Merenkulun turvallisuuden koetinkiviä : Terminologisen tiedon poiminta teksteistä

The methodology of extracting information from texts has widely been described in the current literature. However, the methodology has been developed mainly for the purposes of other fields than terminology science. In addition, the research has been English language oriented. Therefore, there are no satisfactory language-independent methods for extracting terminological information from texts. The aim of the present study is to form the basis for a further improvement of methods for extraction of terminological information. A further aim is to determine differences in term extraction between subject groups with or without knowledge of the special field in question. The study is based on the theory of terminology, and has mainly a qualitative approach. The research material consists of electronically readable specialized texts in the subject domain of maritime safety. Textbooks, conference papers, research reports and articles from professional journals in Finnish and in Russian are included. The thesis first deals with certain term extraction methods. These are manual term identification and semi-automatic term extraction, the latter of which was carried out by using three commercial computer programs. The results of term extraction were compared and the recall and precision of the methods were evaluated. The latter part of the study is dedicated to the identification of concept relations. Certain linguistic expressions, which some researchers call knowledge probes, were applied to identify concept relations. The results of the present thesis suggest that special field knowledge is an advantage in manual term identification. However, in the candidate term lists the variation between subject groups was not as remarkable as it was between individual subjects. The term extraction software tested here produces candidate term lists which can be useful, but only after some manual work. Therefore, the work emphasizes the need to further develop term extraction software. Furthermore, the analyses indicate that there are a certain number of terms which were extracted by all the subjects and the software. These terms we call core terms. As the result of the experiment on linguistic expressions which signal concept relations, a proposal of Finnish and Russian knowledge probes in the field of maritime safety was made. The main finding was that it would be useful to combine the use of knowledge probes with semi-automatic term extraction since knowledge probes usually occur in the vicinity of terms.

Englanniksiko maailmanmaineeseen? : Suomalaisen proosakaunokirjallisuuden kääntäminen englanniksi Isossa-Britanniassa vuosina 1945 2003

This doctoral thesis focuses on the translation of Finnish prose literature into English in the United Kingdom between 1945 and 2003. The subject is approached using translation archaeology, interviews, archival material, detailed text analysis and reception material. The main theoretical framework is Descriptive Translation Studies, and certain sociological theories (Bourdieu s field theory, actor-network theory) are also used. After charting the published translations, two periods of time are selected for closer analysis: an earlier period from 1955 to 1959, involving eight translations, and a later one from 1990 to 2003, with a total of six translations. While these translation numbers may appear low, they are actually rather high in proportion to the total number of 28 one-author literary prose translations published in the UK over the approximately 60 years being studied. The two periods of time, the 1950s and 1990s, are compared in terms of the sociological context of translation activity, the reception of translations and their textual features. The comparisons show that the main changes in translation practice between these two periods are increased completeness (translations in the 1950s group often being shortened by hundreds of pages) and lesser use of indirect translation via an intermediary language (about half of the 1950s translations having been translated via Swedish). Otherwise, translation practices have not changed much: except for large omissions, which are far more frequent in the 1950s, variation within each group is larger than between groups. As to the sociological context, the main changes are an increase in long-term institution-level contacts and an increase in the promotion of foreign translation rights by Finnish publishing houses. This is in contrast to the 1950s when translation rights were mainly sold through personal contacts by individual authors and translators. The reception of translations is difficult to study because of scarce material. However, the 1950s translations were aggressively marketed and therefore obtained far more reviews and reprints than the 1990s translations. Several of the 1950s books, mostly historical novels by Mika Waltari, were mainstream bestsellers at the time, while current translations are frequently made for niche markets. The thesis introduces ample new material on the translation of Finnish prose literature into English in the UK. The results are also relevant to translation from a minority literature into a majority one. As to translation theory, they lead us to question the social nature of translation norms and the assumption of a static target culture. The translations analysed here are located in a very fragmented interculture and gain a stronger position in the Finnish culture than in the British one.

