here we report on the prevalence of frailty in 10 European countries included in a population-based survey. METHODS: Cross-sectional analysis of 18,227 randomly selected community-dwelling individuals 50 years of age and older, enrolled in the Survey of Health, Aging and Retirement in Europe (SHARE) in 2004. Complete data for assessing a frailty phenotype (exhaustion, shrinking, weakness, slowness, and low physical activity) were available for 16,584 participants. Prevalences of frailty and prefrailty were estimated for individuals 50-64 years and 65 years of age and older from each country. The latter group was analyzed further after excluding disabled individuals. We estimated country effects in this subset using multivariate logistic regression models, controlling first for age, gender, and then demographics and education. RESULTS: The proportion of frailty (three to five criteria) or prefrailty (one to two criteria) was higher in southern than in northern Europe. International differences in the prevalences of frailty and prefrailty for 65 years and older group persisted after excluding the disabled. Demographic characteristics did not account for international differences; however, education was associated with frailty. Controlling for education, age and gender diminished the effects of residing in Italy and Spain. CONCLUSIONS: A higher prevalence of frailty in southern countries is consistent with previous findings of a north-south gradient for other health indicators in SHARE. Our data suggest that socioeconomic factors like education contribute to these differences in frailty and prefrailty.

Structured running program for health and performance promotion in hospital employees.

Introduction Our institution (University hospital) is encouraging physical activities for health through various popular sporting events in the city of Lausanne, the biggest of which is a road race of 2, 4, 10 and 20km. Objective To create an efficient and sustainable training program in preparation of the race for a group of motivated hospital employees without any prior experience with structured training and to identifying the benefits and limitations encountered.. Methods Subjects of various fitness levels were recruited by add and agreed to undergo lab and field testing before a 12-week 3 times/week running program, based on maximal aerobic speed (MAS-30/30 sec intervals), running technique exercises and endurance training. The interval session was the only one supervised. Their goal was the 10km (11 subjects) and the 20km (6 subjects). Results A group of 17 subjects (7 male and 10 female), mean age 36.6±7.3 years, VO2max 44.0±5.5 ml/kg/min, filed test interval MAS 15.1±2.4 km/h started the program. 2 were lost because of injury (while skiing). Adherence to interval sessions was excellent, although 3 weekly training sessions proved to be difficult for most of the subjects. Performance in the race was satisfying for all of them, 6/7 subjects having improved their running time from the previous year, the others participated for the first time and 7/8 completed the race satisfyingly, one DNF-ed because of sinusitis. Repeat MAS field test was available for 6 subjects, who improved by 5.9% (p<0.01). Subjectively, all of the participants were very satisfied with improvement, interaction with colleagues from various professions, and with self achievement and confidence. Conclusions Implementation of a structured training program for recreational or non-athletes can be very successful in creating a better self-confidence, a better working environment inside a hospital facility and obviously in improvement of physical fitness and athletic performance. Above all, it can only encourage health institutions to promote the health of their own employees through physical activity, which can allow people to connect through sports. As a result, subjects in this study tend to encourage other employees to be more active and are hungry for more advice and continued offers for physical activities benefiting both them and the institution through better efficiency at work and less absenteeism common to more active people.

Sotilaslentäjän fyysinen suorituskyky sekä työperäiset tuki- ja liikuntaelinoireet

