Pissakoulu lasten toiminnallisen kastelun hoidossa: Intervention vaikuttavuuden arviointi kastelun määrän ja lasten kokemuksien avulla

Kastelu on merkittävästi lapsen arkielämää haittaava kiusallinen oire. Koulun aloittavista perusterveistä lapsista 10 – 25 % kastelee viikoittain joko päivällä ja/tai yöllä. Keskeistä kastelevan lapsen hoidossa on kastelua vähentävien ja virtsarakon hallintaa lisäävien tapa-asioiden ohjaus ja uusien toimintamallien vakiinnuttaminen lapsen arkeen. International Children’s Continence Societyn (ICCS) suositusten mukaan arjen tapa-asioiden ohjaukseen perustuvan uroterapian tulisi olla kastelevan lapsen ensisijainen hoitomuoto. Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida pissakoulu-intervention vaikuttavuutta kastelun hoidossa sekä kuvata lasten kokemuksia pissakoulusta. Tutkimusasetelmassa käytettiin toisiaan täydentävinä sekä kvantatiivisia että kvalitatiivisia aineistonkeruumenetelmiä. Kuusikymmentäyhdeksän hoitoresistentiksi kastelijaksi luokiteltua 6-12-vuotiasta lasta osallistui polikliiniseen pissakouluun 4-6 lapsen ryhmissä kahtena erillisenä päivänä kahden kuukauden välein. Otoskooksi määriteltiin voima-analyysin perusteella 52. Ohjauksen sisältö perustui ICCS:n suosituksiin ja toteutuksessa painotettiin lapsilähtöisyyttä sekä yhdessä tekemistä ja keskustelua. Kvantitatiivisen osan aineistonkeruumenetelmänä käytettiin viikon WC-päiväkirjaa. Kastelun määrän muutoksia mitattiin ennen ja jälkeen molempien pissakoulupäivien ja tulokset analysoitiin SPSS tilasto-ohjelmalla. Kvalitatiivinen aineisto kerättiin pissakoulun toisen päivän päätteeksi haastattelemalla viisi ensimmäistä pissakouluryhmää, jonka jälkeen aineiston todettiin saturoituneen. Ryhmäkeskustelut analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimukseen osallistuneista 69 lapsesta 58:lta saatiin tiedot kaikilta neljältä mittauskerralta. Lapset olivat iältään keskimäärin 8,3 vuotiaita, 34 oli tyttöä ja 24 poikaa. Verrattaessa ensimmäisen ja viimeisen mittauksen keskiarvojen välisiä eroja kuivat päivät (3,5 vrt. 5,3, p<0.001) ja kuivat yöt (2,4 vrt. 3,9, p<0.001) lisääntyivät tilastollisesti merkitsevästi. Päiväkastelun osalta 24/40 (60 %) ja yökastelun osalta 23/46 (50 %) lapsella kastelu väheni ≥50 %. Kuivaksi tuli 13/58 (22 %) lasta. Ryhmähaastatteluihin osallistui 19 lasta (12 tyttöä ja 7 poikaa, keski-ikä 8,9 vuotta). Lapset kokivat kastelun monella tapaa arkea haittaavaksi noloksi pulmaksi. Pissakoulu auttoi heitä tulemaan pissarakon pomoksi, jolloin pulmasta tuli hallittava tai siitä pääsi kokonaan eroon. Erityisen tärkeää lapsille oli tavata toisia kastelevia lapsia ja jakaa kokemuksia heidän kanssaan sekä oppia tekemällä lapsilähtöisin menetelmin. Pissakoulu on lapsilähtöinen ja vaikuttava hoitotyön interventio, joka arjen tapa-asioiden muutoksilla auttaa lapsia saavuttamaan paremman virtsarakon hallinnan ja vähentämään kastelua tarjoten myös arvokasta vertaistukea.

Rippi-lasten koetus kysymyxet: sitte kuin he owat Jumalan kymmenen käskyin, ja muiden christin opin pääkappalitten selityxet läpitse käynet, lyhykäisten kysymysten ja wastausten kanssa ...

Imprimatur: Åbo 5.7.1764 Christ. Johnsson, S. ven. cons. eccl. Ab. v. not.

Jumalan lasten jokapäiwäinen edeskäyminen armo-istuimen tykö: eli Walitut aamu ja ehto-rukoukset wirsinensä, jokapäiwäksi wiikosa; niille hyödytykseksi, kuin Jumalata hengesä ja totudesa rukoilla tahtowat

Imprimatur: Niclas Hjelt, facult. th. Ab. not.

