276 resultados para äänitteet - tuotanto - ruotsinsuomalaiset


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä työ käsittelee Oilon Oy:n tehtaan layout -suunnittelua, kun yhdistetään kaksi eri kiinteistössä toimivaa tuotantoyksikköä saman katon alle. Yksiköt ovat Hollolassa toimiva Oilon Home Oy ja Lahden pääkonttorissa toimiva Oilon Industry Oy. Yhdistämisellä haetaan säästöjä tuotantoyksiköiden välisistä logistiikkakuluista sekä kiinteistön vuokra- ja ylläpitokuluista ja samalla tehostetaan tehtaan sisäistä materiaalinkäsittelyä. Oilon Oy on toiminut Lahden pääkonttorissa jo yli 50 vuoden ajan ja sen tuotanto on kokenut historiansa aikana useita pienempiä muutoksia, jotka ovat jättäneet nykyiseen layoutiin paljon toivomisenvaraa. Jotta molemmat tuotantoyksiköt saadaan mahtumaan Lahden yksikköön, on sinne saatava luotua tarvittavat tilat siellä olemassa oleville toiminnoille ja Hollolan yksiköstä saapuville tuotantolinjoille. Työn alussa perehdytään kirjallisuuden avulla siihen kuinka tuotanto on kehittynyt maailmalla lähihistorian aikana, jotta voidaan paremmin ymmärtää Oilon Oy:n nykytilanteeseen johtaneita syitä. Koska Hollolasta saapuville tuotantolinjoille ei ole tarkoitus rakentaa uutta tuotantotilaa, pyritään tilaa vapauttamaan Lahden tehtaalta varastointia tehostamalla ja sen logistiikkaa helpottamalla. Tämän vuoksi vertaillaan yleisimpiä tavaroiden varastointi ratkaisuita sekä tutkitaan kuinka materiaalin käsittelyä voitaisiin tehostaa varastossa ja tuotantosuluissa. Varastoinnin tehostaminen ei kuitenkaan yksin riitä vapauttamaan tarvittavia tiloja, joten layout-muutoksen aikana rakennetaan myös kaksi uuttaa varastohallia. Uudessa layout-suunnitelmassa huomioidaan kunkin solun nykyiset ja tulevat tilantarpeet, sekä rakennetaan ne niin, että työvoimaa voidaan käyttää niissä joustavasti eri tuotteiden valmistamiseen. Tutkimusmetodeina käytetään teemahaastatteluita, joilla selvitetään työntekijöiden tarpeet sekä kirjallisuuden avulla perehdytään Lean-tuotantoon, kanban:iin, 5S:ään ja arvovirta-analyysiin. Näitä soveltamalla saadaan luotua tehokkaasti toimiva kokonaisuus, jolla tavoitellut säästöt saadaan toteutumaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä on tavoitteena kehittää kohdeyrityksen tuotannon- ja varastonohjausta sekä lisätä prosessin virtausta. Työ toteutettiin analysoimalla yrityksen toiminnanohjausjärjestelmästä kerättyä dataa sekä keskustelemalla henkilöstön kanssa. Yrityksessä koettiin tarvetta saada tuotanto virtaamaan paremmin ja pienentää samalla varaston arvoa. Tuotanto koettiin tehottomaksi ja varaston arvo liian suureksi. Työssä selvisi, että yrityksellä olisi mahdollisuus pudottaa varaston arvo puoleen säilyttäen silti nykyisen palvelutason. Tuotannon virtausta saadaan lisättyä käyttämällä kanban-ohjausta volyyminimikkeillä ja luomalla toimivat pelisäännöt muiden nimikkeiden ohjaukselle.