235 resultados para talouden laskusuhdanne
Resumo:
Ilmastonmuutos, ympäristön saastuminen sekä luonnonvarojen ehtyminen lukeutuvat voimakkaimpiin taustalla vaikuttaviin tekijöihin, joiden vuoksi ympäristönäkökohdat ovat nousseet yhä voimakkaammin esille julkisissa hankinnoissa. Julkisten hankintojen tekijät ovat velvoitettuja huomioimaan talouden ohella myös ympäristönäkökohdat. Suuren ostovolyyminsa vuoksi julkinen sektori voi toimia suunnannäyttäjänä ympäristöä säästävien hankintojen toteuttajana. Tämä Pro gradu –tutkielma kartoittaa ekologisten hankintojen merkitystä suomalaisissa kunnissa vuonna 2016. Tavoitteena on selvittää mitä julkisten hankintojen ekologisuus kunnille merkitsee, miten ekologisuus näkyy hankintaprosessissa sekä mitkä tekijät ovat ekologisten hankintojen esteenä ja mitkä tekijät puolestaan kannustavat kuntia tekemään ekologisia hankintoja. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että kunnat suhtautuvat ekologisuuteen hankinnoissa varsin positiivisesti ja ennen kaikkea ympäristönäkökohdat koetaan tärkeänä osana hankintoja. Ympäristönäkökohtien huomioiminen hankintaprosessissa koetaan kuitenkin melko vaikeaksi. Erityisesti tiedon puute, hinta ja taloudelliset resurssit vaikeuttavat ekologisten hankintojen toteutusta. Positiivisesti ympäristönäkökohtien huomioimiseen hankinnoissa puolestaan vaikuttavat henkilöstön osaaminen, taloudellisuus ja lainsäädäntö.
Resumo:
Tämän kandidaatintyön tavoitteena on analysoida Saksan graniittimarkkinoiden houkuttelevuutta suomalaisen yrityksen näkökulmasta. Ylamaa Group Oy on rakennus-, ympäristö- ja sisustuskiveä tuottava yritys, joka on jo toimittanut Saksan alueelle tuotteitaan, mutta toiminta on ollut siellä vielä varsin vähäistä. Saksaa markkina-alueena analysoidaan PESTEn, sekä talouden ja maan raken-nusalan tulevaisuudennäkymien avulla, kilpailuasetelmaa puolestaan Porterin viidellä voimalla. Lisäksi tutkitaan asiakkaan kokemia arvoja graniitin tapauksessa ja etsitään yhteyksiä niiden, ja case-yrityksen ydinosaamisten välillä. Näin osoitetaan, miten yritys voi luoda itselleen kilpailuetua. Työn tuloksena käy ilmi, että Saksan markkinoille kannattaa laajentua. Kuitenkin kilpailu Saksassa on kovaa Euroopan yhtenäisen talousalueen vuoksi. Ylamaa Groupin tuleekin ottaa tuotannossaan ja markkinoinnissaan huomioon erinäisiä seikkoja Saksan markkinoilla pärjätäkseen, kuten hinta-laatusuhteen ja ympäris-töystävällisyyden korostamista.
Resumo:
Tutkimuksessa tarkastellaan talouden taantuman vaikutuksia asuntomarkkinoihin ja kiinteistönvälitysliikkeiden tuloksiin.
Resumo:
Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena on tutkia Suomessa toimivien kiinteistösijoitusyritysten menestymistä aikavälillä 2007–2014. Tutkimuksen keskiössä ovat erityisesti toimialan suurimpien yritysten suoriutuminen suhteessa pienempiin yrityksiin. Yritysten menestymistä arvioidaan valittujen tunnuslukujen avulla. Tutkimus ajoittuu finanssikriisin, eurokriisin ja taantuman aikaan, jolloin taloudessa tapahtui merkittäviä muutoksia. Kiinteistömarkkinoiden voidaan ajatella olevan paikallisia, jolloin maailmantalouden muutokset eivät ole välttämättä paikallisesti näyttäytyneet yhtä suurina. Tutkielman teoriaosuus esittelee tunnuslukuanalyysimenetelmää sekä valitut neljä tunnuslukua: voittoprosentin, oman pääoman tuottoprosentin, omavaraisuusasteen ja current ration. Lisäksi teoriaosuudessa esitellään mittakaavaedun käsite ja luodaan pohjaa, mittakaavaetujen aiempien tutkimusten perusteella, tutkimuskysymyksen tarkasteluun. Tutkimuksen aineisto kerättiin Amadeus-tietokannasta, tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena SAS-ohjelmistolla käyttäen Mann-Whitney U-testi -menetelmää ja 5 prosentin merkitsevyystasoa. Valitut yritykset jaettiin liikevaihdon perusteella suuriin ja pieniin yrityksiin (rajana 10 miljoonaa euroa), joita vuosittain verrattiin tunnusluvuittain. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että toimiala ei reagoinut ajanjaksolla voimakkaasti maailmantalouden muutoksiin. Voittoprosentit sekä omavaraisuusasteet olivat vuosina 2007–2014 pienillä yrityksillä tilastollisesti parempia, sekä oman pääoman tuottoprosentit parempia vuosina 2008 ja 2009. Current ration arvoissa ei ryhmien välillä havaittu tilastollisesti eroja. Voittoprosentin tulosten perusteella voidaan todeta suurilla yrityksillä mittakaavahaittojen esiintymisen mahdollisuus heikomman tuloksentekokyvyn vuoksi. Omavaraisuusasteen ja oman pääoman tuoton tulosten perusteella voidaan päätellä mittakaavaetujen esiintymisen mahdollisuus mahdollisesti vieraan pääoman saatavuudessa, kustannuksissa ja vieraan pääoman vipuvaikutuksen myötä. Tutkimustulokset osoittavat lisäksi suurten yritysten olleen pieniä yrityksiä herkempiä talouden heilahteluille.