Meidän herramme Jesuksen Christuksen lapsuuden kirja, niin myös lyhykäinen tieto Neitsestä Mariasta ja hänen wanhimmistansa Joakimista aj Annasta

Nimekkeessä sanan aj pitäisi olla: ja.

Lasten vetoomus pysyvän rauhan puolesta. Hiroshimalaisten lasten ja nuorten muistelmat atomipommi-iskun jälkeiseltä ajalta ja iskun vaikutus heidän käsityksiinsä tulevaisuudesta vuonna 1951

Tässä pro gradu -tutkielmassa perehdyin siihen, miten hiroshimalaiset lapset ja nuoret kuvasivat muistelmissaan Hiroshiman atomipommi-iskun jälkeistä aikaa, ja miten iskun nähtiin vaikuttaneen heidän käsityksiinsä tulevaisuudesta. Lähestyin aihetta muistitietotutkimuksen metodin kautta. Alkuperäisaineistonani käytin Arata Osadan kokoamaan muistelmateosta Children of the A-Bomb: Testament of the Boys and Girls of Hiroshima, joka pitää sisällään 105 lasten ja nuorten kirjoittamaa muistelmaa atomipommi-iskun jälkeisestä ajasta vuonna 1951. Ajallisesti tutkielmani rajautuu lasten kuvaamaan kuuteen vuoteen atomipommi-iskusta kirjoitushetkeen, sekä muistelmissa kuvattuun tulevaisuuteen. Pääpaino on kuitenkin vuodessa 1951. Teos edustaa japanilaista toisen maailmansodan jälkeistä sodan vastaista kirjallisuutta, jonka motiivina on rauhanaatteen edistäminen. Muistelmateoksesta on nähtävissä, kuinka lapset tulkitsevat iskun jälkeistä nykyisyyttä oman selviytymisensä kautta. Monet nuorimmista lapsista kuvasivat kokemaansa kiitollisuuden tunnetta auttajaa kohtaan, kun taas vanhempien lasten muistelmissa kuvataan enemmän itse avunantoa. Vanhemmat lapset olivat useammin poissa kotoa ja vailla vanhempiensa turvaa, joten he joutuivat tekemään itsenäisempiä päätöksiä. Selviytyminen herätti niin kiitollisuutta, mutta myös ahdistusta ja tarvetta perustella omaa selviytymistään. Muistelmista on myös havaittavissa japanilaisen historiantulkinnan murrosvaihe. Sodan jälkeinen miehityspolitiikka opetti japanilaisia syyttämään imperialistista hallitusta sodasta, ja toisaalta kielsi Yhdysvaltojen ja atomipommien käytön kritisoinnin. Kuitenkin sensuurin loputtua myös Yhdysvaltoja kohtaan alkoi esiintymään kritiikkiä. Lasten muistelmissa onkin nähtävissä vaihtelevia tapoja kommentoida atomipommi-iskun syitä ja seurauksia. Menneisyyden ja nykyisyyden tulkinnan ohella muistelmissa on nähtävissä myös lasten ja nuorten käsityksiä tulevaisuudesta. Tulevaisuuden käsityksiin vaikutti erityisesti kylmän sodan epävakaa konteksti, joka nosti esiin uuden sodan pelon. Lisäksi muistelmissa oli myös nähtävissä normaalin arjen pelkoja, kuten kiusaamista. Toisaalta moni koki päässeensä yli menneisyyden traumasta ja pyrki omalla toiminnallaan vaikuttamaan tulevaisuuteen rauhaa edistävästi.

