Painelajittimen kulutusosien kunnossapitostrategioiden kehittäminen

Kaukaan sellutehtaalla on käytössä lukuisia painelajittimia, mutta tarkastelun kohteeksi valittiin havukuitulinjan hienolajittelun ensimmäisen portaan painelajitin. Painelajittimen kunnossapitostrategian määrittelyyn vaaditaan hyvät pohjatiedot prosessi-ilmiöistä ja näiden aiheuttamista vikaantumismekanismeista. Siksi työssä on esitelty sellun valmistusprosessi suurpiirteisesti ja keskitytty tuomaan esille kaikki lajitteluun vaikuttavat tekijät ja teoriat. Toiminnan lisäksi käydään lävitse painelajittimen rakenne sekä tarkasteltavan yksilön nykyinen varaosatilanne ja huoltohistoria. Näihin pohjatietoihin nojautuen tuodaan esille kehityskohteita kuluvien komponenttien kunnossapidon osalta sekä vertaillaan esille nousseita strategiamalleja kustannuslaskelmien avulla. Kustannuslaskelmat antavat hyvän ja konkreettisen vertailukohdan, jonka perusteella voidaan jatkossa kehittää kunnossapitostrategioita entistä kustannustehokkaampaan suuntaan. Työssä tarkastellaan kehityskohteita tuotantolaitoksen näkökulmasta, joten teknisten ratkaisuiden ja yksityiskohtien toteuttamista ei käydä erityisen tarkasti lävitse. Kandidaatintyön julkisessa versiossa hintatiedot on muutettu suuntaa antaviksi ja yrityksien arkaluontoiset asiat ja tuotetiedot on poistettu.

Om Gamle Carleby

Uusi painos: Om Gamle Carleby. II. Utg. 1754. Gamlakarleby 1884. Suomennos: Kertomus Kokkolasta ympäristöineen. II. Suom. J. Hietanen. Kokkola 1904. S. 31-68

Venture capital investment on SME

The thesis investigates if venture capital investments affect the development of SMEs positively. The thesis will also view the presence of venture capitalists affect on the capital structure of SMEs and other company determinants in the financial crisis. The theories effecting to SME investment has been presented to provide background information. The data consist of the financial statement data and the results a corporate questionnaire. The questionnaire consists of 63 questions and 860 corporate answered the questionnaire. The result shows that venture capitalist seems to have a negative effect on SMEs productivity. Also SMEs with a venture capitalist have more negative outlook for future in the financial crisis.

Matkakertomuksia Karjalan kankahilta

Sisältö: I. Muistelmia matkalta Aunuksessa v. 1900 ; II. Kertomus rakennustutkimusretkestä Pohjois- ja Itä-Karjalassa v. 1907

Robottisolun servotekniikan kehittäminen

Työn kehityksen kohteena toimii CIRB 500i –robottisolu, jonka sisällä työskentelee korkeaan tuotantokapasiteettiin kehitetty näköjärjestelmällä ohjattu sähköservomanipulaattori. Kokonaisuutena ajatellen työ tekee servotekniikan osalta poikkileikkauksen CIRB 500i –robottisolun matkasta prototyypistä tuotteeksi erilaisine kehitysvaiheineen. Työn alkutaipaleella perehdytään pitkälle pelkkään teoriaan nojautuen mitä on servotekniikka, miten se toimii ja kuinka se viritetään. Tämän jälkeen edellä opitut teoriat konkretisoidaan CIRB 500i –robottisoluun ja siinä käytettävään servotekniikkaan. Robottisolun komponenttien ja laitteistojen tullessa tutuiksi mietitään ja kehitetään kuinka robottisolusta saataisiin entistä kehittyneempi ja käytännöllisempi teknillisestä näkökulmasta katsoen kuitenkaan valmistamisen kustannustehokkuutta unohtamatta. Loppupuolella analysoidaan miten edellä tehdyt kehitystoimenpiteet ovat vaikuttaneet robottisolun toimintaan ja valmistamiseen. Lopuksi sovelletaan teoriaosuuden virityskeinoja servojen virittämiseen käytännössä ja analysoidaan saavutettuja kehittämistyön tuloksia. Lisäksi tehdään katsaus CIRB 500i –robottisolun tulevaisuuden näkymiin.

Nuoret äidit ja opiskelu. Ajatuksia ja kokemuksia koulutuksesta, opiskelusta ja opinto-ohjauksesta toisen asteen oppilaitoksissa

Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella nuorten äitien ajatuksia ja kokemuksia äitiyden ja toisen asteen koulutuksen yhdistämisestä ja kuvailla heidän arkea raskaana olevina ja opiskelevina äiteinä. Lisäksi tarkoituksena oli tarkastella tekijöitä, jotka mahdollistavat opiskelun ja joita nuoret äidit pitävät esteinä, haasteina ja ongelmina. Olen halunnut kiinnittää huomiota myös nuorten äitien kokemuksiin opinto-ohjauksesta ja selvittää heidän ajatuksia koulutuksen merkityksestä ennen ja jälkeen äitiyden. Tutkimuksen lähestymistapa oli kvalitatiivinen. Tutkimukseen osallistui 22 nuorta äitiä ympäri Suomea, jotka olivat saaneet ensimmäisen lapsensa 16–19-vuotiaina ja jotka olivat opiskelleet tai opiskelivat parasta aikaa toisen asteen oppilaitoksissa. Kahdeksalla heistä oli kokemusta lukio-opinnoista, 11:llä ammatillisista opinnoista ja kolmella molemmista. Äideistä 16 oli tullut raskaaksi kesken opintojen ja kuusi oli aloittanut tai palannut opiskelemaan äitinä. Tutkimusaineiston muodosti 12 äidin sähköpostiviestit, jotka saatiin ilmoituksen avulla ja joita täydennettiin lähettämällä lisäkysymyksiä sähköpostilla, sekä 10 teema¬haastattelua, joista neljä tehtiin kasvokkain ja kuusi virtuaalisesti Windows Live Messenger -ohjelmalla. Aineisto analysoitiin teemoittelemalla ja tyypittelemällä. Nuorten äitien kokemukset äitiyden ja toisen asteen opintojen yhdistämisestä vaihtelivat ja jokaisen äidin kertomus oli yksilöllinen. Yhteisiä piirteitä kuitenkin löytyi. Sen perusteella millainen suhde oli koulutukseen ja miten äitiys muutti ajatuksia, löytyi seitsemän erilaista opiskelijaäiti-tyyppiä: Uraorientoitunut, Käytännön asioiden muuttajat, Vaihtajat, Kivikkoisen tien kulkijat, Velvollisuudesta opiskelevat, Kadonneen motivaation löytäjät ja Opiskelusta innostuneet. Tulosten pohjalta voidaan todeta, että äitiyden ja opiskelun yhdistäminen oli haaste, jonka onnistuminen vaatii nuoren äidin omia resursseja, lähipiirin tukea ja apua, lastenhoidon järjestymistä sekä yhteiskunnan tukia ja palveluja. Opinto-ohjaus sekä opettajien ja opiskelijatovereiden suhtautuminen olivat myös isossa roolissa. Positiiviset kokemukset auttoivat nuoria äitejä saavuttamaan tavoitteensa vielä paremmin. Nuoret äidit eivät suinkaan näyttäisi unohtavan koulutusta, vaan sen merkitys usein jopa kasvaa äitiyden myötä. Tärkeää olisikin tukea nuoria äitejä opintojen ja äitiyden yhdistämisessä sekä tarjota heille erilaisia, yksilöllisiä vaihtoehtoja.

Biologisen sukupuolen rakentaminen. Ruumis ja sosiaalinen sukupuoli antiikista nykypäivään

