1000 resultados para matkailu - kokemukset
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millainen Lahteen mahdollisesti perustettava yksityinen päiväkoti toiminnaltaan olisi, eli millaisia ominaisuuksia päiväkotilasten vanhemmat sellaisessa arvostaisivat. Toisaalta vertailukohdaksi otettiin, miten he näkevät tämänhetkisen tilanteen kunnallisissa päiväkodeissa. Teoriaosuus perustui viiden kilpailuvoiman malliin ja siinä erityisesti differointiin. Empiriaosuudessa tutkittiin kvantitatiivisella lomaketutkimuksella vanhempien mielipiteitä. Kunnallisten päiväkotilasten vanhempien tietämys yksityisistä päiväkodeista oli heikkoa, joten tutkimus perustui tältä osin pääasiassa mielikuviin. Mielikuva yksityisistä päiväkodeista oli positiivinen, mutta lähes kaikessa heikompi kuin kokemukset kunnallisista päiväkodeista. Ryhmäkoot, päiväkotien koot ja henkilökunnan määrä sekä hoidon rauhallisuus nähtiin yksityisellä puolella parempina. Mikäli yksityiset päiväkodit haluavat saada aikaan paremman mielikuvan ja tulevaisuudessa toimia jopa brändeinä, niiden on luotava itsestään positiivisempi mielikuva.
Resumo:
Asevelvollisuus on monitahoinen käsite. Se on kuitenkin kaikissa tapauksissa tapa rekrytoida henkilöstöä asevoimille. Alati kasvavat puolustusmäärärahojen leikkaukset ja naapurimaiden siirtyminen ammattiarmeijoihin on herättänyt paljon keskustelua asevelvollisuudesta myös Suomessa. Onko asevelvollisuus edelleen järkevin tapa rekrytoida henkilöstöä Suomen puolustusvoimille? Tässä tutkimuksessa verrataan suomalaista asevelvollisuutta valikoivaan asevelvollisuuteen ja vapaaehtoisuuteen perustuvaan rekrytointiin. Vaihtoehtoiset mallit ovat rakennettu poliittisten yhdistysten ehdotelmien sekä muiden maiden esimerkkien pohjalta. Malleja vertaillaan kansalaisten suhtautumisen ja taloudellisten kulujen perusteella. Tutkimus on laadullinen vertaileva tutkimus. Lähdeaineistona toimivat aiheeseen liittyvä tutkimuskirjallisuus, valtiolliset asiakirjat, mielipidetutkimukset ja poliittisten yhdistyksien erilaiset ehdotelmat. Suomen geopoliittisesta sijainnista johtuen sotilaallisen hyökkäyksen uhkaa ei voida sulkea pois. Suomen puolustusratkaisu nojaa tällä hetkellä alueellisen puolustuksen periaatteeseen. Jotta alueellinen puolustus voidaan uskottavasti toteuttaa, tässä tutkielmassa on päädytty valtiollisten asiakirjojen pohjalta 250 000 sotilaan reservin vähimmäiskokoon. 15 vuoden sijoitusajalla se vaatii käytännössä koko miespuolisen ikäluokan rekrytoimisen. Suomen kansasta vajaa kolmannes kannattaa jonkinlaisen valikoivuuden lisäystä asevelvollisuuteen. Monien Euroopan maiden kokemukset kuitenkin osoittavat, että valikoiva asevelvollisuus näyttää johtavan aina lopulta ammattiarmeijaan. Lisäksi säästöt, joita valikoiva asevelvollisuus tuottaisi nykyiseen asevelvollisuuteen verrattuna, tulisivat pelkästään reservin pienentämisestä. Se kuitenkin veisi pohjan uskottavalta alueelliselta puolustukselta. Täysin vapaaehtoisuuteen perustuva armeijamalli pienentäisi reservin kokoa ja motivoisi sotilaita rahallisilla palkkioilla. Lisäksi kertausharjoitusten määrää kasvatettaisiin nykyisestä huomattavasti. Tarvittava hakijamäärä näyttäisi nykyisten mielipidemittausten