Vanhempien näkemys lasten ja nuorten toiminnasta verkkopalveluissa

Tässä tutkimuksessa selvitetään, millaisia näkemyksiä vanhemmilla on lasten verkko-ostopyyntöihin ja asiakaskokemuksiin nuorten suosimissa verkkopalveluissa. Erityisesti huomio kiinnitetään laaja-alaisesti vanhempien tuntemuksiin digitaalisen kulttuurin ja ihmistieteiden lähtökohdista. Tutkimuksen keskiössä ovat peruskoulua suorittavien 7–15-vuotiaiden lasten vanhemmat. Primääritutkimusaineisto koostuu touko-kesäkuussa 2015 toteutetusta kyselytutkimuksesta, johon vastasi 69 vanhempaa ja huoltajaa. Hypoteesini oli, että lapset pyytävät huoltajiaan ostamaan ja lataamaan verkosta usein tavaroita, palveluita ja pelejä. Tämä kuitenkaan ei osoittautunut tutkimukseni mukaan olevan arkipäivää, vaan lapset pyytävät hyvinkin maltillisesti huoltajilta mitään verkosta. Tutkimukseni mukaan verkko-ostopyynnöillä ja -ostamisella nähtiin enemmän positiivisia kuin negatiivisia tunnetiloja lasten ja vanhempien yhteistyön ja yhteisöllisyyden kannalta. Lasten ja nuorten maailma onkin yhä verkottuneempaa mobiiliteknologian myötä. Mediakulutuksen suhteen lasten tärkeimmäksi medialaitteeksi nousikin älypuhelin kaikissa ikäryhmissä. Tutkimuksessa korostui vahvasti vanhempien turhautuminen nuorten verkon viihdekäyttöön ja erityinen huoli korostui ajallisesti käytettyyn aikaan verkossa.

”Vu-huu, vu-huu Pikkuveli! Nyt surffataan täällä ylhäällä!” Lastenkirjallisuuden käsittely haastattelun ja sadutuksen menetelmillä osallisuuden näkökulmasta

Tässä tutkimuksessa selvitettiin minkälaista tietoa haastattelu ja sadutus antavat lasten kokemuksesta lastenkirjallisuudesta ja miten nämä tiedonhankintatavat näyttäytyvät suhteessa lapsen osallisuuteen. Kielellisten taitojen perusteella tutkimuskohteeksi valittiin esikouluikäiset lapset. Tutkimuksen otos oli yhden kokopäiväryhmän esikoululaiset, joista neljä viidestä halusi olla mukana tutkimuksessa. Lapsille luettiin pienryhmässä kirja Pikkuveli ja Katto-Kassinen. Tämän jälkeen heidät haastateltiin ja sadutettiin. Aineisto järjestettiin sisällönanalysointimenetelmin. Haastattelu toi näkyväksi lapsen muistia ja ymmärrystä kirjan henkilöistä ja tapahtumista. Sadutuksessa näkyi enemmänkin lapsen intuitio kirjasta ja sen päähenkilön hahmosta. Sadutuksen kautta lapset ilmaisivat positiivisia mielikuviaan kirjasta, kun taas haastattelu toi esiin laajemman skaalan kirjan sisäisistä skeemoista. Sadutus menetelmänä on osallistavampi kuin haastattelu, mutta molemmissa menetelmissä osallisuuden aste riippuu lapsen tietoisuudesta taustalla vaikuttavasta ajatusmaailmasta. Miksi tätä tehdään ja kuka on päättänyt minun osallistumisestani toimintaan? Tutkimusta tehdessä selkeni myös, että molemmat tavat voivat olla monella eri osallisuuden tasolla, riippuen juuri vastauksista aiempiin kysymyksiin. Myös lapsen ollessa tilanteessa toimijana, voi osallisuuden taso muuttua riippuen lapsen tai tilanteen kehittymisestä.

”KARKKIA, SIPSEJÄ, KEKSEJÄ JA LIMSAA” Tapaustutkimus neljäsluokkalaisten lasten ruokailutottumuksista