Tutkimuksessa tarkastellaan biologisen sukupuolen merkityksellistymistä länsimaisen tieteen ja ajattelun historiassa. Teoksen avainidea on tutkia biologisia käsityksiä osana sosiaalista sukupuolta ja poliittisia konteksteja. Tutkimusmateriaali koostuu lääketieteen, biologian, teologian ja politiikan teorian historioiden biologista sukupuolta käsittelevistä teksteistä. Teoksen monitieteellistä aineistoa analysoidaan intertekstuaalisesti. Tämä tarkoittaa eri tieteenalojen historioiden rinnakkaisvalotusta. Tutkimuksen ajallinen kaari päättyy 1960–2000-lukujen sex- & gender-keskusteluun, jossa vedetään yhteen kirjan tutkimustuloksia biologisen ja sosiaalisen sukupuolen keskustelun näkökulmasta ja toisaalta asetetaan viime vuosikymmenten teoreettinen keskustelu saatujen tutkimustulosten valoon. Varsinaisena metodina tutkimuksessa käytetään foucault’laista genealogista ja arkeologista menetelmää. Arkeologisen menetelmän avulla tutkitaan kahden sukupuolen mallin läpilyönnin yhteiskunnallisia ehtoja (modernia epistemologiaa ja sukupuolieron politiikkaa). Genealogisen metodin avulla taas jäsennetään kronologisesti tutkimusaineistoa. Tutkimuksen teesin mukaan sukupuoli on historiallisesti muokkautuva teoria ruumiin sukupuolittumisen tavoista. Inhimillinen keho määrittyy historiassa yhden, kahden ja useampien biologisten mallien kautta. Tämän vuoksi ruumis (body) on erotettava kolmantena kategoriana tavanomaisen biologisen sukupuolen (sex) ja sosiaalisen sukupuolen (gender) jaottelun ohella. Biologisen sukupuolen historiasta Eurooppalaiset lääkärit ja biologit eivät luoneet ennen valistusta modernin ajattelun mukaista veitsenterävää sukupuolierottelua. Sukupuolia – miestä ja naista – tarkasteltiin 1500-luvulle asti rakenneyhtäläisen mallin kautta. Nainen määrittyi vielä renessanssin aikana epätäydellisenä ja/tai puutteellisena miehenä. Kreikkalainen lääkäri Galenos (129–200 jaa.) ilmaisi yhden sukupuolen mallin idean näin: ”Kääntäkää naisen elimet sisältä ulospäin ja miehen elimet ulkoa sisäänpäin, niin havaitsette, että ne ovat aivan samanlaiset.” Antiikin kirjoittajat pitivät myös sukupuolten ruumiinnesteitä analogisina. Tämä merkitsi ihmisten genitaalisen eriytymättömyyden esittämistä ikään kuin toisessa rekisterissä. Myös naisilla oli penis ja kivekset, myös naiset erittivät spermaa. Samoin miesten katsottiin erittävän kuukautisverta ja maitoa. Yhden sukupuolen malli oli 1500-luvulle asti hallitsevassa asemassa länsimaisessa filosofiassa ja lääketieteessä. Ranskalainen lääkäri André Dulaurens oli ensimmäinen sukupuolielinten galeeniset homologiat virallisesti hylännyt lääkäri Euroopassa. Hän korvasi vanhat käsitykset genitaalien kaksimuotoisuuden käsityksellä vuonna 1595. Lääkärit loivat koko kehon kattaneet sukupuolierot Ranskan vallankumouksen yhteydessä. Tätä ennen kattavilla anatomisilla eroilla ei ollut niin tärkeää yhteiskunnallista merkitystä. Erot myös paikantuivat ennen 1750-lukua lähinnä sukuelimiin ja kehon ulkoisiin muotoihin. Kaikenkattavat biologiset erot olivat ennen kaikkea seurausta epätasa-arvolle etsitystä evidenssistä. Tiedemiehet pyrkivät osoittamaan valistuksen luonnollisten oikeuksien ja tasa-arvon vaatimukset naisten kohdalla turhiksi. Erot liitettiin yhä uusiin kohtiin kehossa kuten hermostoon, suonistoon, hiuksiin, hikoiluun ja luurankoon, kohtuun ja munasarjoihin sekä lantioon ja kaulaan. Samoihin aikoihin piirrettiin myös ensimmäiset yksityiskohtaiset naisluurangot. Tutkimuksen sisältö Luvussa 2 tarkastellaan antiikin ja renessanssin välistä aikaa, yhden sukupuolen mallia ja siitä käytyä keskustelua. Antiikin lääkärit tarkastelivat naisen ja miehen elimiä ja ruumiinnesteitä analogisina. Valittuja teemoja luvussa ovat myös Platonin ideaoppi (Irigaray’n aktivoimana), varhainen teologia ja kristinusko sekä Luther. Luku päättyy renessanssin lääketieteessä käytyihin merkitystaisteluihin, joissa galeeniset homologiat genitaalien vastaavuuksista lopulta hylättiin. Luvussa 3 tutkitaan valistuksen aikana vakiinnutettua kahden sukupuolen mallia ja naisten sitouttamista biologisen sukupuolen tulkintaan. Yhden sukupuolen malli ei korvautunut kahden sukupuolen mallilla, vaan jäi elämään uuden mallin taustalle. Biologinen sukupuoli miellettiin kiinteänä ja essentiaalisena, ja sen kautta voitiin perustella naisten sulkemista ulos poliittisesta sfääristä. Valistuksen aikana ”luonnollisesta” tuli poliittisesti käyttökelpoinen kategoria, ja biologiasta vakaiden, epähistoriallisten ja muuttumattomien sukupuolitotuuksien luoja. Hobbes, Locke ja Rousseau erosivat toisistaan siinä, miten luonnontilan käsitettä ymmärrettiin. Tämän kautta määriteltiin myös sukupuolen merkityksiä. Kahden sukupuolen mallin merkitysjärjestelmä sementoitiin sopimusteoreetikkojen kautta. Tutkimuksessa käydään lisäksi läpi sopimusteoreetikkoja ympäröivän yhteiskunnallisen kontekstin muutosta. Kahden sukupuolen mallin vahvistuttua naisten ja miesten ruumiit kuvattiin luurankoja myöten kokonaan erimuotoisina, ja Rousseaun kasvatusfilosofiassa sukupuolten kaksimuotoisuus vakiinnutettiin myös sosiaalisesti. Luvussa 4 Hegelin ja Snellmanin ajattelu liitetään konservatiiviseen tendenssiin, jossa muiden asioiden myötä (esimerkiksi nationalismin ja sukupuolieron vahvistamisen myötä) restauroitiin ja vahvistettiin traditionaalista yhden sukupuolen mallia. Luku kattaa keskusteluja Ranskan vallankumouksesta suomalaisen nationalismin nousuun, Tayloriin ja Milliin, Freudiin ja Beauvoiriin. Luvussa 5 biologisen sukupuolen rakentamisen keskustelu tuodaan nykypäivään asettamalla viime vuosikymmenten feministisen teoriakeskustelu dialogiin aikaisempien lukujen ja kappaleiden kanssa ja toisaalta esitetään aikaisemmat luvut puheenvuorona nykykeskustelussa. Tässä luvussa otetaan esiin sex/gender-käsiteparin mieltämisen historialliset vaiheet ja vaihtoehdot. Keskustelua kartoitetaan yksityiskohtaisesti ja siihen tuodaan tehdyn tutkimuksen pohjalta oma kontribuutio. Feministisen teoriakeskustelun muassa todetaan biologisen olleen kautta aikojen tulkinnallista ja sosiaalisesti määräytynyttä ja vaihtelevaa. Biologia ei determinoi vaan tulkinnat biologiasta ovat historiallisia. Olisiko siis sex ja gender ymmärrettävä Butlerin tapaan identtisiksi? Vaikka biologisen sukupuolen käsite on sosiaalinen konstruktio, ei käsitteitä silti pitäisi samastaa. Politologinen ja feministis-teoreettinen merkitys Biologia ja sen tulkinnat tulevat olennaisesti politiikan tutkimuksen kentälle. Tutkimukseni onkin siinä mielessä valtio-opillista, että tutkin biologisten erojen rakentamista modernin yhteiskunnan poliittisissa konteksteissa. Ranskan vallankumouksen yhteydessä luotujen biologisten erojen luominen liittyi laajentuneeseen julkiseen sfääriin, jonka asemista ja viroista miehet ja naiset kamppailivat. Olennaista näissä kamppailuissa oli naisten legitiimin edustuksen pohdinta. Valistuksen antaman lupauksen myötä kaikki ihmiset olivat syntyjään tasa-arvoisia ja vapaita. Tämä ei sopinut antifeministeille, joiden mielestä naiset kuuluivat kotitalouden piiriin. Biologisesti itsenäisesti olemassa olevaa naista seurasivat välittömästi vaatimukset naisten poliittisista oikeuksista, pääsystä julkiseen sfääriin sekä lukuisat teoriat naisten erillisestä yhteiskunnallisesta roolista ja valtiollisesta toimijuudesta. Antifeministien ja feministien valtakamppailun tausta muuttui keskeisesti kahden sukupuolen mallin läpilyönnin myötä. Kummatkin tahot perustelivat naisten asemaa perheessä ja valtiossa luontoperustaisin argumentein. Tutkimuksellani on merkitystä myös feministiselle teorialle. Luon tutkimuksessani jaottelun, jossa biologisen sukupuolen merkitysvaihteluiden ja sex- & gender-jaon ohella tutkitaan sitä, miten ruumista sovitetaan erilaisiin biologisen sukupuolen malleihin. Pelkkä biologisen ja sosiaalisen sukupuolen erottelu ei siis riitä. ”Sex” ja ”gender” saavat seurakseen erillisen ruumiin kategorian, koska biologinen sukupuoli ja keho eivät ole samaa merkitseviä asioita. Tutkimuksessani otetaan kriittistä etäisyyttä Foucault’n episteemin käsitteeseen. Yhden ja kahden sukupuolen mallit eivät ole ajallisesti teräväreunaisia, vaan vanhempi malli jatkaa eloaan uuden mallin rinnalla. Samoin kahden sukupuolen mallin käsitykset alkavat jo renessanssista.

