Suomen maakuntien työttömyys, muuttoliike ja omistusasuminen

Alueelliset erot taloudellisessa kehityksessä Suomessa ovat kärjistyneet viime vuosikymmenten aikana, kun palveluyhteiskunnan murros on keskittänyt Suomen talouskasvua etelä- ja länsirannikon kasvukeskuksiin. Aiemmissa empiirisissä tutkimuksissa Suomen työmarkkinoilla on havaittu olevan säännönmukaisia alueellisia piirteitä. Työttömyyden alue-erojen on havaittu olevan suuria ja myös ajallisesti pysyviä, eikä alueellisten työttömyysasteiden ole havaittu lähentyvän toisiaan pitkällä aikavälillä. Alueelliset työttömyysasteet ovat kuitenkin kehittyneet samansuuntaisesti kansantaloudellisten suhdanteiden mukana, joskin kausi- ja suhdannevaihtelu on ollut voimakkaampaa Itä- ja Pohjois-Suomessa verrattuna Etelä-Suomeen. Alueellisen työn kysynnän on havaittu sopeutuvan lähinnä työttömyysasteen välityksellä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten työn kysyntä- ja tarjontashokit vaikuttavat alueelliseen kehitykseen käyttäen mittareina muuttoliikettä ja työttömyyttä. Lisäksi tarkastellaan sitä, millainen vaikutus omistusasumisen suhteellisella osuudella kaikista asumistyypeistä on muuttoliikkeeseen ja työttömyyteen. Esitettyjen teorioiden mukaan korkea omistusasumisen osuus jarruttaa muuttoliikettä ja näin se hidastaa muuttoliikkeen työttömyyttä tasaavaa vaikutusta. Tämän tutkimuksen metodologiaksi valittiin vektoriautoregressiivisen (VAR) mallin muodostamisen, joka soveltui käyttöön sen nauttiessa suosiota tuoreimpien alueellisen kehitysten tutkimusmenetelmänä sekä sen soveltuessa mainiosti käytetylle pitkälle aikasarja-aineistolle. VAR-mallin lähestymistavaksi otettiin Toda-Yamamoton Granger-kausaalisuusmenetelmä. Todan ja Yamamoton esittämän Granger-kausaalisuusmenetelmän tärkeimpiä ansioita on se, että Granger-kausaalisuuden määrittämiseksi VAR-malleja voidaan muodostaa muuttujien tasoilla ja yleisiä rajoitteita voidaan testata luotettavasti, vaikka aikasarjat olisivat integroituneita tai yhteisintegroituneita. Tarkastelussa käytetty aineisto on maakuntatason aineisto työttömyysasteista ja nettomuuttoliikkeestä vuosilta 1987–2013. Tarkastelu etenee mallin stationaarisuus- ja sopivuustarkastelujen kautta varsinaiseen kausaalisuustarkasteluun Wald-testin kriteerien perusteella. Suoritetun empiirisen mallin avulla saatiin selville monenlaisia kausaalisuusvaikutuksia, mikä ei toisaalta ollut yllättävää peilaten tuloksia aiempaan tutkimukseen kotimaisen alueellisen kehityksen osalta. Kaksisuuntaista Granger-kausaalisuutta löydettiin kahden pohjoisen maakunnan osalta, tarjontavetoista kehitystä kuvaavaa, nettomuuttoliikkeen Granger-aiheuttamaa työttömyyttä, löydettiin Etelä- ja Länsi-Suomen maakunnista. Sen sijaan kysyntävetoista kehitystä ilmaisevaa, työttömyys Granger-aiheuttaa nettomuuttoliikettä, vaikutusta voitiin huomata olevan Keski- ja Itä-Suomen maakunnissa. Tilastollisesti merkityksettömiä tuloksia havaittiin myös jonkin verran ja ne kohdistuivat länsirannikon ja Keski-Suomen alueen maakuntiin. Omistusasumisen osuudet eivät olleen mukana VAR-mallissa aineiston rajoittuneisuuden vuoksi. Jatkotarkastelussa maakuntien VAR-mallin tulosten perusteella pyrittiin löytämään yhteneväisyyksiä maakuntien välillä käyttäen apuna omistusasumisen keskimääräisiä osuuksia. Tulokset olivat kuitenkin hyvin hajanaisia, eikä omistusasumisen suuruuden vaikutuksista pystytty tässä tutkimuksessa löytämään luotettavia tuloksia.

