Skene : musiikkiteatterikoulu nuorille

Opinnäytetyöni aihe on musiikkiteatterikoulu Skene, joka tarjoaa varhaisnuorille ja nuorille monipuolista perusopetusta ja harrastusmahdollisuuksia koko musiikkiteatterin saralta; niin laulun, tanssin kuin näyttelijäntyönkin osalta. Opettamisen lisäksi toimin Skenen opetussuunnitelmallisten sisältöjen suunnittelijana ja koulun käytännön toiminnan koordinaattorina. Pääpaino opinnäytetyössäni on kuitenkin omassa opettajuudessani ja ohjaajuudessani sekä taiteellisessa työssäni. Työn alussa määrittelen sen mitä yleisesti tarkoitetaan käsitteellä musiikkiteatteri. Selvitän lyhyesti myös musiikkiteatterin historiallisia taustoja ja eri tyylisuuntia sekä tuon esille oman näkemykseni siitä, mitä itse tekijänä edellytän musiikkiteatterikoulutukselta ja toimivalta musiikkiteatteriesitykseltä. Omia opetuksellisia tavoitteitani ja ideologiaani teatteri-ilmaisun ohjaajana olen lähestynyt kuvailemalla yksityiskohtaisesti keskeisiä opetusmenetelmiäni ja oppituntieni sisällöllisiä rakenteita. Ryhmien edistymistä olen kuvaillut ensimmäisistä oppitunneista aina valmiin esityksen rakentumiseen saakka. Käyttämieni teatteriharjoitteiden lisäksi työn loppupuolelta löytyy kahden Skenen kevätproduktion prosessikuvaus. Lopussa pohdin Skenen tulevaisuuden näkymiä, arvioin omaa onnistumistani opetustyössä sekä perustelen lisäksi syitä sille, miksi Skenen toimintaa tai siihen verrattavaa toimintaa pitäisi ylläpitää ja tukea. Yhtenä tärkeänä osana opinnäytetyötäni olen pitänyt pyrkimystäni osoittaa, kuinka tärkeää Skenen kaltainen teatterikasvatustyö on nuorten yleisen hyvinvoinnin kannalta.

Museologia

Museologian kokoelma koostuu n. 1700 niteestä museoalan monografioita. Kokoelma sijaitsee Sturenkadulla kirjaston pääkokoelman yhteydessä ja on lainattavissa. Kokoelma sisältää eniten 1990- ja 2000-luvulla julkaistua museoalan tutkimusta, museolaitoksen historiaa, museoiden kokoelmatyöhön ja yleisötoimintaan liittyvää kirjallisuutta, sekä yleistä kulttuuriperinnön säilyttämiseen liittyvää aineistoa. Kotimaisten kielten lisäksi (fin 28%, swe 19%) suuri osa aineistosta on englanninkielistä (eng 33%). Lisäksi kirjastoon hankitaan runsaasti kotimaisia ja ulkomaisia museoalan lehtiä, osa saadaan myös e-versioina.

Minisarja : pohdintaa elokuvan ja minisarjan rakenne-eroista

Opinnäytetyö on monimuototyö, jonka teososa on synopsis minisarjaan Perhonen ja käsikirjoituksen ensimmäinen versio ensimmäisestä jaksosta. Tutkimus käsittelee televisiosarjan erityispiirteitä, mikä tekee minisarjasta televisiota eikä elokuvaa. Minisarja on jatkuvajuoninen, kohti sulkeumaa kulkeva televisiosarja, joka koostuu 3-6 jaksosta. Sen erottaa elokuvasta pidempi kesto. Pidemmän ajan ansiosta minisarjassa voi olla useampia henkilöitä ja juonia ja painotuksien vaihtelut voivat olla suurempia kuin elokuvassa. Muuten ne ovat rakenteeltaan hyvin samankaltaisia. Aluksi minisarjaa tarkastellaan omassa ympäristössään, televisiossa. Televisiosarjat voidaan jakaa järjestys- ja integraatiogenreihin sisällön mukaan ja series- tai serial-sarjoihin rakenteen mukaan. Minisarjassa pystytään yhdistämään elementtejä eri genreistä ja tyyleistä yhteen paremmin kuin muissa televisiosarjan lajeissa. Kolmannessa luvussa esitellään elokuvatutkija Syd Fieldin kolmen näytöksen rakenneteoria, jossa ensimmäinen näytös on esittelyjakso, toinen näytös on kehittelyjakso ja kolmannessa näytöksessä tapahtuu elokuvan ratkaisu. Näytöksien pituudet toteuttavat kaavaa 1:2:1. Tätä teoriaa käytetään hyväksi minisarjojen analyyseissä viimeisissä luvuissa. Analyysin kohteena ovat minisarjat Ilonen talo ja Fitz ratkaisee. Molemmat minisarjat toteuttavat Fieldin kaavaa sekä tarinan tasolla että jaksokohtaisesti. Erot rakenteessa ovat lähinnä viimeisten näytöksien sisällöissä. Minisarjan ja elokuvan samankaltaisuus näkyy myös siinä, että kumpikaan ei aseta suuria sisällöllisiä rajoja tarinassa. Minisarja tuntuu elokuvan tavoin kutsuvan muuta televisioviihdettä enemmän vielä tekijöitään ottamaan kantaa ja kokeileman uutta.

