Emman kirja surusta : realistisesti kuolemaa käsittelevä lastenkirja

Teimme opinnäytetyönämme realistisesti kuolemaa käsittelevän lastenkirjan. Kirjamme kohderyhmänä ovat pääasiassa 4-8-vuotiaat lapset ja sen tarkoituksena on auttaa sosiaalialan ammattilaisia, lasten vanhempia ja läheisiä käsittelemään kuolemaan liittyviä asioita yhdessä lasten kanssa. Opinnäytetyöprosessimme alkuvaiheessa keväällä 2004 surua ja kuolemaa käsittelevä lastenkirjallisuus ja niiden puutteellisuus oli näkyvästi esillä mediassa. Opinnäytetyömme taustaksi luimme aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, joka vahvisti myös mediassa todetun tarpeen realistisesti kuolemaa käsittelevistä lastenkirjoista. Kirjamme Emman kirja surusta kertoo Emman ja hänen perheensä elämästä Saara-siskon kuoleman jälkeen. Kirjan jokainen kappale on rakennettu kuoleman käsittelyn kannalta oleellisen asian ympärille. Kirjassa tuodaan esille erilaiset reagointitavat kuolemaan, kuolemaan ja suruun liittyvät tunteet, selviytymiskeinot sekä pienille lapsille tyypillinen maaginen ajattelu. Kirjan lopussa painotamme, että suru ja ikävä helpottuvat ajan myötä. Kirjan taakse olemme koonneet kysymyksiä aiheen käsittelyn tueksi. Opinnäytetyömme taustalla on sosiaalipedagoginen viitekehys, joka kokoaa yhteen käyttämämme eri teoriat. Sosiaalipedagogiikan teoriasta olemme käyttäneet voimaantumista ja vuorovaikutusta. Kirjamme käsittelemät aihealueet on nostettu esiin lapsen surua ja kuolemakäsityksiä käsittelevästä kirjallisuudesta sekä terapeuttisen lastenkirjallisuuden teoriasta. Kirjamme kuvat on tehty kuvituksen teoriaa hyödyntäen. Raportissa käsittelemme eri teorioiden lisäksi myös opinnäytetyöprosessia. Opinnäytetyötä tehdessämme jatkotutkimusaiheiksi nousivat seuraavat aiheet: työvälineet lasten surutyön tukemiseen, pääkaupunkiseudun sururyhmät ja muita vaikeita aiheita käsittelevät lastenkirjat.

"Yhdessä tää hoituu parhaiten" : kasvatuskumppanuuden toteutuminen päiväkodissa vanhempien näkökulmasta

Opinnäytetyömme liittyy Helsingin kaupungin sosiaaliviraston Varhainen vuorovaikutus ja kasvatuskumppanuus päivähoidossa (VAVU) - hankkeeseen. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää toteutuuko kasvatuskumppanuus päiväkotien arjessa vanhempien näkökulmasta ja miten. Opinnäytetyömme on kvalitatiivinen. Keräsimme aineiston haastattelemalla yhdeksää vanhempaa neljässä helsinkiläisessä päiväkodissa. Käytimme teemahaastattelua, jonka lähtökohtana oli Hilton Davisin kumppanuusmalli. Aineiston analysoinnin suoritimme teemoittelemalla. Tuloksista selvisi, että vanhemmat kokivat päivittäiset keskustelut päivähoidon henkilökunnan kanssa lapsen tuomis- ja hakutilanteissa olennaiseksi läheisen yhteistyön muodoksi. Vanhemmat eivät juuri osallistu päiväkodin toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen tai arviointiin. Päivittäisten keskustelujen lisäksi osa haastatelluista toivoi lisää erikseen järjestettyjä keskustelutilaisuuksia. Tulosten mukaan omahoitajuus on osalle vanhemmista epäselvä tai melko vähäpätöinen asia. Osa kuitenkin piti omahoitajajärjestelmää tärkeänä lapsen hyvinvoinnille päiväkodissa. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että jotkut kasvatuskumppanuuden toteutumiselle tärkeät elementit jäävät toteutumatta päiväkodin ja vanhempien välillä. Päiväkodeissa on syytä kiinnittää entistä enemmän huomiota riittävien puitteiden luomiseksi toimivalle kasvatuskumppanuudelle, mutta myös vanhemmilla on kasvatuskumppanuuden toteutumisessa oma vastuunsa. Päiväkotien ryhmäkokojen suuruus ja määräaikaisten työntekijöiden vaihtuvuus vaikuttavat kiireen lisääntymiseen ja jaksamisen heikkenemiseen, ja siten ne vaikuttavat negatiivisesti kasvatuskumppanuuden toteutumiseen.