Suomen maakuntien työttömyys, muuttoliike ja omistusasuminen

Alueelliset erot taloudellisessa kehityksessä Suomessa ovat kärjistyneet viime vuosikymmenten aikana, kun palveluyhteiskunnan murros on keskittänyt Suomen talouskasvua etelä- ja länsirannikon kasvukeskuksiin. Aiemmissa empiirisissä tutkimuksissa Suomen työmarkkinoilla on havaittu olevan säännönmukaisia alueellisia piirteitä. Työttömyyden alue-erojen on havaittu olevan suuria ja myös ajallisesti pysyviä, eikä alueellisten työttömyysasteiden ole havaittu lähentyvän toisiaan pitkällä aikavälillä. Alueelliset työttömyysasteet ovat kuitenkin kehittyneet samansuuntaisesti kansantaloudellisten suhdanteiden mukana, joskin kausi- ja suhdannevaihtelu on ollut voimakkaampaa Itä- ja Pohjois-Suomessa verrattuna Etelä-Suomeen. Alueellisen työn kysynnän on havaittu sopeutuvan lähinnä työttömyysasteen välityksellä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten työn kysyntä- ja tarjontashokit vaikuttavat alueelliseen kehitykseen käyttäen mittareina muuttoliikettä ja työttömyyttä. Lisäksi tarkastellaan sitä, millainen vaikutus omistusasumisen suhteellisella osuudella kaikista asumistyypeistä on muuttoliikkeeseen ja työttömyyteen. Esitettyjen teorioiden mukaan korkea omistusasumisen osuus jarruttaa muuttoliikettä ja näin se hidastaa muuttoliikkeen työttömyyttä tasaavaa vaikutusta. Tämän tutkimuksen metodologiaksi valittiin vektoriautoregressiivisen (VAR) mallin muodostamisen, joka soveltui käyttöön sen nauttiessa suosiota tuoreimpien alueellisen kehitysten tutkimusmenetelmänä sekä sen soveltuessa mainiosti käytetylle pitkälle aikasarja-aineistolle. VAR-mallin lähestymistavaksi otettiin Toda-Yamamoton Granger-kausaalisuusmenetelmä. Todan ja Yamamoton esittämän Granger-kausaalisuusmenetelmän tärkeimpiä ansioita on se, että Granger-kausaalisuuden määrittämiseksi VAR-malleja voidaan muodostaa muuttujien tasoilla ja yleisiä rajoitteita voidaan testata luotettavasti, vaikka aikasarjat olisivat integroituneita tai yhteisintegroituneita. Tarkastelussa käytetty aineisto on maakuntatason aineisto työttömyysasteista ja nettomuuttoliikkeestä vuosilta 1987–2013. Tarkastelu etenee mallin stationaarisuus- ja sopivuustarkastelujen kautta varsinaiseen kausaalisuustarkasteluun Wald-testin kriteerien perusteella. Suoritetun empiirisen mallin avulla saatiin selville monenlaisia kausaalisuusvaikutuksia, mikä ei toisaalta ollut yllättävää peilaten tuloksia aiempaan tutkimukseen kotimaisen alueellisen kehityksen osalta. Kaksisuuntaista Granger-kausaalisuutta löydettiin kahden pohjoisen maakunnan osalta, tarjontavetoista kehitystä kuvaavaa, nettomuuttoliikkeen Granger-aiheuttamaa työttömyyttä, löydettiin Etelä- ja Länsi-Suomen maakunnista. Sen sijaan kysyntävetoista kehitystä ilmaisevaa, työttömyys Granger-aiheuttaa nettomuuttoliikettä, vaikutusta voitiin huomata olevan Keski- ja Itä-Suomen maakunnissa. Tilastollisesti merkityksettömiä tuloksia havaittiin myös jonkin verran ja ne kohdistuivat länsirannikon ja Keski-Suomen alueen maakuntiin. Omistusasumisen osuudet eivät olleen mukana VAR-mallissa aineiston rajoittuneisuuden vuoksi. Jatkotarkastelussa maakuntien VAR-mallin tulosten perusteella pyrittiin löytämään yhteneväisyyksiä maakuntien välillä käyttäen apuna omistusasumisen keskimääräisiä osuuksia. Tulokset olivat kuitenkin hyvin hajanaisia, eikä omistusasumisen suuruuden vaikutuksista pystytty tässä tutkimuksessa löytämään luotettavia tuloksia.

