Havainnollistavaa algebraa lukiolaisille matemaattisen kielentämisen näkökulmasta

Tämän tutkielman aiheena on lukion pitkän matematiikan syventävän kurssin laatiminen. Kurssi muodostuu algebrallisista käsitteistä lähtien joukko-opista. Tarkoituksena on tarkastella algebraan liittyviä määritelmiä ja tehtäviä erikoisesti matemaattisen kielentämisen näkökulmasta. Ryhmäteorian opiskelu on pitkän matematiikan lukio-opiskelijalle uusi ja abstrakti asia, joten teoriaa lähestytään kevyesti mahdollisia jatko-opintoja matematiikan parissa silmällä pitäen. Tutkielman alussa tarkastellaan matemaattisen kielentämisen taustaa ja sen vaikutusta opiskelijan ja opettajan näkökulmasta. Tällöin matemaattisen kielentämisen käsite tulee lukijalle tutuksi ennen varsinaista teorian käsittelyä. Erikoisesti harjoitustehtävissä matemaattinen kielentäminen konkretisoituu. Uutta asiaa opiskeltaessa on tärkeää käyttää erilaisia havainnollistuskeinoja.Tässä tutkielmassa kuvat ja matemaattista kielentämistä sisältävät harjoitustehtävät auttavat lisäämään ymmärrystä. Myös soveltavat laskuesimerkit tavallisesta arkielämästä motivoivat opiskelijaa. Tutkielman loppuun on koottu kaikkia lukuja käsittävä loppukoe ja sen ratkaisut. Tämä mallikoe on opettajalle suuntaa antava. Myös kaikki harjoitustehtävät ja esimerkit ovat helposti muokattavissa. Perustehtävien lisäksi jokaisen luvun lopussa on soveltavia ja haastaviakin tehtäviä.

Näkemyksiä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteuttamisesta ilmavoimien varusmiesperusyksikössä : kolmiportaisen upseerin koulutusohjelman tai sen osan suorittaneiden kokemana

Tutkimus selvittää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista henkilöstöryhmittäin ilmavoimien varusmiesperusyksiköissä. Tutkimuksen tiedonkeruu suoritettiin puolikonstruoidulla teemahaastattelulla kahdessa joukko-osastossa, joista viidessä varusmiesperusyksikössä. Tutkimus on laadullinen ja noudattelee fenomenologis - hermeneuttisen tutkimuksen perinteitä, pyrkien ymmärtämään ja tulkitsemaan tutkittavaa aihetta kolmiportaisen upseerin koulutusohjelman tai sen osan läpikäyneiden näkökulmasta. Tutkimuksen metodina on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä ja sen tuloksia on verrattu soveltuvin osin Tampereen Työelämän tutkimuskeskuksen (TTTK) vuonna 2011 suorittamaan tasa-arvoja yhdenvertaisuustutkimukseen Puolustusvoimissa. Tutkimuksen teoria pohjaa aiemman tutkimuksen tuloksiin, lainsäädäntöön ja tutkijan alkuolettamiin. Tutkimuksen päätutkimusongelman olen muotoillut seuraavasti: Miten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutuminen koetaan sukupuolittain ja henkilöstöryhmittäin ilmavoimien varusmiesperusyksiköissä? Vastatakseni tähän määritin tutkimuksen alatutkimusongelmiksi: 1. Miten sukupuolen merkitys koetaan työelämässä ilmavoimien varusmiesperusyksiköissä? 2. Millaisina Puolustusvoimien palkitsemiskäytännöt koetaan? 3. Millaisina koetaan mahdollisuudet kehittää itseään ja edetä uralla? 4. Miten upseerikoulutuksen kolmiportaisen tutkintorakenteen on koettu vaikuttaneen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kehitykseen ammattiryhmänä ja sen sisällä? Tutkimuksen keskeisiä havaintoja on, että vaikka sotilaiden keskuudessa sukupuolten tasaarvo toteutuukin kohtuullisesti, kohdistuu naisiin miehiä enemmän ennakko-odotuksia siten, että sukupuolesta voi olla haittaa esimerkiksi kehityskeskusteluun liittyvässä suorituksen arvioinnissa. Haastatellut yksiköiden esimiehet pääsääntöisesti kannattivat sukupuolten tasa-arvoa, joten tilanteen kehitys näyttää positiiviselta. Henkilöstöryhmien yhdenvertaisuus sen sijaan näyttää huonolta, eikä muutosta parempaan ole, ennen kuin Puolustusvoimat muuttaa palkkaus- ja vaativuudenarviointijärjestelmäänsä sellaiseksi, joka noudattaa samapalkkaisuusperiaatetta. Joukko-osastoissa henkilöstöryhmien yhdenvertaisuuden parantaminen on haasteellista, koska työn vaativuuden arviointi vahvistetaan keskustasolla siten, että se noudattaa valtakunnallista linjaa. Puolustusvoimien palkkaus- ja vaativuudenarviointijärjestelmä mahdollistaa esimerkiksi joukkueen kouluttajan tehtävästä maksettavan viittä erisuuruista palkkaa, joiden keskinäinen ero oli tutkimuksen tekohetkellä ilman henkilökohtaista palkanlisää jopa yli 400 euroa.

