Pennförare i periferin : österbottniska sockenskrivare 1721-1868

Modern research on literacy, the scriptualization of the administration and the interaction between the governing and the governed as part of the political culture, has brought to the fore the issue of different scripts and their terms. The present dissertation focuses on the parish scribes in the county of Ostrobothnia during the period 1721–1868. The peasantry had been given the right to pay parish scribes in 1624. The parish scribes who were to assist the peasants in connection with the collection of taxes simultaneously supervised the bailiffs who collected the taxes. Their writing skills made the scribes indispensable also in many other contexts. In Ostrobothnia, the peasantry had use for parish scribes, who worked as mediators between Swedish and Finnish, between the oral and the written and vice versa. The aim of this dissertation is on the one hand to explore the recruitment of parish scribes, and on the other to examine the parish scribes as a professional and social group. The parish scribes’ significance for the peasantry in everyday life, local decision-making and in connection with political processes will be analyzed by examining their work and professional activities. The recruitment of parish scribes and has been analyzed as a decision process where different actors were able to influence the election. The parish scribes’ competence requirements and terms of employment have been analyzed. The parish scribes as a professional body or a social group has not previously been explored. The examination of the 154 parish scribes as a professional and social group has been carried out in the form of a collective biography. Parish scribes’ tasks originally consisted of the collection of taxes, but the duties within the parish administration increased in the eighteenth and nineteenth centuries. The private writing assignments consisted of many different documents: bills of sale, probate inventories and estate distributions, wills, land tenancy agreements, life annuity and crofter agreements, promissory notes, auction records and different survey documents. The interaction with state power has been analyzed by examining five political decision-making processes that the peasants actively participated in.

Arkistoluettelo 760: Jean Sibelius

Luettelo Jean Sibeliuksen käsikirjoituksista, jotka ovat tulleet Kansalliskirjastoon varsinaisen arkistoluettelon (Arkistoluettelo 216: The Jean Sibelius musical manuscripts at Helsinki University Library / Kari Kilpeläinen) tekemisen jälkeen

Hauen elohopeapitoisuudet Keski-Suomessa

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Keski-Suomen haukien (Esox lucius) elohopeapitoisuuksia. Tutkimusta varten koottiin aiempien keskisuomalaisten elohopeaselvitysten tuloksia sekä tutkittiin 31 keskisuomalainen vesialueen haukien elohopeapitoisuuksia vuosina 2006–2007. Mukaan valittiin maaperältään ja vedenlaadultaan erilaisia vesialueita sekä myös aiemmissa tutkimuksissa mukana olleita vesialueita. Tutkimusaineisto sisältää kaikkiaan 257 haukea eli keskimäärin kahdeksan kalaa per vesialue. Tulosten tarkastelussa hyödynnettiin tutkimusalueen vedenlaatu-, maaperä- ja maankäyttötietoja. Koko aineistosta laskettu vakiopainoisen hauen (1 kg) keskimääräinen elohopeapitoisuus oli 0,46mg/kg. Tämän mukaan elohopeapitoisuudet eivät ole muuttuneet Keski-Suomessa 1990-luvun tilanteesta. Silloin vastaava pitoisuus oli 0,45 mg/kg (350 näytekalaa; 36 vesialuetta). Haukien elohopeapitoisuuksissa havaittiin huomattavaa vaihtelua niin eri vesialueiden välillä kuin myös saman vesialueen sisältä pyydettyjen haukien pitoisuuksissa. Korkeimmat elohopeapitoisuudet mitattiin tummavetisistä ja runsashumuksisista järvistä. Alhaisimmat pitoisuudet puolestaan havaittiin kirkasvetisimmistä järvistä. Joukossa oli myös järviä, joiden pitoisuudet poikkesivat em. säännönmukaisuudesta. Yhdessäkään järvessä ei hauen keskimääräinen elohopeapitoisuus ylittänyt syötäväksi kelpaavalle hauelle asetettua enimmäispitoisuusrajaa (1,0 mg/kg). Joistakin tutkimusjärvistä saatiin kuitenkin muutamia yksilöitä, joiden absoluuttiset pitoisuudet ylittivät syömiselle asetetun pitoisuusrajan.

