760 resultados para Harjula, Raimo: Monia sateita nähnyt. Afrikkalaisia sananlaskuja ikääntymisen taidosta
Resumo:
Työ käsittelee energian tuotannossa esiintyviä tärkeimpiä taloudellisia ja teknisiä riskejä sekä niiden hallitsemista energian tuottajan näkökulmasta. Ensiksi käsitellään yleisesti riskienhallintaa, eri riskityyppejä ja esitetään periaatteellinen riskienhallintaprosessi. Sen jälkeen tarkastellaan energiamarkkinoiden nykytilannetta lähinnä Pohjoismaiden tasolla ja verrataan sitä aikaisempaan tilanteeseen energian tuottajan kannalta. Tämä siksi, että energiamarkkinoiden vapautuminen on muuttanut merkittävästi energian tuotantoon liittyviä taloudellisia riskejä, käytännössä lisännyt niitä. Pääpaino on energian tuotannossa esiintyvien olennaisten riskien tarkastelussa ja niiden hallitsemisessa. Ensin esitellään työn kannalta olennaiset riskit ja tekijät joista ne aiheutuvat. Jokainen riski ja sen aiheuttamat haitat liiketoiminnalle kuvataan lyhyesti. Sen jälkeen kiinnitetään huomiota asioihin, jotka ovat tyypillisiä energian tuotannolle ja aiheuttavat samalla erikoisvaatimuksia riskienhallinnalle. Sitten käydään läpi sopivat riskienhallinnan menetelmät, jotka ovat yleisesti käytössä energian tuotannossa, aiemmin esitetyille olennaisille riskeille. Esitetyistä riskienhallinta menetelmistä useimpia ei ole kohdistettu millekään yksittäiselle riskille, vaan monia niistä voidaan käyttää useammankin riskin hallintaan.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia aikakauslehden konseptimallia ja sen vaikutusta aikakauslehden kilpailukykyyn. Konseptimalli koostuu aikakauslehden tekijöiden tiiviistä kolmikantaisesta yhteistyöverkosta: lehden toimituksellisesta sisällöstä, levikkimarkkinoinnista kuluttajille sekä ilmoitusmyynnistä mainostajille. Tutkimuksen lähestymistavaksi otettiin Case-pohjainen menetelmä. Tutkimuksen pääinformaatio kerättiin haastattelemalla valittujen aikakauslehtien vastuuhenkilöitä etukäteen valmistellun kysymyslistan mukaan. Haastatellut henkilöt olivat pääsääntöisesti markkinointipäälliköitä. Tutkimukseen otettiin mukaan yhdeksän aikakauslehteä kahdesta maasta. Viisi Suomesta ja neljä Hollannista. Lehdet pyrittiin valitsemaan niin, että niistä muodostui vastinparit näiden kahden maan välille. Lehdistä muodostettiin haastattelujen avulla konseptikuvaukset, joita sitten täydennettiin lisäanalyysein. Tutkimuksessa kartoitettiin yleisimpien markkinaosuus-, kilpailuedun- sekä massa- ja asiakaskohtaisten teorioiden piirteitä tarkoituksena löytää tutkimukseen sopivin teoriapohja. Vaikka olemassa olevista teorioista löydettiin sopivuuksia, päädyttiin kuitenkin aikakauslehden konseptimallin käyttöön, koska se on alalla vakiintunut käytäntö. Valituille lehdille tehtiin myös elinkaarianalyysi. Yleisenä tuloksena havaittiin, että mitä vanhempi lehti on sitä todennäköisemmin sen levikki on joko vakiintuneessa tai laskevassa vaiheessa. Konseptianalyysissä Suomen ja Hollannin lehtiä verrattiin tarkoituksena löytää samankaltaisuudet ja eroavaisuudet. Kummankin maan aikakauslehdet olivat pääsääntöisesti samanlaisia, mutta monia eroavaisuuksiakin esiintyi. Erot löytyivät pääasiassa yksityiskohdista ja lehtien erilaisista kulttuurillisista lähestymistavoista. Konseptianalyysejä täydennettiin lisäksi erinäisin lisäanalyysein. Kun konseptikuvaukset kertoivat millaisesta lehdestä on kyse, lisäanalyysit kertoivat lehteen sidoksista olevista asioista. Tutkimuksessa tarkasteltiin aikakauslehden asemaa yleisessä mediakentässä ja todettiin, että aikakauslehti on pitänyt hyvin pintansa muiden medioiden puristuksessa. Selkeä piirre oli aikakauslehtien mainonnan lisääntyminen 1990-luvun aikana lähinnä sanomalehtien kustannuksella. Valittujen lehtien kilpailukyvyn asemaa pyrittiin myös arvioimaan sekä kuluttajan että ilmoittajan näkökulmasta. Kuluttajien näkökulmaa kartoitti aikakauslehtien tilaushyötyjen tarkastelu, jossa todettiin lehtien irtonumerohintojen olevan usein hyvin lähellä tilaushintoja. Ilmoittajien näkökulmaa luotasi ilmoitusten alennuksista kertova osuus, missä ilmoitushintojen todettiin joustavan hyvin paljon mainostettavan määrän lisääntyessä.