Mitä se työpaikkaohjaaja tekee? : henkilökunnan näkemyksiä ja kokemuksia työpaikkaohjaajista ja heidän toiminnastaan osana nuorten työntekijöiden osaamisen kehittämistä perusyksikössä

Vuonna 2007 perustetun uusimuotoisen aliupseeriston osaamisen kehittämisen painopiste on työelämässä tapahtuvassa oppimisessa. Sen tueksi on kehitetty työpaikkaohjaajajärjestelmää, jossa nimetty kokeneempi työntekijä pyrkii auttamaan uusia työntekijöitä ammatillisissa haasteissa sekä mentorin että tuutorin roolissa. Koska ohjaajajärjestelmä on ollut nyt käytössä 2–4 vuotta riippuen joukko-osastosta, on ajankohtaista selvittää, mitä työpaikkaohjaajalta perusyksiköissä odotetaan, miten odotukset näkyvät ja ilmenevät toiminnassa, millainen on hyvä ohjaaja sekä mitkä ovat ohjaamisen keskeisimmät haasteet ja ongelmat. Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin. Tutkimus on monitapaustutkimus, ja tutkimuksen kohteeksi valittiin Karjalan Jääkäripataljoonan ja Kainuun Tykistörykmentin esikunnan henkilöstöä, perusyksiköiden päälliköitä ja varapäälliköitä (n=11). Tutkittavilla on kokemusta valmistumisen jälkeen puolustusvoimien palveluksessa 3–25 vuotta, pääasiassa perusyksiköiden eri tehtävistä. Tutkimuksen aineisto muodostui avoimista lomakehaastatteluista ja teemahaastatteluista. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Perusyksiköiden kokeneen henkilöstön puute heijastui hieman tutkimustuloksiin. Tutkimustulosten mukaan perusyksiköissä on tarve työpaikkaohjaajille, jotka voivat tehdä tehtävää lähes täysipäiväisesti tai toimia ohessa joukkueen kouluttajana. Ohjaaminen ja ohjaamisen suunnitelmallisuus työpaikkaohjaajien hyvästä asenteesta huolimatta ei toteudu tällä hetkellä täysimääräisesti. Syynä on se, että kaikissa perusyksiköissä ei ole enää kouluttajatehtävissä kokeneita opistoupseereita, jotka voisivat toimia oman toimensa ohella työpaikkaohjaajina. Opistoupseereita on yksiköissä pääasiassa vääpelin tehtävissä, mutta tutkittavat henkilöt eivät nähneet vääpelin tehtävää soveltuvaksi työpaikkaohjaajalle. Syynä olivat vääpelin suhteellisen mittavat hallinnolliset työtehtävät. Tutkimuksen mukaan ohjaaminen tapahtuu pääasiassa noudattaen vanhoja olemassa olevia käytänteitä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että nykyisillä henkilöstöresursseilla ohjaamisen suunnitelmallisuus ja tavoitteen asettelu ovat haastavia ja mahdottomia tehdä, koska jo yhden henkilön poistuminen perusyksikön vahvuudesta saattaa romuttaa koko suunnitellun jakson. Ohjaajatoiminnassa tärkeimmäksi anniksi tutkittavat näkivät hiljaisen tiedon ja kokemusten kautta opittujen käytänteiden siirtämisen, samassa työympäristössä, esimerkin avulla nuoremmille. Lisäksi tutkimuksessa todettiin tärkeäksi ohjaajatoiminnan avulla perehdyttää uudet työntekijät laaja-alaisesti sotilaan ammattiin ja tukea heidän henkilökohtaista kasvuaan niin kouluttajana kuin ihmisenäkin.

Osataanko osaamista johtaa? : fenomenologis-hermeneuttinen tutkimus perusyksikön päällikköjen ja ammattialiupseerien kokemuksista osaamisen johtamisesta Panssariprikaatissa

Organisaatiossa työskentelevien henkilöiden osaamista pidetään nykypäivänä organisaatioiden menestymisen perustana. Organisaatioissa tapahtuva osaamisen johtaminen perustuu yksilöiden osaamisen kehittämiseen, osaamisen mahdollisimman tehokkaaseen hyödyntämiseen ja osaamisen muuttamiseen koko organisaation osaamiseksi. Puolustusvoimissa perusyksiköissä tapahtuva osaamisen johtaminen on korostunut sen jälkeen, kun uuden ammattialiupseeriston osaamisen kehittäminen päätettiin perustaa työssä oppimisen periaatteille. Samanaikaisesti perusyksikön päällikön rooli myös muun henkilöstön osaamisen johtajana on kasvanut. Tämän tutkimuksen tutkimusongelmana on selvittää, kuinka osaamista johdetaan Panssariprikaatin perusyksiköissä. Tutkimusongelmaa lähestytään fenomenologis-hermeneuttisella tutkimusmenetelmällä perusyksiköiden päälliköiden sekä perusyksikössä palvelevien ammattialiupseerien näkökulmista. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluilla ja tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimusongelma pyritään ratkaisemaan kolmen tutkimuskysymyksen avulla: 1. Minkälaisia käytännön mahdollisuuksia perusyksikössä on osaamisen johtamiseen ja kuinka niitä toteutetaan? 2. Kuinka perusyksiköissä tapahtuvaa osaamisen johtamista tuetaan? 3. Minkälaista on aliupseeriston osaamisen johtaminen perusyksiköissä? Tutkimuksen keskeisenä tuloksena esiin nousi yksiköiden erilainen henkilöstötilanne ja siitä johdettuna resurssit osaamisen johtamiseen. Monissa tapauksissa osaamisen johtamiseen ja sen kehittämiseen löytyisi halua niin esimiehiltä kuin yksilöiltäkin, mutta käytännön toteutukseen ei riitä aikaa eikä resursseja. Yksiköissä suhtauduttiin ristiriitaisesti joukko- osaston ja joukkoyksikön esikuntien tarjoamaan tukeen osaamisen johtamiseen liittyen. Toisaalta koettiin, että tukea on saatavilla resurssien puitteissa, mutta joissain tapauksissa esikuntien rooli osaamisen johtamiseen liittyen nähtiin passiivisena. Aliupseerit olivat pääosin tyytyväisiä kokemaansa osaamisen johtamiseen. Koulutusjärjestelmää pidettiin hyvänä, mutta mentorointia ja työpaikkaohjausta pidettiin liian lyhytkestoisena. Osaamisen kehittämisen prosesseja pidettiin työmotivaation kasvun ja sitoutumisen näkökulmasta erittäin tärkeinä, mutta pitkiä kursseja, joilta saavutettua osaamista ei voi hyödyntää päivittäisissä työtehtävissä, pidettiin turhauttavana.