Resumo:
Fluid handling systems account for a significant share of the global consumption of electrical energy. They also suffer from problems, which reduce their energy efficiency and increase life-cycle costs. Detecting or predicting these problems in time can make fluid handling systems more environmentally and economically sustainable to operate. In this Master’s Thesis, significant problems in fluid systems were studied and possibilities to develop variable-speed-drive-based detection methods for them was discussed. A literature review was conducted to find significant problems occurring in fluid handling systems containing pumps, fans and compressors. To find case examples for evaluating the feasibility of variable-speed-drive-based methods, queries were sent to industrial companies. As a result of this, the possibility to detect heat exchanger fouling with a variable-speed drive was analysed with data from three industrial cases. It was found that a mass flow rate estimate, which can be generated with a variable speed drive, can be used together with temperature measurements to monitor a heat exchanger’s thermal performance. Secondly, it was found that the fouling-related increase in the pressure drop of a heat exchanger can be monitored with a variable speed drive. Lastly, for systems where the flow device is speed controlled with by a pressure measurement, it was concluded that increasing rotational speed can be interpreted as progressing fouling in the heat exchanger.
Resumo:
Kandidaatintutkielman tarkoituksena on tutkia Suomen asuntomarkkinoiden kehitystä kuluttajamarkkinanäkökulmasta 2000-luvulta alkaen. Tutkimuksen päätavoitteena on selvittää ennalta valittujen tekijöiden avulla, kuinka nämä ovat vaikuttaneet asuntomarkkinoihin. Tekijöiden avulla pystytään selvittämään kysynnän ja tarjonnan vaikutukset asuntomyyntiin. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavat hintakehitys ja 4C-malli. Lisäksi tutkimuksessa on selvitetty talouden heilahteluiden vaikutuksia asuntomarkkinoihin sekä rakennuslupa-asioita ja asuntotuotantoa. Aineistot koostuvat kolmesta eri haastattelusta, joita tukevat aiheeseen liittyvät tilastot ja muu kirjallisuus. Haastatteluiden analyysissä etsitään tärkeimpiä vaikuttajia asuntomarkkinoilla. Tutkimuksessa selviää kaupungistumisen aiheuttaneen suuren muuttoliikenteen kaupunkien lähettyville, minne on alkanut muodostua pienempiä kaupunkikeskuksia. Kuluttajat haluavat asunnon sijaitsevan julkisten liikenneyhteyksien ja palveluiden läheisyydessä. Asuntokoot ovat vuoden 2000 jälkeen pienentyneet, jolloin asuntotuotantoa on jouduttu sopeuttamaan. Asuntolainan koron laskun myötä asuntomyynnin kasvu ei ole ollut toivotulla tasolla. Taloudellisten heilahtelujen myötä kuluttajiin on iskenyt epävarmuus, joka vähentää ihmisten halukkuutta ostaa asuntoja.
