359 resultados para Hassi, Satu
Resumo:
Lapin yleisissä kirjastoissa tilastoitiin asiakaskäyntejä lähes 1,9 miljoonaa vuonna 2009. Käyntejä kertyi 10,19 asukasta kohden, mikä on lähes neljä prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Verkkokäyntejä kirjastojen verkkopalveluihin tehtiin myös lähes 1,9 miljoonaa. Kirjastoista lainattiin aineistoja reilut 3,3 miljoonaa kappaletta, mikä tekee 18,19 asukasta kohden. Lainausmäärät laskivat noin neljä prosenttia edellisestä vuodesta. Kirjastoautoista lainattiin 15,5 prosenttia kaikista kirjastolainoista. Lapin yleisissä kirjastoissa tehtiin 175, 87 henkilötyövuotta, joista 78 prosenttia oli kirjastoammatillisia. Kirjaston palkkaama henkilöstö osallistui täydennyskoulutuksiin keskimäärin 4,4 kertaa vuodessa, mikä on vielä hieman vähemmän kuin vähimmäistavoitteena oleva kuusi täydennyskoulutuspäivää vuodessa. Lapin yleisten kirjastojen toimintamenot kasvoivat vain 0,1 prosenttia vuodesta 2008 vuoteen 2009. Kirjastojen toimintamenot olivat 1 prosentti Lapin kuntien toimintamenoista. Kirjastojen toimintamenot asukasta kohden olivat 58,61 euroa vuonna 2009.
Resumo:
Besides the sustaining of healthy and comfortable indoor climate, the air conditioning system should also achieve for energy efficiency. The target indoor climate can be ob-tained with different systems; this study focuses on comparing the energy efficiency of different air conditioning room unit systems in different climates. The calculations are made with dynamic energy simulation software IDA ICE by comparing the indoor cli-mate and energy consumption of an office building with different systems in different climates. The aim of the study is to compare the energy efficiency of chilled beam systems to other common systems: variable air volume, fan coil and radiant ceiling systems. Besides the annual energy consumption also the sustainability of target indoor climate is compared between the simulations. Another aim is to provide conclusions to be used in the product development of the chilled beam systems’ energy efficiency. The adaptable chilled beam system and the radiant ceiling system prove to be energy efficient independent of the climate. The challenge of reliable comparison is that other systems are not able to reach the target indoor climate as well as the others. The complex calculation environment of the simulation software, made assumptions and excluding of the financial aspects complicate comparing the big picture. The results show that the development of the chilled beam systems should concentrate on energy efficient night heating, flexible demand based ventilation and capacity control and possibilities on integrating the best practices with other systems.
Resumo:
Luksustuotteiden kansainväliset markkinat ovat kasvaneet merkittävästi 1990-luvulta lähtien. Varsinkin perinteisissä luksusmuotimaissa, kuten Ranskassa ja Italiassa, luksusmuotibrändien merkitys on suuri valtion taloudelle. Luksusbrändien liiketaloudellisessa johtamisessa on usein puutteita johtuen alan luovasta luonteesta, jossa huomio on enimmäkseen kiinnitetty tuotteen suunnitteluun. Luksustuote vaatii kuitenkin rinnalleen vahvan brändin, joka vetoaa kuluttajiin. Luksusbrändin markkinointi poikkeaa perinteisestä brändimarkkinoinnista siinä, että luksuksen markkinoinnissa on olennaista ymmärtää mistä luksus muodostuu ja miksi kuluttajat haaveilevat luksuksesta. Massamediana pidetty internet on erityisen haastava markkinointiväline luksusbrändeille, jotka vaalivat eksklusiivisuuttaan. Luksusbrändien kotisivuja on kuitenkin viime vuosina luotu yhä enemmän ja enää vain harvoilla luksusbrändeillä ei ole omia kotisivuja. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten luksus ilmenee luksusbrändien kotisivuilla. Ensimmäisenä osaongelmana tarkastellaan sitä, miten luksusbrändin ominaisuudet ilmenevät luksusbrändien kotisivuilla. Toisessa osaongelmassa tarkastellaan sitä, miten luksusbrändin arvot ilmenevät luksusbrändien kotisivuilla. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena sisällön analyysinä. Tutkimuksessa keskityttiin luksukselle ominaisiin piirteisiin ja niiden ilmenemiseen luksusbrändien kotisivuilla. Aineistona käytettiin olemassa olevia luksusbrändien kotisivuja, joiden sisältöä havainnoitiin ulkoisesti. Aineistoa havainnoitiin hyvin monitahoisesti ja kokonaisvaltaisesti sen mukaan, minkälaisia ominaisuuksia ja sisältöä tutkimukseen kohteena olleilla kotisivuilla oli. Tutkimustulokset on esitetty narratiivina, jotta lukija saisi mahdollisimman rikkaan kuvan tutkimuksen kohteena olleiden kotisivujen sisällöstä. Tutkimustulokset on lisäksi raportoitu osaongelmien pohjalta luotujen kategorioiden mukaisesti. Luksusbrändien ominaisuuksien ilmeneminen kotisivuilla on jaoteltu neljään luokkaan: eksklusiivisuus, autenttisuus, taiteellisuus ja brändin persoonallisuus. Luksusbrändin arvojen dimensiot on jaoteltu kolmeen luokkaan: funktionaalinen, symbolinen ja kokemuksellinen. Tutkimustulokset osoittivat, että luksusbrändien kotisivuilla luksusbrändien ominaisuudet ja arvot ilmenevät hyvin eri tavoilla. Lisäksi painotus eri ominaisuuksien ja arvojen välillä vaihtelee huomattavasti. Tosin yhtäläisyyksiäkin esiintyi mm. eksklusiivisuuden ilmenemisessä. Luksusbrändin markkinoinnissa on kyse unelmien markkinoinnista, johon internet viestintävälineenä luo aivan uusia mahdollisuuksia.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää 4. luokan aloittavien oppilaiden luetun ymmärtämisen taitoa satu- ja tietoteksteissä sekä heidän lukemisminäkuvaansa ja asenteitaan lukemista kohtaan. Lisäksi sen avulla halutaan selvittää, onko oppilaiden lukemisminäkuvalla ja luetun ymmärtämisen taidoilla yhteyttä. Tyttöjen ja poikien tuloksia vertaillaan keskenään. Tutkimuksen teoriaosassa käsitel-lään tutkimuksen kannalta tärkeitä käsitteitä, joita ovat lukeminen, luetun ymmärtäminen, tytöt ja pojat lukijoina, tekstityypit, minäkuva sekä motivaatio ja opiskeluasenne. Luetun ymmärtämistä mitattiin satu- ja tietotekstin luetun ymmärtämisen testeillä, jotka koostuvat avoimista kysymyksistä sekä sanaselitystehtävistä. Asenteita ja lukemisminäkuvaa mitattiin kyselylomakkeella. Tulosten analysointiin käytettiin tilastomatemaattista SPSS-ohjelmaa. Tutkimus toteutettiin neljässä koulus-sa Satakunnan alueella alkusyksystä 2012. Siihen osallistui 111 oppilasta, joista 56 oli tyttöjä ja 55 poikia. Tulosten mukaan tytöt menestyivät poikia merkitsevästi paremmin kummankin tekstityypin luetun ymmärtämisessä. Sanaselitystehtävät osoittautuivat suurelle osalle oppilaista vaikeiksi. Eri tekstityyppien ymmärtämisen välillä ei ollut suurta eroa. Myös lukemisasenteesta tytöt saivat hieman korkeammat kokonaispisteet kuin pojat. Sekä tyttöjen että poikien lukemisminäkuva oli positiivinen. Tytöt osasivat kuitenkin arvioida omaa lukutaitoaan poikia vähän realistisemmin. Lukemisminäkuvan ja luetun ymmärtämisen välillä ei havaittu yhteyttä. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että kouluissa tulisi kiinnittää huomiota luetun ymmärtämisen taitojen kehittämiseen ja erityisesti tulisi harjoitella sanan merkityksen johtamista tekstiyhteydestä. Lisäksi oppilaille tulisi tarjota tilaisuuksia itsearviointiin.
Resumo:
Laki ja oikeus -teemanumero.
Resumo:
Esitelmä Suomen Kansantietouden Tutkijain Seuran VI Kevätkoulun Eminentia-luennot-seminaarissa 15.5.2012 Tieteiden talossa Helsingissä.