Kirjallisuudesta välittyy useitten vuosikymmenten ajalta tietämys sotilaslentämisen fyysisestä kuormittavuudesta. G-voimista aiheutuva kuormittuminen näyttää johtavan joko akuutisti tai pitkäaikaisesti lentäjän tuki- ja liikuntaelimistön toimintakykyä alentaviin ongelmiin. Erityisesti on selvitetty niskan alueen työperäisten ongelmien syntyä, jolloin on havaittu lentotoiminnan fyysisen kuormittavuuden johtavan ennenaikaiseen rakenteelliseen rappeumaan, haittaa aiheuttavan oireen lisäksi. Kansainvälisen kirjallisuuden mukaan ammatista johtuvista eli työperäisistä oireista kärsii vähintään 2/3 kaikista sotilaslentäjistä. Tietyin edellytyksin lentäjien kaularangan alueen rappeuma on Suomessa hyväksytty ammattitaudiksi vuodesta 1995 alkaen. On arveltu, että hyvästä fyysisestä suorituskyvystä olisi apua tuki- ja liikuntaelin (TULE)-oireilun ennaltaehkäisemisessä ja toimintakyvyn ylläpitämisessä. Tutkimusnäyttö tästä on lentäjien osalta ollut toistaiseksi erittäin niukkaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten sotilaslentäjien työperäisen TULE-oireilun esiintyvyyttä, oireista koetun haitan tasoa, lentäjien fyysisen kunnon tasoja virkauran aikana ja näitten kaikkien välisiä yhteyksiä sekä työperäisen TULE-oireen merkitystä sotilaan toimintakykyyn. Tutkimus jakautui kahteen osaan. Poikkileikkauksena lentotoimintaperäisiä TULE-oireita kartoitettiin kyselytutkimuksella, johon vastasi vuositarkastuksen yhteydessä 267 lentäjää vuosina 2004-2005. Joukosta poimittiin ne 195 lentäjää, jotka olivat suorittaneet yleissotilaalliset kuntotestit puolen vuoden sisällä kyselyyn vastaamisesta, ja mitatut testitulokset yhdistettiin kyselytutkimusaineistoon. Tässä aineistossa toteutettiin fyysisesti erilailla kuormittuvien lentäjäryhmien välisiä vertailuja fyysisen kunnon, TULE-esiintyvyyden ja koetun haitan suhteen. Poikkileikkausosassa tutkittiin myös lentäjien virkauran aikaisia tasoeroja yleissotilaallisissa kuntotesteissä (n=195) verrattuna muihin suomalaisiin sotilaisiin. Lisäksi (N=289) selvitettiin ilmailulääketieteellisen tarkastuksen yhteydessä mitattuja, ns. ammatillisia fyysisiä erityisominaisuuksia eri ikäluokissa. Pitkittäisosassa seurattiin 67:n Hawk-suihkuharjoituskoneella aloittaneen Ilmavoimien sotilaslentäjien lentouran aikaista lentotoimintaperäisten TULE-oireitten esiintyvyyttä vuosien 1996 ja 2008 välillä. Lisäksi tutkittiin lentäjien kontakteja työterveyshuoltoon, oireen aiheuttamaa lentokelvottomuusaikaa, työn kuormituksen kumulatiivista kertymää lentotuntien lisääntyessä ja TULE-oireiden esiintyvyyden kannalta kriittisiä ajankohtia lentouran aikana. Tulokset osoittivat, että kaikki seurannassa olleet suomalaiset sotilaslentäjät kokivat jonkinasteisen lentotoimintaperäisen TULE-oireen uransa aikana. Niskan ammattitautiluokituksen tasoisen ongelman esiintyvyys oli 4 % koko lentäjäpopulaatiosta ja 10 % suihkuharjoituskonevaiheen jo