Älä ota ellet osaa. Kunnallinen raittiustyö ja raittiusdiskurssi Lohjan kunnassa 1973 - 1980

Tutkimukseni tarkastellaan kunnallisen raittiustyön alkuvaiheita Suomessa vuosina 1973 – 1980 Lohjan kunnassa toteutetun raittiustyön kautta. Tutkimuksessa selvitetään kunnan raittiuslautakunnan tuottamien tekstien avulla sitä, millä tavoin Lohjan kunnassa toteutettiin ja kuvattiin raittiustyötä tarkasteltavana ajanjaksona. Tutkimuksen aikarajaus perustuu kunnan ensimmäisen raittiustyöntekijän toimintakauteen. Keskeisenä tutkimusmenetelmänä työssä käytetään diskurssianalyysiä. Tutkimuksen lähteinä käytetään Lohjan kunnan raittiuslautakunnan pöytäkirjoja sekä Lohjan paikallislehdistössä julkaistuja, raittius- ja päihdeaiheisia tekstejä. Tutkimus osoittaa, että raittiustyön valtiollinen ohjaus ja lainsäädäntö alkoi 1970-luvun aikana ohjata työtä aiempaa voimakkaammin kansanterveystyön suuntaan. Kunnallisella tasolla raittiustyön diskurssi ja toteutus pohjautui vielä tutkimusjakson alussa järjestöpohjaiseen raittiustyöhön. Lohjan kunnassa työn kehittymiseen vaikutti merkittävällä tavalla raittiuslautakunnan 1973 saama työntekijäresurssi. Lohjan kunnalliselle raittiustyölle oli tyypillistä, että lakimuutoksiin reagointiin nopeasti ja ne näkyivät välittömästi raittiuslautakunnan toiminnassa. Erilaisiin käyttötilastoiden ja päihdetrendien muutoksiin reagointi oli hitaampaa ja joissakin tapauksissa niitä ei tuotu lainkaan kunnalliseen keskusteluun. Tässä tapauksessa raittiuslautakunnan tuottama diskurssi eroaa valtakunnallisten lehtien alkoholikirjoittelusta. 1970-luvun lopussa myös lohjalaisessa keskustelussa alettiin siirtyä sekä aiheissa että keskustelun sisällössä vahvemmin kohti kansanterveysajattelua Historiantutkimuksen näkökulmasta kyseessä on ensimmäinen, kunnallisesta raittiustyöstä ja sen paikallisesta toteutuksesta tehty tutkimus. 1970-luvulla raittiustyössä tapahtunut lakisääteinen kehitys näyttää toistuvan monilta osin myös 2010-luvun ehkäisevän päihdetyön muutoksissa. Tarkempi tutkimus 1970- ja 1980-luvulla toteutetusta raittiustyöstä voi antaa viitteitä ehkäisevän päihdetyön toteutukseen sekä siihen, millaisia haasteita muuttuva päihdekulttuuri tämän tyyppiselle työlle asettaa.

Oppimisen ja itsensä kehittämisen merkitys asiantuntijatyössä ikääntyneiden työntekijöiden näkökulmasta

