Muistelmia matkalta Venäjän Karjalassa kesällä 1879

Erip. sanomalehdestä Pohjois-Suomi.

Suomalainen museossa. Museovierailu kokemuksena 1800- ja 1900-lukujen vaihteen suomalaisessa lehdistössä

Tutkin pro gradu -tutkielmassani museossa käymisen kokemusta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Selvitän, miten vuosien 1890 ja 1910 välillä erilaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistuissa museovierailuja kuvailevissa artikkeleissa museokokemuksista kerrottiin ja minkälaisia asioita kertomuksissa nostettiin esiin. Ammattilaisten näkökulmaa käyttämissäni alkuperäislähteissä edustavat antikvaaristen alojen asiantuntijoiden kirjoitukset Suomen Museo ja Finskt Museum -lehdissä. Maallikoiden tai ”suuren yleisön” näkemyksiä olen tavoitellut laajalevikkisemmistä sanoma- ja aikakauslehdistä. Keskityn museoinstituution historian sijaan museokävijän kokemuksen tarkasteluun. Lähestyn aihetta tilallisuuden käsitteen kautta, mutta sen fyysisten ulottuvuuksien lisäksi pyrin tavoittamaan myös museotilan mentaalisia, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia aspekteja. Keskeisen historiallisen taustan tutkimukselleni muodostavat suomalaisen museoalan vakiintumisvaihe 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa sekä laajempi, yleisellä eurooppalaisella tasolla käynnissä ollut modernisaatioprosessi. Suomalainen museokenttä oli 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa vielä vakiintumaton ja museoiden ylläpidon tasoissa oli suuria vaihteluita. Alan ammattilaisten museovierailua ohjasi erityisesti hyvän museon kriteereiden määritteleminen, kun taas maallikoiden kirjoituksissa elämyksellisyys korostui voimakkaammin. Museokokemuksen tilallinen luonne välittyi analysoiduista lehtikirjoituksista selkeästi: museossa toimiminen oli näyttelytilojen ja niiden välittämien menneisyyttä koskevien kertomusten haltuun ottamista. Tässä museokävijä saattoi hyödyntää erilaisia keinoja. Vierailu herätti myös monenlaisia tunteita ja ajatuksia aina hyvin henkilökohtaisista menneisyyden kokemisen tuntemuksista näyttelyn sisällön analyyttiseen pohdintaan. Museotoiminta liittyy kiinteästi 1800- ja 1900-lukujen laajempaan kulttuuriseen liikehdintään. Museokävijä osallistui museoiden asettamiin aatteellisiin tavoitteisiin henkilökohtaisella tasolla, jolloin sellaiset ilmiöt kuten kansallisaate tai edistysusko toteutuivat myös yksittäisen museokäynnin kontekstissa.

Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyyn

Väitöstutkimuksen kohteena on säädösten valmistelu ja niitä koskevaa päätöksenteko Euroopan unionissa erityisesti siitä näkökulmasta, miten Suomen kaltainen pieni jäsenvaltio voi vaikuttaa EU-säädöksiin. Väitöskirjassa analysoidaan unionin toimielinten välillä vallitsevaa dynamiikkaa ja Suomen asemaa erityisesti EUT-sopimuksen 289 artiklan 1 kohdan ja 294 artiklan mukaisessa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka aiemmin tunnettiin yhteispäätösmenettelynä, on selvästi yleisin lainsäädäntömenettely unionissa. Väitöskirja koostuu kuudesta erillisjulkaistusta pääosin vertaisarvioidusta artikkelista ja niitä täydentävästä ja kokoavasta yhteenveto-osasta. Kirjan tämä painos sisältää vain yhteenvetoluvun, ei erikseen julkaistuja artikkeleita. Väitöskirjassa hyödynnetään eurooppaoikeuden ja politiikan tutkimuksen kirjallisuutta. Metodologisesti väitöstutkimus edustaa empiiristä oikeustutkimusta, jossa yhdistyy lainopillinen analyysi ja empiiristen, tässä tapauksessa lähinnä laadullisten aineistojen analyysi. Yhteenvedossa on seurattu lainsäädäntömuutoksia ja oikeuskäytäntöä 10. huhtikuuta 2015 asti. Väitöskirjatutkimuksen kantavana teemana on oikeuden ja politiikan suhde EUlainsäätämisessä. Artikkeleita ja yhteenvetoa sitovat yhteen kaksi yleisen tason argumenttia. Ensiksi, EU:n lainsäädäntömenettelyä koskevat oikeussäännöt ja institutionalisoituneet käytännöt luovat kehikon toimielinten sisäiselle päätöksenteolle sekä niiden välisille poliittisluonteisille neuvotteluille, vaikkakaan sääntöihin ja käytäntöihin ei yleensä ole tarvetta nimenomaisesti vedota menettelyn kuluessa. Toiseksi, koska Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion muodollinen valta – siis äänimäärä neuvostossa – on hyvin rajallinen, suomalaisten ministerien ja virkamiesten tulisi hyödyntää erilaisia epävirallisia vaikuttamiskanavia, jos halutaan vahvistaa Suomen tosiasiallista vaikutusvaltaa menettelyssä. Unionin lainsäädäntötoiminta ei tyypillisesti ole rationaalisen mallin mukaan etenevää päätöksentekoa, vaan tempoilevaa ja vaikeasti ennakoitavaa kamppailua eri preferenssejä edustavien toimijoiden välillä. Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan säädösvalmistelua ja lainsäätämismenettelyä unionissa vaihe vaiheelta. Johtopäätöksenä todetaan, että unioniin on syntynyt yhteispäätösmenettelyn, sittemmin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen myötä uudenlainen lainsäätämiskulttuuri, jolle on leimallista tiiviit yhteydet komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä. Toimielimet ottavat nykyisin joustavasti huomioon toistensa kantoja menettelyn edetessä, mikä mahdollistaa sen, että valtaosa EU-säädöksistä voidaan hyväksyä jo ensimmäisessä käsittelyssä. Toisessa tutkimusartikkelissa analysoidaan komission asemaa unionin toimielinrakenteessa. Artikkelissa tarkastellaan komission aloiteoikeutta sekä komission puheenjohtajan ja sen jäsenten valintamenettelyjä siitä näkökulmasta, edistääkö komissio todella unionin yleistä etua itsenäisenä ja riippumattomana, kuten EU-sopimuksen 17 artiklassa edellytetään. Tiettyjen järjestelyjen myötä Euroopan parlamentin ja komission suhde on kehittynyt siihen suuntaan, että komissio toimii jossain määrin parlamentille vastuunalaisena hallituksena. Artikkelissa kritisoidaan, että kehitys ei välttämättä lähennä kansalaisia unionin toimielimiin ja että kehitys omiaan vaarantamaan komission aseman verrattain riippumattomana välittäjänä trilogeissa. Kolmas artikkeli sisältää tapaustutkimuksen kuluttajille myönnettäviä luottoja sääntelevän direktiivin (2008/48/EY) valmisteluvaiheista. Tapaustutkimus konkretisoi Suomen hallituksen edustajien tekemän EU-vaikuttamisen keinoja, vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Artikkelissa todetaan, että Suomelle aivan keskeinen vaikuttamisresurssi ovat sellaiset virkamiehet, jotka hallitsevat niin käsiteltävän säädöshankkeen sisältökysymykset kuin unionin päätöksentekomenettelyt ja toimielinten institutionalisoituneet käytännöt. Artikkelissa tehdyt empiiriset havainnot jäsenvaltioiden välillä käydyistä neuvotteluista tukevat konstruktiivisen mallin perusoletuksia. Neljännessä artikkelissa, joka on laadittu yhteistyönä professori Tapio Raunion kanssa, analysoidaan unioniasioiden kansallista valmistelua ja tarkemmin ottaen sitä, miten Suomen neuvottelukannat muotoutuvat valtioneuvoston yhteensovittamisjärjestelmän ylimmällä tasolla EU-ministerivaliokunnassa. Artikkelissa todetaan laajan pöytäkirja-aineiston