Elokuva historiassa, historia elokuvassa

Elokuva historiassa, historia elokuvassa -teoksessa suomalaiset historiantutkijat pohtivat menneisyyttä sellaisena kuin valkokankaan maailma on sen yleisölleen kuvannut. Aiheet vaihtelevat mykkäelokuvasta nykypäivään, kotimaisesta elokuvasta Hollywood-spektaakkeleihin. Teos käsittelee elokuvan historiaa monipuolisesti ja tarjoaa paljon pohdittavaa: kuka tanskalainen elokuvanäyttelijä villitsi 1910-luvun helsinkiläiset? Minkälainen oli 1920-luvun blueslaulajan 15-minuuttinen elokuvaura? Miten kylmän sodan uhkakuvat piirtyivät 1950-luvun amerikkalaiseen tieteiselokuvaan? Kuinka 1500-luvun kuninkaallisia kuvattiin brittiläisissä historiaspektaakkeleissa? Kirja sopii kaikille elokuvasta ja historiasta kiinnostuneille.

Sangen merkillinen historia, Jumalan hengen suuresta armotyöstä kolmen juudalaisen tyttären sydämessä

Nimiösivulla myös motto: Wapahtaja sanoo: Sallikaat lasten tulla minun tykööni. Mark. 10:14.

Yxi sangen merkillinen historia, Jumalan hengen suuresta armotyöstä kolmen judan tytärlapsukaisen tykönä

Nimiösivulla myös motto: Wapahtaja on sanonut: Sallikat lasten tulla minun tygöni. Mark. 10:14.

Historiallisia ja kriittisiä katseita poikkeavuuteen

Kirjallisuusarvostelu

Suomalaisen perheen yhteisen sukunimen lyhyt historia

Referee-artikkeli

Ukrainan menneisyyttä ja nykypäivää

Kirjallisuusarvostelu

Soista turvemaiksi – suoluonnon 60 vuoden kujanjuoksu Virtain, Kihniön ja Ylöjärven Kurun rajaseudulla

Suomen suoluonto on muuttunut voimakkaasti etenkin viimeksi kuluneiden noin 60 vuoden aikana. Muutoksen suurin syy on maankäyttö, etenkin osana metsätalouden tehostamista ja koneellistamista toteutetut massiiviset soiden metsäojitukset. Myös maatalous ja energiantuotanto ovat muuttaneet suoluontoa merkittävästi. Metsäojitus on keskeisin tekijä siinä, että lähes kaikki suotyypit Etelä-Suomessa on luokiteltu uhanalaisiksi tai silmälläpidettäviksi. Etelä-Suomessa keskimäärin 80 prosenttia soista on ojitettu metsätalouden tarpeisiin. Tutkimusalueella on ojitettu tätäkin enemmän: Kihniössä ojitettujen soiden osuus on 87 %. Huomattava osa ojituksista on tehty turhaan, kun ojituskohde on ollut esimerkiksi liian karu puuston kasvattamiseen. Esimerkiksi tutkimusalueella ojitusten lisäksi suuri osa laajemmista suomuodostumista on otettu turpeenkaivualueiksi 1970-luvulta lähtien, mikä on pahentanut suoluonnon ahdinkoa. Vanhat ja nykytilannetta kuvaavat kartat ja ilmakuvat tarjoavat aikasarjan tutkimusalueen suoluonnon muuttumisesta. Nykytilaa konkretisoi olennaisesti maastosta kerätty tieto. Molempia täydentävät maankäytön suunnitteluun liittyvät asiakirjat eli seutu- ja maakuntakaavat sekä turpeenoton ympäristölupapäätökset ja lupaprosesseihin liittyvät muut dokumentit. Näistä kolmesta erillisestä ja erityyppisestä tietolähteestä syntyy kokonaisnäkemys tutkimusalueen suoluonnossa tapahtuneista muutoksista, nykytilasta ja syistä niiden taustalla. Voimakkaista muutoksista huolimatta myös tutkimusalueella on luonnonsuojelullisesti arvokkaita soita, joilla on runsaasti uhanalaisia suotyyppejä ja joilla elää uhanalaisia lajeja. Soiden maankäytön suunnittelun tai suunnittelemattomuuden ja turpeenkaivun ympäristölupaprosessien historia on moninainen, ja sattumallakin on osuutensa siinä, mikä suo on säilynyt ja mikä ei. Poliittinen päätöksenteko näyttäytyy muun muassa soidensuojelun täydennysohjelman valmistelussa ja ennen kaikkea ohjelman vesittämisessä. Jatkossa soiden ennallistaminen saattaa nousta suurempaan rooliin niin tutkimusalueella kuin yleisemminkin.