Resumo:
Tutkielmassa selvitetään, mitkä tekijät selittävät kansalaisten eriarvoisuuden syitä kos-kevia uskomuksia ja niiden vaihtelua maittain. Tutkielman lähtökohtana on tarkastella ja testata teoriaa, jonka mukaan yhteiskunnassa vallitsevat normatiiviset käsitykset oi-keudenmukaisuudesta ja oikeudenmukaisesta ansainnasta muotoilevat kansalaisten eriarvoisuutta koskevia käsityksiä. Teorian mukaan yksilön eriarvoisuutta koskevat kä-sitykset eivät ainoastaan muotoudu yksilön omien intressien, kokemusten tai tiedon pohjalta, vaan niiden muotoutumiseen vaikuttavat myös yhteiskunnassa vallitsevat ja jaetut käsitykset eriarvoisuudesta. Tutkielman empiirisenä aineistona käytetään International Social Survey Programmen eli ISSP:n neljännen aallon eriarvoisuus -aineistoa vuodelta 2009. Aineisto kattaa 23 teollistunutta länsimaata. Lisäksi tutkielmassa käytetään OECD:n ja Maailmanpankin tilastoaineistoja vuosilta 2008 ja 2009. Asenteita tutkitaan elämässä menestymistä kos-kevan kysymyspatteriston avulla. Eriarvoisuuden syitä koskevat uskomukset tiivistettiin tutkielmassa kolmeen eri ryhmään: individuaalisiin, sosiaalisiin ja rakenteellisiin teki-jöihin. Tavoitteena on tarkastella sitä, millä eri tekijöillä taloudellinen eriarvoisuus pe-rustellaan. Tutkielman empiirisenä analyysimenetelmänä käytetään monitasomallitusta. Tutkielman tulokset osoittavat, että individuaaliset tekijät koetaan tärkeimmäksi eriar-voisuutta selittäväksi tekijäksi kaikissa 23 maassa. Maaryhmistä ainoastaan Itä-Euroopan maat muodostavat selkeästi oman ryhmänsä kaikissa kolmessa eri muuttujassa. Tutkielmassa maiden välisiä, eriarvoisuutta koskevia uskomuseroja selittävät maiden talouden rakenteen erot, korruptio sekä vallitseva sosiaalinen ja taloudellinen eriarvoi-suus. Yksilön omat arvot ja asenteet taas heijastuvat erityisesti individuaalisia tekijöitä kuvaavassa muuttujassa. Kansalaisten uskomuksissa heijastuu selkeä dualismi: yksilöt rakentavat omat eriarvoi-suutta koskevat käsityksensä omien kokemustensa, tiedon ja ideologian pohjalta. Käsi-tykset eivät ainoastaan heijasta yhteiskunnan todellista eriarvoisuutta vaan myös ihmis-ten omia uskomuksia ja arvomaailmaa. Tulokset vahvistavat ajatusta siitä, että yhteis-kunnassa yleisesti vallitsevat käsitykset eriarvoisuudesta vaikuttavat yksilöiden usko-muksiin.
Resumo:
Statins are one of the most widely studied and evidence-based medications. Randomised controlled trials have provided convincing evidence on the benefits of statin therapy in preventing cardiovascular events. Despite proven benefits, low costs, and few adverse effects, everyday effectiveness of statins is limited, since adherence to statin therapy is poor. This thesis was conducted as four pharmacoepidemiological studies using register data on statin users in real clinical care. The main purpose of the study was to evaluate prescribing patterns and to discover the lifestyle factors predicting statin nonadherence and discontinuation. This knowledge is essential in order to help physicians to motivate the adherence of their patients to treatment. In Finland, from 1998 to 2004, the number of statin initiators nearly doubled. The discovered channelling of atorvastatin and simvastatin may have affected the treatment outcomes at the public health level. It is possible that money spent on statins in Finland in 1998‒2004 could have been used in a more cost-effective way. In 2015, the percentage of patients receiving reimbursement for statins was 12% of the total population. Thus, it is a major public health and economic challenge to improve statin effectiveness and allocate therapy correctly. Among the participants with cardiovascular comorbidities, risky alcohol use or clustering of lifestyle risks were predictors of nonadherence. In addition, the prevalence of nonadherence to statins increased after retirement among both men and women. This increase in post-retirement nonadherence was highest among those receiving statins for secondary prevention. Discontinuation of statin therapy was predicted by high patient co-payment, and in women, by risky alcohol use. Recognising the predictors of nonadherence to statins is important because nonadherence is associated with an increased risk of adverse cardiovascular outcomes and higher healthcare costs. In conclusion, optimal outcomes in medical therapy require both efficacious medications and adherence to those treatments. When prescribing statins to eligible patients, the physician’s clinical expertise in recognising patients at risk of statin discontinuation and nonadherence, as well as their ability to increase adherence, may have a great effect on public health.
