A theoretical study on modelling the respiratory tract with ladder networks by means of intrinsic fractal geometry

Fractional order modeling of biological systems has received significant interest in the research community. Since the fractal geometry is characterized by a recurrent structure, the self-similar branching arrangement of the airways makes the respiratory system an ideal candidate for the application of fractional calculus theory. To demonstrate the link between the recurrence of the respiratory tree and the appearance of a fractional-order model, we develop an anatomically consistent representation of the respiratory system. This model is capable of simulating the mechanical properties of the lungs and we compare the model output with in vivo measurements of the respiratory input impedance collected in 20 healthy subjects. This paper provides further proof of the underlying fractal geometry of the human lungs, and the consequent appearance of constant-phase behavior in the total respiratory impedance.

[Archives de la Parole]. , Ne tomi rodimyi : Trio iz op. "Zizn' za carâ" / [M. I. Glinka], comp.. Solov'ëm zalëtnym / Vokalnyj kvintet, ens. voc.

Comprend : Ne tomi rodimyi / [M. I. Glinka], comp. ; Solov'ëm zalëtnym / Vokalnyj kvintet, ens. voc.

Le diable et l'artiste : la littérature et la peinture symbolistes en Russie

Le diable et l'artiste est une plongée dans l'atmosphère «démoniaque » qui régnait en Russie au passage du dix-neuvième au vingtième siècle. Au moment où la Russie, tout comme l'Europe, connaît un vif engouement pour l'ésotérisme, l'occultisme et la théosophie, les écrivains et les artistes s'emparent de la figure diabolique et l'adaptent à leur époque. Après le diable grandiose et solitaire de la période romantique, les symbolistes transforment et stylisent ce personnage, l'incarnant en de, multiples avatars, tantôt majestueux, tantôt petits et mesquins. Le sentiment apocalyptique qui imprègne le tournant du siècle, bientôt confirmé par les bouleversements socio-historiques, renforce encore le mysticisme des artistes et des écrivains, qui invoquent la présence du démon pour mieux comprendre le monde. Dans cet ouvrage, Fanny Mossière montre que la représentation symboliste du diable se caractérise par un «brouillage », un flou, une indétermination : toujours ambigu, insaisissable, «autre », le démon est difficile à percevoir. C'est le cas dans deux romans essentiels pour la période symboliste, L'ange de feu de Valerij Brjusov et Un démon de petite envergure de Fedor Sologub, qui mettent respectivement en scène le personnage mi-angélique mi-démoniaque de Madiel', et nedotykomka, démon informe et inquiétant. Le Maître et Marguerite de Mihail Bulgakov, plus tardif, s'inscrit dans la lignée du mouvement artistique et esthétique symboliste, tant au niveau stylistique que pour sa démonologie débridée. Enfin, une étude de l'oeuvre picturale de Mihail Vrubel', et plus particulièrement de son Démon, complète ce «portrait du diable » à l'orée du vingtième siècle.

La théorie des langues "littéraires" en linguistique soviétique et postsoviétique : une théorie scientifique et des représentations sociales

