Market potentialfor free-cutting steels in Europe

Työn tavoitteena oli selvittää tilannetta Euroopan automaattiteräsmarkkinoilla ja sen perusteella arvioida Imatra Steelin mahdollisuuksia kilpailla kyseessä olevilla markkinoilla. Tärkein tavoite oli kokonaismarkkinapotentiaalin arvioiminen Saksan, Ruotsin, Englannin ja Suomen markkinoilla. Lisäksi selvitettiin käytetyt automaattiteräslajit ja mitta-alue, hintataso sekä koneistukseenliittyviä teknisiä yksityiskohtia.Tavoitteena oli myös kartoittaa asenteita ja mielipiteitä mahdollisesta lyijyn käytön kieltämisestä teräksen seosaineena tulevaisuudessa. Paremman kokonaiskuvan saamiseksi analysoitiin myös kilpailutilannetta Euroopassa. Työn teoriakehyksessä tutkittiin teollisuustuotteiden markkinatutkimuksen suorittamisen erityispiirteitä, markkinapotentiaalin määrittämiseen liittyviä käsitteitä ja kilpailija-analyysin suorittamista. Empiirinen tutkimus suoritettiin pääasiassa asiantuntijoiden haastattelujen ja kyselyjen avulla. Haastateltavina oli tukkureita ja loppukäyttäjiä. Kilpailutilanteen kartoittaminen perustuu lähinnä sekundääriseen tietoon, Internet-sivuihin ja myyntikonttoreiden aikaisemmin keräämään tietoon.Automaattiterästen kokonaispotentiaaliksi Euroopassa arvioitiin miljoona tonnia ja suurin osa kaupasta käydään tutkituilla markkina-alueilla. Suurimmat volyymit sijoittuvat pienemmille mitta-alueille, Æ 12 - 50 mm. Markkinoita hallitsee muutama suuri teräksen valmistaja. Imatra Steel kohtuullisen pienenä toimittajana ei pysty kilpailemaan volyymilla ja tuotevalikoimallaan suurten teräsjättien kanssa. Imatra Steelin mahdollinen strategiavaihtoehto olisi yrittää löytää ne kapeat segmentit ja markkinaraot, joilla sen tuotteet jatietotaito tuovat asiakkaalle suurimman mahdollisen hyödyn verrattuna kilpailijoihin.

Jätteiden energiakäytön näkymät Euroopassa leijukerrospolton kannalta

Polttaminen on tehokas jätteenkäsittelymenetelmä, jossa jätteen tilavuus pienenee huomattavasti ja energiasisältö voidaan hyödyntää. Euroopan yhtenäistyneen ja tiukentuneen jätelainsäädännön takia jätteen sijoittaminen kaatopaikoille tulee vähenemään merkittävästi, jolloin jätteenkäsittelyn kapasiteettivaje voidaan korvata ensisijaisesti jätettä hyödyntävillä käsittelymenetelmillä. Tässä työssä tarkastellaan kiinteiden polttokelpoisten jätteiden hyödyntämistä polttoaineena erityisesti Suomessa yleisesti käytettävän leijukerrospolton kannalta. Työn tavoitteena on vertailla yleisimpiä jätteen energiakäytössä käytettäviä tekniikoita ja tutkia jätteen energiakäytön nykytilaa sekä tulevaisuuden mahdollisuuksia Euroopan maissa. Työ voidaan jakaa kahteen osaan: alkuosassa on esitetty kiinteän polttoaineen palamisen teoriaa sekä erilaisten kiinteiden polttoaineiden ominaisuuksia. Lisäksi alkuosassa on perehdytty yleisimpiin jätteen energiakäytön tekniikoihin. Työn jälkimmäisessä osassa on käsitelty jätteen energiakäyttöä ohjaavia tekijöitä sekä esitetty jätehuollon nykytila Suomessa ja muutamassa muussa Euroopan maassa. Tarkoituksena on ollut antaa yleiskuva siitä, miten jätettä hyödynnetään energiantuotannossa eri puolilla Eurooppaa ja miten yhtenäistyvä lainsäädäntö vaikuttaa eri maiden jätehuoltopolitiikkaan sekä jätteen energiakäytön määriin.

