Contract with John Moore for building house on Mill Street

Digital image

Warrant to pay John Moore for building house on Mill Street

Digital image

Laminar and turbulent natural convection in rectangular cavities

A computer program has been developed for the prediction of buoyancy-driven laminar and turbulent flow in rectangular air-filled two-dimensional cavities with differentially heated side walls. Laminar flow predictions for a square cavity and Rayleigh numbers from Ra = 10^3 up to the onset of unsteady flow have been obtained. Accurate solutions for Ra = 5 x 10^6, 10^7, 5 x 10^7 and 10^8 are presented and an estimate for the critical Rayleigh number at which the steady laminar flow becomes unsteady is given for this geometry. Numerical predictions of turbulent flow have been obtained for RaH~0(10^9 -10^11 ) and compared with existing experimental data. A previously developed second moment closure model (Behnia et al. 1987) has been used to model the turbulence. Results indicate that a second moment closure model is capable of predicting the observed flow features.

Laminar and turbulent natural convection in rectangular cavities

"This chapter discusses laminar and turbulent natural convection in rectangular cavities. Natural convection in rectangular two-dimensional cavities has become a standard problem in numerical heat transfer because of its relevance in understanding a number of problems in engineering. Current research identified a number of difficulties with regard to the numerical methods and the turbulence modeling for this class of flows. Obtaining numerical predictions at high Rayleigh numbers proved computationally expensive such that results beyond Ra ∼ 1014 are rarely reported. The chapter discusses a study in which it was found that turbulent computations in square cavities can't be extended beyond Ra ∼ O (1012) despite having developed a code that proved very efficient for the high Ra laminar regime. As the Rayleigh number increased, thin boundary layers began to form next to the vertical walls, and the central region became progressively more stagnant and highly stratified. Results obtained for the high Ra laminar regime were in good agreement with existing studies. Turbulence computations, although of a preliminary nature, indicated that a second moment closure model was capable of predicting the experimentally observed flow features."--Publisher Summary