Merivoimien varautuminen Neuvostoliiton Hangon tukikohtaa vastaan välirauhan aikana

Talvisodan päätyttyä 13.3.1939 Suomi joutui vuokraamaan Hankoniemen saaristoalueineen Neuvostoliitolle 30 vuodeksi laivastotukikohtaa varten. Vuokra-alueen kokonaispinta-ala oli yhteensä 115 neliökilometriä. Neuvostoliitto rakensi välirauhan aikana tukikohdasta vahvan rannikkolinnoituksen, jonka miesvahvuus oli jatkosodan alkaessa lähes 27 000 miestä. Sijaintinsa ja merellisen luonteensa takia päävastuu puolustuksesta Hangon vuokra-aluetta vastaan annettiin merivoimille. Merivoimien komentaja antoi joukoilleen tehtävän ryhmittyä puolustukseen ja eristää sekä varmentaa Hangon vuokra-alue. Varautumistehtävänä oli vuokra-alueen valtaus heti sodan alettua. Operatiivisia valmisteluja ja suunnittelua varten perustettiin 28.4.1940 Karjaan sotilaslääni, joka alistettiin myöhemmin merivoimille. Karjaan sotilasläänillä oli käytössään merivoimien rannikkopuolustuksen joukkoja sekä maavoimien yksiköitä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten merivoimat varautui Neuvostoliiton Hangon tukikohtaa vastaan välirauhan aikana. Tähän tutkimuksen pääkysymykseen haetaan vastausta seuraavien apukysymysten avulla: millaisen uhan tukikohta asetti, millaisia suunnitelmia merivoimat teki Hankoa vastaan, miten puolustus oli järjestetty Hangon lohkolla, mitä joukkoja merivoimilla oli asettaa tukikohtaa vastaan sekä miten ne oli perustettu ja koulutettu? Tämä tutkimus on asiakirjatutkimus, jossa lähdeaineiston sisältöä on analysoitu teemoittelemalla. Teemoina on käytetty tutkimuksen pää- ja apukysymyksiä. Tutkimuksen tärkeimpänä lähteenä on käytetty Kansallisarkiston arkistomateriaalia. Keskeisimpiä kokonaisuuksia ovat pääesikunnan, merivoimien esikunnan sekä Karjaan sotilasläänin esikunnan materiaalit. Tärkeän lähdekokonaisuuden muodostaa myös julkaistu kirjallisuus aiheeseen liittyen. Työssä on pyritty selvittämään mitä toimenpiteitä merivoimat tekivät vastatakseen siihen vaatimukseen minkä päämaja oli sille asettanut. Hangon tukikohta tuotti merivoimille suuria haasteita toimia Suomen rannikolla. Tukikohta jakoi rannikon kahtia ja hallitsi olemassaolollaan Suomenlahden suuta. Merivoimat aloitti varautumistoimenpiteet ryhmittämällä joukot puolustukseen ja aloittamalla linnoitustoimenpiteet tukikohdan ympärillä. Kesällä 1940 perustettu Karjaan sotilaslääni vastasi operatiivisista valmisteluista Hangon lohkolla merivoimien alaisuudessa. Karjaan sotilaslääni vastasi puolustusjärjestelyiden toteuttamisesta, perustamissuunnitelmista sekä hyökkäysoperaation suunnittelusta ja valmistelusta. Merivoimien joukoilla oli oltava korkea valmius vastata maahan kohdistuviin merellisiin uhkiin, mutta Hangon kohdalla valmius oli erittäin korkea. Joukkojen koulutukseen kiinnitettiin erityistä huomiota, sillä talvisodasta oli saatu paljon kokemuksia saaristotaisteluista. Puolustusvalmistelut ja kantalinnoittaminen eteni varsinkin Hankoniemen alueella ripeästi. Jatkosodan alkaessa varautumistoimenpiteet osoittautuivat riittäviksi, sillä vuokra-alue jouduttiin evakuoimaan 2.12.1941.

