An Interview with John Rajchman, Department of Art History, Columbia University, on Architecture, Deleuze and Foucault

An Interview with John Rajchman, Department of Art History, Columbia University, on Architecture, Deleuze and Foucault at his apartment, Riverside Drive, New York City, February 10, 2003.

Rho GTPases mediate the mechanosensitive lineage commitment of neural stem cells

Adult neural stem cells (NSCs) play important roles in learning and memory and are negatively impacted by neurological disease. It is known that biochemical and genetic factors regulate self-renewal and differentiation, and it has recently been suggested that mechanical and solid-state cues, such as extracellular matrix (ECM) stiffness, can also regulate the functions of NSCs and other stem cell types. However, relatively little is known of the molecular mechanisms through which stem cells transduce mechanical inputs into fate decisions, the extent to which mechanical inputs instruct fate decisions versus select for or against lineage-committed blast populations, or the in vivo relevance of mechanotransductive signaling molecules in native stem cell niches. Here we demonstrate that ECM-derived mechanical signals act through Rho GTPases to activate the cellular contractility machinery in a key early window during differentiation to regulate NSC lineage commitment. Furthermore, culturing NSCs on increasingly stiff ECMs enhances RhoA and Cdc42 activation, increases NSC stiffness, and suppresses neurogenesis. Likewise, inhibiting RhoA and Cdc42 or downstream regulators of cellular contractility rescues NSCs from stiff matrix- and Rho GTPase-induced neurosuppression. Importantly, Rho GTPase expression and ECM stiffness do not alter proliferation or apoptosis rates indicating that an instructive rather than selective mechanism modulates lineage distributions. Finally, in the adult brain, RhoA activation in hippocampal progenitors suppresses neurogenesis, analogous to its effect in vitro. These results establish Rho GTPase-based mechanotransduction and cellular stiffness as biophysical regulators of NSC fate in vitro and RhoA as an important regulatory protein in the hippocampal stem cell niche.

John Andrews : Architecture a Performing Art

The distinguished Australian architect surveys his career and examines how his architectural theories are expressed in his designs.

Large-scale interlaboratory study to develop, analytically validate and apply highly multiplexed, quantitative peptide assays to measure cancer-relevant proteins in plasma

There is an increasing need in biology and clinical medicine to robustly and reliably measure tens-to-hundreds of peptides and proteins in clinical and biological samples with high sensitivity, specificity, reproducibility and repeatability. Previously, we demonstrated that LC-MRM-MS with isotope dilution has suitable performance for quantitative measurements of small numbers of relatively abundant proteins in human plasma, and that the resulting assays can be transferred across laboratories while maintaining high reproducibility and quantitative precision. Here we significantly extend that earlier work, demonstrating that 11 laboratories using 14 LC-MS systems can develop, determine analytical figures of merit, and apply highly multiplexed MRM-MS assays targeting 125 peptides derived from 27 cancer-relevant proteins and 7 control proteins to precisely and reproducibly measure the analytes in human plasma. To ensure consistent generation of high quality data we incorporated a system suitability protocol (SSP) into our experimental design. The SSP enabled real-time monitoring of LC-MRM-MS performance during assay development and implementation, facilitating early detection and correction of chromatographic and instrumental problems. Low to sub-nanogram/mL sensitivity for proteins in plasma was achieved by one-step immunoaffinity depletion of 14 abundant plasma proteins prior to analysis. Median intra- and inter-laboratory reproducibility was <20%, sufficient for most biological studies and candidate protein biomarker verification. Digestion recovery of peptides was assessed and quantitative accuracy improved using heavy isotope labeled versions of the proteins as internal standards. Using the highly multiplexed assay, participating laboratories were able to precisely and reproducibly determine the levels of a series of analytes in blinded samples used to simulate an inter-laboratory clinical study of patient samples. Our study further establishes that LC-MRM-MS using stable isotope dilution, with appropriate attention to analytical validation and appropriate quality c`ontrol measures, enables sensitive, specific, reproducible and quantitative measurements of proteins and peptides in complex biological matrices such as plasma.