ja sitä täydentävän haastatteluaineiston pohjalta, että EUministerivaliokunnan asialistan laadinta on delegoitu kokonaisuudessaan asiantuntijavirkamiehille. Lisäksi asialistan muotoutumiseen vaikuttaa luonnollisesti unionin toimielinten, erityisesti Eurooppa-neuvoston agenda. Toisaalta, EU-ministerivaliokunnan kokouksissa ministerit yksin tekevät päätöksiä ja linjaavat Suomen EU-politiikkaa. Viidennessä artikkelissa selvitetään, miten olisi toimittava, jos pyritään siihen, että uusi tai muutettu EU-säädös vastaisi mahdollisimman pitkälti Suomen kansallisesti määriteltyä neuvottelukantaa. Tehokkainta on vaikuttaa aloiteoikeutta lainsäädäntömenettelyssä käyttävään komissioon, tarvittaessa myös virkahierarkian ylimmillä tasoilla, sekä tehdä yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa, erityisesti puheenjohtajavaltion, tulevien puheenjohtajavaltioiden ja suurten jäsenvaltioiden kanssa. Mikäli käsittelyssä oleva EU-säädöshanke arvioidaan kansallisesti erityisen tärkeiksi tai ongelmalliseksi, tulisi vaikuttamistoimia laajentaa kattamaan myös Euroopan parlamentin avainhenkilöitä. Kuudennessa artikkelissa analysoidaan suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja etujärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia EU-asioiden valmistelussa. Johtopäätöksenä todetaan, että muodollinen yhteensovittaminen EU-valmistelujaostojen laajan kokoonpanon kokouksissa ei ole sidosryhmille ensisijainen eikä tehokkain vaikuttamisen keino. Sen sijaan korostuvat epäviralliset yhteydet toimivaltaisen ministeriön vastuuvirkamieheen kotimaassa ja vaikuttaminen eurooppalaisen kattojärjestön välityksellä. Väitöskirjan yhteenveto-osassa on eritelty, missä EU:n säädösvalmistelun ja lainsäätämismenettelyn vaiheissa Suomen kaltaisella pienellä jäsenvaltiolla on parhaat edellytykset vaikuttaa valmisteltavana olevaan säädökseen. Parhaat vaikutusmahdollisuudet ovat aivan EU-säädöksen elinkaaren alkuvaiheessa, kun komissio on vasta käynnistämässä uutta säädösvalmistelua. Väitöstutkimuksessa todetaan, että varhaista kannanmuodostusta ja sen mahdollistamaa ennakkovaikuttamista on Suomessa kyetty kehittämään etenkin niissä poliittisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti tärkeissä hankkeissa, joissa hallituksen kannanmuodostus tapahtuu EU-ministerivaliokunnassa. Muissa unionin säädöshankkeissa ennakollisen vaikuttamisen intensiteetti näyttäisi vaihtelevan, riippuen muun muassa toimivaltaisen ministeriön keskijohdon ja ylimmän johdon sitoutumisesta. Toinen Suomelle otollinen vaikuttamisen ajankohta on silloin, kun komission antamaa ehdotusta käsitellään asiantuntijavirkamiesten kesken neuvoston työryhmässä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää, että Suomea neuvotteluissa edustavat henkilöt kokoavat ”samanmielisistä” jäsenvaltioista kaksoisenemmistösäännön mukaisen voittavan koalition. Viimeinen vaikuttamisen ikkuna aukeaa silloin, kun Coreper-komiteassa laaditaan neuvoston puheenjohtajalle neuvottelumandaattia toimielinten välisiin trilogeihin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensimmäisessä käsittelyssä. Tässä varsin myöhäisessä menettelyvaiheessa vaikuttaminen on pienen jäsenvaltion näkökulmasta jo selvästi vaikeampaa. Väitöskirja sijoittuu luontevasti osaksi valtiotieteellistä eurooppalaistumis-kirjallisuutta siltä osin, kuin siinä on tutkittu EU-jäsenyyden vaikutuksia kotimaisiin hallinnon rakenteisiin ja politiikan asialistaan. Kuten tunnettua, Suomen EU-politiikka rakentuu eduskunnalle vastuullisen valtioneuvoston varaan. Väitöskirjassa ei kuitenkaan ole otettu erityiseen tarkasteluun perustuslakiin sidottua eduskunnan ja hallituksen yhteistoimintaa EU-asioissa. Sen sijaan on tutkittu unioniasioiden valmistelua ja yhteensovittamista valtioneuvoston sisällä. Kun EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmää luotiin, pidettiin tärkeänä, että jokaisessa säädöshankkeessa ja politiikkahankkeessa kyetään muodostamaan kansallisesti yksi ja yhtenäinen neuvottelupositio. Yhtenäisen kansallisen linjan ajamisen katsottiin parantavan Suomen asemaa unionin päätöksenteossa. Väitöskirjassa todetaan johtopäätöksenä, että EU-asioiden kansallinen valmistelujärjestelmä toteuttaa sille asetetut tavoitteet käytännössä varsin hyvin. Merkittävin kehittämiskohde liittyy kansallisen EU-valmistelun reaktiivisuuteen. Jos Suomi haluaa vaikuttaa yhä vahvemmin EU-lainsäätämiseen, Suomelle tärkeät hankkeet pitäisi tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ja priorisoida selkeästi niiden hoitamista ministeriöissä.