Epävirallinen organisaatio perusyksikössä

Tutkimuksessa tutkitaan ensimmäisiä kertoja Suomessa epävirallista organisaatiota ja sen esiintymistä perusyksikössä. Ryhmiä ja niiden välisiä suhteita on puolustusvoimissa tutkittu aiemmin vain varusmiesten, reserviläisten ja rauhanturvajoukon keskuudessa. Tutkimuksen kohteena on kaksi maavoimien perusyksikköä ja niiden peruskoulutettu henkilökunta. Tutkimuksessa epävirallista organisaatiota lähestytään teoreettisesti ja käsitellään tutkimuksen kannalta oleellisimmat käsitteet. Tutkimuksen empiirinen osa koostuu sosiometrisestä mittauksesta sekä haastatteluista. Tutkimus on epävirallisen organisaation esiintymisen ja muodostumisen kartoittamista. Tutkimus käsittelee vain tutkimuksessa mukana olleita perusyksiköitä, ja tulokset eivät ole yleistettävissä. Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja selittävä. Tutkimusmenetelmänä on sosiometrinen mittaus sekä puolistrukturoitu teemahaastattelu. Tutkimuskysymykset on laadittu vastaamaan tässä tutkimuksessa esiin tuleviin näkyvimpiin käyttäytymismuotoihin, tapahtumiin, uskomuksiin ja prosesseihin. Tämän työn tutkimusongelmat ovat: Millaisia epävirallisia ryhmiä ja ihmisten välisiä suhteita esiintyy tutkimuksen kohteena olevissa perusyksiköissä sosiometristen mittausten perusteella? Miten epäviralliset ryhmät ovat määräytyneet? Esiintyykö epävirallisia johtajia ja miten he määräytyvät? Miten havaitut epäviralliset ryhmät vaikuttavat työskentelyyn tutkimuksen kohteena olleissa perusyksiköissä? Tutkimuksessa havaittiin, että perusyksikön henkilökunnan keskuudesta pienryhmiä syntyy herkimmin kaverisuhteiden, harrastusten, ikäryhmien ja kurssitoveruuden perusteella. Tällaiset ryhmät ovat enimmäkseen kahden tai kolmen henkilön muodostamia eivätkä haittaa organisaation toimintaa. Kaverisuhteilla ei näyttäisi olevan suurta merkitystä, kun yksikössä valitaan mieluisia työpareja. Perusyksiköissä pyritään tukemaan vanhempia kouluttajia nuorempien tutorina ja epävirallisena johtajana. Lisäksi perusyksiköissä käytetään paljon hyväksi kaverisuhteita. Niiden avulla hoidellaan paljon päivittäisiä asioita ja samalla pyritään helpottamaan omaa työntekoa. Pienryhmät näyttelevät henkilökunnan keskuudessa melko suurta osaa, mutta niiden olemassaoloa ei yksiköissä välttämättä osata hahmottaa. Epävirallista organisaatiota käytetään paljon hyödyksi päivittäisissä töissä, mutta hyödyntäminen ei ole kuitenkaan systemaattista.

Tiimioppiminen reserviupseerikoulutuksessa

Tiimioppiminen on opetusstrategia, jonka tavoitteena on tukea toimintakykyisten sotilasjohtajien tuottamista yhdistämällä yhteistoiminnallinen oppiminen, johtajavalmiuksien kehittäminen ja oppimistiimien tiimiytyminen yhdeksi käytännölliseksi kokonaisuudeksi. Tiimioppimisessa yhdistyvät johtamisen, sosiaalipsykologian ja oppimisen teoriat sotilasympäristössä. Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää voidaanko tiimioppimisen avulla saavuttaa lisäarvoa reserviupseerikoulutuksessa. Tutkimusjoukkona toimivat reserviupseerikurssin sotilaspoliisikomppanian upseerioppilaat, joiden kouluttamisessa hyödynnettiin tiimioppimista. Tutkimuksella avulla selvitettiin millaisia vaikutuksia tiimioppimisella oli reserviupseerikurssin koulutuksessa ja miten tiimioppimisen toteutusta voitaisiin saatujen kokemusten perusteella kehittää. Tutkimus voidaan luokitella tapaustutkimukseksi. Tutkimus rajattiin käsittelemään maavoimien reserviupseerikurssin koulutusta. Metodologisena valintana oli aineistollinen ja menetelmällinen triangulaatio, jonka toteuttamisessa hyödynnettiin tietokoneavusteisia analyysejä. Tiimioppimisen kokonaisvaikutukset olivat lievästi positiivisia. Tiimioppimiskokeilun suurimmat positiiviset vaikutukset upseerioppilaiden kehittymiseen olivat johtajavalmiuksissa sekä tiimiytymisprosessiin liittyvien ryhmäilmiöiden ymmärryksessä. Kaikkia tiimioppimisen teorian mukaisia positiivisia vaikutuksia ei kuitenkaan pystytty toteamaan, koska tiimioppimisen toteuttamistavassa ei täysin onnistuttu. Tiimioppimisen toteutusta pitää kehittää ja kouluttajien täydennyskoulutusta lisätä, jos tiimioppimista halutaan toteuttaa reserviupseerikurssilla laajemmin. Tutkimuksen tulokset voidaan yleistää käsittelemään koko reserviupseerikurssia. Tulosten yleistäminen on mahdollista, olosuhteet ja koulutustavoitteet huomioiden, myös johtajakoulutukseen yleisesti.

Suomalaisen rauhanturvaajajoukon huolto Suezilla 1956–1957 ja Kyproksella 1964–1977

Suomalaiset ovat osallistuneet Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvatyöhön sen alusta lähtien vuodesta 1956. Rauhanturvatyön luonne on viime vuosina muuttunut, mutta rauhanturvaajia tarvitaan edelleen. Rauhanturvajoukon toiminnan takaamiseksi tarvitaan erilaisia taustatekijöitä, joita ilman joukko ei kykene toimimaan tai sen suorituskyky laskee oleellisesti. Taustatekijöistä huolto on joukon toiminnan kannalta tärkein ja sen täytyy olla kunnossa siinä vaiheessa, kun rauhanturvajoukko lähetetään toimintaalueelle. Tämä tutkimus keskittyy kahteen ensimmäiseen YK:n rauhanturvaoperaatioon, joissa Suomi oli mukana. Tutkimus käsittelee suomalaisen rauhanturvajoukon huoltoa ja siihen liittyviä ongelmia Suezilla 1956 – 1957 sekä Kyproksella 1964 – 1977. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten huollon järjestelyt onnistuivat sekä analysoida, miten kyettiin ottamaan huomioon ensimmäisen operaation kokemukset Suezilla seuraavassa operaatiossa Kyproksella. Tutkimusaineistona ovat olleet julkiset asiakirjat, rauhanturvatoiminnasta kirjoitetut kirjat ja artikkelit sekä kahden rauhanturvatyöhön osallistuneen henkilön haastattelu. Tutkimusmenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällön analyysiä, jolla tarkoitetaan teoreettista asiakirjoihin ja kirjallisuuteen perustuvaa kuvailevaa tutkimusta eli empiiristä tutkimusta. Tutkimuksessa ilmeni, että rauhanturvaoperaation huoltojärjestelmässä esiintyi runsaasti ongelmia. Ongelmista huolimatta huolto kyettiin toteuttamaan hyvin. Omavaraisuuden lisääminen Kyproksen operaation alkuaikoina olisi auttanut monessakin huoltoon liittyvässä asiassa ja ongelmatilanteessa. Vaikka YK lupasikin luovuttaa operaatioon osallistuville maille tietyt tarvikkeet toimialueella, niin toimitusten hitauden ja niissä ilmenevien muiden epäkohtien vuoksi olisi ollut tarpeellista olla mahdollisimman pitkään omavarainen operaation alkuvaiheissa. Jo Suezin operaatio näytti sen, että mitä omavaraisempi joukko on, sitä paremmin se kykenee aloittamaan toiminnan alueella.