Crime stories from the country of huopatossu and juhannusruusut : Translation strategies for Finnish cultural realia in the English translations of two of Matti Yrjänä Joensuu’s crime novels

Pro gradu –tutkielman aiheena on kulttuurin ominaispiirteiden kääntäminen. Teksteissä kulttuurin jälki voi näkyä monin eri tavoin. Tutkielman kohteena ovat erityisesti käännösstrategiat, joita kääntäjät käyttävät kohdatessaan kulttuurisidonnaisia viittauksia. Tutkielma nostaa esiin myös niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, minkälaisia käännösstrategioita kääntäjät valitsevat. Näistä tekijöistä tutkielma keskittyy kääntämisen normeihin. Tutkielma pureutuu kulttuurisidonnaisten viitteiden kääntämiseen tarkastelemalla kahta suomalaista kaunokirjallista teosta ja niiden käännöksiä. Tutkielman aineistona ovat Matti Yrjänä Joensuun kaksi rikosromaania ja näiden käännökset. Teoksista toinen on vuonna 1983 suomeksi julkaistu Harjunpää ja poliisin poika, jonka englanninkielinen käännös Harjunpaa the stone murders julkaistiin vuonna 1986. Toinen teos on vuonna 2003 julkaistu Harjunpää ja pahan pappi ja sen käännös The Priest of Evil vuodelta 2006. Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaisia kulttuurisidonnaisia viittauksia romaanit sisälsivät, minkälaisia käännösstrategioita kääntäjät käyttivät kääntäessään näitä viittauksia ja mikä voisi selittää heidän strategisia valintojaan. Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymykseen siitä, voisiko jonkin kääntämistä koskevan normin olemassa olo selittää kääntäjien strategisia valintoja. Tutkielman tavoitteena on myös selvittää, suositaanko kääntämisessä englannin kieleen niin kutsuttuja kotouttavia käännösstrategioita ja ovatko käännösstrategiat ja kääntämistä koskevat normit muuttuneet kahdenkymmenen vuoden aikana. Näihin kysymyksiin vastaamiseksi suomenkielisistä teksteistä on etsitty kaikki kulttuurisidonnaisia viittauksia sisältävät tekstinkohdat. Näitä vastaavat kohdat on sitten etsitty käännöksistä ja suomen- ja englanninkielisiä kohtia on vertailtu keskenään. Molemmat suomenkieliset romaanit sisältävät runsaasti kulttuurisidonnaisia viittauksia. Suurimman kulttuurisidonnaisten viittausten ryhmän muodostivat molemissa romaaneissa henkilöiden nimet. Romaanin sisälsivät myös runsaasti viittauksia maantieteeseen, erityisesti kulttuurimaantieteeseen, ja yhteiskuntaan. Sitä vastoin viittaukset suomalaiseen kulttuuriin ja historiaan olivat vähäisempiä. Tutkielma osoittaa, että kääntäessään suomesta englannin kielelle suomalaisen rikoskirjallisuuden kääntäjät saattavat käyttää enemmän vieraannuttavia strategioita kuin kotouttavia strategioita ja että he suosivat vieraannuttavia strategioita kasvavassa määrin. Harjunpään ja pahan papin kääntäjä käytti enemmän vieraannuttavia strategioita kuin Harjunpään ja poliisin pojan kääntäjä kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Tutkielman tulokset eivät tue väitettä siitä, että käännettäessä englannin kielelle suosittaisiin kotouttavia strategioita. Näyttää siltä, että vieraannuttavia strategioita on käytetty enemmän ja käytetään yhä enenevässä määrin. Lisääntyvän vieraannuttamisen taustalla voi olla useita syitä, kuten suomalaisen kulttuurin lisääntynyt tunnettuus maailmalla, rikosromaanin genren vaatimukset tai muutokset kääntäjäyhteisön arvoissa. Tutkielman tulosten perusteella näyttää siltä, että ainakin muutoksia normeissa ja arvoissa on tapahtunut. Lisätutkimuksen avulla voitaisiin selvittää, pätevätkö tutkielman tulokset muihin romaaneihin ja niiden käännöksiin tai muihin genreihin käännettäessä suomesta englantiin. Lisätutkimus voisi nojautua laajempaan ja erilaisia tekstejä kattavaan aineistoon. Jatkotutkimus voisi myös sisältää kääntäjien haastatteluita tai kyselyitä kääntäjille. Näiden avulla voitaisiin saada lisäselvyyttä syistä heidän strategisille valinnoilleen. Asiasanat: Käännöskirjallisuus – kaunokirjallisuus Kääntäminen – suomen kieli – englannin kieli Kääntäminen – strategia Kääntäminen - normi