Tutkimuksen aiheeksi muodostui työssä oppiminen ja ammatillisen osaamisen kehittäminen ikääntyneiden työntekijöiden näkökulmasta. Tavoitteena oli selvittää sitä miten ikääntyneet ja erityisesti lähellä eläkeikää olevat työntekijät kokevat uuden oppimisen ja ammatillisen osaamisen kehittämisen asiantuntijatyössä. Tämä työ on jatkoa kandidaatin tutkielmalleni, jossa on käsitelty samaa aihetta. Tutkimuksen kohderyhmäksi rajautui 60 vuotta täyttäneet asiantuntijatyötä tekevät henkilöt. Laadullisen tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastattelun keinoin. Aineisto koostuu kahdestatoista yksilöhaastattelusta. Haastattelut litteroitiin, jonka jälkeen ne analysoitiin teemoittelun avulla. Tutkimuksessa kävi ilmi, että ikääntyneille työntekijöille työ on merkittävä elämänsisältö ja osa identiteettiä. Haastateltavat kokivat iällä olevan vaikutusta siihen, miten opimme uusia asioita. Iän tuomia mahdollisia negatiivisia vaikutuksia oppimiseen ei kuitenkaan pidetty häiritsevinä, koska tilalle oli tullut uusia vahvuuksia, kuten kokemusta. Ikää ei koettu esteenä oppimiselle ja oppimiseen suhtauduttiin pääosin positiivisesti. Iällä tai lähestyvällä eläkkeelle jäämisellä ei tuntunut olevan vaikutusta ammatillisen osaamisen kehittämisen haluun. Osaamisen kehittämistä työelämässä haluttiin jatkaa eläkkeelle jäämisen asti. Yhtenä syynä tähän oli esimerkiksi se, että työtä ei olisi pystytty kunnolla hoitamaan, jos osaaminen olisi jäänyt jälkeen työelämässä vaadittavien tietojen ja taitojen kanssa. Osaamisen kehittäminen koettiin luonnollisena osana asiantuntijatyötä.

Joskus jotain tulee mieleen sieltä nuoruuden laivoista - Kolmen merimiehen kokemukset ensimmäisestä merimatkastaan

Tutkielmassa tarkastellaan kolmen merimiehen kokemuksia ensimmäisestä merimatkastaan muistitietotutkimuksen ja mikrohistorian avulla. Tutkielman tarkoituksena on tuoda esille se, miten merimiehet ovat kokeneet ja muistaneet ensimmäisen purjehduksensa sekä selvittää sitä, miten merenkulku on kehittynyt 1860-luvulta 1960-luvulle ja miten se on vaikuttanut merenkulkijan arkeen. Carl Julius Panelius (1854-1932) aloitti kajuuttavahtina fregatti Osmolla vuonna 1867, ajankohtana, jolloin Suomi muuttui vähitellen tervaprovinssista merenkulkumaaksi. Matti Lappalainen (1917-2010) pestautui prentiisiksi nelimastoparkki Moshuluun vuonna 1937 ja seilasi viimeisten joukossa Kap Hornin ympäri purjelaivalla. Juhani Heinonen (1948-) teki ensireissunsa M/S Kannaksella jungmannina vuonna 1965, merenkulun jo modernisoituessa. Muistitietoa lähteenä käyttävän tutkimuksen päämääränä on tuoda esiin muistelijoiden omat näkemykset menneisyydestä. Mikrohistoriallinen tutkimustapa taas paneutuu tutkittavaan kohteeseen erityisen tarkasti, jolloin menneisyydestä on mahdollista löytää uusia piirteitä. Mikrohistoriallisen tutkimusotteen myötä muistitietoaineisto nähdään johtolankana menneisyydestä, jolloin tutkijan tulee esittää aineistolle oikeanlaisia kysymyksiä saadakseen menneisyyden jäljet puhumaan. Tutkielmassa on suullisen muistitiedon, haastattelujen, lisäksi käytetty myös kirjoitettuja lähteitä, muistelmia. Tarkoituksena on ollut nostaa merenkulkijan oma ääni esiin ja ymmärtää minkälaista merimiehen arki on laivassa ollut. Tutkielmasta käy ilmi, että vaikka merenkulku on muuttunut tarkasteltavalla ajanjaksolla paljon, ovat kokemukset merimiehenä olemisesta ja ensimmäisestä merimatkasta yllättävän samankaltaisia. Elämä merellä muodostui vahtivuorojen ympärille, johon satamakäynnit tarjosivat odotettua vaihtelua. Muistelijat kertovat hämmästyttävän vähän itse työstä laivalla. Merimiehille erityiset tapahtumat olivat merkityksellisiä, sillä ne poikkesivat laivan tavallisesta arjesta. Merimiesten muistelukerronnasta nousee esiin omakuva ja se millaisia merimiehiä he olivat tai halusivat olla. Yhteistä muistoille on se, että hyvä merimies oli reipas, ahkera eikä ikävöinyt kotiin. Hän teki raskasta työtä, mutta ei valittanut turhasta ja käyttäytyi satamissa sivistyneesti.

