Vertais- ja itsearvioinnin käyttö yliopistollisessa historianopetuksessa : tapaustutkimus menetelmäopetuksen opetuskokeilusta

Teema: Arviointi.

Merivartiokoiran käyttö venepartioinnissa

Rajavartiolaitoksen koiratoiminnalla on pitkät perinteet. Ensimmäinen merivartiokoira otettiin käyttöön Pohjanlahden merivartiostossa vuonna 1998. Nykyisin merivartiokoiria on käytössä 12, mutta Rajavartiolaitoksen koiratoiminnan painopiste on maastorajalla. Oletettavasti koiraa voitaisiin hyödyntää nykytilannetta enemmän merialueilla. Merivartiokoiran käytölle ei ole olemassa ohjesääntöä tai opasta ja tämän vuoksi käytäntöjen koostaminen yhteen julkaisuun on tulevaisuuden kannalta tarpeellista. Tässä raportissa kuvaillaan ja vertaillaan koiran käyttöperiaatteita ja -taktiikkaa Länsi-Suomen ja Suomenlahden merivartiostoissa. Tutkimus toteutettiin laadullisen tutkimuksen menetelmillä. Ajantasaisen ja riittävän kirjallisen materiaalin puute oli tämän tutkimuksen keskeisin haaste. Tieteenalan suppea tutkimuskenttä merivartiokoiran käyttöä koskien edellytti aineistotriangulaation. Empiiristä aineistoa kerättiin haastatteluilla, ja tutkimuksen luotettavuuden takaamiseksi triangulaatiossa käytettiin normeja ja aihetta sivuavia tutkimuksia. Aineiston analysointiin sovellettiin sisällönanalyysia. Keskeisimpinä tutkimustuloksina olivat empiirisen aineiston analyysissa ilmenneet kehityskohteet koiratoiminnassa. Nykyisilläkin resursseilla koiratoiminnalla on merkittävä vaikutus luvattoman toiminnan paljastamiseen ja henkilöiden löytämiseen meripelastus- ja tarkastustehtävissä. Käytetyt menetelmät soveltuivat hyvin aiheen keskeisten piirteiden selvittämiseen ja ilmiön kuvaamiseen. Aineistotriangulaatio paransi haastatteluaineiston käytettävyyttä ja johti luotettaviin tutkimustuloksiin.

VBS2-taistelusimulaattorin käyttö Rajavartiolaitoksen koulutuksessa

Rajavartiolaitos tulee lähitulevaisuudessa kokemaan säästöpaineita ja leikkauksia. Pienenevistä resursseista huolimatta koulutustavoitteista ei olla valmiita tinkimään. PC-pohjainen taistelusimulaattori tarjoaa monipuolisen koulutusmallin, jolla on myös mahdollista saavuttaa säästöjä. Tutkielma käsittelee PC-pohjaista taistelusimulaattoria yleisesti sekä VBS2-taistelusimulaattorin (Virtual Battle Space 2) käyttöä Rajavartiolaitoksen koulutuksessa erityistapauksena. Tutkimuskysymysten avulla on tarkoitus selvittää mitä mahdollisuuksia ja haasteita PC-pohjaisten simulaattoreiden käyttöön liittyy sekä mitkä ovat PC-pohjaisen taistelusimulaattorin keskeisimmät käyttömahdollisuudet. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena on selvittää PC-pohjaisen taistelusimulaattorin kustannustehokkuutta perinteiseen maastoharjoitukseen verrattuna. Tutkimusmenetelmänä on menetelmätriangulaatio, jonka aineisto on kerätty kirjallisista lähteistä, toteuttamalla avoimia haastatteluita sekä havainnoimalla simulaattoriharjoituksia. Useiden menetelmien ja näkökulmien käytöllä on mahdollisuus parantaa tutkielman luotettavuutta sekä syventää kirjallisista lähteistä saatua tietoa. Tutkielman uskottavuuden varmistaminen on toteutettu kommunikatiivisen validoinnin avulla: Tutkielma ja sen tulokset on lähetetty informanteille kommentoitaviksi ja hyväksyttäviksi. Tutkimuksen tuloksina ilmeni, että PC-pohjaisella taistelusimulaattorilla voidaan harjoitella turvallisemmin, monipuolisemmin ja kokonaisvaltaisemmin maastoharjoitukseen verrattuna. Simulaattorikoulutuksella voidaan myös parantaa maastoharjoitusten oppimistuloksia. Simulaattorikoulutukseen sisältyy kuitenkin myös haasteita, kuten laitteiston toimimattomuus ja fysiologisten vaikutusten poisjääminen. Tutkimuksessa erityistapauksena käsitelty VBS2-simulaattori soveltuu hyvin kenttäjohtamisen ja tilannekuvan luomisen ja hahmottamisen harjoitteluun sekä toimintamallien testaukseen. Simulaattorikoulutus ei yksinään sovellu asioiden opetteluun, vaan sen on aina oltava osa muuta koulutusta ja sulautettava yhteen maastoharjoitusten kanssa. PC-pohjaisella simulaattorilla on mahdollisuus saavuttaa säästöjä, mutta niiden suuruutta on haastavaa arvioida. Kaikkea ei ole mahdollista tai järkevää kouluttaa simulaattorilla, vaikka se olisi puhtaasti kustannustehokkuusnäkökulmasta edullisempaa. Jatkotutkimusta ajatellen olisi mielenkiintoista selvittää simulaattorikoulutuksen mielekästä yhdistämistä muuhun koulutukseen sekä simulaattorikoulutuksen pitkän aikavälin kustannuksia ja käytännön toteutusta.

