8

This chapter looks at the place of the Gothic in Batman's history and current revival via the Nolan films. It examines the specificity of comic book characters, which exist in a wide variety of texts, forms and media, and focuses on the way that Batman has oscillated between light and dark versions while always returning to the Gothic as a means of commercial reanimation when the franchise seems to wane.

An Improved Hybrid Model for the Generic Hoist Scheduling Problem

Peer-reviewed

An international validation study of the EORTC brain cancer module (EORTC QLQ-BN20) for assessing health-related quality of life and symptoms in brain cancer patients.

Aims: The psychometric properties of the EORTC QLQ-BN20, a brain cancer-specific HRQOL questionnaire, have been previously determined in an English-speaking sample of patients. This study examined the validity and reliability of the questionnaire in a multi-national, multi-lingual study. Methods: QLQ-BN20 data were selected from two completed phase III EORTC/NCIC clinical trials in brain cancer (N=891), including 12 languages. Experimental treatments were surgery followed by radiotherapy (RT) and adjuvant PCV chemotherapy or surgery followed by concomitant RT plus temozolomide (TMZ) chemotherapy and adjuvant TMZ chemotherapy. Standard treatment consisted of surgery and postoperative RT alone. The psychometrics of the QLQ-BN20 were examined by means of multi-trait scaling analyses, reliability estimation, known groups validity testing, and responsiveness analysis. Results: All QLQ-BN20 items correlated more strongly with their own scale (r>0.70) than with other QLQ-BN20 scales. Internal consistency reliability coefficients were high (all alpha0.70). Known-groups comparisons yielded positive results, with the QLQ-BN20 distinguishing between patients with differing levels of performance status and mental functioning. Responsiveness of the questionnaire to changes over time was acceptable. Conclusion: The QLQ-BN20 demonstrates adequate psychometric properties and can be recommended for use in conjunction with the QLQ-C30 in assessing the HRQOL of brain cancer patients in international studies.

EFEITO DA COBERTURA VEGETAL DO SOLO SOBRE A ABUNDÂNCIA E DIVERSIDADE DE INIMIGOS NATURAIS DE PRAGAS EM VINHEDOS

O controle de pragas da videira no Brasil restringe-se basicamente ao uso de inseticidas, devido à inexistência de trabalhos que visem a complementar o manejo de pragas através de controle biológico. Neste trabalho, objetivou-se verificar o efeito de diferentes coberturas vegetais nas entrelinhas de plantio de videira sobre a abundância e diversidade de potenciais inimigos naturais de pragas da videira no município de Caldas, região Sul do Estado de Minas Gerais. Foram testadas sete diferentes coberturas de solo (aveia-preta, aveia-preta e ervilhaca, ervilhaca, cobertura morta, uso de herbicida, capina mecânica e mato roçado). A cobertura vegetal do solo influenciou tanto a diversidade quanto a abundância de inimigos naturais, sendo o consórcio de aveia-preta e ervilhaca, cultivadas simultaneamente, o tratamento que proporcionou maior diversidade e abundância de inimigos naturais. Assim, a cobertura vegetal do solo pode, potencialmente, ser um componente importante em programas de manejo integrado de pragas na cultura da videira.

Condromalácia de patela: comparação entre os achados em aparelhos de RM de alto e baixo campo magnético

OBJETIVO: Comparar os aparelhos de ressonância magnética de baixo campo e de alto campo para estudo da cartilagem articular da patela. MATERIAIS E MÉTODOS: Foi realizado estudo usando as seqüências GRE 2D, GRE 3D, FSE T2 e STIR (baixo campo) e TSE T2 SPIR. Cada seqüência foi analisada separadamente para o estudo da cartilagem, sem o conhecimento dos dados do paciente e do resultado das outras seqüências, sendo atribuído grau de lesão de 0 a 3 e descrita a sua localização. Os resultados de concordância e discordância foram analisados pelos testes de Kappa e McNemar. RESULTADOS: Na faceta medial houve baixas concordâncias e as discordâncias mostraram significativa superestimação. Na faceta lateral houve boas concordâncias e as discordâncias não foram significativas. No ápice houve boas concordâncias e as discordâncias mostraram significativa subestimação. CONCLUSÃO: A seqüência STIR teve a melhor concordância com a seqüência TSE T2 SPIR. Lesões de alto grau são mais bem caracterizadas pelas seqüências do aparelho de baixo campo. Áreas de aumento de sinal dificultam o estudo da cartilagem da faceta medial da patela no aparelho de baixo campo.