A. W. Campbells Australian career: 1905-1937

The Australian Alfred Walter Campbell (1868-1937) is remembered as one of the two chief pioneers of the study of the cytoarchitectonics of the primate cerebral cortex. He had worked in Britain carrying out neuroanatomical and neuropathological research for almost two decades before his famous monograph on Histological Studies on the Localisation of Cerebral Function appeared in 1905. In that year he returned to his native Australia and practiced for over 30 years in Sydney as a neurologist rather than a neuropathologist, publishing mainly clinical material though he was involved in the investigation of the epidemic of Australian X disease, a viral encephalitis. His abrupt change in both the nature and the location of his career at a time when he was well established in Britain appears to have been a consequence of his marriage and the need to provide for a family. His simultaneous apparent abandonment of research seems not to have really been the case. As judged from the contents of a paper presented to a local medical congress in Sydney in 1911, it appears that, in Australia, Campbell did carry out a major comparative anatomical and histological investigation of the possibility of localization of function in the cerebellar cortex. He never published this work in detail. His investigation let him to conclude that no such localization of function existed, a view contrary to the then topical interpretation of Bolk (1906), but one in accordance with Gordon Holmes' views a decade later. Campbell's circumstances in Sydney, his extremely reticent nature and the essentially negative outcome of his investigation probably explain his failure to make his study more widely known.

Revista do Servi??o P??blico de 1937 a 2007

Edi????o especial comemorativa dos 70 anos de exist??ncia da primeira publica????o brasileira especializada em gest??o e administra????o p??blicas. Ao longo de sete d??cadas, a revista publicou textos de servidores e intelectuais, que se tornaram refer??ncia no pa??s. Neste n??mero, a ENAP busca situar a revista dentro das transforma????es hist??ricas, sociais, pol??ticas e culturais, no per??odo 1937-2007, e delinear cen??rios para o futuro

A funcion??ria p??blica sob a Constitui????o de 1937

Na primeira edi????o de 2010 da Revista do Servi??o P??blico, a RSP Revisitada relembra as lutas, ao longo da hist??ria do pa??s, pela garantia de direitos civis das mulheres brasileiras, com a publica????o deste artigo. A trajet??ria profissional de Am??lia Duarte ?? exemplo do processo de afirma????o da cidadania das brasileiras. Em 1936, ela rompeu paradigmas ao ingressar no Minist??rio P??blico Federal, tornando-se a primeira mulher nos quadros da institui????o. Seguida do direito ao voto, obtido em 1932, a conquista de Am??lia Duarte foi um s??mbolo de que as brasileiras estavam, sim, preparadas para exercer cargos mais elevados na Rep??blica.

Hist??rico da RSP: a Revista do Servi??o P??blico no pensamento administrativo brasileiro (1937- 1989)

A linha editorial da RSP assume diversas mudan??as ao longo do tempo.Mas, em sua trajet??ria, observa-se duas tend??ncias: ser uma revista oficial, por um lado, e tamb??m ser cient??fica. No papel de precursora (?? anterior ao pr??prio DASP), a RSP catalisou em torno o de si pessoas interessadas em pensar (e repensar) a administra????o p??blica brasileira. Mesmo no per??odo da ruptura (65 a 79). Nesse per??odo, o tema reforma administrativa voltou a ser discutido - mas impregnado pelo discurso militar, essencialmente pol??tico, e destinado a legitimar a nova ordem.