Yhdyskuntajätteen käsittelyä koskevien tavoitteiden saavutettavuus Etelä-Karjalassa

Tämän diplomityön tavoitteena on arvioida Etelä-Karjalan nykyisten ja mahdollisten tulevaisuuden jätteenkäsittelymenetelmien kykyä saavuttaa Euroopan Unionin ja Suomen kansalliset yhdyskuntajätettä koskevat tavoitteet. Jätteenkäsittelyvaihtoeh-doissa on erityisesti otettu huomioon sivutuoteasetuksen vaikutukset. Tutkimuksessa määritetään Etelä-Karjalassa muodostuvat biohajoavan ja muun yhdyskuntajätteen kertymät ja niiden nykyinen käsittelyn jakauma. Etelä-Karjalassa syntyi vuonna 2003 noin 56 000 tonnia yhdyskuntajätettä, josta 43 000 tonnia oli biohajoavaa. Biohajoavasta jätteestä 29 % sijoitettiin kaatopaikalle, 29 % kierrätettiin, 30 % ohjautui biologiseen hyödyntämiseen ja 12 % käytettiin energiana. Kokonaisyhdyskuntajätekertymästä 61 % hyödynnettiin. Kaatopaikkadirektiivissä on asetettu tavoitteet biohajoavan yhdyskuntajätteen kaatopaikkasijoittamisen vähentämiselle. Vuonna 2009 kaatopaikalle saa sijoittaa 50 % ja vuonna 2016 enää 35 % vuonna 1995 muodostuneesta biohajoavasta yhdyskuntajätekertymästä. Jätemäärien kasvu huomioon ottaen sekä nykyisellä jätehuoltojärjestelmällä että mahdollisilla tulevaisuuden käsittelymenetelmillä Etelä-Karjalassa saavutetaan tai jopa ylitetään kaatopaikkadirektiivissä asetetut tavoitteet.

Tietoturvan tila pohjoiskarjalaisissa yrityksissä

Tietoturva on yksi yrityksen tärkeimpiä turvallisuuteen liittyviä asioita. Tietoturva voidaan jakaa kahdeksaan eri osa-alueeseen: hallinnolliseen turvallisuuteen, henkilöstöturvallisuuteen, tietoaineistoturvallisuuteen, käyttöturvallisuuteen, fyysiseen turvallisuuteen, laitteistoturvallisuuteen, ohjelmistoturvallisuuteen ja tietoliikenneturvallisuuteen. Yrityksen tulisi huomioida jokainen osa-alue, jotta sen tietoturva olisi mahdollisimman hyvä. Jos jokin osa-alue on jätetty vähemmälle huomiolle, se heijastuu heti yrityksen kokonaisturvallisuuteen. Tämä työ selvittää, mitä asioita yrityksen tulisi ottaa huomioon, jotta sen tietoturva olisi kunnossa. Työn tarkoituksena on kartoittaa, millaista osaamista työelämä kaipaa tietoturvan varalle Pohjois-Karjalan alueella. Työ keskittyy yritysten tietoturva-asioihin johdon ja organisoinnin näkökulmasta. Tutkimusosuudessa esitellään selvitys, millainen on tietoturvan tila pohjoiskarjalaisissa yrityksissä. Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena kyselytutkimuksena. Tutkimukseen vastasi 32 yritystä Pohjois-Karjalan alueelta. Tutkimus osoittaa, että yritykset ovat huomioineet parhaiten ohjelmistoturvallisuuden ja laitteistoturvallisuuden, mutta parannusta kaipaisivat etenkin hallinnollinen turvallisuus ja henkilöstöturvallisuus. Yritysten tietoturva on tasoltaan yhtä hyvä kuin on sen heikoin lenkki. Tästä syystä voidaan sanoa, että yritysten tieto-turvan tila ei ole Pohjois-Karjalassa kovinkaan hyvä.