Resumo:
Työssä tutkitaan, kuinka Symbian käyttöjärjestelmälle voidaan tehdä siirrettäviä ohjelmia. Työssä käydään läpi menetelmiä, jotka helpottavat ohjelmistojen siirrettävyyttä uudelle alustalle. Uuteen älypuhelimeen voi tulla monia uusia komponentteja. Laite voi muuttua piiritasolla, käyttöjärjestelmästä voi tulla uusi versio sekä siirrettävästä ohjelmasta voi tulla uusi versio. Kaikki nämä vaikuttavat ohjelman siirrettävyyteen. Työssä tehtiin Java-rajapinnan siirto uudelle alustalle. Prosessin aikana löydettiin tärkeitä tekijöitä, jotka vaikuttavat ohjelmiston siirrettävyyteen. Siirrettävyys sinänsä pitäisi ottaa huomioon ohjelmistoprosessin jokaisessa vaiheessa. Älypuhelimista tulee jatkuvasti uusia versioita. Tämä tekee ohjelmien siirrettävyydestä hyvin tärkeän tekijän ohjelmistojen suunnittelussa. Hyvin suunniteltu ohjelma on helpompi ylläpitää, päivättää ja siirtää myöhemmin.
Resumo:
Työkyky koostuu psyykkisestä, sosiaalisesta ja fyysisestä osa-alueesta. Psyykkinen osa-alue koostuu jaksamisesta, sitoutumisesta, vuorovaikutuksesta sekä osaamisesta eli siis lähinnä yksilön ominaisuuksista, kun taas sosiaaliseen työkykyyn vaikuttavat myös työyhteisön jäsenet, työympäristö sekä organisaatiokulttuuri. Fyysinen työkyky koostuu pääosin niistä fyysisen toimintakyvyn ominaisuuksista, joita työn suorittamisessa tarvitaan. Toimintakyky määrittää myös sosiaalista ja psyykkistä työkykyä, siltä osin kun sitä tarvitaan työstä selviytymisessä. Ikääntyminen asettaa haasteita mutta myös mahdollisuuksia työkyvylle. Selkeintä heikkeneminen on fyysisellä osa-alueella, kun taas sosiaalisen ja psyykkisen osa-alueen heikkeneminen ei yleensä näy työiässä. Päinvastoin, ikääntymisen on todettu parantavan esim. sosiaalisia taitoja ja lisäävän arkipäivän viisautta.Työkykytoiminnalla pyritään ylläpitämään työkykyä tai ehkäisemään tai korjaamaan työkyvyn alenemaa. Se voi kohdistua yksilöön, työyhteisöön tai koko organisaatioon. Toiminnan onnistuminen edellyttää kaikkien organisaation tai työyhteisön jäsenten osallistumista ja sitoutumista toimintaan, ja onnistuneen työkykytoiminnan seurauksena hyötyvät työntekijän ja yrityksen lisäksi yhteiskunta. Työkykytoiminnan keinoja ovat työn, yksilön, esimiestyön sekä työyhteisön kehittäminen.Stora Enson Anjalankosken tehtailla toteutettiin kolmevuotinen ikääntyvien työkykyprojekti, jonka tavoitteena oli työ- ja toimintakykyä parantamalla ehkäistä ennenaikaista eläköitymistä ja säilyttää ikääntyvien hiljainen tieto mahdollisimman pitkään yrityksessä. Projektin jäsenien työkyky oli jo varsin korkea jo projektin alussa, mutta se onnistuttiin pitämään ikääntymisestä huolimatta korkealla tasolla projektin aikana. Projektin jäseniin kohdistuneen tutkimuksen perusteella tärkeimmäksi työkyvyn määrittäjäksi nousivat työtehtävät tai paremminkin niiden soveltuminen yksilön tarpeisiin, kykyihin ja arvostuksiin.