Les paradoxes de l'argumentation en contexte d'éducation : s'accorder sur les désaccords. Analyse d'interactions argumentatives dans un dispositif de formation en psychologie à l'Université

Dans le chapitre « Les paradoxes de l'argumentation en contexte d'éducation: s'accorder sur les désaccords », Muller Mirza part de l'idée qu'à la différence des situations ordinaires de désaccords, les dispositifs utilisant l'argumentation dans des contextes d'éducation demandent aux participants précisément de résoudre ces désaccords. Leur sont donc interdites, par contrat plus ou moins implicite, les échappatoires auxquelles nous recourons volontiers dans les discours quotidiens qui permettent d'éviter de problématiser la question en discussion. C'est dire qu'elle aborde directement une difficulté souvent signalée dans les études sur l'argumentation en contexte éducatif : la tension entre d'une part l'expression de points de vue différents, étape nécessaire à la construction des connaissances, et d'autre part la préservation de la relation entre les interlocuteurs, de leurs faces. Le chapitre propose comme objet de discussion le rôle de cette tension dans des situations d'apprentissage en analysant des productions argumentatives réalisées dans le cadre d'un dispositif particulier. Il invite ainsi à une réflexion non seulement sur les ingrédients des dispositifs pédagogiques qui permettraient de prendre en compte cette tension mais aussi sur les méthodes d'analyse des interactions argumentatives. L'étude de cas met en scène des étudiants de master en psychologie sociale, dans le cadre d'un jeu de rôle : ils sont placés dans la perspective de leur futur métier, et figurent des psychologues conseillant des éducateurs face à des jeunes qui utilisent des insultes racistes entre eux. Le dispositif mis en oeuvre satisfait quatre exigences d'ordre théorique, favorables selon l'auteure à une bonne résolution des désaccords : le ménagement des faces des interlocuteurs en fixant des rôles ne correspondant pas nécessairement aux positions de chacun ; la construction de connaissances,préalable à la discussion ; la médiation de l'échange par un outil, ici un « chat », qui permet d'échanger les points de vue et d'apporter une dimension réflexive en cours d'interaction sur les points de vue exprimés ; le fait de donner du sens à l'activité, en simulant une situation professionnelle potentielle. L'analyse des échanges a été réalisée sur onze corpus constitués par les étudiants en petits groupes de trois ou quatre travaillant sur un logiciel de « chat ». Les questions abordées étaient les suivantes : Comment les interlocuteurs négocient-ils les désaccords qui apparaissent au cours des échanges? Ces désaccords sont-ils propices à une problématisation? Les participants mettent-ils en oeuvre des dynamiques d'« exploration » du désaccord relevé? Cette analyse, inspirée d'une approche socioculturelle reprise en partie des travaux de Neil Mercer sur les « discours exploratoires », met en évidence des dynamiques argumentatives de qualité au cours desquels les désaccords sont non seulement exprimés mais également problématisés au sein des groupes. Elle met entre autres en évidence que le sens de l'activité pour les étudiants est en partie tributaire d'un contrat didactique et pédagogique : leurs échanges sont la base de leur évaluation universitaire. Néanmoins la similitude entre situation d'enseignement et situation professionnelle a largement été perçue par les étudiants et motivante pour eux, ce qui a certainement concouru également à la qualité des échanges.