Toward Figural Fantasy : The Representation of Consciousness in Modern American Fantasy Literature

Tajunnanesitys amerikkalaisessa heterodiegeettisessä fantasiakirjallisuudessa on muuttunut merkittävästi viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana: kerrontaa orientoiva ja tarinamaailmaa havainnoiva tajunta on vähin erin vaihtunut kaikkitietävästä kertojasta tarinan sisäiseksi henkilöhahmoksi. Kertoja on samalla vetäytynyt yhä syvemmälle kerronnan kulissien taakse. Tämä tutkielma hahmottaa ja analysoi kyseistä muutosta siirtymänä kertojakeskeisestä kerronnasta kohti henkilökeskeistä kerrontaa. Tutkielmassa tajunnanesityksen teoreettisen kehyksen muodostavat F. K. Stanzelin kertojakeskeisen ja henkilökeskeisen kerrontatilanteen käsitteet. Kerrontatilanteita tarkennetaan fokalisaation, vapaan epäsuoran esityksen, sisäisen monologin ja psykonarraation teorioiden avulla. Tutkielma jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa vertaillaan kahta prototyyppistä fantasiaromaania syväluotaavan narratologisen analyysin keinoin. Kertojakeskeistä kerrontaa edustaa Fritz Leiberin "The Swords of Lankhmar" (1968) ja henkilökeskeistä kerrontaa George R. R. Martinin "A Game of Thrones" (1996). Toisessa osassa tarkastellaan pääpiirteittäin kuuttatoista muuta aikaansa edustavaa fantasiaromaania ja hahmotetaan tajunnanesityksen muutoksen kronologista kulkua. Yhdessä osat ilmentävät, kuinka amerikkalainen heterodiegeettinen fantasiakirjallisuus on muuttunut kerrontateknisesti henkilökeskeisemmäksi. Tutkielma on ensimmäinen laatuaan, ja sen on tarkoitus luoda pohjaa uudenlaiselle modernin fantasiakirjallisuuden tutkimukselle ja kirjalliselle arvostukselle.

Effects of the digital subtitling software on the subtitling process : A survey among Finnish professional television subtitlers

