Strategia kulissien takana: laitosteatterin strategian diskursiivinen rakentuminen

Aikamme strategisen johtamisen diskurssi nojautuu siihen, että menestykseen pyrkimisessä on hyödyllistä käyttää strategista johtamista ja siihen liittyviä toimintoja. Strategian avulla yritykset määrittelevät, mikä on tärkeää ja tavoittelemisen arvoista, mutta teatteri on organisaatio, jota ei perinteisesti johdeta liiketalousoppien mukaisesti. Sen menestystä ei mitata vain rahassa, vaan teatterin tulee ottaa huomioon toiminnassaan myös taiteelliset aspektit. Strategia muotoillaan eri lähtökohdista kuin yrityksissä ja siksi sen merkitys on toisenlainen teatterin sosiaaliselle todellisuudelle. Tässä tutkimuksessa kuvataan strategian rakentumista teatterin toimijoiden puheessa. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla teatterin toimijoita ja analysoimalla haastatteluaineistoa kriittisen diskurssianalyysin näkökulmasta. Aineistosta erottui kaksi kontekstia. Julkisessa kontekstissa strategia tulkittiin kaupungin hallinnon laatimaksi dokumentiksi, ja strategia rakentui viiden verrattain negatiivisen diskurssin kautta. Yksityisessä kontekstissa strategia miellettiin teatterin repertuaarin muodostukseen tähtääväksi sisäänrakennetuksi prosessiksi ja strategiaa tulkittiin kahdeksasta, teatterin toiminnan kannalta pääosin positiivisesta diskurssista käsin. Yksityinen konteksti oli julkista kontekstia voimakkaampi, ja sisäinen strategia koettiin usein teatterin todelliseksi strategiaksi. Tutkimuksessa selvisi, ettei teatterin toimijoilla ole selkeää, vakiintunutta ja jaettua käsitystä strategiasta tai strategiaprosesseista puhuttiin sitten tietyn organisaation tai toimialan strategiasta tai strategiasta yleisesti. Toimijoita kuitenkin kiinnosti strategia. He halusivat ymmärtää organisaationsa strategista toimintaa ja tuntea olevansa osa sitä. Julkisessa kontekstissa ongelmaksi muodostui strategiaprosessi, jossa strategian luominen ja toteuttaminen olivat eriytyneet. Prosessin parantamiseksi ehdotettiin uusien diskurssien ja käytäntöjen luomista, sillä mikään olemassa olevista diskursseista ei tukenut kaupungin ja teatterin strategiayhteistyötä. Yksityisessä kontekstissa haasteeksi muodostuivat kommunikaatio ja ajan puute sekä niiden vaikutukset ilmapiiriin ja sitä kautta koko työyhteisön toimintaan. Yhteistyötä ja organisaatiotasot ylittävää vuorovaikutusta korostavan diskurssin vahvistaminen kommunikaatiota tukevien käytäntöjen avulla nähtiin mahdollisena ratkaisuna. Kummassakin kontekstissa teatterinjohtajalla oli suuri rooli, ja etenkin sisäisessä kontekstissa johtajuuden merkitys korostui strategian alulle saattamisessa ja toimijoiden osallistamisessa. Tämä tutkimus syventää ymmärrystä strategian merkityksestä taideorganisaatioille. Lisäksi se esittää yhden mahdollisen tavan tutkia strategiaa laajana organisatorisena ilmiönä ja osoittaa, miten diskurssianalyyttiseen tutkimukseen voidaan tuoda konkreettista näkökulmaa käytäntöjen kautta.

Kirjasto-oppi tieteenalaksi - informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median oppiaineen alkutaival : informaatiotutkimus 40 vuotta

Katsaus perustuu kirjoittajan Informaatiotutkimus 40 vuotta-seminaarissa joulukuussa 2011 pitämään esitykseen siitä, miten nykyinen oppiaine informaatiotutkimus ja interaktiivinen media sai alkunsa.

