Matkailua muuttuvassa ilmastossa?

Kirjallisuusarvostelu

Kokemuksia kansalaisopistojen esteettömyydestä. Kyselytutkimus vammaisille, kuuroille, erilaisille oppijoille ja pitkäaikaissairaille opiskelijoille

Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, millaisia kokemuksia vammaisilla, kuuroilla, erilaisilla oppijoilla ja pitkäaikaissairailla on kansalaisopistojen esteettömyydestä. Mielenkiinnon kohteena olivat myös ne osa-alueet, joista kansalaisopistojen esteettömyys kohderyhmän kokemuksissa rakentuu. Tutkimus toteutettiin survey-tutkimuksena. Verkkokyselyllä kerätty tutkimusaineisto koostui 160 vastauksesta, jotka analysoitiin tilastollisin menetelmin. Tutkimus kuului osana Vapaan sivistystyön esteettömyys -hankkeeseen, jonka puitteissa pyrittiin luomaan kuva esteettömyystilanteesta vapaan sivistystyön oppilaitoksissa. Kansalaisopiston esteettömyys rakentui kuudesta erilaisesta osa-alueesta, joita olivat asenteiden, tiedotuksen ja viestinnän, opetustilanteiden, opiskeluolosuhteiden, rakennusten ja ympäristön esteettömyys sekä monenlaisuuden huomioiminen (monenlaisten osallistujien huomioiminen ja tietoisuus monenlaisuudesta). Asenteiden esteettömyys koettiin muiden osa-alueiden esteettömyyttä myönteisempänä. Suurimmat puutteet esteettömyydessä koettiin osa-alueilla rakennukset ja ympäristö sekä monenlaisuuden huomioiminen. Kaikilla osa-alueilla esteettömyyden kehitys näyttäytyi myönteisenä, joskin osa-alueella rakennukset ja ympäristö kehitys oli ollut vain vähäistä. Noin puolet vastaajista, joiden kokemukset olivat vuodelta 2010 tai myöhemmin, antoi kansalaisopiston esteettömyyden kokonaisarvosanaksi melko hyvä tai erinomainen. Sitä vastoin toinen puoli vastaajista ei kokenut kansalaisopiston esteettömyyttä myönteisenä. Vastaajien antamaan esteettömyyden kokonaisarvosanaan vaikuttivat kokemukset rakennusten ja ympäristön esteettömyydestä sekä monenlaisuuden huomioimisesta. Tulosten pohjalta voitiin todeta, että vaikka esteettömyyden kehittyminen on kansalaisopistoissa ollut myönteistä, ilmenee esteettömyydessä edelleen puutteita, jotka vaikeuttavat erilaisten ihmisten yhdenvertaista osallistumista toimintaan. Esteettömyyden parantamiseksi tulisi huomiota kiinnittää ensisijaisesti rakennusten ja ympäristön esteettömyyteen sekä tietoisuuden lisäämiseen ja monenlaisuuden huomioimiseen toiminnan suunnittelu- ja strategiatyössä. Varsinaisen tutkimustehtävän ohessa tutkimusprosessi tuotti tarkennuksia myös oppimisympäristön esteettömyyden rakentumista kuvaavaan malliin.

Sotilaspoliisikoulun toiminnan käynnistäminen ja koulutuksen kehittäminen 1963-1979

