1000 resultados para Hetki joka muutti elämäni


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Taidekasvatuksen kaksi kulttuuria, Suomi ja Kanada? Integroitu näkemys Tutkimuksessa kuvataan kanadalaisen Learning Through The Arts –pedagogiikan mukainen suomalainen kokeiluhanke, jonka aikana taiteilija–opettaja-parit opettivat yhdessä eri oppiaineita koululuokille: esim. matematiikkaa tanssien, biologiaa maalaten tai yhdistäen eri taiteenlajeja projektimuotoiseen oppimiseen. Hanketta arvioitaessa nousee esille, ei niinkään yksittäisten taiteilijoiden ja opettajien toiminta, vaan pikemminkin Kanadan ja Suomen rakenteelliset sekä kulttuuriset eroavuudet. Tutkimus sivuaa myös Suomessa käytävää keskustelua taiteen hyödyllisyydestä ja pohtii samalla taito- ja taideaineiden asemaa koulussa. Työn teoreettisessa osassa integroidaan opetussuunnitelmateoriaa, kasvatuksen historiaa ja filosofiaa, tähdentäen taidekasvatuksen merkitystä osana koko ihmisen kasvatusta. Opetussuunnitelmateorian osalta tarkastellaan romanttista ja klassista opetussuunnitelmaa, jotka eroavat toisistaan menetelmiensä, sisältöjensä, tavoitteidensa sekä arvioinnin osalta. Ns. kovat ja pehmeät aineet tai matemaattis-luonnontieteelliset aineet vastakohtanaan humanismi, voidaan ymmärtää sekä historiallisia että epistemologisia taustojaan vasten. Pepperin maailmanhypoteesien mukaisesti on kasvatuksen ongelmien ratkaisemiseksi hahmotettavissa neljä selvästi toisistaan eroavaa lähestymistapaa: formismi; organisismi; mekanisismi; sekä kontekstualismi. Kantin filosofiaan viitaten tutkimus puolustaa käsitystä taiteesta rationaalisena ja propositionaalisena kokonaisuutena, joka ei ole vain kommunikaation väline, vaan yksi todellisuuden kohtaamisen lajeista, tiedon ja etiikan rinnalla. Näin ajateltuna taito- ja taidekasvatuksen tulisi olla luonteeltaan aina myös kulttuurikasvatusta. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan väittää, että moniammatillinen yhteistyö monipuolistaa koulun opetusta. Mikäli huolehditaan siitä, että taiteilijat saavat riittävästi koulutusta opettamiseen liittyvissä asioissa, on mahdollista käyttää taiteilijoita opettajien rinnalla koulutyössä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Artikkelin kirjoittaja kertoo väitöskirjastaan, joka käsittelee opettajatiimissä tapahtuvan opetuksen suunnittelun onnistumisen edellytyksiä ja esteitä

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Vastine Jukka Lindforsin kommenttiin, joka käsitteli teoksen Jee jee jee : suomalaisen rockin historia arvostelua // Musiikin suunta 1/1999. Alkuperäinen kirja-arvostelu: Musiikin suunta 3/1998

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäyte tutkii mitä tapahtuu kun ajan, paikan ja tapahtuman ykseys poistuu ja astutaan niin sanotun uuden teatterin maailmaan. Miten esityksen kokonaisuus muodostetaan silloin? Opinnäytteessä käytetään pohjamateriaalina kahta liki sanatonta esitystä (nimetön esitys ja Jälkikirjoitus köyhyyden filosofiaan) ja teatteri-ohjaaja/teoreetikko Juha-Pekka Hotisen ja avantgarde-taiteilija/teoreettikko Marcel Duchampin ajatuksia taiteesta (sen rajoista ja katsojista), sekä kirjoittajan omia käsitteitä. Opinnäyte esittelee perhedramaturgia-käsitteen, joka kokoaa avoimen fragmentaarisen dramaturgian erottamalla mitä ja miten esitys ilmaisee. Perhedramaturgiaan kuuluu kaksi ns. ulompaa kehää (käsitettä): assosiatiivisuus ja aika. Opinnäytteessä selitetään perhedramaturgian, assosiatiivisuuden ja ajan suhde toisiinsa ja se miten ne ilmenevät teatterissa. Opinnäytteessä