Kirkko ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murros Merikarvialla 1880–1940

Tämä tutkimus käsittelee Merikarvian kirkkoa ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murenemista 1880-luvulta 1930-luvun loppuun. Tarkastelen ilmiötä mikrohistorian ja muistitietotutkimuksen metodeilla. Paikallishistoriaa edustava tutkimukseni on osa tilaushistoriaa – Merikarvian historia -hanketta, jonka lopputuloksena julkaistaan paikkakunnan historiaa 1800-luvun lopulta 2000-luvulle käsittelevä teos. Merikarvian seurakunta rakensi vuonna 1899 suuren puukirkon, koska 1800-luvun lopun kiihtyvä väestönkasvu oli tehnyt entisestä kirkosta liian pienen. Uuden kirkon rakentaminen alkoi vuonna 1897. Rakentamisen ollessa käynnissä kirkonkokous kiisteli, miten se pitäisi rahoittaa. Osa seurakuntalaisista halusi hakea valtiolta kuoletuslainaa, enemmistö taas vastusti ajatusta. Karkeasti jaotellen valtiolainan kannattajat koostuivat virka- ja liikemiehistä, kun vastustajat olivat enimmäkseen työväkeä ja talonpoikia. Lainanottajien kanta voitti kirkonkokouksen äänestyksissä, mutta vastustajat eivät tyytyneet tähän, vaan lukuisilla valituksilla maaherralle, tuomiokapituliin ja senaattiin saivat estettyä valtiolainan hakemisen. Kirkko rakennettiin lopulta vuosittaisilla ylöskannoilla ja yksityisellä lainalla. Rahoituksesta syntynyt riita voidaan nähdä yhtenä yhtenäiskulttuurin murtumisen merkkinä. Merikarvian hengellinen elämä oli 1800-luvun lopulla tyypillistä länsisuomalaista maalaispitäjän elämää. Kirkollisen kansanperinteen yleiskyselyn Merikarvialla tehdyt haastattelut kertovat, miten seurakuntalaiset kävivät kirkossa ja ehtoollisella, kotona luettiin hartauskirjallisuutta, lapset ja vanhemmat osallistuivat kinkereille, ja rippikoulu oli tärkeä käännekohta nuoren elämässä. Samaan aikaan 1880-luvulta lähtien alkoivat uudet sivistykselliset ja aatteelliset tuulet muuttaa ihmisten ajatuksia ja asenteita kirkkoa kohtaan. Kirkko vastasi ajan kehitykseen lisäämällä kirkkokuria. Yksi kirkkoneuvoston tärkeimmistä tehtävistä oli valvoa seurakunnan siveellisyyttä. Merikarvialla 1800-luvun loppupuolella kirkkoneuvoston eteen tuotiin nuhdeltaviksi nuoria pareja, joiden tiedettiin elävän yhdessä, vaikka heitä ei ollut vihitty. Samoin avioparit, joiden välillä tiedettiin olevan riitaa ja jotka mahdollisesti asuivat erillään, saivat kirkkoneuvoston nuhteet ja varoituksen sopia riidat tai hakea laillisen eron. Toisaalta samaan aikaan seurakunnassa tapahtui myös herätyksiä. Varsinkin kirkon ulkopuolisten uskonnollisten liikkeiden vaikutus oli vahvaa. 1910-luvulta lähtien paikkakunnalla vaikutti Vapaaevankelinen liike eli skutnabbilaisuus, jonka opetus erosi evankelisluterilaisen kirkon opista varsinkin aikuiskastekäytännössä. Kirkko otti liikkeeseen vastustavan kannan, vaikka se myönsi liikkeen vaikuttavan myönteisesti paikkakuntalaisten siveellisyyden. Vuonna 1923 voimaan tulleen uskonnonvapauslain myötä skutnabbilaiset erosivat kirkosta. Eroaminen oli silti maltillista, suhteellinen määrä oli suomalaisten maaseutupitäjien keskitasoa ja väheni seuraavina vuosina, kunnes vuonna 1931 koko maata koetteli pula-aika, ja samalla helluntaiherätys saapui Merikarvialle, joka osaltaan vaikutti kirkosta eroamiseen ja hengellisen kentän moninaistumiseen.