Langan varassa : näyttelijä etsii oman esittämisensä eläytyviä ja teknisiä piirteitä

Työn aihe on noussut kirjoittajan tarpeesta selvittää itselleen eroja erilaisten näyttelemisen tekniikoiden välillä. Hän kokee käyttävänsä rooliensa rakentamiseen aina samanlaista prosessia, joka ei ole minkään tietyn tekniikan kaltainen, vaan käytännön työn opettama. Vaikka prosessi on tuttu, se ei ole jäsennelty. Työn tarkoituksena on selvittää, mistä kirjoittajan näyttelemisen ja roolinrakennuksen tapa koostuu ja saada vastauksia häntä vaivanneisiin kysymyksiin, kuten nojaako hän tekniikoihin, onko oma tapa toimiva ja ovatko roolit toistensa kaltaisia. Työ käsittelee näyttelemisen tekniikoita ja kirjoittajan suhdetta niihin. Työssä näyttelemisen tekniikat jaetaan eläytyviin ja teknisiin tapoihin. Esittelemällä pääkohtia kolmesta eläytyvästä ja kolmesta teknisestä lähestymistavasta, työ antaa näkökulmia näyttelemiseen ja roolinrakentamiseen. Työ esittelee Laurence Olivierin, Yoshi Oidan, David Mamet'n, Konstantin Stanislavskin ja Lee Starsbergin käsityksiä näyttelemisestä. Se esittelee lyhyesti myös hahmometodisen tavan lähestyä näyttelijäntyötä ja esiintymistä. Tekniikoiden esittelyn kautta kirjoittaja tutustuu omaan näyttelemisen tekniikkaansa. Hän esittelee oman vakiintuneen roolinrakentamisen tapansa ja pohtii oman näyttelemisensä teknisiä ja eläytyviä osia. Vakiintunen tavan toimivuuteen tutustutaan kolmen lyhyen omakohtaisen roolianalyysin kautta. Ne auttavat kirjoittajaa tunnistamaan oman roolinrakentamisen tekniikkansa ja näkemään sen hyvät ja huonot puolet. Johtopäätelmät käsittelevät huomioita erilaisten tekniikan tunnistettavuuksista kirjoittajan omassa näyttelemisestä. Se on osaltaan myös kuvaus tiedostamattomasta oppimisprosessista ja asenteiden muutoksesta produktioissa näyttelemisen kautta.

Olavi Granön kokoelma

Olavi Granö (s. 1925) on ollut Turun yliopiston maantieteen professorina 1962–88 ja kanslerina 1984–94. Hän on tutkinut Suomen ja Pohjanmeren rannikoita sekä maantieteen teoriaa ja historiaa. Olavi Granön rannikkomaantiedettä käsittelevä avokokoelma on sijoitettu Turun yliopiston Bio-geotieteiden kirjastoon. Hän on itse lahjoittanut kokoelmansa ja lahjoitus jatkuu edelleen. Kokoelma on luetteloitu Turun yliopiston Volter-tietokantaan.

Uno Lehtosen kokoelma

Historian- ja valtiotieteen professori Uno Lehtosen (1870-1927) kirjakokoelma säilytetään erillisenä kokoelmana Turun yliopiston pääkirjastossa. Kokoelma sisältää runsaasti historiantutkimukseen liittyvää kirjallisuutta, erityisesti Napoleonin ja Bismarckin aikakautta sekä Venäjän, Puolan ja Baltian maiden historiaa, noin 4500 nidettä. Kokoelman pääkieli on saksa. Suurin osa julkaisuista on painettu 1900-1920-luvuilla (3274 nidettä). Suurin osa kokoelmasta löytyy Volter-tietokannasta mutta osittain myös korttiluettelosta.

V. A. Koskenniemen kokoelma

Kirjallisuuden professori V. A. Koskenniemen (1885-1962) kirjakokoelma säilytetään erillisenä kokoelmana Turun yliopiston pääkirjaston Koskenniemi-huoneessa. Kokoelmaan kuuluu n. 2800 nidettä, suurin osa kaunokirjallisuutta, erityisesti suomalainen lyriikka, kirjallisuudentutkimusta ja estetiikka. Kokoelmassa on runsaasti omistuskirjoituksia V. A. Koskenniemelle. Kokoelmassa on myös 10 kpl. V. A. Koskenniemen omaa käsikirjoitusta sidottuina. (käsikirjoitusliuskat sidottu kirjoiksi): Elegioja ynnä muita runoja. Teoksen käsikirjoitus. 120 s., Ilm. Kootut teokset I. Porvoo 1955, s. 145-243; Hannu. Erään nuoruuden runoelma. Teoksen käsikirjoitus. 73 s., ilm. WSOY, Porvoo 1913; Hiilivalkea. Teoksen käsikirjoitus. 57 s., Ilm. Kootut teokset I. Porvoo 1955, s. 93-144; Kevätilta Quartier Latinissa. Parisin muistelmia. Teoksen käsikirjoitus. 210 s., Ilm. Kootut teokset V. Porvoo 1955, s. 5-51; Konsuli Brennerin jälkikesä. Romaani. Teoksen käsikirjoitus. 259 s., Ilm. Kootut teokset IV. Porvoo 1955, s. 5-161; Lyyra ja paimenhuilu. Runosuomennoksia. Teoksen käsikirjoitus. 109 s., Ilm. Kootut teokset II. Porvoo 1955, s. 303-362; Nuori Anssi. Teoksen käsikirjoitus. 28 s., Ilm. nimellä Nuori Anssi Porvoo 1918 ja Kootut teokset II. Porvoo 1955, s. 283-301; Runon kaupunkeja ynnä muita kirjoitelmia. Teoksen käsikirjoitus. 330 s., Ilm. Kootut teokset V Porvoo 1955, s. 53-155; Sydän ja kuolema. Elegioja, lauluja ja epitaafeja. Teoksen käsikirjoitus. 105 s., Ilm. Kootut teokset I. Porvoo 1955, s. 203-243; Uusia runoja. Teoksen käsikirjoitus. 146 s., Ilm. Kootut teokset I, Porvoo 1955, s. 245-309. Kokoelma on osittain luetteloimaton, melkein 1300 nidettä löytyy Volter-tietokannasta.