Pressurized hot water flow-through extraction of birch wood

Effective processes to fractionate the main compounds in biomass, such as wood, are a prerequisite for an effective biorefinery. Water is environmentally friendly and widely used in industry, which makes it a potential solvent also for forest biomass. At elevated temperatures over 100 °C, water can readily hydrolyse and dissolve hemicelluloses from biomass. In this work, birch sawdust was extracted using pressurized hot water (PHWE) flow-through systems. The hypothesis of the work was that it is possible to obtain polymeric, water-soluble hemicelluloses from birch sawdust using flow-through PHW extractions at both laboratory and large scale. Different extraction temperatures in the range 140–200 °C were evaluated to see the effect of temperature to the xylan yield. The yields and extracted hemicelluloses were analysed to obtain sugar ratios, the amount of acetyl groups, furfurals and the xylan yields. Higher extraction temperatures increased the xylan yield, but decreased the molar mass of the dissolved xylan. As the extraction temperature increased, more acetic acid was released from the hemicelluloses, thus further decreasing the pH of the extract. There were only trace amounts of furfurals present after the extractions, indicating that the treatment was mild enough not to degrade the sugars further. The sawdust extraction density was increased by packing more sawdust in the laboratory scale extraction vessel. The aim was to obtain extracts with higher concentration than in typical extraction densities. The extraction times and water flow rates were kept constant during these extractions. The higher sawdust packing degree decreased the water use in the extractions and the extracts had higher hemicellulose concentrations than extractions with lower sawdust degrees of packing. The molar masses of the hemicelluloses were similar in higher packing degrees and in the degrees of packing that were used in typical PHWE flow-through extractions. The structure of extracted sawdust was investigated using small angle-(SAXS) and wide angle (WAXS) x-ray scattering. The cell wall topography of birch sawdust and extracted sawdust was compared using x-ray tomography. The results showed that the structure of the cell walls of extracted birch sawdust was preserved but the cell walls were thinner after the extractions. Larger pores were opened inside the fibres and cellulose microfibrils were more tightly packed after the extraction. Acetate buffers were used to control the pH of the extracts during the extractions. The pH control prevented excessive xylan hydrolysis and increased the molar masses of the extracted xylans. The yields of buffered extractions were lower than for plain water extractions at 160–170 °C, but at 180 °C yields were similar to those from plain water and pH buffers. The pH can thus be controlled during extraction with acetate buffer to obtain xylan with higher molar mass than those obtainable using plain water. Birch sawdust was extracted both in the laboratory and pilot scale. The performance of the PHWE flow-through system was evaluated in the laboratory and the pilot scale using vessels with the same shape but different volumes, with the same relative water flow through the sawdust bed, and in the same extraction temperature. Pre-steaming improved the extraction efficiency and the water flow through the sawdust bed. The extracted birch sawdust and the extracted xylan were similar in both laboratory and pilot scale. The PHWE system was successfully scaled up by a factor of 6000 from the laboratory to pilot scale and extractions performed equally well in both scales. The results show that a flow-through system can be further scaled up and used to extract water-soluble xylans from birch sawdust. Extracted xylans can be concentrated, purified, and then used in e.g. films and barriers, or as building blocks for novel material applications.

Ajankohtaista FinELib-konsortiossa

Esitys Kansalliskirjaston järjestämässä Asiantuntijaseminaarissa Helsingissä 12.2.2015.

Kategoria-analyysin päivitys

Kirjallisuusarvostelu

Ainedidaktiikan tutkijan perusteos

Kirjallisuusarvostelu

Ajankohtaista FinELib-konsortiossa

Esitys FinELibin aineistopäivässä Helsingissä 16.4.2015.

Kouluammuntojen kehittyminen sotien jälkeen

Jatkosodan aikana kouluammunnat pyrittiin ampumaan vuoden 1941 ampumaohjelmiston mukaisesti. Sodan edetessä asevelvollisten koulutusjaksojen kestot lyhenivät ja ampumaohjelmiston mukaisia ammuntoja oli vaikea toteuttaa. Ase- ja ampumakoulutusta haittasi myös ammattitaitoisten kouluttajien puute, sillä osaava henkilökunta oli rintamalla. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miksi ja miten kouluammunnat kehittyivät vuosina 1945–1992? Tutkimus on asiakirjatutkimus ja menetelmänä käytetään sisältöanalyysia. Tutkimuksessa vastataan lähdemateriaalia hyväksikäyttäen alakysymyksiin ja itse pääkysymykseen. Vastaamalla tutkimuskysymyksiin, tutkimuksella annetaan ymmärtää tapahtumia ja edetään analyysin kautta päätelmien tekoon. Tutkimus perustuu suurimmaksi osaksi arkistolähteisiin, joista tärkeimpinä ovat jalkaväen tarkastajan asiakirjat. Muita tärkeitä lähteitä ovat ampumaohjelmistot, edelliset tutkimukset, aihetta tukeva kirjallisuus ja lehtiartikkelit. Sodan jälkeen aina 1960-luvulle saakka ase- ja ampumakoulutusta haittasivat varusmiesten komennukset, patruunapula sekä ampumaratojen kunto ja etäisyydet. 1970-luvulle asti kiväärillä suoritettavien kouluammuntojen ja niissä käytettävien patruunoiden määrä väheni tasaisesti. Sen jälkeen kouluammuntojen määrä ja patruunakiintiöt alkoivat kuitenkin kasvaa. Kiväärillä suorittavat kouluammunnat olivat miltei koko tutkittavana olevan ajanjakson ajan samankaltaisia, vasta rynnäkkökiväärin syrjäytettyä kiväärin 1990-luvun alussa kouluammunnat muuttuivat monipuolisimmaksi. Asevelvolliset ampuivat kouluammunnat myös pikakiväärillä, konepistoolilla ja konekiväärillä, jotka koostuivat lähinnä totuttautumisammunnoista. Pikakivääriammunnat poistuivat 1970-luvulla ja rynnäkkökiväärin myötä myös konepistooliammunnat jäivät pois 1990-luvun alussa. Huolimatta ase- ja ampumakoulutusta rajoittavista tekijöistä asevelvollisten ampumataito todettiin usein hyväksi. Tärkeimmät tekijät kouluammuntojen kehittämiseen ovat olleet rynnäkkökivääri, patruunakiintiöt ja koulutustavoitteiden saavuttaminen. Kouluammuntojen sisällön kehittymiseen vaikutti eniten rynnäkkökiväärin yleistyminen.