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Globaalia taloutta tutkittaessa tärkeäksi ovat muodostuneet yritysten maailmanlaajuiset tuotantoverkostot, joissa valmistetaan tuotteita ja palveluita yli valtion rajojen. Tutkielman tarkoituksena oli tarkastella miten kauppasaarron eristämä, globaalista taloudesta pitkään erillään ollut kehittyvä maa on integroitunut globaaliin talouteen korkean teknologian alalla. Tutkimuskohteeksi valittiin Kuuban terveysalan bioteknologian yrityksiä ja tutkimuskysymystä lähestyttiin globaalin tuotantoverkoston käsitteen avulla. Tutkielmassa tarkastellaan Kuuban bioteknologian yritysten kansainvälisen liiketoiminnan muotoja ja liiketoimintamuotojen sijoittumista maantieteellisesti, bioteknologian arvoketjun maantieteellistä sijoittumista ja Yhdysvaltojen kauppasaarron vaikutusta Kuuban bioteknologiaan. Tutkielmassa sovellettiin laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Aineisto koostui sekundäärisistä dokumenteista, joiden analysointiin käytettiin sisällönanalyysiä. Kuuban bioteknologian yritykset vievät tuotteitaan yli 50 maahan. Ne perustavat yhteisyrityksiä ja lisensioivat kehittämäänsä teknologiaa erityisesti muissa kehittyvissä maissa sijaitseville yrityksille. Yritystoimintaa tehdään Kuuban rajojen ulkopuolella, sosialistisen talouden rajoittaessa toimintaa Kuubassa. Bioteknologian yritykset patentoivat tuotteitaan aktiivisesti niille tärkeillä markkinoilla ja niiden tuotteita tutkitaan kansainvälisissä kliinisissä tutkimuksissa. Bioteknologian tuotteiden tuotanto tapahtuu pääasiassa Kuubassa. Yritykset kaupallistavat tuotteitaan itse tai yhteistyössä kansainvälisten yritysten kanssa. Yhdysvaltojen pakotteet rajoittavat myös muiden maiden kauppaa Kuuban kanssa ja vaikuttavat siten Kuuban bioteknologian yritysten kansainvälisen liiketoiminnan mahdollisuuksiin. Tutkimus- ja kehitystoiminta sekä tuotanto ovat Kuuban bioteknologian yritysten keskeistä osaamisaluetta. Lääketeollisuutta ja bioteknologiaa säädellään vahvasti. Voidakseen toimia kansainvälisillä markkinoilla bioteknologian yritysten on tullut ottaa huomioon kansainväliset säätelyjärjestelmät arvoketjussaan. Kuuban bioteknologian yritykset toimivat sekä vaikeassa sosialistisen talouden toimintaympäristössä että altistuvat kauppasaarron ulkoisille rajoitteille. Siitä huolimatta yritykset ovat onnistuneet kehittämään uusia tuotteita ja kasvattamaan toimialan maan toiseksi suurimmaksi teollisuustuotteiden viejäksi. Kauppasaarron poistaminen tulevaisuudessa tulee todennäköisesti johtamaan uuden markkina-alueen avautumiseen, joka sijaitsee maailman suurimman bioteknologisten lääkkeiden tuottajan, Yhdysvaltojen, naapurissa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Vapaakappalekartuntaan perustuva tilasto Suomessa julkaistuista musiikkiäänitteistä vuodesta 1995 lähtien