Oppilaitoksen asiakaslähtöinen laatu

Tutkielman tavoitteena oli selvittää aikuisoppilaitoksen palvelun laatu opiskelijoiden keskuudessa. Tutkielma jakaantuu teoreettiseen sekä empiiriseen osuuteen ja on luonteeltaan nomoteettista tutkimusta. Tutkielman teoreettisessa osuudessa lähestytään tutkimusongelmaa kuvaamalla palvelun laadun käsitettä yleisesti sekä erikseen koulutuspalveluiden ja ammatillisen aikuiskoulutuksen palvelun laadun erityispiirteitä. Palvelun laadun muodostumista käsitellään eri laatumallien avulla. Palvelun laadun kehittämistä lähestytään julkisen sektorin ja koulutuksen laadun kehittymisen näkökulmasta. Tarkastelun kohteena ovat myös käsitteet asiakaslähtöisyys ja asiakkuus sekä laatu koulutuksen kontekstissa. Koulutuspalvelujen laadun kehittämisen lähtökohtana on johtaminen. Tutkielmassa tarkastellaan laatujohtamista ja osaamisen johtamista sekä niiden käytännön sovelluksia, erityisesti koulutuspalveluiden laadun kehittämisen näkökulmasta. Empiirisessä osuudessa selvitetään Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen Tietohallinto –ja yritystoiminnan toimialan opiskelijoiden käsitystä oppilaitoksen palvelun laadusta. Kyselylomake laadittiin Parasuramanin, Zeithamlin ja Berryn kymmenkohtaisen palvelun laatu-ulottuvuusluokittelun pohjalta. Tutkimusaineisto tallennettiin ja käsiteltiin SPSS For Windows –ohjelmalla. Analyysimenetelminä käytettiin yksiulotteisia jakaumia ja keskiarvoja. Tutkimustulosten perusteella oppilaitoksen palvelun laadun vahvuuksia ovat fyysinen opetusympäristö, turvallisuus ja oppilaitoksen hyvä sijainti. Eniten kehittämistä edellyttäviä alueita ovat empatia, henkilökunnan tavoitettavuus ja viestintä Tutkimustulokset antavat hyvän lähtökohdan toimenpide-ehdotuksille ja laadun edelleen kehittämiselle.

Autoteollisuus Itä-Euroopassa

Työssä tarkastellaan Itä-Euroopan autoteollisuutta ja pyritään selvittämään, miksi autoteollisuus on siirtänyt valmistustaan Itä-Eurooppaan. Lisäksi arvioidaan, miten autoteollisuus on onnistunut investoinneissaan ja pohditaan, miten autoteollisuuden investoinnit ovat vaikuttaneet sekä kohdemaihin että autoyhtiöihin. Työ on rajattu käsittelemään pääasiallisesti henkilöautojen valmistusta Unkarissa, Puolassa, Romaniassa, Slovakiassa ja Tshekissä. Autoteollisuuden siirtyminen Itä-Eurooppaan tapahtui kahdessa aallossa. Ensimmäiset yritykset perustivat tehtaan epävakaaseen liiketoimintaympäristöön jo heti kommunismin romahdettua. Tällöin houkuttimena oli erityisesti edullinen työvoima. Toisessa aallossa saapuivat aasialaiset autotehtaat 2000-luvulla. Nykyisin autoyhtiöt perustelevat sijoituksiaan alueen kasvavalla kysynnällä. Kuitenkin nyt vaikuttaa siltä, että suuntaus olisi muuttumassa ja uudet tehdasinvestoinnit kohdistuisivat Aasian kasvaville markkinoille.

Time-varying Risk Premiums and Conditional Market Risk: Empirical Evidence from European Stock Markets

This study investigates the relationship between the time-varying risk premiums and conditional market risk in the stock markets of the ten member countries of Economy and Monetary Union. Second, it examines whether the conditional second moments change over time and are there asymmetric effects in the conditional covariance matrix. Third, it analyzes the possible effects of the chosen testing framework. Empirical analysis is conducted using asymmetric univariate and multivariate GARCH-in-mean models and assuming three different degrees of market integration. For a daily sample period from 1999 to 2007, the study shows that the time-varying market risk alone is not enough to explain the dynamics of risk premiums and indications are found that the market risk is detected only when its price is allowed to change over time. Also asymmetric effects in the conditional covariance matrix, which is found to be time-varying, are clearly present and should be recognized in empirical asset pricing analyses.

Airas-kokoelma

Professori Pentti Airaksen vuonna 1995 Turun suomalaiselle yliopistoseuralle lahjoittama kirjakokoelma on sijoitettu Turun yliopiston poliittisen historian laitokselle. Kokoelma käsittää noin 1400 nidettä lähinnä turvallisuus- ja aatepoliittista kirjallisuutta. Kokoelma on käytettävissä erikoisluvalla laitoksen tiloissa ja kokonaisuudessaan haettavissa Volter-tietokannasta.