"Tää on just mun juttu" : yhteisöllinen päivä Maunulassa

Opinnäytetyönämme toteutimme yhteisöllisen päivän Helsingissä, Maunulan alueella, yhteistyössä alueen paikallisten toimijoiden verkoston, Maunulatiimin, sekä Haavikon opetus- ja aikuskasvatuskeskuksen kehitysvammaisten nuorten kanssa. Toimimme osana Yhdessä- hanketta, joka on vuonna 2005 käynnistynyt kehittämisprojekti. Hankkeen tavoitteena on luoda inklusiivinen toimintamalli Maunulan alueelle. Tavoitteenamme on rakentaa pysyvä toiminnallinen yhteistyön muoto Haavikon opetus- ja aikuiskasvatuskeskuksen ja Maunulan muiden toimijoiden välille sekä vakiinnuttaa alueelle yhteisöllisyyttä tukeva pysyvä inklusiivinen foorumi. Lisäksi haluamme osallistaa Haavikon opiskelijat tasavertaisina toimijoina yhteisen toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tavoitteisiin pyrkiessämme käytimme luovaan toimintaan perustuvia työmenetelmiä.Toiminnallamme loimme edellytykset alueen yhteisöllisyyden kehittymiselle sekä puitteet erilaisten ihmisten kohtaamiselle. Sosiaalipedagogisista lähtökohdista tarkastellessa keskeisimpinä esiin nousivat: inkluusio, yhteisöllisyys, osallistuminen ja osallisuus, voimaantuminen sekä innostaminen. Opinnäytetyöprosessimme koostui yhteistyöstä Maunulatiimin kanssa, tapahtuman mainonnan ja tiedotuksen organisoinnista sekä oman toimintapisteen suunnittelusta ja toteutuksesta yhteistyössä Haavikon opiskelijoiden kanssa. Opinnäytetyömme huipentui toukokuussa Haavikon opiskelijoita osallistavaan viidakkoseikkailuun Leikkipuisto Maunulassa. Haavikon opiskelijat osallistuivat aktiivisina ja tasavertaisina toimijoina viidakkoseikkailun toteutukseen. Tapahtuma kokonaisuudessaan onnistui kiitettävästi luoden pohjan yhteisöllisen toiminnan järjestämiselle jatkossakin. Kehitysvammaisten nuorten esimerkillinen työskentely yhteisen toiminnan hyväksi vahvisti alueen inklusiivisemman asenneympäristön kehittymistä.

Vapaa säestys viulupedagogisena mahdollisuutena

Opinnäytetyöni tavoitteena oli selvittää, miten vapaan säestyksen opetuksen sisällöt ja työtavat soveltuvat viulunsoiton opetukseen. Työ jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäinen kartoittaa musiikkioppilaitosjärjestelmän nykytilan kipukohtia ja siihen sekä sisältä- että ulkoapäin kohdistuvia muutospaineita. Monien aiheesta kirjoittaneiden mielestä musiikkioppilaitokset eivät ole reagoineet tarpeeksi viime vuosikymmenien aikana tapahtuneeseen nopeaan yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen muutokseen. Opiskelun tavoitteellisuus on johtanut ammattimuusikoiden ylikoulutukseen ja ajankohtaisena keskustelunaiheena onkin löytää keinoja, joilla opiskelijoille voitaisiin luoda edellytyksiä Opetusministeriön 2002 ja 2005 julkaisemien taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden mainitsemille "musiikin itsenäiselle ja elämänikäiselle harrastamiselle". Työn toinen osa käy läpi vapaan säestyksen historiaa ja sisältöjen kehitystä Suomessa ja esittää olettamuksen, että vapaata säestystä voisi ja tulisi opiskella myös muilla kuin harmonian tuottamiseen pystyvillä soittimilla. Nykyisellään vapaa säestys oppiaineena tarjoaa runsaan kokoelman keinoja kehittää luovia ja kuulonvaraisia soittotaitoja, jotka ovat olennaisia ilmaisun tapoja lasten ja nuorten omaehtoisessa musisoinnissa ja siksi tärkeä osa itsenäiseen elinikäiseen harrastuneisuuteen kannustamisessa. Vapaa säestys valmiina työkalupakkina voisi auttaa myös tällaiseen musisointiin tottumattomia soitonopettajia lähestymään aihetta oppilaidensa kanssa. Kolmannessa osassa esitellään Länsi-Helsingin musiikkiopistoon hankkeistettu, keväällä 2004 toteutettu opetuskokeilu, jossa käytännössä sovellettiin vapaan säestyksen sisältöjä ja työtapoja viuluryhmän opetukseen. Keskeisinä sisältöinä oli harmonisen ajattelun kehittäminen, improvisointi tunnelmien ja määrättyjen asteikkojen pohjalta, improvisointi 1600-luvun sointukulkujen päälle sekä kuulonvaraisesti opitun muokkaaminen omiksi sovituksiksi. Kokeilun heikkoutena oli sen lyhyys ja suppeus, mutta sen perusteella voi silti sanoa, että vapaa säestys voi hyvin toimia lähtökohtana viulistien opetukselle ja palvella hyvin monenlaisia tavoitteita. Ryhmäläiset kokivat kurssin antoisaksi ja mielekkääksi, vaikkakaan oppeja ei koettu voivan soveltaa normaaliin soittotuntiohjelmistoon. Jatkossa olisikin mielenkiintoista selvittää, miten vastaava opetus pitkällä tähtäimellä voisi nivoa yhteen teoria-aineita, perinteistä ohjelmistoa sekä niin kutsuttuja vapaita ja luovia soittotaitoja.