Tutkielma käsittelee suomalaisten televisiotekstittäjien ammatillisuutta, käännösprosessia ja digitaalisten tekstitysohjelmien vaikutuksia tekstitysprosessiin ammattitekstittäjien näkökulmasta. Suomen television digitalisoituminen on aiheuttanut mullistuksia myös tekstitysalalla kun tekstitettävä kuvamateriaali on ryhdytty toimittamaan käännöstoimistoille ja tekstittäjille digitaalisena. Teoriaosuudessa käsitellään käännös- ja tekstitystutkimusta sekä koulutusta Suomessa, ammattitaitoa ja ammatillisuutta sekä kääntämisen apukeinoja. Tekstittäminen esitellään erikoistuneena kääntämisen muotona. On kuitenkin myös huomioitava, että kääntäminen on yksi vaihe tekstitysprosessissa. Teoriaosuus päättyy suomalaisten televisiotekstittäjien arjen ja työkentän nykytilanteen käsittelyyn – tekstittäjät työskentelevät monenlaisilla työehdoilla ja laadun kriteerit saatetaan joutua arvioimaan uudelleen. Empiirisen osan alussa esitetään, että suomalaisia televisiotekstittäjiä on haastateltu yllättävän vähän, ja Jääskeläisen ajatuksiin nojaten mainitaan, että tekstittämisen alalla on vielä paljon tutkimatta – etenkin suomalaisesta tekstitysprosessista löytyy tutkittavaa. Tutkimuskohde on ammatikseen televisioon tekstityksiä tekevät kääntäjät. Suomalaiselle tekstitykseen erikoistuneelle käännöstoimistolle työskenteleville tekstittäjille lähetettiin alkutalvesta 2008 kyselylomake, jolla kartoitettiin sekä monivalintakysymyksillä että avoimilla kysymyksillä heidän ammatillisuuttaan, työmenetelmiään, käännös- ja tekstitysprosessiaan, ammattiylpeyttään ja -identiteettiään, ajanhallintaansa, sekä heidän käyttämäänsä digitaalista tekstitysohjelmaa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että lähes kolmanneksella vastaajista on ammatistaan neutraali tai jopa negatiivinen käsitys. Näitä tekstittäjiä yhdistää se seikka, että kaikilla on alle 5 vuotta kokemusta alalta. Valtaosa vastanneista on kuitenkin ylpeitä siitä, että toimivat suomen kielen ammattilaisina. Tekstitysprosessi oli lomakkeessa jaettu esikatseluvaiheeseen, käännösvaiheeseen, ajastamisvaiheeseen ja korjauskatseluvaiheeseen. Tekstittäjät pyydettiin mm. arvioimaan tekstitysprosessinsa kokonaiskestoa. Kestoissa ilmeni suuria eroavaisuuksia, joista ainakin osa korreloi kokemuksen kanssa. Runsas puolet vastaajista on hankkinut digitaalisen tekstitysohjelmiston käyttöönsä ja osa ajastaa edelleen käännöstoimistossa muun muassa ohjelmiston kalleuden vuoksi. Digitaalisen ohjelmiston myötä tekstitysprosessiin ja työkäytänteisiin on tullut muutoksia, kun videonauhureista ja televisioista on siirrytty pelkän tietokoneen käyttöön. On mahdollista tehdä etätyötä kaukomailta käsin, kääntää ja ajastaa lomittain tai tehdä esiajastus ja kääntää sitten. Digitaalinen tekniikka on siis mahdollistanut tekstitysprosessin muuttumisen ja vaihtoehtoiset työmenetelmät, mutta kaikista menetelmistä ei välttämättä ole tekstittäjälle hyötyä. Perinteinen tekstitysprosessi (esikatselu, repliikkijakojen merkitseminen käsikirjoitukseen, kääntäminen ja repliikkien laadinta, korjaukset ja tarkastuskatselu) vaikuttaa edelleen tehokkaimmalta. Vaikka työkäytänteet eroavat toisistaan, kokonaiskäsitys on se, että digitalisoitumisen alkukangertelujen jälkeen tekstittäjien työskentely on tehostunut.

The SCOTS corpus and TEFL: Discovering and Using Strategies of Spoken English in Finnish Upper Secondary Schools

Suomen koulutuspolitiikasta vastaavat viranomaiset ovat reagoineet kansainvälisten kommunikaatiotarpeiden asettamiin haasteisiin ja muuttaneet yhden lukion A-tasoisen vieraan kielen kurssin sisällön vastaamaan suullisen viestinnän tarpeita. Tutkimuksessa selvitetään, miten englannin puhestrategioita voi opettaa suomalaisille lukiolaisille ja mitä metodeja on käytettävissä puhestrategioiden oppimisen arvioimiseksi. Vastaan asettamiini kysymyksiin aikaisemman tutkimuskirjallisuuden ja englannin kielen lukio-opetuksesta keräämäni aineiston avulla. Keskeisiä elementtejä tutkielmassa ovat erityisesti pragmaattinen kompetenssi ja kolme yleisen tason puhestrategiaa (keskustelun aloittaminen, oman puheenvuoron säilyttäminen sekä keskustelun ylläpitäminen). Aineistossa on mukana 65 ensimmäisen vuosiluokan lukiolaista (luokka A ja B) Helsingistä ja Espoosta. Opetusmateriaalina on käytetty SCOTS korpusta; tarkemmin määriteltynä puhetiedosto nimeltä Conversation 20: Four secondary school girls in the North East. Tiedostossa esille tulleet, kolmeen puhestrategiaan liittyvät fraasit, sanat ja rakenteet havainnollistettiin opiskelijoille mm. AntConc - konkordanssiohjelman avulla. Opiskelijat tekivät myös kirjallisia ja suullisia harjoituksia, jotka liittyivät puhestrategioihin. Neljälle vapaaehtoiselle opiskelijalle suunnattu toinen suullinen tehtävätyyppi vapaamuotoisine keskusteluineen äänitettiin, transkriboitiin ja tuloksia arvioitiin mm. eurooppalaisen viitekehyksen avulla. Lisäksi B - luokka vastasi kyselylomakkeeseen, jossa kysyttiin heidän mielipiteitään esim. hyödyllisimmästä testioppitunnista sekä heidän osallistumishalukkuudestaan uudelle pitkän englannin kahdeksannelle syventävälle kurssille. Tutkimustulokset ovat kannustavia ja osoittavat, että puhestrategioita on mahdollista opettaa jo lukiotasolla. Vaikka tutkimuksessa käytetty lähestymistapa oli opiskelijoille osittain uusi, valtaosa heistä myönsi oppineensa uutta englannin kielen keskustelurakenteista. Lisäksi vapaaehtoisten opiskelijoiden äänitetyt ja transkriboidut keskustelut tarjoavat hyvän lähtökohdan mahdolliselle jatkotutkimukselle.