Conversioni al cattolicesimo a Roma tra Sei e Settecento. La presenza degli scandinavi nell’Ospizio dei Convertendi.

In my PhD dissertation, I have examined a group of people of Scandinavian origin received by Ospizio dei Convertendi. This group has been hitherto largely unknown to historical research. The Ospizio was an institute founded by the Oratorian Congregation in Rome in 1673 to provide religious instruction and material aid to both recent and aspirant converts to Roman Catholicism. My research traces the profile of converts and a typology of motives, examining different factors which influenced the conversion process. I show that the key factors were often of a social rather than a religious nature. Moreover, I have analyzed the hospice in the context of Counter-Reformation charity as well. In terms of numbers, the Scandinavians formed a somewhat marginal yet not insignificant group within the Roman hospice. Out of a total of 2203 guests received between 1673 and 1706, 4.6 % were Scandinavians: 74 Swedes (including Finland and Livonia) and 27 Danes (including Norway). They came from a rigorously Protestant region which reacted to Catholicism with severe legislative measures. Converts to Catholicism risked confiscation of their goods, expulsion or even capital punishment. Since both Sweden and Denmark were practically impenetrable to Catholicism at the time and clandestine missionary attempts often failed before they had even properly started, the Roman Catholic Church shifted its interest towards Northerners arriving in Rome, a preferred destination for young noblemen, artists and migrant craftsmen. The material related to Ospizio dei Convertendi, conserved in the Vatican archives, is a scarcely known yet unusually rich source, not only for the religious history of our continent, but also for social history and the study of migration in early modern Europe. It contains a wealth of information about members of the subordinate classes, of their travels and lives in Europe. The profile delineated in these documents is of individuals who had a wide range of different professions and different aspirations. These documents encompass a vast social spectrum that was highly mobile on a continent which by that time had become pluriconfessional. Therefore, these migrants faced the complex religious reality in their everyday life. The principal corpus of my research consists of two types of manuscript sources created for administrative and in a way also for apologetic purposes of the Roman Catholic Church. My starting point is the Primo registro generale of Ospizio dei Convertendi. This is a volume in which the following information about each guest was registered: name, nationality, city of origin, age, sex, profession, confession professed before converting, date of arrival, departure, abjuration and baptism. Typically, the convert was male, originating from Stockholm or Copenhagen, from 21 to 30 years of age. The biggest occupational groups in descending order were soldiers, noblemen, craftsmen and sailors. Thus the data reflects a multiform reality of interurban and long distance migration, ideals regarding the education of young noblemen and gentry as well as the need of European armies to hire foreign mercenaries in their various campaigns. Against this background the almost total absence of women is hardly surprising: there is only one woman in the material I have studied. The second main source, Nota degl’ospiti ricevuti e spese fatte per essi, sheds more light on the choices of the converts, their motivations and their lives outside Scandinavia before reaching Rome. This narrative material permits an analysis which completes but also goes far beyond the columns of the Institute’s general register. This material consists of reports written by Catholic priests based on an interview conducted upon each guest’s arrival. The material frequently includes information on what the converts would do following their departure from the Institute as well. These sources have a specific narrative form and contain short biographies, list reasons for converting and information about the journey from the North to the Mediterranean - a journey which in many cases took several years. Moreover, they show that certain unorthodox practices such as calling on the saints and pleading for help from them were not uncommon in the Protestant popular religion. The recording of information on conversions from Protestantism to Catholicism reflects both religious and social interest on the part of the receiving institute. The information obtained was used for the purposes of religious teaching, for finding adequate ways of inserting the convert into Italian society so that he could earn a living, and to find effective methods to convert others with a similar cultural and geographical background. The stories recorded were based on interviews with the newly-arrived, information obtained from a travel companion or fellow countrymen, or from written documents the aspirant converts carried with them. These sources illustrate, although sometimes in rather simplified ways, the circumstances and motivations which were relevant to the choice of changing one’s confession. In addition, I have examined petitions addressed to the hospice and other Roman authorities in order to get financial aid. These petitions were written by Italian scrittori, and they contain certain conventions and topoi of presenting the conversion with the purpose of improving the chances of obtaining financial aid. It is through these filters, which may seem initially almost invisible, that the remote voice of the converts reaches us. The results of the analysis are particularly interesting because they disagree with some of the principal conclusions of previous work on the subject. First, earlier research has focused almost exclusively on the conversions of noblemen, and has argued, second, that the Queen Christina of Sweden was the driving force behind their change of confession. The sources examined for this dissertation present a profile of long-distance migrants, many of them members of the subordinate classes, who were looking for ways to make their living in Europe. These people had in many cases left their country of origin several years earlier and not for religious reasons, so, crucially, we are not dealing with confessional migration in these cases. Rather, conversion was a complex process, intricately tied up with strategies of survival, integration and upward social mobility. At the same time, while these components are significant on their own right, they do not necessarily point to the absence of motivations of a more clearly religious nature.

