Epäsymmetrinen sodankäynti Tšetšeniassa vuosina 1994–1996 ja 1999–2000

Monissa länsimaisissa kirjoituksissa epäsymmetrinen sodankäynti ymmärretään taisteluina ei-valtiollista osapuolta vastaan, mihin liittyy vahvasti terrorismi ja sen sisältämä toiminta. Nykyään epäsymmetrinen sodankäynti käsittää laajan kirjon teorioita, kokemuksia, asenteita ja lukuisia määritelmiä, kun on kyse päämäärästä, menestymistavasta tai käytännön toimenpiteistä. Venäläisten ja tšetšeenien välisillä väkivaltaisuuksilla on olemassa pitkä historia. Tšetšenian ja Venäjän ensimmäinen sota käytiin vuosina 1994–1996, mikä lopulta päättyi venäläisten tappioon ja joukkojen vetäytymiseen Tšetšeniasta. Maiden välinen toinen sota alkoi vuonna 1999 ja jatkuu edelleen sissisotana Tšetšeniassa, vaikka venäläisten mukaan varsinaiset sotatoimet ovat jo päättyneet Päämääränä tutkimuksessa on selvittää, miten epäsymmetrinen sodankäynti ilmeni tšetšeenien sodankäynnissä vuosien 1994-1996 ja 1999-2000 välisenä aikana. Tutkimuksen näkökulmana on tšetšeenien sodankäynnin vaikutus venäläisiin. Tutkimuksen pääongelmana on selvittää, miten epäsymmetrinen sodankäynti ilmeni tšetšeenien sodankäynnissä venäläisiä maajoukkoja vastaan. Tutkimuskysymykset on ratkaistu selvittämällä vastaukset seuraaviin alaongelmiin: 1. Mitä on epäsymmetrinen sodankäynti? 2. Mitkä tekijät vaikuttivat tšetšeenien sodankäyntimenetelmien valintaan venäläisiä joukkoja vastaan? 3. Mitkä tekijät tekivät tšetšeenien sodankäynnistä epäsymmetristä venäläisjoukoille? 4. Mitä epäsymmetrisen sodankäynnin keinoja ja menetelmiä Tšetšeenit käyttivät venäläisjoukkoja vastaan? 5. Miten tšetšeenien epäsymmetrinen sodankäynti vaikutti venäläisten maajoukkojen toimintaan Tšetšeniassa? Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää tšetšeenien sodankäyntiä venäläisiä maajoukkoja vastaan epäsymmetrisen sodankäynnin näkökulmasta. Tutkimuksessa on käytetty asiakirjaja kirjallisuustutkimusta tutkimusmenetelmänä. Tavoitteena on ollut muodostaa riittävä kuva aiheesta ja siihen vaikuttavista asioista tutustumalla aihetta käsittelevään aineistoon mahdollisimman perusteellisesti. Tutkimuksessa ilmeni, että Tšetšenian ensimmäisen sodan lähtökohtatilanteen voidaan katsoa jo sinällään vaikuttaneen tšetšeenien päätökseen käyttää epäsymmetrisen sodankäynnin keinoja maan puolustamiseen. Tšetšenian sodissa venäläiset kohtasivat vihollisen, jonka sodankäynti ei vastannut venäläisten joukkojen taktista käyttöä. Venäläisten sotataito perustui Neuvostoliiton aikaisiin oppeihin, missä moottoroitujen ja mekanisoitujen yksiköiden ylivoimalla pyritään murtautumaan läpi puolustuslinjojen vihollisen syvyyteen. Molemmissa sodissa tšetšeenit eivät sitoutuneen taistelemaan kiinteisiin puolustuslinjoihin kuin hetkellisesti asutuskeskuksissa ja vuoristossa. Tämän voidaan katsoa muodostaneen erityisesti ensimmäisessä sodassa venäläisten maajoukkojen toiminnan kannalta epäsymmetriset lähtökohdat taisteluille, missä venäläiset eivät kyenneet käyttämään joukkojen ylivoimaa, nopeutta ja asejärjestelmiä ennalta suunnitellulla tavalla tšetšeenitaistelijoiden tuhoamiseksi. Molemmissa Tšetšenian sodissa tšetšeenien sodankäynnin suunnittelun lähtökohtana voidaan katsoa olleen tieto vastustajan sotataidosta. Tämän seurauksena venäläisten joukkojen taktiikka, kalusto ja toimintatavat olivat tšetšeenitaistelijoiden tiedossa. Näiden tekijöiden tuntemisen seurauksena voidaan olettaa tšetšeenien tiedostaneen omat mahdollisuutensa vaikuttaa venäläisjoukkojen vahvuuksiin ja heikkouksiin sekä valita omat sodankäynnin menetelmät venäläisten hyökkäystä vastaan.