Pohjois-Pohjanmaan aikuiskoulutuksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden strategia 2013–2020

Pohjois-Pohjanmaan aikuiskoulutuksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden strategiatyötä on vetänyt Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus (ELY). Työvälineenä on ollut oman tuotannon ESR-rahoitteinen projekti OSUMA – Ohjauksella osuvuutta aikuisopiskeluun – projekti (2008–2013). Projekti on tuottanut nykytilaselvitykset maakunnan aikuiskoulutuksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden tilanteesta, resursseista ja kehittämistarpeista, käynnistänyt ja pilotoinut palvelukokeiluja alueellisten tietokeskusten (TNO-palvelut) kehittämiseksi yhteistyössä Oulun seudun ammattikorkeakoulun hallinnoiman Opintori-projektin (ESR) kanssa. Palvelukokeilujen tuloksia on hyödynnetty strategian suosituksissa. Strategian painopiste on hakeutumisvaiheen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluissa. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus nimitti strategiatyötä varten koordinaatioryhmän, joka koostui keskeisistä aikuiskoulutuksen ja elinikäisen oppimisen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden johdon, sidosryhmien ja asiantuntijoiden edustajista. Edustus oli myös alueellisesti kattava. Koordinaatioryhmän tehtävänä oli tukea ja ohjata maakunnallisen strategiatyön tekemistä, välittää edustamansa tahon/organisaation asiantuntemus strategiatyöhön aikuiskoulutuksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluita koskien sekä tiedottaa strategiatyöstä edustamilleen tahoille ja sidosryhmille Pohjois-Pohjanmaan aikuiskoulutuksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden (TNO-palveluiden) strategian 2013–2020 tarkoituksena on: • edistää elinikäisen oppimisen politiikkaa muuttuvassa työelämässä • tarjota asiakkaille kysyntälähtöiset monikanavaiset tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut • tuottaa palvelut laadukkaasti ja kustannustehokkaasti • luoda yhteinen tahtotila ja pelisäännöt palveluita tarjoavien organisaatioiden keskuudessa • vahvistaa verkostomaista toimintatapaa tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluissa • vakiinnuttaa toimijoiden roolit ja tehtävät verkostossa • kehittää verkoston toimintaa päämäärätietoisesti • kehittää ohjausalan ammattilaisten osaamista Strategian toimeenpanon seurantaa varten on Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus nimittänyt alueellisen Elinikäisen ohjauksen ohjaus ja yhteistyöryhmän, joka kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Valtakunnallinen Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön vetämä Elinikäisen ohjauksen ohjaus- ja yhteistyöryhmä seuraa alueellista kehittämistoimintaa.