Interaction on the Page: Paratexts in two manuscripts of the Middle English Polychronicon

Tutkimuksessani tarkastelen myöhäiskeskiaikaisen maailmanhistoriateoksen, Ranulph Higdenin Polychroniconin, materiaalisia ilmentymiä. Vertailuun valittiin kaksi käsikirjoitusta, jotka sisältävät John Trevisan keskienglanninkielisen käännöksen kyseisestä teoksesta. Tutkielman lähtökohtana on ajatus, jonka mukaan käsikirjoitusten ja painettujen kirjojen välisistä eroista huolimatta myös ensin mainittuja voidaan tutkia kirjoina eli lukijan kohtaamina fyysisinä esineinä, jotka sisältävät varsinaisen tekstin lisäksi tekstuaalisia ja visuaalisia elementtejä, joilla tekstiä jäsennellään ja esitellään lukijalle ja jotka vaikuttavat lukijan lukukokemukseen ja ohjaavat lukuprosessia. Näiden elementtien kuvaamiseen ja analysointiin olen soveltanut Gérard Genetten parateksti-käsitettä, jonka käyttö käsikirjoitusten tutkimuksessa on toistaiseksi ollut vähäistä. Tutkielman tavoitteena on historiallisen pragmatiikan mukaisesti ottaa huomioon tekstien fyysinen ja sosiaalinen konteksti. Näkökulma painottuu vuorovaikutukseen kirjan tuottajien ja sen lukijoiden välillä, ja tutkielman tarkoitus on paitsi selvittää, millaisia elementtejä käsikirjoituksista löytyy lukijan lukuprosessia ohjaamaan ja tukemaan, myös tarkastella lukijoiden itsensä tekemiä merkintöjä. Tutkimustulokset osoittavat, että lukijoiden merkinnät noudattelivat osin samoja muotoja ja käyttötarkoituksia kuin kirjurien valmiiksi täydentämät elementit (esim. glossat) käsikirjoituksissa, mutta joitakin elementtejä täydennettiin mahdollisesti myös painettujen kirjojen myötä yleistyneiden käytäntöjen pohjalta. Analyysissani tarkastelen lähemmin myös teokseen liitettyjä esipuheita ja muita tekstejä tarkoituksenani selvittää, mitkä niistä voidaan luokitella parateksteiksi ja mikä merkitys niillä on kokonaisuuden kannalta. Tutkimuksessa kävi ilmi, että tekijän ja kääntäjän esipuheista löytyivät kaikki Genetten määrittämät kriteerit, kun taas aineiston toiseen käsikirjoitukseen sisältyvät muiden kirjoittajien tekstit eivät ole luokiteltavissa parateksteiksi, vaikka ne ulkoisesti sellaisilta vaikuttavat ja vaikka niistä on tullut paratekstien kaltainen kiinteä osa Polychroniconia.

Hywiä tapoja opettawaiset jutut yhteiselle kansalle ja lapsille. J. P. A. [sic] Snellildä, jotka ruotzin kielestä on suomexi käändänyt Henric Chytraeus

Arkit: (:)3, A-I8 K1.

Yxikertaiset kysymyxet catechismuxen tutkistelemuxeen tarpeelliset, jaloimmista catechismuxen selittäistä uloswedetyt, ja mahdollisimmasa lyhykäisydes nuorille ja yxikertaisille ylösrakennuxexi käsitetyt

Arkit: 1 arkintunnukseton lehti, A-C12 D4.

Muutamat yxikertaiset christillisyden kysymyxet, rippilapsille hywäxi Esbon seuracunnasa, cocoonpannut Christityldä

Arkit: )(6.

Autuuden oppi, lyhykäisesti edespandu, Lutheruxen Catechismuxen yxinkertaisexi selityxexi

Arkit: A-C12 D3.