Resumo:
Tavoitteet Tutkielman tavoitteena on selvittää ne tekijät, jotka ratkaisivat lähes konkurssissa olleen vähittäiskaupan yrityksen nostamisen todelliseksi menestystarinaksi. Aineisto ja tutkimusmenetelmä Teoreettinen viitekehys tutkielmassa muodostui keskeisten käsitteiden ympärille liittyneiden artikkeleiden sekä kirjallisuuden tarkastelusta tämän tutkielman kannalta. Empiirinen osa sisälsi tutkimuksen toteuttamisen case-yrityksessä, jossa tutkin strategisen muutoksen johtamista teoreettista viitekehystä hyväksikäyttäen. Tutkimusote tutkielmassa oli kvalitatiivinen ja informaation keräämisen metodina oli teemahaastattelu, mikä mahdollisti runsaan ja monipuolisen aineiston keräämisen case-yrityksestä. Tulokset Tutkimus vahvisti aikaisempia käsityksiä arvojen, vision ja strategian merkityksistä muutoksenjohtamisessa. Arvojen osalta tutkimustuloksessa korostuivat johdon oman esimerkin ja voimakkaan tahtotilan merkitykset arvojen sisäistämisessä. Menestyvän vähittäiskaupan yrityksen strategiaprosessi näyttää olevan monia aikaisempia teorioita suoraviivaisempi prosessi. Myös tietojärjestelmien tuen merkitys tuli esille vahvasti.
Resumo:
Tämän tutkielman tavoitteena on esitellä Suomen väliyhteisölainsäädäntö sekä tutkia, miten kansainväliset konsernit ja niihin kuuluvat suomalaiset yhteisöt voivat hyödyntää ulkomaisia väliyhteisöjä toimintansa verosuunnittelussa. Väliyhteisöjen käytön mahdollisuuksia pohditaan ottaen huomioon väliyhteisölain sille asettamat reunaehdot. Tutkielmassa käytetään sekä oikeusdogmaattista että analyyttista tutkimusotetta. Suomen väliyhteisölainsäädäntö jättää kansainvälisesti toimiville yrityksille muu-tamia mahdollisuuksia hyödyntää alhaisen verotuksen maahan perustettuja väliyhteisöjä. Huomioon on kuitenkin otettava väliyhteisölain ohella monia muitakin tekijöitä, kuten konserniyhtiöiden asuinvaltioiden sisäinen lainsäädäntö, verosopimusverkosto sekä EU:n välitöntä verotusta koskevat direktiivit. Yleissääntönä voidaankin sanoa, että väliyhteisöjärjestelyn kautta mahdollisesti saavutettavia etuja on aina arvioitava tapauskohtaisesti.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää minkälaisia arvojen sisäistämisen esteitä ja edistäjiä organisaatiossa ilmenee ja onko vuorovaikutuksella merkitystä arvojen sisäistämisessä. Case-tutkimuksella selvitän Stora Enson konsernin arvojen sisäistämisen tilaa Anjalan tehtailla sekä pyrin löytämään tutkimustulosten perusteella keinoja ja toimenpide-ehdotuksia arvojen konkretisoimiseksi.Tutkimusmenetelminä käytän kvantitatiivista lomakekyselyä ja kvalitatiivisia puoliksi strukturoituja teemahaastatteluja sekä virtuaalihaastatteluja. Arvojen sisäistämisen esteet organisaatiossa voidaan jakaa neljään ryhmään: arvoprosessin esteisiin, johdon ja esimiesten toimintaan liittyviin esteisiin sekä organisaatioon ja yksilöön liittyviin esteisiin. Arvojen sisäistämisen edistäjät puolestaan painottuvat suurimmaksi osaksi esimies-alais –yhteistoiminnan onnistumiseen. Tärkeimpinä ovat säännölliset kehityskeskustelut, palautteen antaminen, työn- ja vastuunjako, säännölliset osastopalaverit, selkeät tavoitteet, tasapuolisuus, vuorovaikutus ja tiedottaminen, sosiaalinen tuki ja välittäminen. Esimies-alais –toiminnan lisäksi arvot itsessään, organisaatioon liittyvät tekijät sekä osaamispääoman hallinta organisaatiossa toimivat myös arvojen edistäjinä.