Nuoren upseerin asema perusyksikön varapäällikkönä

Sotilasopetuslaitoksista valmistuvat nuoret upseerit kohtaavat perusyksikön varapäällikön vaativat tehtävät usein jo uransa alkuvaiheessa. Tämä asettaa heille suuria haasteita. Varapäälliköt ovat perusyksikön hierarkiassa toisena heti yksikön päällikön jälkeen. Varapäällikkö toimii perusyksikön kouluttajakunnan esimiehenä johtaen huomattavasti itseään kokeneempia kouluttajia. Lisäksi perusyksikön varapäällikön tehtäviin kuuluu suunnitella muun muassa koulutuskausisuunnitelmia, viikko – ohjelmia sekä henkilöstön käyttöä. Tutkimuksella pyrittiin kartoittamaan yksikön varapäällikön tärkeimpiä ammatillisia valmiuksia, perusyksikön sosiaalista ympäristöä sekä sosiaalisen aseman muodostumiseen vaikuttavia tekijöitä. Sosiaalista asemaa tutkittaessa näkökulmana oli yksilön vaikuttamismahdollisuudet sosiaalisessa ympäristössä. Tutkimuksen tutkimuskysymykset olivat seuraavat: Pääkysymys: Miten nuoren upseerin ammatilliset valmiudet vaikuttavat sosiaalisen aseman muodostumiseen perusyksikössä? Alakysymykset: Mitkä ovat varapäällikkönä toimivan nuoren upseerin olennaiset ammatilliset valmiudet ja miten ne ilmenevät? Mistä eri elementeistä sosiaalinen asema muodostuu ja mitkä ovat sen ulottuvuudet perusyksikössä? Mistä elementeistä perusyksikön sosiaalinen ympäristö muodostuu? Tutkimuksen aineisto kerättiin Karjalan Prikaatiin, Porin Prikaatiin ja Pioneerirykmenttiin lähetetyllä postikyselyllä. Kyselystä saatu aineisto analysoitiin käyttäen laadullisen tutkimuksen aineistolähtöistä sisällön analyysia. Tutkimukseen osallistui kaksi perusyksikköä kustakin joukko – osastosta. Tutkimuksen otos oli yhteensä 23 henkilöä. Kyetäkseen toimimaan menestyksellisesti tehtävässään varapäälliköllä tulee olla erittäin laajat tiedot ja taidot tehtävässään. Ammattitaitoisen varapäällikön tulee omata ammatillisia valmiuksia niin henkilökohtaisten tietojen ja taitojen kuin perusyksikön toiminnan suunnittelun ja johtamisen aloilta. Kun varapäällikkö onnistuu osoittamaan ammattitaitonsa onnistuneilla käytännön suorituksilla, on hänen mahdollista vahvistaa sosiaalista asemaansa perusyksikön sosiaalisessa ympäristössä siten, että hän kykenee vaikuttamaan työyhteisössään virallisen aseman tuoman asemavallan lisäksi myös persoonallisella vallalla.