Sotapoliisijoukkojen perustaminen aloitettiin talvisodan kynnyksellä ja hyvin pian huomattiin että koulutuksessa oltiin auttamatta myöhässä. Henkilöstövalinoissa pääsi tapahtumaan virheitä jotka jatkosodassa pyrittiin korjaamaan siten että sotapoliisiin sijoitettiin noin kolmannes siviilipoliisin ammattitaitoisesta henkilöstöstä. Sotien päätytyä sotapoliisitoimi lakkautettiin. Sodanjälkeisen käsityksen mukaan sotapoliisia ei tarvittaisi kun sodan aikana. Niinpä päätettiinkin että sotapoliisijoukot perustetaan vasta muiden joukkojen mukana liikekannallepanon alkaessa. Sodan päätyttyä kesti n. 20 - vuotta kunnes puolustusvoimissa aloitettiin varusmiesten rauhanajan sotilaspoliisikoulutus. Vuonna 1963 perustetiin Autopataljoonaan pääesikunnan oikeustoimiston johtovastuulla oleva sotapoliisikoulu. Koulun perustamiseen johtavia syitä olivat: vallitseva epävakaa maailmantilanne, oikeustoimiston päällikön henkilökohtainen vahva tahto, hyviksi havaitutu kokemukset ulkomailta, puolustusvoimien ylimmän johdon myötämielinen suhtautuminen koulutuksen uudistamiseen ja Suomalaisten YK joukkojen organisaatioon ilmestyneet sotapoliisijoukkueet sekä ajatus mahdollisesta poliisireservistä. Sotilaspoliisikoulun koulutuksen muodostumisessa siviilipolisiin rooli oli merkittävä. Kouluun otettiin vain tiukat vaatimukset täyttäviä vapaaehtoisia. Sotilaspoliisikoulussa koulutettiin myös kaikki kantahenkilökunnan sotilaspoliisihenkilöstö. Koulutus oli monipuolista ja laadukasta mikä takasi sen että halukkaita sotilaspoliisikursseille riitti. Koulussa opiskeli myös siviilipuolen lakiopinnot omaavia erikoisupseerikokelaita. Merkittäviä henkilöitä sotilaspoliisikoulun perustamisen kannalta olivat pääesikunnan oikeustoimiston asessori Olavi Korte ja koulun ensimmäinen johtaja yliluutnantti Tuomo Tuominen, joka kävi opissa niin Ruotsissa kuin poliisikoulussakin. Tämä tutkimus on toteutettu asiakirjatutkimuksena jota on täydennetty koulun perustamisen ja koulutuksen muodostumisen kannalta merkittävien henkilöiden haastatteluilla.

Psykologinen vaikuttaminen CAST LEAD -operaatiossa

Ei-kineettinen vaikuttaminen on nousemassa – ellei jo noussut – kineettisen vaikuttamisen ohi sodankäynnin keinovalikoimassa. Viimeaikaisten konfliktien kokemukset ovat osoittaneet, että pelkällä fyysisellä voimankäytöllä ei päästä aina haluttuun lopputulokseen. Vaikka Irakissa ja Afganistanissa teknologialtaan ja kalustoltaan ylivertaiset länsiliittouman joukot saivat sotilaallisia voittoja alivoimaisista vastustajistaan, ovat ne olleet vaikeuksissa sissisotaa käyvien pienten ryhmittymien kanssa, eivätkä alueet rauhoittuneet varsinaisten sotatoimien päätyttyä. Tällöin on aloitettava taistelu sydämistä ja mielistä – ”Hearts and Minds” – ja tässä taistelussa ei pärjätä pelkästään tankein ja pommein. Omaa sanomaa levittämällä pyritään voittamaan kansan tuki itsensä taakse ja samalla viemään kannatus taistelevilta sissijoukoilta. Ilman voittoa informaatiorintamalla ei operaatiota voi voittaa. Fyysisellä voimankäytöllä on sen tuhovoiman lisäksi myös aina psykologinen vaikutus. Pitkään kestänyt tykistökeskitys aiheuttaa kranaattikauhua ja voi lamauttaa sen kohteeksi joutuneet henkisesti. Vaikutus voi ilmentyä myös muissa, kuin varsinaisen keskityksen kohteeksi joutuneissa – tieto massiivisesta tuhosta voi murentaa taistelutahdon naapurijoukoissa ilman, että se joutuisi edes tulen alle. Omissa joukoissa tieto massiivisesta tulivoimasta tukena voi vaikuttaa taistelutahtoa nostavasti. Siten myös perinteinen, fyysinen vaikuttaminen on yhä keskeinen väline psykologisessa vaikuttamisessa. Tutkimustehtävänä on selvittää, miten eri suorituskykyjä käytettiin psykologisen vaikuttamisen välineinä Israelin ja Hamasin välisessä konfliktissa 27.12.2008 - 19.1.2009. Tutkimuskysymyksinä ovat mitä eri suorituskykyjä ja niitä tukevia toimintoja käytettiin psykologisen vaikuttamisen välineinä sekä voidaanko niillä todeta olleen mitään vaikutuksia. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa aineiston analyysia, jossa aineisto on kerätty operaation ajalta eri uutissivustoilta sekä eri laitosten ja järjestöjen tutkimusraporteista ja selvityksistä. Aineistosta on etsitty havaintoja viitekehyksen mukaisten suorituskykyjen käytöstä ja tämän jälkeen on pyritty arvioimaan, miten kyseistä suorituskykyä käytettiin psykologisen vaikuttamisen välineenä ja olisiko sillä ollut vaikutusta. Operaation aikana molemmat osapuolet käyttivät omia suorituskykyjään vaikuttaakseen eri kohdeyleisöihin. Vaikuttamisen luonne riippui kohdeyleisöstä. Oman väestön ja joukon taistelutahtoa yritettiin vahvistaa, vastustajan taistelutahtoa yritettiin murentaa ja ulkopuolisia tahoja houkuteltiin antamaan itselle tukea ja vastustamaan toista osapuolta. Eri suorituskykyjen käytön vaikutuksia on vaikea arvioida etukäteen ja niiden aiheuttamat vaikutukset voivat olla haluttuja tai ei-haluttuja, yllättäviä tai odotettuja tai täysin arvaamattomia. Pienistäkin tapahtumista voi syntyä valtava vaikutus, mikäli se tapahtuu oikeaan aikaan oikeassa paikassa – tai päinvastoin väärässä paikassa väärään aikaan. Huolellisimminkin suunnitellut psykologiset operaatiot taas saattavat kaatua mitättömiltä tuntuviin sivuseikkoihin.