Kaupallisten komponenttien käyttö taktisen tiedustelulennokin rakentamisessa

Miehittämättömät lavetit nähdään tärkeänä ja nopeasti kehittyvänä taistelukentän elementtinä. Sotilaallisista lähtökohdista suunnitellut miehittämättömät lennokkijärjestelmät ovat arvokkaita, ja puolustusteknologian hinta on edelleen ollut kasvussa. Kaupallisen teknologian hinta sen sijaan on laskenut samalla kun suorituskyky on noussut. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, minkälaisia kaupallisesti saatavilla olevia miehittämättömässä lennokkijärjestelmässä käytettäviä komponentteja on olemassa. Tutkimuskysymykset alakysymyksineen ovat: · Minkälaisia taktisen tiedustelulennokin rakentamisessa hyödynnettävissä olevia komponentteja markkinoilla on? o Minkälaisia ovat taktisen tiedustelulennokin rakentamiseen hyödynnettäväksi soveltuvat komponentit? · Mikä on kaupallisista komponenteista kootun lennokin teoreettinen suorituskyky verrattuna olemassa olevien sotilaallisten järjestelmien suorituskykyihin? o Mikä on sotilaallisen lennokkijärjestelmän suorituskyky? Työn mahdollistamiseksi on selvitetty tärkeimpiä vaatimuksia komponenteille sekä valmiille järjestelmille tekstianalyysillä aiemman tutkimuksen pohjalta. Vaatimuksiksi osoittautuivat noin tunnin toiminta-aika, lennokin noin 60 kilometrin tuntivauhti, noin kymmenen kilometrin toimintasäde sekä kyky tuottaa yksinkertaista, mieluiten paikkatiedollista kuvamateriaalia. Myös valaistusolosuhteista ja ulkolämpötiloista aiheutuvia vaatimuksia tutkittiin. Itse komponenttien kartoitus on toteutettu lennokkiharrastajille tarkoitettuihin nettisivuihin tutustumalla. Kerätyn aineiston luotettavuuden arvioimiseksi toteutettiin koelento, jossa mitattiin kaupallisen lennokkikokoonpanon massa ja sillä saavutettavaa lentoaikaa, -matkaa ja - vauhtia. Samalla tutkijalle on syntynyt käsitys siitä, mitä toimivan lennokkijärjestelmän rakentaminen kaupallisista komponenteista vaatii ilman aikaisempaa tietoa aiheesta. Tutkimuksessa käsitellään vain kiinteäsiipisen, taktiseen tiedusteluun soveltuvan lennokin välttämättömiä komponentteja. Maa-aseman komponentit on rajattu työn ulkopuolelle tiedustelutiedon vastaanottamiseen tarkoitettua videovastaanotinta lukuun ottamatta. Johtopäätöksinä todetaan, että markkinoilla on teoriassa taktisen tiedustelulennokin vaatimuksia vaihtelevasti täyttävän lennokin rakentamiseen vaadittavat COTS-komponentit, mutta käytännössä niiden hyödyntäminen autonomiseen toimintaan kykenevän lennokin rakentamisessa saattaa aiheuttaa arvaamattomia ongelmia, ja esimerkiksi elektronista taistelunkestävyyttä ei pystytty toteamaan. Tutkija sai laskeutumisen jälkeen analysoitavaa videokuvaa COTS-komponenteista kootulla lennokilla, mutta koelennon aikainen tihkusade aiheutti sen, että videokuva ei ollut tiedustelutarkoitukseen käyttökelpoista.

Tutkien käyttö pääkaupunkiseudun ilmatorjunnan osana jatkosodassa

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mikä merkitys oli puolustusvoimien ensimmäisellä ja ainoalla taistelussa käytetyllä tutkajärjestelmällä sen ajan ilmatorjunnalle ja ilmasuojelulle. Keskeisin syy tämän aiheen valitsemiseen on se, että se liittyy kirjoittajan sekä nykyiseen, että varusmiespalveluksen aikaiseen aselajiin. Tutkielman näkökulma on sotataidollinen. Työ on ajankohtainen, sillä tutkielman valmistuessa on kulunut 70 vuotta Saksassa järjestetystä tutkakoulutuksesta ja ensimmäisen tutkakaluston saapumisesta Suomeen. Aiheesta ei ole aikaisemmin tehty kattavaa tutkimusta Maanpuolustuskorkeakoulussa. Tutkimus on tehty täysin ilmatorjunnan ja ilmasuojelun viitekehyksessä. Tutkimuksen painopiste on tutkien hyödyntämisessä Ilmatorjuntarykmentti 1:n raskaiden patteristojen eli suuntapatteristojen tulenkäytössä. Suuntapatteristot pystyivät parhaiten hyödyntämään tutkien mittausarvoja. Tutkimuksen pääkysymys on: ”Mikä oli tutkien merkitys pääkaupunkiseudun puolustuksen onnistumiselle?” Tutkielman lähtökohtana on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Tutkielmassa käsitellään yksilöiden töitä, tutkimuksia ja lausuntoja. Vastaajat ovat tunnettuja ja otantamenetelmä harkinnanvarainen. Tutkielma on luonteeltaan kuvaileva ja aineistolähtöinen. Lähdemateriaalin pääpaino on aihealuetta käsittelevässä kirjallisuudessa ja tutkielmissa. Eräs tutkielman päälähteistä, Ari Suontlahden diplomityö, perustuu pääosin arkistotutkimukseen. Työ käsittelee kattavasti yleisellä tasolla pääkaupunkiseudun puolustusjärjestelyjä maavoimien, merivoimien ja ilmapuolustuksen näkökulmasta. Työssä ei kuitenkaan käsitellä ilmatorjuntaa kovin yksityiskohtaisesti. Lähteenä on käytetty myös artikkeleita. Artikkeleista keskeisimmät ovat Ilmatorjuntaupseeri-lehdessä julkaistut artikkelit. Artikkelit käsittelevät pääsääntöisesti Saksassa tapahtunutta tutkakoulutusta. Tutkielmaa varten on haastateltu entistä ilmatorjunnan tarkastajaa, eversti evp. Ahti Lappia. Lappi on kokenut sotahistoriantutkija. Hän on julkaissut useita ilmapuolustuksen historiaa käsitteleviä teoksia. Ahti Lapin ja eversti evp. Perttu Peitsaran teos ”Salainen Ase Ilmapuolustuksessa – Tutkat toisessa maailmansodassa” julkaistiin joulukuussa 2012, eli hieman ennen tutkielman valmistumista. Teos käsittelee tutkielman kannalta keskeisiä aiheita hyvin yksityiskohtaisesti. Teosta on käytetty tutkimuksessa täydentämään puuttuvia tietoja, todentamaan joitakin yksityiskohtia sekä tukemaan johtopäätöksiä. Ennen tutkien saapumista pääkaupunkiseudun ilmatorjunta ei kyennyt toimimaan tehokkaasti pimeällä. Maalin tulosuunta voitiin selvittää karkeasti kuulosuuntimella mittaamalla, mutta etäisyystiedon saaminen edellytti visuaalista näköyhteyttä kohteeseen. Pimeällä maali tuli saada ensin valaistua valonheittimellä, jotta etäisyys kohteeseen saatiin mitattua stereoetäisyysmittarilla. Maalin lentokorkeuden määrittäminen kuulosuuntimilla oli myös hyvin summittaista. Sulkuammunta oli pimeällä käytännössä ainoa vaihtoehto. Sulkujen määrittäminen oli kuitenkin melko epätarkkaa ja perustui kuulosuuntimien, aisti-ilmavalvonnan ja valonheittimien antamaan maalitietoon. Myös ennakkovaroituksen saaminen niin ilmatorjunnalle kuin siviiliväestöllekin perustui pääsääntöisesti edellä mainittuihin