A partir d'un questionnement sur les données relatives au concept linguistique de langue «littéraire», concept central d'une théorie scientifique prospère en Union soviétique à partir des années 1960 jusqu'aujourd'hui, je cherche à proposer des explications qui pourraient rendre compte de l'ensemble des données analysées dans ma thèse. Mes conclusions se présentent sous trois angles : épistémologique (genèse et évolution du concept), historique et sociologique.Du point de vue de sa genèse, la théorie des langues «littéraire» mélange plusieurs sources: elle «greffe» l'apport des historiens de la langue comme A.A. Saxmatov (1864-1920) sur une longue réflexion, menée dès le XVIIIe s., l'époque de M.V. Lomonosov (1711-1765), sur ce qui est la langue de la civilisation russe. Le terme de langue «littéraire» russe est passé des littéraires aux linguistes pour tomber chez les sociolinguistes soviétiques (L. Krysin, E. Zemskaja) avec à chaque passage un contenu différent sans que pour autant ces différences soient explicitées de façon satisfaisante. Comparée aux définitions antérieures de la langue «littéraire», celle de la période des années 1960-90 est nettement plus prescriptive et renvoie à un usage réel qui serait supérieur à tous les autres et engloberait tout l'espace russophone en vertu de ses prétendues propriétés systémiques, jamais démontrées par les chercheurs.Les écueils de la théorie des langues «littéraires» et sa vitalité trouvent des explications si l'on prend en compte l'historicité des phénomènes. En replaçant les textes de linguistes dans un contexte anthropologique (historique, politique, institutionnel) plus large, je propose un récit des événements et des influences différent de récits canoniques présentés dans les ouvrages soviétiques. Je situe dans les années 1930 une mise en place de l'édifice du concept de langue «littéraire» à venir, inauguré dans les travaux de L.P. Jakubinskij (1892-1945) et V.M. Zirmunskij (1891-1971), où sous la désignation de «langue nationale» est décrite dans les grandes lignes 1e. concept de langue «littéraire» de la linguistique soviétique à venir.L'étude du contexte historique et l'examen de la validité de la théorie des langues «littéraire» m'ont amenée à formuler l'hypothèse qu'il existe une représentation sociale de la langue «littéraire» contenant plusieurs éléments du concept linguistique du même nom et partagée par des groupes sociaux plus larges que celui de professionnels du langage. J'ai entrepris d'établir les contours de cette représentation en appliquant les procédés proposés dans les travaux en psychologie sociale sur les représentations. D'après mon analyse, la représentation de la langue «littéraire» est plutôt stable. Du point de vue de sa formation et de son fonctionnement, c'est une représentation du type idéologique. Du point de vue de son organisation, elle présente plusieurs similitudes avec les représentations de la nation, qui se manifestent par l'adhésion des sujets à un héritage, supposé commun, de valeurs dont la langue fait partie et où elle est investie d'une forte charge identitaire. Cette valeur de la langue «littéraire» nationale est soutenue par l'État, l'enseignement, des institutions de régulation et les spécialistes du langage.Ainsi, une étude historique d'une théorie linguistique particulière présente un autre intérêt que celui de dresser un récit cohérent des événements et des influences, à savoir d'approcher à travers un corpus de textes de linguistes le domaine d'opinions des locuteurs sur leur usage langagier.

Transgenic tomato plants expressing the antigen gene PfCP-2.9 of Plasmodium falciparum

The objective of this work was to obtain transgenic tomato plants expressing the PfCP-2.9 protein (a chimera of the antigens MSP1 and AMA1 of Plasmodium falciparum). Cotyledons of seven-day-old tomatoes, cultivar Summers, were transformed via Agrobacterium tumefaciens. Transgenic expression in the T0 plants was verified in the DNA extracted from fruits. PCR analysis was used to test the presence of the gene of interest in the T1 generation. Reverse transcriptase PCR provided evidence of gene expression at the RNA level, and Western blot analysis confirmed the presence of the protein of interest in the T1 plants. This is the first report of successful transformation with the expression of a malaria antigen (PfCP-2.9) in transgenic tomato plants from the T0 and T1 generations.

«Разруха не в клозетах, а в головах» Общественная критика в повести Михаила Булгакова «Собачье сердце»