Manifestations of the American Dream: A Secret History

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen, miten amerikkalainen unelma on Yhdysvaltain historian saatossa kehittynyt yhteiskunnallisen kontrollin välineeksi. Amerikkalaisen unelman yksilölliset ja kollektiiviset kokemukset ovat ristiriidassa unelman sisäisten rakenteiden kanssa, jotka kätkeytyvät sen vahvan retoriikan taakse. Täten unelmasta muodostuu ideologia ja ideologinen valtakoneisto marxilaisen yhteiskuntateoreetikon Louis Althusserin määritelmien mukaisesti. Tutkielmassani tarkastelen amerikkalaisen unelman ilmenemistä amerikkalaisessa populaarikulttuurissa. Populaarikulttuuri tavoittaa laajan yleisön, ja sen arkipäiväiset aiheet välittävät ja uusintavat amerikkalaista unelmaa tehden siitä luonnollisen ja sisäistetyn osan amerikkalaisia toiminta- ja ajattelumalleja. Populaarikirjallisuutta esimerkkinä käyttäen pyrin selvittämään, miten amerikkalainen unelma ideologisena valtakoneistona käyttää hyväksi yksilön subjektiviteetin rakenteita taatakseen oman jatkuvuutensa. Teoreettisen viitekehyksen subjektiviteetin tarkastelulle luo ranskalaisen semiotiikantutkijan Julia Kristevan psykoanalyyttinen teoria, jonka mukaan subjektiviteetti rakentuu yksilön piilotajunnan ja tietoisuuden vuorovaikutuksesta. Amerikkalainen unelma hyödyntää tätä vuorovaikutusta peilaamalla yksilön piilotajuisia pelkoja ja haluja. Kristeva käsittelee piilotajuisia haluja käyttäen apunaan ranskankielistä termiä jouissance, joka viittaa sellaiseen tiedostamattomaan haluun tai tarpeeseen, joka toimii elämän elinehtona ja selviytymisviettinä. Pelkoja Kristeva puolestaan tarkastelee abjektion käsitteen kautta. Abjekti tarkoittaa sellaista tunnistamatonta pelkoa, joka purkautuu tietoisuuteen piilotajunnan ja tietoisuuden vuorovaikutuksen ansiosta. Sekä abjekti että jouissance ilmenevät tietoisuudessa ahdistuksen kokemuksena, johon amerikkalainen unelma tarjoaa ratkaisun asettamalla abstrakteja ja konkreettisia tavoitteita, jotka yksilön tulisi saavuttaa. Amerikkalainen unelma ei kuitenkaan koskaan toteudu. Se perustuu liikkeeseen jonka keskiössä on jatkuva muutos ja kehitys.

Henkilöstökonsulttien kokemuksia vastuusta – Narratiivinen tutkimus konsulttien kokemasta vastuusta työssään henkilöstöpalveluyrityksessä