Arkkitehti Aarne Ervin kaupunkisuunnittelu pääkaupunkiseudulla : Suomalaisen suurkaupungin kaavoitusta toisen maailmansodan jälkeen

The Modern City Planning of Architect Aarne Ervi in the Helsinki Metropolitan Area: The Planning of the Finnish Capital after the Second World War This study focuses on the city planning of architect Aarne Ervi (1910-1977) in the Helsinki metropolitan area, which includes the cities of Helsinki, Espoo, Kauniainen and Vantaa, from the 1940s to the end of the 1960s. Ervi succeeded in several major architectural competitions in Finland, acted as the main designer of the "New Town" of Tapiola and of the suburb of Vantaanpuisto in the metropolitan area, and worked as the first director of the city planning department of Helsinki from 1965-1969. This study belongs to the field of planning history in which the art historical study of architecture blends with the history of Finnish society. I examine architect Aarne Ervi and his city planning architecture through the concept of "modern". I link the theoretical literature of modernism in architecture and the modernization of society with historical documents and empirical archival research. I examine Ervi's professional career, the teamwork characteristic of his office, and the collegial community in which Ervi serves different vocational roles as an architect. The postwar development of planning legislation and of municipal and state planning organisations provides the necessary context for urban planning. I also discuss the municipal development of Espoo and Vantaa and the regionalization process that occured in Helsinki during the decades in question. The main results of this study relate to the collective and cooperative group nature of work in architectural design, to the introduction of an alternative approach to the question of modernism in Finnish architectural discourse, and to the post-war planning history of legislative and institutional organisations in Finland. Furthermore, the study includes new historical research about the city planning department of the city of Helsinki, the planning of Tapiola and Vantaanpuisto, and the operations of the main developers of these two suburban areas: the Asuntosäästäjät Society and the Asuntosäätiö Foundation.

Playing "Nordic": The Women of Niskavuori, Agri/Culture, and Imagining Finland on the Third Reich Stage