Kirkko ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murros Merikarvialla 1880–1940

Tämä tutkimus käsittelee Merikarvian kirkkoa ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murenemista 1880-luvulta 1930-luvun loppuun. Tarkastelen ilmiötä mikrohistorian ja muistitietotutkimuksen metodeilla. Paikallishistoriaa edustava tutkimukseni on osa tilaushistoriaa – Merikarvian historia -hanketta, jonka lopputuloksena julkaistaan paikkakunnan historiaa 1800-luvun lopulta 2000-luvulle käsittelevä teos. Merikarvian seurakunta rakensi vuonna 1899 suuren puukirkon, koska 1800-luvun lopun kiihtyvä väestönkasvu oli tehnyt entisestä kirkosta liian pienen. Uuden kirkon rakentaminen alkoi vuonna 1897. Rakentamisen ollessa käynnissä kirkonkokous kiisteli, miten se pitäisi rahoittaa. Osa seurakuntalaisista halusi hakea valtiolta kuoletuslainaa, enemmistö taas vastusti ajatusta. Karkeasti jaotellen valtiolainan kannattajat koostuivat virka- ja liikemiehistä, kun vastustajat olivat enimmäkseen työväkeä ja talonpoikia. Lainanottajien kanta voitti kirkonkokouksen äänestyksissä, mutta vastustajat eivät tyytyneet tähän, vaan lukuisilla valituksilla maaherralle, tuomiokapituliin ja senaattiin saivat estettyä valtiolainan hakemisen. Kirkko rakennettiin lopulta vuosittaisilla ylöskannoilla ja yksityisellä lainalla. Rahoituksesta syntynyt riita voidaan nähdä yhtenä yhtenäiskulttuurin murtumisen merkkinä. Merikarvian hengellinen elämä oli 1800-luvun lopulla tyypillistä länsisuomalaista maalaispitäjän elämää. Kirkollisen kansanperinteen yleiskyselyn Merikarvialla tehdyt haastattelut kertovat, miten seurakuntalaiset kävivät kirkossa ja ehtoollisella, kotona luettiin hartauskirjallisuutta, lapset ja vanhemmat osallistuivat kinkereille, ja rippikoulu oli tärkeä käännekohta nuoren elämässä. Samaan aikaan 1880-luvulta lähtien alkoivat uudet sivistykselliset ja aatteelliset tuulet muuttaa ihmisten ajatuksia ja asenteita kirkkoa kohtaan. Kirkko vastasi ajan kehitykseen lisäämällä kirkkokuria. Yksi kirkkoneuvoston tärkeimmistä tehtävistä oli valvoa seurakunnan siveellisyyttä. Merikarvialla 1800-luvun loppupuolella kirkkoneuvoston eteen tuotiin nuhdeltaviksi nuoria pareja, joiden tiedettiin elävän yhdessä, vaikka heitä ei ollut vihitty. Samoin avioparit, joiden välillä tiedettiin olevan riitaa ja jotka mahdollisesti asuivat erillään, saivat kirkkoneuvoston nuhteet ja varoituksen sopia riidat tai hakea laillisen eron. Toisaalta samaan aikaan seurakunnassa tapahtui myös herätyksiä. Varsinkin kirkon ulkopuolisten uskonnollisten liikkeiden vaikutus oli vahvaa. 1910-luvulta lähtien paikkakunnalla vaikutti Vapaaevankelinen liike eli skutnabbilaisuus, jonka opetus erosi evankelisluterilaisen kirkon opista varsinkin aikuiskastekäytännössä. Kirkko otti liikkeeseen vastustavan kannan, vaikka se myönsi liikkeen vaikuttavan myönteisesti paikkakuntalaisten siveellisyyden. Vuonna 1923 voimaan tulleen uskonnonvapauslain myötä skutnabbilaiset erosivat kirkosta. Eroaminen oli silti maltillista, suhteellinen määrä oli suomalaisten maaseutupitäjien keskitasoa ja väheni seuraavina vuosina, kunnes vuonna 1931 koko maata koetteli pula-aika, ja samalla helluntaiherätys saapui Merikarvialle, joka osaltaan vaikutti kirkosta eroamiseen ja hengellisen kentän moninaistumiseen.