Satamayhteisön informaatiokeskus tiedonvälityksen tehostajana

Merikuljetukset ovat ylivoimaisesti tärkein kuljetusmuoto sekä maailman että Suomen tavaraliikenteessä. Tämä tekee satamista tärkeän osan globaaleja toimitusketjuja. Satamien tehtävänä on toimia solmukohtina erilaisille tavaratoimituksille ja kuljetusmuodoille. Maailmankaupan kasvun ja siitä seuranneen tavaraliikenteen lisääntymisen myötä satamat voivat muodostua pullonkauloiksi tavaratoimituksille. Tavaratoimitusten läpivienti satamien kautta edellyttää lukuisia toimijoita ja työvaiheita. Satamissa toimitusketjujen hallinnan merkitys korostuu toimijoiden ja prosessien heterogeenisyydestä johtuen. Erityisesti informaatiovirtojen hallinta on haasteellista monitahoisessa satamatoimintaympäristössä. Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen (MKK) Kotkan yksikön (Merenkulun logistiikan tutkimus) Mobiilisatama-hankkeessa etsitään keinoja satamasidonnaisen meri- ja maaliikenteen hallinnan tehostamiseksi satamasidonnaista tiedonvaihtoa ja siihen osana kuuluvia tietojärjestelmiä kehittämällä. Tämä tutkimusraportti on Mobiilisatama-hankkeen ensimmäinen väliraportti. Raportissa esitetään kuvaus tyypillisestä satamasidonnaisesta tavaratoimitusprosessista erityisesti tiedonvälityksen näkökulmasta sekä kuvataan prosessiin liittyviä keskeisiä pullonkauloja ja ongelmakohtia. Raportissa on kootusti esitelty myös keskeiset Suomen satamatoimintaympäristössä nykyisin käytössä olevat informaatiojärjestelmät. Osana tutkimusta tehtiin kartoitus maailmanlaajuisesti satamien käytössä olevista Port Community System (PCS) - järjestelmistä eli satamayhteisön informaatiokeskusratkaisuista. Kartoituksella pyrittiin saamaan tietoa PCS-järjestelmien maailmanlaajuisesta määrästä, maantieteellisestä sijoittumisesta, palveluista, teknisistä toteutuksista, hyödyistä ja parhaista käytännöistä. Empiirisenä osiona raportissa kuvataan haastattelututkimuksessa esiin nousseita suomalaiseen satamasidonnaiseen tiedonvälitykseen liittyviä kehittämisideoita ja haasteita. Kirjallisuus- ja haastattelututkimuksen pohjalta raportissa analysoidaan satamayhteisön informaatiokeskuksen soveltuvuutta Suomen satamatoimintaympäristöön sekä pohditaan Suomeen soveltuvan informaatiokeskuksen sisältöä ja palveluja. Tutkimuksen tulosten perusteella satamasidonnaisessa tiedonvaihdossa on löydettävissä pullonkauloja, jotka paitsi hidastavat tavaratoimitusten käsittelyä myös kuluttavat turhia resursseja. Pullonkauloja aiheuttavat muun muassa hitaiden viestintätekniikoiden ja -tapojen käyttäminen, asiakirjojen/viestien suuri lukumäärä ja kirjavuus sekä eri toimijoiden toimintatapojen ja tietojärjestelmien yhteensopimattomuus. Satamasidonnaisten toimitusketjujen tiedonvälityksen tehostamiseksi useisiin maailmalla oleviin satamiin on perustettu kokonaisvaltaisia satamayhteisön informaatiokeskuksia (eng. Port Community System tai Port Community Information System, PCS), jotka yhdistävät satamasidonnaiset toimijat toisiinsa mahdollistaen tehokkaan tiedonvälityksen eri toimijoiden kesken (Single Window -ratkaisu). Informaatiokeskuksia