Ei jengii ilman svengii : lasten jousiorkesteriopas

Opinnäytetyömme koostuu kahdesta osasta, lasten jousiorkesterioppaasta ja opinnäytetyön sisältöä selittävästä raportista. Ei jengii ilman svengii on opas nuorille jousisoittajille, jotka ovat aloittamassa tai jo aloittaneet orkesterisoiton. Opas sisältää aloittelijaa auttavia vinkkejä sekä hyödyllistä tietoa kaikesta orkesteriin liittyvästä. Oppaan kymmenessä luvussa esitellään mm. mikä orkesteri on, orkesterin sisäinen hierarkia, ergonominen istuminen, mitä treeneissä tehdään, tavallisimmat nuottimerkinnät ja esiintymiseen liittyvät asiat. Oppaan lopussa on lisäksi sanasto mahdollisista oudoista sanoista ja orkesterin kultaiset säännöt, jotka tiivistävät oppaan opit kymmenessä iskulauseessa. Opas sisältää tekstin lisäksi havainnollista kuva-aineistoa. Raportissa esittelemme oppaan tekemisen prosessin. Kerromme miten oppaan aihe kiteytyi ja kenelle oppaamme on tarkoitettu. Arvioimme työprosessia ja työn aineistoa. Lisäksi raportoimme projektin, jossa esittelimme oppaan sisältöä lapsille. Opas on tarkoitettu lapsille luettavaksi mielellään vanhempien tai opettajan kanssa. Opasta voi myös hyödyntää orkesteriopetuksessa. Sen avulla orkesterityöskentelyn aloittaminen on helpompaa sekä ohjaajalle että lapsille. Tuloksena on nuoria orkesterietiketin tuntevia soittajia.

Vanhemmat pienen suzukisoittajan tukena : vanhemman tuen merkitys oppimisessa

Tämä opinnäytetyö käsittelee suzukimenetelmää ja siihen liittyvää vanhempainkoulutusta. Koska suzukimenetelmällä aloittavat lapset ovat alle kouluikäisiä, on vanhemman rooli soittoharrastuksen alussa merkittävä. Tämän takia vanhemmat osallistuvat vanhempainkoulutukseen, jossa he oppivat huilunsoiton perusteet ja perehtyvät suzukimenetelmään. Näin vanhemmat osaavat ohjata lasta kotiharjoittelussa. Etsin työssäni keinoja, joilla vanhempi pystyy auttamaan ja tukemaan lasta soittoharrastuksessa. Työ esittelee suzukimenetelmän perusteita ja vertaa sitä niin sanottuun perinteiseen menetelmään. Olen haastatellut kolmea huilusuzukiopettajaa ja kahta suzukiäitiä. Toinen näistä vanhemmista on oppilaani äiti. Olen seurannut tämän oppilaan kehitystä hänen ensimmäisen soittovuotensa ajan. Haastatteluissa tuli ilmi, että tärkein vanhemman tehtävä on tarjota lapselle kannnustava ja positiivinen oppimisympäristö. Tämä koskee sekä harjoitteluympäristöä että lapsen koko elinympäristöä. Vaikka suzukimenetelmä vaatii vanhemmalta sitoutumista, ei kumpikaan haastattelemistani vanhemmista tuntenut sitoutumista negatiivisena. Vanhempainkoulutus oli vanhemmista positiivinen kokemus ja lapsen auttaminen kotiharjoittelussa sujui koulutuksen vuoksi helpommin. Haastattelemani suzukiopettajat pitivät tärkeänä, että opettajalla on hyvä suhde lapsen vanhemman kanssa jo alusta asti. Näin ollen mahdolliset ongelmat on tulevaisuudessa helpompi käsitellä.

Ensimmäiset äänet : yhteissoittomateriaali klarinetinsoiton vasta-alkajille

Työ on kaksiosainen. Raporttiosassa esittelen tekemäni yhteissoittomateriaalin ja sen tekemisen vaiheita ja haasteita. Klarinetin rakennetta ja alkeisoppijaksoja koskeva alkuselvitykseni tekee työn ymmärrettäväksi myös niille, jotka eivät ole tekemisissä klarinetinsoiton kanssa. Työn toinen osa on erillinen vihko, joka sisältää sovituksia tutuista kappaleista sekä omia sävellyksiäni klarinettiryhmille. Kappaleista on sekä partituurit että erilliset stemmat soittajille. Kappaleissa on 3-4 b-klarinettia ja basso, lisäksi mahdolliselle c-klarinetille on oma stemmansa. Kappaleissa on erityisesti otettu huomioon vasta-alkajat ja heidän taitonsa. Omissa sävellyksissä on kantavana ajatuksena oleellisesti klarinetinsoittoon liittyviä asioita kuten yksittäinen sormitusyhdistelmä tai intervalli, jonka ympärille kappale on rakennettu. Työni on tarpeen, koska klarinetinsoiton alkeisoppilaille on vaikea löytää yhteissoittomateriaalia, varsinkin jos ryhmässä on hyvin eritasoisia oppilaita. Aivan vasta-alkajille mielekästä materiaalia ei juuri ole saatavilla. Opinnäytetyön tekemisen tuloksena on avautunut uusia näkökulmia sekä opetukseen että yhteismusiikkiin. Olen sovituksia tehdessäni joutunut miettimään esimerkiksi kaikki helpot ja vaikeat sormitusyhdistelmät ja äänen tuottamisen kannalta vaikeat hypyt. Tällaisten asioiden tunteminen auttaa itseäni ja muita klarinettipedagogeja paitsi itse tekemään yhteissoittomateriaalia myös valitsemaan muiden tekemästä materiaalista omiin tarkoituksiin sopivimmat kappaleet.