Soittotoverina elektroniikka : viulistin kokemuksia elektronisen aineiston kanssa soittamisesta

Monimuototyönä toteutettu opinnäytetyöni käsittelee pohjoismaissa sävellettyä musiikkia sooloviululle ja elektroniikalle. Työhöni kuuluu teosluettelo löytämistäni pohjoismaisista viuluteoksista, joissa on mainittu kokoonpano. Teosluettelosta olen valinnut norjalaisen Henrik Hellsteniuksen sävellyksen Dream of Late viululle ja nauhalle harjoiteltavaksi ja esitettäväksi. Kyseessä on ensimmäinen harjoittelemani elektronimusiikkiteos. Suurin osa työstäni on prosessikuvausta teoksen harjoittelu- ja oppimiskokemuksesta. Kuvaan työssäni teosluettelon aineiston keräämistä. Työn alkulehdillä valotan hieman elektronimusiikin yleistä historiaa. Aloitin työni keräämällä tietoa pohjoismaisista viuluteoksista. Olin yhteydessä paikallisiin musiikin tiedotuskeskuksiin. Harjoittelin valitsemaani norjalaisteosta. Esitin kappaleen Stadian ammattikorkeakoulun järjestämillä Aikamme kamarimusiikkifestivaaleilla 26.2.2008 konsertissa, jossa siitä äänitettiin tallenne. Esiintymisestäni on cd-levy liitteenä opinnäytetyössäni. Pohdin raportissani harjoittelukokemusta ensikertalaisen elektronimusiikin soittajan näkökulmasta. Työ oli itselleni avartava ja monipuolinen. Sain toteuttaa soittoharjoittelua opinnäytteessäni, mikä oli itselleni tärkeää. Elektronisen musiikin erilaisuus verrattuna tavallisesti soittamaani musiikkin loi haasteita harjoittelulleni. Keskeisimpänä opetuksena työllä minulle oli nauhan kanssa työskentely. Omaksuin uudenlaista heittäytymistä, kun soitin nauhan kanssa. Soittoharjoitteluuni tuli myös lisää tarkkuutta ja huomioimiskykyä.Työ kokonaisuudessaan oli oivallinen opetus esiintymis- ja nauhoitusprojektin järjestämisestä, sekä sen kokoamisesta yksiin kansiin. Työn on tarkoitus helpottaa viululle ja elektroniikalle sävellettyjen teosten etsintää. Toivon että pohdintani antaisi lukijoille kipinän soittaa musiikkia, jossa on käytetty elektroniikkaa mukana. Se voi myös toimia jaettuna kokemuksena kollegoilleni, jotka työstävät samankaltaista musiikkia kuin mitä itse tässä työssäni käsittelin. - Opinnäytetyöhön liittyy 1 teososa (CD-äänilevy).

Armeniaca-kokoelma

Armeniaca-kokoelma sisältää vapaakappaleina saadun, Venäjän valtakunnan alueella vuosien 1828-1917 välillä painetun armeniankielisen kirjallisuuden. Kokoelmassa on lähes 3 000 nimekettä muinais- ja nykyarmeniankielistä kirjallisuutta. Kokoelmassa on kaunokirjallisuutta, hengellistä kirjallisuutta, historiaa, kansanrunoutta, kielioppeja, sanakirjoja, käännöskirjallisuutta, taloudellisia ja poliittisia julkaisuja, sanoma- ja aikakauslehtiä sekä erilaisia pienpainatteita.

Läse-öfning för mina barn

Lukuharjoitukset tähtäsivät 1700-luvulla ensisijaisesti kristinopin oppimiseen, mutta lukutaito nähtiin myös yhteiskunnallisen kehityksen edellytyksenä. Ensin tarvittiin tietysti perusteellinen kirjainten ja tavauksen taito. Teologian professori Jacob Tengströmin (1755-1832) käsityksen mukaan pappien tuli huolehtia myös kasvatuksesta ja kansansivistyksestä. Hänen kasvatusnäkemyksensä perustuivat valistukseen ja filantropismiin, ja lukukirjan teksteiksi hän valitsi ja itsekin käänsi latinasta ruotsiksi faabeleita, muita kertomuksia ja mietelauseita.