Neuvostoliiton musiikkielämä

Kirjallisuusarvostelu

Adequacy in Finnish Translations of Anglo-American Literature

Tutkielma käsittelee nykypäivän angloamerikkalaisen kaunokirjallisuuden suomentamista. Tutkimuksessa pyritään vahvistamaan tai kumoamaan hypoteesi, jonka mukaan angloamerikkalaisen kirjallisuuden suomentamistapa on tällä hetkellä pikemmin adekvaattinen (adequate) kuin hyväksyttävä (acceptable). Adekvaattisessa käännöksessä säilytetään lähdetekstin vierautta. Tutkimusaineisto koostuu kahdessa Neil Gaimanin romaanissa esiintyvistä kulttuurisidonnaisista aineksista (culture-specific items, CSIs) ja niiden käännöksistä. Tutkimus perustuu pääasiassa Itamar Even-Zoharin polysysteemiteoriaan ja Gideon Touryn teoriaan kääntämiseen vaikuttavista normeista. Teorioiden avulla esitetään, että kirjallisuuden polysysteemi vaikuttaa yksittäisiin käännösvalintoihin, kun suomennetaan kaunokirjallisuudessa esiintyviä kulttuurisidonnaisia aineksia. Kulttuurisidonnaiset ainekset ovat kulttuuriin liittyviä ilmauksia, jotka viittaavat kielenulkoiseen todellisuuteen. Tutkimuksen osana tarkastellaan lyhyesti myös kirjallisuutta, suomentamista sekä suomentamisen historiaa Suomessa. Empiirisessä osuudessa aineiston tutkimiseen käytetään Javier Franco Aixelán kehittämää käännöstaktiikoiden luokitusta. Kulttuurisidonnaisten ainesten suomennoksista analysoidaan eri käännöstaktiikoiden määrät, jolloin saadaan selville niiden yleisyys käännöksissä. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että tutkimuskohteena olevien romaanien kulttuurisidonnaiset ainekset on suomennettu melko adekvaattisesti. Tutkimustulos on vain suuntaa-antava, mutta tukee silti hypoteesia angloamerikkalaisen kaunokirjallisuuden suomennosten adekvaattisuudesta.

IS SELF-DECEPTION PRETENSE?

I assess Tamar Gendler's (2007) account of self-deception according to which its characteristic state is not belief, but imaginative pretense. After giving an overview of the literature and presenting the conceptual puzzles engendered by the notion of self-deception, I introduce Gendler's account, which emerges as a rival to practically all extant accounts of self-deception. I object to it by first arguing that her argument for abandoning belief as the characteristic state of self-deception conflates the state of belief and the process of belief-formation when interpreting David Velleman's (2000) thesis that belief is an essentially truth-directed attitude. I then call attention to the fact that Velleman's argument for the identity of motivational role between belief and imagining, on which Gendler's argument for self-deception as pretense depends, conflates two senses of 'motivational role'-a stronger but implausible sense and a weaker but explanatorily irrelevant sense. Finally, I introduce Neil Van Leeuwen's (2009) argument to the effect that belief is the practical ground of all non-belief cognitive attitudes in circum-stances wherein the latter prompt action. I apply this framework to Gendler's account to ultimately show that imaginative pretense fails to explain the existence of voluntary actions which result from self-deception.

Percevejos predadores (Orius spp.) (Hemiptera: Anthocoridade) e tripes (Thysanoptera): interação no mesmo habitat?

O gênero Orius Wolff é composto por espécies de percevejos predadores, principalmente de tripes, encontradas em muitos ecossistemas naturais e manejados. Entretanto, as interações que podem ocorrer entre esses predadores e suas presas no mesmo "habitat" não são bem conhecidas entre as espécies das regiões tropicais. Este estudo teve como objetivo registrar a interação de espécies de Orius e de tripes coletadas na mesma planta, ou seja, presentes no mesmo "habitat". As coletas foram feitas em várias plantas cultivadas, no campo e em casas de vegetação e em plantas invasoras. A forma e o grau de associação entre as espécies foram determinados, utilizando-se o coeficiente de Spearman (R), calculado com dados de presença/ausência das espécies (Orius e tripes) no mesmo "habitat". Orius insidiosus (Say) foi encontrado associado positivamente aos tripes Frankliniella sp., Neohydatothrips sp. e Haplothrips gowdeyi (Franklin) e negativamente associado a Frankliniella schultzei (Trybom) e Caliothrips phaseoli (Hood). Orius thyestes Herring e Orius sp1 ocorreram simultaneamente em 10 espécies de tripes sem, contudo, apresentar associação significativa, enquanto Orius perpunctatus (Reuter) esteve associado positivamente às espécies Frankliniella sp. e Neohydatothrips sp. e, negativamente, a Frankliniella gemina (Moulton).

Apendicectomia pelas técnicas de ligadura simples e de sepultamento sem ligadura do coto apendicular: estudo comparativo em coelhos