käsitellään myös miten avoin dramaturgia on muuttanut esityksen ja teoksen eroa, rajaa eri taidemuotojen välillä ja miten katsojasuhde on muuttunut. Näitä tutkitaan Hotisen ja Duchampin käsityksiä vasten. Opinnäyte loppuu kuuteen esimerkkiin yrityksestä ilmaista aikaa taideteoksessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Artikkeli on vastine professori Simo Heinisen kirjoitukseen Tieteessä tapahtuu -lehden numerossa 8/2003, joka kritisoi vuonna 2002 ilmestyneen Suomen kulttuurihistorian ensimmäisen osan toimittajia ja teoksen toimitustyötä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjoittaja on klassisten kielten ja antiikin kirjallisuuden dosentti. Esitys pohjautuu juhlapuheeseen, joka pidettiin Porvoon kaupungin itsenäisyyspäiväjuhlassa 6.12.2003.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Artikkeli perustuu kirjoittajan väitöskirjaan Pohjoismaa vai kansandemokratia? Sosiaalidemokraatit, kommunistit ja Suomen kansainvälinen asema 1945-51 (SKS 2004), joka tarkastettiin syyskuussa Helsingin yliopistossa

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Artikkeli perustuu Jussi Onnismaan väitöstutkimukseen "Epävarmuuden paluu. Ohjauksen ja ohjausasiantuntijuuden muutos", joka tarkastettiin Joensuun yliopistossa 19.9.2003

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Artikkeli perustuu kaksivuotiselle yhtenäinen peruskoulututkimus- ja kehittämishankkeelle, joka toteutettin vuosina 2000-2001 yhteistyössä kahden helsinkiläisen peruskoulun kanssa

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimus on osa Jyväskylän yliopistossa toteutettua Emootion ja käyttäytymisen säätelyn (EMO) tutkimusta, joka kuuluu Ihmisen kehitys ja sen riskitekijät -huippututkimusohjelmaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Timo Virtasen väitöskirja tarkastettiin Sibelius-akatemiassa 15.12.2005. Tarkastajina olivat professori Joseph C. Kraus (University of Nebraska) ja professori James Hepokoski (Yale University), joka toimi myös tilaisuudessa vastaväittäjänä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tartraatti-resistentin happaman fosfataasin hiljentäminen RNAi menetelmällä: odottamaton vaikutus monosyytti-makrofagi linjan soluissa RNA interferenssi (RNAi) eli RNA:n hiljentyminen löydettiin ensimmäisenä kasveissa, ja 2000-luvulla RNAi menetelmä on otettu käyttöön myös nisäkässoluissa. RNAi on mekanismi, jossa lyhyet kaksi juosteiset RNA molekyylit eli siRNA:t sitoutuvat proteiinikompleksiin ja sitoutuvat komplementaarisesti proteiinia koodaavaan lähetti RNA:han katalysoiden lähetti RNA:n hajoamisen. Tällöin RNA:n koodaamaa proteiinia ei solussa tuoteta. Tässä työssä on RNA interferenssi menetelmän avuksi kehitetty uusi siRNA molekyylien suunnittelualgoritmi siRNA_profile, joka etsii lähetti RNA:sta geenin hiljentämiseen sopivia kohdealueita. Optimaalisesti suunnitellulla siRNA molekyylillä voi olla mahdollista saavuttaa pitkäaikainen geenin hiljeneminen ja spesifinen kohdeproteiinin määrän aleneminen solussa. Erilaiset kemialliset modifikaatiot, mm. 2´-Fluoro-modifikaatio, siRNA molekyylin riboosirenkaassa lisäsivät siRNA molekyylin stabiilisuutta veren plasmassa sekä siRNA molekyylin tehokkuutta. Nämä ovat tärkeitä siRNA molekyylien ominaisuuksia kun RNAi menetelmää sovelletaan lääketieteellisiin tarkoituksiin. Tartraatti-resistentti hapan fosfataasi (TRACP) on entsyymi, joka esiintyy luunsyöjäsoluissa eli osteoklasteissa, antigeenejä esittelevissä dendiriittisissä soluissa sekä eri kudosten makrofageissa, jotka ovat syöjäsoluja. TRACP entsyymin