Profiles of Second Language Learners in Bilingual Education: A Comparative Study of the Characteristics of Finnish and American Students

The purpose of this comparative study is to profile second language learners by exploring the factors which have an impact on their learning. The subjects come from two different countries: one group comes from Milwaukee, US, and the other from Turku, Finland. The subjects have attended bilingual classes from elementary school to senior high school in their respective countries. In the United States, the subjects (N = 57) started in one elementary school from where they moved on to two high schools in the district. The Finnish subjects (N = 39) attended the same school from elementary to high school. The longitudinal study was conducted during 1994-2004 and combines both qualitative and quantitative research methods. A Pilot Study carried out in 1990-1991 preceded the two subsequent studies that form the core material of this research. The theoretical part of the study focuses first on language policies in the United States and Finland: special emphasis is given to the history, development and current state of bilingual education, and the factors that have affected policy-making in the provision of language instruction. Current language learning theories and models form the theoretical foundation of the research, and underpin the empirical studies. Cognitively-labeled theories are at the forefront, but sociocultural theory and the ecological approach are also accounted for. The research methods consist of questionnaires, compositions and interviews. A combination of statistical methods as well as content analysis were used in the analysis. The attitude of the bilingual learners toward L1 and L2 was generally positive: the subjects enjoyed learning through two languages and were motivated to learn both. The knowledge of L1 and parental support, along with early literacy in L1, facilitated the learning of L2. This was particularly evident in the American subject group. The American subjects’ L2 learning was affected by the attitudes of the learners to the L1 culture and its speakers. Furthermore, the negative attitudes taken by L1 speakers toward L2 speakers and the lack of opportunities to engage in activities in the L1 culture affected the American subjects’ learning of L2, English. The research showed that many American L2 learners were isolated from the L1 culture and were even afraid to use English in everyday communication situations. In light of the research results, a politically neutral linguistic environment, which the Finnish subjects inhabited, was seen to be more favorable for learning. The Finnish subjects were learning L2, English, in a neutral zone where their own attitudes and motivation dictated their learning. The role of L2 as a means of international communication in Finland, as opposed to a means of exercising linguistic power, provided a neutral atmosphere for learning English. In both the American and Finnish groups, the learning of other languages was facilitated when the learner had a good foundation in their L1, and the learning of L1 and L2 were in balance. Learning was also fostered when the learners drew positive experiences from their surroundings and were provided with opportunities to engage in activities where L2 was used.

”Ketkä tässä oikein hulluja ovat?” Hullun lehmän tauti Helsingin Sanomissa vuosina 1996−2004

Työni aiheena on hullun lehmän tauti eli BSE (bovine spongiform encephalopathy). Tutkin, millaisen kuvan Helsingin Sanomat antoi tästä taudista vuosina 1996−2004 kysymällä mitä tunteita se herätti, mihin muihin tauteihin lehti sitä vertasi ja miten se uutisoi lääkäreiden ja eläinlääkäreiden antamia hullun lehmän tautia koskevia haastatteluja. Tutkin hullun lehmän tautia yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti, osana lääketieteen historiaa. Johtoajatuksenani on, että sairaudet eivät ole pelkästään lääketieteellisiä ilmiöitä, vaan kulttuuriset merkitykset määrittävät niitä voimakkaasti. Helsingin Sanomien hullun lehmän taudista kertovien juttujen yhteydessä olevia kuvia analysoin intertekstuaalisuuden käsitteen kautta, jonka mukaan kuvien merkitys syntyy aina suhteessa muihin kuviin ja myös sanallisiin kirjoituksiin. Hullun lehmän taudin herättämistä tunteista voimakkaimpana ilmeni pelko. Sairastumisen ja kuoleman pelon teemoja Helsingin Sanomat ei kuitenkaan kunnolla käsitellyt kirjoituksissaan, vaan tunteista saattoi saada vain viitteitä juttujen yhteydessä olevien kuvien kautta. Näitä kuvia tutkin vertaamalla niitä taidehistoriasta tuttuihin teoksiin ja niiden mukanaan kantamiin merkityksiin. Löysinkin lehtikuvien ja klassikkoteosten kuvakielen väliltä yllättäviä yhtymäkohtia. Helsingin Sanomat toi esille ajatukset tehomaataloudesta, ihmisen ahneudesta ja kotieläinten huonosta kohtelusta BSE:n syinä. Lehti piti hullun lehmän tautia suorastaan tehotuotannon, globalisaation ja ahneuden vertauskuvana. Näiden ajatusten myötä keskusteluun nousivat luonnonmukainen maataloustuotanto ja kasvissyönti. Taudit, jotka lehti useimmiten mainitsi BSE:n yhteydessä, olivat suu- ja sorkkatauti, rutto sekä aids, koska näihin tauteihin liitetyillä merkityksillä pystyi selittämään myös tätä uutta ja hämmentävää tautia. Lääkärit pitivät hullun lehmän taudista noussutta kohua liioiteltuna, eikä heidän haastatteluistaan saanut kovin näyttäviä lehtijuttuja. Sen sijaan taudin torjunnasta vastanneet eläinlääkärit olivat hyvin näkyvästi esillä niin taudin vastustajina kuin siitä tiedottajina. Eläinlääkärit joutuivat myös Helsingin Sanomien arvostelun kohteeksi vastustaessaan tautia lehden mielestä liian ponnettomasti. Osoitan tutkimuksessani yhtä tautia tarkastelemalla, miten moninaisilla tavoilla, mielleyhtymillä ja toiminnoilla sairauksien kulttuuriset merkitykset rakentuvat.

