808 resultados para Honkatukia, Päivi
Resumo:
Puhelin- ja neuvontapalvelusta on tullut melko vakiintunut uusi terveydenhuollon palvelumuoto. Palvelun käyttöön ottaneiden kuntien kokemukset ovat olleet hyviä. Toimintaprosesseihin on voitu tehdä muutoksia, mm. lääkäripalveluiden tarve on pienentynyt. Hoitoon pääsyn turvaamiseksi tehdyt muutokset kansanterveyslakiin vaikutti perusterveydenhuollon toimintamalleihin. Ihmisten tulee saada yhteys terveydenhuollon ammattilaisiin puhelimella välittömästi saman vuorokauden aikana. Etelä-Karjalan alueella oli varsinkin suurilla kunnilla ollut ongelmia saada päiväaikaan puhelinpalvelut riittäviksi. Ilmeisemmin kaupunkimaisessa yhteisössä erilaisten neuvojen ja kysymyksiin vastaamisen tarve on suurempi kuin maaseutualueella. Siksi lakimuutoksen tultua voimaan sairaanhoitajien työpanosta puhelimeen vastaamiseen jouduttiin lisäämään Lappeenrannassa ja Imatralla. Pienet terveyskeskukset ovat kyenneet järjestämään puhelinpalvelunsa tyydyttävästi entisillä resursseilla. Tarvekartoitusta sielläkään ei ole tehty. Ennen Etelä-Karjalan keskussairaalan puhelinvaihdetoiminnan kilpailuttamista halusimme selvittää erilaiset vaihtoehdot ja mahdollisuudet alueelliseen yhteistyöhön terveydenhuollon puhelinpalveluiden ja –neuvonnan järjestämisestä alueellamme. Kaikkiaan on ilmeistä, että puhelinpalveluiden tarve lisääntyy. Toisaalta tämän uuden toimintamuodon kehittäminen alueen sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon tarpeisiin sopivaksi tuntuu järkevältä. Palvelut tulisi järjestää läheisyysperiaate turvaten, mutta silti ruuhka-aikana tulisi voida vastata puheluihin kohtuullisen nopeasti ja turvata myös riittävät puhelinpalvelut yöaikana, kuitenkaan liikaa resursoimatta. Nämä olivat kysymyksiä, joiden pohjalta teknologiakeskus Kareltekin vetämänä tehtiin selvitystyö terveydenhuollon puhelinpalveluiden erilaisista järjestämismahdollisuuksista ja saaduista kokemuksista. Rahoittajana oli Etelä-Karjalan liitto ja työn on tehnyt LTY:n Technology Business Research Center (TBRC). Selvitystyössä esitellään eri vaihtoehdot puhelinpalveluiden ja neuvonnan järjestämisestä. Toimintamallien esittelyn lisäksi on laskettu kustannuksia. Tavoitteena on sekä palvelun parantaminen että kaikkia kuntia auttavan toimivan ratkaisun löytäminen. Nyt tehty selvitystyö on avoinna keskustelulle. Toteutukset pyritään tekemään ennen vuoden 2007 talousarvion laadintaa.
Resumo:
Tutkimus suomalaisten yritysten liiketoimintamahdollisuuksista hiilidoksidipäästöjen vähentämisen parissa Luoteis-Venäjällä.
Resumo:
This thesis examines coordination of systems development process in a contemporary software producing organization. The thesis consists of a series of empirical studies in which the actions, conceptions and artifacts of practitioners are analyzed using a theory-building case study research approach. The three phases of the thesis provide empirical observations on different aspects of systemsdevelopment. In the first phase is examined the role of architecture in coordination and cost estimation in multi-site environment. The second phase involves two studies on the evolving requirement understanding process and how to measure this process. The third phase summarizes the first two phases and concentrates on the role of methods and how practitioners work with them. All the phases provide evidence that current systems development method approaches are too naïve in looking at the complexity of the real world. In practice, development is influenced by opportunity and other contingent factors. The systems development processis not coordinated using phases and tasks defined in methods providing universal mechanism for managing this process like most of the method approaches assume.Instead, the studies suggest that managing systems development process happens through coordinating development activities using methods as tools. These studies contribute to the systems development methods by emphasizing the support of communication and collaboration between systems development participants. Methods should not describe the development activities and phases in a detail level, butshould include the higher level guidance for practitioners on how to act in different systems development environments.