Tässä tutkimuksessa yhdistyy kaksi ajankohtaista tutkimuskohdetta: henkilöstöpalveluala sekä vastuullisuus. Tutkimuksen näkökulma on yksilölähtöinen, sillä organisaation toiminnan kannalta jokaisen yksilön työskentelyllä on merkitystä. Myös yksilöllisyys ja ainutkertaisuus on tärkeää. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on lisätä ymmärrystä ja tuottaa syvällisempää tietoa siitä, miten henkilöstökonsultit kokevat vastuun ja vastuullisuuden työssään henkilöstöpalvelualalla, mitä vastuu heille merkitsee ja millaisia tuntemuksia se heissä herättää. Henkilöstöpalveluala on ajankohtainen, sillä alan yritykset ovat kohonneet Suomessa merkittäviksi työllistäjiksi ja palveluntarjoajiksi viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Yleisimmät henkilöstöpalvelualan palvelut ovat henkilöstövuokraus ja työvoiman rekrytointi, joihin tässäkin tutkimuksessa keskitytään. Vastuullisuuskeskustelu puolestaan on jatkunut liiketaloustieteissä vilkkaana jo 1980-luvulta lähtien. Tutkimuksen lähtökohtana on narratiivinen tutkimustapa, joka soveltuu hyvin kokemustutkimukseen. Narratiivista tutkimustapaa voidaan tutkijasta riippuen soveltaa eri tavoin. Tässä tutkimuksessa narratiivisuudella eli tarinallisuudella on monta eri roolia. Se nähdään sekä tapana jäsentää tietoa ja kokemuksia mielissämme että tapana tuoda kokemukset sosiaalisesti ymmärrettäviksi. Sen lisäksi 12 haastattelun tutkimusaineisto nähdään narratiivisesti, ja analyysivaiheessa aineistosta muokataan narratiivisen tyypittelyn avulla neljä henkilöstökonsulttityyppiä: Tyypillinen Tyyne, Tunteilematon Tuomas, Ihmisläheinen Ismo ja Sooloileva Sofia. Näitä henkilöstökonsulttityyppejä tulkitaan aineistolähtöisesti, jotta olisi mahdollista tavoittaa haastateltavien kokemukset pakottamatta niitä mihinkään ennalta määriteltyyn teoreettiseen viitekehykseen. Tulkinnan apuvälineinä käytetään Kohlbergin moraalisen kehityksen teoriaa sekä Harrén moraalijärjestystä. Vastuukokemuksista nostetaan esiin ne merkitykset, jotka henkilöstökonsultit vastuuseen liittävät. Sen lisäksi vastuukokemuksia tuodaan esiin konkreettisia työtilanteita kuvaavien esimerkkien avulla. Kaikki neljä henkilöstökonsulttityyppiä pitivät omaa työskentelyään vastuullisena. Heidän käsityksensä vastuullisesta työskentelystä henkilöstöpalvelualalla kuitenkin erosivat toisistaan merkittävästi ja olivat jopa ristiriidassa keskenään. Jokaiselle yhteisiä vastuuseen liitettyjä merkityksiä olivat lainsäädännön noudattaminen, avoimuus ja rehellisyys. Sen sijaan erot henkilöstökonsulttien kokemuksissa syntyivät siitä, pitäisikö lainsäädäntöä ja henkilöstöpalvelualan normeja noudattaa orjallisesti vai ei, miten yritysasiakkaisiin ja työntekijäasiakkaisiin tulisi suhtautua, ja saako työasioihin vaikuttaa tunteet ja arvomaailma vai ainoastaan järki ja faktat. Henkilöstökonsulttityypit näkivät vastuun pääasiassa positiivisena, motivaatiota ja hehkua työhön lisäävänä. Joskus vastuu voi olla myös raskas. Vastuu jakautui henkilöstökonsulttien kokemuksissa muun muassa työroolista kumpuaviin käytännön vastuisiin sekä identiteetistä kumpuavaan moraaliseen vastuuseen.

Sateenkaariperheen ja opettajan kohtaaminen

Tutkimuksen aiheena ovat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien eli sateenkaariperheiden vanhempien kokemukset lastensa koulunkäynnistä sekä opettajaopiskelijoiden suhtautuminen sateenkaariperheisiin koulumaailmassa.