mukaan täyttyvän. Kansasta yli puolet kuitenkin vastustaa vapaaehtoista mallia. Vapaaehtoisuuteen perustuvan mallin kustannukset olisivat myös suuremmat kuin nykyisen asevelvollisuuden. Syynä olisivat suuremmat henkilöstömenot. Pienempi reservi vapauttaisi kuitenkin henkilötyövuosia kansantalouden käyttöön, jolloin lopputulo voisi olla positiivinen. Yleinen asevelvollisuus on ainoa keino, jolla tarvittavan reservin koko saadaan järkevästi täytettyä. Myös suurin osa kansasta on sen kannalla. Jos uhkakuvat ja uhkamallit muuttuisivat ja puolustusvoimien päätehtävä olisi esimerkiksi kansainvälinen kriisinhallinta, voisi tilanne olla toinen. Tällä hetkellä yleinen asevelvollisuus on kuitenkin paras keino hankkia henkilöstöä Suomen puolustusvoimille
Resumo:
Heinäveden reitti kuuluu valtioneuvoston hyväksymään luetteloon valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista. Näille alueille laaditaan maisemanhoitosuunnitelmia, joiden ohjaamina tunnistettuja maisema-arvoja voidaan eri toimijoiden yhteistyöllä ylläpitää, hoitaa ja palauttaa. Heinäveden reitti kulkee Heinäveden, Savonlinnan, Varkauden ja Enonkosken kuntien alueilla Vuoksen vesistön keskivaiheilla. Se on maisemallisesti monipuolisimpia sisävesiliikenteen reittejä Suomessa ja siihen liittyy monia arvokkaita liikenne- ja teollisuushistoriallisia muistomerkkejä. Reitin merkitys kasvoi erityisesti 1800- ja 1900-luvun taitteessa, kun Vuoksen vesistön laaja kanavaverkosto toteutettiin. Esisuunnitelman tavoitteena on tunnistaa reitin tärkeät ja sille ominaiset piirteet, kohdentaa ne paikallisesti ja esittää sekä perustella ne alueet, joille yksityiskohtainen maisemanhoitosuunnitelma laaditaan. Reitiltä on selvitetty laajan lähdeaineiston perusteella maisemakokonaisuudet, luontoarvot ja suojelukohteet, asutuksen, teollisuuden ja liikenteen historian piirteet sekä alueen maankäyttö, kaavatilanne, matkailu ja palvelut. Alueen kaavoista tärkein on laaja-alainen Heinäveden reitin rantaosayleiskaava vuodelta 2002. Johtopäätöksinä selvityksistä on todettu reitillä olevan merkittäviä luontoarvoja, jotka jaksottuvat kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kanavajaksojen ja teollisen historian ympäristöjen kanssa vuorotellen. Reitille ja sen imagolle merkityksellisintä ovat maisemalliset ja toiminnalliset solmukohdat, joita ovat erityisesti kanavat ja niiden ympäristöt. Esisuunnitelmassa on tunnistettu seitsemän kohdealuetta, joille esitetään laadittavaksi tarkemmat maisemanhoitosuunnitelmat. Maisemanhoitosuunnitelmat kohdistetaan alueille, joilla on maisemallisten arvojen rinnalla kulttuuri- ja teollisuushistoriallisia tai muita, yleensä ihmisen käden luomia arvoja. Näiden lisäksi kahdeksanneksi suunnittelukohteeksi on esitetty yleispiirteisempää luonnonmaiseman hoitosuunnitelmaa, jossa tarkastellaan arvokasta vesistömaisemaa kokonaisuutena, metsien merkitystä lähi- ja kaukomaisemassa sekä esitetään metsänhoidon toimenpide-ehdotuksia maisemallisten arvojen ylläpitämiseksi.
Resumo:
35 x 16 cm
Resumo:
38 x 16 cm
Resumo:
12 x 19 cm
Resumo:
31 x 24 cm
Resumo:
kuv., 12 x 20 cm
Resumo:
kuv., 10 x 19 cm
Resumo:
kuv., 10 x 17 cm
Resumo:
12 x 21 cm
Resumo:
kuv., 10 x 22 cm
Resumo:
kuv., 10 x 22 cm