on perustettu käytännössä jokaiseen globaalin kaupankäynnin piirissä olevaan maanosaan. PCS-järjestelmät näyttävät keskittyvän suuriin satamiin ja varsinkin paljon kontteja käsitteleviin satamiin (≥1 milj. TEU:ta vuodessa). Informaatiokeskuksia on perustettu erityisen paljon Länsi- Euroopassa sekä Aasian etelä-, itä- ja kaakkoisosissa sijaitseviin satamiin, joihin myös suuret konttisatamat ovat keskittyneet. Itämeren alueella PCS-järjestelmiksi luokiteltavia sataman tietojärjestelmiä vaikuttaisi olevan käytössä melko vähäisesti eikä järjestelmähankkeitakaan näyttäisi olevan juuri suunnitteilla. Kartoituksen perusteella ensimmäiset maailmalla olevat informaatiokeskukset on perustettu jo noin 30 vuotta sitten, mistä johtuen eri satamissa käytössä olevat PCS-ratkaisut eroavat toisistaan sekä tekniseltä toteutukseltaan että palvelusisällöltään. Informaatiokeskusten taustalla vaikuttavat myös kansalliset hallintokulttuurit, lait ja asetukset sekä kaupankäyntitavat, jotka ovat osaltaan vaikuttamassa eri informaatiokeskusten toimintamalliin. Suomen satamatoimintaympäristössä on viimeisten parinkymmenen vuoden sisällä otettu käyttöön lukuisia merenkulkua ja satamatoimintoja helpottavia ja tehostavia tietojärjestelmiä. Monet näistä järjestelmistä ovat merenkulkuun liittyviä viranomaisjärjestelmiä, joiden tarkoituksena on muun muassa mahdollistaa turvalliset tavarakuljetukset Itämerellä alusten ja tavaralastien seurannan avulla. Tämän lisäksi yrityksillä ja muilla satamasidonnaisilla toimijoilla on käytössä kaupallisia toiminnanohjausjärjestelmiä ja muita informaatioratkaisuja. Suomen satamayhteisössä käytössä olevista kehittyneistä informaatiojärjestelmistä huolimatta informaatiopalvelut ovat asiakkaan näkökulmasta varsin pirstoutuneet. Suomesta puuttuu G2G-, B2G- ja B2B-palvelut sekä maaliikennepuolen palvelut yhteen kokoava yhden luukun periaatteella toimiva satamayhteisön informaatiokeskusratkaisu (Port Community System, PCS). Tutkimuksessa on hahmoteltu Suomeen mahdollisesti tulevaisuudessa toteutettavissa olevalle PCS-ratkaisulle asetettavia vaatimuksia ja järjestelmän palvelusisältöä. Suomeen visioidun satamayhteisön informaatiokeskusratkaisun tulisi olla olemassa olevia satamasidonnaisia tietojärjestelmiä ja niistä saatavia tietoja hyödyntävä järjestelmä. PCS-ratkaisun tulisi myös tukea olemassa olevia yrityskohtaisia informaatioratkaisuja. Tämän lisäksi tulevaisuuden järjestelmäratkaisun tulisi kyetä tuottamaan satamayhteisöä palvelevia lisäarvopalveluja, joita nykyiset järjestelmät eivät tuota ollenkaan tai ne ovat nykyisellään hajanaisesti löydettävissä. Mobiilisatama-hankkeen osapuolia ovat Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen Kotkan yksikön ohella Kymenlaakson ammattikorkeakoulun Kymi Technology T&K -osaamiskeskittymä sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston Kouvolan yksikkö. Rahoittajina hankkeessa toimivat Euroopan aluekehitysrahasto ja Tekes sekä yrityksistä Cursor Oy, Kotkan Satama Oy, KYMP Oy, SE Mäkinen Oy, Steveco Oy, Suomen 3C Oy, Oy TransPeltola Ltd ja VR-Yhtymä Oy.