Perevod' nekotoryh' molitv' i Sokraštšennago katihizisa na olonetskoj jazyk'

Teksti sekä venäjäksi että aunuksen kielellä.

Hywiä tapoja opettawaiset jutut yhteiselle kansalle ja lapsille. J. P. A. [sic] Snellildä, jotka ruotzin kielestä on suomexi käändänyt Henric Chytraeus

Arkit: (:)3, A-I8 K1.

Rooibosteetä ja biltongia – botswanalaiset elementit Alexander McCall Smithin teoksen The No 1 Ladies' Detective Agency suomennoksessa

Tutkimuksessa käsitellään kulttuurisidonnaisten elementtien eli reaalioiden kääntämistä Alexander McCall Smithin teoksen The No 1 Ladies’ Detective Agency suomennoksessa. Keskeisenä tavoitteena oli selvittää reaalioiden kääntämisessä käytettyjä käännösstrategioita Ritva Leppihalmeen käännösstrategiajaottelun mukaisesti. Tutkimusaineistona ovat Alexander McCall Smithin teos The No 1 Ladies’ Detective Agency (1998) sekä sen Jaakko Kankaanpään tekemä suomennos Naisten etsivätoimisto no 1 (2003). Tutkimuksessa tarkastellaan reaalian käsitettä, tutkimusaineistona olevan kirjan sisältöä, Alexander McCall Smithin tuotantoa, kirjasarjan kääntäjiä sekä suomennoksessa käytettyjä käännösstrategioita. Tutkimuksen analyysiosassa tarkastellaan aineistoa Sider Florinin ja Sergei Vlahovin reaalijaottelun mukaan sekä käännösstrategioita Ritva Leppihalmeen mukaan. Florinin ja Vlahovin reaalijaottelussa reaaliat on jaettu maantieteellisin reaalioihin, etnografisiin reaalioihin ja yhteiskunnallisiin reaalioihin. Käännösstrategiat Leppihalmeen jaottelussa ovat suora siirto, käännöslaina, kulttuurinen adaptaatio, yläkäsitteen käyttö, eksplisiittistäminen eli selventäminen, lisäys ja poisjättö. Tulokset osoittavat, että teoksessa oli reaalioiden kääntämisessä käytetty eniten suoraa siirtoa, jolloin reaaliat oli tuotu käännökseen sellaisenaan. Tämä strategia säilyttää käännöksessä paikallisvärin, mutta saattaa myös vieraannuttaa lukijaa. Käännösstrategioista myös käännöslainaa ja selventämistä oli käytetty. Lisäksi käännöksessä oli käytetty termivastineita.

Kosmopoliittisuus, monikulttuurisuus, kansainvälisyys. Kulttuurihistoriallisia näkökulmia

Vieraat kulttuurit ovat herättäneet sekä uteliaisuutta että pelkoa. Tämän kirjan artikkelit käsittelevät eurooppalaisten tapoja kohdata muita kulttuureja sekä Euroopan sisällä että sen rajojen ulkopuolella. Ajallisesti teksteissä liikutaan 1600-luvulta 2000-luvulle. Tuona aikana kosmopoliittisuus, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys ovat ehtineet saada uusia sisältöjä ja tulkintoja. Siten tässä kokoelmassa ei luoda kattavaa kokonaiskuvaa niiden historiasta vaan teoksen avainkäsitteitä tarkastellaan monipuolisesti ja yllättävistä näkökulmista.