biologista tehtävää ei ole saatu selville, mutta oletetaan että TRACP entsyymin kyvyllä tuottaa reaktiivisia happiradikaaleja on tehtävä sekä luuta hajoittavissa osteoklasteissa sekä antigeenia esittelevissä dendriittisissä soluissa. Makrofageilla, jotka yliekpressoivat TRACP entsyymiä, on myös solunsisäinen reaktiivisten happiradikaalien tuotanto sekä bakteerin tappokyky lisääntynyt. TRACP-geenin hiljentämiseen tarkoitetut spesifiset DNA ja siRNA molekyylit aiheuttivat monosyytti-makrofagilinjan soluviljelymallissa TRACP entsyymin tuoton lisääntymistä odotusten vastaisesti. DNA ja RNA molekyylien vaikutusta TRACP entsyymin tuoton lisääntymiseen tutkittiin myös Tolllike reseptori 9 (TLR9) poistogeenisestä hiirestä eristetyissä monosyyttimakrofaagisoluissa. TRACP entsyymin tuoton lisääntyminen todettiin sekvenssistä ja TLR9:stä riippumattomaksi vasteeksi solun ulkopuolisia DNA ja RNA molekyylejä vastaan. Havainto TRACP entsyymin tuoton lisääntymisestä viittaa siihen, että TRACP entsyymillä on tehtävä solun immuunipuolustusjärjestelmässä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyömme on osa Yhdessä-hanketta. Sen tarkoitus on lisätä ja kehittää inkluusiivista toimintaa Maunulan alueella. Hankkeen yksi toimintamuoto on inkluusivinen työharjoittelu, joka toteutettiin Maunulan yhteiskoulun yhdeksäsluokkalaisten oppilaiden ja Haavikon opetus- ja aikuiskasvatuskeskuksen opiskelijoiden kesken syksyllä 2006. Työharjoittelussa yleisopetuksen oppilas ja erityistukea tarvitseva opiskelija toimivat työpaikalla työparina. Opinnäytetyömme tarkoitus oli selvittää, millaisia oletuksia ja ennakkokäsityksiä Maunulan yhteiskoulun oppilailla oli inkluusiivisesta työharjoittelusta ja kehitysvammaisuudesta ennen työharjoittelua sekä millaisia käsityksiä ja kokemuksia heillä oli niistä harjoittelun jälkeen. Opinnäytetyömme on kvalitatiivinen eli laadullinen. Aineistonkeruumenetelmänä käytimme teemahaastattelua ja tutkimusmenetelmänä teemoittelua. Teemoittelimme haastatteluista nousseet asiat neljän eri teeman ympärille. Haastateltavia oli yhteensä neljä. Ennen harjoittelua oppilaat täyttivät tekemämme ennakkokartoituslomakkeen ja harjoittelun aikana he kirjoittivat päiväkirjaa. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina harjoittelun jälkeen. Opinnäytetyömme tulosten mukaan oppilailla oli positiivisia odotuksia työharjoittelusta. Työharjoittelun jälkeen kokemukset työharjoittelusta ja kehitysvammaisesta työparista olivat myönteiset. Nuoret olivat oppineet asioita itsestään ja kehitysvammaisuudesta. Työharjoittelu koettiin hyvänä mahdollisuutena toimia erilaisten ihmisten kanssa ja oppia ymmärtämään heitä. Kehitysvammaisella nuorella koettiin olevan yhtäläinen oikeus osallistua työelämään. Oppilaat olivat valmiita osallistumaan vastaavanlaiseen toimintaan uudelleen. Opinnäytetyömme johtopäätöksiä ovat, että nuorilla on oletuksia ja odotuksia harjoittelua kohtaan enemmän kuin ennakkoluuloja. Nuoret ymmärsivät, miksi inkluusiivista toimintaa järjestetään, ja pitivät sitä mielekkäänä. Työharjoittelussa tapahtuneet kohtaamiset koettiin tapahtuvan kahden nuoren välillä, ei kehitysvammaisen ja yleisopetuksen nuoren välillä. Vastaavanlaista toimintaa tulisi järjestää enemmän ja jo lapsuudesta lähtien, jotta inkluusiivinen ajattelutapa laajenisi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Valtakunnallisen lääketieteellisten alojen opiskelijavalintojen kehittämishankkeen projektijohtajaksi Turun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta nimitti kliininen opettaja, LL, EL Veli-Matti Leinosen, joka kutsui osa-aikaiseksi projektikoordinaattoriksi KM Johanna Laineen 1.9.2006 alkaen. Lisäksi projektisihteerinä toimi KM Outi Jääskeläinen ajalla 1.10.