Tralia –transitoliikenteen lisäarvopalvelut

Venäjän taloudellisella kehityksellä on keskeinen merkitys Suomen transitoliikenteelle. Venäjän bruttokansantuote on kasvanut viimeiset kymmenen vuotta noin 5–10 % vuodessa. Venäjä onkin yksi maailman nopeimmin kehittyvistä talousalueista. Talouskasvua ovat tukeneet energiatuotteiden (erityisesti öljyn ja kaasun) korkeat maailmanmarkkinahinnat. Venäjän viennin vuotuinen arvo on lähes 4,5-kertaistunut 105 miljardista dollarista 472 miljardiin dollariin vuosien 2000–2008 aikana. Talouskasvun ja palkkatason nousun seurauksena venäläisten ostovoima ja kulutus ovat kasvaneet voimakkaasti. Kulutuksen kasvu on lisännyt erityisesti kestokulutustarvikkeiden, kuten henkilöautojen, kodinkoneiden ja elektroniikan maahantuontia. Venäjän tuonnin vuotuinen arvo on lähes 6,5-kertaistunut 45 miljardista dollarista 292 miljardiin dollariin vuosien 2000–2008 aikana. Venäjän talouden ennustetaan kasvavan myös tulevaisuudessa. Venäjän nopea kasvu on ollut erittäin myönteinen asia Suomen logistiikkaelinkeinolle. Erityisesti Suomen kautta tapahtuva, pääasiassa Venäjän ulkomaankauppaa palveleva, transito- eli kauttakulkuliikenne on viime vuosina kasvattanut merkitystään. Venäjän ulkomaankaupan kasvu on ollut niin voimakasta, ettei maan logistista infrastruktuuria ole kyetty kehittämään ulkomaankaupan kasvua vastaavaksi. Tämän vuoksi Venäjä joutuu kuljettamaan ulkomaankaupan tavaravolyymeja omien satamiensa ohella myös muita kuljetusreittejä pitkin. Suomen vuotuiset transitovolyymit ovat yli 2,5-kertaistuneet 3,4 miljoonasta tonnista 8,4 miljoonaan tonniin vuosien 2000 ja 2008 välisenä aikana. Suomen transitovolyymit jakautuvat jokseenkin tasan Suomen kautta itään ja Suomen kautta länteen suuntautuvan liikenteen kesken. Suomen kauttakulkuliikenteestä saamat tuotot olivat vuonna 2007 yhteensä noin 380 miljoonaa euroa ja kustannukset vastaavasti noin 30 miljoonaa euroa. Tuottojen lisäksi transitoliikenne luo työpaikkoja Suomeen. Kauttakulkuliikenteen suora työllistävä vaikutus oli vuonna 2007 noin 3 000 henkilötyövuotta. Suomen kauttakulkureitistä, joka kulkee pääasiassa Kotkan, Haminan, Hangon, Turun ja Helsingin satamien kautta maanteitse itään, on muodostunut pääreitti arvokkaiden tavaroiden kuljetuksissa Euroopan unionin alueilta Venäjälle. Venäjän ulkomaankaupan tuonnin arvosta yli 15 % (noin 39 miljardia euroa, josta transiton osuus noin 31 mrd. euroa ja Suomen viennin osuus noin 8 mrd. euroa) kuljetetaan Suomen kautta Venäjälle. Arvotavarakuljetukset sisältävät etupäässä henkilöautoja, sähkö- ja elektroniikkatuotteita sekä muita koneita ja laitteita. Viime vuosina erityisesti henkilöautokuljetukset Suomen kautta Venäjälle ovat lisääntyneet voimakkaasti. Vuonna 2008 Suomen kautta itään vietiin noin 785 000 henkilöautoa. Suomen kautta länteen kuljetetaan lähinnä jalostusarvoltaan alhaisia tuotteita, etupäässä malmeja ja rikasteita sekä kemikaaleja. Suomen kanssa Venäjän ulkomaankaupan kuljetuksista kilpailevat pääasiassa Venäjän ja Baltian Itämerellä sijaitsevat satamat sekä Saksan ja Puolan kautta kulkeva maakuljetusreitti. Kuljetusreittien kilpailussa painottuvat turvallisuus, luotettavuus, kuljetusaika, ennustettavuus, varastointimahdollisuudet ja lisäarvopalvelut. Näiden tekijöiden perusteella tavarantoimittajat ja tavarantilaajat valitsevat omaan toimintaansa parhaiten sopivan kuljetusreitin ja toimitusketjun. Tulevaisuudessa erityisesti lisäarvopalvelujen uskotaan kasvattavan merkitystään kuljetusreitin valinnassa. Lisäarvopalvelut ovat logistiikan terminologiassa palveluja, jotka ylittävät logistiikan perusprosessien (esim. kuljetukset ja varastointi) palvelutarjonnan. Lisäarvopalvelut tuottavat lisäarvoa toimitusketjulle ja parantavat toimitusketjun kilpailukykyä. Haastattelututkimuksen perusteella Suomessa tuotettavat transitoliikenteen lisäarvopalvelut kohdistuvat erityisesti Suomen kautta Venäjälle suuntautuviin tavaratoimituksiin. Venäjälle toimitettavat tavarat ovat etupäässä pitkälle jalostettuja ja arvokkaita tuotteita, joiden käsittelyssä, varastoinnissa ja kuljetuksissa tarvitaan erilaisia lisäarvopalveluja. Suomen transitosatamat toimivat eräänlaisina Venäjän tuontiliikenteen puskurivarastoina ja riskienhallintajärjestelminä. Suomessa transitotavaroita voidaan välivarastoida vapaavarastoissa turvallisesti ja tullaamattomina. Suomesta tavarat voidaan toimittaa nopeasti Venäjän markkinoille. Suomessa välivarastoinnin yhteydessä tuotetut yksittäisiin tuotteisiin kohdistuvat lisäarvopalvelut ovat luonteva osa tavarankäsittelyä. Transitotuotteiden välivarastoinnin yhteydessä tuotettuja lisäarvopalveluja tarvitaan lähinnä siksi, että tavarantoimittajat valmistavat usein eri markkina-alueille sopivia perustuotteita, joiden viimeistely pyritään tekemään mahdollisimman lähellä loppuasiakasta. Haastattelututkimuksessa kävi ilmi, että Suomessa on käytössä ainakin 36 erilaista ransitoliikenteen lisäarvopalvelua, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin kirjallisuustutkimuksen yhteydessä esille tulleet logistiikassa