470 resultados para Kaivola, Taina: Nuoret ympäristöissään
Resumo:
Johtajasukupolvet ovat vaihtumassa ja tulevaisuudessa tarvitaan yhä useampia nuoria johtajia täyttämään johtajien paikkoja. Tämä tutkimus osallistuu nuorista johtajista ja tällä hetkellä työelämässä olevasta nuorimmasta sukupolvesta käytävään tieteelliseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata ja ymmärtää nuorten johtajien johtamiskäytänteitä asiantuntijaorganisaatioissa. Tutkimuksen on luonteeltaan kvalitatiivinen ja sen pääasiallinen aineisto koostuu kymmenen nuoren johtajan haastatteluista. Tutkimuksen mukaan nuoret johtajat ovat eettisiä ja autenttisia johtajia, jotka arvostavat johtamisessaan yhä enemmän niin sanottuja pehmeitä arvoja, kuten oikeudenmukaisuutta, avoimuutta, ihmisten kehittämistä, kuuntelutaitoa ja muiden huomioon ottamista sekä kykyä inspiroida. Nuoren johtajan tapa johtaa on valmentavaa ja esimerkillä johtamista, joka perustuu ennen kaikkea valtuuttamiselle ja yhteistyölle alaisten kanssa.
Resumo:
Suomen maanpuolustus on nojautunut laajaan maanpuolustustahtoon sekä yleiseen asevelvollisuuteen. Yleisen asevelvollisuuden käyttökelpoisuutta tämän päivän yhteiskunnan tur-vallisuuden tuottajana on arvioitu ja pakoin kritisoitu laajasti 2000 -luvulla. Yleinen asevelvollisuus muuntuu käsitteestä valtion turvallisuusratkaisuksi, kun asevelvollinen suorittaa varusmiespalveluksen. Varusmiespalveluksessa opetettavien tietojen ja taitojen jälkeen yhteiskunta saa puolustajansa. Varusmiespalveluksen tarpeellisuutta arvioitaessa ovat palveluksen keskeyttäjien määrät olleet jatkuvassa kasvussa. Tämä diplomityö tutkii millaisten olettamusten, perusteluiden ja tekijöiden johdosta, alokas tekee palveluksen keskeyttämispäätöksen ensimmäisen palvelusviikon aikana? Tutkimustyössä selvitetään osaltaan tuvanesimiehen vaikutusta alokkaan sopeutumiseen ensimmäisen viikon aikana sekä mitkä ovat perusyksikön valmiudet kohdata 2020 – luvun alokas? Alkaneen palveluksen keskeytymisen syiden uskotaan olevan yksilön tahtotekijöissä sekä perusyksikön koulutusilmapiirin yleisvaikutelmassa ja asevelvollisen psykofyysisissä tekijöissä. Palveluksen ensimmäisen viikon sisällöllä tai koulutusmetodeilla ei ole keskeistä asemaa keskeytymisen syitä arvioitaessa. Asetettuihin kysymyksiin saatiin vastauksia, joista osa poikkeaa yleisestä uskomuksesta. Risto Siilasmaan johtaman asevelvollisuustyöryhmä vertaili ammattiarmeijan ja asevelvollisuusjärjestelmän soveltuvuutta suomalaiseen yhteiskuntaan. Työryhmän alkuperäinen tehtävänanto oli arvioida yleisen asevelvollisuusjärjestelmän toimivuuden turvaamiseen vaikuttavia kehityskulkuja ja arvioida järjestelmän yhteiskunnallista vaikuttavuutta nyt ja tulevaisuudessa. Työryhmän mietintö ”Suomalainen asevelvollisuus” toteaa yleisen asevelvollisuusjärjestelmän olevan paras vaihtoehto Suomen puolustusratkaisuksi myös tulevaisuudessa. On syytä muistaa, että poliittiset päätökset realisoituvat todellisiksi turvallisuusrakenteiksi nuorten (alokkaiden) päätösten kautta. Vaikka päätöksiä asevelvollisuudesta tehdään eduskuntatalossa, vasta alokkaan päätös suorittaa varusmiespalvelus luo oikeaa turvallisuutta. On tärkeää, että nuoret kokevat asevelvollisuuden omakseen ja suorittavat kansalaisvelvollisuutensa. Valtion tehtävänä on kehittää varusmiespalvelusta palvelemaan valtion ja kansalaisen tarpeita. Asevelvollisten ikäluokasta 80 prosenttia suorittaa asevelvollisuutensa varusmiespalveluksessa. Palveluksen aloittamisen järjestelyitä on kehitetty aktiivisesti tutkimuksen kohteena olevassa Panssariprikaatissa, mutta palveluksenkeskeyttämisten määriin ei kehittämistyöllä ole onnistuttu vaikuttamaan.
Resumo:
Tämä julkaisu on yhteenveto Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen valvonnassa käynnistyneistä, Euroopan sosiaalirahaston rahoittamista koulutuksen keskeyttämisen ehkäisyyn pyrkivistä projekteista vuosina 2007–2012 (tilanne 23.02.2012). Lisäksi selvitykseen on koottu vastaavissa projekteissa kehitettyjä malleja muualta Manner-Suomesta. Projekteista esitetään lyhyesti hankkeen keskeiset tiedot; hallinnoijan yhteystiedot, projektin kohdealue, tavoitteet ja tulokset. Lisäksi projekteista esitetään tarkempia esimerkkejä niissä kehitetyistä malleista ja välineistä. Tarkasteltavissa hankkeissa on pyritty ehkäisemään koulutuksen keskeyttämistä ammattioppilaitosten ja erilaisten työpajojen välisellä yhteistyöllä, erilaisilla opetusmenetelmillä, erityisopettajuudella, moniammatillisten verkostojen tuella sekä erilaisilla sähköisillä arviointivälineillä. Selvityksessä on käytetty lähteenä hankkeiden Eura2007-järjestelmään kirjattuja loppu- ja väliraportteja sekä projektisuunnitelmia ja näissä esitettyjä tietoja. Näitä tietoja täydennettiin projektien yhteyshenkilöille lähetetyllä kyselyllä ja kyselystä saaduilla vastauksilla ja materiaalilla. Lisäksi apuna käytettiin hankkeiden omia julkaisuja. Selvityksen on laatinut ELY-keskuksen korkeakouluharjoittelija, hum. kand. Teemu Räihä.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu