Oikeusvaltion paradoksin äärellä. Tasavallan suojelulakiesityksistä käyty eduskuntakeskustelu vuosina 1930 ja 1936

Tutkimuksessa lähestytään oikeusvaltion paradoksia tarkastelemalla sen ilmenemistä valtiopäiväkeskusteluissa, joita käytiin hallituksen esityksistä tasavallan suojelulaiksi vuosina 1930 ja 1936. Oikeusvaltion paradoksin ytimessä on kysymys siitä, miten yksityisen oikeussubjektin myös valtion harjoittamalta mielivallalta nauttima suoja voidaan taata, kun eduskunta on ylin lainsäätäjä ja voi muuttaa myös perustuslakia, jossa tuo suoja taataan. Tämä kysymys korostuu etenkin poikkeusoloissa, jolloin toimeenpanovallalla tulisi olla riittävät valtuudet vaikean tilanteen ratkaisemiseksi. Oikeusvaltion paradoksin kannalta keskeisiä ovat muodollinen, laillisuutta ja muotoja painottava sekä materiaalinen, oikeusjärjestyksen sisällöllisiä periaatteita, kuten perusoikeuksia painottava oikeusvaltiotulkinta. Nämä kaksi tulkintaa ovat vaikeissa tilanteissa toistensa kanssa ristiriidassa ja päättäjät joutuvat tasapainoilemaan niiden välillä: toimiako tehokkaasti yhteiskuntajärjestyksen turvaamiseksi, jolloin on riski valtion sisältä käsin tapahtuvasta oikeusvaltion murenemisesta, vai kunnioittaako perusoikeuksia ja altistaa valtakunta ulkoiselle vallankaappaukselle tai muille järjestyshäiriöille. Tutkimuskysymystä tarkastellaan vuosina 1930 ja 1936 eduskunnalle annettujen hallituksen tasavallan suojelulakiesitysten myötä. Esitykset tasavallan suojelulaiksi antoivat presidentille oikeuden, mikäli valtakuntaa uhkasi vaara tai yleinen järjestys ja turvallisuus olivat uhattuina, rajoittaa tiettyjä hallitusmuodon toisessa luvussa taattuja perusoikeuksia. Vuonna 1930 lapuanliikkeen aiheuttama vallankaappauksen uhka oli todellinen ja hallituksen oli pakko antaa sen vaatimia säädöksiä kommunistisen toiminnan tukahduttamiseksi. Paradoksaalisesti laki oli samanaikaisesti lapuanliikkeen painostuksen tulos että yritys ottaa tilanne haltuun poikkeuslailla. Vuonna 1936 tilanne oli huomattavasti rauhallisempi. Lakia perusteltiin sekä maailmanpoliittisen tilanteen epävakaudella että tarpeella säätää poikkeustilanteista etukäteen osana pysyvää lainsäädäntöä. Valtuuksia ei kuitenkaan haluttu säätää osaksi valtiosääntöä, vaan säädös annettiin erillisenä poikkeuslakina. Eduskuntakeskustelussa kannat jakautuivat yleisesti ottaen siten, että lakien vastustajat esittivät materiaaliseen oikeusvaltiotulkintaan ja kannattajat muodolliseen oikeusvaltiotulkintaan lukeutuvia argumentteja. Vastustajien mielestä oli tärkeää kunnioittaa kansalaisten perusoikeuksia ja perustuslakien pysyvyyttä. He myös pelkäsivät lakien mahdollistamaa hallinnollista mielivaltaa. Lakien kannattajat puolestaan korostivat demokratian itsepuolustuksen tärkeyttä: oli yksilön kannalta parasta oikeusturvaa, että kumoukselliset voimat voitiin pitää kurissa. Vuoden 1930 laki jätettiin lepäämään yli vaalien ja hyväksyttiin lopullisesti syksyllä 1930. Se oli osa kommunistilakipakettia, mutta sitä käytettiin lapuanliikkeen hillitsemiseksi ja Mäntsälän kapinan kukistamiseksi vuonna 1932. Vuoden 1936 laki hylättiin eduskunnassa. Vuonna 1939 annettiin vielä kolmas hallituksen esitys tasavallan suojelulaiksi. Se jätettiin lepäämään yli vaalien ja hyväksyttiin syksyllä 1939. Hallituksen laajennettuja valtuuksia tarvittiin tällä kertaa sellaisia henkilöitä vastaan, joista voisi olla uhkaa Suomen ulkoiselle turvallisuudelle. Lain nojalla tehtiin satoja poliittiseen vasemmistoon kohdistuneita turvasäilöpidätyksiä sodan aikana. Tämä laki on kuitenkin rajattu tutkimuksen ulkopuolelle.

Optical trapping and transportation of carbon nanotubes made easy by decorating with palladium

Individual carbon nanotubes being substantially smaller than the wavelength of light, are not much responsive to optical manipulation. Here we demonstrate how decorating single-walled carbon nanotubes with palladium particles makes optical trapping and manipulation easier. Palladium decorated nanotubes (Pd/SWNTs) have higher effective dielectric constant and are trapped at much lower laser power level with greater ease. In addition, we report the transportation of Pd/SWNTs using an asymmetric line trap. Using this method carbon nanotubes can be transported in any desired direction with high transportation speed. (c) 2006 Optical Society of America.

Chemical approaches of penicillin allergy—III Isolation of the penicillin-free carrier receptor protein (CRP) on a polymeric 7-deoxy penicillin analogue template and its role in penicillin immunogeneses in rabbit and man

Specific penicillin-carrier receptor proteins (CRP) have been isolated from the sera of penicillin allergic rabbits and human subjects in the unconjugated native state in electrophoretically homogeneous form by employing a synthetic polymeric affinity template containing the 7-deoxy analogue of penicillin G. The synthesis of the 7-deoxy analogue has been described. In this affinity system the antipenicillin-antibody is desorbed by 0·9M thiourea and the CRP in 8M urea. The CRP after incubation with penicillin is converted into the full-fledged antigen. Studies on the origin of CRP and the nature of antibody as well as comparative studies on the properties of the rabbit antibody and those of antibodies elicited by a BSA-BPO conjugate are reported.

Chemical approaches to penicillin allergy—V. Nature of reaction between rabbit antigen (CRP-penicillin conjugate) and rabbit antipenicillin antibody

The availability of an electrophoretically homogeneous rabbit penicillin carrier receptor protein (CRP) and rabbit antipenicillin antibody afforded an idealin vitro system to calculate the thermodynamic parameters of the binding of14C benzyl penicillin CRP conjugate (antigen) to the purified rabbit antipenicillin antibody. The thermodynamic parameters of this antigen-antibody reaction has been studied by radio-active assay method by using millipore filter. Equilibrium constant (K) of this reaction has been found to be 2·853×109M−2 and corresponding free energy (ΔG) at 4°C and 37°C has been calculated to be −12·02 and −13·5 kcal/mole, enthalpy (ΔH) and entropy (ΔS) has been found to be 361 kcal/mole and +30 eu/mole respectively. Competitive binding studies of CRP-analogue conjugates with the divalent rabbit antibody has been carried out in the presence of14C-penicilloyl CRP. It was found that 7-deoxy penicillin-CRP complex and 6-amino penicilloyl CRP conjugate binds to the antibody with energies stronger than that with the14C-penicilloyl CRP. All the other analogue conjugates are much weaker in interfering with the binding of the penicilloyl CRP with the antibody. The conjugate of methicillin,o-nitro benzyl penicillin and ticarcillin with CRP do not materially interfere in the process.

The elastic manifestation of a spin-glass transition: a low-frequency study

The authors report here the first measurements of low-frequency dynamic elastic properties of a spin glass (Fe59Ni21Cr20) across the transition temperature (Tg approximately=16 K). A minimum in the sound velocity (V) and a maximum in the internal friction (Q-1) were found at temperatures close to but below Tg. The elastic data were compared with the AC susceptibility data taken at similar frequency.

Transfer of F- in the reaction of SF6- with SOF4: Implications for SOF4 production in corona discharges

The temperature (T) and electric field-to-gas pressure (E/P) dependences of the rate coefficientk for the reaction SF 6 � +SOF4rarrSOF 5 � +SF5 have been measured. ForT<270>k approaches a constant of 2.1×10�9 cm3/s, and for 433>T>270 K,k decreases withT according tok (cm3/s)=0.124 exp [�3.3 lnT(K)]. ForE/Pk has a constant value of about 2.5×10�10 cm3/s, and for 130 V/cm·torr>E/P>60 V/cm·torr, the rate is approximately given byk (cm3/s)sim7.0×10�10 exp (�0.022E/P). The measured rate coefficient is used to estimate the influence of this reaction on SOF4 production from negative, point-plane, glow-type corona discharges in gas mixtures containing SF6 and at least trace amounts of O2 and H2O. A chemical kinetics model of the ion-drift region in the discharge gap is used to fit experimental data on SOF4 yields assuming that the SF 6 � +SOF4 reaction is the predominant SOF4 loss mechanism. It is found that the contribution of this reaction to SOF4 destruction falls considerably below the estimated maximum effect assuming that SF 6 � is the predominant charge carrier which reacts only with SOF4. The results of this analysis suggest that SF 6 � is efficiently deactivated by other reactions, and the influence of SF 6 � +SOF4 on SOF4 production is not necessarily more significant than that of other slower secondary processes such as gas-phase hydrolysis

Elastic properties of PbS-As2S3 glasses

The temperature dependence of the longitudinal and shear ultrasound wave velocities in (As2S3)1-x(PbS)x glasses has been determined from 77 to 300K using a pulse echo interferometer. Elastic constants of the prepared glasses at room temperature have been computed from the experimental data. Both longitudinal and shear ultrasound wave velocities in these glasses show a linear temperature dependence with a negative temperature coefficient.

Observation of crack closure using a crack mouth opening displacement gauge

A crack mouth opening displacement (CMOD) gauge has been designed to estimate the crack length as well as the crack opening stress level in an automated fatigue crack propagation test programme. The CMOD gauge accurately predicts crack tip opening levels in K-controlled tests with constant K, K increasing or K decreasing. In all three K-controlled tests with a single 100% overload cycle, the CMOD gauge does not measure the crack tip opening stress level over a large range of crack lengths after the application of the overload. The CMOD gauge measures the stress level at which the overload plastic zone site opens. Caution should thus be exercised in using the crack opening stress level, estimated by the CMOD gauge, to explain fatigue crack propagation under arbitrary load sequences from the viewpoint of crack closure phenomena.

Yrityksen moraalinen velvollisuus yhteiskuntavastuun sidosryhmäteoriassa

Yritysten yhteiskuntavastuu sisältää monia merkityksiä ja on käsitteenä epäselvä. Tutkielman tarkoitus on hahmottaa ja selventää yhteiskuntavastuukeskustelussa käytettyjä käsitteitä ja teorioita. Sidosryhmäteoriasta on tullut keskeinen osa yhteiskuntavastuukeskustelua ja yhteiskuntavastuun muodostumisen selittäjä. Sidosryhmäteorian mukaan yritysten yhteiskuntavastuu koostuu erilaisista velvollisuuksista ja vastuista sidosryhmiään kohtaan. Sidosryhmät ovat tahoja, ihmisryhmiä tai entiteettejä, joihin yrityksen toiminta vaikuttaa, tai jotka ovat vaikuttaneet yrityksen toimintaan. Yritykset sidosryhmineen myös osittain mahdollistavat toistensa olemassaolon. Sidosryhmäteoria jäsentää yrityksen toimintaympäristöä ja siten yhteiskuntavastuu -käsitteen sisältöä. Tutkielma käsittelee sidosryhmäteorian suhdetta yhteiskuntavastuuseen ja erityisesti teorian moraalifilosofista viitekehystä. Esitän sidosryhmäteorian olevan seurauseettinen teoria, joka määrittelee yrityksen moraalisia velvollisuuksia. Yhteiskuntavastuu syntyy toisaalta yritysten toiminnan seurauksista sidosryhmille ja toisaalta sidosryhmien oikeuksien kunnioittamisesta. Seuraukset ja oikeudet ovat moraalisen velvollisuuden keskeisiä elementtejä. Tutkielmani keskittyy vastaamaan kysymyksiin, miksi ja miten yritys on vastuussa tai velvollinen sidosryhmille. Velvollisuuden rakentumiseen vastaan yhteiskuntavastuun sidosryhmäteorian, erityisesti R. Edward Freemanin muotoilun avulla ja Michael J. Zimmermanin moraalisen velvollisuuden käsitteen avulla. Yhdistämällä Freemanin ja Zimmermanin määritelmät esitän seurauseettisen sidosryhmäteorian moraaliseksi velvollisuudeksi seuraavaa määritelmää: ”Yrityksen pitää valita ja tehdä se teko, jonka voi tehdä, ja joka huomioi sidosryhmät, eli ryhmät ja yksilöt, joille koituu yrityksen toiminnasta seurauksia ja joiden oikeuksiin yrityksen toiminnalla on jotain vaikutuksia, siten, että teko aiheuttaa sidosryhmille enemmän hyötyä kuin haittaa sekä kunnioittaa sidosryhmien oikeuksia.” Zimmermanin ja Freemanin tekstien lisäksi keskeisiä lähteitä ovat useat yritysetiikka käsittelevät kokoelmateokset, kuten Contemporary Issues in Business Ethics (DesJardins & McCall 1985) ja Ethical Theory and Business (Beauchamp & Bowie 2001) Lopuksi esittelen moraalisen kollektiivisen agenttiuden ongelmaa, sillä usein esitetty kritiikki yhteiskuntavastuulle on, ettei kollektiivinen entiteetti kuten yritys voi kantaa moraalista vastuuta tai velvollisuutta. Esitän, ettei sidosryhmäteorian näkökulmasta kritiikki ole riittävä kumoamaan yrityksen moraalista velvollisuutta.