John Searlen teoria tietoisuudesta

Tutkielmassa esitellään ja arvioidaan John Searlen teoriaa tietoisuudesta. Tietoisuus (consciousness) on Searlen mukaan tärkein mielenfilosofinen käsite. Searle ei määrittele käsitettä tarkasti, vaan tyytyy esittämään sitä kuvaavia esimerkkejä ja analogioita. Tietoisuuden keskeisimmiksi ominaisuuksiksi Searlen teoriassa näyttävät muodostuvan intentionaalisuus (intentionality), subjektiivisuus (subjectivity) ja kausaalinen vaikutus käyttäytymiseen (mental causation). Näihin ominaisuuksiin liittyvät myös Searlen painavimmat tietoisuudesta esittämät argumentit. Argumenttien analysointi on tutkielman tärkein tavoite. Searlen yhteysperiaatteen (Connection Principle) mukaan intentionaalisia tiloja voi olla vain olennolla, jolla voi olla tietoisia intentionaalisia tiloja, ja jokainen alitajuinen intentionaalinen tila on ainakin potentiaalisesti tietoinen. Toisin sanoen intentionaalisuuden ja tietoisuuden välillä vallitsee välttämätön yhteys seuraavasti: on loogisesti välttämätöntä, että jokainen intentionaalinen tila voi ainakin periaattessa päästä tietoisuuteen.Tutkielmassa kuitenkin osoitetaan, että yhteysperiaateeseen on syytä suhtautua epäillen. Searlen yhteysperiaatteen puolesta esittämä argumentti näyttää nimittäin sisältävän dilemman. Jos erottelu intrinsiseen ja näennäiseen intentionaalisuuteen tulkitaan Searlen tavoin, syyllistytään sen olettamiseen, mikä pitäisi todistaa; jos taas erottelu tulkitaan toisin kuin Searle, argumentti ei tue yhteysperiaatetta. Searlen mukaan mentaaliset tilat ovat aina jonkun mentaalisia tiloja. Tästä väitteestä Searle pyrkii johtamaan toisen, paljon radikaalimman väitteen: mielen ilmiöt kuuluvat omaan ontologiseen kategoriaansa, subjektiivisten mentaalisten tilojen kategoriaan. Searlen käsitystä tukee Thomas Nagelin esittämä, hyvin samansisältöinen argumentti. Yksimielisyys ei kuitenkaan ole erehtymättömyyden tae, sillä Paul Churchlandin kritiikki näyttää pahasti horjuttavan Searlen subjektiivisuusargumentin uskottavuutta. Churchland väittää Searlen syyllistyvän intensionaaliseen virhepäätelmään. Yksittäisen henkilön episteemisen pääsyn rajoittuneisuudesta ei Churchlandin mukaan voida tehdä mitään ontologisia johtopäätöksiä, koska tiedetyksi tuleminen ei ole objektin aito ominaisuus. Vastaväite näyttää olevan kohtalokas Searlen subjektiivisuusargumentille. Subjektiivisuuden ongelma näyttää olevan perustava metafyysinen vedenjakaja, joka jakaa mielenfilosofiset teoriat toisaalta materialistisiin, toisaalta dualistisiin. Searle uskoo, että mieli-ruumis -ongelma (mind-body problem) on ratkaistavissa ilman, että tarvitsee valita kumpaakaan. Ratkaisu sisältyy kahteen Searlen näennäisesti yhteensopimattomaan teesiin. Ensimmäisen teesin mukaan mentaaliset tilat ovat todellisia ilmiöitä, eikä niitä voida redusoida mihinkään muuhun tai eliminoida määrittelemällä ne uudestaan. Toisen teesin mukaan aivojen operaatiot aiheuttavat mentaaliset tilat ja mentaaliset tilat ovat aivojen piirteitä. Teeseistä jälkimmäinen osoittautuu ongelmalliseksi syistä, jotka Jaegwon Kim on esittänyt. Jos mentaaliset tilat olisivat aivojen ominaisuuksia, ei mielen ja aivojen välinen suhde voisi olla kausaalinen, koska kausaatiossa (causation) on aina kyse kahden erillisen entiteetin tai tapahtuman välisestä relaatiosta, jossa suhteen osapuolien välillä on oltava ajallista etäisyyttä. Toiseksi Searlen vertaus tietoisuuden ja aivojen suhteesta kappaleen kiinteyden ja sen mikrorakenteen suhteeseen epäonnistuu, koska tietoisuus ja kiinteys kuuluvat Searlen teoriassa eri ontologisiin kategorioihin, eikä niitä siten voi ongelmattomasti rinnastaa. Searlen analogia kiinteyteen murtuu myös siksi, että kappaleen mikrorakenne ei yksinkertaisesti aiheuta sen kiinteyttä. Tietoisuus ei siis voi olla samanaikaisesti aivojen ominaisuus ja aivojen kausaalisen toiminnan seuraus. Tutkielmassa päädytään puolustamaan kantaa, että Searlen argumentit eivät ole vakuuttavia ja että Searle ei ole onnistunut eksplikoimaan teoriaa, joka välttäisi dualismiin ja materialismiin liittyvät tunnetut ongelmat. Kysymys mikä on mielen suhde ruumiiseen, jää siten avoimeksi. Avainsanat: intentionaalisuus, mentaalinen, mieli-ruumis -ongelma, Searle, subjektiivisuus, tietoisuus

Untitled (after Steven and John)

'Untitled (after Steven and John)' takes inspiration from Spielbergian tracking shots and Baldessarian collages to create ghostly apparitions that explore the affective power of the cinematic close up. By appropriating and obfuscating this common filmic convention, the work investigates the intersubjective potential of the moving image.

Prediction of individual genetic risk to prostate cancer using a polygenic score

BACKGROUND Polygenic risk scores comprising established susceptibility variants have shown to be informative classifiers for several complex diseases including prostate cancer. For prostate cancer it is unknown if inclusion of genetic markers that have so far not been associated with prostate cancer risk at a genome-wide significant level will improve disease prediction. METHODS We built polygenic risk scores in a large training set comprising over 25,000 individuals. Initially 65 established prostate cancer susceptibility variants were selected. After LD pruning additional variants were prioritized based on their association with prostate cancer. Six-fold cross validation was performed to assess genetic risk scores and optimize the number of additional variants to be included. The final model was evaluated in an independent study population including 1,370 cases and 1,239 controls. RESULTS The polygenic risk score with 65 established susceptibility variants provided an area under the curve (AUC) of 0.67. Adding an additional 68 novel variants significantly increased the AUC to 0.68 (P = 0.0012) and the net reclassification index with 0.21 (P = 8.5E-08). All novel variants were located in genomic regions established as associated with prostate cancer risk. CONCLUSIONS Inclusion of additional genetic variants from established prostate cancer susceptibility regions improves disease prediction. Prostate 75:1467–1474, 2015. © 2015 Wiley Periodicals, Inc.