Bailamos a trav??s de la historia

Se presenta experiencia educativa que consiste en un recorrido a lo largo de la historia para que el alumnado la conozca a trav??s del baile y de la danza. Se realiza en el CEIP Sta. Mar??a Magdalena en Meng??bar, Ja??n. Los objetivos son: acercar la amplia variedad musical de diferentes ??pocas hist??ricas de manera l??dica y recreativa; desarrollar la capacidad r??tmica a trav??s del baile y del movimiento; establecer lazos afectivos entre compa??eros de distintos tutores-grupos como medio para favorecer as?? una mejor convivencia en el centro y fuera del mismo; favorecer la integraci??n y participaci??n del alumnado de forma equitativa y no discriminatoria; promover la coeducaci??n a trav??s de la danza y la expresi??n corporal.

Proyecto de creaci??n de un gabinete socio-psicopedag??gico municipal para Beas de Segura (Ja??n)

Presentar un proyecto te??rico de creaci??n de un gabinete socio-psicopedag??gico, extrapolando un tanto la funci??n del pedagogo del campo estricto de la escuela, e insertando su tarea en el campo social que lo acoge. Creaci??n de un gabinete socio-psicopedag??gico. Marco ambiental de Beas del Segura: historia, demograf??a, econom??a, aspectos socio-culturales, necesidades del municipio. Constituci??n del gabinete: equipo de trabajo, contactos con organismos oficiales y asociaciones, ??mbito de trabajo, hip??tesis desde las que se ha de partir. Programaci??n te??rica de actuaci??n del gabinete: funcionamiento, objetivos y actividades, an??lisis del m??todo Pert para planificaci??n de actividades. Presupuesto, modelos de financiaci??n y contrataci??n de personal. Bibliograf??a. Legislaci??n. Investigaci??n te??rica. El servicio que se puede ofrecer a trav??s de un gabinete de este tipo hoy en d??a, es necesario para toda comunidad que pretenda enfocar su futuro desde la prevenci??n. La educaci??n para el tiempo libre debe ser su objetivo prioritario. Debe jugar un papel catalizador de todas las fuerzas que pueden incidir sobre la sociedad y dinamizador de la vida social y cultural mediante la propuesta de alternativas en ambientes equilibrados y dialogantes. Es fundamental el trabajo coordinado, lo que lleva impl??cito el empezar a considera la comarca como objetivo a alcanzar. En este trabajo subyace la idea de que esta intervenci??n social es enriquecedora, posible y necesaria.

La educaci??n femenina durante el Sexenio revolucionario en Ja??n

Resumen basado en el de la publicaci??n

Enseñanza y aprendizaje de la Historia en contextos interculturales : una experiencia de investigación y aplicación didáctica con consecuencias curriculares.

Se exponen los resultados de una investigación realizada durante el curso 2006-2007. El objetivo del estudio fue analizar los contenidos y las formas con que los alumnos inmigrantes elaboran y reelaboran su aprendizaje de la Historia de Cataluña, en relación a los aprendizajes adquiridos en su escolaridad anterior. Del análisis y de la discusión de estos resultados, se describe la aplicación de una Unidad Didáctica cuyo objetivo fue proponer y aplicar un modelo para la enseñanza de la Historia (del país de acogida) a los alumnos recién llegados.