Strategia akateemisena kysymyksenä

Referee-artikkeli

Sosiaalisen kasvuympäristön yhteys elämänhallintaan aikuisuudessa

Tutkielman aiheena on sosiaalisen kasvuympäristön yhteys elämänhallintaan aikuisuudessa. Sosiaalisella kasvuympäristöllä tarkoitetaan tässä tutkielmassa kasvuaikaa ennen 16. ikävuotta. Kasvuympäristössä kiinnostuksen kohteena ovat lapsuuden- ja nuoruudenaikaiset ongelmalliset kokemukset kuten esimerkiksi vanhempien alkoholiongelma, vanhempien työttömyys tai lapsuudenperheen vakavat ristiriidat (yhteensä 11 ongelmallista kokemusta). Elämänhallinnan tunnetta mitataan Aaron Antonovskyn Sense of Coherence(SOC) -mittarilla. Aineistona on käytetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) omistamaa Terveys 2000 -tutkimusta. Aineisto on edustava otos yli 30-vuotiaista suomalaisista. Terveys 2000 -tutkimuksessa on mukana koko maasta 80 terveyskeskuspiiriä, joista otos tutkittavista valittiin systemaattisen otannan avulla. Pro gradu -tutkielman aineistoon on valittu ainoastaan ne henkilöt, jotka ovat vastanneet koherenssin tunnetta mittaavaan Antonovskyn kysymyssarjaan (n = 6138). Tutkielmaan valitun aineiston analysointi on tehty käyttäen kvantitatiivisia tilastollisia menetelmiä. Aineisto on analysoitu SAS 9.1 -ohjelmiston SURVEY-proseduureilla. Koherenssin tunteen keskiarvoja verrataan t-testillä tai varianssianalyysillä. Sen selvittämiseksi,mitkä lapsuuden- ja nuoruudenaikaiset ongelmalliset kokemukset jäävät koherenssin tunteen itsenäisiksi selittäjiksi, tehtiin kolme regressiomallia. Tilastollisissa analyyseissä merkitsevän tuloksen rajana pidettiin p-arvoa 0.05. Vastaajilla, joilla ei ollut lapsuuden- ja nuoruudenaikaisia ongelmallisia kokemuksia, oli merkitsevästi vahvempi koherenssin tunne kuin niillä, joilla kysyttyjä ongelmallisia kokemuksia oli ollut. Regressioanalyysin lopputulos oli, että merkittävimmiksi koherenssin tunteen itsenäisiksi selittäjiksi jäivät lapsuudenperheen pitkäaikaiset taloudelliset vaikeudet, perheen vakavat ristiriidat, oma vakava tai pitkäaikainen sairaus sekä koulukiusaaminen. Regressiomallissa omista taustamuuttujista merkitsevästi koherenssin tunteeseen yhteydessä olivat oma koulutus ja siviilisääty. Mitä parempi koulutus vastaajilla oli, sitä vahvempi oli heidän koherenssin tunteensa, ja yksinäisillä oli parisuhteessa eläviä heikompi koherenssin tunne. Lopuksi tutkittiin vielä ongelmien kasautumista ja havaittiin, että mitä enemmän vastaajilla oli lapsuuden- ja nuoruudenaikaisia ongelmallisia kokemuksia, sitä heikompi oli heidän koherenssin tunteensa. Vastaajilla, joilla ongelmallisia kokemuksia oli viisi tai enemmän, koherenssin tunne oli erittäin merkitsevästi heikompi kuin muilla. Koulukiusaaminen on aihe, jota olisi hyvä tutkia lisää elämänhallinnan näkökulmasta. Aineiston pohjalta jatkotutkimukseen olisi mahdollista sisällyttää sosiaalisen tuen ja sosiaalisen pääoman kysymyksiä ja katsoa, minkälainen yhteys niillä on epäsuotuisten lapsuuden- ja nuoruudenaikaisten kokemusten aiheuttamaan heikkoon koherenssin tunteeseen.

Limits of Meritocracy. How Fields of Study and Gender Segregation Affect Social Stratification in Finland

This dissertation critically reviews the idea of meritocracy from both a theoretical and an empirical perspective. Based on a discussion of classical texts of social philosophy and sociology, it is argued that meritocracy as a concept for social stratification is best compatible with the sociological tradition of status attainment research: both frame social inequality in primarily individualistic terms, centring on the role of ascribed (e.g., gender, social background) and achieved (e.g., educational qualifications) characteristics for determining individuals’ socioeconomic rewards. This theoretical argument introduces the research problem at the core of this dissertation: to what extent can the individualistic conception of social stratification be maintained empirically? Fields of study and their interaction with educational attainment levels play a prominent role in the analysis of this question. Drawing on sociological versions of segmented labour market theory, it is assumed that fields of study may channel individuals into heterogeneous political-economic contexts on the labour market, which potentially modify the socioeconomic benefit individuals derive from their qualification levels. The focus on fields of study may also highlight economic differentials between men and women that derive from the persisting segregation of men’s and women’s occupational and educational specializations rather than direct gender discrimination on the labour market. The quantitative analyses in this dissertation consist of three research articles, which are based primarily on Finnish data, but occasionally extend the view to other European countries. The data sources include register-based macro- and microdata as well as survey data. Article I examines the extent and the patterns of gender segregation within the Finnish educational system between 1981 and 2005. The results show that differences between men’s and women’s field specializations have for the most part remained stable during this period, with particularly high levels of gender segregation observed at lower educational levels. The focus in Article II rests on the effects of gender-segregated fields of study on higher education graduates’ occupational status. It is shown that fields of study matter for accessing professional jobs and avoiding low-skilled positions in Finland: at the early career stage, particularly polytechnic graduates from female-dominated fields are less likely to work in professional positions. Finnish university graduates from male-dominated fields were more likely than their peers with different specializations to work as professionals, yet they also faced a greater risk of being sorted into lowskilled jobs if they failed to make use of this advantage. Article III proceeded to analyse the joint impact of educational qualification levels and fields of study on young adults’ median earnings in Finland between 1985 and 2005. The results show that qualification levels do not confer a consistent benefit in the process of earnings stratification. Advanced qualifications raise median earnings most clearly among individuals specializing in the same field of study. When comparing individuals with different field specializations, on the other hand, higher-level qualifications do not necessarily lead to higher median earnings. Overall, the findings of this dissertation reveal a heterogeneous effect of education for achieving social positions, which challenges individual-centred, meritocratic accounts of social stratification and underlines the problematic lack of structural and institutional dimensions in the dominant account of social status attainment.