yleisesti käytössä olevat lisäarvopalvelut. Haastatteluissa esiin nousseet transitoliikenteen lisäarvopalvelut on tässä tutkimuksessa ryhmitelty niiden luonteen mukaisesti kuuteen pääryhmään: 1) tavarankäsittelyn lisäarvopalvelut (esim. lokalisointi ja kunnostuspalvelut), 2) aineettomat lisäarvopalvelut (Itpalvelut ja konsultointi), 3) kuljetuksiin liittyvät lisäarvopalvelut (erikoiskuljetukset ja kuormansidonta), 4) laadunhallinnan lisäarvopalvelut (maahantulotarkastukset ja laboratoriopalvelut), 5) varastoinnin lisäarvopalvelut (erikoisvarastointi) ja 6) muut edellä lueteltuihin ryhmiin kuulumattomat lisäarvopalvelut (3PL-palvelut ja yhteiskunnan tuottamat lisäarvopalvelut). Lukumääräisesti eniten transitoliikenteen lisäarvopalveluja on käytössä tavarankäsittelyssä (10 lisäarvopalvelua) ja aineettomissa toiminnoissa (10 lisäarvopalvelua). Näihin kahteen pääryhmään kuuluu lähes 60 % kaikista lisäarvopalveluista. Kuljetuksissa (5 lisäarvopalvelua) ja laadunhallinnassa (4 lisäarvopalvelua) käytetään erilaisia lisäarvopalveluja puolta vähemmän kuin tavarankäsittelyssä ja aineettomissa toiminnoissa. Varastointiin (1 lisäarvopalvelu) ei liity juurikaan varsinaisia lisäarvopalveluja, koska varastointiin liittyviä toimintoja pidetään usein logistiikan peruspalveluihin kuuluvina. Muita lisäarvopalveluja haastatteluissa tuli esille 6 kappaletta. Suhteellisesti tarkasteltuna haastatelluista 26 yrityksestä lähes puolet (46 %) tarjoaa aineettomia lisäarvopalveluja. Seuraavaksi yleisimpiä ovat kuljetuksiin (30 %) ja varastointiin (21 %) liittyvät lisäarvopalvelut. Laadunhallintaa, tavarankäsittelyä ja muita lisäarvopalveluja tarjoaa keskimäärin noin joka kuudes kaikista haastatelluista yrityksistä. Yleisimpiä transitoliikenteessä tarjottavia lisäarvopalveluja ovat räätälöity asiakaspalvelu (100 % yrityksistä tarjoaa), IT-palvelut (73 %), dokumentointi (65 %), konsultointi (62 %), erikoisluvat (54 %), tullauspalvelut (54 %) ja kuormansuunnittelu (50 %). Tavaralajikohtaisesti tarkasteltuna transitoliikenteen lisäarvopalvelut painottuvat arvokkaisiin kappaletavaroihin (esim. elektroniikka- ja sähkölaitteet), kemikaaleihin ja henkilöautoihin. Arvokkaat kappaletavarat ovat haastattelujen perusteella merkittävin lisäarvopalvelujen kohderyhmä. Tämä selittyy pääasiassa sillä, että arvotavarat vaativat yleensä viimeistelyä ennen niiden toimittamista tavarantilaajalle. Arvokkaille kappaletavaroille tuotetaan pääasiassa tavarankäsittelyyn (esim. lokalisointi ja paketointipalvelut) liittyviä lisäarvopalveluja. Kemikaaleille tuotettavat lisäarvopalvelut keskittyvät kemikaalien laadunhallintaan (esim. maahantulotarkastukset ja laboratoriopalvelut). Kemikaaleille tarjotaan lisäarvopalveluina niiden luonteesta johtuen myös erikoiskuljetuksia, -lupia ja -varastointia. Potentiaalisia kemikaalikuljetusten lisäarvopalveluja ovat kemikaalien astiointi ja jatkojalostus sekä tuotantolaitostoiminta. Henkilöautoille tuotettavat lisäarvopalvelut ovat pääasiassa autojen laadunvalvontaan (esim. maahantulotarkastukset), kunnostukseen (kuljetusvaurioiden korjaaminen) ja palautuslogistiikkaan (autojen siirtäminen markkina-alueelta toiselle) liittyviä palveluja. Potentiaalisia henkilöautojen lisäarvopalveluja ovat tuotannolliset asennuspalvelut, laajat maahantulotarkastukset sekä pesu- ja vahauspalvelut. Transitoliikenteen toimijoista eniten lisäarvopalveluja tarjoavat huolintaliikkeet, joiden palveluvalikoimaan kuuluvat lähes kaikki haastattelututkimuksessa esille tulleet lisäarvopalvelut. Huolintaliikkeiden toimenkuvaan kuuluvat erityisesti tavarankäsittelyyn, laadunhallintaan ja varastointiin liittyvät lisäarvopalvelut, joiden parissa muut logistiikka- alan toimijat eivät yleensä operoi. Kuljetusliikkeet ja satamaoperaattorit ovat myös merkittäviä logististen lisäarvopalvelujen tuottajia. Kuljetusliikkeet tarjoavat etupäässä aineettomia lisäarvopalveluja (esim. kuormansuunnittelu ja vuokrauspalvelut) ja omaan toimialaansa suoranaisesti liittyviä lisäarvopalveluja (erikoiskuljetukset ja kuormansidonta). Satamaoperaattorit tuottavat erityisesti aineettomia lisäarvopalveluja (esim. dokumentointi ja kuormansuunnittelu), sataman sisäisiin kuljetuksiin liittyviä lisäarvopalveluja (erikoiskuljetukset ja kuormansidonta) ja laadunhallintaan liittyviä lisäarvopalveluja (maahantulotarkastukset). Varustamojen, tukkuliikkeiden ja satamanpitäjien merkitys lisäarvopalvelujen tuottamisessa on vähäisempi. Transitokuljetukset jättävät Suomeen vuosittain yli 350 miljoonaa euroa tuloja, ja kauttakulkuliikenteen työllistävä vaikutus on vajaat 3 000 henkilötyövuotta. Varastoinnin ja lisäarvologistiikan osuuden transitoliikenteen tuomista tuloista on arvioitu olevan vuosittain noin 90 miljoonaa euroa ja työllistävästä vaikutuksesta noin 500 henkilötyövuotta. Pelkästään transitoliikenteen lisäarvopalvelujen jättämistä tuloista ja työllistävästä vaikutuksesta ei ole olemassa tutkimustietoa. Haastattelututkimuksessa saatujen tietojen perusteella on kuitenkin arvioitavissa, että transitoliikenteen lisäarvopalvelut