Sotatieteiden maisterien valmiudet hiihdon opettamiseen varusmiehille

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää minkä tasoisina hiihdonopettajina valmistuvat sotatieteiden maisterit itseään pitävät ja minkälaista koulutusta heille annetaan hiihdon opettamisesta varusmiehille. Kyselyn avulla pyritään kartoittamaan sotatieteiden maistereiksi opiskelevien kykyä opettaa varusmiehiä hiihtämään, heidän omaa hiihtotaitoaan, heidän hiihtoaktiivisuuttaan vapaa-aikana sekä heidän mielipiteitään saamastaan hiihdonopettajakoulutuksesta sotatieteiden maisteriksi opiskelun aikana. Tutkimuksessa verrataan myös sotatieteiden maisterien saamaa hiihtokoulutusta siviilipuolella annettavaan hiihtokoulutukseen. Saatavien tulosten perusteella pyritään löytämään kehitysmahdollisuuksia hiihdon opettamiseen. Tutkimukseni pääkysymykseksi muodostui seuraavanlainen kysymys: Minkä tasoisina hiihdonopettajina valmistuvat sotatieteen maisterit itseään pitävät ja luottavatko he omiin taitoihinsa? Tutkimukseni alakysymyksiksi muotoutuivat seuraavat kysymykset: Mitä mieltä valmistuvat sotatieteiden maisterit ovat saamastaan hiihdonopetuskoulutuksesta, onko sitä riittävästi ja onko se laadullisesti hyvää? Minkälaiseksi valmistuvat sotatieteiden maisterit arvioivat oman hiihtotaitonsa tason? Kuinka paljon sotatieteiden maistereiksi opiskelevat harrastavat hiihtoa vapaa-ajallaan? Minkä tasoista sotatieteen maistereille annettava hiihtokoulutus on verrattuna siviilipuolen hiihdonopettajille annettuun hiihtokoulutukseen? Miten sotatieteiden opiskelijoiden hiihtokoulutusta voisi kehittää? Tutkielmani lähtökohdista laadin seuraavanlaisen hypoteesin: Sotatieteiden maisterit saavat mielestään tarpeeksi teoriaopetusta hiihtämisestä, mutta tekniikkaopetusta pitäisi olla enemmän. He pitävät itseään suhteellisen hyvinä hiihdonopettajina. Sotatieteen maistereille annettava hiihtokoulutus on lähes samalla tasolla kuin siviilipuolella annettava I-tason hiihtovalmentajatutkinto. Sotatieteen maisteriksi opiskelevat harrastavat hiihtoa omalla ajalla vaihtelevasti, kuitenkin suurin osa harrastaa hiihtoa erittäin vähän. Tutkimusmenetelmänä käytän tutkielmassani pääasiassa kvantitatiivistä survey-tutkimusta. Lisäksi tulen vertaamaan sotatieteiden maisterien saamaa hiihtokoulutusta I-tason hiihtovalmentajatutkintoon. Kirjallisuuskatsauksen avulla olen perehtynyt aiheesta ennen tehtyihin tutkimuksiin. Tutkielmani avulla ratkaisen asettamani tutkimusongelmat, jotka joko vahvistavat hypoteesiani tai kumoavat sen. Pääsääntöisesti valmistuvat sotatieteiden maisterit luottavat kykyihinsä opettaa hiihtoa varusmiehille. He pitävät omaa hiihtotaitoansa kohtalaisen hyvänä ja näin kykenevät toimimaan hyvänä esimerkkinä hiihtoa opetettaessaan. Valmistuvat sotatieteiden maisterit pitävät saamaansa koulutusta hiihdon opettamisesta ja hiihtämisestä mielekkäänä ja teoriaosaltaan riittävänä, kuitenkin hiihtotekniikoiden harjoittelemista olisi toivottu huomattavasti enemmän, samoin myös normaalia hiihtämistä. Valmistuvien sotatieteiden maisterien hiihtoaktiivisuus vapaa-ajalla oli yllättävän runsasta kohtalaisen suurella joukolla, kuitenkin löytyi myös joukko henkilöitä jotka eivät harrasta hiihtoa vapaa-ajalla ollenkaan. Verratessani sotatieteiden maisterien saamaa hiihtokoulutusta I-tason hiihtovalmentajatutkintoon huomasin että sotatieteiden maisterit saavat jopa hieman laajemman koulutuksen hiihdon opettamisesta. Hiihtokoulutusta haluttiin kehittää lisäämällä hiihtoharjoittelun ja hiihdon määrää. Hiihtokoulutus haluttiin tapahtuvan tasoryhmissä ja tasaisemmin koko opiskelun ajalle jaoteltuna. Koululle toivottiin myös hankittavan normaaleja hiihtosuksia, jotta kaikki pääsisivät tutustumaan myös niillä hiihtämiseen.

Kadettien fyysisessä kunnossa tapahtuneet muutokset 82. - 91. kadettikurssien välillä taistelukelpoisuuden näkökulmasta

Tässä tutkielmassa pyrittiin selvittämään kadettien tämän hetkinen fyysisen kunnon taso ja tutkimaan, miten fyysinen kunto on muuttunut viimeisen yhdeksän vuoden aikana peräkkäisillä kadettikursseilla taistelukentän näkökulmasta. Sotilailta edellytetään vähintään 51,3 - 55 ml/kg/min hapenottokykyä ollakseen taistelukelpoisia. 12- minuutin juoksutestissä tämä edellyttää vähintään 2800 metrin tulosta. Lihaskuntotestissä vaaditaan vähintään hyvää tulosta. Tämän perusteella olen asettanut tutkimuksen tavoitteeksi selvittää, vieläkö kadettien nykyinen kunto vastaa taistelukelpoisuuden edellyttämää tasoa. Kadettien fyysistä kuntoa mitataan kestävyyden osalta 12- minuutin juoksutestillä ja lihaskuntoa viisiosaisella lihaskuntotestillä. Lisäksi kadetit juoksevat valojänistestin, joka mittaa kadettien maksimaalista hapenottokykyä. Tämä tutkimus täydentää jo tehtyjä tutkimuksia. Tutkittavana joukkona käytettiin maa- ja merivoimien kadetteja, jotka ovat aloittaneet opintonsa vuosina 1995 - 2004. Tutkimuksessa etsittiin vastausta seuraaviin tutkimuskysymyksiin: - Miten kadettien fyysinen kunto on muuttunut vuodesta 1995 vuoteen 2004? - Millä tasolla kadettien fyysinen kunto on tällä hetkellä taistelukentän näkökulmasta? - Mikä merkitys antropometrialla on fyysiseen kuntoon? - Millaisia eroja on havaittavissa eri puolustushaarojen sekä sukupuolten välillä? Tutkimus osoitti, että kadettien fyysinen kunto on laskenut asteittain vuodesta 2000 lähtien. Maksimaalinen hapenottokyky laski vuodesta 1995 vuoteen 2002 4,1 ml/kg/min eli 6,7%. Muutos oli tilastollisesti erittäin merkitsevä (p=0,000). Vuosina 1995 - 2000 kadetit saavuttivat 12- minuutin juoksutestissä keskimäärin 2972 metrin tuloksen, nuorimpien kadettien savuttama tulos oli enää 2817 metriä. Kestävyys laski viiden vuoden aikana lähes 5%. Merikadettien tulokset ovat kaikissa testeissä jääneet noin kaksi prosenttiyksikköä maavoimien kadettien tuloksista. Tulosten perusteella nykyisten kadettien fyysinen kunto jää alle taistelukelpoisuudelle määritetyn vaatimustason. Tulos on lähes samansuuntainen kaikilla kadeteilla puolustushaarasta tai sukupuolesta riippumatta.Tutkimuslähteinä on käytetty kirjallisuutta ja kadettien fyysisen kunnon testituloksia.