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on kuvata ja analysoida valmisteilla olevan pankkien vakavaraisuuskehikon uudistuksen eri osa-alueita erityisesti markkinakurin edellytysten parantamisen kannalta keskittyen julkistamisvaatimuksiin. Lisäksi tutkielmassa arvioidaan koko uudistuksen pankille ja sen eri intressiryhmille aiheuttamia seurauksia, uudistuksen hyviä ja huonoja puolia sekä mahdollisia ongelmakohtia. Tutkielma perustuu Baselin pankkivalvontakomitean ja Euroopan komission toisiin ehdotuksiin vakavaraisuuskehikon uudistamiseksi. Lisää perspektiiviä antavat aiheesta kirjoitetut artikkelit ja julkaisut sekä haastattelut. Pankkien vakavaraisuuskehikon uudistus muodostuu kolmesta toisiaan täydentävästä niin kutsutusta pilarista, jotka ovat 1) vähimmäisvakavaraisuuden laskentatapa, 2) valvontaprosessin vahvistaminen ja 3) markkinakurin edellytysten parantaminen. Uudistus on vielä kesken ja sen sisältö muuttuu jatkuvasti eri tahojen kantojen kirkastuessa. Varsinaisten johtopäätösten teko on siis vielä liian aikaista, mutta jo nyt on selvää, että kyseessä on laaja ja merkittävä uudistus. Se muun muassa mahdollistaa sisäisten riskiluokitusten käytön ja kannustaa pankkeja tehokkaampaan riskien hallintaan sekä moninkertaistaa julkistettavan tiedon määrän nykyiseen säännöstöön verrattuna. Uudistuksen suuntalinjoista vallitsee kansainvälinen yhteisymmärrys, mutta monia ongelmia on vielä ratkaistava. Sen vuoksi laatijatahot ovat päättäneet antaa vielä kolmannen ehdotuksen ennen lopullista päätöstä. Suurimpia huolenaiheita ovat tällä hetkellä yhdenmukainen kansainvälinen täytäntöönpano ja säännösten tasapuolinen noudattaminen. Myös kehikon yksityiskohtaisuus arveluttaa monia.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mitkä ovat Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun laadun kehittämisen mahdollisuudet. Tutkimusongelmaa lähestytään selvittämällä kirjallisuudesta laadun kehittämisen yleisiä perusedellytyksiä ja miten toimiminen julkisesti rahoitetulla sektorilla vaikuttaa niihin. Teollisuudesta peräisin olevat laadun kehittämisen j a laatujohtamisen menetelmät eivät yksin sovellu tietointensiiviseen akateemiseen maailmaan. Tietojohtaminen tuo yliopistojen laadun kehittämiseen uuden ulottuvuuden. Organisaatiot on nähtävä moniulotteisina tietoyöparistoina, joissa on mekaanisia, orgaanisia ja dynaamisia piirteitä. Näissä tietoympäristöissä on omat periaatteensa, joiden mukaan niiden toimintaa tehokkaimmin johdetaan, ja kriteerinsä, joiden pohjalta laatu määräytyy. Tutkimus osoittaa, että LTKK:n johto suhtautuu myönteisesti laadun kehittämiseen ja LTKK:ssa on monia kohteita, joiden laatua voidaan kehittää. Vaikka LTKK:ssa arvostetaan innovatiivisuutta, joka on dynaamisen ympäristön laadun kriteeri, kehittämisehdotukset tukivat lähes kokonaan orgaanisen ympäristön laatua. jonka kriteerinä on hallittu kehittäminen. Suurimmat haasteet laadun kehittämisessä ovat kenties dynaamisen ympäristön tavoitteiden tunnistaminen, henkilöstön asenteiden muuttaminen ja yhteisöllisyyden lisääminen.