The effects of height and BMI on prostate cancer incidence and mortality: A Mendelian randomization study in 20,848 cases and 20,214 controls from the PRACTICAL consortium

Background Epidemiological studies suggest a potential role for obesity and determinants of adult stature in prostate cancer risk and mortality, but the relationships described in the literature are complex. To address uncertainty over the causal nature of previous observational findings, we investigated associations of height- and adiposity-related genetic variants with prostate cancer risk and mortality. Methods We conducted a case–control study based on 20,848 prostate cancers and 20,214 controls of European ancestry from 22 studies in the PRACTICAL consortium. We constructed genetic risk scores that summed each man’s number of height and BMI increasing alleles across multiple single nucleotide polymorphisms robustly associated with each phenotype from published genome-wide association studies. Results The genetic risk scores explained 6.31 and 1.46 % of the variability in height and BMI, respectively. There was only weak evidence that genetic variants previously associated with increased BMI were associated with a lower prostate cancer risk (odds ratio per standard deviation increase in BMI genetic score 0.98; 95 % CI 0.96, 1.00; p = 0.07). Genetic variants associated with increased height were not associated with prostate cancer incidence (OR 0.99; 95 % CI 0.97, 1.01; p = 0.23), but were associated with an increase (OR 1.13; 95 % CI 1.08, 1.20) in prostate cancer mortality among low-grade disease (p heterogeneity, low vs. high grade <0.001). Genetic variants associated with increased BMI were associated with an increase (OR 1.08; 95 % CI 1.03, 1.14) in all-cause mortality among men with low-grade disease (p heterogeneity = 0.03). Conclusions We found little evidence of a substantial effect of genetically elevated height or BMI on prostate cancer risk, suggesting that previously reported observational associations may reflect common environmental determinants of height or BMI and prostate cancer risk. Genetically elevated height and BMI were associated with increased mortality (prostate cancer-specific and all-cause, respectively) in men with low-grade disease, a potentially informative but novel finding that requires replication.

Directional dominance on stature and cognition in diverse human populations

Homozygosity has long been associated with rare, often devastating, Mendelian disorders1, and Darwin was one of the first to recognize that inbreeding reduces evolutionary fitness2. However, the effect of the more distant parental relatedness that is common in modern human populations is less well understood. Genomic data now allow us to investigate the effects of homozygosity on traits of public health importance by observing contiguous homozygous segments (runs of homozygosity), which are inferred to be homozygous along their complete length. Given the low levels of genome-wide homozygosity prevalent in most human populations, information is required on very large numbers of people to provide sufficient power3, 4. Here we use runs of homozygosity to study 16 health-related quantitative traits in 354,224 individuals from 102 cohorts, and find statistically significant associations between summed runs of homozygosity and four complex traits: height, forced expiratory lung volume in one second, general cognitive ability and educational attainment (P < 1 × 10−300, 2.1 × 10−6, 2.5 × 10−10 and 1.8 × 10−10, respectively). In each case, increased homozygosity was associated with decreased trait value, equivalent to the offspring of first cousins being 1.2 cm shorter and having 10 months’ less education. Similar effect sizes were found across four continental groups and populations with different degrees of genome-wide homozygosity, providing evidence that homozygosity, rather than confounding, directly contributes to phenotypic variance. Contrary to earlier reports in substantially smaller samples5, 6, no evidence was seen of an influence of genome-wide homozygosity on blood pressure and low density lipoprotein cholesterol, or ten other cardio-metabolic traits. Since directional dominance is predicted for traits under directional evolutionary selection7, this study provides evidence that increased stature and cognitive function have been positively selected in human evolution, whereas many important risk factors for late-onset complex diseases may not have been.

Book Review: "The Interface: IBM and the Transformation of Corporate Design, 1945-1975", John Harwood, Minneapolis: University of Minnesota Press, 2011

Within the history of twentieth-century design, there are a number of well-known objects and stories that are invoked time and time again to capture a pivotal moment or summarize a much broader historical transition. For example, Marcel Breuer’s Model B3 chair is frequently used as a stand-in for the radical investigations of form and new industrial materials occurring at the Bauhaus in the mid-1920s. Similarly, Raymond Loewy’s streamlined pencil sharpener has become historical shorthand for the emergence of modern industrial design in the 1930s. And any discussion of the development of American postwar “organic design” seems incomplete without reference to Charles and Ray Eames’s molded plywood leg splint of 1942. Such objects and narratives are dear to historians of modern design. They are tangible, photogenic subjects that slot nicely into exhibitions, historical surveys, and coffee-table best sellers...