The theatrical censorship of the Third Reich considered the playwright's race and politics alongside the content of the drama. Given the political stigma of its "leftist" author, it is rather surprising that Hella Wuolijoki's Niskavuoren naiset opened in 1938 at the Staatliches Schauspielhaus in Hamburg. The play ran for fourteen performances before being closed by the Reichsdramaturgie, apparently at the instigation of Finnish critics. Yet this was not the end of the play's or its author's fortunes in the Third Reich, as the possibility of staging the play was raised several times over the next four years, coming to a close in 1942. Playing "Nordic" examines the ideological and theatrical background of this extended "cultural performance," as a means to reopening and reconstructing the work of the 1938 Die Frauen auf Niskavuori. Written by a Finnish, northern, "Nordic" author, and preoccupied with the dynamics of rural culture in an increasingly urbanized world, Niskavuoren naiset was understood in the Third Reich to illustrate and reinforce the racial, agri/cultural themes of Blut und Boden ("veri ja maa"). Playing "Nordic" examines this thematic relationship in three phases. The first phase uses archival materials to investigate the Reichsdramaturgie's understanding of the play and its author, and its ongoing discussion of Wuolijoki from 1937 to 1942. Play evaluator Sigmund Graff's description of Niskavuoren naiset as hamsunartig, or "Hamsun-esque," inspires the second phase of the dissertation, which first elaborates the meanings of Blut und Boden through a reading of contemporary "racial" theory and anthropology, and then assesses the representation of Finland within this discourse, one of the dominant cultural paradigms of the Third Reich. Imaging Finland for German audiences, the play stood among analogous, continued efforts to represent Finland and the rural life in the Third Reich, colored by Blut und Boden: art and agricultural exhibitions, essays and propaganda literature, mass demonstrations of the peasantry. This wider framework for the performance of "Finland" materializes the abstract or theoretical program of Blut und Boden in its everyday performed meanings; as such it provides the essential background for reading the Hamburg production of Die Frauen auf Niskavuori, which sustains the third and final phase. The German translation and the Hamburg photographic record are compared with the Helsinki premiere to assess the impact of Blut und Boden on the representation of Wuolijoki's play in the Third Reich. The journalistic critical response illuminates the effect that the dramatic complex of rural and racial values - generically identified as Bauerndrama in the Third Reich - had on the reception of the play; at the same time, both visual and critical documents also suggest possible moments of theatrical dissent in the Hamburg production. Playing "Nordic" undertakes a documentary and cultural reading of the changing theatrical meanings of Wuolijoki's Niskavuoren naiset as it crossed the frontier from Finland to the stage of the Third Reich. It also provides a model for the ways theatrical signification operates within a network of cultural and ideological meanings, suggesting the ideological work of theatrical production depends on, reinforces, and contests that tissue of values. Although Finnish criticism of Niskavuoren naiset has assumed the play's Blut und Boden resonance contributed to Wuolijoki's success in the Third Reich, this study shows a considerably more complex situation. This revealing production dramatizes the changing uses of plays in a politicized national and transnational context. As part of the framing of "Nordic" identity on the wider stage of the Third Reich, Die Frauen auf Niskavuori exemplifies the conjunction of concurrent - sometimes independent, sometimes interlocking - "racial" and national ideologies.

Visions of Past Glory: Nationalism and the Construction of Early Finnish History

The study is an examination of how the distant national past has been conceived and constructed for Finland from the mid-sixteenth century to the Second World War. The author argues that the perception and need of a national 'Golden Age' has undergone several phases during this period, yet the perceived Greatness of the Ancient Finns has been of great importance for the growth and development of the fundamental concepts of Finnish nationalism. It is a question reaching deeper than simply discussing the Kalevala or the Karelianism of the 1890s. Despite early occurrences of most of the topics the image-makers could utilize for the construction of an Ancient Greatness, a truly national proto-history only became a necessity after 1809, when a new conceptual 'Finnishness' was both conceived and brought forth in reality. In this process of nation-building, ethnic myths of origin and descent provided the core of the nationalist cause - the defence of a primordial national character - and within a few decades the antiquarian issue became a standard element of the nationalist public enlightenment. The emerging, archaeologically substantiated, nationhood was more than a scholarly construction: it was a 'politically correct' form of ethnic self-imaging, continuously adapting its message to contemporary society and modern progress. Prehistoric and medieval Finnishness became even more relevant for the intellectual defence of the nation during the period of Russian administrative pressure 1890-1905. With independence the origins of Finnishness were militarized even further, although the 'hot' phase of antiquarian nationalism ended, as many considered the Finnish state reestablished after centuries of 'dependency'. Nevertheless, the distant past of tribal Finnishness and the conceived Golden Age of the Kalevala remained obligating. The decline of public archaeology is quite evident after 1918, even though the national message of the antiquarian pursuits remained present in the history culture of the public. The myths, symbols, images, and constructs of ancient Finnishness had already become embedded in society by the turn of the century, like the patalakki cap, which remains a symbol of Finnishness to this day. The method of approach is one of combining a broad spectrum of previously neglected primary sources, all related to history culture and the subtle banalization of the distant past: school books, postcards, illustrations, festive costumes, drama, satirical magazines, novels, jewellery, and calendars. Tracing the origins of the national myths to their original contexts enables a rather thorough deconstruction of the proto-historical imaginary in this Finnish case study. Considering Anthony D. Smith's idea of ancient 'ethnies' being the basis for nationalist causes, the author considers such an approach in the Finnish case totally misplaced.