OBJETIVO: Comparar as técnicas operatórias de ligadura simples (A) e de sepultamento sem ligadura do coto apendicular (B). MÉTODO: Foram utilizados 36 coelhos da linhagem Nova Zelândia, machos, distribuídos aleatoriamente em dois grupos de 18, divididos respectivamente em subgrupos de seis animais cada um e praticada a eutanásia decorrido o tempo pós-operatório de sete, 14 e 21 dias. Foram avaliados macroscopicamente conforme a ferida operatória estivesse limpa, tivessem abscesso ou deiscência e a cavidade abdominal pela presença de aderências peritoneais. Foi feita avaliação histológica pela presença ou ausência dos seguintes parâmetros: infiltrado inflamatório agudo e crônico, fibrose, granuloma de corpo estranho, necrose e integridade da camada mucosa. RESULTADOS: Nos achados macroscópicos não foram observadas diferenças significantes no sétimo, 14º e 21º P.O. quanto à presença de abscesso e deiscência da ferida operatória entre os grupos A e B; o mesmo ocorreu quanto à presença de aderências peritoneais entre alças intestinais. Nos achados microscópicos houve diferença significante no 21º P.O. quanto ao infiltrado inflamatório agudo maior no grupo B, e à integridade da camada mucosa, maior no A. Na contagem de fibras colágenas houve diferença significante no 21º P.O., maior no grupo B. CONCLUSÃO: Do ponto de vista histológico a técnica de ligadura simples é superior à de sepultamento sem ligadura do coto apendicular.

Hyvää yhteisöllistä verkko-oppimista jäljittämässä. Neljän virtuaalisen kirjallisuuskeskustelun sisällönanalyysi

Tutkimuksessa etsittiin hyvää yhteisöllistä verkko-oppimista (Computer Supported Collaborative Learning, CSCL) lukiolaisten kirjallisuuskeskusteluista. Tavoitteena oli hankkia tietoa virtuaalisista kirjallisuuskeskusteluista yhteisöllisenä, vuorovaikutuksellisena oppimisen muotona. Tutkimus sijoittuu osaksi kansainvälistä Tutkivan yhteisön (Community of Inquiry, CoI) tutkimusperinnettä ja se käyttää Neil Mercerin kielen ja ajattelun yhdistävää ajatteluyhteisön (thinking community) perinnettä. Uutta oli kaikkien CoI-malliin liittyvien kolmen oppimiseen liittyvän näkökulman, kognitiivisen, sosiaalisen ja ohjauksellisen arvioiminen kaunokirjallisuusaiheisessa verkkokeskustelussa ja kielellisen tarkastelun yhdistäminen siihen. Lähestymistapa oli sosiokulttuurinen ja sosiokonstruktivistinen. Tutkimusaineistona oli vuosina 2003 ja 2004 keskisuuren kaupungin kolmen lukion 16 oppilaan, yhden opettajan ja yhden kirjastonhoitajan käymät neljä keskimäärin 5 hengen kirjallisuuspiirikeskustelua. Tutkimusmenetelminä käytettiin sekä laadullista että määrällistä sisällönanalyysia. Tuloksena oli, että osallistujat kirjoittivat keskimäärin 5,2 dialogivuoroa. Yhteen keskusteluun otti aktiivisesti osaa kolme osallistujaa. Sosiaalinen läsnäolo oli vahvaa kaikissa keskusteluissa. Tunnepitoisia ilmauksia käytettiin keskustelun kohteesta, kirjasta. Keskusteluille oli tyypillistä viestinnän avoimuus, ja keskinäistä tietoisuutta ilmennettiin paljon. Erityisen runsasta sosiaalinen läsnäolo oli toisensa tuntevien tyttöjen vertaiskeskustelussa. Pojat toimivat keskusteluissa keskustelun kyseenalaistajina, mutta samalla terävöittivät keskustelua tehtävän suuntaisesti. Sosiaalista läsnäolon osatekijöistä erityisesti itsekunnioitus ja ryhmäyhtenäisyys yhdistyivät kognitiivisen läsnäolon näkymiseen. Kognitiivinen läsnäolo oli vahvempaa niissä keskusteluissa, joissa ohjaaja oli mukana, kuin oppilaiden vertaiskeskusteluissa. Kirjallisuustieteen näkökulmasta tietoa rakennettiin parhaiten keskustelussa, jossa ohjauksellista läsnäoloa loi äidinkielenopettaja ja jossa luettu kaunokirjallinen teos oli sopivan arvoituksellinen. Tuloksena oli myös, että ohjaajan kannattaa välttää liian aikaista keskusteluun mukaan tuloa. Silloin oppilasryhmä pyrkii mahdollisimman kauan itse älyllisiin päättelyihin. Tutkimuksessa käytettyjen keskustelun arvioimisen tapojen avulla voidaan tulevaisuudessa kouluissa arvioida, miten hyvä ja yhteisöllinen oma verkkokeskustelu on ollut.