Evaluating the effectiveness of a self-management exercise intervention on wound healing, functional ability and health-related quality of life outcomes in adults with venous leg ulcers: a randomised controlled trial

Exercise that targets ankle joint mobility may lead to improvement in calf muscle pump function and subsequent healing. The objectives of this research were to assess the impact of an exercise intervention in addition to routine evidence-based care on the healing rates, functional ability and health-related quality of life for adults with venous leg ulcers (VLUs). This study included 63 patients with VLUs. Patients were randomised to receive either a 12-week exercise intervention with a telephone coaching component or usual care plus telephone calls at the same timepoints. The primary outcome evaluated the effectiveness of the intervention in relation to wound healing. The secondary outcomes evaluated physical activity, functional ability and health-related quality of life measures between groups at the end of the 12 weeks. A per protocol analysis complemented the effectiveness (intention-to-treat) analysis to highlight the importance of adherence to an exercise intervention. Intention-to-treat analyses for the primary outcome showed 77% of those in the intervention group healed by 12 weeks compared to 53% of those in the usual care group. Although this difference was not statistically significant due to a smaller than expected sample size, a 24% difference in healing rates could be considered clinically significant. The per protocol analysis for wound healing, however, showed that those in the intervention group who adhered to the exercise protocol 75% or more of the time were significantly more likely to heal and showed higher rates for wound healing than the control group (P = 0·01), that is, 95% of those who adhered in the intervention group healed in 12 weeks. The secondary outcomes of physical activity, functional ability and health-related quality of life were not significantly altered by the intervention. Among the secondary outcomes (physical activity, functional ability and health-related quality of life), intention-to-treat analyses did not support the effectiveness of the intervention. However, per protocol analyses revealed encouraging results with those participants who adhered more than 75% of the time (n = 19) showing significantly improved Range of Ankle Motion from the self-management exercise programme (P = 0·045). This study has shown that those participants who adhere to the exercise programme as an adjunctive treatment to standard care are more likely to heal and have better functional outcomes than those who do not adhere to the exercises in conjunction with usual care.

Pragmatismi poliittisena filosofiana. Yksilö ja yhteisö John Deweyn ajttelussa

John Dewey (1859-1952) oli yhdysvaltalainen filosofi, pedagogi ja julkinen keskustelija, jonka ajattelu on merkittävästi vaikuttanut pragmatismina tunnetun filosofisen suuntauksen kehittymiseen. Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Devveyn poliittista filosofiaa ja ajattelua. Tarkoituksena on selvitellä, millaista on Devveyn poliittinen filosofia ja voiko hänen pragmatistinen poliittinen filosofiansa tarjota jotain mielenkiintoista myös tämän päivän poliittisen filosofian kentälle. Tutkielmassa tarkastellaan Devveyn esittämää kritiikkiä klassista liberalismia ja individualismia kohtaan, Devveyn omaa poliittisen filosofian projektia sekä sen kohtaama kritiikkiä ja arvioidaan Devveyn poliittista filosofiaa yleisesti. Tarkastelun kohteena ovat muun muassa Devveyn käsitykset yksilöstä, valtiosta, demokratiasta, vallasta ja tiedosta. Ensisijaisena lähteenä tutkielmassa on Devveyn koottujen teosten sarja vuosilta 1882-1953, ennen kaikkea 1920-30-lukujen tuotanto. Lisäksi lähteenä on useita tuoreita artikkeleita sekä kommentaareja. Keskeisin löytö tutkielmassa on, että Devveyn poliittisen filosofian oleellinen piirre on "anti-essentialismi", eli huomion siirtäminen pois jostain oletetuista yksilöiden ja ryhmien olemuksista tai sisäisestä luonnosta niiden välisiin suhteisiin ja näiden ilmauksiin. Tähän liittyen Devveyn poliittisen filosofian keskeiseksi lähtökohdaksi osoittautuu perinteisen yksilö-yhteisö jaottelun kyseenalaistaminen. Tutkielma tarjoaa laajan katsauksen Devveyn poliittiseen ajatteluun sekä pragmatistiseen poliittiseen filosofiaan.