Development of insula connectivity between ages 12 and 30 revealed by high angular resolution diffusion imaging

The insula, hidden deep within the Sylvian fissures, has proven difficult to study from a connectivity perspective. Most of our current information on the anatomical connectivity of the insula comes from studies of nonhuman primates and post mortem human dissections. To date, only two neuroimaging studies have successfully examined the connectivity of the insula. Here we examine how the connectivity of the insula develops between ages 12 and 30, in 307 young adolescent and adult subjects scanned with 4-Tesla high angular resolution diffusion imaging (HARDI). The density of fiber connections between the insula and the frontal and parietal cortex decreased with age, but the connection density between the insula and the temporal cortex generally increased with age. This trajectory is in line with well-known patterns of cortical development in these regions. In addition, males and females showed different developmental trajectories for the connection between the left insula and the left precentral gyrus. The insula plays many different roles, some of them affected in neuropsychiatric disorders; this information on the insula's connectivity may help efforts to elucidate mechanisms of brain disorders in which it is implicated.

Origins of Australian Football: Victoria's Early History. Volume 3: Covert 'Professionalism': The Power of the Wealthy Clubs 1886 to 1890

This volume continues the story of football in Marvellous Melbourne during the 1880s. At this time the VFA continued to expand as Melbourne’s boom continued apace. In 1886 Port Melbourne, Prahran, St Kilda, Footscray and South Williamstown joined the competition, and the Ballarat clubs Ballarat, Ballarat Imperial and South Ballarat were also contending for the VFA premiership. In 1886 matches were divided into four quarters, goal umpires waved two flags to announce a goal, and time clocks and bells were employed to mark the end of quarters. Victoria also played inter-colonial matches against New South Wales, Tasmania and South Australia. VFA secretary T.S. Marshall was at the forefront of fighting the game’s turn towards professionalism, but although it was illegal to pay players, the practice continued. The period 1886 to 1890 also set the stage for the eventual formation of the Victorian Football League, for by the end of the 1880s the Victorian Football Association had become in effect a two-tier competition. The most popular clubs in the VFA, South Melbourne, Geelong, Carlton and Essendon collected the lion’s share of the gate money, which they used to build their wealth and entrench their position as the dominant Victorian teams. The lower tier clubs had to make do with paltry gate money and season fixtures that advantaged the strong clubs. In these fixtures the strong clubs elected to play each other first to increase their gate money, and only deemed to play the poorer clubs at the start of the season. This led to an increasing divide between the VFA’s rich and poor, and by 1890 South Williamstown and Prahran merged with Williamstown and St Kilda respectively, University dropped out of senior ranks, and the Ballarat clubs were excluded from competing for the VFA premiership, which left 12 senior clubs until Collingwood’s emergence in 1892. At this time, no team was as powerful as South Melbourne, which experienced the greatest success in the club’s VFA and VFL history when it collected triple premiership crowns in 1888, 1889, and 1890. South Melbourne was a most ambitious club and spearheaded the move towards professionalism, although this could not be made public. The fine teams it produced at this time contained some of the greatest players of the era, such as Peter Burns, “Sonny” Elms and “Dinny” McKay, and it looked after players with health insurance, jobs, inter-colonial trips, and other incentives. Geelong’s premiership in 1886 was perhaps its greatest triumph, but this success was followed by a premiership drought that would last for 39 years. Carlton remained one of Victorian football’s power clubs, and after securing the premiership in 1887 continued to compete for top honours. As always, the game became ever more popular and world record crowds of over 30,000 attended matches between South Melbourne, Carlton, Geelong and Essendon.

Kulttuurisia kohtaamisia : Suomalaiset kuvataiteilijat ja Rooma 1800-luvulla

Dozens of Finnish artists, practically all the professional sculptors and painters, travelled to and stayed in Rome during the 19th century. The study at hand concentrates for the first time on the Finnish artists in Rome in corpore, and analyses their way of life based on a broad variety of previously unknown and unexplored sources from a number of archives in both Scandinavia and Rome. The extensive corpus of source material is scrutinized with microhistorical precision from the point of view of cultural history. The new information thus achieved adds to the previous knowledge of Rome s often overlooked importance as a source of inspiration in Scandinavian culture in general and significantly clarifies our understanding of the development of Finnish artistic life and cultural identity in the 19th century. The study proves that in Finland, like in all of Europe, the stay in Rome was considered to be a necessary part of becoming a true artist. Already the journey was an integral part of the encounter with Rome, corresponding with the civilized ideal of the period. The stay in Rome provided a northern artist with overwhelming opportunities that were incomparable to the unestablished and modest forms of artistic life Finland could offer. Without domestic artistic institutions or traditions, the professional status of Finnish painters and sculptors took shape abroad, firstly through the encounter with Rome and the different networks the Finnish artists belonged to during and after their stay in the eternal city. The Finnish artists were an integral part of the international artistic community in the cultural capital of Europe, which gave a totally new impetus to their work and contributed to their cosmopolitan identification. For these early masters of Finnish art, the Scandinavian communality and universal artistic identity seemed to be more significant than their nationality. In all, the scrutiny of Finnish artists in their wide social, ideological and international framework gives an interesting aspect to the cultural ambiance of the 19th century, in both Rome and Finland. The study highlights many long-forgotten artists who were influential in shaping Finnish art, culture and identity in their time.