Resumo:
Opinnäytetyömme on kaksiosainen. Ensimmäinen työ oli osa Lapsiperheiden terveyden edistäminen -projektia, joka oli Helsingin Ammattikorkeakoulu Stadian lisäksi toinen tutkimuksen toimeksiantaja. Opinnäytetyön tarkoitus oli kuvata terveydenhoitajien käyttämiä menetelmiä erityistuen tarpeessa olevan lapsiperheen tunnistamisessa sekä tunnistamisen esteitä ja vaikeuksia. Tutkimus oli kvalitatiivinen. Aineisto kerättiin haastattelemalla kuutta terveydenhoitajaa ja analysoitiin sisällön analyysillä. Tutkimustuloksien mukaan terveydenhoitajat käyttivät työssään erityistuen tarpeen tunnistamisessa tiedonhankintamenetelmiä, tunneperäisiä menetelmiä ja tunnistamisen apumenetelmiä. Tunnistamisen esteet ja vaikeudet jakautuivat asiakaslähtöisiin, työntekijälähtöisiin ja ulkoisista tekijöistä johtuviin ongelmiin. Lapsiperheiden erityistuen tarpeen tunnistaminen koettiin haasteellisena. Varhainen tunnistaminen edellytti tulosten mukaan hyviä menetelmiä, riittäviä resursseja ja laaja-alaista yhteistyötä eri tahojen kanssa. Opinnäytetyömme toinen osa toteutui posterina, jonka sisältö muodostui ensimmäisen opinnäytetyön tutkimustuloksista ja varhaisen tunnistamisen edellytyksistä. Koko sisältö perustuu ensimmäisessä opinnäytetyössä esiin nousseeseen tietoon. Posteri esittää työn tulokset selkeässä muodossa ala- ja yläkategorioiden avulla. Lisäksi posteriin on tiivistetty opinnäytetyömme tulosten mukaiset varhaisen tunnistamisen edellytykset. Posteri tehtiin yhteistyössä graafisen alan ammattilaisen kanssa ja oli esillä Terveydenhoitajakoulutuksen kehittämispäivässä. Tarkoituksena oli esitellä valmistuville tai aloitteleville terveydenhoitajille ensimmäisen opinnäytetyömme tuloksia ja tuoda heille aiheesta myöhemmin hyödynnettävää tietoa. Posteria voi hyödyntää myös terveysviestinnän välineenä. Sen sisältö voi toimia ajatusten ja lisäkeskustelun herättäjänä sekä auttaa tulevia terveydenhoitajia kiinnittämään huomiota neuvolatyössä erityistuen tarpeen varhaiseen tunnistamiseen.
Resumo:
Follow-up of utilisation and prediction of primary health care and hospital care from the municipality point of view. Planning, follow-up, and evaluation of primary health care within municipality entail comprehensive information about factors that influence health. In addition to populationbased research, various statistical data and registries serve as sources of information. The present study examined utilisation of primary health care and hospital care with the existing databases, registries, and categorization of Diagnosis Related Groups (DRGs) from the municipality (purchaser) point of view. Research involving the cases of Paimio, Sauvo, and Turku as examples of municipalities pointed out that, even in the small municipalities, it is possible to assess and predict health services to be offered to the inhabitants by following databases and registries. Health-related databases and registries include a plenty of possible uses that have not adequately been employed at the level of municipality. Descriptive futures research and community analysis formed the framework of the study. Descriptive futures research may be used to establish predictions based on past developmental traditions, and quantitative time trend analyses may be employed to make estimations about future events. Community analysis will assist in making conclusions about population- based health care needs, in assessing the functionality or effectiveness of the health care system, and in appropriately targeting limited resources. The aim of the present study was to describe the health service profile so that the arrangements and planning of health services as well as the contract negotiations of hospital care become easier within municipalities. Another aim was to assess the application of Hilmo (registry for posting hospital care periods), Aitta and Sotka (statistical databases) for the purposes of resource planning in the procurement of hospital care. A third aim was to evaluate how the system of the DRGs adapts in the prediction of retaining