Combining Near-Field and Far-Field Microscopy: A new method for nanoscale super-resolution imaging

Lähikenttä- ja kaukokenttämikroskopian yhdistäminen: Uusi korkearesoluutioinen menetelmä nanokuvantamiseen. Osteoporoosi on sairaus, jossa luun uudistumisprosessi ei ole enää tasapainossa. Uuden luun muodostuminen on hitaampaa johtuen osteoblastien laskeneesta aktiivisuudesta. Yksi keino estää osteoporoosin syntyä on estää osteoklastien sitoutuminen luun pinnalle, jolloin ne eivät aloita luun syömisprosessia. Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on luoda uusi työkalu osteoklastien sitoutumisen tutkimiseen samanaikaisesti fluoresenssi- ja atomivoimamikroskoopilla. Tätä tarkoitusta varten yhdistettiin atomivoimamikroskooppi sekä STED mikroskooppi. Kirjallisuuskatsauksessa käydään läpi yksityiskohtaisesti molempien mikroskooppitekniikoiden teoriat. Kokeellisessa osiossa esitetään käytetyt metodit ja alustavat tulokset uudella systeemillä. Lisäksi keskustellaan lyhyesti kuvan analysoinnista ImageJohjelmalla. Konfokaalisen fluoresenssimikroskoopin ja atomivoimamikroskoopin yhdistelmä on keksitty jo aikaisemmin, mutta tavallisen konfokaalimikroskoopin erottelukyvyn raja on noin 200 nanometriä johtuen valon diffraktioluonteesta. Yksityiskohdat eivät erotu, jos ne ovat pienempiä kuin puolet käytettävästä aallonpituudesta. STED mikroskooppi mahdollistaa fluoresenssikuvien taltioimisen solunsisäisistä prosesseista 50 nanometrin lateraalisella erotuskyvyllä ja atomivoimamikroskooppi antaa topografista tietoa näytteestä nanometrien erotuskyvyllä. Biologisia näytteitä kuvannettaessa atomivoimamikroskoopin erotuskyky kuitenkin huononee ja yleensä saavutetaan 30-50 nanometrin erotuskyky. Kuvien kerrostaminen vaatii vertauspisteitä ja tätä varten käytettiin atomivoimamikroskoopin kärjen tunnistamista ja referenssipartikkeleita. Kuva-analysointi suoritettiin ImageJ-kuvankäsittelyohjelmalla. Tuloksista nähdään, että referenssipartikkelit ovat hyviä, mutta niiden sijoittaminen tarkasti tietylle kohdealueelle on hankalaa nanoskaalassa. Tästä johtuen kärjen havaitseminen fluoresenssikuvassa on parempi metodi. Atomivoimamikroskoopin kärki voidaan päällystää fluoresoivalla aineella, mutta tämä lisää kärjen aiheuttamaa konvoluutiota mittausdataan. Myös valon takaisinsirontaa kärjestä voidaan tutkia, jolloin konvoluutio ei lisäänny. Ensimmäisten kuvien kerrostamisessa käytettiin hyväksi fluoresoivalla aineella päällystettyä kärkeä ja lopputuloksessa oli vain 50 nanometrin yhteensopimattomuus fluoresenssi- ja topografiakuvan kanssa. STED mikroskoopin avulla nähdään leimattujen proteiinien tarkat sijainnit tiettynä ajankohtana elävän solun sisällä. Samaan aikaan pystytään kuvantamaan solun fyysisiä muotoja tai mitata adheesiovoimia atomivoimamikroskoopilla. Lisäksi voidaan käyttää funktinalisoitua kärkeä, jolla voidaan laukaista signalointitapahtumia solun ja soluväliaineen välillä. Sitoutuminen soluväliaineeseen voidaan rekisteröidä samoin kuin adheesiomediaattorien sijainnit sitoutumisalueella. Nämä dynaamiset havainnot tuottavat uutta informaatiota solun signaloinnista, kun osteoklasti kiinnittyy luun pintaan. Tämä teknologia tarjoaa uuden näkökulman monimutkaisiin signalointiprosesseihin nanoskaalassa ja tulee ratkaisemaan lukemattoman määrän biologisia ongelmia.