Resumo:
Talouden globalisaation seurauksena yhä useammat yritykset hakevat kansainvälistä rahoitusta toiminnalleen, mistä johtuen kasvava joukko rahoittajia sijoittaa kotimaansa ulkopuolella toimiviin yrityksiin. Tällaisten sijoittajien on kyettävä luotettavasti vertailemaan eri maissa toimivia yrityksiä ja niiden taloudellista informaatiota keskenään. IFRS-standardien tarkoituksena on synnyttää kansainvälisesti vertailukelpoisia tilinpäätöksiä yrityksen kotimaasta riippumatta. Aiemmissa tutkimuksissa on esitetty, että IFRS-standardeihin siirtymisen jälkeenkin yrityksen kotimaan taloudellisen raportoinnin kulttuuri ja käytännöt näkyvät kyseisen yrityksen IFRS-tilinpäätöksissä, mikä johtaa tilinpäätösten vertailukelpoisuuden heikentymiseen. Tutkimuksissa on tunnistettu erilaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat kansallisten erityispiirteiden säilymiseen eri maiden IFRS-tilinpäätöksissä. Tutkielman tavoitteena on tutkia venäläisen IFRS-raportoinnin erityispiirteitä sekä laatia teoreettinen viitekehys venäläisen IFRS-raportoinnin erityispiirteiden muodostumisesta. Tässä tutkielmassa käytetään käsiteanalyyttista tutkimusotetta. Tarkoituksena on aikaisemman tutkimuksen pohjalta laatia IFRS-raportoinnin kansallisten erityispiirteiden muodostumisen yleinen viitekehys, jonka avulla tarkastellaan venäläistä IFRS-raportointia ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tarkastelun pohjalta laaditaan hypoteeseja, joita käytetään avauksena asiantuntijahaastattelussa. Tarkastelun ja tehdyn asiantuntijahaastattelun pohjalta esitetään lopullinen jalostunut viitekehys venäläisen IFRS-raportoinnin erityispiirteiden muodostumisesta. Tutkielman tuloksena esitetyssä viitekehyksessä tunnistetaan kahden tasoisia tekijöitä venäläisen IFRS-raportoinnin erityispiirteiden muodostumisessa: motiiveja ja mahdollisuuksia. Erityispiirteiden muodostumiseen liittyviä motiiveja löytyy esimerkiksi Venäjän talousjärjestelmästä ja verotusjärjestelmästä. Tunnistettuja motiiveja ovat valtiojohtoinen markkinatalous, laillisen toimintaympäristön epävarmuus, verotuksen ja kirjanpidon yhteys sekä konservatismi ja salailu kirjanpidon arvoina. Venäläisen IFRS-raportoinnin erityispiirteitä mahdollistavia tekijöitä ovat väärinymmärrykset standardien tulkinnoissa, eri versioiden käyttäminen IFRS-standardeista sekä IFRS-standardien mahdollistama raportoijan oman harkinnan käyttö. Viimeisenä mainittu tekijä tunnistettiin erityisen merkittävänä erityispiirteiden muodostumisessa. Sen kautta venäläisen taloudellisen raportoinnin kulttuuriin liittyvät tekijät kuten verotuksen vaikutus kirjanpitoon voi näkyä myös yritysten lopullisissa IFRS-tilinpäätöksissä.
Resumo:
Tutkielman mielenkiinnon kohteena on suhdannevaihtelu RBC-mallinnuksen näkökulmasta. Monen RBC-mallien pohjalta tehdyn tutkimuksen aineistona on käytetty yksinomaan Yhdysvalloista kerättyä aineistoa. Taloudellisen toimeliaisuuden ympäristönä se eroaa monella tapaa Suomen olosuhteista. Tutkielma pyrkii selvittämään saadaanko Suomen talouden aineistosta tehdyllä tutkimuksella samansuuntaisia tuloksia kuin etukäteen voitaisiin odottaa pääasiassa Yhdysvaltojen taloutta tarkastelemalla hankittujen oletusten perusteella. Tutkimuskysymys on johtuvatko toimialakohtaiset suhdannevaihtelut enemmän toimialan idiosynkraattisista shokeista vai koko talouteen vaikuttavista makrotason shokeista. Tutkimus suoritettiin tutkimalla toimialakohtaisten bruttokansantuotteen aikasarjojen riippuvuussuhteita mahdollisen yhteisintegroituvuuden todentamiseksi. Tutkielmassa saadut tulokset eivät tue RBC-mallien teoriasta johdettua hypoteesia toimialakohtaisista idiosynkraattisista shokeista. Tulosten perusteella vaikuttaisi, että suhdannevaihtelu johtuisi enemmänkin koko talouteen vaikuttavista aggregaattishokeista. Toisaalta tulokset saattavat johtua enemmän Suomen talouden idiosynkraattisista ominaisuuksista. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että RBC-mallien teoreettiset oletukset eivät välttämättä ole yleistettävissä samalla tavalla kaikkiin talouksiin. Eri talouksien ominaispiirteillä vaikuttaisi olevan kohtuullinen merkitys lopputuloksen kannalta. Vastaavissa tutkimuksissa eri talouksien aineistoista tehdyillä analyyseillä on saatu sekä samansuuntaisia tuloksia on että teoriaa tukevia tuloksia