menetelmiin. Ennakkovaroitus voitiin saada myös radiotiedustelun toimesta. Tulenjohtotutkien avulla sulkujen määrittäminen tehostui huomattavasti. Pommikoneosastoista saatiin tarkkaa ja reaaliaikaista maalitietoa (myös korkeustieto) vuorokaudenajasta ja säästä riippumatta. Tulenjohtotutkilla varustettujen johtopattereiden pääampumamenetelmä oli seuranta-ammunta. Johtopatterit ampuivat myös eniten kaikista yksiköistä. Johtopatterien ampuma kranaattimäärä helmikuun suurpommituksissa oli lähes puolet kaikista ammutuista kranaateista. Johtopattereiden mittaamat arvot saatiin välitettyä suuntapatteristojen kaikille raskaille pattereille, jolloin tuli oli riittävän tarkkaa riippumatta kaluston nykyaikaisuudesta. Malsi-laitteiden saapumisen jälkeen vieruspatterit kykenivät myös seuranta-ammuntaan pimeällä. Kevyet jaokset eivät kyenneet osallistumaan yhtä tehokkaasti pääkaupunkiseudun ilmatorjuntaan kuin raskaat patterit, johtuen vihollisosastojen lentokorkeuksista. Pienikaliiperisilla ilmatorjunta- aseilla kyettiin kuitenkin rajoitetusti osallistumaan sulkuammuntaan ja tulittamaan syöksyviä koneita. Valvontatutkat antoivat tehokkaan ennakkovaroituksen pääkaupunkiseudun ilmatorjuntajoukoille ja siviiliväestölle. Raijoilla kyettiin tarvittaessa määrittämään vihollisosastojen koko jopa koneen tarkkuudella, mikä helpotti sulkutulen keskittämistä uhkaavimpaan suuntaan. Tämä ei kuitenkaan ollut perustoimintamenetelmä. Yhteistyö Viron rannikolla sijaitsevien saksalaisten ilmavalvontajoukkojen kanssa oli sujuvaa. Torjuntakeskuksen ja Ilmavalvontaaluekeskuksen sijoittaminen samoihin tiloihin nopeutti ja selkeytti toimintaa huomattavasti. Saksaan koulutukseen lähetettyjen suomalaisten tekninen osaaminen oli hyvällä tasolla. Koulutukseen lähtijät valittiin siviilikoulutustaustan ja saksan kielen osaamisen perusteella. ”Osasto Pesosen” oppilaiden kiitettävä opintomenestys Saksassa on varmasti edesauttanut tutkien käytön nopeata sisäistämistä ja tutkien integroimista osaksi patteristoja. Tutkien merkitys ilmatorjunnan suorituskyvyn kasvulle ja torjuntataisteluiden onnistumiselle on ilmeinen. Valvonta- ja tulenjohtotutkien merkitys ennakkovaroituksen saamiselle ja tulenjohdon tehokkuudelle on hyvin suuri. Tämä näkyi myös helmikuun suurpommitusten jälkeisenä aktiivisena hankinta-, koulutus- ja kehittämistoimintana tutkien osalta. Suorituskyvyn kehitykseen vaikutti kuitenkin monta eri tekijää, joita ei voi sivuuttaa täysin vähäpätöisinä. Esimerkiksi elektron-ammusten käyttö, everstiluutnantti Jokipaltion ja Torjuntakeskuksen johtamistoiminta, 1. Ilmatorjuntarykmentin organisaatiomuutokset sekä tykkikaluston määrän lisääntyminen ja nykyaikaistuminen vaikuttivat myös ilmatorjunnan suorituskyvyn kasvuun. On myös huomioitava, että ADD ei suurpommitusten aikana häirinnyt suomalaisten tutkia järjestelmällisesti. Länsiliittoutuneiden mallin mukaan toteutettu tutkahäirintä olisi todennäköisesti laskenut pääkaupunkiseudun ilmatorjunnan suorituskykyä radikaalisti, aivan kuten tapahtui Saksassakin.

Paineistetun ilman käyttö sähköntuotannossa

Kandidaatintyössä esitellään erityyppiset tavat varastoida energiaa käyttämällä paineilmavarastoa, olemassa olevat eri laitesukupolvet ja toiminnassa ja suunnitteilla olevat laitokset. Lopuksi esitellään vielä lyhyesti CAES-laitoksen laskentaan tarvittavat termodynamiikan perusyhtälöt.