Community, Power, and Colonialism: The U.S. Army in Southern Arizona and New Mexico, 1866-1886

Empire is central to U.S. history. When we see the U.S. projecting its influence on a global scale in today s world it is important to understand that U.S. empire has a long history. This dissertation offers a case study of colonialism and U.S. empire by discussing the social worlds, labor regimes, and culture of the U.S. Army during the conquest of southern Arizona and New Mexico (1866-1886). It highlights some of the defining principles, mentalities, and characteristics of U.S. imperialism and shows how U.S. forces have in years past constructed their power and represented themselves, their missions, and the places and peoples that faced U.S. imperialism/colonialism. Using insights from postcolonial studies and whiteness studies, this work balances its attention between discursive representations (army stories) and social experience (army actions), pays attention to silences in the process of historical production, and focuses on collective group mentalities and identities. In the end the army experience reveals an empire in denial constructed on the rule of difference and marked by frustration. White officers, their wives, and the white enlisted men not only wanted the monopoly of violence for the U.S. regime but also colonial (mental/cultural) authority and power, and constructed their identity, authority, and power in discourse and in the social contexts of the everyday through difference. Engaged in warfare against the Apaches, they did not recognize their actions as harmful or acknowledge the U.S. invasion as the bloody colonial conquest it was. White army personnel painted themselves and the army as liberators, represented colonial peoples as racial inferiors, approached colonial terrain in terms of struggle, and claimed that the region was a terrible periphery with little value before the arrival of white civilization. Officers and wives also wanted to place themselves at the top of colonial hierarchies as the refined and respectable class who led the regeneration of the colony by example: they tried to turn army villages into islands of civilization and made journeys, leisure, and domestic life to showcase their class sensibilities and level of sophistication. Often, however, their efforts failed, resulting in frustration and bitterness. Many blamed the colony and its peoples for their failures. The army itself was divided by race and class. All soldiers were treated as laborers unfit for self-government. White enlisted men, frustrated by their failures in colonial warfare and by constant manual labor, constructed worlds of resistance, whereas indigenous soldiers sought to negotiate the effects of colonialism by working in the army. As colonized labor their position was defined by tension between integration and exclusion and between freedom and colonial control.

Ulkomaisen kirjallisuuden tuonti Suomeen 1800-luvun alkupuolella : Waseniuksen kirjakaupan kansainväliset yhteydet 1823-1836

