I berättandets makt : om tre romankroppar av Per Olov Enquist

Doktorsavhandlingen synliggör avgörande etiska och estetiska aspekter av Per Olov Enquists poetik. Studien belyser den i författarskapet centrala frågan om vad en människa är och demonstrerar dess intima koppling till en utforskning av berättandets kritiska och kreativa kraft. I avhandlingen kartläggs en förkroppsligande estetik i romanerna Nedstörtad ängel (1985), Livläkarens besök (1999) och Boken om Blanche och Marie (2004). Gemensamt för romanerna är en problematisering av moderniteten som tar sig uttryck i en tematisering av sambanden mellan kvinnlighet, kroppslighet, marginalisering och mänsklighet. Problematiseringen är förbunden med ett mönster romanerna delar, där en specifik karaktär fungerar som ett koncentrat av romanbygget. Avhandlingens tes är att det tvehövdade monstret Pasqual och Maria Pinon, flickdrottningen Caroline Mathilde och hysterikan Blanche Wittman utgör förkroppsliganden av de romaner i vilka de figurerar. Genom en kombination av feministiska, nymaterialistiska, genreteoretiska och narratologiska perspektiv synliggörs det samspel mellan form och innehåll, tematik och poetik, som förkroppsligandet innefattar. Idén om romangenrens nära koppling till föreställningar om subjektiviteten genomsyrar analysen där såväl romanens kroppslighet som subjektivitetens textualitet framträder. Kartläggningen av förkroppsligandets manifestationer och effekter blottlägger berättandet som maktordning och makthandling och synliggör ett komplext förhållande mellan roman och människa, berättande och subjektivitet, estetik och etik. Undersökningen ringar in en genomgående produktiv spänning i Enquists berättande, mellan en strävan att formulera och bejaka alternativa visioner av subjektiviteten och en metafiktiv rannsakan av de etiska implikationerna av denna strävan. Studien bidrar till kunskapen om ett av de stora, samtida svenskspråkiga författarskapen och ger därigenom en mångfasetterad bild av berättandets potential i vår tid. ------------------------------------------------------------- Väitöskirja pohtii Per Olov Enquistin poetiikassa merkittäviä eettisiä ja esteettisiä ulottuvuuksia. Tutkimus valottaa Enquistin tuotannon keskeistä kysymystä – kysymystä siitä mikä ihminen on – ja osoittaa sen kytkeytyvän läheisellä tavalla kerronnan kriittisen ja luovan voiman tutkimiseen. Väitöskirjassa kartoitetaan ruumiillisuuden estetiikkaa romaaneissa Nedstörtad ängel (1985, Suistunut enkeli 1986), Livläkarens besök (1999, Henkilääkäri 2000) ja Boken om Blanche och Marie (2004, Blanche ja Marie 2005). Romaaneja yhdistää niiden tapa problematisoida moderniteetti etsimällä naisellisuuden, ruumiillisuuden, marginalisoitumisen ja ihmisyyden välisiä yhteyksiä. Problematisointiin liittyy romaaneille yhteinen kuvio, jossa tietty henkilöhahmo toimii romaanirakennelman tiivistelmänä. Väitöskirjan keskeinen väittämä on, että kaksipäinen hirviö Pasqual ja Maria Pinon, tyttökuningatar Caroline Mathilde ja hysteerikko Blanche Wittman, ruumiillistavat ne romaanit joissa ne esiintyvät. Teoreettisesti tutkimus yhdistää feministisen, uusmaterialistisen, lajiteoreettisen ja narratologisen tutkimuksen näkökulmia, joiden kautta tulee näkyväksi ruumiillisuuden kytkeytyminen niin muotoon kuin sisältöönkin. Ajatus romaanilajin yhteydestä yksilökäsityksiin on keskeinen analyysissä, jossa hahmottuu sekä romaanin ruumillisuus että subjektin tekstualisuus. Ruumiillisuuden ilmentymien ja vaikutusten kartoittaminen paljastaa kerronnan valtajärjestyksenä ja vallantekona. Se tekee näkyviksi romaanin ja ihmisen, kerronnan ja subjektiuden sekä estetiikan ja etiikan väliset moninaiset yhteydet. Tutkimus tuo esille Enquistin tuotannon läpäisevän hedelmällisen jännitteen, jossa pyrkimys ilmaista ja vahvistaa vaihtoehtoisia näkemyksiä subjektiudesta kohtaa metafiktiivisen tutkiskelun tämän pyrkimyksen eettisistä implikaatioista. Väitöskirja lisää tietämystä yhdestä merkittävimmästä ruotsinkielisestä nykykirjailijasta ja antaa samalla monitahoisen kuvan kerronnan mahdollisuuksista nykymaailmassa.

Postmoderni subjekti Jaakko Yli-Juonikkaan romaanissa Neuromaani

Kirjailija Jaakko Yli-Juonikkaan (s.1976) on julkaissut uransa aikana useita romaaneja, joista kolmas romaani Neuromaani (2012) on selvästi laajin ja kompleksisin. Siinä on useita piirteitä, joiden perusteella se on luokiteltavissa juuri postmoderniksi romaaniksi. Neuromaani on poikkeuksellinen romaani suomenkielisessä kirjallisuudessa, koska Suomessa postmodernismi ei ole koskaan noussut sellaiseen asemaan kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Postmoderni kirjallisuus on leimallisesti juuri meidän aikamme kirjallisuutta. Se käsittelee niitä ongelmia, joita ihminen kohtaa yhä epäselvemmäksi muuttuneessa maailmassa. Maailma muuttuu koko ajan monimutkaisemmaksi, kun saatavilla oleva informaatio lisääntyy koko ajan. Sen seurauksena yhden ihmisen on yhä vaikeampi tulkita ja järjestellä tuota informaatiota koherenttiin muotoon. Tästä seurauksena postmodernin kirjallisuuden subjektit ovat heikentyneessä tai hajonneessa tilassa. Kirjallisuus ei enää kuvaa päähenkilöiden kautta eheää fiktiivistä maailmaa, vaan tilalla on maailmojen runsaus. Se näkyy postmodernin kirjallisuuden käyttämissä eri rekistereissä, runsaassa intertekstuaalisuudessa ja eri aineksen yhdistelyssä. Postmoderni kirjallisuus yhdistelee matalaa ja korkeaa kulttuuria, mutta lopputuloksena on usein romaaneja, joiden lukukokemusta voisi kuvailla vaikeaksi. Se johtuu siitä, ettei lukijakaan ole enää autonominen subjekti, joka kykenisi tulkitsemaan tekstimassan yhteneväiseksi kokonaisuudeksi. Tutkielma tarkastelee postmodernia subjektia Neuromaanissa. Postmodernin subjektin problematiikka esiintyy romaanissa pääasiassa kolmella eri tavalla. Sen henkilöhahmot ovat heikentyneitä subjekteja, joiden on vaikea tulkita omaa tilannettaan. Päähenkilöiden sekava tilanne heijastuu lukijaan, jonka lukukokemus on katkonainen ja vaikea. Romaanin tekijä ja kertoja on myös hajonneen subjektin tilassa, sillä yhtenäisen tekstin sijasta Neuromaani on tulvillaan eri lähteistä lainattua ainesta ja erilaisia tekstityyppejä, kerronnan seassa on jopa kaupallista ainesta. Se johtuu siitä, että kaikki kolme ovat samassa hajonneen subjektin tilassa.