Symbolinen representaatio: taidetta paperilla : Tanssinotaation käytön tarkastelua musiikkitieteellisten ja tanssitieteellisten teorioiden valossa

Tässä tutkielmassa tutkin tanssin liikemateriaalin kirjoittamista suomalaisessa tanssitaiteessa. Tutkielman tarkoitus on pohtia 1) mikä tanssista taiteenlajina tekee sellaisen, että virallinen notaatio on katsottu tarpeettomaksi, 2) mitä keinoja Suomessa tanssin parissa työskentelevät ovat kehittäneet selviytyäkseen ilman yhteistä notaatiota, sekä 3) miten yhteisen tanssinotaation laajempi käyttö voisi mahdollisesti hyödyttää tanssia. Tutkielman näkökulma on poikkitaiteellinen: vertaan tanssia ja sen käsittämistä taiteena sen sisartaiteeseen, musiikkiin. Tärkeimmät käsitellyt teoreetikot ovat musiikkipsykologi John A. Sloboda, symbolista representaatiota käsitelleet Marc Leman ja Kari Kurkela sekä musiikin ruumiillisuutta tutkinut musiikkitieteilijä Suzanne Cusick. Tanssin tutkimuksen piiristä ammennan teoreettista materiaalia ennen kaikkea Rudolf Labanin ja Valerie Preston-Dunlopin liikkeen analyysista sekä tanssinotaatiota käsitelleiden Claudia Jeschken, Judy Van Zilen, Victoria Wattsin ja Grahm McFeen artikkeleista. Toista tutkimuskysymystä varten keräsin v.2009 kyselyaineiston, jota käytän tukemaan teoreettisia väitteitäni notaation käytöstä. Aineiston keruumetodini oli kyselykaavake, joka lähetettiin jokaiseen Suomen tanssioppilaitokseen ja tanssiteattereihin sekä niille ammattimaisesti toimivien tanssiryhmien tanssijoille ja koreografeille ja itsenäisille toimijoille, joiden yhteystiedot olivat saatavilla Tanssin tiedotuskeskuksen tai Tanssin aluekeskusten kautta. Pienen vastausprosentin vuoksi aineistoa ei ollut mielekästä tutkia kvantitatiivisin menetelmin, vaan vastauksia käsitellään havainnollistavina esimerkkeinä tanssin kentältä. Yleisesti suomalaisen tanssitaiteen kentällä yhteisellä notaatiosysteemillä käsitetään labanotaatiota. Notaatio koetaan varsinaisen tanssin päälle liimattuna asiana, ei taiteenlajin ytimeen kuuluvana tekstinä. Suzan Cusackin ruumiillisuusteoriaa mukaillen huomioin, että musiikki on totuttu käsittämään mielen aktiviteettina, kun taas tanssi on nähty lähes täysin ruumiillisena toimintana. Tätä mielen ja kehon vastakkainasettelua vasten notaatiota on perinteisesti sovellettu musiikkiin, mutta tanssiin ei. Kaikki kyselyyn vastanneet suomalaisen tanssitaiteen ammattilaiset kuitenkin kirjoittivat tanssia muistiin paperille. Kerätty materiaali osoitti siihen suuntaan, että symbolinen representaatio tanssista on tärkeä silloin, kun halutaan kuvata tanssin rakennetta: esimerkiksi teoksen muotoa ja dramaturgiaa. Liikemuistin tukena sen rooli korostuu erityisesti opetustyössä. Niin John A. Sloboda kuin Kari Kurkelakin korostavat symbolisen representaation roolia kommunikaation välineenä; lisäksi sen käyttö voi Graham McFeen mukaan selventää teosidentiteettiä sekä luoda arkistoa paitsi valmiista teoksista, myös koreografisesta prosessista ja esitystavoista. Myös nämä molemmat näkökulmat tulivat esiin aineistossa. Toisin kuin musiikin piirissä, notaatiota ei yleensä opeteta tanssijoille. John A. Slobodaa mukaillen esitän, että minkä tahansa notaation osaaminen saattaa muuttaa tanssin tekijän kognitiivisia prosesseja ja ajattelutapaa tanssista, ja suullisesta kulttuurista kirjoitettuun kulttuuriin siirtyminen pitää sisällään niin etuja kuin riskejäkin. Jos notaation siitä huolimatta halutaan tulevan eläväksi osaksi tanssia ja hyödyntävän sitä taiteenlajina, olisi notaatiokysymykseen otettava uudenlainen pedagoginen lähestymistapa: tanssinotaatiota olisi opetettava alkeistasolta lähtien ja kyseenalaistettava ajatus, jonka mukaan koreologi tai notaattori on erillinen ammatti.