- 30.11.2006. Hankkeelle perustettiin valtakunnallinen ohjausryhmä, johon lääketieteelliset tiedekunnat (5) ja eläinlääketieteellinen tiedekunta nimesivät edustajansa ja henkilökohtaisen varajäsenen. Niitä tiedekuntia, joissa on hammaslääketieteen koulutus, pyydettiin nimeämään edustaja ja varajäsen myös hammaslääketieteen alalta. Ohjausryhmään tiedekunnat nimesivät lokakuussa 2006 seuraavat edustajat ja varajäsenet: Helsingin yliopistosta professori Leena Kivisaari, professori Peter Holmberg, professori Jarkko Hietanen, yliopistolehtori Kimmo Suomalainen; yliopistonlehtori Mirja Ruohoniemi ja opintoasiainpäällikkö Sanna Ryhänen eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta; Kuopion yliopistosta apulaisopettaja Rita Sorvari ja apulaisopettaja Jyrki Ågren; Oulun yliopistosta professori Martti Sorri, professori Hannu Rajaniemi, professori Kyösti Oikarinen ja professori Aune Raustia; Tampereen yliopistosta professori Seppo Nikkari ja opintoasiainpäällikkö Paula Järvenpää; Turun yliopistosta professori Pentti Kemppainen, varadekaani Markku Koulu, lehtori Jorma Paranko ja suunnittelija Heli Vinkka-Puhakka. Lisäksi ohjausryhmään kutsuttiin lääketieteellisten alojen valtakunnallisen valintatoimikunnan puheenjohtaja Kati Hakkarainen Tampereen yliopistosta ja lääketieteellisten alojen valintakokeen valtakunnallisen kehittämisryhmän puheenjohtaja Erkki Jyväsjärvi Helsingin yliopistosta. Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana on toiminut projektijohtaja Veli-Matti Leinonen ja muistiot on laatinut projektikoordinaattori Johanna Laine, molemmat Turun yliopistosta. Asiantuntijoina hankkeessa olivat ylitarkastaja Birgitta Vuorinen opetusministeriöstä, Helsingin yliopistosta professori Kirsti Lonka, professori Patrik Scheinin ja tutkija Pekka Lahti-Nuuttila; Turun yliopistosta vararehtori Erno Lehtinen, erikoistutkija Sakari Ahola, emeritusprofessori Heimo Laato, professori Risto Rinne ja professori Arja Virta sekä Työterveyslaitokselta professori Matti Ylikoski. Muita asiantuntijoita olivat koulutusjohtaja Hannu Halila Suomen Lääkäriliitosta, toimistohammaslääkäri Annariitta Kottonen Suomen Hammaslääkäriliitosta, eläinlääkäri Minnami Mikkola Suomen Eläinlääkäriliitosta, opiskelija Juho Joutsa Suomen Medisiinariliitosta ja opiskelija Heini Niinimäki Eläinlääketieteen kandidaattiyhdistyksestä. Lisäksi ennen ohjausryhmän kokouksia käytiin henkilökohtaisia keskusteluja jokaisen tiedekunnan dekaanin tai varadekaanin ja muiden edustajien kanssa. Ohjausryhmä järjesti kokouksensa Helsingissä 9.2.2007, 2.3.2007, 20.4.2007, 11.5.2007 ja 14.6.2007. Ohjausryhmä osallistui myös keskustelutilaisuuteen Helsingissä 13.4.2007, johon kutsuttiin kuultavaksi opetusministeriön edustaja sekä ammattiliittojen ja opiskelijajärjestöjen edustajat. Selvitysraportin valmistelutyön ja kirjoittamisen osuudet jakaantuivat seuraavasti: projektijohtaja Leinonen vastasi luvuista 2, 3.3, 6.2 sekä 7, jonka kirjoittamisessa avusti projektikoordinaattori Laine. Luvut 1, 3.1, 3.2, 4, 5.1, 5.4 ja 6.3 kirjoitti projektikoordinaattori Laine. Projektisihteeri Jääskeläinen kirjoitti Leinosen avustamana luvut 5.2 ja 5.3. Luku 6.1 on kirjoitettu yhteistyössä tutkija Lahti-Nuuttilan kanssa. Saatuaan työnsä päätökseen projektijohtaja toimittaa sen tiedoksi opetusministeriölle, lääketieteellisille tiedekunnille ja eläinlääketieteelliselle tiedekunnalle.