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Vapaakappalekartuntaan perustuva tilasto Suomessa julkaistuista puheäänitteistä vuodesta 1995 lähtien

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Vapaakappalekartuntaan perustuva tilasto Suomessa julkaistuista musiikkiäänitteistä vuodesta 1995 lähtien

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Vapaakappalekartuntaan perustuva tilasto Suomessa julkaistuista puheäänitteistä vuodesta 1995 lähtien

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Vapaakappalekartuntaan perustuva tilasto Suomessa julkaistuista musiikkiäänitteistä vuodesta 1995 lähtien

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Vapaakappalekartuntaan perustuva tilasto Suomessa julkaistuista puheäänitteistä vuodesta 1995 lähtien

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä tarkasteltiin asiakasohjautuvan hitsaustuotannon kehittämistä PK-konepajassa. Työn tarkoituksena oli kerätä taustatietoa asiakasohjautuvan hitsaustuotannon erityispiirteistä ja tarkastella hitsaustuotannon kehittämistä. Työssä tutustuttiin hitsausprosesseihin ja niiden kehitysversioihin sekä hitsausaineisiin. Tärkeänä osa-alueena olivat hitsin ja hitsaustuotannon laadun ja laadunhallinnan sekä hitsauksen mekanisoinnin ja automatisoinnin tarkastelu hitsauksen työsuojelua ja hitsausergonomiaa unohtamatta. Tämän jälkeen kartoitettiin yrityksen nykytilanne ja laadittiin kehittämistoimenpiteet sekä tarvittavat laskelmat ja kehitystyön implementointi. Sen jälkeen vertailtiin tehostettua toimintaa vanhaan toimintaan sekä tehtiin johtopäätökset toiminnan kehittämisestä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän kandidaatintyön tavoitteena on tehdä yleiskatsaus energiaomavaraisista kylistä. Olemassa olevien energiaomavaraisten kylien tarkasteluun on valittu Sakan Feldheim ja Wildpoldsried sekä Tanskan Samsø. Suomen olosuhteiden tarkasteluun on valittu Parikkala. Aluksi tutustutaan kylien energiantuotantoon tilastojen perusteella, minkä jälkeen vertaillaan kyliä keskenään ja pohditaan syitä energian tuoton eroille. Feldheimissä suurin omavarainen energialähde on tuulivoima, Wildpoldsriedissä tuuli-voima ja Samsøssa poltettava biomassa. Parikkalan idealisoidussa energiantuotantoti-lanteessa, missä energiaa tuotettaisiin ainoastaan uusiutuvalla energialla, jakautuisi energiantuotanto melko tasaisesti puupolttoaineiden, peltobiomassan sekä tuulivoiman kesken. Alueen sijainti vaikuttaa saatavilla oleviin energialähteisiin sekä energiantarpeeseen. Esimerkiksi Tanskan ja Saksan maaperä soveltuu paremmin viljelyyn ja ilmasto on lämpimämpi kuin Suomessa. Energian tuotanto ei aina ole suoraan sidoksissa asukaslukuun esimerkiksi myynnistä johtuen. Energiaomavaraisuuteen päätymiseen vaikuttavat taloudellisuus ja asenteet. Uuteen teknologiaan ei välttämättä vielä luoteta riittävästi varsinkaan, jos vanhoilla voimalaitoksilla pärjää vielä hyvin. Käytössä olevien voimaloiden käytöstä poisto voi olla epätaloudellista ja energiaomavaraisuushankkeet laajoja. Energiaomavaraisuudella ja sen aiheuttamalla hajautetulla energiantuotannolla on kuitenkin työllistävä vaikutus ja mahdollisuus taloudellisiin hyötyihin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kysynnän ennustaminen on aina ollut suuri ongelma toimitusketjun hallinnassa. Useat päätösprosessit, kuten varastonhallinta, tuotekehitys, tuotanto ja toimitusketjun suunnittelu vaativat ennustamista, jonka tarkka määrittäminen on kuitenkin erittäin hankalaa. Kysynnän ennustaminen on kirjallisuudessa laajasti tutkittu aihealue, mutta sen tutkimukset rajoittuvat suuressa määriin erilaisten ennustemenetelmien vertailemiseen ja ennustevirheiden tutkimiseen. (Chase 1997; Kahn 1998; Makridakis ja Wheelwright 1998; Goodwin ja Fildes 1999) Ennustemenetelmien käyttö ja mahdolliset ennustevirheet ovat kuitenkin seurausta sarjasta peräkkäisiä toimenpiteitä eli prosessista. Siksi onkin paljon mielenkiintoisempaa tutkia kokonaisvaltaisesti koko sitä prosessia, joka ennustamiseen yhdistetään, kuin pelkkiä ennustemenetelmiä tai niiden käytön seurauksena havaittuja virheitä. Tässä tutkimuksessa kartoitetaan viiden elintarvikealalle erikoistuneen pk-yrityksen ennusteprosesseja, joita verrataan keskenään sekä Mentzerin, Bienstockin ja Kahnin (1999) tekemään tutkimukseen ”Benchmarking Sales Forecasting Management”. Tutkimusongelman voidaan katsoa olevan ”millainen on pk-yritysten ennusteprosessi ja mitkä asiat selittävät mahdollisia eroja kohdeyritysten ennusteprosesseissa?”