Parodia kirjallisuudentutkimuksesta. Mika Waltarin Neljä päivänlaskua metafiktiivisenä romaanina

Tutkielman tarkoituksena on tutkia Mika Waltarin romaanin Neljä päivänlaskua (1949) lajityypin hahmottumista kertojahahmojen luotettavuuden kautta. Neljä päivänlaskua on aikaisemmissa tutkimuksissa tulkittu Waltarin omaelämäkerrallisena päiväkirjaromaanina ja tätä tulkintaa tukevat romaanin lukuisat paratekstit ja Neljän päivänlaskun Waltarin elämään viittaava kertomus. Tutkielman tavoitteena on osoittaa, että romaani pitää sisällään aineksia paljon monipuolisempaan tarkasteluun. Motiivina on haastaa suomalainen kirjallisuushistoria ja aiemmat Waltari-tutkimukset osoittamalla, että Neljä päivänlaskua on jo aikakaudelleen poikkeuksellinen suomalainen romaani ja se on maamme ensimmäisiä postmodernistisia ja metafiktiivisiä romaaneja. Neljässä päivänlaskussa on kaksi erilaista kertojahahmoa, joista jälkimmäinen erottuu siten, että hänen kerrontatapansa on lähes pelkästään loppuviitteiden merkitsemistä. Ensimmäinen kertojahahmo kertoo fantastisia aineksia sisältävän kertomuksen kokemistaan kummallisuuksista ja kirjoittamisesta. Jälkimmäinen kertoja kommentoi tätä kerrontaa korostetun epäpätevästi ja epätieteellisesti. Yhdessä kertojahahmot tuottavat varsin metafiktiivisen romaanikokonaisuuden. Kun Neljää päivänlaskua pidetään yleisesti Sinuhe egyptiläisen työpäiväkirjana, niin tutkielmani osoittaa, että näiden romaanien välillä on vahva yhteys, mutta se ei perustu niiden tekijä Waltariin. Romaanien todellisuudet limittyvät toisiinsa, ne käyvät dialogia keskenään ja toistavat samantapaista kertomusta, joissa fakta ja fiktio sekoittuvat erottamattomasti. Neljän päivänlaskun ja Sinuhe egyptiläisen yhteyttä voi luonnehtia postmodernistiseksi. Keskeisiä teoreettisia käsitteitä ovat metafiktio ja postmodernismi. Tutkielmassa keskeisiä teoreetikkoja ovat Mika Hallila, Sari Salin ja Dorrit Cohn, sekä väittelykumppaneita ovat lukuisat Waltari-tutkijat, kuten Markku Envall ja Panu Rajala. Lajityypin ja kertojahahmojen luotettavuuden analysointi tuo tutkielmaan monia elementtejä, jotka tukevat teoreettista viitekehystä. Kun romaanin lajityyppi hahmottuu postmodernismin kautta, tutkimuskysymykseen vastaaminen yllättää: sillä ei ole väliä, pitääkö Neljän päivänlaskun kertojia luotettavina. Matka tähän toteamukseen osoittautui tärkeäksi, ei määränpää.