tuovat Suomeen vuositasolla noin 30 miljoonaa euroa tuloja ja niiden työllistävä vaikutus on noin 100 henkilötyövuotta. Lisäarvopalvelujen kansantaloudellisen merkityksen tarkempi selvittäminen edellyttäisi yrityksiltä transitoliikenteen ja lisäarvopalvelujen tarkempaa tilastointia ja erittelyä yrityksen kirjanpidossa. Tilastoinnin kehittäminen onkin yksi suuri haaste transitoliikennettä ja lisäarvologistiikkaa koskevalle tutkimustoiminnalle. Suomen uskotaan säilyttävän asemansa Venäjän ulkomaankaupan transitoreittinä ainakin vielä lähitulevaisuudessa. Venäjän ulkomaankauppa kasvaa voimakkaasti, eikä Venäjä pysty kehittämään omia satamiaan ja muuta logistista infrastruktuuriaan samassa tahdissa ulkomaankaupan kasvun kanssa. Satamakapasiteetin kasvaessa Venäjän omien satamien kautta kulkevat tavaravirrat tulevat vähitellen lisääntymään. Suomi on edelleen tärkeä arvotavaroiden kauttakulkureitti Venäjälle, mutta yhä suurempi osa tavaratoimituksista kulkee suoraan Venäjälle ilman Suomessa tapahtuvaa purkamista ja välivarastointia. Suomen varastoihin on kuitenkin tullut uusia tuoteryhmiä (esim. työkalut ja tekstiilituotteet), jotka korvaavat menetettyä tavaraliikennettä. Syksyllä 2008 alkaneen maailmanlaajuisen talouden taantuman arvellaan vähentävän tilapäisesti transitoliikenteen tavaravirtoja, mutta taantuman ei uskota vaikuttavan pysyvästi kauttakulkuliikenteen kehitykseen. Pietarin alueelle rakennetaan uusia logistiikkaterminaaleja ja jakelukeskuksia, joiden tarjoamat lisäarvopalvelut eivät kuitenkaan vielä pysty kilpailemaan Suomen kauttakulkureitillä tarjottavien lisäarvopalvelujen kanssa. Pietarin alueella ei ole juurikaan täysipainoisia 3PL-palveluoperaattoreita. Niiden muodostumiseen menee vielä muutama vuosi. 3PL-yritysten kehittyminen Venäjällä koventaa kilpailua Suomen ja Venäjän lisäarvopalvelujen tarjoajien välillä ja lisää paineita Suomen transitoreitin kehittämiselle. Tällä hetkellä Pietarissa toimivien yritysten lisäarvopalvelutarjonta on huomattavasti suppeampi kuin Suomen kauttakulkureitin lisäarvopalvelutarjonta. Suurin osa pietarilaisyritysten tarjoamista lisäarvopalveluista muodostuu tullaus-, dokumentointi- ja konsultointipalveluista. Myös lisäarvopalveluja tarjoavien yritysten suhteellinen osuus on Pietarissa selvästi pienempi kuin Suomessa. Pietarin alueelle suunniteltujen logistiikkakompleksien rakentamisella on suuri merkitys lisäarvopalvelujen kehittymiselle. Kehitystä hankaloittaa Pietarin satama-alueen rajallisuus, minkä takia logistiikkatoimijoille ei ole juurikaan tarjolla asianmukaisia toimintatiloja. Lisäksi maailmanlaajuinen finanssikriisi on pakottanut logistiikkakeskusten rakentajia hillitsemään hankkeiden toteutusta. Transitoliikenteen säilyminen Suomen reitillä myös tulevaisuudessa edellyttää erityisesti rautatiekuljetusten kehittämistä Suomesta Venäjän ydinalueille. Tällä hetkellä Suomen kautta rautateitse Venäjälle toimitetaan hyvin vähän transitotuotteita. Säännöllisen rautateitse tapahtuvan tavaraliikenteen avaaminen parantaisi Suomen reitin kilpailukykyä ja vähentäisi rekkaruuhkia rajanylityspaikoilla. Tätä nykyä rautatiekuljetusten ongelmana on erityisesti puutteet rautatiekuljetuspalvelujen integroinnissa. Haastattelujen mukaan rautatiekuljetuksia pitäisi kehittää siten, että koko palvelupaketti olisi mahdollista ostaa yhdeltä toimijalta ovelta ovelle -periaatteen mukaisesti. Suomen tuonnin ja viennin välisen tasapainon säilyttäminen on niin ikään tärkeä tekijä transitoliikenteen tulevaisuuden kannalta. Suomi pystyy hyödyntämään transitoliikenteestä vapautuvia kontteja omassa viennissään, ja onkin ensiarvoisen tärkeää, että täysiä kontteja kuljetetaan myös paluusuuntaan muualle Eurooppaan ja Kaukoitään. Rautatiekuljetusten ja konttitasapainon lisäksi transitoliikenteen tulevaisuuden kannalta keskeinen merkitys on myös Suomen ja Venäjän välisten hyvien suhteiden säilyttämisellä. Suomen tulee erityisesti välttää Venäjä-suhteita vaarantavia poliittisia päätöksiä. Lisäksi Suomessa on panostettava entistä enemmän Venäjä-osaamisen kehittämiseen. Transitoliikenteen lisäarvopalvelujen kehitys seuraa kauttakulkuliikenteen yleistä kehityssuuntausta. Kasvavat tavaravirrat synnyttävät tarpeita lisäarvopalvelujen tuottamiselle ja kehittämiselle: mitä suurempia tavaramääriä Suomen kautta kuljetetaan, sitä paremmat mahdollisuudet lisäarvopalvelujen kehittämiseen on olemassa. Lisäarvopalvelut syntyvät ja kehittyvät yleensä asiakaslähtöisesti. Lisäarvopalvelujen kehittämisen kannalta tulevaisuuden ennakointi on avainasemassa. Logistiikka-alan toimijoiden on syytä olla jatkuvasti ajan hermolla pystyäkseen vastaamaan asiakkaiden palvelutarpeisiin. Yritysten pitää tarkoin seurata liikenne- ja tavaravirtoja sekä kehittää toimintojaan ja suunnata investointejaan ajan vaatimusten mukaisesti. Vaikka lisäarvopalvelut eivät yleensä yksistään vaikuta kuljetusreitin valintaan, ne muodostavat yhdessä muiden tehokkaasti, luotettavasti ja turvallisesti toimivien logistiikkatoimintojen kanssa merkittävän kilpailutekijän Suomen transitoreitille.