. Tämä tutkimus hyödyntää laadullista tutkimusotetta ja on tarkoitukseltaan kartoittava. Empiirinen aineisto kerättiin teemahaastatteluiden avulla ja haastateltavina toimivat viiden kohdeyritysten toimitusjohtajat. Tämän tutkimuksen aineiston analyysissä on hyödynnetty aineiston ryhmittelyä teemoiksi ja pyritty löytämään samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia kohdeyritysten välille. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että elintarvikealan pk-yritysten ennusteprosessi on hyvin yksinkertainen. Tämän voidaan nähdä selittyvän kohdeyritysten tyytyväisyydellä omaa ennusteprosessia kohtaan, mikä estää prosessin kriittisen tarkastelun ja sitä kautta kehittämisen. Voidaan myös nähdä, että tietämättömyys, inertia ja resurssien rajallisuus estävät ennusteprosessien kehittämisen kohdeyrityksissä. Kohdeyritysten ennusteprosessit olivat hyvin samanlaisia keskenään ja merkittävimmät erot selittyvät, kun tarkastellaan toimialojen luonteiden eroja.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän diplomityön tavoitteena on selvittää Kymenlaakson Opiston energiatehokkuuden parantamista ja tutkia onko olemassa selvästi taloudellisempi sekä ekologisempi tapa kattaa Opiston lämmitystarve verrattuna nykyisin käytössä olevaan kaukolämpöön. Työn teoriaosuudessa tehdään katsaus rakennusten energiatehokkuuteen vaikuttaviin seikkoihin, lähienergian tuotantoon ja energiatehokkuuden parantamiseen liittyvään lainsäädäntöön ja säädöksiin. Useasta rakennuksesta koostuva kansanopisto tarjoaa mielenkiintoisen pohjan selvitystyölle ja suuri lämmitystehontarve yhdistettynä monille saneerauskohteille tyypillisiin ahtaisiin teknisiin tiloihin asettaa rajoituksia lämmitysjärjestelmän suunnittelulle. Soveltavassa osuudessa määritellään reunaehdot mahdolliselle kaukolämmön korvaavalle lämmitysratkaisulle. Tutkitaan vesistölämmön hyödyntämisen mahdollisuutta ja lasketaan aurinkosähkön ja -lämmön tuotantopotentiaalia. Maalämpöjärjestelmän mitoituksessa ja taloudellisessa vertailussa käytettiin apuna maalämpöjärjestelmiä toimittavia yrityksiä. Työssä saatujen tulosten perusteella maalämpöjärjestelmä on taloudellisesti kannattava isossa kohteessa, tosin järjestelmän asennukseen liittyy ahtaiden tilojen johdosta ongelmia. Maalämpö on myös selvästi ekologisempi, kuin nykyisin käytössä oleva kaukolämpö. Aurinkosähkön tuotannolle on Kymenlaakson Opistolla hyvä potentiaali ja sähkön tuotanto kohtaa hyvin sähkön käytön.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomen tavoitteena on nostaa metsähakkeen käyttö 25 TWh:iin vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että metsähakkeen käyttö ja tuotanto on kannatta-vuudeltaan houkuttelevaa. Suuri osa Suomen energiapuusta saadaan ainespuun hakkuun yhteydessä kerättävistä hakkuutähteistä, josta valmistetaan haketta lämpölaitosten tarpee-seen. Tämän työn tavoitteena oli tarkastella suomalaisen metsäteollisuusyrityksen metsähak-keen tuottamiseen liittyvää arvoketjua ja löytää sieltä ne prosessin osat, joissa arvoa syn-tyy eniten sekä ne prosessin osat, joissa arvoa mahdollisesti menetetään. Arvoketjun tarkastelun lisäksi työn tavoitteena oli selvittää mahdollisuuksia latvusmassa-hakkeen kannattavuuden parantamiseen case yrityksessä. Arvoketju analyysiin perustuen tutkimuksessa voitiin todeta suurimman metsäenergian arvon syntyvän hakkuutähteen kuivumisen seurauksena. Liian pitkä varastointiaika sitä vastoin aiheuttaa kuiva-ainetappiosta johtuvaa arvon menetystä hankintaketjussa. Suurin vaikutus hakkuutähdehakkeen kannattavuuteen on hakkeen alhaisella kosteudella. Tutkimuksessa todettiin lisäksi kaukokuljetuskustannusten vaikuttavan erityisen suuresti haketuotannon kannattavuuteen.