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaisia ovat neljäsluokkalaisten lasten ruokailutottumukset. Tutkimuksessa kartoitettiin oppilaiden ruokailutottumuksista tietoa kokonaisvaltaisesti. Tutkittavien ruokailusta kerättiin tietoa niin arkena kuin vapaapäivinä. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin lasten painoindeksiä sekä kouluruokailua ja sen sosiaalista kontekstia. Tutkimuksen kohdepaikkakuntana oli pieni kaupunki eteläisestä Suomesta. Näytteeksi valikoitui kolmen eri koulun neljännestä luokista 28 oppilasta. Tutkimusaineisto kerättiin ruokapäiväkirjoilla, observoinnilla ja kyselylomakkeella. Aineisto analysoitiin osittain kvalitatiivisesti aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla ja osittain kvantitatiivisesti yksinkertaisella tilastollisella taulukoinnilla. Tutkimustulosten mukaan tutkittavista neljäsluokkalaisista suurin osa söi säännöllisen ateriarytmin mukaan. Suosituimpia ruokia neljäsluokkalaisilla olivat leipä, murot, pasta- ja laatikkoruuat, makeiset sekä makeat leivonnaiset. Kasviksia, hedelmiä ja marjoja syötiin vähän. Suosituimpia juomia olivat maito, mehu ja limsa. Suurin osa oppilaista oli painoindeksiltään normaalipainoisia tai hyvin lähellä normaalia painoa. Kouluruokailut kahdessa eri koulussa olivat hyvin erityylisiä, mutta silti ne täyttivät kuntakohtaisen opetussuunnitelman tavoitteet. Neljäsluokkalaiset oppilaat söivät melko säännöllisesti, mutta ruokavalio ei ollut kovin monipuolinen. Päivittäin syötiin hyvin yksipuolista ruokaa ja kouluruokaa syötiin siinä määrin, että se ei täyttänyt ravitsemussuositusten mukaista täysipainoisuuden vaatimusta tai antanut kaikille oppilaille riittävästi energiaa. Välipaloja ja naposteltavia syötiin paljon ja ne olivat laadultaan useimpien lasten kohdalla hyvin sokeri- ja rasvapitoisia. Tutkittavat eivät aineiston perusteella syöneet ravitsemussuositusten mukaisesti ja ovat alttiita ylipainolle. Kouluille, oppilaille ja heidän vanhemmilleen tulisi tarjota terveyskasvatusta, jotta lasten ruokavalio muuttuisi monipuolisemmaksi ja terveellisemmäksi. Kouluruokailu todettiin tutkimustulosten perusteella melko irralliseksi osaksi muusta koulutyöstä. Koulujen ja opettajien tulisi muuttaa suhtautumistaan kouluruokailua kohtaan, jotta se voitaisiin nähdä osana kasvatustyötä. Kouluruokailun suunnitteluun tulisi panostaa enemmän, jotta se tarjoaisi niin koulun lapsille kuin aikuisillekin virkistävän ja mukavan yhteisen hetken.

Telemuumeja ja Tutunalleja: Alluusioiden kääntämisestä lasten kuvakirjoissa kieliparissa suomi-saksa

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan modifioitujen erisnimi-alluusioiden kääntämistä lasten kuvakirjoissa kieliparissa suomi-saksa. Sekä alluusioiden että lasten kuvakirjojen kääntämistä on tutkittu Suomessa suhteellisen vähän, ja tiettävästi lasten kuvakirjoissa esiintyvien alluusioiden kääntämisen tutkimusta ei ole tehty juuri lainkaan. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia käännösstrategioita kuvakirjojen kääntämisessä käytetään siirrettäessä alluusioita kohdekulttuuriin. Lisäksi tutkimusaineistossa esiintyviä strategioita kuvaamaan luodaan malli, joka ilmentää modifioitujen erisnimi-alluusioiden kääntämiseen soveltuvia käännösstrategioita. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on erityisesti Riitta Oittisen näkemykset lasten kuvakirjojen kääntämisestä sekä Ritva Leppihalmeen näkemykset alluusioiden kääntämisestä. Oittinen korostaa kolmea kuvakirjojen kääntämiseen suuresti vaikuttavaa tekijää: kuvan ja sanan vuorovaikutusta, ääneen lukemista sekä kääntäjän ja yhteiskunnan lapsikäsitystä. Nämä näkökulmat yhdessä Leppihalmeen esittämien erisnimi-alluusioiden käännösstrategioiden kanssa ovat olennaisessa osassa aineiston analyysissa. Tutkimuksen materiaalina on kaikki saksannetut Tatu ja Patu -teokset (Havukainen & Toivonen) sekä niiden suomenkieliset lähtötekstit, joita analysoidaan käännösvertailu-metodin avulla. Aineisto on rajattu kuvituksen detaljiteksteissä esiintyviin modifioituihin erisnimi-alluusioihin eli modifioituihin implisiittisiin viittauksiin tunnetuiksi oletettuihin vakiintuneisiin erisnimikäsitteisiin. Tutkimus rajautuu nimenomaan kuvituksen teksteihin teosten kuvitukseen fokusoivan luonteen vuoksi. Varsinaisen analyysin ulkopuolelle jäävät visuaaliset alluusiot sekä tekstit, jotka kääntäjä on jättänyt koskemattomiksi. Tutkimuksen keskeisenä hypoteesina on, että lähtötekstin sanaleikkimäiset alluusiot ovat siinä määrin kulttuuri- ja kielispesifejä, ettei niitä voi liiemmin hyödyntää käännöksessä. Tutkimuksessa löytyi neljä yläryhmää modifioitujen erisnimi-alluusioiden käännösstrategioille: (1) alluusion ja nimen säilyttäminen, (2) alluusion säilyttäminen, nimen korvaaminen, (3) alluusion korvaaminen sanaleikin säilyttämiseksi ja (4) poisjätöt. Keskeisimpinä tutkimustuloksina ilmeni, että lähtöalluusioita oli hyödynnetty oletettua useammin. Lisäksi poisjättöä ilmeni kuitenkin selvästi muita strategioita enemmän. Modifiointikeinon ja käännösstrategian välillä ei havaittu yhteyttä, mutta kuvan ja sanan vuorovaikutuksen havaittiin vaikuttavan strategian valintaan. Lisäksi tiettyjen strategioiden havaittiin muuttavan tai säilyttävän kuvan ja sanan välisen vuorovaikutussuhteen toisia strategioita useammin. Tutkimuksessa havaittiin myös, että lähtöalluusion erisnimen kansainvälisyys vaikuttaa käännösstrategian valintaan. Yhteenvetona voidaan todeta, että kääntäjä on suurelta osin täyttänyt lähtötekstin modifioitujen alluusioiden luomat hermeneuttiset aukot kohdeyleisön puolesta, mikä viittaa muun muassa siihen, että hän on pitänyt merkityksen välittämistä tärkeämpänä kuin sanaleikkien säilymistä.