Ruumiin rajoja ja rajanylityksiä. Ruumiillisuuteen ja tiloihin kytkeytyvä valta Pirjo Hassisen romaanissa Kuninkaanpuisto

Tutkimuksessani tarkastelen, miten tiloihin ja ruumiillisuuteen kytkeytyvä valta tuottaa tiettyä sukupuolta ja tietynlaista seksuaalisuutta edustavia ruumiillisia subjekteja Pirjo Hassisen romaanissa Kuninkaanpuisto. Analysoin niitä tapoja, joilla kulttuurin läpäisemästä ruumiista tulee kahdelle sen tärkeimmälle henkilöhahmolle, Ari ja Vernalle, rajoittava tekijä. Tutkimukseni päälähteitä ovat Michel Foucault’n teoriat subjektista, vallasta ja tiloista.Sovellan erityisesti Tarkkailla ja rangaista -teosta (1975/2005), sillä siinä tiloilla ja ruumiilla on keskeinen merkitys vallan analyysissä. Foucault’n lisäksi hyödynnän tilaan, ruumiiseen ja sukupuoleen liittyvää taiteen- ja kulttuurintutkimusta sekä ekokriittistä kirjallisuudentutkimusta. Tilan ja ruumiin käsitteillä on tutkimuksessani yhteiskunnallinen ulottuvuus. Ne ovat kulttuuristen määritelmien ja vallankäytön läpäisemiä. Tarkastelen sitä, millä tavoin tila merkityksellistyy sekä muokkaa ruumista Kuninkaanpuistossa. Romaanin kolme tärkeintä tapahtumapaikkaa (hoitokoti, koti ja puisto) symboloivat kaikki omalla tavallaan ruumiiseen kohdistuvaa vallankäyttöä. Analysoin hoitokodin sosiaalista dynamiikkaa foucault’laisen valtakäsityksen näkökulmasta. Laitoksessa vallitsee anonyymi kurinpitovalta, joka saa henkilöhahmot kontrolloimaan itseään ehdottamalla heille tietynlaista subjektiviteettia. Ympäröivässä maailmassa pätevät valta-asetelmat kääntyvät hoitokodissa päälaelleen. Yksityiset kodit symboloivat Kuninkaanpuistossa naisen ruumista. Kodissa ja naisen ruumiissa yksityinen ja julkinen risteävät. Naisen ruumiillisuus on luonteeltaan ambivalenttia: yhtä aikaa mahdollistavaa ja rajoittavaa. Puisto edustaa romaanissa kesytettyä luontoa ja toimii naisen ruumiin haltuunoton metaforana. Puistotila määrittyy feminiiniseksi luonnoksi, jota miehinen kulttuuri pyrkii hallitsemaan. Tuo feminiininen luonto ei kuitenkaan alistu hallittavaksi, vaan muuttaa muotoaan ja uudistuu. Sukupuoleen ja luokka-asemaan kytkeytyvä valta tehdään Kuninkaanpuistossa näkyväksi kääntämällä totunnaiset valta-asetelmat päälaelleen. Romaani kuvaa paitsi ruumiin rajoja myös noiden rajojen rikkoontumista. Lisäksi romaani rikkoo postmodernille kirjallisuudelle tyypillisesti kirjallisia raja-aitoja sekoittamalla ns. populaari- ja korkeakirjallisuuden elementtejä.

Duaalin käyttö mansin kielessä.Vertailussa käännetty kirjakieli, pohjoismurre ja itämurre

Sivuaineen tutkielmani käsittelee duaalin eli kaksikon numeruksen käyttöä kolmessa erilaisessa mansin kielen aineistossa. Vertaan toisiinsa ja aikaisemman tutkimuksen havaintoihin venäjästä mansiksi 1950-luvulla käännetyn n. 60-sivuinen pienoisromaanin Pavlik Morozovin kieltä, mansin pohjoismurteella samalla vuosikymmenellä nauhoitettuja ja litteroituja satuja, kertomuksia ja lauluja sekä 1900-luvun alussa kerättyjä itäisen, nyt jo kuolleen murteen kertomuksia. Lähtökohtanani ovat aikaisemman tutkimuksen havainnot, että sekä käännöskielessä että kuolevassa kielessä voi esiintyä kielen rakenteen yksinkertaistumista. Erityisesti huomioin duaalin käytön erityispiirteet: missä luvussa substantiivi on lukusanan ’kaksi’ jälkeen, mitä lukua käytetään parillisia ruumiinosia ja vaatekappaleita merkitsevissä sanoissa ja kuinka eri aineistoissa esiintyy duaalin tunnusten avulla tehtyä kahden substantiivin rinnastusta eli niin kutsuttua resiprookkista duaalia. Käännöskielen piirteiksi tutkimusaineistossa osoittautuvat erityisesti muuta aineistoa runsaampi duaalisten pronominien ja substantiivien käyttö sekä resiprookkisen duaalirinnastuksen vähäisyys. Myös kuolevassa kielessä, itämansin aineistossa, resiprookkinen rinnastus on epäproduktiivista verrattuna elinvoimaiseen pohjoismansiin, jossa kyseistä duaalin käyttötapaa esiintyy laajasti erilaisissa merkityksissä. Lukusanan ’kaksi’ jälkeen substantiivin luku on yleisemmin duaali pohjoismansin kertomus- ja runoaineistossa, itämansin aineistossa ja käännöskielessä taas yksikkö. Havaintoni on, että lukusana ’kaksi’ voi esiintyä myös resiprookkisen duaalin määritteenä. Käännöskielestä tällaista käyttöä ei löydy. Parillisten ruumiinosien ja vaatekappaleiden nimitykset ovat molempiin osiin viitattaessa useimmiten duaalissa ja yhteen osaan viitattaessa yksikössä. Itämansin aineistossa esiintyy yksi vanhakantainen ’puoli’-sanan avulla muodostettu viittaus yhteen käteen. ’Käsi’- ja ’jalka’-sanoja esiintyy myös yksikössä viittaamassa molempiin käsiin tai jalkoihin erityisesti pohjoismansin runomuotoisessa aineistossa sekä konventionaalistuneissa merkityksissä.