Parents as Pain Killers in the Pain Management of Preterm Infants

Vanhemmat keskoslasten kivun lievittäjinä Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää uusi kivunlievitysmenetelmä, Vanhempien käsikapalo, keskoslasten kivunhoitoon vastasyntyneiden teho-osastolla. Vanhempien käsikapalon tehokkuutta verrattiin kahdessa satunnaistetussa kontrolloidussa crossover-tutkimusasetelmassa ei-lääkkeelliseen näyttöön perustuvaan hoitoon (P.O. glukoosiliuos), lääkkeelliseen menetelmään (I.V. oksikodoni) ja lumeeseen (P.O. vesi) tai kontrolli hoitoon kantapääpiston ja hengitysteiden imemisen aikana. Lisäksi mitattiin kivunhoidon lyhytaikaisia sivuvaikutuksia (hapetuksen- ja pulssinlasku) ja pidempiaikaisia vaikutuksia uneen. Tutkittujen lasten ikä oli 28 raskausviikkoa (n = 20) ja 28 1/7 (n = 20). Toimenpidekipua arvioitiin Premature Infant Pain Profile (PIPP) -kipumittarilla. Interventioiden jälkeen unen rakenne analysoitiin 13 tunnin polysomnografia-rekisteröinneistä. Viimeisessä vaiheessa haastateltiin äitejä (n = 23), jotka olivat käyttäneet vanhempien käsikapaloa 2–4 viikkoa vastasyntyneiden teho-osastolla, strukturoidulla the Clinical Interview for Parents of High-Risk Infants -haastattelulla, johon oli lisätty kysymyksiä lapsen kivunhoidosta. Kantapääpiston aikana PIPP–pisteet olivat merkitsevästi matalampia P.O. glukoosiliuoksella (ka 4,85 ± 1,73, p ≤ 0,001) ja vanhempien käsikapalolla (ka 5,20 ± 1,70, p = 0,004) verrattuna lumeeseen (ka 7,05 ± 2,16). Hengitysteiden imemisen yhteydessä PIPP–pisteet olivat matalampia P.O. glukoosiliuoksella (ka 11,05 ± 2,31, p = 0,014) ja vanhempien käsikapalolla (ka 11,25 ± 2,47, p = 0,034) verrattuna lumeeseen (ka 12,40 ± 2,06). Oksikodonin teho oli verrattavissa lumeeseen kummankin toimenpiteen aikana. P.O. glukoosiliuoksen (21,3 %) ja lumeen (12,5 %) annosteluun liittyi merkittävästi enemmän lyhytaikaisia sivuvaikutuksia verrattuna oksikodoniin (5 %) tai vanhempien käsikapaloon (5 %). Oksikodoni muutti keskoslasten unen rakennetta vähentämällä merkittävästi aktiivisen unen määrää verrattuna muihin hoitoihin. Vanhemmat suhtautuivat positiivisesti käsikapalon käyttöön. Äitien osallistuminen kivunhoitoon voitiin jaotella kolmeen eri tyylin, jotka selittyivät äidin kiintymyksen tunteilla ja lapsen tehohoitoon liittyvällä stressillä. Vanhempien käsikapalo on suositeltavampi lyhyen toimenpidekivun lievittäjä kuin P.O. glukoosiliuos tai I.V. oksikodoni, kun tehokkuus, turvallisuus ja perhe otetaan huomioon.

Nieuwe ['t] en vergroote zee-boeck

Hollantilaisen kartanpiirtäjän Theunis (Anthonie) Jacobszin suurikokoinen merikartasto, joka sisältää 68 käsinväritettyä karttaa Pohjanmeren ja Itämeren rannikoilta. Jacobsz kuului kartanpiirtäjäsukuun, ja käytti muista erottuakseen myös lisänimeä "Lootsman". Kyseisen kartaston tästä painoksesta ei tunneta muita kappaleita. A. E. Nordenskiöld oli ostanut kartaston kokoelmaansa Amsterdamista vuonna 1892. Samaan niteeseen on sidottu toinenkin kartasto, Joannes Janssoniuksen DE LICHTENDE COLOMNE OFTE ZEE-SPIEGEL vuodelta 1653, joka kuvaa läntisen Euroopan rannikkoa ja satamia Kanariansaarille asti.