Luontoleikkien mahdollisuudet lasten toimintaterapiassa

Opinnäytetyöni tarkoituksena on selvittää, miten luontoleikkejä on mahdollista soveltaa lasten toimintaterapiaan. Käsitän työssä ihmisen ja ympäristön kuuluvan kiinteästi toisiinsa. Tämän vuoksi toimintaa, tässä yhteydessä luontoleikkiä, ei voi ymmärtää ellei ota yksilön ja hänen ympäristönsä vuorovaikutuksellisia tekijöitä huomioon. Tämän vuoksi selvitän opinnäytetyössäni myös luontoympäristön sekä luonnonmateriaalien sovellutusmahdollisuuksia toimintaterapiassa. Opinnäytetyön teoriaa on ohjannut toimintaterapiaan sovellettu ekologinen viitekehys yhdessä ekoterapeuttisten ajatusmallien sekä ympäristöön liittyvien tutkimustulosten kanssa. Toiminnallinen opinnäytetyöni sisältää erillisen, ihmisiltä keräämäni luontoleikkivihkon, jota voi käyttää soveltaen toimintaterapiaan. Vihkosta löytyy yli 50 erilaista luontoleikkiä, jotka ovat olleet vastaajille jollakin tapaa merkityksellisiä. Vihkosta löytyy luonnon eri elementtejä sisältäviä leikkejä: maa-, vesi-, eläin-, metsä-, puu- ja kasvistoleikkejä. Näiden elementtien käyttömahdollisuudet ja ominaisuudet tulevat esille opinnäytetyön eri vaiheissa. Yhteys työelämään näkyy toimintaterapeutti yksityisyrittäjä Riika Östbergin soveltaessa leikkivihkon leikkejä kahden lapsen toimintaterapiaprosessiin. Toimintaterapeutin tekemät jäsennellyt havainnot ja niistä tekemäni johtopäätökset, tukevat työhön kokoamaani teoriaa. Tuloksien perusteella luontoleikkejä, luontoympäristöä ja luonnonmateriaaleja on mahdollista käyttää ennakkosuunnitelmien avulla lasten toimintaterapiassa. Toimintaterapeutti voi ohjata myös lapsen tukiverkostoa huomaamaan, kuinka luontoleikkitoiminta on terveyttä ja hyvinvointia edistävä, ekologinen sekä taloudellinen vaihtoehto lapsen toiminnan ja toimintakyvyn edistämiseksi. Luontoympäristössä lapsen on mahdollista harjoitella luovasti samoja taitoja kuin muutenkin toimintaterapiassa. Toivon, että opinnäytetyö saa lukijat miettimään omaa paikkaansa omassa ympäristössään. Tarkoituksenani on kannustaa ihmisiä käyttämään luontoa lapsen kasvun ja kehityksen tukena. Luontoteema on jo pelkän ajankohtaisuutensa ja monipuolisuutensa vuoksi hyvä tutkimuksen aihe. Tätä opinnäytetyötä voisi lähteä luontevasti jatkamaan haastattelemalla lapsia, perehtyen heidän omakohtaisiin luontoleikkikokemuksiinsa.