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli tutkia, millaista arvoa digitaalinen painatusmenetelmä tuo yrityksen arvoverkostoon. Teoriaosassa tavoite oli rakentaa digitaalipainatuksen arvoverkostoa tutkien kirjallisuutta liittyen arvoketju- ja arvoverkostoajatteluun. Myös aiemmat tutkimukset ja kirjallisuus liittyen digitaalipainatukseen rakensivat osaltaan teoreettisen viitekehyksen muodostumista. Aiemmat tutkimukset digitaalisen painomenetelmän mahdollisuuksista ovat hyvin tekniikkapainotteisia, siksi tämä tutkimus liittyy enemmän kaupallisiin mahdollisuuksiin. Empiirinen osio tutkimuksesta tehtiin kvalitatiivisena case -tutkimuksena, johon sisältyi yksi alayksikkö. Eli tutkittiin yhtä casea, jossa oli kaksi osapuolta. Tutkielma liittyy kiinteästi Stora Enson ja Valion väliseen digipainatus-projektiin, joka käynnistettiin helmikuussa 2001. Tutkielman teemahaastatteluihin valittiin henkilöt tästä projektiryhmästä. Projektiryhmän mielipiteitä ja havaintoja hyödyntäen pyrittiin löytämään tukea ja eroavaisuuksia teoriaosan muodostamaan viitekehykseen ja informaatioon. Empiirinen osuus tuki teoriaosassa esittämiä väittämiä hyvin, mutta myös muutamia uusia havaintoja esiintyi. Tutkimusongelmaan löydettiin monia vastauksia: digitaalipainatus luo arvoa yrityksen jakeluketjuun vähentämällä varastoja ja nopeuttamalla toimituksia. Jäätelöpakkausten markkinointi on aivan uuden haasteen edessä, koska mahdollisuudet kasvavat digitaalipainatuksen myötä huomattavasti. Kartongin valmistajalle arvo tulee parempien tuotteiden kautta, joista saa myös paremman tuoton. Digitaalipainatuksen arvoverkostossa tulee tapahtumaan muutoksia jatkossa, eri osapuolten roolit saattavat muuttua radikaalisti. Kuka hoitaa painatusta ja miten?
Resumo:
Yritysidentiteetistä on monta eri näkemystä ja yleisesti hyväksyttyä määritelmää ei ole olemassa. Monia eri näkemyksiä käsitellään tässä tutkielmassa. Vaikka yritysidentiteettiä ei olekaan helppo mitata, on tätä varten kuitenkin kehitetty useampia metodeja. Identiteetin viestintä vaati strategisia päätöksiä ennen kuin viestintää voidaan tehdä. Viestinnän integrointi on avainasemassa identiteetin viestinnässä. Hyvin hoidettu ja kommunikoitu yritysidentiteetti voi johtaa useisiin hyötyihin organisaatiolle. Kuitenkaan nämä hyödyt eivät näy kovin nopeasti, koska yritysidentiteetin viestintä on pitkän tähtäimen prosessi.
Resumo:
Tässä työssä optimoidaan keskinopean Wärtsilä 32 -dieselmoottorin jäähdytysjärjestelmää ja tutkitaan taajuusmuuttajien käyttömahdollisuutta kiertopumppujen yhteydessä niin, että järjestelmässä saataisiin kiertämään vain kulloinkin tarvittava määrä vettä. Tutkimuksen mallinnus on toteutettu laatimalla aiemmin käytössä olleista yksinkertaisista simulointimalleista yksi malli, johon on sisällytetty sekä virtauksen että lämmönsiirron laskenta, jotka on aiemmin mallinnettu erillisillä ohjelmilla. Diplomityö on osa projektia, joka on tehty Sähkötekniikan osaston tutkijan Mikko Pääkkösen kanssa yhteistyössä. Tämän diplomityö keskittyy lähinnä virtausteknisiin ja lämmönsiirtoon liittyviin asioihin, kun taas sähkötekniikan osuus on esitetty Mikko Pääkkösen raportissa. Tulosten perustella voidaan sanoa, että taajuusmuuttajakäyttö kannattaa kiertopumppujen yhteydessä. Käyttämällä pumppujen virtaussäätöä voidaan jäähdytysjärjestelmästä jättää monia komponentteja, kuten termostaattiventtiilejä pois. Mallinnetut yksinkertaiset piiriratkaisut näyttävät toimivan ainakin yleisellä tasolla. Tutkimusta pumppujen säädöstä ja tässä projektissa luoduista jäähdytysjärjestelmäkonfiguraatioista kannattaa jatkaa.