Luonto, tiede ja teknologia : Kansanvalistuksen Suomi-kuva 1870-1920

Nature, science and technology. The image of Finland through popular enlightenment texts 1870-1920 This doctoral thesis looks at how Finnish popular enlightenment texts published between 1870 and 1920 took part in the process of forming a genuine Finnish national identity. The same process was occurring in other Nordic countries at the time and the process in Finland was in many ways influenced by them, particularly Sweden. In Finland the political realities under Russian rule especially during the Russification years, and the fact that its history was considered to be short compared to other European countries, made this nation-building process unique. The undertaking was led by members of the national elite, influential in the cultural, academic as well as political arenas, who were keen to support the foundation of a modern Finnish identity. The political realities and national philosophy of history necessitated a search for elements of identity in nature and the Finnish landscape, which were considered to have special national importance: Finland was very much determined as a political entity on the basis of its geography and nature. Nature was also used as means of taking a cultural or political view in terms of, for example, geographical facts such as the nation s borders or the country s geographical connections to Western Europe. In the building of a proper national identity the concept of nature was not, however, static, but was more or less affected by political and economic progress in society. This meant that nature, or the image of the national landscape, was no longer seen only as a visual image of the national identity, but also as a source of science, technology and a prosperous future. The role of technology in this process was very much connected to the ability to harness natural resources to serve national interests. The major change in this respect had occurred by the early 20th century, when indisputable scientific progress altered the relationship between nature and technology. Concerning technology, the thesis is mainly interested in the large and at the time modern technological manifestations, such as railways, factories and industrial areas in Finland. Despite the fact that the symbiosis between national nature and international but successfully localized technology was in Finnish popular enlightenment literature depicted mostly as a national success story, concerns began to arise already in last years of the 19th century. It was argued that the emerging technology would eventually destroy Finland s natural environment, and therefore the basis of its national identity. The question was not how to preserve nature through natural science, but more how to conserve such natural resources and images that were considered to be the basis of national identity and thus of the national history. National parks, isolated from technology, and distant enough so as to have no economic value, were considered the solution to the problem. Methodologically the thesis belongs to the genre of science and technology studies, and offers new viewpoints with regard to both the study of Finnish popular enlightenment literature and the national development process as a whole.

Death, Destruction and Commemoration : Tracing ritual activities in Finnish Late Iron Age cemeteries (AD 550-1150)

The thesis is connected with death, memory and ancestor commemoration during the Merovingian Period, the Viking Age and the beginning of the Crusade Period (AD 550-1150) in Finland. During this time, cremation was the dominant burial rite. It was not until the end of the Viking Age that inhumation became more common but both cremations and inhumations are performed even at the same sites throughout the time. Three different burial types 1) cremation cemeteries below level ground, 2) inhumation burials and 3) water burials are discussed in five articles. I consider these burial forms from three different viewpoints; collectivity-individuality, visibility-invisibility and cremation-inhumation. The thesis also discusses the topics of memory, memorialisation and monument re-use, which have been neglected subjects in Finnish archaeology until now. Both cremation cemeteries below level ground and inhumation burials have been re-used during their time of usage, and on most occasions are situated in a landscape that is overlaid by other monuments as well. The main questions of the thesis are: What kinds of ritual behaviour can we detect in the burials during the period (AD 550-1150)? How did people perceive the moraine hills that functioned as burial places? What kind of re-use can be detected in the Iron Age cemeteries? Why have ancient sites and artefacts been re-used? This thesis shows that it is possible to claim that both artefact and site re-use is a much more widespread phenomenon than has previously been thought in Finnish archaeology. It is also a conscious and deliberate behaviour that can be related to an ancestor cult and commemoration of the dead. The funerary rituals during this time period show great variation and complex, both regionally and nationally. Not only have the dead been buried using elaborate rituals, they have also been mourned and commemorated in intricate ways that proves that death was not an end product, but the start of something new.