Liiketoimintamahdollisuudet sähköisessä liikkumisessa

Tässä työssä tarkastellaan pk-yrityksen kohtaamaa monimutkaista ja alati muuttuvaa toimintaympäristöä. Ympäristöään tarkkailemalla yritys pystyy varautumaan ja vastaamaan muutoksiin nopeasti ja toimintakykyään heikentämättä. Työssä käydään läpi tapoja, joilla toimintaympäristöä ja tulevaisuudessa mahdollisti tapahtuvia muutoksia tarkkaillaan sekä miten yritys voi strategiallaan vaikuttaa omaan ketteryyteensä. Työssä tutustutaan myös sähköisen liikkumisen toimialaan ja siinä odotettavissa oleviin muutoksiin. Liikkumisen sähköistymiseen on useita syitä. Sähköenergiaa voidaan tuottaa kulloinkin parhaasta käytettävissä olevasta vaihtoehdosta, eikä liikenteen energian käyttö ole enää vain öljystä riippuvainen. Sähköajoneuvoja käytettäessä energian kulutus myös pienenee, sillä energiaketjun kokonaishyötysuhde paranee sähkömoottoreiden paremman hyötysuhteen ansiosta. Lisäksi sähköajoneuvot eivät tuota käytössä lainkaan paikallisia ilmapäästöjä ja niissä on polttomoottoreita huomattavasti alhaisempi melutaso. Palvelusektorilla on entistä merkittävämpi rooli yhteiskunnassa, sillä jopa kaksi kolmasosaa Euroopan työpaikoista ja bruttokansantuotteesta tulee erilaisista palveluista. Palvelut ovat enenevästi muodostumassa tuottavuuden ja kasvun tekijäksi, lisäksi se on ainoa osa-alue Euroopan taloudessa, jolla on onnistuttu luomaan uusia työpaikkoja kahden viime vuosikymmenen aikana. Elmotion Oy onkin tarttumassa vapaa-ajalla tapahtuvaan palveluliiketoimintaan. Työssä tutustutaan muutamiin vaihtoehtoihin, joissa yritys voi tuottaa mielenkiintoista ja hauskaa tekemistä ympäristömyönteisellä teknologialla.

Harvinaisten metallien talteenotto epäorgaanisista jätevirroista

Taloudellisesti tärkeiden metallien varannot ja tuotanto eivät ole jakautuneet tasaisesti. Maantieteelliset alueet, joilla ei ole omia varantoja ovat riippuvaisia muualta tuoduista raaka-aineista. Euroopan komissio ja USA:n energiaministeriö ovat luokitelleet tietyt metallit kriittisiksi niiden taloudellisen merkittävyyden ja saatavuuteen liittyvien epävarmuustekijöiden johdosta. Tällaisten metallien saatavuutta voitaisiin mahdollisesti parantaa lisäämällä niiden talteenottoa jätteistä. Tutkimuksessa kartoitettiin Euroopan komission kriittiseksi luokittelemien metallien pitoisuuksia eräissä jätevirroissa. Kartoitetut jätteet olivat teollisissa poltto-prosesseissa syntyneitä polttojätteitä, prosessiteollisuuden jätesakkoja ja sähkö- ja elektroniikkajätteitä. Kartoituksen perusteella valittiin lupaavimmat jätteet ja suoritettiin niille talteenottokokeita. Talteenottokokeita suoritettiin kolmelle jätteelle. Yhdestä jätesakasta liuotettiin indiumia rikki- ja suolahapoilla. Kahden eri polttojätteen seoksesta liuotettiin galliumia rikkihapolla. Käytettyjen loisteputkien käsittelyprosessista peräisin olleesta sakasta liuotettiin maametalleja rikki- ja suolahapoilla sekä rikki- ja typpihapon seoksella. Indium liukeni heikosti (korkeintaan 25 %) huoneenlämmössä rikkihapolla. Suolahapolla se liukeni paremmin (68 %). Polttojätteen liuotuskokeissa galliumin talteenottoasteen todettiin riippuvan käytetyn liuottimen määrästä. Loisteputkijätesakasta liukeni yttriumia ja europiumia kaikilla käytetyillä happoliuoksilla noin 70–100 %. Käytetyillä happokonsentraatioilla ei havaittu suuria eroja yttriumin ja europiumin liukoisuuksissa. Näitä metalleja voitaisiin mahdollisesti ottaa talteen tämän tyyppisestä sakasta liuottamalla ne happoliuoksella ja saostamalla oksalaattina. Tarvittaessa liuokset voitaisiin puhdistaa tai metallit erottaa toisistaan neste–nesteuutolla, joka on tärkein maametallien tuotantoon käytetty hydrometallurginen menetelmä.