Kuinka Nato-kortit muuttuivat jokereiksi? – kansanedustajien Nato-kuvan kehitys integraation ajastapäättäväisen päättämättömyyden kauteen

Tutkielmassa selvitetään kansanedustajien Nato-kuvan kehittymistä 1990-luvun alusta 2000-luvun ensimmäisen kymmenvuotiskauden loppuun. Pääaineistona ovat olleet viiden turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon eduskuntakeskustelujen pöytäkirjat (-95,-97,-01,-04 ja -09). Tutkielmassa esitetään, että kansanedustajien Nato-kuvaa hallitsi 1990-luvulla EU-integraation vaihe, jolloin Suomenkin suunta näytti käyvän kaikenkattavaan, myös Natoon suuntaavaan integraatioon EU:n ja Länsi-Euroopan unionin (WEU) kautta. Vuoden 2001 keskusteluissa Nato-jäsenyys sai eniten tilaa ja Euroopan puolustus näytti toteutuvan laajenevan Naton kautta. 2000-luvulla Nato-optio alkaa hallita ja padota eduskunnan Nato-keskustelua. Kansanedustajien Nato-kantojen ”ison kuvan” kannalta keskeisiä ovat erityisesti SDP:n ja Keskustan edustajat. Kokoomuksen ja Vasemmistoliiton edustajat ovat olleet johdonmukaisempia. Kokoomuksen edustajat ovat selkeimmin kannattaneet Nato-jäsenyyttä, kun taas Vasemmistoliitossa ollaan kylmän sodan jälkeen useimmin vastustettu kansainvälistä puolustuksellista yhteistyötä poislukien YK:n itse toteuttamat operaatiot. Sen sijaan SDP:n ja Keskustan edustajat tuntuivat 2000-luvun alkuvuosina ajautuneen niin sanotun optiopolitiikan kannattajiksi. Vielä 1990-luvulla keskustalaiset vierastivat optiota. 1990-luvun keskusteluissa kokoomuslaiset taas kannattivat Nato-vaihtoehdon varaamista kääntyen kriittisemmiksi optiota kohtaan 2000-luvulla. Myöhempi optiokanta on kautta puoluekentän tarkoittanut Nato-kannan pidättämistä ja vetoamista vallitsevan muotoilun toimivuuteen. Sen sijaan vuosien 2004 ja 2009 selontekojen yhteydessä erityisesti Keskustan ja SDP:n edustajien valtavirta puolusti niin oppositiossa kuin hallituksessakin Suomen muuttumatonta mahdollisuutta hakea Naton jäsenyyttä. Perimmäisen Nato-kannan panttaaminen provosoikin kysymyksen, oliko lukuisissa edustajissa sympatiaa Natoa kohtaan, jota nämä eivät vain tunnusta. Kiinnostava jatkotutkimushaaste olisi selvittää, miksi optiopolitiikka aikoinaan vakiintui. Tutkielma päätyy pohtimaan, että 1990-luvun integraatiorynnistyksen jälkeisille vuosien 2001–2004 selontekojen väliselle kaudelle ajoittui Natoon kytkeytyvä negatiivisen vaikuttamisen tiivistymä ajaen erityisesti sosiaalidemokraattiset ja keskustalaiset kansanedustajat Nato-kantansa piilottamiseen, joka siis käytännössä ilmeni option korostamisena. Samassa vaiheessa esille nousee myös ns. Irak Gaten rooli vaikuttajana suomalaisessa Nato-keskustelussa, jonka pohdinta on tähän mennessä ollut pitkälti Pekka Ervastin Irak-Gate-kirjan (2004) maininnan varassa. Tutkielma päätyy pohtimaan vuosien 2001–2004 välillä tapahtuneen Nato-vaikuttamisen ja yhä nykyisenkin Nato-keskustelun valtavirran kumpuavan puolue- ja vaalitaktisista sisäpoliittisista syistä eikä Suomen kansainvälisen politiikan tai turvallisuuspolitiikan lähtökohdista.