Tytöksi ja pojaksi kasvaminen : toiminnallinen rata viidesluokkalaisille

Opinnäytetyömme tarkoituksena oli toteuttaa toiminnallinen rata tytöksi ja pojaksi kasvamisesta helsinkiläisen ala-asteen viidesluokkalaisille. Radan tarkoituksena oli tutustuttaa nuoret lähestyvään tai jo alkaneeseen murrosikään ja sen tuomiin muutoksiin. Murrosikää pohdittiin fyysisestä, psyykkisestä, sosiaalisesta ja seksuaalisesta näkökulmasta. Tarkoituksenamme oli tuottaa uudenlainen oppikokonaisuus, jota terveydenhoitajan tai opettajan olisi mahdollista hyödyntää millä tahansa viidennellä luokalla. Koko opinnäytetyömme tavoitteena oli viedä eteenpäin Stakesin kouluterveyskyselyn tuloksia koulutasolla. Toteuttamamme toiminnallinen rata pidettiin yhteistyökoulun liikuntasalissa keväällä 2006. Rata sisälsi kuusi rastia, joissa oppilaat saivat tietoa, tuottivat sitä itse ja tekivät tehtäviä. Rastit koostuivat postereista, teksti- ja tehtävämonisteista, kirjoista, lehdistä ja internet-sivustosta. Kaikesta tekemästään oppilaat saivat kerätä muovitaskuun materiaalipaketin hyödynnettäväksi kotona tai yhdessä kavereiden kanssa. Tytöt ja pojat olivat radalla eriaikaan omina ryhminään. Lisäksi heidät oli jaettu pienryhmiin. Kokonaisuudessaan toteutuksemme kesti noin kaksi tuntia. Toteutuksen sisältöä ja suunnittelua varten hyödynsimme alan kirjallisuutta ja tutkimustietoa, sekä käytännön tietoa yhteistyöluokastamme. Nuorten aktiivisen osallistumisen, heidän tuottamien vastausten ja saamamme palautteen perusteella rata ja sen sisältö murrosiän kehityksestä oli sopiva, hyödyllinen ja toteuttamiskelpoinen. Toteutuksemme toi esille kehittämishaasteita entistä viimeistellymmän radan pitämiseksi. Työstämme materiaalia eteenpäin toisena opinnäytetyönämme.

Sairaanhoitajien ammatillisten kehittymistarpeiden kartoitus Länsi-Tallinnan keskussairaalan kirurgian klinikalla

Työn tarkoituksena oli kartoittaa sairaanhoitajien ammatillisia kehittymistarpeita sekä työympäristön vaikutusta ammatilliseen kehittymiseen. Opinnäytetyö tehtiin Länsi-Tallinnan keskussairaalan kirurgian klinikan toimeksiannosta. Tavoitteena oli tutkimustulosten perusteella vaikuttaa hoitotyön laadun kehittämiseen Länsi-Tallinnan keskussairaalassa. Aineisto kerättiin kyselylomakkeella, jossa oli strukturoituja kysymyksiä, sekä yksi avoin kysymys. Kyselylomakkeita jaettiin 71, joista täytettyinä palautettiin 59. Lopulliseksi vastausprosentiksi muodostui 83,1 %. Aineisto analysointiin SPSS- tilasto -ohjelmalla. Kvantitatiivisen aineiston tuloksia kuvailtiin prosentteina, taulukoina ja kuvioina. Lisäksi laskettiin keskiarvo ja keskihajonta. Avoimen kysymyksen vastaukset analysoitiin induktiivisella sisällön analyysillä. Sairaanhoitajat arvioivat ammatillisen osaamisensa keskimäärin hyväksi (ka 3,39) alle tämän keskiarvon olivat taito käyttää potilaan hoidossa tarvittavia hoitovälineitä, työssä tarvittavien tietokoneohjelmien käyttötaito sekä tieto ergonomisesta työskentelystä. Lisäksi alle tämän keskiarvon olivat eri kulttuuritaustaisten potilaiden erityistarpeiden huomioiminen, potilaan tilassa tapahtuvien muutosten huomioiminen, lääkehoidon osaaminen, hoitotyön kirjaamisen taito sekä näyttöön perustuvan tiedon hyödyntäminen. Sairaanhoitajat kokivat työympäristön vaikutuksen ammatilliseen kehittymiseen keskimäärin hyväksi (ka 3,19) Alle tämän keskiarvon olivat kehityskeskusteluissa esille tuotuihin kehittymistarpeisiin vastaaminen, kehityskeskusteluiden tuki ammatilliseen kompetenssiin, työpaikan tarjoamat koulutusmahdollisuudet, sekä työyhteisön asioiden käsittely yhteisissä kokouksissa. Sairaanhoitajien ammatillista tietoa ja osaamista voisi hyödyntää sairaalan sisällä. Kehityskeskusteluja tulisi pitää säännöllisesti kaikkien sairaanhoitajien kanssa ja vastata niissä esille tulleisiin kehittymistarpeisiin. Lisäkoulutus mahdollisuuksia tulisi tarjota kaikille tasapuolisesti. Kartoituksen tuloksia voidaan hyödyntää työpaikan koulutuksien sekä mahdollisten jatkotutkimusten suunnittelussa.