läpäisseistä, mutta vastaavanlaisia TULE-ongelmia, ilman riittävää näyttöä ammattitaudista, esiintyi lähes joka kolmannella sotilaslentäjällä. Alaselän osalta lentäjät oireilivat lähes samassa määrin, mutta näitä oireita ei toistaiseksi ole mahdollista määrittää ammattitaudiksi. Lentäjät kävivät varsin vähän valittamassa oireistaan työterveyshuoltoon, jossa käytäneen vasta silloin, kun oire jo selvästi heikentää työtehtävissä vaadittavaa toimintakykyä. Merkittävin lentotoimintaperäisten oireitten esiintymisen kasvu ajoittui 200 Hawk-lentotunnin kohdalle, jolloin koneella saavutetaan eräänlainen optimaalinen G-indeksi eli taktisen liikehtelyn G-tasoylitysten vaihtelu. Tämän jälkeen lentäjät ovat erityisen alttiina akuuteille lennonaikaisille TULE-ongelmille. Oireitten esiintyminen kasvoi eksponentiaalisesti noin 600 lentotuntiin asti. Monimuuttujamallien mukaan työperäisen TULE-oireen esiintyvyysriskiä vähensivät alaraajojen hyvä motoriikka, korkeat valintapisteet ja korkea kaulan fleksion voimataso maksimaalisessa isometrisessä testissä. Yleissotilaallisilla kuntotasoilla ei ollut yhteyttä oireiluun, mutta lihaskunnoltaan voimakkaimmat lentäjät kärsivät tilastollisesti merkittävästi vähemmän haittaa lentotoimintaperäisistä TULE-oireistaan. Yleissotilaallisissa kuntotesteissä lentäjät olivat parempia kuin muut suomalaiset sotilaat. Aktiivisimman lentouran aikana, 30-40-vuotiaina, lentäjien fyysinen suorituskyky oli normaaliväestöön nähden vain keskimääräinen ja urheilijoihin nähden keskimääräistä heikompi. Käytännössä lentäjät eivät kyenneet ylläpitämään valintavaiheen fyysistä suorituskykyään edes kadettivaiheen loppuun asti. Huomattavaa oli lisäksi, että aktiivisen lentouran päätyttyä fyysinen kunto näytti jossain määrin palautuvan kohti lähtötasoa lentäjien ikääntymisestä huolimatta. Lentäjien valintavaiheen aikana mitatun fyysisen suorituskyvyn tason säilyminen aktiivisen lentopalveluksen loppuun asti vaatisi lentäjien fyysisen toimintakyvyn ylläpidon ja kehittämisen tehostamista koulutuksen ja työuran eri vaihessa. Tähän tavoitteeseen nähden Ilmavoimien fyysisen kasvatuksen järjestelyt vaikuttivat alimitoitetuilta. Operatiivisesti huolestuttavaa oli Ilmavoimien ohjaajien fyysisen suorituskyvyn heikentyminen silloin, kun heidän taitojensa puolesta olisi pitänyt olla suorituskykyisimpiä taistelutehtäviinsä. Myös lentäjän terveyttä ja toimintakykyä pitäisi pystyä reaaliaikaisemmin seuraamaan koko lentouran aikana. Ilmavoimille suositellaan moniammatillista lähestymistä sotilaslentäjien toimintakyvyn ylläpitämiseen ja terveysriskien hallintaan yhdessä liikunnan, työterveyshuollon, lentoturvallisuusalan ja operatiivisen suunnittelun asiantuntijoitten kanssa. Lisäksi suositellaan avoimempaa ja eettisesti kestävämpää suhtautumista ammattiin liittyvien terveysongelmien kuvaamiseen sekä fyysisen kunnon kysymyksiin jo lentäjien rekrytointivaiheessa.