Resumo:
Teacher's multicultural work The purpose of the present study is to explore teachers’ conceptions of their work as teachers of multicultural students. Teachers’ experiences of multicultural work and conceptions derived from them are part of the teacher’s multicultural competence which is seen as a key component of the teacher’s multicultural teachership. The teacher’s multicultural competence consists of the teacher’s cultural knowledge, pedagogical skills and experiences and attitudes related to multiculturalism. The teacher’s multicultural competence constitutes the basis on which the teacher implements multicultural education. The foundation for the teacher’s work is laid by laws and decrees, curricula, regulations issued by authorities in charge of the education of immigrant students, resources available and other demands and expectations set by the ambient society. The study was conducted in the city of Turku, Finland. The sample consisted of class teachers who taught both immigrant and majority students. Main objects of study in the theoretical part are the multicultural and pluralistic school and the multicultural teachership. The basic assumption is that the multicultural and pluralistic school forms the frame of activity in which the teacher implements multicultural teaching. The research strategy is based on methodological triangulation. The quantitative part of the study was carried out using a questionnaire typical of survey methods. The questionnaire was returned by 71 teachers. The qualitative part was conducted using theme-based interviews typical of phenomenological philosophical research. Of the total of teachers who returned the questionnaire, twelve (12) teachers were selected for interviews. According to the results, the participating teachers enjoyed their work regardless of the ample extra work caused by the students with immigrant backgrounds. The teachers experienced their work as teachers of multicultural student groups as strenuous, yet challenging. Students with immigrant backgrounds had caused many changes in the teacher’s work. The teachers regarded their multicultural skills as inadequate in relation to the demands of the work. They had not received education related to teaching students with immigrant backgrounds, but they were ready for in-service education. The teachers’ previous attitudes concerning immigrant students had been enforced. Teaching experiences strengthened the earlier, both positive and negative, attitudes. The central problems related to multiculturalism in the teacher’s work were caused by the deficient Finnish skills of the students with immigrant background. This was apparent in both teaching and learning as well as in contacts with parents. The teachers reported on relatively few inclusions of multicultural angles in their teaching. However, they believed that they could aid students with different cultural backgrounds in their integration process. At the same time they felt that their own chances to enhance the students’ cultural identities were slim. On the basis of the interviews conducted in connection with the teacher’s multicultural competence, the teachers were divided into three groups: assimilative, indeterminate and integrating multicultural teachers. The present study provides a strong indication that teachers tend to interpret multiculturalism in narrow terms. School activities, such as Finnish as a second language, first language and religious instruction, which were targeted exclusively at immigrant students were in most cases considered adequate. A holistic, cross-disciplinary, all-inclusive multicultural education that would permeate all school activities remains largely unimplemented.
Resumo:
This thesis analyses the calculation of FanSave and PumpSave energy saving tools calculation. With these programs energy consumption of variable speed drive control for fans and pumps can be compared to other control methods. With FanSave centrifugal and axial fans can be examined and PumpSave deals with centrifugal pumps. By means of these programs also suitable frequency converter can be chosen from the ABB collection. Programs need as initial values information about the appliances like amount of flow and efficiencies. Operation time is important factor when calculating the annual energy consumption and information about it are the length and profile. Basic theory related to fans and pumps is introduced without more precise instructions for dimensioning. FanSave and PumpSave contain various methods for flow control. These control methods are introduced in the thesis based on their operational principles and suitability. Also squirrel cage motor and frequency converter are introduced because of their close involvement to fans and pumps. Second part of the thesis contains comparison between results of FanSave’s and PumpSave’s calculation and performance curve based calculation. Also laboratory tests were made with centrifugal and axial fan and also with centrifugal pump. With the results from this thesis the calculation of these programs can be adjusted to be more accurate and also some new features can be added.