Osa 2: terveydenhoitajan haasteet terveyden edistämisessä - posteri : terveydenhoitajan työssä lastenneuvolassa

Osa 1: Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa ne tutkimukset, jotka käsittelevät terveyden edistämisen tausta-ajattelua lastenneuvolan terveydenhoitajan työssä. Kirjastojen tietokannasta etsittiin keskeiset tutkimukset ja ne analysoitiin sisällön analyysin periaatteiden mukaisesti. Tuloksista nostettiin esille keskeiset kehittämishaasteet terveydenhoitajan lastenneuvolatyöhön, joita voidaan hyödyntää terveydenhoitajan työtä ja terveydenhoitajakoulutusta kehitettäessä. Tavoittena oli myös tuottaa tutkimuksista luettelo, jota voidaan käyttää hyödyksi käytännön työssä tai tämän aiheen opiskelussa. Terveyden edistämisen tausta-ajattelua koskevia tutkimuksia valikoitui kirjallisuuskatsaukseen 12 kappaletta. Tutkimukset kohdistuivat näkökulmien mukaan kahteen luokkaan, koulutuksen (4) ja lastenneuvolan terveydenhoitajan ja/tai asiakkaan (8) näkökulmasta tehtyihin tutkimuksiin. Tutkimusten mukaisesti koulutuksen ja terveydenhoitajien ja/tai asiakkaiden näkökulmasta tehdyissä tutkimuksissa keskeisiksi kehittämishaasteiksi lastenneuvolan terveyden edistämistyössä nousivat arvoperustan kirkastaminen, käsitteiden ja sisältöjen täsmentäminen, tavoitteiden selkiyttäminen, teorioiden ja käytännön yhdistäminen ja terveydenhoitajan taitojen kasvattaminen. Tässä tärkeää on erityisesti moniammatillisen yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen sekä asiakaslähtöinen ja voimavarakeskeinen työote. Lisäksi terveydenhoitajan terveyden edistämisen työn kehittäminen on keskeinen haaste yhteistyön, yhteisöllisyyden ja henkilöstön mitoituksen alueilla sekä vuorovaikutuksen lisäämisessä eri toimijoiden kanssa ja välillä. Esiin nousi myös työmenetelmien kehittäminen näyttöön perustuvaksi, hiljaisen tiedon näkyväksi tekeminen sekä ennaltaehkäisevän työn ja sen arvon esiin nostaminen ja asiakaspalautteen hyödyntäminen käytännön työssä. Terveyden edistämisen haasteet ovat nykypäivänä hyvin suuret ja resurssien käyttöön joudutaan kiinnittämään huomiota ja sen järkeistämiseksi käymään myös laaja-alaista arvokeskustelua. Lastenneuvoloissa on tärkeää kehittää toimintaa paremmin kohderyhmän tarpeita tukevaksi. Tulevaisuudessa terveydenhoitajan työn sisällön kehittämiseksi voisi tutkia auttaisiko yhtenäinen terveyden edistämisen arvoperusta vähentämään kuiluja eriosaisten perheiden, tarpeiden ja tarjonnan, asiakkaiden ja terveydenhoitajien ja terveyden edistämisen eri toimijoiden väliltä eli mikä loisi yhteisöllisen yhteishengen terveyden edistämiseen tukemaan sen tavoitteita. Osa 2 : Tämä opinnäytetyön toinen osa koostuu terveyden edistämisen teoriaosuudesta ja posterista. Posterin pohjana on keväällä 2007 valmistunut opinnäytetyöni - Terveyden edistämisen tausta-ajattelu terveydenhoitajan työssä lastenneuvolassa - kirjallisuuskatsaus, joka kuvaa terveyden edistämisen tausta-ajattelua ja sen merkitystä terveydenhoitajan työssä lastenneuvolassa. Posterin tarkoituksena on kuvata terveydenhoitajan haasteita terveyden edistämisessä. Suunnittelin ja toteutin posterin ensimmäisen opinnäytetyöni kehittämishaasteiden pohjalta. Posterille annoin nimeksi Terveydenhoitajan haasteet terveyden edistämisessä. Posterini tiivistää ja esittelee keskeiset lastenneuvolan terveyden edistämisen kehittämishaasteet eli arvoperustan kirkastamisen, käsitteiden ja sisältöjen täsmentämisen, tavoitteiden selkiyttämisen, teorioiden ja käytännön yhdistämisen, terveydenhoitajan taitojen kasvattamisen sekä terveydenhoitajan työn kehittämisen. Posteri on tarkoitus esitellä Terveydenhoitotyön kehittämispäivässä toukokuussa 2007. Toivon posterini herättävän huomiota niin että se tiiviissä muodossa terveyden edistämisen haasteita esittäessään aktivoi selkeyttämään terveyden edistämistä ja mahdollisesti käynnistäisi arvokeskustelua lastenneuvolassa.