”Razruha ne v klozetah, a v golovah” –Obščestvennaja kritika v povesti Mihaila Bulgakova ”Sobač’e serdce” Pro gradu -tutkielmani tavoite oli selvittää, miten yhteiskuntakritiikki ilmenee Mihail Bulgakovin pienoisromaanissa ”Koiran sydän”. Pienoisromaani on jyrkkä poliittinen satiiri. Tutkielman alussa käyn läpi Mihail Bulgakovin elämän ja tuotannon. Tämän jälkeen esitän läpileikkauksen 1910-luvun lopun ja 1920-luvun alun Venäjästä ja Neuvostoliitosta. Käyn läpi tuon ajan tärkeimmät tapahtumat ja ilmiöt. Tutkielman hypoteesi on, että pienoisromaani sisältää jyrkkää kritiikkiä yhteiskuntaa kohtaan ja se ilmenee konkreettisina esimerkkeinä sekä henkilöiden ja tapahtumien vertauskuvallisina merkityksinä. Bulgakov esittää tarinassa paljon sekä konkreettista että abstraktista kritiikkiä. Konkreettinen kritiikki ilmenee tekstissä henkilöiden repliikeissä ja toiminnassa, kun taas abstraktinen kritiikki ilmenee henkilöiden, tapahtumien ja paikkojen vertauskuvallisissa merkityksissä. Olen jaotellut yhteiskuntakritiikin konkreettisiin kriittisiin esimerkkeihin ja vertauskuvallisiin merkityksiin. Luvussa 4 esittelen pienoisromaanista poimitut konkreettiset yhteiskuntaa kritisoivat esimerkit ja luvussa 5 analysoin katkelmia, joissa voi nähdä vertauskuvallisia merkityksiä. Olen myös yhdistellyt joitain pienoisromaanissa esiintyviä tapahtumia Bulgakovin omaan elämään. Tarina on kertomus uudesta ja vanhasta maailmasta. Preobraženskij, Bormental’ ja Šarik-koira edustavat vanhaa maailmaa. Proletaarit Švonder ja Šarikov edustavat uutta maailmaa ja järjestystä. Toinen tärkeä teema tarinassa on intelligentsijan ja proletariaatin vastakkainasettelu. Preobraženskij ja Bormental’ edustavat intelligentsijaa ja Švonder ja Šarikov proletariaattia. Tarina on psykologinen evoluutiokertomus. Olennaista tarinassa on muutokset koirassa leikkauksen jälkeen. Biologisesti koira muuttuu ihmiseksi, mutta olennaisempaa on kansalainen Šarikovin käyttäytymisessä tapahtuva muutos. Leikkaus on selvä viittaus bolševikkivallankumoukseen. Ihmiset muuttuivat vallankumouksen johdosta. Bulgakov ei ole sosialismia vastaan. Hän on proletaareja vastaan, jotka eivät osaa elää eikä käyttäytyä uudessa yhteiskunnassa. Proletariaatti johtaa maata väärään suuntaan. Tarinan henkilöissä on löydettävissä viittauksia Neuvostoliiton johtohenkilöihin. Bulgakov tuki Leniniä ja Trockija, jotka olivat todellisia sosialisteja, mutta hän oli vahvasti Stalinia vastaan, joka ei toteuttanut sosialismin periaatteita. Bulgakov on maassa vallitsevaa kehitystä vastaan. Tarinassa kulkee rinnakkain kolme eri maailmaa: realistinen, mielikuvituksellinen ja uskonnollinen. Tarinan tapahtumat sijoittuvat realistiseen Moskovaan ja tarinan kerronta on realistista. Leikkaus ja sen seuraukset ovat vahvasti mielikuvituksellisia.Vertauskuvallisella tasolla tarina on uskonnollinen kertomus kuolemasta ja ylösnousemisesta. Nämä kolme maailmaa Bulgakov on yhdistänyt yhteiskunnallisen kritiikin avulla. Kolme samantyyppistä maailmaa on myös Bulgakovin pääteoksessa ”Saatana saapuu Moskovaan”. Näin ollen voidaan todeta, että pienoisromaani ”Koiran sydän” on romaanin ”Saatana saapuu Moskovaan” aikaisempi kehitysaste

“That you too were the I”: Forms of polyphonic communication in John Ashbery’s poetry