Hiljaisen matkanteon luonto. Retriitti luonnon kokemisen kontekstina

Tutkielman pääpaino on luterilaisessa hiljaisuuden retriitissä ja siellä ilmenevässä luontokokemuksessa. Tutkielman pääkysymyksenä on, eroaako luontokokemus retriitissä jotenkin muulloin koetusta luontokokemuksesta. Olen kyselylomaketutkimuksen avulla selvittänyt sitä, miten luonto retriitissä ollessa koetaan ja otetaan huomioon. Olen myös selvittänyt retriitissä kävijöiden luontosuhdetta ylipäätään vertaillakseni eri tiloissa ilmenevää luontokokemusta. Pääaineistoni muodostuu 48:sta hiljaisuuden retriitissä käyneen kyselylomakevastauksesta. Aineistoa olen lähestynyt fenomenologisesti pyrkien kuvailemaan ja tulkitsemaan aineistosta nousevia merkityssuhteita retriittikävijän suhteesta luontoon ja retriittiin. Tutkielmaan sivujuonteina on ollut selvittää retriittiohjaajien vaikutus luontokokemuksen muodostumiseen ja toisenlaisissa, ei-luterilaisissa retriiteissä ilmenevä luontokokemus vertailun luomiseksi. Retriittiohjaajilta kerätty aineisto muodostuu kahdeksasta kyselylomakevastauksesta ja jooga- ja meditaatioretriiteiltä kerätty aineisto yhdeksästä kyselylomakevastauksesta ja yhdestä haastattelumateriaalista. Aineiston tulkinnan apuna olen käyttänyt uskontotieteessä tunnettuja teorioita siirtymästä ja tilojen laadullisista eroista. Aineistosta nousseet kokemukset retriittiluonnosta puhuvat sen puolesta, että retriittiluonto on poikkeava tila suhteessa muihin luontoympäristöihin. Retriittiluonnon erityislaatuisuus tuli esiin erityisesti kolmella tavalla: sillä oli syventävä vaikutus niin hiljaisuuteen, hengellisyyteen kuin omiin ajatuksiinkin, valppaus ja aistiminen herkistyivät siellä tavallista vastaanottavaisemmiksi ja vaikka retriittiluonnossa tavallisen luontotilan tapaan toimittiin hyvinkin aktiivisesti, retriittiluonnossa koettiin pystyvän puhtaasti vain olemaan. Retriittiluonnon erityislaatuiset piirteet yhdistyivät monilta osin elvyttävyyteen ja olen tulkinnut retriittiluonnon muodostavan eräänlaisen välitilan. Välitilanomaisuus liittyy siirtymään, jonka koko retriitti terapeuttiseen kristillisyyteen laskettavana toimintana mahdollistaa. Retriittiluonto muodostaa monille retriittikävijöille sen konkreettisen reuna-alueen ja siirtymätilan, jossa he retriitin hiljaisuudessa tekevät sisäisen matkansa. Retriitin vaikutukset ja luonto ovat vuorovaikutuksessa ja retriittiluontokokemuksiin heijastuu normaaleista luontokokemuksista poikkeavia tuntemuksia ja kokemuksia. Retriittiohjaajilla on monia keinoja vaikuttaa luontokokemukseen retriitin aikana ja usein he myös eri tavoilla siihen vaikuttavatkin. Ohjaaja ottaa usein luonnon yhdeksi elementiksi retriitin hiljaisuuden ja muiden elementtien mukaan ja puuttuu näin luontokokemuksen vaikuttavuuteen.

Work-related crisis exposure : psychological trauma and PTSD in news journalists

I avhandlingen undersöktes hur journalister själva reagerar efter att ha arbetat med en plötslig krissituation, samt vilka faktorer som kan bidra till en förhöjd risk för allvarliga långsiktiga stressymptom. Temat undersöktes (1) genom att se på hur journalisters tidigare erfarenheter av krisuppdrag och traumatiska upplevelser i privatlivet var relaterade till stressymptom (posttraumatiskt stressyndrom, sekundär traumatisk stress, depression och utmattningssyndrom), och (2) genom att studera riskfaktorer i en identifierad typ av kris, de finländska skolskjutningarna 2007-08. Avhandlingens resultat baserades på enkätsvar från finländska nyhetsjournalister (N = 503) och intervjuer med personer som jobbat på plats vid skolskjutningar (N = 28). En klar majoritet av journalisterna hade inte allvarliga långsiktiga stressymptom vid tiden för undersökningen. De som varit på ett tidigare krisuppdrag där man bevittnat många obehagliga detaljer hade fler allvarliga stressymptom. En annan riskfaktor var att ha ett förflutet med fler traumatiska händelser i privatlivet. Bland de som arbetat med skolskjutningar var starka kortsiktiga reaktioner, t.ex. hjälplöshet och chock, relativt vanliga. Reaktionerna hörde ändå oftast till den normala återhämtningsprocessen, och ledde inte till en långsiktig försämring av måendet. Journalister som i hög grad identifierade sig med krisen, t.ex. personer med egna barn, hade större risk för att drabbas av allvarliga symptom på lång sikt. Detsamma gällde de som på plats upplevt journalistiska etiska dilemman, t.ex. att beordras av överordnade till uppdrag som gick emot egna principer. För att förebygga psykisk stress bland journalister är det viktigt att inom branschen sprida kunskap om stressreaktioner och utveckla rekommendationer för etisk krisjournalistik. Därmed kan journalister få bättre verktyg för att minimera risken att via sitt yrkesutövande orsaka ytterligare skada åt krisdrabbade.