Helsingin Jalkapalloklubin naispelaajien keskivartalon hallinta

Alaselän ja lantion alueen rasitusvammat ja kiputilat ovat jalkapalloilijoille erittäin tyypillisiä. Keskivartalon hallinnan harjoittelun on tutkitusti todettu vähentävän ja ennaltaehkäisevän alaselän ja lantion alueen vaivoja, ja tästä syystä syvien lihasten vahvistamisesta onkin maailmalla tullut viime vuosina trendi kuntoilijoiden ja urheilijoiden keskuudessa. Suomalaisessa jalkapalloilussa keskivartalon hallinnan harjoittelu ei ole kuitenkaan vielä yleistynyt osaksi lajiharjoittelua. Selvitimme opinnäytetyönämme Helsingin Jalkapalloklubin (HJK) naisten edustusjoukkueen keskivartalon hallintaa. Työ toteutettiin yhteistyössä joukkueen fysioterapiasta vastaavan Fysiotera-piakeskus TUF:n kanssa. Pelaajat toteuttivat koostamaamme keskivartalon hallinnan harjoitusohjelmaa 29 viikon ajan. Tutkimuksen lähestymistapa oli kvantitatiivinen ja siinä käytettiin näennäiskokeellista tutkimusasetelmaa. Tutkimus toteutettiin helmikuun 2006 ja elokuun 2006 välisenä aikana. Tutkimus koostui alku-, väli- ja loppumittauksista, joissa testattiin musculus tranversus abdominiksen aktivoitumista, keskivartalon ja lantion dynaamista hallintaa sekä syvien ja pinnallisten lihasten yhteistoimintaa. Pelaajien harjoitteluaktiivisuutta kontrolloimme kyselyin ja lisäksi kartoitimme heidän kokemuksiaan harjoittelusta ja sen merkityksestä. Tulosten perusteella pelaajien tietoisuuden lisääntyminen keskivartalon hallinnasta ja sen merkityksestä sekä aktiivinen harjoittelu näytti edistäneen dynaamisen stabiliteetin kehittymistä. Sen sijaan kyky aktivoida eriytetysti musculus transversus abdominista ei vaikuttanut kehittyneen käytetyn harjoitusohjelman tuloksena. Työn teoriapohjaa ja tutkimustuloksia voidaan käyttää hyödyksi suunniteltaessa ja kehitettäessä jalkapalloharjoittelun sisältöä. Työtä voidaan hyödyntää myös ennaltaehkäisevässä urheilufysioterapiassa sekä urheiluvammojen kuntoutuksessa.

Immunoturbidometrisen fibriinimonomeerimäärityksen menetelmätestaus

Fibriinimonomeerejä syntyy fibrinogeenistä veren hyytyessä. Fibriinimonomeerit muodostavat liukoisia komplekseja, joiden olemassaolo voidaan osoittaa plasmasta silloin, kun niitä esiintyy veressä suuria määriä, kuten disseminoituneen intravaskulaarisen koagulaation (DIK) yhteydessä. HUSLABin Meilahden sairaalan laboratoriossa fibriinimonomeerien olemassaolo todetaan tällä hetkellä hemagglutinaatioon perustuvalla kvalitatiivisella testillä, jossa tulos tulkitaan silmämääräisesti. Diagnostica Stago on tuonut markkinoille uuden kvantitatiivisen STA® - Liatest® FM immunoturbidometrisen testin, joka perustuu monoklonaaliseen fibriinimonomeerivasta-aineeseen. Uusi testi on automatisoitavissa, mikä helpottaa testin suoritusta. Työssäni testasin immunoturbidometrisen menetelmän analyyttisiä suorituskykyominaisuuksia määrittämällä Blood Coagulation System (BCS) -analysaattorilla sarjan sisäisen ja sarjojen välisen toistuvuuden sekä lineaarisuuden. Tulosten perusteella menetelmä toimii toistettavasti, mutta lineaarisuus ei ole optimaalinen. Vertasin myös nykyisen ja uuden menetelmän tuloksia 40:stä potilasnäytteestä. Kaikki näytteet olivat agglutinaatiotestissä negatiivisia. Osa näistä antoi kuitenkin positiivisia tuloksia immunoturbidometrisellä testillä. Tulosten perusteella immunoturbidometrinen menetelmä ei mittaa ainoastaan fibriinimonomeerejä. Lisäksi tarkastelin fibriinimonomeeritulosten korrelaatiota saman näytteen fibrinogeeni- ja D-dimeerituloksiin. Fibriinimonomeeritulokset eivät korreloineet fibrinogeenitulosten kanssa, mutta D-dimeeritulosten kanssa korrelaatio oli voimakasta ja tilastollisesi merkitsevää. D-dimeeri mahdollisesti ristireagoi menetelmässä. Jos menetelmä halutaan ottaa käyttöön, se edellyttää lisätutkimuksia.