Opinnäytetyöni tarkastelee eurooppalaisen kulttuurin kannalta keskeistä kommunikaatiovälinettä, painettua kirjaa, ja sen kansainvälistä luonnetta ja liikkumista. Teemaan perehdytään helsinkiläisen Gustaf Otto Waseniuksen (1789-1852) kirjakaupan toiminnan avulla keskittyen tarkastelemaan ulkomaisen kirjallisuuden tuomista Suomeen 1800-luvun alkupuolella. Tutkielma käsittelee ensisijaisesti itse kauppiastoimintaa: mitä kirjakauppayhteyksiä Waseniuksella oli sekä miten ja keiden ehdoilla ne toimivat. Näiden kysymysten ohessa pohdin myös itse kirjojen välityksellä tapahtunutta tiedonvälitystä. Työn tavoitteena on paljastaa, minkälaisia suomalaisten kirjakauppiaiden ja lukijoiden kirjallisuudenhankinnan sekä lukemisen kontekstit ja resurssit olivat 1800-luvun alkupuolella. Tutkielman lähteinä on käytetty Waseniuksen kirjakaupan kirjeitä ja kuitteja sekä sensuuriviranomaisten arkistoja. Tutkielmani jakautuu kolmeen osaan. Ensiksi paneudun Waseniuksen kauppaverkoston syntyyn ja sen esittelyyn: Waseniuksen kansainväliset yhteydet keskittyivät kolmelle kulttuurialueelle. Ruotsista hän sai kirjoja kaikilta merkittäviltä kustantajilta, kauppiailta sekä itsenäisesti toimivilta kirjailijoilta. Saksankielisen kulttuurin tarjontaa Wasenius pystyi hankkimaan Leipzigin kansainvälisten kirjakauppiaiden avulla. Ranskalaisen kirjallisuuden osalta Wasenius omasi toimivat yhteydet Pariisin kirjakauppiaisiin. Sen sijaan Brittein saaret jäivät vielä Waseniuksen kontaktiverkoston ulkopuolelle, samoin myös Pietarin huomattava kulttuurikeskus. Tämän jälkeen keskityn yhteyksien toimintaan. Wasenius solmi kauppakumppaniensa kanssa yleiseurooppalaisen komissionääri-sopimuksen, jonka valtuuttamana hän sai myydä kunkin ulkomaisen kauppiaan tuotteita liikkeessään. Ensiksi tarkastelen kauppiaiden välisten etäisyyksien ylittämistä. Aikakauden kuljetustavat huomioonottaen suuret etäisyydet eivät Waseniuksen kirjojen hankintaa juuri haitanneet, vaan suurkauppiaana hän pystyi käyttämään aikansa parhaat resurssit lähetystensä kuljettamiseen. Toiseksi pohdin aikakauden kauppiastoimintojen ja kulttuuripiirteiden vaikutusta kirjakauppaan. Waseniuksen toiminta kirjakauppiaana perustui taloudellisen voiton tavoittelulle, mikä tarkoitti mm. sitä, että lähetysten sisältö määrättiin etukäteen hyvin tarkasti. Ennen Suomeen saapumistaan kirjoilla piti olla varma ostaja, minkä Wasenius useimmiten varmisti ennakkotilausluetteloin ja etumaksuin. Kolmanneksi esiin nousevat 1800-luvun alun poliittiset tapahtumat, jotka osaltaan, kauppiaan silmiin kaikkein näkyvimmin, vaikuttivat kirjojen tuontiin. Sensuurin piti periaatteessa estää useiden satojen vaarallisena pidetyn kirjan levittäminen ja lukeminen Suomessa, mutta Wasenius ei suinkaan lopettanut kiellettyjen kirjojen tuontia, vaan salakuljetti sensuroitavia teoksia jatkuvasti liikkeeseensä myytäväksi. Suomalaiset viranomaiset hyväksyivät usein tämänkaltaisen toiminnan, joten venäläistä sensuuriasetusta tai hallintoa ei juuri kunnioitettu. Vertailu eurooppalaiseen kirjakauppatoimintaan osoittaa Waseniuksen omanneen erittäin hyvät kansainväliset suhteet. Tämä kuitenkin johtui niin kirjakauppatoiminnan keskittymisestä harvojen kauppiaiden käsiin kuin myös oman kustannustoiminnan vähyydestä. Tiedonvälityksen kehityksen ja kulttuurihistorian kannalta Waseniuksen kansainvälinen toiminta osoittautuu noudattelevan vielä vanhan eliittikulttuurin muotoja, mutta kirjakauppainstituution kehittyminen aivan uudenlaiseen kukoistukseen valmisteli jo kansallisen kulttuurin nousemista lähivuosikymmeninä.

Papin pojasta suurteollisuusmieheksi : Alfred Kihlman ja nousevan keskiluokan sosiaaliset verkostot 1800-luvun Suomessa