Varusmiesten fyysisen kunnon tila Lentosotakoulussa

Varusmiesten fyysinen kunto puhuttaa tämän päivän mediassa säännöllisesti. Alokkaiden fyysinen kunto on heikentynyt vähitellen vuoden 1987 jälkeen ja erityisesti kestävyyden osalta. Vuonna 1987 keskiarvo 12 minuutin juoksutestissä oli reilut 2700 metriä ja vuonna 2002 keskiarvo oli tippunut 2450 metriin. Lisäksi kestävyyskunnon osalta vuosien 1987 ja 2000 välisenä aikana on kiitettävä- ja hyväkuntoisten määrä vähentynyt 70 prosentista 41 prosenttiin. Vastaavasti tyydyttävä / huonokuntoisten määrä on lisääntynyt 30 prosentista 59 prosenttiin. Myös lihaskuntotesteissä on ollut samansuuntainen kehitys. Tutkimuksia varusmiesten kunnon tilasta on puolustusvoimissa tehty viimeaikoina muutamia, mutta ne ovat painottuneet pääasiassa maavoimien varusmiehiin. Itse haluaisinkin selvittää tässä tutkimuksessa mikä on ilmavoimien tilanne ja erityisesti Kauhavan Lentosotakoulun tilanne. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mikä on varusmiesten fyysisen kunnon tila Kauhavan Lentosotakoulussa ja onko fyysisen kunnon tilanteessa tapahtunut muutosta vuosien 1999–2004 välisenä aikana. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään onko erikoisjoukkojen varusmiesten ja niin sanottujen tavallisten varusmiesten fyysisen kunnon tilassa eroja. Tutkimus on kvantitatiivinen poikkileikkaustutkimus, jossa aineiston analysoinnissa käytetään hyväksi tilastollisia menetelmiä. Kohdejoukkona ovat Kauhavan Lentosotakoulun varusmiehet vuosien 1999–2004 ajalta, eli ohjaajan alkeiskurssit 74–79 ja tukikohtakomppanian saapumiserät 1/1999–2/2004. Vapaaehtoisessa asepalveluksessa olevia naisia ei oteta huomioon vähäisen lukumäärän vuoksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mikä on varusmiesten fyysisen kunnon tila Kauhavan Lentosotakoulussa ja onko fyysisen kunnon tilanteessa tapahtunut muutosta vuosien 1999–2004 välisenä aikana. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään onko erikoisjoukkojen varusmiesten ja ns. tavallisten varusmiesten fyysisen kunnon tilassa eroja. Tutkimuksessa tuli ilmi, että Lentosotakoulun tukikohtakomppanian varusmiesten fyysinen kunto on lähellä koko puolustusvoimien varusmiesten keskiarvoa. Ohjaajan alkeiskurssilaisten kunto on keskiarvoa selvästi parempi. Eroja erikoisjoukkojen ja niin sanottujen tavallisten varusmiesten fyysisessä kunnossa on ja ero on ohjaajan alkeiskurssin hyväksi. Ajallisesta kehityksestä vuosien 1999–2004 välillä voi vain todeta, että muutosta on ollut, mutta selkeää suuntaa ei kyseisellä aika välillä ollut.

Liikekannallepanoryhmän osaamisen kehittäminen

Tutkimuksen lähtökohtana on tuottaa liikekannallepanoryhmän kertausharjoituskoulutukselle tavoitteelliset perusteet. Tutkimusmenetelmänä käytettiin deduktiivista sisällönanalyysia, jolloin aineiston ryhmittely perustui olemassa oleviin luokkiin. Nuo Luokat muodostuivat puolustusvoimien osaamisluettelon mukaisista osaamisalueista. Tutkimuksessa valittiin ilmiötä kuvaavaksi aineistoksi liikekannallepanoupseerin opas, joka on tarkoitettu käytettäväksi liikekannallepanoryhmän koulutuksessa. Opas soveltuu ilmiötä kuvaavaksi lähteeksi sen kattavan sisällön vuoksi. Kirja kuvaa yleisluonteisesti ne asiat, joista liikekannallepanoryhmän on suoriuduttava perustaessaan sodan ajan joukkoja perustamispaikalla Tutkimuksen pääongelma on: Millaiset osaamisalueet ja –sisällöt muodostavat liikekannallepanoryhmän koulutuksen perusteet? Osaongelmina ovat: 1. Miten liikekannallepanoupseerin opas yhdessä puolustusvoimien osaamisluettelon kanssa soveltuu liikekannallepanoryhmän osaamisalueiden ja – sisältöjen määrittämiseen? 2. Mitä oppimista tukevia teoreettisia keinoja tulisi huomioida liikekannallepanoryhmän koulutuksessa? . Tämän tutkimuksen perusteella liikekannallepanoryhmän osaamisen kehittämisessä tulisi huomioida mm seuraavat asiat: - ryhmällä tulee olla oppimisen motivoimiseksi selkeät osaamisalueet, joihin he oppimisensa kohdistavat harjoituksissa - ryhmällä tulee olla selkeä kuva kokonaistoiminnasta - liikekannallepanoupseerin roolina korostuu johtaminen ja yhteistoiminta - ryhmän jäsenien roolina tulee olla ammattiosaaja Reserviläiskoulutukseen on tuotava voimakkaammin esille yksilön oppimista tukevat menetelmät. Koulutuksen tulisi olla suunnitelmallista ja tavoitteellista, että kyetään tukemaan yksilön ja organisaation osaamisen kehittymistä. Kertausharjoituksissa myös oppimisella tulee olla tiedostetut tavoitteet, jotka kouluttavan joukko on suunnitelmallisesti tuottanut. Lähtökohtana voidaan pitää, että reserviläisten tulee tiedostaa oppimisen merkitys. Puolustusvoimien osaamisluettelon käyttö reserviläisorganisaation osaamisalueiden määrittämiseen näyttäisi soveltuvan varsin hyvin. Luettelo sisältää riittävän paljon eri osaamisalueita ja sieltä on löydettävissä yhtymäkohtia ainakin liikekannallepanoupseerin oppaaseen nähden. Osaamissisällön kuvauksien perusteella on löydettävissä liikekannallepanoryhmän tehtäviin soveltuvia termejä, joiden perusteella osaamisalueet on löydettävissä.