health services within short (1-year), intermediate (5-year) and long range (10-15-year) intervals. The findings indicated that the follow-up of primary health care utilisation combined with follow-up of hospital care utilisation allows municipalities to plan and predict health services when databases are applied. Information about the past contacts with the databases has indicated that the health care culture and incidence of disease change rather slowly in the area of investigation. For the purposes of health care research, it is recommended that methods of application used in making predictions about health care utilisation need to be further developed
Resumo:
Summary: Renewal of intellectual capital : case study in an it-company
Resumo:
Diplomityö käsittelee kiinteistön palautetiedon analysointia. Tässä diplomityössä palautetiedolla tarkoitetaan kiinteistön talotekniikkaan liittyviä teknisiä ja inhimillisiä tietoja, joiden perusteella rakennuksen ja sen tekniikan toimivuudesta voidaan tehdä päätelmiä. Tiedot kerätään järjestelmistä mittauspisteiden kautta etävalvomoon, josta niitä voidaan tarkastella ja edelleen analysoida. Valvomosta saatavan tiedon rinnalle pyritään suunnitteluvaiheessa kokoamaan valvottavasta kohteesta laskennallisia energiankulutusmalleja. Myös kiinteistön asukkaat, rakennuksen ominaisuudet ja ympäristö muodostavat osan palautetiedosta. Kiinteistön palautetieto voidaankin jakaa tekniseen ja inhimilliseen tietoon, ja edelleen analysoinnin kannalta staattiseen tai dynaamiseen tietoon. Tässä diplomityössä selvitettiin palautetiedon keruuta etävalvomolla yhdistämällä tähän rakentamisen laadunvalvonnan työkaluja ja sumeaa logiikkaa. Työn käytännön osio koostuu kiinteistön ja siihen yhdistetyn etävalvomon välillä kulkevan tiedon käsittelystä, mittauspisteiden määrittämisestä ja tietojen analysoinnista. Työssä esitellään kolme esimerkkikohdetta Helsingin seudulta. Työssä laadittiin arviointimalli, joka sisältää kaiken kiinteistön palautetietoon liittyvän aineiston ja sen analysointitavat, sekä erityisesti uutena asiana myös sumeaa logiikkaa. Tiedon analysointi etenee oletusarvojen muodostamisesta, simuloinnin laatimisesta ja sen vertaamisesta todellisiin tietoihin ja edelleen näistä tehtäviin päätelmiin. Tavanomaisten teknisten tietojen lisäksi sumean logiikan avulla tuotiin esille poikkeamia selittäviä tekijöitä mm. kiinteistön asukkaiden ominaisuuksista.
Resumo:
Työn tavoitteena on esittää strategisen tuotteen toimittajan valintaprosessi. Tavoitteena on esittää valintaprosessin eri vaiheet ja niissä huomioitavat asiat sekä eri vaiheisiin sovellettavia menetelmiä ja työkaluja.Valintaprosessi alkaa tarpeen määrittämisellä, joka käsittää sekä tuotteen ominaisuuksien että toimittajasuhteen kuvaamisen. Strategisten tuotteiden kohdalla tavoitteena on useimmiten pitkäaikainen yhteistyömuoto valitun toimittajan kanssa. Tarpeen määrittämisen jälkeen etsitään eri lähteistä, kuten erilaisista kaupallisista hakemistoista, internetistä, ammattijulkaisuista sekä henkilökohtaisten kontaktien avulla, potentiaalisia toimittajia, joista luodaan ehdokaslista. Seuraavana on vuorossa sovellettavien valintakriteerien määrittäminen. Tyypillisesti tarkastellaan ainakin toimittajan taloudellista tilannetta, laatua, tuotantoa, kuljetusta, palvelua ja raportointia ja tiedonvälitystä. Tämän jälkeen suoritetaan ensimmäinen seulonta, jossa karsitaan epäsopivimmat ehdokkaat pois prosessin jatkovaiheista. Tarvittavia tietoja voidaan hankkia kirjallisten kyselyiden sekä puhelin- ja henkilöhaastatteluiden avulla. Yksityiskohtaisessa arvioinnissa suoritetaan perusteellinen toimittajien vertailu aikaisemmin valittujen valintakriteerien mukaan. Toimittajan yksityiskohtaiseen arviointiin on tarjolla erilaisia menetelmiä, kuten luokiteltu arviointi, painotettu pistearviointi ja kustannussuhdearviointi. Neuvotteluihin valitaan tyypillisesti muutama sopivin toimittaja ja neuvotteluiden jälkeen on pystyttävä valitsemaan sopivin toimittaja tai vaihtoehtoisesti pari toimittajaa, joiden kesken sopimus jaetaan.