Reference values for lung function tests: I. Static volumes

Static lung volume (LV) measurements have a number of clinical and research applications; however, no previous studies have provided reference values for such tests using a healthy sample of the adult Brazilian population. With this as our main purpose, we prospectively evaluated 100 non-smoking subjects (50 males and 50 females), 20 to 80 years old, randomly selected from more than 8,000 individuals. Gender-specific linear prediction equations were developed by multiple regression analysis with total lung capacity (TLC), functional residual capacity (FRC), residual volume (RV), RV/TLC ratio and inspiratory capacity (IC) as dependent variables, and with age, height, weight, lean body mass and indexes of physical fitness as independent ones. Simpler demographic and anthropometric variables were as useful as more complex measurements in predicting LV values, independent of gender and age (R2 values ranging from 0.49 to 0.78, P<0.001). Interestingly, prediction equations from North American and European studies overestimated the LV at low volumes and underestimated them at high volumes (P<0.05). Our results, therefore, provide a more appropriate frame of reference to evaluate the normalcy of static lung volume values in Brazilian males and females aged 20 to 80 years.

The exercise leader's gender and physique salience : effects on self-presentational concerns in an exercise context

Self-presentation is the process by which individuals attempt to monitor and control how others perceive and evaluate them (Leary, 1992; Leary & Kowalski, 1990). Self-presentational concerns have been shown to influence a number of exercise-related behaviours, cognitions, and affective responses to exercise (e.g., social anxiety). Social anxiety occurs when an individual wants to create a specific impression on others, but is unsure (s)he will be successful (Leary & Kowalski, 1995). Social physique anxiety (SPA) is a specific form of social anxiety related the evaluation of one's body (Hart, Leary, & Rejeski, 1989). Both social anxiety and SPA may act as deterrents to exercise (Lantz, Hardy, & Ainsworth, 1997; Leary, 1992), so it is important to examine factors that may influence social anxiety and SPA; one such factor is self-presentational efficacy (SPE). SPE is one's confidence in successfully making desired impressions on others (Leary & Atherton, 1986) and has been associated with social anxiety and SPA (Leary & Kowalski, 1995; Gammage, Martin Ginis, & Hall, 2004). Several aspects of the exercise environment, such as the presence of mirrors, clothing, and the exercise leader or other participant characteristics, may be manipulated to influence self-presentational concerns (e.g., Gammage, Martin Ginis et aI., 2004; Martin & Fox, 2001; Martin Ginis, Prapavessis, & Haase, 2005). Given that the exercise leader has been recognized as one of the most important influences in the group exercise context (Franklin, 1988), it is important to further examine how the leader may impact self-presentational concerns. The present study examined the impact of the exercise leader's gender and physique salience (i.e., the extent to which the body was emphasized) on SPE, state social anxiety (SSA), and state social physique anxiety (SPA-S) of women in a live exercise class. Eighty-seven college-aged female non- or infrequent exercisers (i.e., exercised 2 or fewer times per week) participated in a group exercise class led by one of four leaders: a female whose physique was salient; a female whose physique was non-salient; a male whose physique was salient; or a male whose physique was non-salient. Participants completed measures of SPE, SSA, and SPA-S prior to and following completion of a 30- minute group exercise class. In addition, a measure of social comparison to the exercise leader and other participants with respect to attractiveness, skill, and fitness was completed by participants following the exercise class. A MANOV A was conducted to examine differences between groups on postexercise variables. Results indicated that there were no significant differences between groups on measures ofSPE, SSA, or SPA-S (allp's > .05). However, when all participants were collapsed into one group, a MANOV A showed a significant time effect (F(3, 81) = 19.45,p < .05, 1')2= .419). Follow-up ANOVAs indicated that post-exercise SPE increased significantly, while SSA and SPA-S decreased significantly (SPE: F(I, 83) = 30.87,p < .001,1')2 = .27; SSA: F(I,83) = 11.09,p < .001, 1')2 = .12; SPA-S: F (1,83) = 42.79,p < .001, 1')2 = .34). Further, results of a MANOVA revealed that participants who believed they were less fit than other group members (i.e., made negative social comparisons) reported significantly more post-exercise SSA and SP A-S than those who believed they were more fit than the other participants (i.e., made positive comparisons; SSA: F(2, 84) = 3.46, p < .05, 1')2 = .08; SPA-S: F(2, 84) = 5.69, p < .05, 1')2 = .12). These results may indicate that successfully completing an exercise class may serve as a source of SPE and lead to reduced social anxiety and SPA-S in this population. Alternatively, characteristics of the exercise leader may be less important than characteristics of the other participants. These results also suggest that the types of social comparisons made may influence self-presentational concerns in this sample. Future research should examine how the type of social comparison (i.e., negative or positive) made to the other group members may either generate or reduce anxiety. Also, factors that contribute to the types of social comparisons made with other exercisers should be examined. Implications for practice and research are discussed.