Assessment of splanchnic blood flow using magnetic resonance imaging

BACKGROUND AND AIMS: The splanchnic circulation has an important function in the body under both physiological and pathophysiological conditions. Despite its importance, no reliable noninvasive procedures for estimating splanchnic circulation have been established. The aim of this study was to evaluate MRI as a tool for assessing intra-abdominal blood flows of the aorta, portal vein (VPO) and the major intestinal and hepatic vessels. METHODS: In nine healthy volunteers, the proximal aorta (AOP) and distal abdominal aorta (AOD), superior mesenteric artery (SAM), celiac trunk (CTR), hepatic arteries (common and proper hepatic arteries, AHC and AHP, respectively), and VPO were localized on contrast-enhanced magnetic resonance angiography images. Volumetric flow was measured using a two-dimensional cine echocardiogram-gated phase contrast technique. Measurements were taken before and 30 min after continuous intravenous infusion of somatostatin (250 microg/h) and were independently evaluated by two investigators. RESULTS: Blood flow measured by MRI in the VPO, SAM, AOP, AHP, and CTR significantly decreased after drug infusion. Flows in the AOD and AHC showed a tendency to decrease (P>0.05). Interrater agreement on flows in MRI was very good for large vessels (VPO, AOP, and AOD), with a concordance correlation coefficient of 0.94, as well as for smaller vessels such as the CTR, AHC, AHP, and SAM (concordance correlation coefficient =0.78). CONCLUSION: Somatostatin-induced blood flow changes in the splanchnic region were reliably detected by MRI. MRI may be useful for the noninvasive assessment of blood flow changes in the splanchnic region.

Bright moonlight triggers natal dispersal departures

Upon leaving their natal area, dispersers are confronted with unknown terrains. Species-specific perceptual ranges (i.e. the maximum distance from which an individual can perceive landscape features) play a crucial role in spatial movement decisions during such wanderings. In nocturnal animals that rely on vision, perceptual range is dramatically enhanced during moonlight, compared to moonless conditions. This increase of the perceptual range is an overlooked element that may be responsible for the successful crossing of unfamiliar areas during dispersal. The information gathered from 143 radio-tagged eagle owl Bubo bubo juveniles in Spain, Finland and Switzerland shows that, although the decision to initiate dispersal is mainly an endogenous phenomenon determined by the attainment of a given age (∼6 months), dispersers leave their birthplace primarily under the best light conditions at night, i.e. when most of the lunar disc is illuminated. This sheds new light into the mechanisms that may trigger dispersal from parental territory.

Telemuumeja ja Tutunalleja: Alluusioiden kääntämisestä lasten kuvakirjoissa kieliparissa suomi-saksa