Resumo:
Tutkielman ensisijaisina tavoitteena on selvittää syitä, jotka johtavat mukautetun tilintarkastuskertomuksen antamiseen pk-yritykselle. Empiria-osuuden toissijaisena tavoitteena on selvittää, millainen on ammatillisen harkinnan osuus tilintarkastajan päätöksenteossa ja kuinka esiin tulleita seikkoja voidaan ryhmitellä teemoittain. Empiirinen osuus suoritettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkielman aineiston muo-dostavat haastattelut ja pk-yrityksille annetut mukautetut tilintarkastuskertomukset. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoidun ja teemahaastattelun välimaastoon sijoittuvalla haastattelumuodolla. Haastateltavina oli viisi KHT-tilintarkastajaa. Haastattelutulokset analysoitiin kokoamalla litteroiduista haastatteluista eri kokonaisuudet teemoittain. Tilintarkastuskertomuksiin liittyvät tulokset analysoitiin kokoamalla excel-taulukkoon kirjoitetuista perustelut- kappaleiden tiedoista eri kokonaisuudet teemoittain. Tutkimustulosten perusteella mukautetun tilintarkastuskertomuksen antamiseen johtavia syitä on useita ja ne poikkeavat toisistaan hyvin paljon. Syyt luokitellaan teemoittain seuraavasti: lainvastaisuudet, toiminnan kannattavuus ja rahoitus, kirjanpitoon ja tilinpäätökseen liittyvät syyt sekä hallinto. Edellä mainituista teemoista useimmiten toistuivat lainvastaisuudet ja toiminnan kannattavuuteen ja rahoitukseen liittyvät syyt. Lainvastaisuuden teemaan liittyvistä syistä toistui eniten osakepääoman menetyksen rekisteröimättä jättäminen. Toiminnan kannattavuuden ja rahoituksen teemaan liittyvistä syistä esiintyi oman pääoman menettämisen lisäksi liiketoiminnan kannattamattomuus eli tappion tekeminen. Tutkimustuloksista yksi mielenkiintoisimpia on hallintoon liittyvät mukauttamisen syyt. Hallinnon teemaan liittyvä syy tutkimusaineistossa oli omistajien keskinäinen eripura, mikä näkyy tilinpäätöksen allekirjoitussivulla allekirjoitusten puuttumisena ja asian nou-semisena tilintarkastuskertomukseen.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Organisaatioidentiteetti on noussut yhdeksi tärkeimmistä käsitteistä pyrittäessä ymmärtämään organisaation toimintaa muutostilanteessa. Suuressa organisaatiomuutoksessa organisaation jäsenet joutuvat usein etsimään uutta merkitystä tekemiselleen ja olemiselleen sekä uudelleen arvioimaan, keitä he ovat suhteessa organisaatioon. Organisaatioidentiteetti edustaa kognitiivista ja tunnepitoista sidosta yksilön ja organisaation välillä sekä antaa vastauksen kysymykseen ”keitä me olemme”. Organisaatioidentiteetin muutosta on aiemmin tutkittu lähes yksinomaan strategisen muutoksen ja johdon näkökulmasta, mikä on jättänyt pakotetun muutoksen vaikutukset ja henkilöstön näkökulman lähes huomiotta. Tämän tutkielman tarkoitus on luoda syvällinen katsaus organisaatioidentiteettiin ja sen muutokseen juuri henkilöstön näkökulmasta. Tutkimuskysymyksellä selvitetään, miten henkilöstön kokema organisaatioidentiteetti muuttuu yritysoston aiheuttamassa pakotetussa muutoksessa. Osakysymykset hahmottavat organisaatioidentiteetin muutokselta suojaavia tekijöitä, organisaatio-identiteetin vahvuuden vaikutusta muutokseen suhtautumiseen sekä muutoksen vaikutusta työn sujuvuuteen. Tutkimusongelmaa lähestytään laadullisen tutkimuksen keinoin aineistolähtöisesti, hyödyntäen grounded theory -tyylistä tutkimusotetta. Tavoitteena on löytää tuoreita näkökulmia organisaatioidentiteetin muutokseen. Tutkielman aineistona on 11 haastattelua, joiden analysointi aloitetaan jo aineiston keruuvaiheessa jatkuvalla vertailulla. Lopullisen muotonsa tulokset saavat aineiston kokonaisdimensioiksi järjestämisen sekä aiempaan teoriatietoon vertaamisen avulla. Tutkimustulosten mukaan organisaatioidentiteetin muutokseen vaikuttavat henkilöstön ennakko-oletukset muutoksen toteuttajaa kohtaan, ulkopuolisten sidosryhmien näkemykset sekä henkilö-kohtaiset muutosvalmiusominaisuudet, mutta suurin merkitys on kommunikaation avoimuudella sekä henkilöstön kokemuksella luottamuksesta. Kaikki nämä tekijät myös vaikuttavat muutosprosessin sujuvuuteen ja ne heijastuvat käytännön työhön esimerkiksi epävarmuuden ja hallinnan puutteen -tunteina. Tuoreita näkökulmia organisaatioidentiteettimuutoksen tutkimukselle tarjoaa erityisesti kommunikaation ja luottamuksen suhde. Heikko kommunikaatio voi aiheuttaa särön luottamuksen kokemukseen, mikä taas entisestään vaikeuttaa viestinnän sujuvuutta, kun henkilöstö ei luota saamaansa informaatioon. Lisäksi tulosten kannalta merkittävä havainto on, että vahva holografinen identiteetti saa organisaation jäsenet tuntemaan muutoksen vaikutukset hyvin voimakkaasti myös silloin, kun heidän oma työnsä ei muutu.