Keskoslasten motorinen kehitys : Alberta Infant Motor Scale (AIMS) -testistöllä arvioituna

Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata alle 1 500 gramman painoisena syntyneiden keskoslasten motorista kehitystä kolmen, kuuden ja kahdentoista kuukauden korjatussa iässä, sekä tuoda esille mahdollisia motorisen kehityksen yhteisiä piirteitä Alberta Infant Motor Scale (AIMS) -testistöllä arvioituna. Työ toteutettiin yhteistyössä Lasten ja nuorten sairauksien toimialan fysioterapian yksikön kanssa, jossa keskoslasten motorisen kehityksen arviointi AIMS-testistöllä oli toteutettu vuosina 2005 - 2006. Idea opinnäytetyöhön syntyi yhteisten keskusteluiden pohjalta fysioterapeuttien kanssa. Opinnäytetyön tavoitteena oli analysoida ja koota yhteenveto Lasten ja nuorten sairauksien toimialalle heidän tutkimastaan aineistosta. Työ oli luonteeltaan kuvaileva kvantitatiivinen tutkimus valmiiksi saadun aineiston pohjalta. Aineisto koostui yhteensä 109 keskoslapsen AIMS-testistön arviointilomakkeista. Keskoslapsista 54 oli kolmen kuukauden, 42 kuuden kuukauden ja 13 kahdentoista kuukauden korjatussa iässä. Tulokset analysoitiin käyttämällä SPSS 13.0 Windows Release-tilasto-ohjelmaa ja tulokset esitettiin taulukoiden ja kuvioiden avulla. Tiedonkeruumenetelminä käytimme kirjallisuuden lisäksi uusimpia tutkimusartikkeleita sekä asiantuntijahaastattelua. Kolmen kuukauden ikäisistä keskoslapsista 51 sijoittui AIMS-testistön motorista kehitystä kuvaaville käyrille. Kolme lasta jäi käyrien alapuolelle. Kuuden kuukauden ikäisten keskoslasten kokonaispistemäärissä oli enemmän hajontaa. 15 lasta jäi AIMS-testistön motorista kehitystä kuvaavien käyrien alapuolelle. Kahdentoista kuukauden ikäisistä lapsista yhdeksän sijoittui motorista kehitystä kuvaaville käyrille ja neljä lasta jäi käyrien alapuolelle. Yhteisenä piirteenä kaikilta kolmen kuukauden ikäisiltä ja 14 kuuden kuukauden ikäiseltä lapselta puuttui taito tukeutua yläraajoihin istuma-asennossa (Sitting With Propped Arms). Tutkimustulosten perusteella kolmen kuukauden ikäisten keskoslasten motorinen kehitys oli valtaosalla (51/54) ikätasoista. Kuuden ja kahdentoista kuukauden ikäisten keskoslasten motorisessa kehityksessä yksilölliset erot olivat suurempia. Tutkimusjoukkomme keskoslapsista motorinen kehitys oli ikätasoa heikompaa 22 keskoslapsella. Lasten ja nuorten sairauksien toimiala saa käyttöönsä työmme tulokset, joita voidaan hyödyntää keskoslasten motorisen kehityksen seurannassa sekä fysioterapian kehittämisessä. Työmme lisää AIMS-testistön tunnettavuutta ja siitä on myös laajemmin hyötyä lasten parissa työskenteleville fysioterapeuteille.