Kun historia ei loppunutkaan : Venäjän kylmä sota -retoriikka Ukrainan kriisissä 2013-2014

Ukrainassa vuoden 2013 loppupuolella alkanut ja yhä jatkuva kriisi on ollut Euroopan merkittävin kriisi kylmän sodan päättymisen jälkeen. Sen myötä EU, Nato ja Yhdysvallat ovat purkaneet yhteistyötään Venäjän kanssa ja turvallisuutta on arvioitu uudelleen. Ukrainan kriisin myötä lännen ja Venäjän suhteita on alettu kuvata jopa kylmäksi sodaksi. Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella Venäjän Ukrainan kriisiin liittyvää kylmä sota -retoriikkaa. Tutkimusaineistona käytin Venäjän ylimmän johdon lausuntoja ja kannanottoja sekä ulkoministeriön että Kremlin englanninkielisestä aineistosta. Tutkimuksessa analysoin kaikkea aineiston Ukrainan kriisiin 2013–2014 liittyvää retoriikkaa, jossa mainitaan kylmä sota. Tutkin, miten ”kylmä sota” ilmenee Venäjän retoriikassa, millaista identiteettiä sen kautta rakennetaan ja mitä poliittisia tavoitteita sen kautta ajetaan. Lähtökohtana tutkimuksessa oli konstruktivistinen taustaoletus, jonka mukaan todellisuus rakentuu sosiaalisesti ja kielellä on tässä keskeinen rooli. Tutkimusmenetelmänä oli Chaïm Perelmanin argumentaatioanalyysiin perustuva historiapoliittinen retoriikan analyysi. Tarkastelin yleisöä, minkä perusteella Venäjän kylmä sota -retoriikasta erottui sekä venäläisyleisölle että lännelle suunnattua argumentaatiota. Lisäksi tarkastelin retoriikassa esiintyviä argumentaation keinoja. Kylmä sota -retoriikkaa esiintyi Venäjän Ukrainan kriisiin liittyvässä retoriikassa läpi tarkastelujakson ja se pysyi hyvin samankaltaisena. Retoriikan käytössä ja poliittisten tavoitteiden ajamisessa oli kuitenkin eroja. EU:n, Naton ja Yhdysvaltain pakotteisiin ja vastatoimiin liittyvässä retoriikassa kylmä sota -retoriikalla oli selvä rooli. Ydinaseisiin liittyvässä retoriikassa taas kylmää sotaa ei mainittu lainkaan. Retoriikan analyysin perusteella Venäjän kylmä sota -retoriikka toimii niin identiteetin rakentajana kuin poliittisten päämäärien ajamisen välineenä. Venäläiselle yleisölle suunnatussa kylmä sota -retoriikassa korostuu omien tekojen oikeutus ja moninapaisen maailman luominen vaihtoehdoksi historian loppumiselle ja läntisen liberalismin voitolle. Lännelle suunnatulla retoriikalla pyritään vaikuttamaan erityisesti pakotteisiin ja lännen yhtenäisyyteen vertaamalla nykytilannetta kylmään sotaan.

Sota vaiko rauha ja Suomen aseman turvaaminen

Puhe

Arkkitehdit, sota ja yhdyskuntasuhteiden hallinta : Alvar Aallon Kokemäenjokilaakson aluesuunnitelma tilansäätelyprojektina

Summary: Architects, war, and the governance of socio-spatial relationships in localities : a study of Alvar Aalto's Kokemäenjoki River Valley regional plan as a project of the regulation of space