Tutkimuksen tavoitteena on hahmottaa 1800-luvulla tapahtunutta keskiluokan sosiaalista nousua pohjalaissyntyisen papin, opettajan, liikemiehen ja valtiopäiväedustajan Alfred Kihlmanin (1825-1904) elämänvaiheiden kautta. Kyseessä ei ole perinteinen elämäkerta, vaan työn pyrkimyksenä on mikrotason tarkan analyysin kautta päästä käsiksi laajempiin yhteiskunnallisiin muutosprosesseihin. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat erilaiset sosiaaliset verkostot sekä niiden merkitys Kihlmanin kaltaisen keskiluokkaisen yksilön sosiaaliselle nousulle. Tutkimus jakautuu kahteen pääosaan, joista ensimmäinen käsittelee heränneiden pappien verkostoja 1840-luvulla ja 1850-luvun alussa ja jälkimmäinen liikemiesverkostoja 1850-luvun jälkipuolelta 1870-luvun alkuun. Pääasiallisena lähdeaineistona on Alfred Kihlmanin laaja kirjeenvaihto. Alfred Kihlman liittyi kouluvuosinaan 1840-luvun alussa nuorison piirissä nopeasti levinneeseen herännäisyyteen. Nuoret heränneet papit muodostivat tiiviin sosiaalisen verkoston, joka perustui jaetulle uskonnolliselle ideologialle sekä pappisperheiden välisille avioliittositeille. Lisäksi verkostoa pidettiin yllä yhteisillä kokoontumisilla, vierailuilla, kirjeenvaihdolla sekä palvelusten vaihtamisella. Verkoston välityksellä saatiin tehokkaasti mm. informaatiota sekä rahalainoja. Herännäisyys nousi nuoren keskiluokkaisen papiston omaa yhteiskunnallista voimattomuuttaan kohtaan tuntemasta tyytymättömyydestä. Kun sivistyneistön mahdollisuudet menestyä perinteisillä foorumeilla olivat autonomian alkupuolella heikot, nuoret heränneet kielsivät uskonnollisessa ideologiassaan arvon maalliselta menestykseltä ja rakensivat oman verkostonsa, jonka sisällä he saattoivat toteuttaa pätemisentarvettaan. Yhteiskunnallisen tilanteen muututtua verkosto muuttui 1850-luvun alussa hyödystä rasitteeksi, minkä seurauksena heränneiden pappien rivit hajaantuivat. Irtauduttuaan herännäisyydestä Alfred Kihlman siirtyi opettajan uralle. Heränneeltä vaimoltaan perimänsä varallisuuden sekä nuoruus- ja herännäisvuosinaan solmimiensa ystävyyssuhteiden ansiosta hän ajatui 1850-luvun kuluessa yhä enemmän myös liike-elämään. Hänen merkittävimmäksi toimintakentäkseen muodostuivat Suomen Yhdyspankki sekä Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus, jonka johtajana hän toimi vuodesta 1866 lähtien. 1860-luvulla liikemiesverkostot perustuivat suurelta osin sukulaisuuteen, mutta yhä enenevässä määrin myös ystävyys-, kollega- ja liikekumppanuussuhteisiin. Kun pankkilaitos oli vielä hyvin kehittymätön, verkostot olivat etenkin pääomien hankinnassa avainasemassa. Tiiviit lainaverkostot olivat huonojen suhdanteiden aikana toisaalta myös vaaraksi, sillä yksi suuri konkurssi saattoi vetää mukanaan joukoittain liikemiehiä. Verkostojen kautta voitiin välittää ja saada myös suosituksia sekä sisäpiiritietoa, jota ei ollut saatavissa muista lähteistä. Yhteiskunnan muuttuminen ja henkilösuhteet mahdollistivat Alfred Kihlmanin sosiaalisen nousun. Teollistuminen ja liike-elämän vapautuminen tarjosivat uusia mahdollisuuksia keskiluokan yritteliäille yksilöille. Ylempien yhteiskuntaluokkien välisten säätyjen välisten raja-aitojen tasaantuminen tekivät 1850-luvun puolivälissä mahdolliseksi myös papin osallistumisen liike-elämään. Avainsanat: sosiaaliset verkostot - Suomi - 1800-luku - herännäisyys - kirkkohistoria - taloushistoria

Ainasta Sariin ja Otosta Kimmoon : Suomenkielistä homonyymiparista etunimistä 1800-luvun lopulta noin vuoteen 1980

Tutkielma selvittää homonyymiparisten suomalaisten etunimien suosionvaihtelua eri aikoina eri alueilla. Tarkastelu rajoittuu ajanjaksoon 1800-luvun lopulta noin vuoteen 1980. Tarkoituksenani on kuvata myös sitä ympäristöä, jossa nimenantajat ovat valintansa tehneet. Nimen on hyväksytyksi tullakseen noudatettava yhteisön senhetkisiä nimimalleja. Kulttuurissa tapahtuvat muutokset heijastuvat henkilönnimistöön, esimerkiksi varsinaisista etunimistä voi puhua vasta sitten, kun nimijärjestelmään kuuluu lisäksi sukunimi tai säännöllisesti käytetty lisänimi. Homonyymiparisella etunimellä tarkoitan sellaista etunimenä käytettyä tai sellaiseksi tarkoitettua propria, jolla on Nykysuomen sanakirjan mukaan yleiskielessä sitä äänteellisesti vastaava ei-proprinen, merkityksellinen sana. Tätä kutsun proprin homonyymipariksi. Nimen rinnalla olevan homonyymin merkitys ei useinkaan sinänsä ole vakiinnuttanut nimeä, mutta on nimiryhmiä, joiden homonyymiparit muodostavat merkityskenttiä: Ilta (< Mathilda) on saanut tukea nimistä Aamu ja Päivä. (Huom. *Yö ei ole etunimi.) Ajanjaksojen homonyymipariset suosikkinimet muistuttavat toisiaan ja ovat rakenteeltaan toistensa ja samaan aikaan suosiossa olleiden muiden nimien kanssa samankaltaisia.