Resumo:
Asuntokohteissa tehtävien asukasmuutosten lukumäärä ja muutoksiin liittyvän tiedon määrä kasvaa rakennusalalla jatkuvasti asiakkaiden halutessa yhä yksilöllisempiä asuntoja. Asukasmuutosprosessin hallintaan ei kuitenkaan ole monessakaan rakennusyrityksessä panostettu vaan asukasmuutosten hoitaminen on ollut yksiköstä ja henkilöstä riippuvaa. Tietomäärien kasvaessa vaaditaan kuitenkin asukasmuutoksiin liittyvien tietovirtojen määrittämistä sekä tiedonhallintaan liittyvien tehtävien ja vastuiden selventämistä. Asukasmuutosprosessin tehokas hallinta edellyttää, että pystytään käsittelemään ja hallitsemaan suuria tietomääriä sekä käsittelemään tietoja nopeasti ja tehokkaasti. Työn tavoitteena on kuvata asukasmuutosprosessi, etsiä siihen liittyvät suurimmat ongelmakohdat sekä esittää toimenpide-ehdotuksia asukasmuutosprosessin hallinnan tehostamiseksi. Lisäksi työssä käsitellään lyhyesti asukasmuutosten tulevaisuutta sekä asukasmuutoksiin liittyviä yleisiä kehitysideoita. Työssä käsitellään tarkemmin myös projektitietopankkia rakennusprojektin tietovarastona sekä esitetään ideoita projektitietopankkitoiminnan kehittämiseksi. Asukasmuutosten hoidon nykytilaa ja ongelmia selvitettiin haastattelemalla NCC Finland Oy:n henkilökuntaa sekä keräämällä tietoa tehdyistä muutoksista aiemmin valmistuneissa kohteissa. Asukasmuutosten nykytilaan liittyen selvitettiin mm. millaisia lisä- ja muutostöitä asiakkaat teettävät asuntoihinsa, kuinka paljon muutoksia tehdään ja minkä hintaisia muutokset keskimäärin ovat. Lisäksi esitettiin prosessikuvaukset asukasmuutosten hoidosta. Nykytilan kuvaamisen jälkeen koottiin merkittävimmät ongelmakohdat sekä esitettiin parannusehdotuksia siitä, miten prosessia tulisi kehittää. Työhön liittyi osana myös projektitietopankin perustaminen sekä testaus NCC Finlandin Hämeenlinnan yksikössä, projektitietopankin hakemistorakenteen suunnittelu, toimintaohjeen laadinta käyttäjille sekä osapuolten opastus projektitietopankin käytössä.
Resumo:
Tämä työ on tehty kansainväliselle metsäteollisuusyritykselle. Työn lähtökohtana oli tarve tutkia yrityksen mahdollisuuksia laajentaa toimintaansa uudelle markkinasegmentille, eläinruokapakkausmarkkinoille. Johtuen maailmanlaajuisesta eläinruoankulutuksen kasvusta, eläinruokapakkaukset ovat yritykselle mielenkiintoinen uusi markkina-alue. Onnistunut markkinoilletulo vaatii asiakastarpeiden ja -odotusten huomioimista tuotekehitys- ja markkinastrategian muodostamisessa. Tämän työn tavoitteena oli selvittää asiakkaiden odotuksia eläinruokapakkauksille, sekä mallintaa alalla vallitsevia ostoprosesseja. Asiakastarvetutkimus suunniteltiin perustuen kirjallisuuteen ja alustaviin markkina- ja asiakasanalyyseihin. Alustavat analyysit ovat tarpeellisia lähtötilanteen ja trendien selvittämiseksi. Itse tutkimus toteutettiin semi-konstruktoituna teemahaastatteluna. Haastateltavat edustivat USA:n ja Euroopan johtavia eläinruokavalmistajia ja pakkausten jatkojalostajia. Työn tuloksena saatiin yksityiskohtaista tietoa asiakkaiden odotuksista eläinruokapakkauksille, paperin ominaisuuksille ja paperitoimittajille. Lisäksi mallinnettiin ostoprosesseja paperitoimittajien, pakkausten jalostajien ja eläinruokavalmistajien välillä. Tulosten perusteella on analysoitu yrityksen mahdollisuuksia menestyä uudella markkinasegmentillä. Lisäksi työssä annettiin ehdotuksia tuotekehitys- ja markkinastrategian muodostamiseen.