Sotahistoria

Sotahistorian pääkokoelma sijaitsee kirjaston lainattavassa kokoelmassa Sturenkadulla. Se koostuu n. 850 niteestä monografioita ja n. 10 jatkuvasta julkaisusta (tiedot joulukuulta 2011). Pääkokoelman kirjoista yli puolet on suomenkielisiä, mutta merkittävä osuus kokoelmasta on ruotsin- ja englanninkielistä. Osa aineistosta on sijoitettu Kansallismuseon käsikirjastoon. HELKA-tietokannasta näet onko hakemasi teos kirjaston pääkokoelmassa vai käsikirjastossa ja onko se lainattavissa. Historian käsikirjaston erikoisalana ovat aseet. Kokoelman suuruus on n. 500 nidettä, josta suurin osa on vieraskielistä aineistoa. Sitä on kartutettu eniten 1970- ja 1980-luvuilla (n. puolet) ja myös sitä vanhempaa kirjallisuutta on runsaasti. Sturenkadun käsikirjastokokoelman militaria-luokassa on n. 200 niteen kokoelma linnoituksia, arkkitehtuuria, varuskuntia ja yleistä sotahistoriaa käsittelevää kirjallisuutta. Sitä on kartutettu enimmäkseen 1970-luvulta lähtien ja on suureksi osaksi suomenkielistä. Koko sotahistorian kokoelman suuruus on n. 1500 nidettä, ja siitä arviolta n. 30 % on yleistä sotahistoriaa (pääpaino lähialueiden sotahistoriassa), n. 20 % varuskuntien ja maanpuolustusjärjestöjen historiaa, n. 40 % aseita ja varusteita ja n. 10 % linnoituksia ja arkkitehtuuria käsittelevää kirjallisuutta.