Mikä kadettia liikuttaa? : Maanpuolustuskorkeakoulun toimintaympäristön yhteys kadetin liikuntakäyttäytymiseen

Opinnäytteessä tutkittiin kadettien liikuntakäyttäytymistä Maanpuolustuskorkeakoululla. Tieteellisenä taustana olivat teoriat liikuntakäyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä sekä transteoreettinen käyttäytymisen muutosvaihemalli. Tutkimuksessa vastattiin pääongelmaan: "Mitkä tekijät Maanpuolustuskorkeakoulun toimintaympäristössä ovat yhteydessä kadetin liikuntakäyttäytymiseen?" Aineisto kerättiin kadettien pääsykoehakemuksista, fyysisen työkyvyn testituloksista sekä kadeteille pidetyllä kyselyllä. Tutkimuksen kohdejoukon muodostivat kadettikurssit 94 ja 95 sekä samaan aikaan aloittaneet merikadettikurssit 77 ja 78. Aineisto tiivistettiin faktorianalyyseillä. Tutkimusongelmiin haettiin vastauksia regressio- ja varianssianalyyseillä sekä Studentin t-testeillä. Regressioanalyyseillä pyrittiin selvittämään, mitkä tekijät selittävät kutakin liikuntakäyttäytymisen ilmentymää eli liikunnan useutta, kuormittavuutta, muotoja, sosiaalista ja fyysistä ympäristöä. Liikunta-aktiivisuusryhmien, fyysisen kunnon mukaan jaettujen ryhmien, muutosvaiheryhmien, kadettikurssien ja puolustushaarojen välisiä eroja selvitettiin yksisuuntaisilla varianssianalyyseillä ja studentin t-testeillä. Tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä löydettiin kymmenestä liikuntakäyttäytymistä selittävästä tekijästä. Liikuntakäyttäytymisen teoriassa näitä tekijöitä on 21 kappaletta, jotka on kategorisoitu altistaviin, mahdollistaviin ja vahvistaviin tekijöihin. Tutkimuksen päätuloksia ovat: 1) Maanpuolustuskorkeakoulun toimintaympäristöstä löydettiin tekijöitä, jotka ovat yhteydessä kadettien liikuntakäyttäytymiseen. Löydetyt kymmenen liikuntakäyttäytymiseen yhteydessä olevaa tekijää ovat sellaisia, että niihin voidaan vaikuttaa kasvatuksen, opetuksen ja opetussuunnittelun keinoin. 2) Transteoreettisen muutosvaihemallin osalta voitiin todeta, että malli toimii oletetulla tavalla. Muutosvaiheen muuttuessa positiivisempaan suuntaan muuttuvat myös tutkitut muuttujat positiivisempaan suuntaan. Tämä trendi oli selvä myös liikunta-aktiivisuuden ja maksimaalisen hapenottokyvyn mukaan jaettujen ryhmien välillä. Liikuntakäyttäytymiseltään heikommat kadetit erosivat selvästi liikuntakäyttäytymiseltään paremmista kadeteista useimpien tutkittujen muuttujien suhteen. 3) Selvästi merkitsevimmäksi muuttujaksi osoittautui "asenne ja arvot". "Asenne ja arvot" olivat voimakkaimpia ryhmien välisiä eroja selittäviä tekijöitä fyysisen kestävyyskunnon, liikunta-aktiivisuuden ja liikuntakäyttäytymisen muutosvaihemallin osalta. Näissä kaikissa heikoimmat tulokset saaneet olivat heikoimpia myös liikunta-asenteiden ja -arvojen osalta. 4) Mahdollistaviin tekijöihin olennaisesti kuuluvat liikuntapaikat ja -varusteet eivät muodostaneet tässä tutkimuksessa tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä kadettien liikuntakäyttäytymiseen.