Liikunnallinen elämäntapainterventio tyypin 2 diabeetikoille : prosessin kuvaus

Opinnäytetyöni tarkoituksena on kannustaa tyypin 2 diabeetikoita terveellisiin elämäntapoihin ja liikkumiseen. Elämäntapaohjauksessa tavoitteinani on antaa osallistujille tietoutta tyypin 2 diabeteksesta ja liikunnan vaikutuksista diabetekseen sekä ohjata ryhmäliikuntaa diabeetikoille. Opinnäytetyöni aiheen sain Helsingin Ammattikorkeakoulu Stadiassa vapaavalintaisena opintojaksona olleesta “Diabeetikoiden omahoidon ohjausryhmästä”, joka liittyy osana valtakunnalliseen Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelmaan. Tiedon iikunnallisesta elämäntapainterventiosta osallistujat saivat Pääkaupunkiseudun Diabetesyhdistys ry:n kautta, jonka kanssa opinnäytetyöni yhteistyössä toteutettiin. Toiminnallinen opinnäytetyöni toteutettiin liikunnallisena interventiona Helsingin Ammattikorkeakoulu Stadian tiloissa kevään 2006 ja syksyn 2006 aikana. Elämäntapaohjauksen teemat liittyivät metaboliseen oireyhtymään, diabeetikoiden liikuntaan sekä painonhall intaan ja ravitsemukseen. Liikunnalliseen osuuteen liittyi kunto- ja vesivoimistelua sekä kuntosalilla käyntiä yhteensä kuusi kertaa. Puolen vuoden kuluttua intervention aloittamisesta oli seurantakäynti, jolloin arvioitiin elämäntapamuutosten pysyvyyttä. Elämäntapamuutosten pysyvyyttä ja osallistujien valmiutta muuttaa elämäntapojaan arvioitiin ns. muutosvaihemallijanan avulla. Osallistujat täyttivät muutosvaihemallijanan puolen vuoden aikana kolme kertaa. Intervention aikana osallistujien valmiudessa muuttaa elämäntapojaan tapahtui kehitystä eteenpäin jo ensimmäisen kuuden viikon aikana. Osallistujien valmiudessa muuttaa elämäntapojaan tapahtui kehitystä eteenpäin myös puolen vuoden aikana. Eniten interventiolla oli vaikutusta ruokailutottumusten ja liikuntatapojen muuttamisessa sekä hyötyliikunnan lisäämisessä. Koska elämäntapaohjauksen tarve on suuri, vastaaviin elämäntapainterventioihin tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Ohjausta tulisi antaa myös niille h enkilöille, jotka eivät vielä ole sairastuneet, mutta jotka kuuluvat riskiryhmään

Pinta-annokset 5-10-vuotiaiden lasten thorax-tutkimuksissa

Opinnäytetyömme aiheena oli mitata pinta-annoksia 5-10-vuotiaiden lasten thorax-tutkimuksissa Lasten ja nuorten sairaalassa. Käytimme säteilyaltistuksen määrittämisessä annossuureina pinta-annosta (ESD) sekä annoksen ja pinta-alan tuloa (DAP). Säteilyannosten säännöllistä seurantaa ja vertailua vertailutasoihin edellytetään Euroopan Unionin 97/43/Euratom-direktiivissä. Vertailimme kahdesta eri tutkimushuoneesta saatuja säteilyannoksia keskenään sekä Säteilyturvakeskuksen lasten tutkimusten vertailutasoihin. Tutkimusmenetelmä oli kvantitatiivinen. Keräsimme aineiston kahdesta eri kuvaushuoneesta lomakkeille, jotka saimme Lasten ja nuorten sairaalasta. Otoskoko oli kokonaisuudessaan 36 potilasta. Lasten saamat pinta-annokset (ESD) määritettiin laskennallisesti Säteilyturvakeskuksen ohjeistuksien mukaan kummankin röntgenlaitteen omalla säteilyntuotolla, takaisinsirontakertoimella sekä lomakkeisiin kerätyillä tutkimuskohtaisilla tiedoilla. Tulokset jaettiin ilman hilaa ja hilan kanssa saatuihin annoksiin, koska hilan käyttö muuttaa potilaan saamaa pinta-annosta niin, ettei ole mielekästä esittää tuloksia yhtenä ryhmänä. Annoksen ja pinta-alan tulojen (DAP) määrittämisessä käytettiin DAP-mittareita. Lasten keuhkokuvausten vertailutasot on annettu vertailutasokäyrinä potilaan paksuuden funktiona. Esitämme vertailutasokäyrät ja saamamme pinta-annokset sekä annoksen ja pinta-alan tulot kuvina. Kaikki saadut pinta-annokset jäävät alle vertailutason molemmissa tutkimushuoneissa kummassakin projektiossa. T-testin perusteella huoneen 1 ilman hilaa saadut pinta-annokset ovat molemmissa projektioissa tilastollisesti merkitsevästi pienempiä kuin huoneen 2 ilman hilaa saadut pinta-annokset viiden prosentin riskitasolla. Annoksen ja pinta-alan tulojen tulokset olivat huoneessa 1 hyvin alhaisia, selkeästi vertailutason alapuolella ja huoneessa 2 hyvin hajanaisia, pääasiassa hieman vertailutason yläpuolella. Mittaustuloksista voi todeta, että hilan käyttö nostaa potilaan saamaa säteilyannosta huomattavasti. Kuvauskäytännöt ilman hilaa tehdyissä tutkimuksissa täyttävät Säteilyturvakeskuksen asettamat vaatimukset. Jatkotutkimusaiheeksi ehdotamme thorax-tutkimusten annosmittauksia seuraavassa ikäryhmässä, missä syvennyttäisiin vertailemaan ja pohtimaan kahden eri röntgenlaitteiston teknisten ominaisuuksien vaikutuksia annosmittausten tuloksiin.