A educação em cena : a Revista de Educação como circulação de representações sobre saberes educacionais no Espírito Santo (1934-1937)

Este estudo analisa os processos de circulação e apropriação das representações sobre os saberes da educação escolarizada difundidos pela Revista de Educação do Espírito Santo, entre os anos de 1934 e 1937. Como referencial teórico baseamo- nos em Chartier (1990) acerca do conceito de representação, em Balandier (1982) em relação ao conceito de encenação de poder instituído que assume visibilidade quando circula na Revista, concedendo publicização aos feitos políticos realizados por dado grupo social, e em Julia (2001), junto ao conceito de cultura escolar. A partir desse arcabouço teórico, empreendemos metodologia de pesquisa a partir da análise histórica da fonte, dialogando, para tanto, com diferentes documentos e registros que configuram uma série de dados que constituem nossa fonte. Trata-se da análise das representações travadas no debate sobre a formação, divulgação e apropriação do conjunto de práticas e saberes pedagógicos dirigido aos professores, por parte de um grupo de intelectuais locais que se apresentava como portador do projeto de modernização do Espírito Santo inserido no contexto nacional. A Revista de Educação/ES tinha entre seus principais objetivos o de (in)formar os professores, ou seja, enquadrar suas práticas às novas demandas educacionais. Deste modo, a Revista esteve atrelada a um projeto educacional em que os intelectuais corroboravam a ampla circulação de um conjunto de representações sobre a modernidade, utilizando a Revista como suporte, visto que, desde as capas, são expostos “monumentos de modernização”, como os prédios escolares e todo um complexo arranjo de artefatos simbólicos, traduzidos muitas vezes em festas e rituais escolares que evocavam “um novo tempo para a Educação do Estado”, ou seja, fazendo da educação escolarizada um espetáculo.

O isolamento no Hospital Colônia Pedro Fontes, Itanhenga/ES e a caracterização da população do Educandário Alzira Bley no período de 1937 a 1979

Caracteriza e analisa a população do Educandário, com as informações provenientes de uma fonte de dados documental e histórica contida nos dois livros de registros do Educandário e seus arquivos fotográficos. As informações sobre as 3.432 pessoas compõem um banco de dados que foi construído durante a realização desta pesquisa e as fotografias foram digitalizadas. O Educandário Alzira Bley, localiza-se na BR 101 - km 9, bairro de Itanhenga - Cariacica/ES. No estudo foram realizadas entrevistas semiestruturadas com funcionários e ex-internos do Educandário, que deram vida e movimento às análises dos gráficos e tabelas elaborados a partir do banco de dados. Para o embasamento teórico do estudo da população são empregados conceitos pertinentes à transição demográfica e à transição epidemiológica, às migrações forçadas, às redes migratórias e às características da população (sexo, idade, cor, origem e suas variações) que forneceram os elementos para a análise do estado da população em diferentes momentos históricos. A Geografia Histórica completa os referenciais teóricos desta investigação, pois muitas características geográficas requerem estudos históricos para uma explicação satisfatória de como chegaram ao que são hoje. As fotografias, os depoimentos e livros de registros do Educandário propiciaram a caracterização da população que passou e/ou viveu no Educandário Alzira Bley ao longo do período das internações compulsórias no Hospital Colônia Pedro Fontes (1937-1979). Com a realização desta investigação chegamos às seguintes conclusões: a) cada geração é vítima do conhecimento científico do seu tempo; b) a transição demográfica encontrava-se em sua primeira fase nos meados do século XX, e os índices elevados de mortalidade e de fecundidade eram observados na população estudada; c) a transição epidemiológica, também em curso no Espírito Santo era caracterizada por elevada incidência das doenças infectocontagiosas, dentre as quais a hanseníase era ainda uma doença sem cura. d) o isolamento dos hansenianos em hospitais colônias, bem como seus filhos em preventórios foram movimentos de migração forçada; e) a internação compulsória dos hansenianos em hospitais colônias desencadeava uma migração em rede de familiares e demais parentes e amigos que pudessem estar com a doença.

Sobre o encontro de Cavernícola pilosa Barber, 1937, no Estado do Paraná, Brasil

Relata-se o encontro de Cavernicola pilosa entre gravetos existentes no terraço de um domicílio habitado, distrito de Paiquerê, município de Londrina, Estado do Paraná. Apresenta-se também a distribuição geográfica atual deste triatomíneo.