Lahden torikaivausten 2013 miestenpukujen ja muiden tekstiilien elinkaari

Opinnäytetyöni käsittelee vuoden 2013 Lahden torikaivausten tekstiiliaineiston miestenpukujen ja muiden tunnistettujen vaatetustekstiilien elinkaarta. Työssäni lähdin selvittämään kolmea tutkimuskysymystä: 1) millaisia kaivauksilta löydetyt miestenpuvut ja tekstiilit olivat ajoitukseltaan, leikkaukseltaan ja materiaaleiltaan; 2) miten löydetyt miestenpuvut liittyivät Lahden kylään ja 3) millainen oli kyseisten pukujen elinkaari kaikkine vaiheineen valmistuksesta jälkikäyttöön. Työtäni varten tutkin ja valokuvasin tunnistetut miestenpuvut ja muut tekstiilit yksityiskohtaisesti. Vertailen tekstiileitä Lahden museon kokoelmissa säilytettäviin miestenpukuihin erityisesti työtapojen, materiaalien ja leikkausten osalta. Toisaalta vertasin Lahden torikaivausten tekstiiliaineistoa kirjalliseen lähdeaineistoon, erityisesti Asta Kurhilan pro gradu -tutkielmaan Rahvaan pukeutumisen muutos –maaseutuväestön vaatetus perukirja-aineiston mukaan Hollolassa 1830-1910. Tutkimusta tuin lisäksi haastatteluin. Tutkimuksen perusteella miestenpukujen valmistus ja vaatekäyttö ajoittuivat leikkauksensa ja yksityiskohtiensa perusteella 1860-luvun lopulle ja 1870-luvun alkupuolelle. Tyypiltään puvut olivat aikaansa nähden moderneja ja ”kaupunkilaisia” kolmiosaisia villakangaspukuja. Ne poikkesivat kaikin tavoin saman ajan maaseutuväestön tyypillisestä miestenvaatetuksesta. Tekstiilien joukossa oli myös virkapukujen osia. Vaatekäytön aikana pukuja ja muita tekstiileitä oli korjattu ja paikattu eri tavoin. Vaatekäytön jälkeen puvut ja muut tekstiilit olivat olleet jälkikäytössä Lahden kylän verstaiden rätteinä. Viimeisessä jälkikäyttövaiheessa ne olivat vielä päätyneet muun verstasjätteen mukana kadunpohjusteeksi. Koko tekstiilien elinkaari liittyi Lahden kylän voimakkaan kasvun vaiheeseen, joka alkoi rautatien rakentamisesta 1860-luvun lopulla. Tässä vaiheessa kylään muutti käsityöläisiä ja pienyrittäjiä, jotka todennäköisesti toivat mukanaan uuden pukumuodin. Toinen käännekohta oli Lahden kylän palo 1877 ja kylän muuttuminen kauppalaksi 1878. Tekstiilien elinkaaren viimeinen jälkikäyttövaihe ajoittui tähän ajankohtaan.

Harry Potter -kirjojen henkilönnimien käännösstrategiat

Tämä tutkielma käsittelee henkilönnimien käännösstrategioita neljän ensimmäisen Harry Potter -kirjan suomennoksissa ja ranskannoksissa. Tutkimuksessa verrataan kvantitatiivisesti suomentajan ja ranskantajan käyttämiä käännösstrategioita ja pyritään löytämään lainalaisuuksia. Alkuhypoteeseina ovat, että suomentaja olisi käyttänyt useimmiten strategianaan käännöstä, ja että ranskantaja olisi useimmiten päätynyt suoraan lainaan. Lisäksi tutkitaan, onko henkilöhahmon tyypillä, esimerkiksi, onko kyseessä eläin, taulu vai aave, ollut vaikutusta käytettyyn käännösstrategiaan. Strategioiden luokitteluun käytettiin Minna Saarelman (2008) kirjallisuuden erisnimien käännösstrategioiden luokittelua. Hahmotyyppien luokittelu muodostettiin aineistona toimivien kirjojen aikaisemman tuntemuksen perusteella. Keskeisimmät tulokset ovat, että suomentaja ja ranskantaja ovat käyttäneet yhtälailla pääasiallisena käännösstrategianaan nimen suoraa lainaa. Itse asiassa lainojen osuus kummissakin käännöksissä oli varsin huomattava. Yllättävä tulos oli, että suomennoksissa käännösten osuus oli varsin pieni verrattuna lainojen määrään. Hahmotyypillä ei havaittu olevan suoranaista vaikutusta valittuun käännösstrategiaan. Katseena tulevaisuuteen mahdollisiksi jatkotutkimuksen aiheiksi suositellaan kvantitatiivista tutkimusta kunkin erisnimen esiintymismääristä. Tällaisella tutkimuksella voitaisiin tutkia, miksi esimerkiksi suomennoksia lukiessa syntyy vaikutelma, että valtaosa henkilönnimistä on käännetty eikä suinkaan lainattu.

Hywiä tapoja opettawaiset jutut yhteiselle kansalle ja lapsille. J. P. A. [sic] Snellildä, jotka ruotzin kielestä on suomexi käändänyt Henric Chytraeus

Arkit: (:)3, A-I8 K1.