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan modifioitujen erisnimi-alluusioiden kääntämistä lasten kuvakirjoissa kieliparissa suomi-saksa. Sekä alluusioiden että lasten kuvakirjojen kääntämistä on tutkittu Suomessa suhteellisen vähän, ja tiettävästi lasten kuvakirjoissa esiintyvien alluusioiden kääntämisen tutkimusta ei ole tehty juuri lainkaan. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia käännösstrategioita kuvakirjojen kääntämisessä käytetään siirrettäessä alluusioita kohdekulttuuriin. Lisäksi tutkimusaineistossa esiintyviä strategioita kuvaamaan luodaan malli, joka ilmentää modifioitujen erisnimi-alluusioiden kääntämiseen soveltuvia käännösstrategioita. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on erityisesti Riitta Oittisen näkemykset lasten kuvakirjojen kääntämisestä sekä Ritva Leppihalmeen näkemykset alluusioiden kääntämisestä. Oittinen korostaa kolmea kuvakirjojen kääntämiseen suuresti vaikuttavaa tekijää: kuvan ja sanan vuorovaikutusta, ääneen lukemista sekä kääntäjän ja yhteiskunnan lapsikäsitystä. Nämä näkökulmat yhdessä Leppihalmeen esittämien erisnimi-alluusioiden käännösstrategioiden kanssa ovat olennaisessa osassa aineiston analyysissa. Tutkimuksen materiaalina on kaikki saksannetut Tatu ja Patu -teokset (Havukainen & Toivonen) sekä niiden suomenkieliset lähtötekstit, joita analysoidaan käännösvertailu-metodin avulla. Aineisto on rajattu kuvituksen detaljiteksteissä esiintyviin modifioituihin erisnimi-alluusioihin eli modifioituihin implisiittisiin viittauksiin tunnetuiksi oletettuihin vakiintuneisiin erisnimikäsitteisiin. Tutkimus rajautuu nimenomaan kuvituksen teksteihin teosten kuvitukseen fokusoivan luonteen vuoksi. Varsinaisen analyysin ulkopuolelle jäävät visuaaliset alluusiot sekä tekstit, jotka kääntäjä on jättänyt koskemattomiksi. Tutkimuksen keskeisenä hypoteesina on, että lähtötekstin sanaleikkimäiset alluusiot ovat siinä määrin kulttuuri- ja kielispesifejä, ettei niitä voi liiemmin hyödyntää käännöksessä. Tutkimuksessa löytyi neljä yläryhmää modifioitujen erisnimi-alluusioiden käännösstrategioille: (1) alluusion ja nimen säilyttäminen, (2) alluusion säilyttäminen, nimen korvaaminen, (3) alluusion korvaaminen sanaleikin säilyttämiseksi ja (4) poisjätöt. Keskeisimpinä tutkimustuloksina ilmeni, että lähtöalluusioita oli hyödynnetty oletettua useammin. Lisäksi poisjättöä ilmeni kuitenkin selvästi muita strategioita enemmän. Modifiointikeinon ja käännösstrategian välillä ei havaittu yhteyttä, mutta kuvan ja sanan vuorovaikutuksen havaittiin vaikuttavan strategian valintaan. Lisäksi tiettyjen strategioiden havaittiin muuttavan tai säilyttävän kuvan ja sanan välisen vuorovaikutussuhteen toisia strategioita useammin. Tutkimuksessa havaittiin myös, että lähtöalluusion erisnimen kansainvälisyys vaikuttaa käännösstrategian valintaan. Yhteenvetona voidaan todeta, että kääntäjä on suurelta osin täyttänyt lähtötekstin modifioitujen alluusioiden luomat hermeneuttiset aukot kohdeyleisön puolesta, mikä viittaa muun muassa siihen, että hän on pitänyt merkityksen välittämistä tärkeämpänä kuin sanaleikkien säilymistä.

The italian translation of allusive jokes from three american sitcoms: A focus group analysis

The translation of allusions has presented an issue for translators, in a trend that has seen a shift in translation studies to a more culture-oriented perspective. “Allusion” is defined by doctor Ritva Leppihalme as a culture-bound element that is expected to convey a meaning that goes beyond the mere words used and can only be accurately translated through knowledge of both the source and target culture. Allusions in comedy, and more specifically, allusive jokes, can pose an additional challenge to translators, since failing to translate them in a satisfactory way, can lead to unfunny and puzzling results that completely miss the original comedic value of the allusion itself. For the purposes of this dissertation, an experiment, based on the one done by doctor Ritva Leppihalme, was conducted: a focus group consisting of eight people from different socio-demographic groups was asked to discuss three comedic scenes, translated in Italian, containing an allusive joke, from three different American sitcoms: Community, The Office, and Superstore. The purpose of this research was to find the best and most effective strategies, according to the average Italian viewer, to translate in Italian allusive jokes from the American culture and the English language. The participants were asked to state if they understood the translated joke, and if they did, to rate how funny they found it, and to discuss among themselves on possible reasons for their responses, and on possible alternative solutions. The results seem to indicate that the best course of action involves choices that stray from a literal translation of the words used, by changing items that need a deeper knowledge of the source culture to be understood and therefore cause hilarity, with items more familiar to the target culture. The worst possible solutions seem to be ones that focus on the literal translation of the words used without considering the cultural and situational context of the allusion.