Suoritustasomittauksista saatujen havaintojen hyödyntäminen koulutuksen suunnittelussa ja kehittämisessä Karjalan prikaatin Huolto- ja kuljetuskomppaniassa

Suoritustasomittauksia tehdään joukkotuotettaville joukoille saapumiserien koulutuksen loppuvaiheessa. Suoritustasomittauksissa verrataan joukon toimintaa niille asetettuihin suorituskykyvaatimuksiin. Suoritustasomittauksista saatuja tuloksia hyödynnetään joukkojen sodanajan sijoittamisessa, koulutuksen seurannassa ja jatkokoulutuksen suunnittelussa kertausharjoituksia varten. Arvioitava joukko koulutetaan perusyksikössä, joka vastaa sodanajan joukon tuottamisesta. Tällöin joukon saavuttama suorituskyky ja mittaustulos ovat osaltaan perusyksikössä annetun koulutuksen tulosta. Tämä joht aa myös siihen, että suoritustasomittauksista saatua palautetta tulisi voida hyödyntää perusyksikön koulutuksen kehittämisessä. Tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka suorituskykymittauksista saatua palautetta ja tehtyjä havaintoja hyödynnetään koulutuksen kehittämiseksi perusyksikössä yksikön henkilöstön mielestä. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, kuinka Huolto- ja kuljetuskomppaniassa kehitetään koulutusta hyödyntämällä suoritustasomittauksista saatuja havaintoja ja palautteita. Tutkimus- ongelma on, miten suorituskykymittauksissa ja arvioinneissa saatuja h avaintoja hyödynnetään perusyksikön koulutuksen suunnittelussa ja kehittämisessä Karjalan prikaatin Huolto- ja kuljetuskomppaniassa? Tutkimus on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusmenetelmä on tapaustutkimus, jolle on tyypillistä kohteen kokonaisvaltainen tarkastelu. Olennaista tapaustutkimuk sessa on sen kohdistuminen nykyhetkeen, rajattuun tapaukseen ja todelliseen tilanteeseen, jota ei voida järjestää kokeelliseksi asetelmaksi. Tiedonhankintamenetelmänä on käytetty teemahaastattelua. Teemahaastattelu on puolistrukturoitu haastattelumenetelmä, jossa haastattelun aihepiirit, eli teema-alueet ovat ennalta suunniteltuja. Haastatteluaineiston analysointimene telmänä on käytetty teemoittelua. Se perustuu teemahaastattelu ssa muodostettujen teemojen hyödyntämiseen. Teemoittelulla tarkoitetaan että analyysivaiheessa tarkastellaan sellaisia aineistosta nousevia piirteitä ja teemoja, jotka ovat yhteisiä use alle haastateltavalle. Analyysissa käytettyä päättelyä voidaan kuvailla teorialähtöiseksi, eli abduktiiviseksi. Tutkimusilmiötä tarkastellaan sotilaspedagogiikan näkökulmasta. Tutkimuksen keskeisimmät lähteet ovat pedagogiikkaa ja koulusta käsittelevä kirjallisuus, Puolustusvoimien ja Karjalan prikaatin koulutusta käsittelevät asiakirjat, sekä Huolto- ja kuljetuskomppanian henkilökunnan haastattelut. Tutkimusta varten haastateltiin yksikön päällikkö, varapäällikköä ja kahta kouluttajaa. Tutkimuksen tuloksena muodostui kuvaus suorituskykymittausten toteutuksesta ja siitä saatujen tulosten hyödyntämisestä osana Huolto- ja kuljetuskomppanian koulutuksen suunnittelua ja kehittämistä. Tutkimuksessa selvisi myös yksikön koulutuksessa käytettävien epävirallistenhuoltokomppanian taktiikkaa ja taistelutekniikka oh jaavien asiakirjojen ja tuotettavan sodanajanjoukon päällikön vaikutus koulutukseen. Tutkimuksen keskeisimpänä johtopäätöksenä on tutkijan tekemä havainto epävirallisten käy- täntöjen ja koulutuskulttuurin vaikutuksesta koulutuksen kehittämisessä. Erityisesti koulutustapahtumien kehittämisessä korostuu yksikön henkilökunnan tekemät havainnot, ei niinkään mittaustulokset tai harjoitusraportit. Mittaustuloksia ja harjoitusraportteja hyödynnetään seuraavan saapumiserän koulutuksen läpivientejä suunniteltaessa ja tarkennettaessa koulutuksen painopistettä.