Tarkastelen tutkimuksessani amerikkalaisen John Ashberyn (1927–) runoudessa lmenevää moniäänisyyttä. Runoutta pidetään yleensä yksiäänisenä puheena, kun taas omaanin ajatellaan erityisesti Mihail Bahtinin vaikutuksesta olevan luonnostaan oniääninen kirjallisuudenlaji. Ashberyn postmoderni runous haastaa tämän äsityksen. Ashbery tunnetaan vakiintuneita runouskäsityksiä vastaan kirjoittavana avantgarde-runoilijana. Pääasiallisina tutkimuskohteinani ovat Ashberyn pitkä runoelma nimeltä ”Litany” (1979) sekä lyhyiden runojen valikoima Your Name Here (2000). Vertailukohtana tarkastelen Ashberyn yhdessä James Schuylerin kanssa kirjoittamaa romaania A Nest of Ninnies (1969). Teoreettisena pohjana on käytetty Ashberyä käsittelevän muun tutkimuksen lisäksi muun muassa jälkistrukturalistisiin teorioihin liittyviä ajatuksia pronominien vaikutuksesta siihen miten lukija muodostaa käsityksen subjektiivisesta läsnäolosta runossa. Ashbery käyttää persoonapronomineja ilman selkeitä viittaussuhteita. Viittaussuhteiden hämärtymisen ja fragmentaarisuuden vuoksi Ashberyn runoja pidetään usein vaikeina, eikä niistä ole helppo löytää yhtä selkeää aihetta. Hajanaisuus on kuitenkin motivoitua, koska juuri se mahdollistaa moniäänisyyden ja avoimen tekstin, joka voi sisältää monia merkityksiä. Kun runossa ei ole yhden puhujan hallitsevaa ääntä, lukijan rooli merkitysten muodostajana nousee keskeiseksi. ”Litany” on selkeästi metatekstuaalinen runo, jossa fiktiivinen taso sekoittuu runouden, taiteen ja kritiikin mahdollisuuksien pohdintaan. Runo hahmottelee uudenlaista, moniäänistä teorian ja runouden rajoja purkavaa kommunikaation muotoa. Toisen persoonan pronominien voidaan runossa usein ajatella puhuttelevan lukijaa. Your Name Here -kokoelmassa puolestaan toisen persoonan pronominipositiot määrittyvät usein tietyiksi henkilöhahmoiksi runojen maailmassa, ja pronominipositioiden kautta runoissa rakentuu moniäänisiä dialogeja määrittymättömien henkilöhahmojen välille. Näin lukijan huomio suunnataan ensisijaisesti kommunikaation ja arkipäivän kielenkäytön kliseiden sävyihin ja asiayhteyksiin pikemminkin kuin yksittäisten lausumien sisältöön. A Nest of Ninnies -romaani toimii näennäisestä dialogisuudestaan huolimatta ennen kaikkea yksiäänisesti, sillä romaanin yksiulotteisten henkilöhahmojen esittämiä ajatuksia hallitsee parodioimaan pyrkivä kertojanääni. Ashberyn runojen ja romaanin tarkasteleminen osoittaa, että käsitys runoudesta väistämättä yksiäänisenä ja romaanista moniäänisenä ei ole kaikilta osin ongelmaton. Moniääninen, monimerkityksinen runo voi tarjota toiselle itsenäisen aseman.

Kaksi väitöskirjaa hiipuvasta inkerinsuomesta

Kirjallisuusarvostelu

Eettinen kasvu ja dialogisuus draaman näyttämöllä : valokiilassa päiväkodin draamaprosessi

This research is a phenomenological-hermeneutic case-study based on the methods of action research in which narrative methods are used to examine a process drama carried out in a day-care centre, focusing on its dialogicality and possibilities of offering children and adults ethical problems to examine and solve. A process drama built around a story was carried out in a Finnish day-care centre in 1999 with the aim of bringing ethical education to the level of conscious consideration and action. The research consists of two case-studies. The first focuses on Risto, one of the children who participated in the process, his actions in group situations, his commitment to the rules set by the leaders, his attitude towards the group and its members as well as the common agreements concerning the group, and his solutions to fictive dilemmas in relation to Lawrence Kohlberg’s and Carol Gilligan’s concepts of justice and care. On this basis conclusions are made on how drama can be applied to dealing with ethical dilemmas with children aged four to seven. The second case-study searches for ethical themes and signs of dialogicality in the story that was created together by the children and leaders, and in the action that took place in the drama sessions. The subjects of this study consist of two groups participating in the process drama, both consisting of seven children aged four to seven. Narratives were written on each child based on his/her participation in four drama sessions selected to be used in this study. The narratives include the writer’s interpretations of the dialogicality of the drama and the ethical themes observed and recognised in the videos and in the transcriptions of the video recordings. The description and interpretation of the dialogicality and the ethical themes observed in the drama sessions is based on the researcher’s dialogue with the writings of Georg Henrik von Wright, Martin Buber and Mihail Bahtin, as well as Nicholas C. Burbules’ definitions of the basic conditions for dialogical teaching. As a result of the study, drama activity proved to be a means by which dialogically abstract ethical questions and conflicts could be dealt with even with young children and which revealed the zone of proximal development of both children and adults. Drama became a stage for ethical growth and dialogicality, and the common play of children and adults could be seen as an indicator of deep dialogicality. On the basis of this study, it can be said that drama is a very suitable way of establishing a shape and form of ethical education in which it is possible to make planned, target-oriented progress and which can be consciously observed by following the development of both the child and the educator.

[Trio klarinetille, fagotille ja pianolle]

Soitinnus: klarinetti, fagotti, piano.