Toimenpidesuosituksia ilmavoimille lentopahoinvoinnin vähentämiseksi LentoRuk:lla

Lentopahoinvointi alentaa tai jopa vie kokonaan sotilaslentäjän toimintakyvyn. Sitä esiintyy lähinnä vain koulutuksen aikana sotilaslento-oppilailla. Tällöin se hidastaa ja vaikeuttaa koulutuksen etenemistä. Lentopahoinvointi on normaalia ja sen mahdollistavat ihmisen terveiden aistien heikkoudet. Heikkouksiensa johdosta aistit eivät aisti lentokoneen liikkeitä oikein. Virheellisistä liikeaistimuksista syntyy ristiriitoja ja asentoharhoja ihmisen keskushermostossa. Kaksi hyväksytyintä teoriaa siitä, miten nämä harhat aiheuttavat liikesairauden (eli lentopahoinvoinnin), ovat subjektiivisen vertikaalin (subjective vertical) ja sensorisen konfliktin (sensory rearrangement / conflict) teoriat. Kun teorian mukaan liikesairautta aiheuttava ärsyke ilmenee, henkilö alkaa tuntea olonsa epämukavaksi. Liikkeen jatkuessa olo pahenee ja johtaa lopulta oksentamiseen. Lentopahoinvointia voi ehkäistä koulutusjärjestelyillä, omilla ja lennonopettajantoimilla lennonaikana sekä lääkkeillä. Nykyisten lääkkeiden käyttö ei tule kyseeseen lentopalveluksessa. Teoriakoulutuksella ja asenteilla on suuri vaikutus lentopahoinvoinnin ennaltaehkäisyyn. Tehokkain käytännön menetelmä on antaa lento-oppilaan ohjata konetta itse, koska hän voi paremmin ennakoida lentokoneen liikkeitä. Lentopahoinvointi poistuu henkilön tottuessa lentokoneen liikkeisiin. Tottuminen poistuu ajan kuluessa, jos henkilö ei lennä. Tauon jälkeen lentopahoinvointia taas ilmenee, mutta uudelleen tottuminen on nopeaa. Huono sää lisää lentopahoinvointia.

Liikesodankäynti Julian S. Corbettin kirjoituksissa

Tämän strategian perustutkimukseen kuuluvan tutkimuksen tarkoituksena on selvittää liikesodan periaatteiden kuvautumista merisodan teoreetikon Sir Julian S. Corbettin kirjoituksissa. Tutkimuksen näkökulma on luonteeltaan teoreettinen ja perustuu Merivoimien tarpeeseen tutkia liikesodankäyntiä merisodassa. Tutkimuksen pääongelmana on: miten liikesodankäynnin periaatteet kuvautuvat J. S. Corbettin kirjoituksissa? Tutkimuksen alaongelmat ovat: mitä tarkoittaa liikesodankäynti? Mitkä ovat liikesodankäynnin keskeiset periaatteet ja teoriat? Mitkä ovat Corbettin merisodan teorian keskeisimmät opit? Mitä merisota on Corbettin mukaan? Tutkimuksen päälähteenä on Julian Corbettin merisodan teorian pääteos ”Some Principles of Maritime Strategy” vuodelta 1911. Liikesodan teorian päälähteenä on Robert Leonhardin teos ”The Art of Maneuver – Maneuver-Warfare Theory and AirLand Battle” vuodelta 1991. Tutkimusmenetelmänä on kuvaileva kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimuksessa kuvaillaan tutkimuskohteena olevan merisotateoreetikon, J. S. Corbettin merisodan teoriaa ja tarkastellaan sitä liikesodankäynnin teorian näkökulmasta. Liikesodankäynnin erottaa muista sodankäynnin muodoista sillä, miten liikesodassa määritetään voittoon tähtäävät keinot. Liikesodan teorian keskeisiin periaatteisiin kuuluvat vihollisen vahvuuksien välttäminen, vihollisen harhauttaminen, vihollisen haavoittuvuuksien tunnistaminen ja niitä vastaan hyökkääminen. Leonhard on jalostanut nämä edelleen kolmeksi toimintamalliksi: ennakoinniksi, dislokaatioksi sekä hajaannukseksi. Merisota on Corbettin mukaan taistelua meren ja meriyhteyksien hallinnasta. Laivaston tavoitteena tulee olla merenherruuden saavuttaminen. Saavuttamalla ja ylläpitämällä merenherruus kyetään toteuttamaan muut merivoimien tehtävät. Corbettia voidaan pitää yhteisoperaatio-ajattelun edelläkävijänä, sillä Corbettin mukaan sodassa operaatioihin tulee käyttää sekä maa- että merivoimia yhdessä. Corbett luokittelee merelliset operaatiot kolmeen kategoriaan: 1) merenherruuden varmistaminen, 2) merenherruuden kiistäminen, 3) merenherruuden hyödyntäminen. Tutkimuksen johtopäätöksenä havaittiin, että Sir Julian Stafford Corbettin kirjoituksissa esiintyvät näkemykset merisodasta ja merisodan teoriasta noudattavat pitkälti liikesodankäynnin periaatteita. Liikesodan perusperiaatteet vihollisen vahvuuksien välttämisestä, harhautukseen pyrkimisestä sekä vihollisen haavoittuvuuksien tunnistamisesta ja niitä vastaan hyökkäämisestä ovat voimakkaasti läsnä corbettiaanisessa merisodan teoriassa.