Sosiologia sosiaalisen elämän tieteenä

Artikkeli pohjautuu Helsingin yliopistossa 5.12.2012 pidettyyn uuden professorin juhlaluentoon.

Ryhmänjohtaja sosiaalisen ryhmäkiinteyden kehittäjänä

Ryhmäkiinteys on kaikkien ryhmien ominaisuus – riippumatta organisaatiosta tai ryhmän tehtävästä. Se voidaan nähdä voimana, joka pitää ryhmän koossa estäen sitä hajoamasta. Ryhmäkiinteys jakaantuu neljään eri tasoon: vertikaaliseen (johtajan ja alaisen väliseen), horisontaaliseen (vertaisten väliseen), organisatoriseen (rakenteelliseen) sekä institutionaaliseen (yhteiskunnalliseen). Nämä neljä tasoa jakaantuvat kukin kahteen tasoon: affektiiviseen (sosiaaliseen) sekä instrumentaaliseen (tehtäväsidonnaiseen). Näin ollen ryhmäkiinteys voidaan nähdä koostuvan kahdeksasta erillisestä osasta. Tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista kirjallisuuskatsausta sekä sisällönanalyysiä. Aikaisemmin tehdyistä tutkimuksista on pyritty löytämään sosiaaliseen ryhmäkiinteyteen liittyviä tekijöitä. Tässä tutkielmassa käsitellään ryhmäkiinteyttä affektiivisesta näkökulmasta. Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymyksiin: Mitä sosiaalinen ryhmäkiinteys on? Miten ryhmänjohtaja voi vaikuttaa sosiaaliseen ryhmäkiinteyteen? Miten sosiaalinen ryhmäkiinteys näyttäytyy siviilimaailmassa? Tutkimuksien lisäksi lähteinä on käytetty oppaita sekä ohjeita, Puolustusvoimista sekä siviilistä. Vaikka ryhmäkiinteys on ilmiönä ollut aina olemassa, on sitä aloitettu tutkimaan vasta toisesta maailmansodasta lähtien. Ensimmäiset tutkimukset käsittelivät lähes poikkeuksetta sosiaalista puolta ryhmäkiinteydestä. Vasta 1980-luvulla Carron, Zaccaro, Siebold ja Griffith osoittivat, että aikaisemmat tutkimukset ovat painottuneet liikaa sosiaalisen ryhmäkiinteyteen ja toivat sosiaalisen ryhmäkiinteyden rinnalle tehtäväsidonnaisen ryhmäkiinteyden. Sosiaalinen ryhmäkiinteys rakentuu ihmisten väliseen sitoumukseen, luottoon, lojaalisuuteen ja kiintymykseen. Sillä tarkoitetaan kansanomaisesti sitä, että ryhmän jäsenet nauttivat toistensa seurasta, luottavat toisiinsa, tulevat toimeen keskenään. Affektiivinen kiinteys on sama ilmiö riippumatta organisaatiosta. Sosiaalinen ryhmäkiinteys on yksilöiden välinen kiinteyden laji, joten on varsin selvää, ettei organisaatio vaikuta suuressa mittakaavassa sosiaalisen ryhmäkiinteyden kehittymiseen. Ryhmänjohtajalla on mahdollisuus omalla toiminnallaan vaikuttaa positiivisesti sosiaalisen ryhmäkiinteyden kehittymiseen. Koska sosiaalinen ryhmäkiinteys kehittyy parhaiten vapaa-ajalla, ryhmänjohtajan tulee kehittää ryhmälle mielekästä tekemistä niille hetkille, kun ryhmä ei toteuta varsinaista tehtäväänsä. Riittää, että ryhmän jäsenet viettävät aikaa yhdessä, keskustelevat ja tutustuvat toisiinsa kunnolla.